Tuesday, October 21, 2014

#Lukuhaaste

Viime kuussa osallistuin Suomen Pakolaisavun  lukuhaastekampanjaan. Haasteesta postaaminen on jäänyt roikkumaan, mutta onneksi sain vihdoin itseäni niskasta kiinni. Lukuaikaa oli syyskuu ja jokaisesta luetusta suuremmasta tekstistä tuli lahjoittaa euro Suomen Pakolaisavulle. Minä taisin lukea syyskussa viisi kirjaa (laskin myös ne, jotka sain vasta lokakuun alussa loppuun). Lisäksi tein hemmetin intensiivisesti töitä kolmen suuren raportin kanssa, joita viilattiin kiihkeästi ees taas. Siinä mielessä syyskuun lukemiset oli helppo laskea: ei tullut luettua kovinkaan paljon mitään pikkujuttuja. Kirjojakin tuli luettua kiireestä huolimatta enemmän kuin aavistelin, sillä olen ottanut käyttööni uuden tekniikan unettomuuden kanssa: nyt palaan kirjan pariin, jos stressiajatukset hyökyvät päälle aamuyöstä. Vartti hyvän kirjan lukemista, ja pääkoppa on taas ehjä!



Osa kampanjan aikana luetuista.

Luettua tuli Wu Miang-Yin The Man with the Compound Eyes, Gabriel Garcia Marquezin Love in the Time of Cholera, Merete Mazzarellan Ainoat todelliset asiat, Yuki Midorikawan Natsume's Book of Friends vol 14 ja Haruki Murakamin What I Talk About When I Talk About Running. Kirjat lennättelivät minua erinomaisessa seurassa ympäri maailmaa ja saivat ajatukset tosiaan tehokkaasti pois arkiympyröistä. Tässäkin eräs lukutaidon kautta saatu hyvä juttu elämässä: eskapismi :)

Pinon päällimmäinen lahjoittaa kymmenen euroa lukuhaastekampanjalle. 

Kiitos kaikille muille haasteeseen osallistuneille tai muuten vain lahjoittaneille. Ensi kerralla taas uudestaan!

Saturday, October 11, 2014

Tanakka talvisuosikki

Tästä on uutisoitava ennen kuin lämpötila on pysyvästi yli kolmekymmentä: talvisen tanakan teen himoon on tänä vuonna Parisin lisäksi vastannut T2:n Pu-erh Ginger. (Jos muistatte, pari vuotta sitten makustelin Pu-Erhia linnunpesien muodossa). Pu-erhia valmistetaan Kiinan Yunnanissa, ja usein teetä löytyy iätettyinä kiekkoina tai harkkoina, joista voi murtaa palasen teenvalmistusta varten. Teenlehdet laitetaan poimimisen ja kevyen kuivaamisen jälkeen käymään kosteassa ja lämpimässä tilassa, mutta niitä käännellään, jotteivät ne aivan kompostoituisi (voisin kertoa valmistuksesta lisääkin, mutta monelta voi kyllä mennä sen vuoksi teehalut, joten jätän yksityiskohdat väliin - yäk!). Prosessi vie yleensä ainakin vuoden. Lopuksi teestä puristetaan harkkoja ja kiekkoja, joita voi vielä halutessaan iättää lisää. Niin kuin muissakin teissä, laatuja on alkuperästä ja valmistusmetodeista riippuen monenlaisia.


Pu-erh inkiväärillä: tuhtia tavaraa.


Tämän teen ostin muutama kuukausi sitten syksyllä ja tuhmuuksissani en siirtänyt irtoteetä heti  ilmatiiviiseen kanisteriin, vaan annoin sen maata paketissaan avaamisen jälkeen. Tuloksen huomaa nyt: aromi on selkeästi heikentynyt alkuperäisestä. Teessä on (väljähtyneenäkin) voimakas, musta aromi, joka viittaa mielestäni hiukan herukkaiseen ja multaiseen. Inkivääri antaa tälle sekoitukselle erityisen mausteisen ja lämmittävän lisän. Tämä tee täytyy valmistaa kiehuvan kuumaan veteen, jotta kaikki kicksit saadaan esiin. Pu-erh Ginger laittaa jalat vahvasti maahan ja veren kiertämään: mainio talvijuoma.



