Monday, August 29, 2016

Nuorten sydänten liekehtelyä

Niin hienosti tiivistettyjä tunnelmia, että pakahduttaa, löytyy anime-ohjaaja Makoto Shinkain kirjoittamasta ja Yukiko Seiken kuvittamasta mangasta 5 Centimeters per Second (Byousoku 5-senchimeetoru, käännös Melissa ja Taka Tanaka). Takakannen mukaan Shinkai on uusi Miyazaki, ja joskus jopa hyppää loistavuudessaan jälkimmäisen yli. Niin minustakin. Tunneskaala on tässä mielestäni selkeästi syvempi ja kypsempi, kuin Miyazakilla. 5 Centimeters per Second on myös Shinkain toimesta julkaistu aikaisemmin novellina sekä animena, kovasti tekee mieli lähteä nyt heti noitakin etsimään. Epäilen, että anime voisi nousta uudeksi suosikikseni, ainakin netistä l öytyneiden screenshotien perusteella.


Shinkai, M. & Seike, Y. 5 Centimeters per Second. Vertical Inc, New York, 2012 (2010)

Nuori Takaki Tohno muuttaa usein, on aina kiltti ja huomaavainen, ja siksi kai saa useiden tyttöjen sydämet lepattamaan. Omaan sydämeensä hänelle jää kuitenkin alitajuisesti kaivertava muisto tytöstä, jonka kanssa vaihdeltiin lupauksia ikuisesta romanssista, välimatkoista huolimatta. Kirjassa seurataan Takakin elämää vuosien ajan. Joskus näkökulma on Takakin, joskus häneen tutustuneiden tyttöjen. Suhteet muuttuvat hahmojen aikuistuessa, mutta syd än on mikä on - hallitsematon. Juoni näin kirjoitettuna on varsin yksinkertainen, mutta taika tulee upeasta kuvituksesta ja kohtauksista, joiden jännite saa hengityksen salpautumaan hetkeksi: nopeat katseet, pienet eleet, luonnon ja kaupungin tunnelmat, hetket, jotka todellisuudessa ovat ohitse ennen kuin alkoivatkaan, mutta tuntuvat merkityksiltään eläm ää suuremmilta.  Tiedättehän: katseet ja tilanteet, joissa osallisten aika pysähtyy.


Minä lueskelin tätä kev äisessä aamuauringossa nautiskellen.


Haikeaa melankolisuutta, kaipausta, rakkauden huumaa ja tuskaa, nuoruuden kömpelyyttä, haaveita ja särkyneitä unelmia. Kaikki tämä japanilaisessa kauneudentulvassa, jossa joko sataa lunta tai kirsikankukkia, tai pohditaan syntyjä syviä suurkaupungin valojen tuikkeessa. Ihana uusi tuttavuus, janoan lisää!      

Monday, August 22, 2016

Pirstaloisia perhekuvioita

Tulipa taas luettua jotain mielenkiintoista, kutkuttavaa ja nautinnollista. Ye Xinin Educated Youthin (kiinasta englanniksi kääntänyt Jing Han) alkuasetelma on jo jännitteinen: Kiinan kulttuurivallankumouksen aikana 14 miljoonaa (14 MILJOONAA!) lukiosta valmistunutta kaupunkilaisnuorta lähetettiin kauas maaseudulle töihin ennaltamääräämättömäksi ajaksi. Vuosien kuluessa elämä maalla, kaukana syntymäkodista ja omasta perheestä, muuttui arjeksi. Monet rakastuivat, menivät naimisiin, perustivat perheen ja uskoivat saman simppelin elämänmenon jatkuvan, kunnes 70-luvun lopulla säännöt yllättäen muuttuivatkin. Nyt kaupunkilaiset saivatkin halutessaan palata kotiseudulleen, mutta ehtojen kanssa: perhettä ei saanut ottaa mukaan ja jos oli pysyvässä työpaikassa, ei lähtö onnistuisi. Työpaikasta eroon pääsy onnistui helposti, mutta entä perhe? Koti-ikävissään ja kaupungin hulinan kaipuussaan ihmiset tekivät erilaisia ja erikoisia ratkaisuja. Ye Xin tietää mistä puhuu, sillä hän oli itse yksi noista 'koulutetuista nuorista'. 


Ye, X. Educated Youth. Giramondo, Sydney, 2016 (1991).



