Friday, August 29, 2014

Yksinäisen akan pimeä teehetki

Iltana eräänä, kun koko maailma oli taas kaatunut harteille ja pyykit pesty useamman taskuun jääneen paperinenäliinan kera, kaivoi eräs akka vintiltä pitkään hautomansa aarteen: yhden hengen teekannusysteemin. Pitkään oli kannu ollut laatikossa ja akka montaa mieltä siitä, mitä pitäisi tehdä: viedä takaisin kauppaan, antaa lahjaksi vai kokeilla käytössä.

Tänä synkkänä, yksinäisenä hetkenä akka kuitenkin valaistui. Ainoa lääke maailmantuskaan ja pyykkikriisiin tuntui olevan tietenkin tee. Lupician Sencha Nara  siis auki ja kauniiseen uuteen kanisteriin, teekannusysteemi esille ja vesi kiehumaan. 

Tiedättehän nämä yhden kupin ja kannun kombot? Yleensä olen kuvitellut ne hiukan ajantuhlaukseksi, sillä teetä kuluu reaalimaailmassani kuitenkin aina enemmän kuin se yksi kuppi ja sitten uutta saa olla koko ajan tekemässä. Tämän ulkonäköön kuitenkin ihastuin jollakin kauppareissulla. Pidän kovasti mielikuvitusta kutittelevasta tummasta lintu-kukka-mansikkakuvituksesta ja vasta nyt huomasin, kuinka mukavan kokoinen ja sopivan laakea kupponen tässä setissä onkaan. Kannu, kuppi ja lautanen ovat matkanneet tänne Brittilän kuuluisasta Stoke-on-Trentistä, josta ovat peräisin sellaiset perinteikkäät fine china -valmistajat kuin Royal Doulton ja Wedgwood. Astioiden pohjassa lukee Heritage Stoke-on-Trent, mutta googlailemalla en löytänyt mitään lisätietoja. Takaisin myöhäisyön teehetkeen siis...


Varusteet valmiina.


Senchan lehdet kannuun.

Ja hautumaan, samalla kuppi pysyy lämpimänä.


Sencha Naran poimin mukaani Melbournesta ja sen ruohoisen pehmeään syleilyyn oli ihana vaipua pöydän ääressä. Otin aikalisän kaikesta käytännöllisestä (niin kuin esimerkiksi kaikesta koulutyöstä, joka näyttää päätyvän vanhempien tehtäväksi. Miksi, oi miksi, ei voida antaa sellaisia kotiläksyjä, jotka lapset voivat tehdä itse?) ja lueskelin kauniita blogeja. Sencha Nara tuntuu 'turvapeittoteeltä'. Suuhun jää rentouttava ja paksu jälkimaku, kun taas väriltään tee on virkistävän vihreä. Hienonhienoista 'neulasista' saa ainakin kaksi haudutusta, jotka tein 85-90 asteessa. Annoin teen hautua tarkoituksella aika vahvaksi eikä kitkeryyttä ollut nimeksikään.

Valaistuminen taas tapahtui kannu-kuppi-kombon kanssa seuraavasti: huomasin, että kun kannun asettaa kupin päälle teen hautuessa, pysyy kuppi samalla lämpöisenä ja on siis ideaalitilassa vastaanottamaan lempeän juoman. Heureka!*


Taikalientä.


Myöhäisen illan set-up.



* Epäilemättä näin on tarkoituskin, mutta minulle kyseinen funktio oli ollut hämärän peitossa ennen tätä iltaa.

Wednesday, August 27, 2014

Iso pala länsirannikkoa pikana - osa 2

Matka jatkuu!

Hautajaisten jälkeen ohjelmassa oli hyvästejä ja muisteloita. Kahvittelimme hetken Sports Complexin kahvilassa ja mietimme, kuinka olisikin ollut hienoa, jos 'meidän aikana' Karrathassa olisi ollut niin hieno vesipuisto ja kuntosali ja kahviloita ja... Mutta samalla sitä on kyllä hiukan ylpeä itsestään, että on selvinnyt arjesta haastavammissa olosuhteissa. Hyvä puoli tuollaisessa karaistumisessa on sekin, että oppii olemaan aika vähään tyytyväinen ja siitäkin kiitollinen :)

Iltapäivällä oli sitten aika kääntää auto kohti etelää ja tiesin jo lähtiessä, että en pääsisi minnekään perille ennen pimeää. Oli kuitenkin liian mukavaa jutella kavereiden kanssa, joita niin harvoin näkee naamakkain, että annoin paluuajan lipsua.

