Monday, August 18, 2014

Palaillaan

Parin viikon reissusta 'over east' on palattu, mutta blogi on jatkanut lomailua teknisistä syistä. Netti pätkii sillä tavalla, että postaaminen, tai minkään muunkaan tekeminen koneella on oikeastaan mahdotonta. Tällä viikolla toivottavasti saadaan asia korjattua. Palataan asiaan siis sitten, kun pelit ja vehkeet ovat kunnossa. Se, että koneella ei voi istua, voi myös olla hyvä juttu. Meillä paistaa taas talven jalkeen lämmin aurinko ja siksipä heitin rohkeasti talviturkin lauantaina Intian valtameren virkistävässä syleilyssä. Vai tuntuuko kotikaupunki lämpimämmältä vain siksi kun on hytissyt viime viikot Canberran ja Sydneyn kylmyydessä toppatakissa? 

Kun ei ole koneella, voi vaikka sunnuntaina eksyä ystävän kanssa erinomaiseen antikvariaattiin keskellä ei-mitään, juoda limsaa ja tehdä yllättäviä löytöjä.

Mukavaa maanantaita ja rauhoittavia rantaunelmia teillekin :)


sannabanana
Ah!

Thursday, August 7, 2014

Helppoa kuin heinänteko

Terveiset kylmästä Canberrasta, jossa vietetään hyytävintä talvea 20 vuoteen! Tietenkin osuimme paikalle juuri tällaiseen historialliseen aikaan; ensimmäisenä yönä mittari laski miinus kahdeksaan ja aamuvarhaisella melkein liukastuin ohueen jääkuoreen rakennuksen vierellä. Tuota fiilistä en ole kokenut niin moneen vuoteen, että tuli melkein nostalginen olo. Ja ihan kiva toisaalta saada villa- ja talvivaatteillekin vaihteeksi käyttöä.

Reissusta enemmän kotiin palauttuamme. Nyt rullaillaan takaisin kuvien kautta parin viikon takaisiin kotimaisemiin, joissa takapihan minttu on roihahtanut sellaisiin mittoihin, että jotain oli keksittävä. Siispä: helppo ja nopea tuoreminttuhaudukeresepti.

Nappasin viisi isoa mintunoksaa, keitin veden kiehuvaksi ja samalla rypistelin ja kierittelin oksia käsissä niin, että aromit heräävät henkiin. En riipinyt lehtiä pois oksista, vaan kaikki kelpasi kannuun. Päälle kuuma vesi ja haudutusta sellainen kuusi minuuttia tai niin kauan kunnes ihana mintun tuoksu alkaa vallata alaa ja juoma on saanut väriä. 

Teen voi tarjoilla kuumana tai kylmänä, lisäpotkua antaa haluttaessa sitruunaviipale tai pari (muista pestä kuoret huolella). Makeutusta en tähän kaivannut laisin, minttu maistuu muutenkin makealta, mutta hunaja voisi kyllä olla aika hyvä tämän kanssa. Valmistusvuorossa oleva saa muuten samalla taivaallisen ihanalta tuoksuvat kädet :) Eikun kokeilemaan!


Minttusatoa.

Lehtien muussailua.

Ja hiukan hierontaa :)

Lisää kuuma vesi.

Hauduttelun jälkeen kupposeen - nauti!


Thursday, July 31, 2014

Aikainen lintu

Saa nähdä nappailenko mitään matoja, mutta olen töissä aikaisin. Sama valitusvirsi: kiire ja liikaa tekemistä. Lomamietteet kiikarissa. Samoin uudenlaiset tulevaisuudensuunnitelmat. Niiden voimin mennään. Ja työpaikan teepisteen Leunig laittaa asiat kohdalleen:


Teefiilistelyä ja varotuksia :)


Soliloquy for strange times

The leaders may not know what they're doing - but I do.

I'm making tea. Tea for two.

One cup for the happy me and one cup for the sadder worried self.

We'll keep each other company: this cup, this pot, this tea - and these parts of me.

Many things don't make sense these days - put the teapot does.

It takes in.
It holds.
It makes.
It pours forth.


