Friday, July 11, 2014

Tauko ja teaser

Blogitauko käynnissä työkiireiden vuoksi, mutta tässä pikkuinen teaser. Tulossa kirja- ja teejuttujen lisäksi road trip -postaus, jossa kiidämme länsirannikkoa tuhatkaksisataa-ja-rapiat kilsaa ylös ja sama matka alas hiukan eri reittiä. Yhteen suuntaan käytössä noin 12 tuntia, ikkunasta näkyy pääasiassa erämaata, vain sää, kasvillisuus ja valon määrä muuttuvat :-) Minulle pitkät ajomatkat omassa seurassa ovat eräänlaista meditaatiota, nautin!


sannabanana
Tässä on joskus hiljattain riehunut puskapalo, paljon mustia runkoja.

Wednesday, July 2, 2014

Sadepäivämatchailua

Aamulla heräsimme outoon ääneen. Sade oli taas saapunut kaupunkiin. Koko aamun on ropissut tasaiseen ja voimakkaaseen tahtiin. Ulkona tuulee puuskittain ja on sumuisen harmaata. Kaikki vesi otetaan kyllä vastaan kiitollisin mielin meidän nurkilla. Pihan ikivanha gum tree on saanut tänä talvena vihdoin kunnolla juodakseen monen vuoden janon jälkeen. Ympärillä vihertää ja kasvaa joka puolella - ja aah, sateen tuoksu ilmassa! Nyt pitäisi mennä kuvaamaan ja sitten verrata kuvia tammi-helmikuussa takuulla tuleviin kärstekuviin, kun kaikki on kuivaa, käppyräistä, 'kuollutta' ja kellanruskeaa.

Talvi, kylmyys ja sade on saanut muutakin aikaan: kaikenlaisiin flunssiin sun muihin on kaatunut väkeä kuin pipoa viime viikkoina. Mini-me on sairastellut luokkakavereiden mukana ja tänään vietämme kotipäivää jälleen kerran. Minä yritän tehdä samalla jotain työhommia, mitä nyt hoivaamiselta ja viihdyttämiseltä kerkeän.

Aamiainen muuttui brunssiksi ja kyytipojaksi päätin vihdoin vispata hiukan matchaa. Obubu Tean Gokou matcha-jauhe oli kaiken häsellyksen keskellä miltei unohtunut jääkaappiin. Gokou on erityisesti Kioton olosuhteisiin suunniteltu teepensas ja siitä valmistettu matcha on kuvauksen mukaan pehmoisen kermainen. Hyvälaatuinen matcha valmistetaan lehdistä, jotka ovat kasvaneet varjossa yleensä ainakin kuukauden ennen poimintaa. Lehdet höyrytetään ja sen jälkeen niistä poistetaan lehtiruodit, kannat ja muu sälä. Nämä putsatut lehdet tunnetaan nimellä tencha, joista sitten jauhetaan perinteisellä kivimyllyllä matchaa. 

Matcha-jauhe pitäisi avaamisen jälkeen nauttia mahdollisimman nopeasti, joten tästä alkaa oikea matchailukausi. Matcha onkin varsinaista superjuomaa, sillä siinähän tulee juotua vihreät lehdet ihan kokonaan eikä vain niitä haudutettua. Samalla kofeiinipitoisuus on luonnollisesti korkeampi kuin haudutetussa teessä. Lehdissä kofeiini on kuitenkin kuulemma tosin sellaisessa muodossa, että se imeytyy elimistöön tasaisesti monen tunnin ajan, eikä siis pomppaa korkeuksiin ja sitten romahda, niin kuin esimerkiksi kahvinjuojilla. Samasta syystä matchalla ei kannatakaan herkutella kovin kauan lounasajan jälkeen, ellei sitten tarkoitus ole pysyä peipposenpirteänä seuraavien kuuden tunnin ajan. Tunnistan tässä heti varaan merkit: tämä matcha on nimittäin niin hyvää, että sitä tekisi mieli litkiä lisää ja lisää koko ajan. Kaltaiselleni unettomuudesta kärsivälle ihmiselle tämä voi olla kohtalokasta. Yritän siis aktivoida itsehillinnän :)