Romaanissa veivataan kahden paikan ja ajan välillä: on moderni Shanghai, jossa maaseudulta palanneet naiset ja miehet ovat rakentaneet elämänsä ja uransa uudelleen. On myös pieni ja kaukainen Xinshuangbanna, eksoottinen maalaisseutu, jossa he viettivät vuosia tai jopa pari vuosikymmentä elämästään. Mitä näiden kahden välille mahtuu, vuosien lisäksi? Avioliittoja, eroja, lapsia, adoptioita, unohtamista, hylkäämistä, kaipausta, katumusta, muistoja. Rautatiet tuovat kaukaisesta pikkukylästä aikuistumisen kynnyksellä olevia lapsia biologisten vanhempiensa luo Shanghain vilinään. Miten käy, kun he löytävät vanhempansa? Miten vanhempien paluu kaupunkiin on sujunut? Kuinka uudet puolisot ja lapset suhtautuvat yllättävään tulokkaaseen menneisyydestä? Mitä tapahtui maalle jätetyille puolisoille lapsineen?

Jännitteitä ei tästä puutu. Seurataan useampaa shanghailaista perhettä, joissa toinen vanhemmista on viettänyt nuoruusvuotensa idyllisessä Xinshuangbannassa. Osa on kertonut nykyiselle partnerilleen menneisyydestään osa ei. Kun kaukaa saapuukin yllättäen kuvioihin edellisessä liitossa syntynyt lapsi, draamaa ei tule puuttumaan. Yksilöt ovat erilaisia, elämäntilanteet samoin. Käydään läpi syitä lähtöön, suhteita entisiin ja nykyisiin puolisoihin, kultaisia sekä kipeitä muistoja, tuskallisia totuuden hetkiä-  ja kurkistellaan mahdollista tulevaisuutta. Educated Youth tarjoilee tunteiden vuoristorataa, mielenkiintoisia kohtaloita, Kiinan sisäisiä kulttuurieroja ja lasten ja vanhempien välisiä siteitä. Ote ei herpaannu missään vaiheessa, henkilöt ja paikat elävät, kuuluvat ja tuntuvat sivuilla vahvasti. Ainoana sekunnin kestävänä ärsytyksenä toimivat mielestäni ajoittain hiukan yhtäkkisyydessään kömpelöt siirtymät menneen ja nykyisen välillä, mutta rikas sisältö sai tuon miinuksen unohtumaan heti kun tarina taas imaisi tiukasti mukaansa.

    

Wednesday, August 10, 2016

Diippiä

Olen ollut jo useamman vuoden koukussa Krista Tippettin juontamiin On Being- haastatteluihin, ja myöhemmin Becoming Wise- podcasteihin. Siksipä odottelin kuin tulisilla hiilillä Tippettin haastatteluihin perustuvat kirjan ilmestymispäivää. Tietenkin olin tilannut kirjan jo ennakkoon, jotta saisin sen käsiini niin pian kuin mahdollista, ja lukeminen alkoi heti kun kirja kolahti postiluukkuun.


Tippett, K. Becoming Wise. Corsair, London, 2016.



Millainen sitten on Becoming Wise. An Inquiry into the Mystery and Art of Living? No ihana tietenkin. Konsepti on yksinkertainen: Tippett on koostanut useammasta haastattelusta palapelimaisen kokonaisuuden, jonka hän nivoo yhteen sillä viisaudella, jonka oma elämänkokemus yhdistettynä inspiroiviin kohtaamisiin todella mielenkiintoisten ihmisten kanssa on saanut aikaan. Millaisia sitten ovat nuo kuuluisat haastattelut? Niissä sukelletaan heti syvälle. Aloitetaan aluksi henkilön henkisellä, tai uskonnollisella taustalla lapsuudessa - ja jatketaan käänteentekeviin hetkiin, opittuihin viisauksiin ja arkielämää suurempiin oivalluksiin (jotka ovat toki sitten osa parempaa arkea). Haastateltavilla on takanaan aimo annos elämänkokemusta ja usein sekä ajan, avointen silmien että rohkeiden tai dramaattisten tapahtumien tuomaa perspektiiviä elämään. Haastateltavien joukossa on usein tieteilijöitä, taiteilijoita, kirjailijoita, runoilijoita, muusikkoja ja eri uskontojen edustajia (tosin tähän mennessä pääasiassa kristittyjä ja juutalaisia). Pohditaan elämää, sen pointtia ja sitä, kuinka sen voisi elää hyvin ja ihmisiksi. Mietitään miksi asiat ovat niin kuin ovat ja miten ne voisivat olla. Uskotaan, toivotaan, tiedetään, tehdään, rakastetaan, kunnioitetaan, ei anneta periksi, uskalletaan, luotetaan ja tutkitaan.