Pikakuulumisten loppuun vielä kirjavinkki kaikille luovuutensa hetkeksi hukanneille, siitä riehakkaasti iloitseville tai muuten vain uteliaille ihmisille: Keri Smithin How to Be an Explorer of the World. Ajattelin ensin, että siinäpä kiva lastenkirja, ennen kuin ostettuani tajusin, että kohderyhmä taitaa kyllä olla aikuiset. Mutta ei hätiä mitiä, moniakin aktiviteetteja voi tehdä lasten kanssa tai niitä voi mielikuvitusta käyttäen muokata lapsiystävällisiksi. Smith herättelee ihmisiä tutkimaan ja katselemaan arkea ja ympäristöä uusin silmin erilaisten luovien ja mielikuvitusta kutkuttelevien tehtävien kautta. Tieteellisen ja taiteellisen ajattelun ja luovuuden pohjana on Smithin (ja varmasti muidenkin) mukaan mielikuvitus, dokumentointi, tutkimus, kokeilu ja analysointi. Siksi kirjan avulla etnografian keinoin saadaan tavata läpikotaisin tutustakin ympäristöstä jotakin aivan uutta. Sivuille on sisällytetty inspiroivia lainauksia luovilta ihmisiltä ja hienoja ja hauskoja kuvakollaaseja. Toivottavasti ehdin palata tähän kirjaan vielä hiukan pureutuvammin myöhemmin. Seuraavat kaksi viikkoa menevät kuitenkin taas reissussa, joten kuulemisiin!


Smith, K. How to be an Explorer of the World. Penguin, London, 2008.

Monday, July 28, 2014

Iso pala länsirannikkoa pikana - osa I

Hypätkääpäs kyytiin! Lähdetään nelivetoisella kiitämään Länsi-Australian Keskilännestä Pilbaraan ja takaisin, rapiat 2400 kilometriä. Matkan syy ei ole iloinen: hautasimme hyvän ihmisen liian nuorena. Mutta siitä olen kiitollinen, että pystyin osallistumaan tilaisuuteen. Itkua, naurua, halauksia ja jälleennäkemisiä. Haikea, mutta hyvä olo jäi. Osa minusta tulee aina olemaan tuolla Pilbaran punaisessa hiekassa, juuri noiden ihmisten luona ja heidän vuokseen. Onkin jännä kuinka elämässä jotkut siteet muodostuvat tuollaisiksi: ihmisen mittakaavassa ikuisiksi.

Pohjavireenä väreili surullinen toteamus: kuinka aboriginaaliyhteisöissä hautajaisia vietetään liian usein. Tilastot ovat karua luettavaa monella saralla. Linkkejä joihinkin laitoin tässä aikaisemmassa postauksessa.

Mutta nyt matkaan. Koska aikaa koko reissuun oli vain kolme päivää, olivat pysähdykset minimissä. Pakolliset omat ja auton tankkaukset ja vessatauot olivat ainoat pysähdykset ja suoritettiin samalla stopilla. Tämän vuoksi useimmat kuvat ovat kännykällä vauhdissa napattuja, mutta sillä tavalla samaan aikaan realistisia: näitä näkymiä minä katselin myös, ja nimenomaan melkein lentokiidossa.

Reissu alkoi perjantaina kello viisi aamulla. Olin pakannut ja tankannut auton valmiiksi jo edellisenä iltana. Teetä termariin, aamupalaa naamaan ja vaatteet päälle (käänteisessä järjestyksessä). Oli ihan pilkkopimeää ja edessä 1200km, jotka pitäisi taittaa ennen auringonlaskua. Ipad stereoihin ja äänenavaus :-)


sannabanana
Pilkkopimeässä kotikaupungin rantatiellä.

Parin tunnin köröttelyn ja lauleskelun jälkeen alkoi aurinkokin nousta.



Matkaan lähdin hyvällä mielellä ja innokkaana. Olen kaivannut näitä pitkiä ajomatkoja nyt kun olen viimeiset vuodet kivunnut uratikkailla ylöspäin. Oli ihanaa lähteä reissuun ja tietää näkevänsä tutut joet, maasto, puut ja pysähdyspaikat matkan varrella. Viimeksi kävin Karrathassa reilu kolme vuotta sitten ja paikkaan liittyy hienoja muistoja. Elämä pikkuisessa ja kaukaisessa kaivoskaupungissa ei ollut aina helppoa. Ystävyyssuhteet ovat tuollaisissa oloissa niitä tärkeimpiä hengissäpitäjiä, ja siksi aikaan liittyykin niin paljon intensiivisiä, mukavien ihmisten kanssa jaettuja kokemuksia.

Eka vessastoppi oli Billabong Roadhouse, josta kuva paluumatkalla. Näitä roadhouseja löytyy länsirannikolta sellaisen parinsadan kilometrin välein. Kannattaa siis huolehtia, että mukana on vettä ja polttoainetta, jotta auto ja kuski jaksavat sen välimatkan. Välissä kun ei ole palveluja, ja mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä heikompi, tai olematon, on myös kännykkäverkko.