Minulla ei ole kaikkia virallisia matchan valmistamiseen liittyviä välineitä, kuten oikeaa matcha-kulhoa (chawan), pellavaista teeliinaa (chakin), bambulusikkaa (chashaku) tai matcha-sihtiä (furui). Käytin valmistamiseen kaunista Kuusamon Bjarmiasta hankittua pikkukulhoa, jota käytän muutoinkin teekuppina sekä bambuvispilää (chasen), jota ilman matchaa olisi kovin vaikea sekoittaa. Lisäksi sihtasin jauheen erityisen tiheän teesihdin läpi. Teeseremoniaan kuuluvien välineiden puutteen ei kuitenkaan kannata antaa pelottaa tai ahdistaa. Kyllä se onnistuu ilmankin. Ainoat tarpeelliset välineet ovat chasen ja teekulho, joka ei ole liian pieni (ei mahdu vispaamaan) tai suuri (chasen ei tavoita matchaa) ja jossa on tarpeeksi laakea pohja (matcha ei jää kulmiin tai uurteisiin pohjalle). Siiviläkin olisi hyvä olla, jotta matcha saadaan kulhoon mahdollisimman hienojakoisena. Ehdottomiin tarpeisiin kuuluu myös rauhallinen hetki ja mieli.


Tänään tee valmistui näin: 

1. Lämmitin teekulhon ja samalla kostutin chasenin kuumassa vedessä.
2. Kaadoin veden pois ja kuivasin kulhon. 
3. Sihtasin kulhoon vajaan teelusikallisen matchaa.
4. Kaadoin kulhoon hiukan 80-asteista vettä ja sekoitin matchan veteen ripeällä W-liikkeellä chasenin avulla.
5. Lisäsin vettä niin, että sitä oli yhteensä noin reilu desi.
6. Lisäsin ranneliikettä niin, että jauhe liukeni veteen ja pinnalle muodostui kermaista vaahtoa.
7. Nautin pehmeän kermaisesta ja monisävyisestä makuelämyksestä! 



sannabanana
Toimintavalmiina.

sannabanana
Kulho lämpenemässä ja chasen kostumassa.

sannabanana
Matcha siivilään.

sannabanana
Hienonhienona kulhossa.

sannabanana
Visp-visp.

sannabanana
Valmiina herkkuna.



Minun juomani oli pehmeää ja täyteläistä, maultaan tasapainoisen 'vihreää' ja lopputunnelmaltaan vienon makeahkoa. Kerrassaan koukuttavaa luksusta!

Matchassa pätee sama kuin kaikissa muissakin teissä: eri laatuja ja variaatioita löytyy runsaasti. Aloittelevan on hyvä ainakin erottaa toisistaan hinnaltaan edullisempi kitchen grade tai ingredient grade matcha, jota käytetään yleensä kokkailuun ja jossa matchalla maustetaan muita ruokia ja juomia. (Linkistä pääsee bloggarin omiin kokkailuihin.) Näissä jauheissa on mukana lehtiruodot ja niihin käytetään usein vanhempia teelehtiä, jolloin maku on voimakkaampi ja kitkerämpi. Juotavaksi sellaisenaan sopii hiukan tyyriimpi ceremonial grade matcha. Lisäämällä tai vähentämällä hyvälaatuisen matcha-jauheen määrää voi kokeilla voimakkaampia ja hennompia sekoituksia, vaahdolla tai ilman. Mukavaa matchailua kaikille!

Sunday, June 29, 2014

Hulvatonta menoa

Juuri sopivaa kepeänhauskaa luettavaa, kun ympärillä väkeä lakoaa kuin heinää kaikenlaisten talvipöpöjen kynsissä: Graeme Simsionin The Rosie Project. Jostain lentoyhtiön lehdestä bongasin kirjan ensimmäisen kerran ja nimi jäi mielen perukoille kytemään. Kirpparilta löytyi sitten itse kirja, ja lauantaina ehdin jälleen riippukeinuun lorvailemaan teekupin kanssa.



Simsion, G. The Rosie Project. The Text Publishing Company, Melbourne, 2013.


