Tuesday, January 6, 2015

Vuoden ekat tsajut

Vuoden ensimmäiset iltateet juotiin ihanasta seikkailuhenkisestä emalimukista 15 tunnin reissaamisen jälkeen. Mukiin pääsi uiskentelemaan ranskalaisen Løv Organicin rentouttava Løv is Zen hauduke, jossa on rooibosta, omenanpaloja, sitruunamelissaa, karhunvatukkaa sekä luontaisia appelsiinin ja karamellin (?!) aromeja.


Uusi vuosi, uudet seikkailut.


Nappasin Løvin lahjapakkauksen mukaani alesta aivan uteliaisuudesta. Muut pakkauksen maut ovat puhdistava Løv is Pure (vihreä tee, omenanpalat, vihreä mate, luonnollinen sitrusaromi), virkistävä Løv is Good (anis, fenkoli, lakritsi, kardemumma, inkivääri, kaneli, pippuri, neilikka) ja kaunistuttava Løv is Beautiful (valkoinen tee, vihreä tee, vihreä rooibos, mangonpalat, ananas, aprikoosi ja luonnollisia aromeita).


Iloisesti yhdessä.

Zenillä unten maille.


Musliinipussukat on säilötty muoviseen pussiin pahvipakkausten sisällä. En tiedä, mikä makunystyröissäni on vialla, mutta minusta kaikki teet maistuvat hiukan samanlaisilta! Varsinkin Zen ja Pure, mikä varmasti johtuu molemmissa olevista omenanpaloista. Täytyy nyt kokeilla vielä ajatuksella näitä uudestaan, ehkä olen vain ahnehtinut. Teenlehtien makua janoaville ei Løv tarjoa helpotusta, kaikki muu taitaa maistua vahvemmin kuin itse tee. Tuoksultaan nämä ovat kovin voimakkaita ja makeita, ja maultaan myös. Ihan mukiinmeneviä ovat, vaikka eivät pääse ostoslistan kärkeen. Taitavat täällä päätyä jääteiksi, joihin tuo makeus ja hedelmäisyys sopii paremmin. Uskallan joskus varmaan kokeilla myös merkin klassisia makuja (joita ei ollut saatavilla ostospaikassani).  Plussaa luomuaineksista ja nätistä logosta :) Onko Løv Suomessa tuttu?

Monday, January 5, 2015

Epätavallista arkea

Ihastuin aikaisemmin Graeme Simsionin The Rosie Projectiin, joten innoissani tartuin myös sen jatko-osaan. The Rosie Effect jatkaa siitä, mihin edellinen jäi: Rosie ja Don ovat asettumassa New Yorkiin ja yhteiselo on alkanut sujua rakkauden inspiroimien kompromissien ansiosta. Mutta sitten tapahtuu jotain, mikä laittaa kyyhkyläiset koetteluun...


Simsion, G. The Rosie Effect. Text Publishing, Melbourne, 2014.


Jatko-osassa uidaan huomattavasti syvemmissä vesissä kuin superhauskassa Projektissa. Kaikki ei menekään kuten Strömsössä ja väärinkäsitykset johtavat mopon karkaamiseen käsistä moneen otteeseen. Rosie-rukka on tässä kirjassa lähinnä sivuosassa häämöttävä tumma möykky, jonka ajatuksia lukija joutuu arvailemaan. Don taas säheltää ja yrittää epäonnistuneesti sumplia asioita kuntoon ilman, että Rosie stressaantuisi liikaa. Voi arvata kuinka tässä käy...


"Lydia pushed through the crowd to me. 'You're not going with her?'
'I see no reason. The paramedics seem highly competent. My contribution is complete. I plan to drink a glass of beer.'
'Jeesus,' she said. 'You don't have any feelings at all.'
I was suddenly angry. I wanted to shake not just Lydia but the whole world of people who do not understand the difference between control of emotion and lack of it, and who make totally illocigal connection between inability to read others' emotions and inability to experience their own.' 