Karrathasta lähtiessä sain kokea taas erään Pilbaran rautamalmiseudulle tyypillisen seikan: valtavan pitkät junat. Puomit rämähivät alas edessäni ja seurasin vaunujen paluuta jonnekin sisämaan kaivoksiin. Eräällä Karrathan kollegalla oli aina todella hienot kynnet ja salaisuudeksi paljastui nämä rautatietauot: odotellessa hän oli varustautunut viilalla ja lakoilla ja satojen vaunujen kolistellessa ohi tyyppi ehti huoltamaan kyntensä priimakuntoon.


Tyhjät vaunut kotimatkalla takaisin kaivokselle.

Kun tie taas aukeni, painoin kaasua ja ajelin kaikessa hiljaisuudessa laskevaa aurinkoa ihaillen etelää kohti. Tulomatkalla olin lauleskellut kaikki ipadin kappaleet läpi koko reissun aikana, mutta nyt palatessa mieli oli jossakin muualla. Hautajaisissa, ja pitkän tauon jälkeen kohdatuissa ihmisissä. Tiristelin muutaman kyyneleen ja olo oli monesta muustakin syystä haikea. Muistelin omaa elämää silloin, kun Pilbara oli koti. Kuinka pikkuinen mini-me olikaan. Ja kuinka intensiivistä, mutta antoisaa elämä silloin oli kaikin puolin. Oli paljon hommaa, vauva, opintoja, kuuma (!) ja kaikenlaista muuta jo aavistuksena ilmassa.


Punertavaa auringinlaskua tasangolla.

Samalla mietin, minne menisin nukkumaan. Oli selvää, etten jaksaisi kotiin saakka, kun lähdin liikkeelle odotettua myohemmin. Carnarvon olisi ollut järkevä ratkaisu, suoraan tien varrella, mutta minun mielessäni paloi Coral Bay, joka on yksi lempipaikkojani täällä. Aurinko lähti nopeasti nukkumaan ja matka jatkui yksinäisessä pimeydessä. Illalliseksi ostin sipsipussin ja banaanin, jotka huuhdeltiin alas Liptonin pussiteellä Nanutarra Roadhousessa :)


Pimeydessä loistava keidas, josta saa polttoainetta ja ylihintaista murkinaa.

Matka jatkui tankkaustauon jälkeen ylhäisessä yksinäisyydessä. Jossakin vaiheessa auton nokka kääntyi rantaa kohden, ja täytyy sanoa, että North West Coastal Highwayltä Exmouthiin ja Coral Bayhin vievä tie on ehkä maapallon tylsin suora muutenkin, mutta pilkkopimeässä kokemus oli sanoinkuvaamattoman monotoninen. Mustaa, mustaa, mustaa ja tasaista yllä, alla ja sivuilla. Haasteellista väsyneelle kuskille. Melkein toivoin, että edes joku kenguru olisi loikkinut tien yli jossakin vaiheessa.

Coral Bayhin saavuin joskus keskiyon tienoilla. Unentarve oli siinä vaiheessa sellaista luokkaa, että marssin suoraan Caravan Parkiin, ja sanoin että nukkumaan olis päästävä. Kuinka ollakaan, kaikki paikat olivat varattu, paitsi 'dog spot'. Sanoin, ettei haittaa, nukun missä tahansa ja koirapaikka on sitä paitsi edullinenkin ;) Siispä auto parkkiin, swag auki, pipo päähän, villasukat jalkaan ja kuski oikoselleen.


Autonavaimet kenkään ja iltalukemiset esille. A Thousand Years of Good Prayers.


Vieruskaverina luotettava, ihana Prado :)

Hiukan kännykänvalossa lukemista, ja sitten unten maille raikkaassa ilmassa. Kauan ei tarvinnut odottaa, kunnes uni jo tulikin noutamaan. Perjantain menomatkaltakin oli hiukan väsyä jäljellä.