Aspergerin syndroomasta ehkä kärsivä professori Don Tillmann on tuskastunut tuloksettomaan deittailuun. Miksi käyttää kallisarvoista aikaa tutustumiseen ja treffailuun, kun kaikki lässähtää jossakin vaiheessa triviaaleihin asioihin, kuten jäätelömakuun, tanssitaitoihin tai kasvissyöntiin? Optimaalisen partnerin löytämiseksi ja samalla ajan säästämiseksi Don laittaa ammattitaitonsa peliin ja laatii monisivuisen kyselylomakkeen, jonka toivoo potentiaalisten naisystävien täyttävän. Näin Don voi jo alkuvaiheessa rajata pois henkilöt, joiden arvomaailmat tai käytännöt eivät ole yhteensopivia hänen omansa kanssa. Don lähestyy rakkautta (ja elämää) rationaalisesti ja tieteellisin keinoin. Gene, Donin casanovamainen ystävä, ja hänen vaimonsa Claudia antavat vinkkejä ja samalla hiovat sekä vaimo-projektia että Donia ihmisystävällisemmiksi.


"'Where do you hide the corkscrew?' she asked.
'Wine is not scheduled for Tuesdays.'
'Fuck that,' said Rosie.
There was a certain logic underlying Rosie's response. I would only be eating a single serve of dinner. It was the final step in the abandonment of the evening's schedule."


Kun hänen työhuoneensa ovesta putkahtaa sisään kaikin puoli epäsopiva Rosie ja he päätyvät yhdessä illalliselle (tai melkein illalliselle) tapahtuu jotain, mikä on varsin hankalasti selitettävissä. Don järkeilee ja lokeroi, sekä yrittää ymmärtää ympäröiviä sosiaalisia sääntöjä ja käsittämättömien tunteiden mukana liehuvia ihmisiä vaihtelevalla menestyksellä. Mielestään monilta osin "fucked-up" Rosie ja Don päätyvät selvittämään mielenkiintoista mysteeriä epätavallisin keinoin. Tuloksena on pääasiassa yliopistomaailmaan sijoittuvia varsin hulvattomia tapahtumia ja keskusteluita, jotka saivat useammassa kohdassa minut purskahtelemaan nauruun. Tästä saisi loistavan romanttisen komedian ja vaikka taustalla vaeltaa se perinteinen ja onnellisesti päättyvä rakkaustarina, mitään muuta tavanomaista ei tästä kirjasta löydy. Virkistävä kerrassaan!


"While the lobster died, Rosie continued her sniffing around. She opened the pantry and seemed impressed with its level of organisation: one shelf for each day of the week, plus storage spaces for common resources, alcohol, breakfast, etc, and stock data sheet on the back of the door.
'You want to come and sort out my place?'
'You want to implement the Standardised Meal System?'
Despite its substantial advantages, most people consider it odd."
 

The Rosie Project tutkailee rakkautta, tunteita, jokapäiväisiä konventioita ja maailmaa hiukan erilaisten kiikareiden läpi. Minulla on pari työn kautta tutuksi tullutta ihmstä, jotka tunnistin kyllä Donin kuvauksesta. Toisen nimi on jopa melkein identtinen kirjan päähenkilön kanssa! Olikin mielenkiintoista päästä kurkkaamaan hiukan aspergerin syndrooman kanssa elävien arkeen - ja huomata kuinka käsittämättömän epäloogisesti suurin osa elämästä täällä maapallolla vietetään!

Kustantajan sivuilla voi muuten testata, kuka kirjan hahmoista muistuttaa sinua eniten sekä testata, kuinka hyvin suoriutuisi Donin partneritestistä - klik!


Friday, June 27, 2014

Erään kirjan tarina

Hyllyssä oli jo pidemmän aikaa poltellut Geraldine Brooksin People of the Book. Olin säästellyt kirjaa sopivaa hetkeä varten ja odotukset olivat korkealla. Kaikin puolin täydellisestä lukukokemuksesta olin haaveillut jo jonkin aikaa, sillä takakannen puolesta kirja vaikutti nappiosumalta meikäläiselle: historiaa, museoita, kulttuureita, kirjoja, arkistoja ja hippu jännitystä. Mutta nyt täytyy sanoa, että ensimmäisten sivujen jälkeen kurkussa alkoi kuristella karvas pettymys. Ensimmäiseksi alkoi ärsyttää nykyajan (90-luvun) kertojan, australialaisen Hannan ääni. Niin todella stereotyyppistä aussiblaa-blaata, joka tuntui liian alleviivatulta: olemme nykyajassa ja Hanna on australialainen, moderni nainen. Seuraavaksi ärsytti suunnattomasti se, että Hanna, menestynyt konservaattori, alkaa nuoleskella kansainvälisen kollegansa sormia ravintolassa hiukan sen jälkeen kun he ovat tavanneet ensimmäistä kertaa ammattimerkeissä Sarajevossa. Mitä mieltä olette tällaisesta:


"He reached over then and wiped a smear of grease off my cheek. I stopped laughing. I reached for his hand before he could withdraw it, and turned it over in my own. [...käsien ja sormien kuvailua...] I bought them to my lips and licked them, slowly, one by one. His green eyes regarded me, asking a question anyone could understand."


Yäk! Mutta kun olin päässyt alkuinhotuksen ylitse, alkoi kirjasta onneksi löytyä hyviäkin puolia. Koko tarinaa ei nimittäin kerrota Hannan suulla, vaan Sarajevoon sijoittuvasta työkeikasta saa alkunsa matka aikakoneella. Keskiajalta peräisin oleva juutalainen rukouskirja on pelastettu sodan jaloista ja Hannan tehtävänä on dokumentoida kyseinen harvinaisuus. Konservaattorin ammattitaidolla kirjasta löytyykin lukuisia mielenkiintoisia johtolankoja sen menneisyydestä. Lukija pääsee niiden mukana kurkistamaan kirjan valmistumisen lukuisiin palapelimaisiin vaiheisiin, ja samalla Euroopan ja Lähi-Idän myllerryksiin sekä varsinkin kristinuskon, islamin ja juutalaisuuden suhteisiin eri paikoissa ja eri aikoina yksittäisten ihmisten tarinoiden kautta. Hurjan mielenkiintoista siis.



Brooks, G. People of the Book. Harper Collins, Sydney, 2009 (2008).


"These stories, intriguing as they were, he had to put from him. Instead he had to put himself into the mind of Giovanni Domenico Vistorini, a hunter's mind, fierce in pursuit of the slightest hint of heresy. A suspicious and perhaps a hostile mind. Aryeh hoped that Vistorini, the scholar, would appreciate the book for its beauty and its antiquity."   


Minulle parasta antia olivat nämä kuvaukset menneistä ajoista ja paikoista, ja siitä kuinka asiat maailmassa muuttuvat nopeastikin poliittisten myllerrysten seurauksena, nyt ja aikaisemmin. Mielenkiintoista oli myos lukea konservaattorin arjesta ja erilaisista historiallisista valmistustekniikoista. Sen sijaan Hannan oma tarina jätti minut valitettavasti täysin kylmäksi. Miksi minusta tuntuikin, että kaikki oli jotenkin epäuskottavaa hänen kohdallaan? Hannan rakkaussuhteet, vaikea suhde kylmään ja urahulluun äitiin sekä mysteerinä säilyneeseen isään ei vain saanut minua ollenkaan mukaan imuunsa.


"Years ago, we watched Lebanon fall apart and said, 'That's the Middle East, they're primitive over there.' Then we saw Dubrovnik in flames, and we said, 'We're different in Sarajevo.' That's what we all thought. How could you possibly have an ethnic war here, in this city, when every second person is a product of a mixed marriage? How to have a religious war in a city where no one ever goes to church?"


Kirja oli täällä Australian Book Industryn Awardsin vuoden kirja (2008), eli yleisönsä tämä on kyllä löytänyt. Kirjan taustalla on myös epäilemättä kunnioitettava määrä tutkimusta, samoin kuin linkkejä tositapahtumiin mikä käy ilmi jälkisanoissa. Johtuen omista ennakko-odotuksistani, harmittava pettymyksen maku jäi kuitenkin minulle mieleen ylimmäksi, ja siksi People of the Book ei jää hyllyyn, vaan saa jatkaa matkaansa divariin ja sieltä toivottavasti jonkun toisen, sopivamman lukijan hyppysiin.

Monday, June 23, 2014

Bonjour!