Vaikka kirjassa synkistelläänkin astetta enemmän, saavat nauruhermot myös tuttuun tapaan kyytiä useaan otteeseen. Ensikertalaisia suosittelen lukemaan The Rosie Projectin ennen tähän tarttumista, vaikka tämä varmasti toimii irrallisenakin.  Hahmot vain saavat hiukan lisää syvyyttä aikaisemman osan ansiosta ja huvittavia kohtia löytyy lisää.


"'You were going to help Rosie out in the kitchen, am I right?'
'Correct.'
'And you would have started by saying,"Do you need any help, darling?"
I reflected a few moments. In reality I would have assessed the situation, and determined what needed to be done. As would be appropriate for a qualified person arriving at the scene of an accident."


The Rosie Effectissä tehdään kompromisseja ja yritetään luoda uutta arkea vieraassa ympäristössä. Rosien raskauden myötä vieraillaan myös masennuksessa, epätoivossa, naisen asemassa akateemisessa maailmassa, rakkauskriisissä ja yhteiskunnan vanhemmuuteen liittyvissä konventioissa. The Rosie Effect tuntui kuitenkin hiukan 'välikirjalta' huipun ensimmäisen osan jälkeen, vaikka lukemisesta pidinkin. Minulla on sellainen hytinä, että varsinkin ylläolevan listan viimeisimpään kohtaan liittyen sarjan seuraava osa tulee olemaan aivan hulvattoman hauska - kuvitelkaa nyt: Don, vauva ja normivanhemmat!



Sunday, January 4, 2015

Mielekästä menoa

Vihjailin jo aikaisemmin, että tämä joulu tulisi olemaan aika erilainen aikaisempiin verrattuna, ja niinpä se olikin. Vietin nimittäin joulunajan queenslandilaisessa buddhalaisretriitissä meditoiden! Jos oman mielen kanssa istumisessa tuntikausia aamusta iltaan on jo tarpeeksi haastetta, lisää sitä toi sademetsän kosteus ja kuumuus. Ei muuta kuin sisäinen ilmastointilaite päälle, naps. Noroina kaulaa ja selkää pitkin valuva hiki vei silloin tällöin huomion hengityksestä ja juomavettä kului sen mukaisesti. Sitä myös tuli taivaalta runsaasti. Ei toivoakaan nyrkkipyykin kuivumisesta missään vaiheessa. Ah, mitä luksusta tähän ikuiseen kuivuuteen tottuneelle.


sannabanana
Joulupäivän vietin kuitenkin Brisbanessa.

sannabanana
Tällainen pukki myi jääkylmiä juomia Southbankin promenaadilla.

Vielä nyt muutaman päivän jälkeen on vaikea laittaa sanoiksi mitä retriitillä 'opetettiin'. Kaikkihan on kiinni siitä, mitä oman pään sisällä tapahtuu eikä siihen voi kukaan muu kovinkaan paljoa vaikuttaa. Tajusin, että jokainen retriittiläinen vei mukanaan jotakin itselle räätälöityä ja itse rakennettua. Seuraavat asiat kaikki tuntuivat kuitenkin allekirjoittavan viimeisenä päivänä: ajatusten selkeys, rauhallinen mieli, onnellisuuden tunne, keveys ja kiitollisuus. 


sannabanana
Joulupäivänäkin Brissyn keskustarannalla (Streets Beach) oli vilinää.

sannabanana
Ihmiset viilentelemässä kuumankosteana päivänä.

sannabanana
Botanic Gardens.

sannabanana
Jemmy Morrill and the Brolgas.

sannabanana
Kauniita 'sydämiä'.

sannabanana
Brissyn mangrovea.

sannabanana
Queensland Art Galleryn alakerran aulaa.

sannabanana
Kävin katsomassa Hanga - Modern Japanese Prints.