Aamulla heräsin auringon noustessa enkä jaksanut jäädä loikoilemaan. Olin tosi iloinen, että olin ajanut Coral Bayhin saakka. Lähdin rantaan kävelylle ja joka puolella vilisi lomalla olevia pikkupoikia vanhempien vielä nukkuessa: jotkut kantoivat kalastusvälineitä, toisilla oli märkäpuvut yllä. Kaikilla hyvä fiilis ja ilmassa sellaista kihelmoivää lapsuuden seikkailun tuntua. Coral Bay on turvallinen minipaikka: vain yksi pääkatu, pieni ruokakauppa, bensapumppu, kaksi Caravan Parkia, yksi hostelli ja yksi hotelli sekä muutama ravintola. Turismi taitaa olla ainoa bisnes. Ihan Coral Bayn rannan tuntumassa on koralliriutta, jolle pääsee snorklaamaan muutamalla räpylänviuhahduksella. Ja polvenkorkuisessa vedessä ilman snorklausvehkeitäkin näkee suuria, uteliaita kaloja ja rantaveden pikkurauskuja. Exmouth on läheinen suurempi paikka, jossa pääsee myos snorklaamaan riutoilla ja muun muassa sukeltamaan suunnattoman suurten valashaiden kanssa.

Ei pahempi aamunäkymä.

Pikkupoikia vauhdissa aamuvarhaisella.

Vetäisin pienen joogasession hiekalla tässä hiljaisessa poukamassa.

Veneitä ja veneissä kannattaa varoa.

Eggs florentine ja viheriää teetä, slurps.

Nyt täytyy myos tunnustaa, että eräs raadollisempikin syy veti minua Coral Bayhin. Tien päässä sijaitsevan hotellin kahvilan eggs florentine! Vietin muutama vuosi sitten aivan taivaallisen loman ja syntymäpäivän näissä maisemissa. Ajantaju lähti ja täydellinen rentoutuminen astui tilalle: nukuimme swageissä ja teltoissa, snorklasimme, uimme, juttelimme, lojuimme hiekalla. Vedestä meidät ajoi pois ainoastaan nälkä, jota lääkittiin juuri tällä annoksella (sekä erään pikkuravintolan herkullisilla kalaillallisilla). Muistojen verestämiseksi otin tälläkin kertaa kaiken irti aamiaisesta. Plussaa myos hyvästä irtoteestä.

Maha täynnä matka jatkui Carnarvoniin. Välillä en ehtinyt ottamaan kuvia, sillä sen verran paljon oli karavaanareita liikkeellä, että sai ajella varovasti ja useaan otteeseen ohitellen.

Carnarvonin raittia.

Kirjakauppa. Ei auki.

Carnarvonissa ei nyt kauheasti upeita snorklauskohteita muistaakseni ole, mutta kumminkin...

Cartsun rantabulevardinäkymää.

Carnarvonissa pidin jaloittelutauon ja tsekkasin hedelmätarjonnan. Pettymyksekseni viikonloppumarkkinat olivatkin lauantaisin eikä sunnuntaisin, enkä siis päässyt nauttimaan ehkä maailman parhaista tuoreista rinkelimunkeista. Muistakaa tämä, jos tänne eksytte: Carnarvon Farmers Market, lauantaisin, rinkelimunkit :)

Ja sitten taas tien päälle. Ei tarvitse ajaa kauaakaan, kun Carnarvonin banaani- ja mangoplantaasit ovat takana ja edessä on taas hiekkaa ja erämaata.


Tässä ei kovasti viljellä mitään...

Tunnelmallinen vessatauko: Wooramel Roadhouse.
Puskapalon polttamaa pusikkoa.

Ja sitten alkoi näyttää siltä, että alkaisi tulla vettä jossain vaiheessa.

 Kodin lähestymisen alkoi aistia siitä, että mitä etelämmäksi saapui, sitä vihreämpää oli ympärillä. Ja nyt muualla Aussilassa asuvien tiedoksi (koska kuulen teidän hirnahduksenne tänne saakka!): kaikki on suhteellista, vihreyskin!