Haastatteluja tarkkaan kuunnelleille tai lukeneille ei kirja anna valtavasti uutta. Itsekin muistin kaikki kirjassa lainatut hienot henkilöt ja kohdat. Tippett on valinnut muutaman pääteeman, joihin kirja keskittyy. Ääneen pääsevät useat haastateltavat 'paloiteltuina' eri osissa ja Tippett kietoo nyytin johdonmukaiseksi lisäten oman näkemyksensä ja hiukan omaa elämäntarinaansa. Kirjan uutuusanti Tippett-fanille taitaakin olla siinä, että itse haastattelijaan tutustuu kirjan kautta paremmin. Toki on ihanaa, että niin monet viisaudet ovat nyt yksissä kansissa ja yhtenä tarinana, vaikka haastatteluista olisikin voinut muodostaa monen monta kokonaisuutta. Elämän suuria kysymyksiä - ja vastauksiakin - hitusen kristillispainotteisesna kokonaisuutena. Paasausta ja käännytystä ei tarvitse pelätä, tässä mennään älyn, ymmärtäväisyyden, kunnioituksen ja rakkauden johdattamana perimmäisten asioiden äärelle. Arvoista puhutaan paljon, ja "pehmeistä" sellaisista. Nimittäin ne usein paljastuvat loppupeleissä kaikkein vahvimmiksi, merkityksellisimmiksi ja tärkeimmiksi.

Jos kirjaa ei saa käsiinsä (ja muutenkin), kannattaa kuunnella noita haastatteluita. Jokaisesta olen oppinut jotakin, monen kohdalla olen ollut kyynelissä, ja aina kuunnellessa palaa usko ihmiskuntaan ja hyvyyteen. Ei mikään pikkujuttu.


"We speak out of what we know and what we have lived."

(Runoilija Elizabeth Alexanderin haastattelusta)

Friday, August 5, 2016

Teetä aamuin illoin

Sain ihanalta ihmiseltä hiukan aikaa sitten lahjaksi teetrilogian. Apua kolmen teen valintaan oli tarjonnut The Tea Centren väki ja lahjapakkaukseen tuli: Stockholm Blend, Masala Chai ja Japanese Lime. Onnistuneet ja monipuoliset valinnat mielestäni. Näitä olenkin sitten nautiskellut nyt talvikuukausina oikestastaan koko ajan päivän mittaan. Japanese Lime on ihanan raikas ja kevyt herättäjä aamuisin, Stockholm Blendin kukkaisuus ja hedelmäisyys sopii mainiosti iltapäivän sulostuttajaksi ja Masala Chai lämmittää viileinä iltoina, kunhan vain muistaa, ettei hörppäile liian tuhteja kupposia juuri ennen uniaikaa, sillä ainakin kaltaiseltani kofeiiniherkkikseltä yöunet menevät vähemmästäkin harakoille! Kaikissa teissä on pääainesten lisäksi mukana luonnollisia aromeja. Sekoitukset ovat kuitenkin niin taitavia, että teelehdet ovat kaikissa pääroolissa.


Kolme kaunotarta aamuauringossa.

Aloitetaan suosikistani: Japanese Lime on ollut aamujeni ilo ja tästä kolmikosta se, jonka pussin pohja tuli vastaan ensimmäisenä. Ronskia senchaa, sitruunaa, limettiä ja sitruunaruohoa tasapainoisena sekoituksena. Tämä on helppo tee, josta saa kolme tuhtia haudutusta. Tätä tuli kiireettöminä aamuina nautittua jättikuppi toisensä jälkeen. Talvikylmällä join tätä luonnollisesti kuumana, paitsi niinä päivinä, jolloin kupponen unohtui tohinassa jonnekin pöydännurkkaan. Kylmänäkin kyllä maistuu, ja investoin tähän teehen takuulla tulevaisuudessa, kun on jääteellekin tarvetta.


Japanese Lime herätyshommissa.