Minä en kiireessä ehtinyt retriitille sen suuremmin valmistautua. Kaikki tapahtui viime tipassa ja yhtäkkinen retriittielämä olikin aikamoinen shokki systeemiin. Mietiskelyä oli monta tuntia päivässä, välissä vain ruoka- ja teetauot. Se oli hyvällä sekä yllättävällä tavalla todella rankkaa. Parin päivän kuluttua tunsi jo pulssin hidastuvan ja toisenlaisen, luonnollisemman, rytmin kehossa ja mielessä. Muihin retriittiläisiin ei ehtinyt kunnolla tutustua, mikä ei tosin viikon tarkoitus ollutkaan. Käännyttiin sisään- eikä ulospäin. Osa yhdisti meditointiin myös hiljaisuuden, eli pitivät rinnassaan 'in silence'-lappua. Huonekaverikseni sain upean ihmisen, josta tuli heti ystävä ja retriittipaikan keittiöstä löytyi lisäksi suomalainen backpacker, jonka kanssa sain hiottua ruosteista puhuttua suomea! Aika hienoa.


sannabanana
Retriittipaikan portaiden yläpäässä.


Minulle Brisbane-joulu ja retriittipaikka oli myös jonkinmoinen trip down the memory lane, sillä ensimmäinen kosketukseni aussielämään tapahtui juuri Brisbanessa ja myöhemmin vietin paljon aikaa retriittipaikan lähellä. Ihania ja monimutkaisia muistoja molemmista. Samalla huomasi, kuinka paljon sillan alla onkaan virrannut vettä!

Retriitin tarkoituksena oli aloittaa uusi vuosi puhtaalta, tai ainakin puhtaammalta pöydältä. Jokainen mietti niitä negatiivisia, lähes automaattisia tapoja (ajatuksia, tekoja ja puheita), joista halusi eroon. Niiden kanssa istuttiin, niitä katsottiin tarkkaan, ja jos niistä ei kerta kaikkiaan ole enää mitään hyötyä (vaan päinvastoin), niistä päästettiin kiittäen, kauniisti ja päättäväisesti irti. Itselläni oli alkujaan yksi iso juttu, jonka kanssa aioin painiskella, mutta niinpä muutaman päivän mietiskely pullahdutti esiin aika monta muutakin tarpeetonta juttua, jotka olivat niin automaattisia, etten niitä 'normaalielämässä' ollut edes huomannut.


sannabanana
Prayer flags sademetsässä.

Viikon kuluessa jotakin tapahtui. Hartiat laskivat, mieleen asettui lepo. Omista ajatuksista on tietoisempi kuin ennen. Voi, kuinka toivon, että pysyisin tässä kiinni mahdollisimman pitkään arjenkin hyökyessä päälle. Ihmisen mieli on kyllä upea! Ja hiukan terävämpi tietoisuus siitä, mitä omassa päässä tapahtuu on aika mahtavaa. Siihen vielä päälle se, että voi ihan itse vaikuttaa ja muuttaa omia ajatuksiaan (ja sitä kautta elämäänsä, maailmaansa) saa hiukan haukkomaan henkeä.


sannabanana
Sademetsän megalehtiä. Kengänkoko 39 :)

Kotiin palatessa sain jo kokeilla opittua käytännössä. Tilanne, joka aikaisemmin olisi saanut suremaan ja itkemään ja suuttumaan meni ohi parissa minuutissa. Nappasin uusilla taidoillani kiinni 'automaattisista' ajatuksistani. Huomasin, että suuri osa turhautumisen aiheista ovat omaa spekulaatiotani ja että maailma ei kaadu, jos kaikki ei tänään mene niin kuin oletin ja toivoin. Jos joku haluaa ilkeillä, ei minun tarvitse antaa sen pilata päivääni, vaan voin valita jotain muuta mukavaa negatiivisen vellomisen ja menneiden vääryyksien muistelun sijaan. (Tiedän, tiedän: samaa toitotetaan vaikka missä, mutta asia on eri, kun on sen sisäistänyt istumalla saunamaisessa meditaatiotilassa tuntikausia. Uskokaa vain!) Vieressä oli meri, jonka rannalle menin kävelylle. Henki ja askel kulkivat kevyesti.


sannabanana
Ihanaa sademetsää.