Ranskalaislinja jatkuu :) Kirjojen lisäksi teevalikoimastakin on löytynyt viehättäviä (melkein aitoja) ranskistuttavuuksia. Harney & Sonsin Paris on herätellyt minua talviaamuisin pehmeydellään sekä vankalla annoksella kofeiinia (kahvinjuojat huom: tämä siis verrattuna vihreään teehen). Parisissa sekalaiseen mustaan teehen on lisätty luonnollisia ja keinotekoisia vaniljan, 'hedelmien' ja 'sitrusten' aromeja. Minua aina hiukan ärsyttää ja epäilyttää tällainen epämääräisyys sisällysluetteloissa, mutta siitä huolimatta pidän tänä talvena Parisista kovasti.


sannabanana
Tyylikäs purnukkakin tuo ranskalaisfiilistä.

Niin kuin olen aikaisemmin maininnut, minulle mustat teet alkavat maistua vasta kylmemmällä säällä, eli näillä nurkilla näin käy yleensä kesäkuusta syyskuuhun. Paris on huumaavan tuoksuista herkkua: lehtiä tuoksutellessa ylimpänä leijuvat mustan teen, vaniljan ja sitruunan aromit tasapainoisena. Teen valmistuttua vanilja pomppaa esille hiukan vahvempana ja muodostaa mustan teen kanssa pehmoisen ja lämpimän yhdistelmän. Väri on uskomattoman kaunis kuparinen. Metsästän tuoksusta kaikkea, mitä kylmänä aamuna kaipaa: villaviltti, takkatuli, hyvä seura, vapaapäivä. Harmikseni nuo jäävät liian usein unelman asteelle, vaikka tee tarjoaakin pikkuisen lohtua lupauksessaan. Ekstramakeutuksena olen käyttänyt hunajaa, mutta tee ei sitä välttämättä kaipaa lainkaan, sillä makeutta piisaa itse sekoituksessakin tarpeeksi.



sannabanana
Väriltään niin kaunista tämä tee!


Viikonloppuna mini-me istutti itselleen Jamie Oliver -puutarhan ja iloitsee jo kahden päivän kuluttua pikku taimista. Takapihalta saimme jo satoakin: retiisit alkavat olla valmiita. Minä aion nyt nauttia kahden päivän lomasta ja huomenna menen kauneusrentolaan hoidattamaan itseäni kolmeksi tunniksi. Koska olen sen arvoinen, vai miten se nyt meni?


sannabanana
Täällä kasvaa ainakin korianteria ja basilikaa.


sannabanana
Olen aika ylpeä näistä pikkuisista!

Sunday, June 22, 2014

Voittofiiliksiä

Viime viikosta on selvitty! Se, että voi nukkua hiukan pidempään, lukea kirjaa huvikseen ja ajatella omaa elämää koskevia asioita, tuntuu luksukselta. Tänään ei ole tauotonta kiirettä, ei ole kriittisiä ongelmia mielen päällä ja jatkuvaa tarvetta reagoida yllättäviin tilanteisiin. Tunteja ei leimaa konfliktit ja niiden strategiset siloitteluyritykset. Tällaisen rupeaman jälkeen sitä arvostaa omaa aikaa ja tavallista arkea taas moninkertaisesti. Ei niin, että tässä ehtisi laakereilla lepäilemään kovinkaan kauan: samaa on tiedossa jatkossakin, mutta onneksi jotain tuli saavutettuakin kaiken raatamisen ansiosta. Nyt on sentään tarpeellinen hengähdystauko, aaaaaahhhhhh!

Hyvin nukuttujen unien jälkeen bloggarikin on siis vironnut juuri sopivasti arvonnan suorittamiseksi. Osallistujia oli tällä kertaa vain kourallinen, joten arvonta suoritettiin perinteisellä 'nimet paperilapuilla kulhossa' -menetelmällä. Voittajaksi osui tällä kertaa Marjatta - onnea voittajalle! Jos voittokirja kiinnostaa, laitatko Marjatta osoitteesi minulle emaililla sannascupoftea@gmail.com. Kiitos kaikille osallistuneille!

Kuvituksena räpsyjä muutaman viikon takaisilta high tea -kutsuilta. Teemana oli Ihmemaan Liisan Mad Hatter ja kuuden hattupäisen hengen voimin lähdimme mukaan kemuihin. Teekannuja täytettiin kaikenlaisilla kokeiluilla ja mahat täyttyivät pääasiassa makeilla herkuilla. Tällaiset kutsut tekisi mieli järjestää joskus kotonakin!