Stockholm Blend (Söderblandning) taas on varsinkin teehen (toistaiseksi) totuttelemassa olevan poikaystävän suosikki. Hän ei ole asiassa yksin liikkeellä, sillä kyseinen tee on The Tea Centren kaikkien aikojen suosituin tee. Mietinkin, miksi muutamalla liikkeen teellä on varsin skandinavisen kuuloiset nimet, ja huomasin hiljattain, että yksi firman perustajista on tietenkin ruotsalanen! Mustaan teehen on sekoitettu appelsiininkuorta, ruusunlehtiä, vaniljaa, safloria, kehäkukkaa ja aprikoosia. Nam. Kyseessä on lukuisista aineksista huolimatta kuitenkin selvä musta tee kukkaisella ja hedelmäisellä vivahduksella. Kolme hyvää haudutusta lähtee lehdistä helposti. Lisäksi tuoksu on kukkaisuudessaan ja hedelmäisyydessään huumaava ja koukuttava. Joskus tällaisten kohdalla mietin, kuinka ihanaa olisi saada joitakin teitä parfyymeinakin!


Stockholm Blendistä ei olekaan juomakuvaa (!), mutta tässä vilkuttaa kirjahyllyn Onni-kissa :)

Masala Chai on pitänyt minut lämpimänä kylmimpinä aamuina ja iltoina - ja aamupäivinä ja iltapäivinä :D Kaneli, inkivääri ja kardemumma saavat veren kiertämään lempeästi. Mukana on mustan teen lisäksi myös ruusun terälehtiä sekoitusta sulostuttamassa. Tämä tukeva tee antaa potkua ja saa koneen käynnistymään ja hyrräämään. Kaneli, inkivääri ja kardemumma tuoksuvat makean mausteiselta ja juuri sopivilta talviteen aineksilta. Tätä olen haudutellut kolme-neljä kertaa menestyksellä. Silloin tällöin olen sekoittanut mukaan hunajaakin, jolloin tuloksena on todellinen talvieliksiiri.


Masala Chai. Taustalla ruisleipä ä (!).


Lukemisen suhteen olen elänyt itselleni epätavallisia aikoja. Yleensä en nimittäin pysty lukemaan kuin kahta kirjaa samanaikaisesti, ja silloinkin toisen ollessa fiktiota, toisen on oltava faktaa. Nyt kuitenkin yöpöydällä on samaan aikaan ollut menossa jopa viisi kirjaa. Kirjat ovat edenneet kaiken lisäksi kutakuinkin samaa tahtia, ja kohta olen loppusuoralla kaikkien loistavuuksien kohdalla. Kummastelen itsekin kuinka näin pääsi käymään, ja ennenkaikkea sitä, kuinka tällainen multilukeminen on kohdallani ollut edes mahdollista sekoittamatta juonia ja unohtamatta yksityiskohtia? Tai keskittymättä ainoastaan pariin kunnolla ja edeten eri tahtiin? Näin on kuitenkin päässyt käymään ja olen sutjakkaan säännöllisin väliajoin vaihtanut tarinasta toiseen. En malta odottaa, että pääsen kertomaan teille näistä lukemistani!

Ensi kertaan siis, ja oikein kivaa viikonloppua kaikille!

Thursday, July 14, 2016

Entä jos?

Tiedättehän sellaiset, joskus ihan muutaman sekunnin kestävät hetket elämässä, jolloin jokin tapahtuma tai tarina saa hetkeksi kyseenalaistamaan koko maailmanjärjestyksen? Kun mieleen luikertelee 'entä, jos sittenkin?', jonka aikana mikä tahansa on mahdollista?



Joyce, G. Some Kind of Fairy Tale. Gollancz, London, 2012.


Tällaisia kutkuttavia hetkiä koin lukiessani Graham Joycen uskomattoman hienoa Some Kind of Fairy Talea. On kaksikymmentä vuotta aikaisemmin metsään 16-vuotiaana kadonnut Tara, sisko/tytär/tyttõystävä, joka eräänä jouluna ilmestyy koputtamaan vanhempiensa ovea. Lähdetään kerimään aikaa taaksepäin. Mitä hemmettiä on tapahtunut? Kahdessakymmenessä vuodessa perheenjäsenet ovat luonnollisesti ehtineet tehdä paljon: koko kaupunki on muuttunut, ihmiset ovat vanhentuneet, perheitä on perustettu, lapsia on syntynyt, ammatit ovat vaihtuneet ja niin edelleen. Rakkaan ihmisen mystinen katoaminen on vaikuttanut kaikkien elämään, ja kahdessakymmenessä vuodessa jokainen Taran lähipiirissä on joutunut käsittelemään tapahtuneen ja jatkamaan elämää ratkaisemattoman mysteerin kantajina.