Valmiina snorklaamaan!

Lämpötilat meidän leveysasteilla alkavat jo hipoa sellaisia, että mereen taitaa tehdä mieli piakkoin viilentymään. Optimistisesti esiin kaivettiin eilen snorklaussysteemit, ja jos sää suosii ensi viikonloppuna, niin näillä lähdetään tositoimiin muuallakin kuin kylpyammeessa :)

Lomareissulta on nyt palattu ja oli kyllä huippukivaa sekä virkistävää. Matkalla oltiin ilman sen suurempia suunnitelmia: autossa mukana oli kartta ja telttailuvehkeet, vettä ja evästä, ja menimme sinne, minne milläkin hetkellä huvitti mennä. Ihana vapauden tunne - ja ne maisemat! Hiippailimme jättipuumetsissä, kiipeilimme kallioilla ja kirmailimme valkohiekkaisissa poukamissa. Reissusta lisää sitten kun saan selvitettyä, että deletoinko tosiaan vahingossa suurimman osan hienoista lomakuvista????!!!!


Friday, October 10, 2014

Ihminen isoissa aalloissa

Pari vuotta sitten luin Yiyun Lin Gold Boy, Emerald Girlin ja vaikutuin. Omassa hyllyssä oli jo jonkin aikaa asustanut Lin aikaisempi novellikokoelma A Thousand Years of Good Prayers, jolle aika lopultakin tuntui sopivalta. Teemoiltaan molempien kokoelmien novellit ovat suurinpiirtein samat: yhteiskunnan muutoksissa rimpuilevat yksilöt havahtuvat uusiin todellisuuksiin ajan kuluessa. Yhden elämänkaaren aikana oikea ja väärä, hyvä ja paha ehtii muuttua. Yksilö on milloin huipulla, milloin pohjalla, mutta asiantilan muutos johtuu enemmänkin ulkoisista seikoista kuin sisäisistä pyrkimyksistä, olivatpa ne mitä tahansa.


Li, Y. A Thousand Years of Good Prayers, Fourth Estate, London, 2006.



"'The happiness of love is a shooting meteor; the pain of love is the darkness following.' A girl is singing to herself in a clear voice as she walks past Granny Lin in the street. She tries to catch up with the girl; the girl moves too fast, and so does the song."
Novellista Extra.  

Novelleissa ponnistellaan ja yritetään, mutta lopputulos riippuu paljolti onnesta ja siitä, mistä suunnasta tuuli milloinkin Kiinassa puhaltaa. Vastoinkäymiset otetaan vastaan varsin stoalaisesti ja haikean kärsivällisesti, eikä näissä novelleissa ole onnellisia loppuja. Pienet yksilöt ovat verkostojensa, rooliensa ja uskomustensa vankeja ja kaiken suurimman seitin heittää kaikkien ylle yhteiskunta, joka määrää, ja jota on toteltava. Joillakin onnellisilla on ystävä tai puoliso, joka ymmärtää ja tukee, mutta itsestäänselvyys ei ole tämäkään


"What we believe is what we have seen - the exquisitely carved tombstones in our cemetery, the elegantly embroidered portraits in our family books. Great Papas filled our hearts with pride and gratitude. If not for them, who were we, the small people born into this no-name town?"
Novellista Immortality.


A Thousand Years of Good Prayers nousi minulla näistä kahdesta hyvästä kokoelmasta hitusen korkeammalle. Novellit tuntuvat vahvemmilta ja täydemmiltä; kieli on monin paikoin niin täydellisen osuvaa ja tunnelmat käsinkosketeltavia, että mahanpohjasta kouraisee. Lin hahmot pohdiskelevat ja tuskailevat elämää ja ratkaisujaan hiljaa itsekseen, tyytyvät kohtaloonsa ja muiden kohtaloihin, selvityvät joten kuten kaiken raakuuden, epäonnen ja sääntöjen keskellä. Rahalla saa ja autolla pääsee; on niitä joilla on valtaa ja sitten niitä toisia, mutta elämästä ei koskaan tiedä: asiat voivat keikahtaa päälaelleen koska vain.