Loppukevennys: lauantain kunniaksi kirjoitin itselleni muistilistan The Australianissa aiemmin joulukuussa ilmestyneestä Books of the Year jutusta, jossa kirjailijat ja kriitikot listaavat itselleen parhaiten mieleenpainuneita kirjoja. Plussaa siitä, että kyseessä ei tarvinnut olla viime vuonna ilmestyneet kirjat, vaan mukaan otettiin kaikki viime vuonna luetut kirjat julkaisuvuodesta riippumatta. Lista tuntui aidolta myös siksi, että useammalta löytyi toisinaan samoja kirjoja. Omalle inspis- ja TBR-listalleni näistä tiensä löysivät:



Näillä eväillä uuteen vuoteen :)

Monday, December 22, 2014

Kolme huippua ja merry christmas :)

Koko vuosi on kulkenut sellaista kiitolaukkaa, että on vaikea uskoa sen olevan jo lopuillaan. Kaikenlaisessa on tullut rimpuiltua mukana ja olo nyt joulukuun lopulla on yhä hiukan haaksirikkoutunut. Ja äärettömän väsynyt. Tylsää ei ainakaan ole ollut ja tämä vuosi on työntänyt useaan otteeseen peiliä nenän eteen. Lentokentän ja kaupungin väliä on tullut ravattua parin viime viikon aikana useampaan otteeseen lähipiirin hajotessa joulu-tammikuuksi kuka minnekin. Asiaan on kuulunut sen vuoksi ehkä hiukan liian monta 'catch-uppia' ja valvomista, kun on hyvästelty ja vaihdettu kuulumisia ennen taukoa. Huh, tuntuu niin kummalliselta olla erossa muun muassa supertiiviistä työtiimistä monta viikkoa. Muutenkin korvessa asuessa ystävyyssuhteet taitavat jotenkin kiteytyä erityisen merkityksellisiksi. Meikäläisenkin jalat nousevat maan pinnalta ensi viikolla ja blogi saatttaa joutua joululomalle. Katsotaan, millaisia nettiyhteyksiä ja kirjoitusmahdollisuuksia tarjoutuu reissussa. 

Sydäntä lämmitti muutama viikko sitten Elegian inspistunnustus, jonka laitan totta kai kiertoon. Kirjavalas on ehdottomasti yksi lempiblogeistani, mutta jotta tämä hieno idea ei mene ihan sisäpiirin selkääntaputteluksi, haluan nimetä kolme ei-kirjablogia, joiden parissa viihdyn erityisen erinomaisesti :) Totta kai inspiroidun monista muistakin huippuihanista ja mielenkiintoisista blogeista, mutta tässä nyt kuitenkin vain ne sääntöjenmukaiset kolme arjen ilostuttajaa:

Taikan Pupuleipomosta löytyy aina jotain jännää ja mielenkiintoista!

Paluumuuttajattaren ansiosta Turkki tuntuu nykyään melkein tutulta ja Suomeakin voi katsella, että jos joskus...

Raikkaita visuaalisia elämyksiä, energiaa ja hyvää mieltä tykittää taas Jaana Akaasian alta.

Myös Pihi nainen muisti minua haasteella, jolla juhlistettiin Kirsi Kunnaksen syntymäpäivää. Minä myöhästyin, mutta haluan silti laittaa korteni kekoon. Kirsi Kunnas on kyllä ihailtava ihminen. Lukekaa ja katsokaa vaikka tämä. Meilläkin on täällä Tiitiäisen satupuu, jota loruttelin mini-me:lle vauvaikäisenä ja myöhemminkin. Haasteen vuoksi kahlasin kirjahyllyä läpi ja järkytyin: kirja on kadonnut muutossa!!! Toivottavasti se vielä löytyy jostain.

Minä muistan Tiitiäisen satupuun lapsuudestani. Kotona sitä ei muistaakseni ollut, mutta kerhossa ja koulussa runoja lausuttiin ahkeraan. Lorut ja niiden rytmi jäivät pään sisään elämään ja olikin hauska huomata, kuinka reilu kaksi vuosikymmentä myöhemmin sama rytmi välittyy uusille pienille ihmisille :)  Vaikka pidin loruista, muistan, että kuvitus ei iskenyt pieneen itseeni. Luulen, että syynä oli se musta-valko-punaisuus, jota löytyi monista (ankeista) koulukirjoista? Kotoa muistan Hanhiemon iloisen lippaan, jonka kuvituksesta taas tykkäsin!