"Peter stepped forward and he held his sister in his arms. She held him tight. He inhaled the smell of her. She didn't smell like he remembered. Now she smelled of something belonging to the outdoors he couldn't identify. Rain, maybe. Leaf. Mushroom. May blossom. The wind."


Joulun jälkeen Tara alkaa avata tarinaansa, joka saa kuulijat haukkomaan henkeä ja suuttumaan. Psykologin vastaanotto odottaa, samoin iänmäärittelytesti, mutta tuoko mikään selvyyttä asiaan? Kirjan kappaleet alkavat keijuaiheisilla lainauksilla historiallisista tapahtumista, runoista ja kansantarinoista. Pääasiassa kertojina toimivat välillä ensimmäisessä, välillä kolmannessa persoonassa Tara, hänen veljensä Peter, nuoruuden poikaystävä Richie ja psykologi, joka analysoi Taran kertomusta ja mielentilaa. Tara nimittäin näyttää ikäistään hurjasti nuoremmalta, muistaa kahdenkymmenen vuoden takaiset yksityiskohdat kuin eilisen, ja kertomuksensa mukaan on ollut poissa vain kuusi kuukautta. Metsän sinikellot ja kivet pitävät sisällään salaisuuksia, joihin on vaikea uskoa, mutta entä jos? Joyce viljelee ihanasti uskomuksia ja arkea kyseenalaistavia tapahtumia, jotka muodostavat vedenpitävän kokonaisuuden. Harmi vain, että ainoastaan Tara tietää. mistä on kyse. Tai ehkä naapuritalossakin on joku, joka ymmärtää, mistä Tara puhuu.

Ihana, ihana, ihana ja virkistävän mielenkiintoinen ja mielikuvituksellinen kirja. Lämpimästi suosittelen kaikille.

PS. Perheellä oli yksi tuttu tapa, josta erityisesti pidin:

"Tea being the drug of choice in the Martin household, Dell concocted more of it, thick and brown and sweet. After all, they'd had a bit of a shock; and whenever they had a shock or an upset or experienced a disturbance of any kind they had poured tea on it for as long as any of them could remember. The fact is they poured tea on it even when they hadn't had a shock, and they did that six or seven times a day."

Sunday, July 10, 2016

Kesälukumaraton!


Niina Tolonen on luonut hienon maraton-logon.

8.00

Nyt se alkaa, eli blogistanian kesälukumaraton, eli minulle "kesä"lukumaraton. Aamu on kuitenkin auennut aurinkoisena ja lämpötilakin varmaan yltää Suomen kesälukemiin, eli aloitamme kaikin tavoin samalta viivalta :) Rohkaistuin oman rauhaisan maratonini ansiosta mukaan tähän maratonkeikkaan ja aion jatkaa samalla taktiikalla, eli ei se määrä, vaan laatu. Pääasia on nyt vain rentoutua nenä kiinni kirjassa 24 tunnin ajan ja katsoa mitä tapahtuu. Kirjapino odottaa korkkaamista ja kahdeksalta aamulla ensimmäiseksi 'kilometriksi' päätyi Akira Mizubayashin Melodie - a Memoir of Love and Longing (käännös Stephanie Anderson), joka on odotellut lukemista yöpöydällä jo luvattoman kauan. Nyt siis aamuteen voimin sen kimppuun. Raportoin täällä tapahtumista. Mukavaa sunnuntaita kaikille, ja heijaa muille kanssamaratoonareille :)


Mizubayashi, A. Melodie. Melbourne University Press, Melbourne, 2016.

9.30

Olin kuvitellut Melodien aika erilaiseksi tarinaksi. Jo sivulta 10 olivat silmät kosteana ja samoilla sävelillä mennään. Jokainen lemmikkiä rakastanut ja sellaisen menettänyt takuulla ymmärtää. Mizubayashi kirjoittaa upeasti ja filosofisesti japanilaisesta arjesta koiraystävän kanssa.
 
"It is now more than 850 days since Melodie died; my father passed away eighteen years ago. Shadows - sometimes like the animal and sometimes like the man - move through my dreams."