Sittenpä saapuikin kunnon sade ja tuuli loppumatkaksi, ja kuski ei joutanut kuvailemaan pitäessään ratista kiinni ja kiirehtiessään kodin turvaan. Auringon taas laskiessa sinne sitten vihdoin saavuttiin ja arvatkaapa maistuiko taas uni?


Kotikaupungin valoja tihkusateessa.

Toivottavasti viihdyitte matkassa. Tämän reissun jälkeen bloggari on jo ehtinyt viilettää siellä sun täällä ympäri mannerta ja perjantaina on taas lähto edessä. Luettujen pino vain kasvaa ja teepostauksetkin kuumottelevat. Pullautan ne ulos heti kun jostain liikenee hiukan aikaa :)

Monday, August 18, 2014

Palaillaan

Parin viikon reissusta 'over east' on palattu, mutta blogi on jatkanut lomailua teknisistä syistä. Netti pätkii sillä tavalla, että postaaminen, tai minkään muunkaan tekeminen koneella on oikeastaan mahdotonta. Tällä viikolla toivottavasti saadaan asia korjattua. Palataan asiaan siis sitten, kun pelit ja vehkeet ovat kunnossa. Se, että koneella ei voi istua, voi myös olla hyvä juttu. Meillä paistaa taas talven jalkeen lämmin aurinko ja siksipä heitin rohkeasti talviturkin lauantaina Intian valtameren virkistävässä syleilyssä. Vai tuntuuko kotikaupunki lämpimämmältä vain siksi kun on hytissyt viime viikot Canberran ja Sydneyn kylmyydessä toppatakissa? 

Kun ei ole koneella, voi vaikka sunnuntaina eksyä ystävän kanssa erinomaiseen antikvariaattiin keskellä ei-mitään, juoda limsaa ja tehdä yllättäviä löytöjä.

Mukavaa maanantaita ja rauhoittavia rantaunelmia teillekin :)


sannabanana
Ah!

Thursday, August 7, 2014

Helppoa kuin heinänteko

Terveiset kylmästä Canberrasta, jossa vietetään hyytävintä talvea 20 vuoteen! Tietenkin osuimme paikalle juuri tällaiseen historialliseen aikaan; ensimmäisenä yönä mittari laski miinus kahdeksaan ja aamuvarhaisella melkein liukastuin ohueen jääkuoreen rakennuksen vierellä. Tuota fiilistä en ole kokenut niin moneen vuoteen, että tuli melkein nostalginen olo. Ja ihan kiva toisaalta saada villa- ja talvivaatteillekin vaihteeksi käyttöä.

Reissusta enemmän kotiin palauttuamme. Nyt rullaillaan takaisin kuvien kautta parin viikon takaisiin kotimaisemiin, joissa takapihan minttu on roihahtanut sellaisiin mittoihin, että jotain oli keksittävä. Siispä: helppo ja nopea tuoreminttuhaudukeresepti.

Nappasin viisi isoa mintunoksaa, keitin veden kiehuvaksi ja samalla rypistelin ja kierittelin oksia käsissä niin, että aromit heräävät henkiin. En riipinyt lehtiä pois oksista, vaan kaikki kelpasi kannuun. Päälle kuuma vesi ja haudutusta sellainen kuusi minuuttia tai niin kauan kunnes ihana mintun tuoksu alkaa vallata alaa ja juoma on saanut väriä. 

Teen voi tarjoilla kuumana tai kylmänä, lisäpotkua antaa haluttaessa sitruunaviipale tai pari (muista pestä kuoret huolella). Makeutusta en tähän kaivannut laisin, minttu maistuu muutenkin makealta, mutta hunaja voisi kyllä olla aika hyvä tämän kanssa. Valmistusvuorossa oleva saa muuten samalla taivaallisen ihanalta tuoksuvat kädet :) Eikun kokeilemaan!


Minttusatoa.

Lehtien muussailua.

Ja hiukan hierontaa :)

Lisää kuuma vesi.

Hauduttelun jälkeen kupposeen - nauti!