"Nobody talks. The sun has slowly hauled itself to the southwest sky. The cicadas stop their chanting, but before we have time to enjoy the silence, they pick up the old tune again. Some of us draw and puff imaginary smokes from our pipes that are no longer lit; others pick up dry twigs from the ground, sketching in the dust fat clouds, heavy with rain."
Novellista Persimmons.


Wednesday, October 1, 2014

(Syvällinen) puolivuotiskatsaus

Tämä blogivuosi on mennyt hiukan pipariksi eikä ollenkaan suunnitelmien mukaisesti. Eriyisesti harmittaa esim Tove Jansson -haaste, josta olin niin innoissani. Onneksi on vielä hetki aikaa osallistua. Italia-haastetta  en ole ehtinyt edes korkkaamaan. Sama koskee luonnollisesti kaikkea muutakin. Elämään kun oli sulloutunut useita vuosia hautuneita ulkoisia ja sisäisiä maanjäristyksiä, jotka vihdoin purskahtivat todellisuudeksi ja ovat vaatineet täyden huomion ja kaiken energian. Lukeminen ja tee ovat tietenkin kulkeneet siinä rinnalla, mutta tämä vuosi on ollut sellainen toiminnan ja selviytymisen vuosi, ettei tukikeppeihin ole voinut nojailla eikä ole pystynyt huokailemaan ja filosofoimaan jostakin laidoilta. Olen joutunut, ehkä kliseisesti, seisomaan omilla jaloillani kun asiat ympärillä hajoavat ja silloin tällöin pysyttelemään pinnalla raivoavassa myrskyssä. Useaan otteeseen on tehnyt mieli romahtaa ja viettää aikaa sikiöasennossa jossain peiton alla, mutta siihenkin tarvitaan oikea aika ja paikka, joka ei ole ollut nyt. Sellaistakin siis edessä vielä :) Ei tällaisesta tietenkään yksin selviä: ystävilleni olen ikuisesti kiitollinen kaikesta arjen avusta ja hiljaisesta tuesta. Kaiken lisäksi työmäärä ponnahti vuoden alussa tappiin ja sen yli: kaikki edellisvuoden loppupuolella tehdyt järkevät suunnitelmat menivät uusiksi ja tänä vuonna ollaankin vedetty suurempaa kivirekeä vähentyneillä resursseilla. Onneksi samassa veneessä on huippuporukkaa kärsimässä. Nyt vuoden loppua lähestyttäessä on sentään kiva huomata, että jotain on saavutettukin, mutta aika nääntynyttä joukkoa on ympärillä. Ensi vuodesta ei voi, eikä saa tulla samanmoista!

Jälkijäristykset säväyttelevät vielä silloin tällöin, mutta jonkinlaista balanssia on jo ehkä havaittavissa horisontissa. Varovasti hapuillen siis sitä kohti! Ystävien lisäksi jooga ansaitsee kiitoksen ja kumarruksen. Olen niin onnellinen siitä, että löysin viisaan ja taitavan opettajan. Ja siitä, että joogastudion seinän kattavasta ikkunasta näkyy Intian valtameri kaikessa kauneudessaan; joskus myrskyisänä, joskus tyynenä, joskus kirkkaana tai toisinaan sameana. Vähän niin kuin tämä elämä. Kun aivot ovat ylityöllistettynä pusertamassa ongelmia ymmärrettäviin muotteihin, tai jopa ylikuormituksen aiheuttavassa lukossa, asia on kuulkaas niin, että kehon kautta saattaa olla järkevämpää lähestyä tätä koko hommaa. Toimii, luottakaa minuun, muut kiviseinän edessä taistelevat :)


Nyt sitten kuluneen puolen vuoden löytöihin. Mieleen helminä jääneet teokset ovat:

Janssonin Art in Nature.  Rakastan Janssonin novelleja, ja tajusin, että minua viehättää hänessä juuri sellainen ominainen pohjoiseurooppalaisuus, joka henkii joka sivulta.