13.15

No niin, silmät punaisina ja turvonneina ja sydän raakana saatiin maratonin ensimmäinen etappi päätökseen. Mizubayashin Melodie oli paljon enemmän kuin osasin odottaa. Alunperin ranskaksi kirjoitetussa kirjassa pohditaan sympaattisesti ja filosofisesti ihmisen ja eläimen suhteita ja 'arvojärjestystä' suhteessa eri aikakausiin, usein viitaten pääasiassa ranskalaisiin ajattelijoihin, mutta myös klassiseen musiikkiin ja elokuviin - sekä tietenkin Mizubayashin omiin kokemuksiin ja tuntemuksiin. Oli hurjan mielenkiintoista lukea myös japanilaisesta tapakulttuurista ja kuinka lemmikinhoito asettuu tiukkaan kengät-pois-sisällä-kulttuuriin. Suomessahan on paljon samaa, mutta ainakin oman kokemuksen mukaan lemmikeiltä ei odoteta aivan samanlaista puhtausstandardia kuin ihmisiltä. Kirjassa liidellään korkealla, tunteiden ja teorioiden vietävänä. Edellämainitun vuoksi kirja ei ehkä ole jokaiselle sopiva kupponen teetä, mutta minä pidin kovasti. Sivuja kertyi 213.

Nopsahkon lounaan jälkeen oli selvää, että samalla vuolaalla kyynellinjalla en voinut jatkaa, eli lukulautaselle asettui kevyttä chick littiä. Catherine Goldhammerin Still Life with Chickens on ollut seuranani etukuistilla, jossa lueskelen auringossa kehräten kuin kissa keksipaketin ja teekupin kanssa. Palataan pian asiaan.


Goldhammer, C. Still Life with Chickens. Hodder, Sydney, 2006.

16.30


Chick lit paljastuikin kirjailijan omaksi elämäksi, eli 'tositarinaksi' pienestä palasesta Goldhammerin elämästä avioeron jälkeen. Viihteellisellä otteella kirjoitettu teos kertoo kirjailijan muutosta tyttärensä kanssa rikkaalta asuinalueelta viiden minuutin päähän kurjempiin oloihin, mutta Atlantin rannalle. Erotarina ei ole pääroolissa ollenkaan eivätkä edes siihen liittyvät tuntemukset, vaan sekalainen lauma kanoja, jotka Goldhammer hankkii luvattuaan ne lemmikeiksi tyttärelleen sekä kulahtanut talo, jonka hän kunnostaa. Ihan kiva, sivuja 176.

"Here is where I stood. There was no electricity. There was no toilet and no bathroom sink. There was no chicken coop. All of this had to happen between dawn and noon on moving day."

Nyt tekee mieli siirtyä hiukan vakavampiin maisemiin, minne minut toivottavasti saattelee Erri De Lucan God's Mountain (Montedidio, käännös Michael Moore). Maraton jatkuu 1960-luvun Italiassa, mutta ensin laitan illallisen tulille.


De Luca, E. God's Mountain. Text Publishing, Melbourne, 2003 (2001).


22.00

Sain vahvan ja vaikuttavan pienoisromaanin päätökseen aiottua myöhemmin, sillä illallisen jälkeen skype ja messenger kävivät kuumina eikä lukumaraton ole tarpeeksi hyvä syy olla vastaamatta liian kaukana asuvien sukulaisten ja ystävien yhteydenottoihin.

Napolissa nuoren pojan elämä saa pikamoottorin. Yhtäkkiä kaikki alkaa muuttua nopeassa tahdissa: viides luokka loppuu ja on aika alkaa työhön puusepänliikkeessä, italian 'hiljainen' ja virallinen kieli alkaa kiehtoa, äiti sairastuu, oma ääni muuttuu, keho alkaa tuntua ajoittain vieraalta ja saman kerrostalon kaunis Maria johdattaa pojan löytöretkelle aikuisuuden kynnykselle. Työpajassa juutalainen kollega alkaa kasvattaa siipiä, ja lopulta lentävät kaikki, hyvät ja pahat. De Luca kirjoittaa aikuistumisesta, ensirakkaudesta, vanhanaikaisista arvoista ja italialaisen yhteiskunnan muutoksesta sodan jälkeen. God's Mountain huokuu tiheitä tunnelmia, pelkoa ja vahvoja tunteita, hartioiden levenemistä ottamaan vastaan raskaampia aikuisuuden taakkoja. Ja kauniita helmiä, kuten:

"'When you get homesick, it's not something missing, it's something present, a visit. People and places from far away arrive and keep you company for a while.'"