Thursday, July 31, 2014

Aikainen lintu

Saa nähdä nappailenko mitään matoja, mutta olen töissä aikaisin. Sama valitusvirsi: kiire ja liikaa tekemistä. Lomamietteet kiikarissa. Samoin uudenlaiset tulevaisuudensuunnitelmat. Niiden voimin mennään. Ja työpaikan teepisteen Leunig laittaa asiat kohdalleen:


Teefiilistelyä ja varotuksia :)


Soliloquy for strange times

The leaders may not know what they're doing - but I do.

I'm making tea. Tea for two.

One cup for the happy me and one cup for the sadder worried self.

We'll keep each other company: this cup, this pot, this tea - and these parts of me.

Many things don't make sense these days - put the teapot does.

It takes in.
It holds.
It makes.
It pours forth.


Pikakuulumisten loppuun vielä kirjavinkki kaikille luovuutensa hetkeksi hukanneille, siitä riehakkaasti iloitseville tai muuten vain uteliaille ihmisille: Keri Smithin How to Be an Explorer of the World. Ajattelin ensin, että siinäpä kiva lastenkirja, ennen kuin ostettuani tajusin, että kohderyhmä taitaa kyllä olla aikuiset. Mutta ei hätiä mitiä, moniakin aktiviteetteja voi tehdä lasten kanssa tai niitä voi mielikuvitusta käyttäen muokata lapsiystävällisiksi. Smith herättelee ihmisiä tutkimaan ja katselemaan arkea ja ympäristöä uusin silmin erilaisten luovien ja mielikuvitusta kutkuttelevien tehtävien kautta. Tieteellisen ja taiteellisen ajattelun ja luovuuden pohjana on Smithin (ja varmasti muidenkin) mukaan mielikuvitus, dokumentointi, tutkimus, kokeilu ja analysointi. Siksi kirjan avulla etnografian keinoin saadaan tavata läpikotaisin tutustakin ympäristöstä jotakin aivan uutta. Sivuille on sisällytetty inspiroivia lainauksia luovilta ihmisiltä ja hienoja ja hauskoja kuvakollaaseja. Toivottavasti ehdin palata tähän kirjaan vielä hiukan pureutuvammin myöhemmin. Seuraavat kaksi viikkoa menevät kuitenkin taas reissussa, joten kuulemisiin!


Smith, K. How to be an Explorer of the World. Penguin, London, 2008.

Monday, July 28, 2014

Iso pala länsirannikkoa pikana - osa I

Hypätkääpäs kyytiin! Lähdetään nelivetoisella kiitämään Länsi-Australian Keskilännestä Pilbaraan ja takaisin, rapiat 2400 kilometriä. Matkan syy ei ole iloinen: hautasimme hyvän ihmisen liian nuorena. Mutta siitä olen kiitollinen, että pystyin osallistumaan tilaisuuteen. Itkua, naurua, halauksia ja jälleennäkemisiä. Haikea, mutta hyvä olo jäi. Osa minusta tulee aina olemaan tuolla Pilbaran punaisessa hiekassa, juuri noiden ihmisten luona ja heidän vuokseen. Onkin jännä kuinka elämässä jotkut siteet muodostuvat tuollaisiksi: ihmisen mittakaavassa ikuisiksi.

Pohjavireenä väreili surullinen toteamus: kuinka aboriginaaliyhteisöissä hautajaisia vietetään liian usein. Tilastot ovat karua luettavaa monella saralla. Linkkejä joihinkin laitoin tässä aikaisemmassa postauksessa.

Mutta nyt matkaan. Koska aikaa koko reissuun oli vain kolme päivää, olivat pysähdykset minimissä. Pakolliset omat ja auton tankkaukset ja vessatauot olivat ainoat pysähdykset ja suoritettiin samalla stopilla. Tämän vuoksi useimmat kuvat ovat kännykällä vauhdissa napattuja, mutta sillä tavalla samaan aikaan realistisia: näitä näkymiä minä katselin myös, ja nimenomaan melkein lentokiidossa.

Reissu alkoi perjantaina kello viisi aamulla. Olin pakannut ja tankannut auton valmiiksi jo edellisenä iltana. Teetä termariin, aamupalaa naamaan ja vaatteet päälle (käänteisessä järjestyksessä). Oli ihan pilkkopimeää ja edessä 1200km, jotka pitäisi taittaa ennen auringonlaskua. Ipad stereoihin ja äänenavaus :-)


sannabanana
Pilkkopimeässä kotikaupungin rantatiellä.