Billabongissa varoiteiltiin, että pohjoisempana on liikkeellä hurjasti karjaa teiden varsilla, sillä talvi on ollut sateisempi kuin normaalisti. Lihakarja tulee syömään tien varrella kasvavaa heinää, eikä sellaisiin tonniruhoihin ole kiva törmätä autolla. Varsinkin pimeässä tumma karja on hankala huomata, siksi siis kiireeni ehtiä pohjoiseen ennen auringonlaskua. Kiittelin varoituksista ja jatkoin matkaa.


Aamuauringossa, puskaa ja punahiekkaa.

Tästä jos kääntyy vasemmalle, pääsee Shark Bayn maailmaperintöalueelle. Oikealla puoella on Overlander Roadhouse.

Mutta minä jatkoin tasankoa eteenpäin.

Ja eteenpäin. Puut vähenivät, pilvet enenivät.


Seuraava stoppi oli Carnarvonissa, joka on hiukan suurempi paikka ja bensan hinta siksi edullisempi kuin matkan varrella. Tankkasin itseni ja auton, ja - yllätys, yllätys - matka jatkui taas. Carnarvon on sellainen pikkuinen vehreä keidas Mid Westin muuten karulla rannikolla. Carnarvonissa kasvatetaan paljon hedelmiä, etenkin banaaneja ja mangoja. Menomatkalla en kuitenkaan ehtinyt enempää paikan antimista nauttia, sillä aikomuksenahan oli ehtiä määränpäähän ennen pimeää. Karjaa ei tiellä ihmeekseni näkynyt tavallista enempää. Muutamia villivuohia loikkelehti vihreissä puskissa, mutta pysyivät onneksi poissa tieltä.


Carnarvoniin ei edes kiireessä tarvitse mennä, vaan voi tankata ja jatkaa matkaa highwayllä hiukan keskustan ulkopuolella.

Aurinko oli jo kivan lämmin tämän verran pohjoisempana.

Harventuvaa puskaa ja punaista hiekkaa sekä pilvetön taivas.

Jostakin matkan varrelta...

Seuraava pysähdys: Nanutarra Roadhouse. Uskollinen ajokkini siinä keskellä.

Nanutarran viihtyisä lounasalue. Vain kärpäset eivät välity kuvan kautta :)

Täällä oli jo lämmintä ja 26. leveysaste ylitetty. Olin siis virallisesti jo Pilbarassa. Liikennettä oli todellakin ollut vain harvakseen. Yleensä tähän vuodenaikaan grey nomadit ovat sankoin joukoin liikkeellä: aussivanhukset lähtevät asuntoautoilla lämpimän ilmaston perässä pohjoiseen (ja tukkivat mennessään tiet ja leiripaikat). Jostain syystä olin sopivaan aikaan liikkeellä ja sain ajella aika itsekseni. Myöskään jättirekkoja ei ollut riesaksi asti. Syrjäseuduilla kun tavara kulkee ei lentämällä, vaan road traineille, eli 'tiejunilla''. Valtavan pitkillä rekoilla kuljetetaan sitä sun tätä osavaltiota ylös alas.  Minulle pikkupysähdys ja taas rattiin....


Karua kauneutta.

Tässä joessa oli jopa vettä!

Ja Karrathaa. Uusia isoja taloja ja veneitä pihoissa.

Karrathassa oli myös uusi urheilukeskus - hieno!



Ja kaksi uutta kahvilaa. Tämä kuva jo seuraavalta aamulta :)

Ehdin sitten pikavauhdilla perille juuri kun aurinko alkoi punertua laskua varten. Halaukset kaverin kanssa, ja illallista nassuun. Kuulumisia ja juoruja, ja sitten rättipoikki lattialle nukkumaan. Aamulla aamiainen, jälleennäkemisiä ja hyvästejä. Hautajaiset.

Karratha on muuttunut nopeasti. Kaivoskaupungissa on nyt jopa kahdet liikennevalot, uusia monikerroksisia taloja, uusia asuinalueita ja kaksi uutta kahvilaa. Hienoin muutos oli kuitenkin uusi Sports Complex, jossa oli mahtava ulkouimala ja vesipuisto lapsille. Kukaan ei tosin ollut uimassa, kun kävimme siellä kahvilla. Kuka nyt keskellä talvea ulkona uisi? Lämpöäkin vain 32! Naureskelimme muutoksille, ja sille, kuinka erilaista oli asua syrjäisessä kaupungissa, jossa ei ollut 'mitään'. Pitkän aikaa kaupungin teatteri ja kirjastokin olivat poissa pelistä, kun cyclone aiheutti järkyttävät vesivahingot molemmissa joululoman aikaan. Aikaisemmin Karrathasta pystyi lentämään ainoastaan Perthiin, nykyään lentoja löytyy muuallekin Australiaan. Elämä taitaa olla hiukan helpompaa 'siellä ylhäällä' nykyisin.