Sivuja kertyi 155. Mitäs sitten seuraavaksi? Kirjapinossa on ainakin muutama kirjastosta lainattu manga, jotka on tullut uusittua useaan otteeseen. Luulen, että tartun seuraavaksi johonkin niistä, ennen kuin nukkumatti vie mennessään. Kiitos maratontsemppauksesta kaikille!

7.45

Iltalukemiseksi valikoitui hieno Osamu Tezukan tiiliskivimäisen Buddha-sarjan toinen osa, The Four Encounters. Tezukan 8-osainen Siddhartan elämästä kertova aikuisten mangasarja on kiinnostanut jo jonkin aikaa, mutta en ole löytänyt ensimmäistä osaa mistään. Toinen osa onkin sitten istunut yöpöydällä liiankin pitkään, seikka, joka harmitti varsinkin nyt lukemisen jälkeen, sillä niin loistavasta teoksesta on kyse. Kakkososa alkaa Siddhartan ollessa noin kymmenvuotias palatsin vanki. Muut hovin asukkaat eivät ymmärrä mistä kiikastaa, kun poika ei huvitu jatkuvasta viihdyttämisestä, herkuttelusta, juhlimisesta ja kauniista neitokaisista huolimatta. Sairasteleva ja heikko perillinen nukkuu paljon ja kyselee kummia. Kuolema ja palatsin ulkopuolinen elämä kiehtovat: mitä meille tapahtuu kuollessamme ja kuinka meidän kuuluisi elää? Siddharta vuoroin suuttuu ja masentuu todistaessaan korruptiota, epäoikeudenmukaisuutta ja kastijärjestelmän epätasa-arvoisuutta. Tähän osaan sijoittuu myös nuoren prinssin ensimmäinen pakomatka palatsin ulkopuolelle, todelliseen ja monisävyisempään maailmaan.  Tezukan kuvitus on hienoa ja tarina etenee sivumäärästä huolimatta vauhdikkaasti. Sanat ja tavat ovat ajoittain huvittava sekoitus vanhaa ja nykyaikaa, oletan, että kyse ei ole ainoastaan käännöksestä. Hiukan kirpaisi naisten rooli tarinassa ja esimerkiksi ylipainoisten naisten pilkka... 411 sivua (melkein) täyttä asiaa.


Tezuka, O. Buddha - The Four Encounters. Vertical Inc, New York, 2006 (1987).


Ja näin päättyi tämä leppoisa kesämaraton! Minnan blogista löytyy yhteenvetoa kiinnostuneille. Hiukan harmittaa, etten ehtinyt enempää lukea, pinossa kuin olisi ollut kaikenlaista mielenkiintoista. Toisaalta taas väsymys ei päässyt iskemään lainkaan ja lukeminen sujui aivan luonnolliseen tahtiin koko matkan ajan. Sivuja kertyi yhteensä 955. Voin siis olla tyytyväinen. Ihana kuitenkin lähteä tänään ulos ja liikkeelle, sillä hienoinen mökkihöperyys alkoi vaivata myöhään illalla. Lukueväät olisivat voineet olla ravitsevammat: pannukaupalla teetä, paljon suklaata ja keksejä, nachoja, pastaa, linssimuhennosta... Söin siis ehdottomasti yli energiankulutuksen, sillä sivuja käännellessä ei kauheasti rasvaa poltella. Nyt onkin hyvä lähteä puutarhahommiin ja laittaa muutkin kuin aivosolut liikkeelle! Olipas kiva maraton, ja kovasti kiitoksia Minnalle järkkäämisestä.