Minun, niin kuin monen muunkin, suosikkirunoni on Tunteellinen siili. Toinen runo, joka tekee aina mieli laulaa, on Tiitiäisen tuutulaulu:

Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
posket tehty puolukasta,
tukka naavatuppurasta,
silmät on siniset tähdet.

Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
keinu kuusen kainalossa,
tuutu tuulen kartanossa,
sammuta siniset tähdet!  



 Loppukuvituksena pari otosta surffiklubin joulujuhlasta ja hiukan esimakua tulevasta ;)


sannabanana
Joulupukin hattu lensi tuulessa.

sannabanana
Pikku joululahjat viestin vauhdissa.

sannabanana
Inspiraation lähteillä...


Saturday, December 20, 2014

Hömpänpömppää

Ehkä elämäni onkin aikaisemmin ollut kamalan helppoa! On ollut enemmän aikaa ja kapasiteettia pureutua kirjoihin, jotka laittavat pohtimaan syntyjä syviä, ihmismielen kiemuroita, historian vaikutuksia ja poliittista tanssia. Nykyään aivot on vain joskus heitettävä narikkaan. Olen samalla vihdoin tajunnut hömpän merkityksen.


Kelk, L. I Heart New York. Harper Collins, New York, 2010.



Kaverilta saatu kirja on ihanan pehmeää hattaraa. Pienet ärsytyksetkin hukkuvat jonnekin sinne makeaan ja tahmeaan höttöön. Lopulta ei edes häirinnyt, etten tajunnut monien brändien merkitystä; että naispuoleiset  päähenkilöt ahmivat vain pitsaa, pastaa, nachoja, jätskiä, kakkuja jne, mutta pysyvät ikihoikkina ja siloposkisina; että miehiä katsellaan lähinnä hyötymielessä; että jokin tietty laukku voi tehdä todella onnelliseksi; että parissa viikossa Nykiin pölähtämisestä päähenkilöllä on viileä työpaikka, kaksi potentiaalista siippaa (ökyrikas pukumies ja kuuluisa muusikko), paras ystävä ja asunto... Ahmin hattaraa ja annoin aivojen lerpsahtaa sokerihumalassa jonnekin lattianrakoon. 


"'He had a black Amex,' I said, grabbing her arm.
'Get the ring!' she screetched. 'Get the ring!'"


Kirjan päähenkilö, britti, Angela Clark toikkaroi NY:ssa äkillisen eron ja ex-tempore -lentomatkan jälkeen. Muutamassa viikossa Angela on ns. keksinyt itsensä uudelleen. Tähän tarvitaan tietenkin meikkejä, uusi kampaus, samanhenkisiä ystäviä ja uusia vaatteita, sekä sopivasti huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Lindsey Kelkin I Heart New Yorkissa selviydytään erosta suhteellisen kevyellä otteella, luottokortilla ja puoli-ironisella huumorilla. Energiaa riittää näin bloggaamiseen ja kahden potentiaalisen rakkauskuvion vertailemiseen. Siinäpä se, mutta tuli tarpeeseen tällainenkin kirja :)


"As he started the small talk rolling, what did I do for a living, what did he do for a living, how long had I been in the city, what sights had I seen, I ran a quick comparison on Tyler and Alex. Alex was sexy and cocky and had the whole I'm-in-a-band thing going on, whereas Tyler was good-looking in a clean-cut, I take care of myself, let me take care of you, sort of a way."  

Sunday, December 7, 2014

Hillittyä Helsingistä

Luettujen purkusavotta jatkuu - kirjat kun on saatava lattialla horjuvasta pinosta takaisin hyllyyn joulusiivouksen nimissä. Jokin aika sitten aika kului varsin viihtyisästi kädessäni Merete Mazzarellan Ainoat todelliset asiat.*  Kirja kattaa vuoden Mazzarellan elämästä, ja tuohon vuoteen mahtuu hänelle suuria muutoksia: eläkkeellejäänti, muutto ja uusi rakkaus.