Simsionin The Rosie Project on yllättäen jäänyt mieleen. Vieläkin naurattaa tämä hyväntuulenkirja.

Levyn Tapaaminen Sorbonnen aukiolla tulee varmasti olemaan yksi koko vuoden mieleenpainuvimmista kirjoista. Niin voimakkaita tunteita ja tunnelmia: kaikki se ahdistus ja vapauden lupaus jossakin sormenpäiden tuntumissa. Pitäisi vain osata ja uskaltaa tarttua!

Miang-Yin The Man with the Compound Eyes oli taas erilaisuudessaan virkistävä ja mielenkiintoinen tuttavuus. Jotakin jäi elämään ajatuksiin tämän luettuani, aika näyttää kuinka sille käy.

Teerintamalta ehdottomiksi suosikeiksi nousivat:


Nyt on edessä kahden viikon loma, joka alkanee piakkoin niinkin sopivasti nimetyssä paikassa, kuin Peaceful Bay :) Suuri osa lomasta vietetään sähköttömästi, joten palataan asiaan, kun olen taas kotona. Sitä ennen haluan jakaa jotain kaunista iltakävelyiltä. Näihin tunnelmiin:


Uutta kotirantaa. Testaillaan lämpötilaa.

Miniatyyrivuoristoa.

Kirkkaassa vedessä piileskeli äkäinen rapu.

Luonnossa sata kertaa kauniimpi auringonlasku.

Lähdin nostalgiakävelylle vanhalle rannalle.

Kaverina pari lokkia ja ulapalla myrsky.

Hiekkataidetta a la aallot.





Thursday, September 25, 2014

Harhakuvia, omakuvia

Andrei Makinen Dreams of My Russian Summers (Le testament francais, käännös Geoffrey Strachan) vei minut toisiin aikoihin, toisiin paikkoihin. Nuoren pojan kasvutarina saa alkunsa ranskalaissyntyisen isoäidin matkalaukusta, johon on sullottu lehtileikkeleitä menneiltä ajoilta. Isoäidin luona Venäjän syrjäisillä aroilla vietettyjen kesien aikana lueskellaan aarrearkun sisaltöä ja katsellaan kuvia Pariisin loistosta omakohtaisten muistelujen kera. Samalla tutustutaan kronologisesti Euroopan ja Venäjän historiaan. Isoäidin elämä hahmottuu kesä kesän jälkeen kuin hitaasti valmistuva palapeli.


Makine, A. Dreams of My Russian Summers. Arcade, New York, 1997 (1995).


Poika on ranskalaiskytkoksen vuoksi aina tuntenut olonsa hiukan erilaiseksi. Ja silmiinpistävän erilainen on myös eteerinen isoäiti Charlottekin, vaikka tämä muiden venäläismaatuskojen ja kyläläisten kanssa tuleekin hyvin toimeen. Ranskan historiasta ja Ranskan ja Venäjän suhteista tulee pojalle miltei pakkomielle. Erään kesän jälkeen hän jatkaa lukemista, meneekin tarinassa edelle, tietää, mitä tulee tapahtumaan, kuinka kaikki päättyy, kuinka ajat ja ihmiset muuttuvat. Tieto ja kasvu lisäävät tuskaa. Jossakin vaiheessa roihahtaa kapina: isoäiti salailee, ei kerro kuinka asiat oikeasti ovat, tuskin edes ymmärtää mistä on oikeasti kyse. Ja miksi pitäisi edes puhua typerää ranskaa!

Kirjassa tutkitaan identiteettiä ja nationalismia nuoren pojan, ja nuoren miehen kokemusten ja pohdintojen kautta. Tutkimusmatkoja tehdään historiankirjojen, sanomalehtien ja isoäidin elämäntarinan siivin. Pala palalta pojan (ja Charlotten) tausta alkaa rakentua raadollisen näkyväksi, ja kuinka kivuliasta onkaan huomata miten yksittäiset ihmiset ovat joskus voimattomia muuttuvien poliittisten voimien taistellessa vallankahvasta. Kuinka vahvoja ihmiset silti ovat. Jatkavat elämää, kaikesta huolimatta.