Parin tunnin köröttelyn ja lauleskelun jälkeen alkoi aurinkokin nousta.



Matkaan lähdin hyvällä mielellä ja innokkaana. Olen kaivannut näitä pitkiä ajomatkoja nyt kun olen viimeiset vuodet kivunnut uratikkailla ylöspäin. Oli ihanaa lähteä reissuun ja tietää näkevänsä tutut joet, maasto, puut ja pysähdyspaikat matkan varrella. Viimeksi kävin Karrathassa reilu kolme vuotta sitten ja paikkaan liittyy hienoja muistoja. Elämä pikkuisessa ja kaukaisessa kaivoskaupungissa ei ollut aina helppoa. Ystävyyssuhteet ovat tuollaisissa oloissa niitä tärkeimpiä hengissäpitäjiä, ja siksi aikaan liittyykin niin paljon intensiivisiä, mukavien ihmisten kanssa jaettuja kokemuksia.

Eka vessastoppi oli Billabong Roadhouse, josta kuva paluumatkalla. Näitä roadhouseja löytyy länsirannikolta sellaisen parinsadan kilometrin välein. Kannattaa siis huolehtia, että mukana on vettä ja polttoainetta, jotta auto ja kuski jaksavat sen välimatkan. Välissä kun ei ole palveluja, ja mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä heikompi, tai olematon, on myös kännykkäverkko.

Billabongissa varoiteiltiin, että pohjoisempana on liikkeellä hurjasti karjaa teiden varsilla, sillä talvi on ollut sateisempi kuin normaalisti. Lihakarja tulee syömään tien varrella kasvavaa heinää, eikä sellaisiin tonniruhoihin ole kiva törmätä autolla. Varsinkin pimeässä tumma karja on hankala huomata, siksi siis kiireeni ehtiä pohjoiseen ennen auringonlaskua. Kiittelin varoituksista ja jatkoin matkaa.


Aamuauringossa, puskaa ja punahiekkaa.

Tästä jos kääntyy vasemmalle, pääsee Shark Bayn maailmaperintöalueelle. Oikealla puoella on Overlander Roadhouse.

Mutta minä jatkoin tasankoa eteenpäin.

Ja eteenpäin. Puut vähenivät, pilvet enenivät.


Seuraava stoppi oli Carnarvonissa, joka on hiukan suurempi paikka ja bensan hinta siksi edullisempi kuin matkan varrella. Tankkasin itseni ja auton, ja - yllätys, yllätys - matka jatkui taas. Carnarvon on sellainen pikkuinen vehreä keidas Mid Westin muuten karulla rannikolla. Carnarvonissa kasvatetaan paljon hedelmiä, etenkin banaaneja ja mangoja. Menomatkalla en kuitenkaan ehtinyt enempää paikan antimista nauttia, sillä aikomuksenahan oli ehtiä määränpäähän ennen pimeää. Karjaa ei tiellä ihmeekseni näkynyt tavallista enempää. Muutamia villivuohia loikkelehti vihreissä puskissa, mutta pysyivät onneksi poissa tieltä.


Carnarvoniin ei edes kiireessä tarvitse mennä, vaan voi tankata ja jatkaa matkaa highwayllä hiukan keskustan ulkopuolella.

Aurinko oli jo kivan lämmin tämän verran pohjoisempana.

Harventuvaa puskaa ja punaista hiekkaa sekä pilvetön taivas.

Jostakin matkan varrelta...

Seuraava pysähdys: Nanutarra Roadhouse. Uskollinen ajokkini siinä keskellä.