Saturday, July 9, 2016

Ihanan mahdotonta

Minulla on nyt menossa aikuisten satukuukausi, huomasin. Tiedättehän, satumaisia kirjoja täynnä kaikenlaista fantastista, mielikuvituksellista, mahdotonta, kutkuttavaa, mukaansatempaavaa. Logiikan, arjen ja analyysit voi heittää repusta ja vain lähteä liitoon, uteliaana katsomaan, minne ja miten kaikki päätyy. Satumatka alkoi Ransom Riggsin Miss Peregrine's Home for Peculiar Childrenistä, jonka sain kollegalta lainaksi. Suosikkini, Tim Burtonin, ohjaama kirjaan perustuva elokuva on tulossa teattereihin syyskuussa ja olen jo moneen otteeseen ihastellut traileria, jonka perusteella leffa saattaa olla jopa hitusen hienompi kuin kirja! Tosin Miss Peregrine on leffassa ihan liian nuori ja huoliteltu mielestäni, ja Emmakin liian hollywoodfantasian näköinen. Mutta muuten tunnelma ja 'maailma' vaikuttaa osuneen todella nappiin, on huvittavassa synkkyydessään tyypillistä Burtonia ja sopii hyvin Riggsin sepittämään kertomukseen.


Riggs, R. Miss Peregrine's Home for Peculiar Children. Quirk Books, Philadelphia, 2013 (2011).



Jacob on tyypillinen yhdysvaltalainen teini, hyväosaisen perheen silmäterä ja perheyrityksen tuleva perijä. Höperön isoisänsä sekoillessa vanhuuttaan, Jacob lähtee mieluusti työpaikaltaan katsastamaan tilanteen. Perillä odottaa kuitenkin karmiva näky, ja isoisän kohtalo saa kaiken tapahtuneen tikittämään kuin aikapommin Jacobin mielessä. Viimeiset sanat, lapsuuden villit tarinat, isoisän elämä sodan aikana, metsässä vilahtanut painajaismainen otus ja omituiset vanhat valokuvat - minne ne kaikki johtavat?


"It was almost-too-perfect morning. Leaving the pub felt like stepping into one of those heavily retouched photos that come loaded as wallpaper on new computers: streets of artfully decrepit cottages stretched into the distance, giving way to green fields sewn together by meandering rock walls, the whole scene topped with scudding white clouds."


Johtolangat vievät Jacobin isoisänsä jalanjäljille ja psykologin siunaamana Jacob lähtee isänsä kanssa valtameren taakse Walesiin, saarelle, jolla isoisä vietti useamman vuoden sota-ajan matkalaukkulapsena. Isä haalii materiaalia kokoon tulevaa lintukirjaansa varten samaan aikaan kun Jacob yrittää saada yhteyden Miss Peregrineen, naiseen, joka aikoinaan huolehti sotalapsista. Isoisän lämmöllä kuvailema kartano on kuitenkin kolkkona tuusannuuskana ja moni muukaan asia saarella ei taida olla sitä, miltä se näyttää. Pian Jacob onkin löytänyt jotain varsin erikoista ja uskomatonta. Vaara vaanii kuitenkin varjoissa ja kohta kantapäilläkin. 


Riggsin teos vetäisi minut mukaansa ensi sivulta ja ei hellittänyt ennen kuin takakansi oli kiinni. On selvää, että jatkoa on tiedossa, sillä mikään ei oikeastaan päättynyt viimeisellä sivulla. Pidin kovasti tarinan lomaan sirotelluista aidoista vanhoista valokuvista, joiden hahmot Riggs on sisällyttänyt juoneen. Kihelmöivää jännitystä, mielikuvituksen lentoa, aikamatkailua ja pikkuriikkisen romanssia tarjoillaan näiden kansien välissä ahmittavaksi. Ainoa pikkuseikka, joka häiritsi, oli se, että yhdysvaltalainen 2000-luvun teini ja Walesissa asuvat 1940-luvun lapset puhuvat keskenään aivan samaa kieltä suuremmitta kommelluksitta. Tämä oli kamalan vaikea kuvitella, vaikka samaan aikaan pystyin hyvinkin hyväksymään painovoimasta riippumattoman tyttösen, näkymättömän pojan, kämmenistä pullahtavat tulipallot, yli-inhimilliset lihasvoimat, linnuiksi pyrähtävät vanhat leidit, ja niin edelleen, ja niin edelleen :)


Huomenna muuten alkaa blogistanian kesälukumaraton, jonka minä suoritan tietenkin keskellä täkäläistä talvea. Hätä ei ole kuitenkaan suuri, sillä sääennuste lupaa puolipilvistä ja lämmönkin pitäisi nousta 22 asteeseen. Innolla odottelen kirjapinon kanssa jo aamua! Päivittelen sitten huomisessa postauksessa maratonkuulumisia, eli pysykäähän langoilla, jos kiinnostaa.