"On the evening of our sacrilegious game we no longer saw an old-fashioned good fairy before us, a storyteller with her Bluebeard or her Sleeping Beauty, but a woman hurt and vulnerable despite her strenght of spirit. For her it was that agonizing moment when suddenly the adult betrays herself, allows her weakness to appear, feels like a naked emperor under the penetrating gaze of the child."


Nuoruuden kiihkolla joko iloitaan erilaisuuden rikkaudesta tai sitä vihataan syvästi. Halutaan kuulua valtaisaan, kiihkeään venäläiseen joukkoon, vaikka joskus ollaan kiitollisia salaisesta pakotiestä, jonka erilaisuus tarjoaa: muiden maisemien ja ajatusten luomasta maailmasta, jonne voi uppoutua, vaikka kukaan muu ympärillä ei tietäisi siitä mitään. Avaimena toiseen maailmaan toimivat isoäidin opettama kieli ja tarinat, oma tausta. Mutta mikä on totta ja mikä vain kuvitelmaa? Kuinka itse rakentuu; geeneistä, ajatuksista, ympäristöstä, ajasta? Ah, kuinka nautin tästä kirjasta!


"Formerly I had lived in books. I moved from one character to another, following the logic of an amorous intrigue or of a war. But one March evening, so warm that my aunt had opened our kitchen window, I learned that in this life there was no logic, no coherence. And perhaps only death was predictable."


Voikohan tällä kirjalla osallistua Vive la France -haasteeseen?

#Lukuhaaste

Tuesday, September 9, 2014

Myyttejä ja muovia Taiwanista

Pakko kirjoittaa hetinytsamalla luettuani, sillä tämän jättäminen roikkumaan tuntuisi suorastaan rikokselta. Muista viimeaikojen luetuista kirjoista on tulossa kimppapostaus ja vaikka sielläkin on pari upeaa helmeä joukossa, tekee tästä erityisesti mieli rupatella erikseen. Kyseessä on Wu Miang-Yin The Man with the Compound Eyes (Fuyanren. Käännös: Darryl Sterk).

Wu Miang-Yi: The Man with the Compound Eyes. Pantheon, New York, 2013 (2011).

En tiedä mikä sai minut tarttumaan tähän itselleni tuntemttoman kirjailijan teokseen. Mielenkiintoinen nimi? Kansikuva? Joka tapauksessa tässä oli alusta saakka sitä jotain ja ahnehdin kirjaa ihastellen ja pohdiskellen. Tapahtumat sijoittuvat moderniin Taiwaniin (vaikka välillä ollaankin hiukan dystooppisessa tulevaisuudessa) sekä myös Wayo Wayon saarelle, jonka aika taas tuntuu sijoittuvan jonnekin myyttiseen menneisyyteen. Kaksi erilaista maailmaa rinnakkain samassa ajassa, fyysisestikin suhteellisen lähekkäin, mutta toisistaan tietämättä. Ja meri kantaa ihmiskunnan rakentamaa yllätystä molemmille.

Tietenkin tapahtuu jonkinsortin törmäys, tassa tapauksessa sekä kirjaimellisesti, että myös kahden henkilön kesken. Miang-Yi kieputtaa lukijaa fantasian, mytologian ja tieteen vaihtelevissa käänteissä eteenpäin. Hypähtelin luonnollisen letkeästi realismista satumaailmaan, tieteesta tunteisiin, Wayo Wayolta ja meren sylistä jätevuorelle, metsärinteille ja Taiwanin pikkukyliin.

The Man with the Compound Eyes on globaali tarina: tämä maailma on yksi ja me ihmiset matkustamme, rakastumme, asetumme, elämme siellä sun täällä. Maailma ymparilla muuttuu, me ajamme muutoksia tahtoen tai tahtomattamme, mutta suurimmat muutokset taitavatkin olla ekologisia, eivät välttämättä poliittisia tai ekonomisia. Ja kun on luonnosta kyse, me olemme kyllä sen edessä loppujen lopuksi voimattomia.