Mazzarella, M. Ainoat todelliset asiat. Tammi, Helsinki, 2012.



Lukiessa en pystynyt karistamaan tunnetta, että olin joko jossakin viihtyisässä keskustan kahvilassa tai lokoisassa olohuoneessa kuuntelemassa Mazzarellan juttuja. Hän inspiroituu uutisista ja satunnaisista kohtaamisista, laittaa asioita laajempaan kontekstiin, filosofoi ja pohtii maailmanmenoa. Vaikka en kaikista asioista olekaan samaa mieltä, on tällaisia ajatteluketjuja kiinnostavaa lukea. Keskiössä ovat työ- ja rakkauselämä, ja näissä liikutaan sekä henkilökohtaisella että yleisemmällä tasoilla.


"Jo vuosikaudet olen kesäisin löytänyt sen rauhallisen hengityksen, jota tarvitsen voidakseni todella lukea ja sulattaa lukemani, antaa luetun asettua. Tänä kesänä se on vaikeampaa mutta myös tärkeämpää kuin muulloin. Se mitä lukee on osa itseä kuten ovat ystävätkin."




Mazzarella kirjoittaa työelämän vaatimuksista ja ihmisten vastauksista niihin, kirjallisuuden vaikutuksesta elämään, lukemisesta, avioliitosta ja -erosta, onnellisuudesta, eläkeläisiin kodistuvista ennakkoluuloista, vanhenemisesta ja rakkaussuhteisiin liittyvistä koettelemuksista. Ponnahduslautana toimivat omat kokemukset, uutiset, tutkimukset, kirjat ja satunnaiset keskustelut. Kirjassa liikutaan pääosin Helsingissä ja Uppsalassa. Kieli on välin kaunista, välin kipakan terävää, ja minä ihailin erityisesti kaikissa muutoksissakin rimpuilevan kirjalijan ja hänen lähipiirinsä kypsyyttä. Se loi hiukan toivoa näihin oikean elämän ihmissuhdekriiseihin!


"Hän sanoo:'Kun on näin vähän aikaa jäljellä kuin meillä, voi hyvin valvoa vähän aikaa yölläkin.'
Kuulemme toistemme hengityksen." **


Kaikista tähdellisistä ja mielenkiintoisista pohdinnoista huolimatta melkein ujostuttaa tunnustaa, että päällimmäiseksi mieleeni on jäänyt eräs vessanpönttötarina. Sarjassamme 'ainoastaan kirjallisuudesta saatuja arkisia tajunnanlaajentumisia'. Mazzarellan 'vessajuttu' tulee mieleen nykyään melkein aina vessaa vetäessä. Huomaan ajattelevani pönttöjen eroja: muodoilla ja vedenkierrolla on väliä! Ehkä syynä on tämänhetkisen talon erityisen huonosti suunniteltu pönttö, että koen asian niin tärkeänä? En kerro enempää, lukekaa itse!


* Kädessä kävi vuoroin myös kuvan valkoviinilasi ja suklaapalat.
** Huomasin tätä kirjoittaessani, että molemmissa blogia varten merkkaamissani lainauksissa puhutaan hengityksestä. Ei kannata sen antaa johtaa harhaan, kirjassa on paljon muutakin!

Saturday, November 29, 2014

Sinnittelyä koleran aikaan

Silläkin uhalla, että blogista on muodostumassa yhden asian alusta, tämänkertainenkin kirja pureutuu rakkauden ja siihen liittyvien illuusioiden mystiseen ja riipaisevaan maailmaan. Gabriel Garcia Marquezin loistava Love in the Time of Cholera (El amor en los tiempos del cholera, käännös Edith Grossman) lienee monelle tuttu. Miten kirjailija osaakin pitää tahdin niin letkeän hitaana ja silti sisällyttää suhteellisen normaaliin sivumäärään (pienikokoinen pokkari, 348 sivua) kokonaisia elinikiä kaikkine tapahtumineen?