Nanutarran viihtyisä lounasalue. Vain kärpäset eivät välity kuvan kautta :)

Täällä oli jo lämmintä ja 26. leveysaste ylitetty. Olin siis virallisesti jo Pilbarassa. Liikennettä oli todellakin ollut vain harvakseen. Yleensä tähän vuodenaikaan grey nomadit ovat sankoin joukoin liikkeellä: aussivanhukset lähtevät asuntoautoilla lämpimän ilmaston perässä pohjoiseen (ja tukkivat mennessään tiet ja leiripaikat). Jostain syystä olin sopivaan aikaan liikkeellä ja sain ajella aika itsekseni. Myöskään jättirekkoja ei ollut riesaksi asti. Syrjäseuduilla kun tavara kulkee ei lentämällä, vaan road traineille, eli 'tiejunilla''. Valtavan pitkillä rekoilla kuljetetaan sitä sun tätä osavaltiota ylös alas.  Minulle pikkupysähdys ja taas rattiin....


Karua kauneutta.

Tässä joessa oli jopa vettä!

Ja Karrathaa. Uusia isoja taloja ja veneitä pihoissa.

Karrathassa oli myös uusi urheilukeskus - hieno!



Ja kaksi uutta kahvilaa. Tämä kuva jo seuraavalta aamulta :)

Ehdin sitten pikavauhdilla perille juuri kun aurinko alkoi punertua laskua varten. Halaukset kaverin kanssa, ja illallista nassuun. Kuulumisia ja juoruja, ja sitten rättipoikki lattialle nukkumaan. Aamulla aamiainen, jälleennäkemisiä ja hyvästejä. Hautajaiset.

Karratha on muuttunut nopeasti. Kaivoskaupungissa on nyt jopa kahdet liikennevalot, uusia monikerroksisia taloja, uusia asuinalueita ja kaksi uutta kahvilaa. Hienoin muutos oli kuitenkin uusi Sports Complex, jossa oli mahtava ulkouimala ja vesipuisto lapsille. Kukaan ei tosin ollut uimassa, kun kävimme siellä kahvilla. Kuka nyt keskellä talvea ulkona uisi? Lämpöäkin vain 32! Naureskelimme muutoksille, ja sille, kuinka erilaista oli asua syrjäisessä kaupungissa, jossa ei ollut 'mitään'. Pitkän aikaa kaupungin teatteri ja kirjastokin olivat poissa pelistä, kun cyclone aiheutti järkyttävät vesivahingot molemmissa joululoman aikaan. Aikaisemmin Karrathasta pystyi lentämään ainoastaan Perthiin, nykyään lentoja löytyy muuallekin Australiaan. Elämä taitaa olla hiukan helpompaa 'siellä ylhäällä' nykyisin.

Syy moniin parannuksiin on työvoimapula ja tarve tehdä paikasta sen vuoksi viihtyisämpi: vaikeisiin olosuhteisiin on hankala saada työntekijöitä. Karratha, ja Pilbara yleensäkin, on Australian viimeisimmän kaivosbuumin sydän. Monet osaajat eivät kuitenkaan ole valmiita muuttamaan perheineen kuumaan ja pölyiseen pikkukaupunkiin, jossa ei ole liiemmin palveluja. Fly-in-fly-out -systeemi (FIFO) on käytössä monissa kaivosyhtiöissä: työntekijät lennätetään kaivoksille muutamaksi viikoksi kerrallaan ja sitten takaisin kotiin muualle Australiaan. Eestaassysteemin haittoja perhe-elämälle on tutkittu ja kaikenlaisia tukiryhmiä perustettu (mm. tällainen.)


(Apua, netti pätkii sen verran pahasti, että tästä roadtripistä tulee kaksiosainen. Tarina jatkuu siis vielä, ja takaisin kotiin mennään ihanan Coral Bayn kautta.)

Friday, July 11, 2014

Tauko ja teaser

Blogitauko käynnissä työkiireiden vuoksi, mutta tässä pikkuinen teaser. Tulossa kirja- ja teejuttujen lisäksi road trip -postaus, jossa kiidämme länsirannikkoa tuhatkaksisataa-ja-rapiat kilsaa ylös ja sama matka alas hiukan eri reittiä. Yhteen suuntaan käytössä noin 12 tuntia, ikkunasta näkyy pääasiassa erämaata, vain sää, kasvillisuus ja valon määrä muuttuvat :-) Minulle pitkät ajomatkat omassa seurassa ovat eräänlaista meditaatiota, nautin!


sannabanana
Tässä on joskus hiljattain riehunut puskapalo, paljon mustia runkoja.