Koristelua Ihmemaan hengessä.

Kakkusia piti maistella.

Teevalikoimaa....

Ja tietenkin piti jotain juodakin.

Jokainen pari sai jakaa tällaisen valikoiman, josta jäi aika reippaasti viemisiä kotiinkin.

 

Saturday, June 21, 2014

Ajatusten kahleita

Voguen kannessa keimaileva, yliluonnollisen hurmaava äiti, joka kääntää päät kaikkialla, minne hän meneekin. Patterin vieressä sikiöasennossa makaava, yliannostuksen ottanut laiha ja likainen äiti, johon ei saa yhteyttä. Louisen äiti on sellainen, jolta voi odottaa mitä tahansa. Louisen äiti on kuin salaperäinen myytti, muiden ulottumattomissa ja yläpuolella. Ainakin Louisen ja monen muunkin mielestä.


Levy, J. Tapaaminen Sorbonnen aukiolla. WSOY, Helsinki, 1997 (1995).



"Äiti valehtelee. Siinäpä se. Se on hänen lääkkeensä ikävystymiseen tai epäloogisuustautiin. Todellisuudella ei ole mitään tekoa, millään ei ole mitään väliä: äiti polttaa marijuanaa aamukahvilla, unohtaa sydä illalla, nukahtaa bussiin."


 Kahdeksantoistavuotias Louise odottelee äitiään kahvilassa Sorbonnen aukiolla. Kello tikittää eikä äitiä kuulu. On aikaa ajatella. Lapsuutta, nuoruutta, äitiä, isän ja äidin suhdetta, äidin rakkaussuhteita, omaa orastavaa ihastusta. Loppujen lopuksi melkein kaikkea hallitsee kuitenkin äiti. Ristiriitaista, sillä eihän äiti edes välitä, huitelee vain ties missä! Muiden ihmisten tullessa mukaan kuvioihin Louise tuntuu vertaavan kaikkia äitiinsä tai suhteessa häneen. Eikä kukaan yllä samalle viivalle. Hän puolustaa äitiään kuin naarasleijona. Ja samalla vihaa tätä. Halveksuu. Mutta ennen kaikkea rakastaa ja toivoo, toivoo, toivoo jostain sielunsa syvyydestä.


"Aika ajoin kuumetta: äiti kuluttaa itseään loppuun alkoholilla, lääkkeillä tai pikkuvarkauksilla ja katselee raskain silmäluomin omaa ruumistaan, nauttii siitä tavallaan. Äiti heilahtelee kuin heiluri tuskasta iloon. Joskus minua vapisuttaa: kummalle puolelle hän kaatuu."


Luin Justine Lévyn Tapaamisen Sorbonnen aukiolla (Le rendez-vous, suom. Annikki Suni) yhdeltä istumalta. Intensiivistä tekstiä ja niin hienosti kuvattuja hankalia, ahdistavia ihmisiä, että lukiessa tunsin kietoutuvani äidin ja tyttären epätavallisen suhteen kiemuroihin yhä tiukemmin ja tiukemmin. Louisen hemostunut odottelu, ristiriitaisten ajatusten aallokossa rimpuilu ja pienet askeleet äidin kynsistä itsenäisyyteen pitävät otteessaan kannesta kanteen. Taidokasta kerrassaan. Ihastuin kirjailijaan, kun taas kirjan hahmot itsekkyyksissään ja riippuvuuksissaan aiheuttivat minussa turhautumista, sääliä ja ärsytystä. Vaikka kirjan lukee nopeasti ja kieli soljuu, kyseessä ei ole mikään kevyt tarina. Tämä olisi muuten antoisa luettava lukumaratonille! Minuakin on yllätyksekseni alkanut himottaa maratoonata tänä kesänä (tai siis talvena), saa nähdä löytyykö jostakin aikaa ensi kuussa... Tällä kirjalla osallistun kuitenkin nyt alkajaisiksi Vive la France -haasteeseen.



Vihdoin hiukan vapaa-aikaa! Sen kunniaksi kukkasia.