Syy moniin parannuksiin on työvoimapula ja tarve tehdä paikasta sen vuoksi viihtyisämpi: vaikeisiin olosuhteisiin on hankala saada työntekijöitä. Karratha, ja Pilbara yleensäkin, on Australian viimeisimmän kaivosbuumin sydän. Monet osaajat eivät kuitenkaan ole valmiita muuttamaan perheineen kuumaan ja pölyiseen pikkukaupunkiin, jossa ei ole liiemmin palveluja. Fly-in-fly-out -systeemi (FIFO) on käytössä monissa kaivosyhtiöissä: työntekijät lennätetään kaivoksille muutamaksi viikoksi kerrallaan ja sitten takaisin kotiin muualle Australiaan. Eestaassysteemin haittoja perhe-elämälle on tutkittu ja kaikenlaisia tukiryhmiä perustettu (mm. tällainen.)


(Apua, netti pätkii sen verran pahasti, että tästä roadtripistä tulee kaksiosainen. Tarina jatkuu siis vielä, ja takaisin kotiin mennään ihanan Coral Bayn kautta.)

Friday, July 11, 2014

Tauko ja teaser

Blogitauko käynnissä työkiireiden vuoksi, mutta tässä pikkuinen teaser. Tulossa kirja- ja teejuttujen lisäksi road trip -postaus, jossa kiidämme länsirannikkoa tuhatkaksisataa-ja-rapiat kilsaa ylös ja sama matka alas hiukan eri reittiä. Yhteen suuntaan käytössä noin 12 tuntia, ikkunasta näkyy pääasiassa erämaata, vain sää, kasvillisuus ja valon määrä muuttuvat :-) Minulle pitkät ajomatkat omassa seurassa ovat eräänlaista meditaatiota, nautin!


sannabanana
Tässä on joskus hiljattain riehunut puskapalo, paljon mustia runkoja.

Wednesday, July 2, 2014

Sadepäivämatchailua

Aamulla heräsimme outoon ääneen. Sade oli taas saapunut kaupunkiin. Koko aamun on ropissut tasaiseen ja voimakkaaseen tahtiin. Ulkona tuulee puuskittain ja on sumuisen harmaata. Kaikki vesi otetaan kyllä vastaan kiitollisin mielin meidän nurkilla. Pihan ikivanha gum tree on saanut tänä talvena vihdoin kunnolla juodakseen monen vuoden janon jälkeen. Ympärillä vihertää ja kasvaa joka puolella - ja aah, sateen tuoksu ilmassa! Nyt pitäisi mennä kuvaamaan ja sitten verrata kuvia tammi-helmikuussa takuulla tuleviin kärstekuviin, kun kaikki on kuivaa, käppyräistä, 'kuollutta' ja kellanruskeaa.

Talvi, kylmyys ja sade on saanut muutakin aikaan: kaikenlaisiin flunssiin sun muihin on kaatunut väkeä kuin pipoa viime viikkoina. Mini-me on sairastellut luokkakavereiden mukana ja tänään vietämme kotipäivää jälleen kerran. Minä yritän tehdä samalla jotain työhommia, mitä nyt hoivaamiselta ja viihdyttämiseltä kerkeän.

Aamiainen muuttui brunssiksi ja kyytipojaksi päätin vihdoin vispata hiukan matchaa. Obubu Tean Gokou matcha-jauhe oli kaiken häsellyksen keskellä miltei unohtunut jääkaappiin. Gokou on erityisesti Kioton olosuhteisiin suunniteltu teepensas ja siitä valmistettu matcha on kuvauksen mukaan pehmoisen kermainen. Hyvälaatuinen matcha valmistetaan lehdistä, jotka ovat kasvaneet varjossa yleensä ainakin kuukauden ennen poimintaa. Lehdet höyrytetään ja sen jälkeen niistä poistetaan lehtiruodit, kannat ja muu sälä. Nämä putsatut lehdet tunnetaan nimellä tencha, joista sitten jauhetaan perinteisellä kivimyllyllä matchaa. 