"Suddenly Dahu felt faint, far-off shadows drawing slowly near. He looked up, hoping to see more clearly, only to find it was raining. Every thread of rain was glowing, as if the moon itself had turned to rain, like the moon was falling all around him."


Paljon asiaa ja ajateltavaa kansien välissä, kaikki punottuna rakkaustarinaan ja muutaman muun keskeisen hahmon elämäntarinoihin. Kirjan loppuvaiheen twist saa mahan kääntymään ihanasti. Minusta oli hienoa seikkailla uskottavan ja uskomattoman rajamailla, sadun ja kovan tieteen vuoropuhelussa. Kirjan loppupuolella parin sivuhenkilön elämää käsittelevät kappaleet tosin jäivät hiukan irrallisiksi ja tuntui, etta heistä olisi saanut jo toisen tarinan aikaiseksi, mutta kirjailijalla on selvästi Sanoma jos toinenkin, ja koska tarina on muutoin perspektiiviltään niin virkistävä, antoi tämä lukija loppuosan ympäristö- ja eläinasioiden ahtamisen anteeksi.

En halua juonesta sanoa tämän enempää:
Mies menneisyydestä, myyteistä, saduista lähtee toteuttamaan kohtaloaan niin kuin monet häntä ennen. Taiwanilaisnainen, joka on menettänyt kaiken paitsi meren ympäröimän talonsa. Luonto ja ihmisen aiheuttamat muutokset, jotka tuovat nuo kaksi hetkeksi yhteen, ja paljon, paljon muuta. Rakkaustarina/t (ei muuten noiden kahden!) ei/vät ole lässynläätä, vaan kovin realistisia ja pelkistettyjä. Kauneimmin kirjoitetaan aina luonnosta.


"Perhaps because I don't think he can completely understand me, I often feel like talking to him. It's like talking through an open window."


Harmittaa, ettei kirjailijan esikoisteosta olla vielä kaannetty englanniksi, mutta odottelen toiveikkaana...

Monday, September 8, 2014

#lukuhaaste

Osallistuin viime vuonna Suomen Pakoalaisavun lukutaitokampanjaan, jonka avulla kerätään rahaa Afrikan pakolaisten hyväksi. Samalla kampanja herätteli miettimään, millaista elämä olisi, jos usein itsestäänselvyytenä pidettyä lukutaitoa ei olisikaan. Kuinka tärkeä lukutaito on arkielämässä ja millaisiin ongelmiin törmäisi, jos ei osaisikaan lukea?

Tänään, kansainvälisenä lukutaitopäivänä Suomen Pakolaisapu haastaa taas kaikki suomalaiset mukaan lukemaan ja tukemaan Afrikan pakolaisia. Haasteen myötä kerätyillä rahoilla hankitaan aapisia niitä tarvitseville ja toivottavasti mahdollisimman monesta tulee lukija, joka osaa taitonsa ansiosta  auttaa  monin tavoin sekä itseään että muita. Lukutaito pelastaa henkiä, mahdollistaa toimeentulon, avartaa maailmaa, luo vaihtoehtoja ja on monin tavoin avain itsenäiseen elämään.




Haasteeseen voi osallistua syyskuun aikana ja lahjoittaa euron jokaisesta lukemastaan tekstistä (kirja/artikkeli jne). Osallistujat voivat myös julkaista kuvan lukemisestaan Twitterissä tai Facebookissa #lukuhaaste. 
Lahjoittaa voi tekstiviestillä '1 (tähän eurosymboli) Lukuhaaste' numeroon 16588.

Minä aloittelin lukemisen jo aamuvarhaisella ja sama jatkuu nyt töissä. Lukuhaasteesta inspiroituneena saatan ehkä jopa avata blogille Twitter-tilin, jonne voin postata lukukuvia. Jos näin ei käy, kuvat julkaistaan täällä blogissa. Ilmoittelen...

Haastan kaikki blogin lukijat ajattelemaan lukutaitoasioita ja, jos mahdollista, lahjoittamaan Suomen Pakolaisavun kampanjalle. Happy reading!

(Edit: nyt PP löytyy Twitteristäkin, @hisannabanana)

Työpöydän arkirealismia aamuauringossa.