Minä aloitin lukemisen koulun parkkipaikalla, kun saavuimme aamuna eräänä liian aikaisin. Mitäs tehtäisiin? No, onneksi laukussa on aina kirja, annas kun äiti lukee ääneen! Kirjan tapahtumat alkavat aika synkissä merkeissä, pääosassakin on alkusivuilla ruumis. Mini-me:lle siis aika makaaberi maanantainaloitus, kun en osannut lukemista lopettaa tai sensuroida aloitettuani. Onneksi on huumori...


Garcia Marquez, G. Love in the Time of Cholera. Penguin, New Delhi, 1989 (1985).


Love in the Time of Cholera on epätoivoinen, pitkäkestoinen ja magneettinen rakkaustarina, jonka toisen osapuolen ruusunpunaiset lasit pysyvät tiukasti silmillä vuosikymmenestä toiseen. Nuori Florentino Ariza ruokkii romantiikannälkäänsä ja pitää sydämensä keskiössä suloista mutta käytännöllistä Fermina Dazaa. Nuoruuden huumassa odotukset olivat korkealla, lähipiiri paheksui tai kummasteli, mutta molemmat antoivat rakkauden leiskua, vaikkakin suurimmaksi osaksi paperilla. Kun yhteinen tulevaisuus kaikesta huolimatta olisi ehkä ollut mahdollinen, Fermina kauhistuukin, ja ottaa takapakkia.

Alkaa odotus. Florentino ei anna periksi. Kyllä asiat vielä muuttuvat ja oikea rakkaus löytää tiensä Ferminan sydämeen yhdistäen rakastavaiset. Aika kuluu, kaikki ympärillä ja elämässä muuttuu, paitsi Florentinon miltei pakkomielteinen rakkaus. Muut avioituvat ja perustavat perheitä, mutta Florentio ei pysty rakastamaan ketään muuta, vaikka hän diskreetisti ilotteleekin lukuisten rakastajattarien syleilyssä aivan vanhoihin päiviin saakka.


"Indoors, in the cool bedrooms saturated with incense, women protected themselves from the sun as if it were a shameful infection, and even at early Mass they hid their faces in their mantillas. Their love affairs were slow and difficult and were often disturbed by sinister omens, and life seemed interminable. At nighfall, at the oppressive moment of transition, a storm of carnivorous mosquitoes rose out of the swamps, and a tender breath of human shit, warm and sad, stirred the certainty of death in the depths of one's soul."


Karibian kosteassa kuumuudessa Florentino rakentaa kommunikaatio- ja laivabisnestään, samalla kun kaupunkilaiset (päähenkilöt mukaanlukien) pohdiskelevat sitä, kuka kulloinkin on kukkona tunkiolla ja kenen kanssa kannattaa olla hyvissä väleissä. Kun Ferminan vanha aviomies vihdoin kuolee pyydystäessään lemmikkipapukaijaa mangopuusta, kokee Florentino hetkensä tulleen ja ponnahtaa takaisin Ferminan elämään. Hän on tehnyt kaiken elämässään Ferminaa ajatellen. Leiskuuko lempi enää vanhana ja mitä kumpainenkin on pitkän elämänsä aikana oppinut itsestään ja rakkaudesta?  


"Neither could have said if their mutual dependence was based on love or convenience, but they had never asked the question with their hands on their hearts because both had always preferred not to know the answer."


Vaikka kirjassa liihotellaan rakkaudenkaipuussa, unelmissa ja romantiikan syövereissä, pidetään lukija tiukasti maan pinnalla. 1800-luvun loppupuolen Karibialla hiki virtaa, taudit tappavat, kaksinaamaisuus jyllää, ruumit kelluvat jokea pitkin ja kaupungin varjoisat kujat ovat täynnä salaisuuksia. Upposin, haaveilin, kauhistelin, naureskelin ja viihdyin tässä minulle niin vieraassa ajassa ja paikassa mainiosti.