Matcha-jauhe pitäisi avaamisen jälkeen nauttia mahdollisimman nopeasti, joten tästä alkaa oikea matchailukausi. Matcha onkin varsinaista superjuomaa, sillä siinähän tulee juotua vihreät lehdet ihan kokonaan eikä vain niitä haudutettua. Samalla kofeiinipitoisuus on luonnollisesti korkeampi kuin haudutetussa teessä. Lehdissä kofeiini on kuitenkin kuulemma tosin sellaisessa muodossa, että se imeytyy elimistöön tasaisesti monen tunnin ajan, eikä siis pomppaa korkeuksiin ja sitten romahda, niin kuin esimerkiksi kahvinjuojilla. Samasta syystä matchalla ei kannatakaan herkutella kovin kauan lounasajan jälkeen, ellei sitten tarkoitus ole pysyä peipposenpirteänä seuraavien kuuden tunnin ajan. Tunnistan tässä heti varaan merkit: tämä matcha on nimittäin niin hyvää, että sitä tekisi mieli litkiä lisää ja lisää koko ajan. Kaltaiselleni unettomuudesta kärsivälle ihmiselle tämä voi olla kohtalokasta. Yritän siis aktivoida itsehillinnän :)

Minulla ei ole kaikkia virallisia matchan valmistamiseen liittyviä välineitä, kuten oikeaa matcha-kulhoa (chawan), pellavaista teeliinaa (chakin), bambulusikkaa (chashaku) tai matcha-sihtiä (furui). Käytin valmistamiseen kaunista Kuusamon Bjarmiasta hankittua pikkukulhoa, jota käytän muutoinkin teekuppina sekä bambuvispilää (chasen), jota ilman matchaa olisi kovin vaikea sekoittaa. Lisäksi sihtasin jauheen erityisen tiheän teesihdin läpi. Teeseremoniaan kuuluvien välineiden puutteen ei kuitenkaan kannata antaa pelottaa tai ahdistaa. Kyllä se onnistuu ilmankin. Ainoat tarpeelliset välineet ovat chasen ja teekulho, joka ei ole liian pieni (ei mahdu vispaamaan) tai suuri (chasen ei tavoita matchaa) ja jossa on tarpeeksi laakea pohja (matcha ei jää kulmiin tai uurteisiin pohjalle). Siiviläkin olisi hyvä olla, jotta matcha saadaan kulhoon mahdollisimman hienojakoisena. Ehdottomiin tarpeisiin kuuluu myös rauhallinen hetki ja mieli.


Tänään tee valmistui näin: 

1. Lämmitin teekulhon ja samalla kostutin chasenin kuumassa vedessä.
2. Kaadoin veden pois ja kuivasin kulhon. 
3. Sihtasin kulhoon vajaan teelusikallisen matchaa.
4. Kaadoin kulhoon hiukan 80-asteista vettä ja sekoitin matchan veteen ripeällä W-liikkeellä chasenin avulla.
5. Lisäsin vettä niin, että sitä oli yhteensä noin reilu desi.
6. Lisäsin ranneliikettä niin, että jauhe liukeni veteen ja pinnalle muodostui kermaista vaahtoa.
7. Nautin pehmeän kermaisesta ja monisävyisestä makuelämyksestä! 



sannabanana
Toimintavalmiina.

sannabanana
Kulho lämpenemässä ja chasen kostumassa.

sannabanana
Matcha siivilään.

sannabanana
Hienonhienona kulhossa.

sannabanana
Visp-visp.

sannabanana
Valmiina herkkuna.



Minun juomani oli pehmeää ja täyteläistä, maultaan tasapainoisen 'vihreää' ja lopputunnelmaltaan vienon makeahkoa. Kerrassaan koukuttavaa luksusta!

Matchassa pätee sama kuin kaikissa muissakin teissä: eri laatuja ja variaatioita löytyy runsaasti. Aloittelevan on hyvä ainakin erottaa toisistaan hinnaltaan edullisempi kitchen grade tai ingredient grade matcha, jota käytetään yleensä kokkailuun ja jossa matchalla maustetaan muita ruokia ja juomia. (Linkistä pääsee bloggarin omiin kokkailuihin.) Näissä jauheissa on mukana lehtiruodot ja niihin käytetään usein vanhempia teelehtiä, jolloin maku on voimakkaampi ja kitkerämpi. Juotavaksi sellaisenaan sopii hiukan tyyriimpi ceremonial grade matcha. Lisäämällä tai vähentämällä hyvälaatuisen matcha-jauheen määrää voi kokeilla voimakkaampia ja hennompia sekoituksia, vaahdolla tai ilman. Mukavaa matchailua kaikille!

Sunday, June 29, 2014

Hulvatonta menoa

Juuri sopivaa kepeänhauskaa luettavaa, kun ympärillä väkeä lakoaa kuin heinää kaikenlaisten talvipöpöjen kynsissä: Graeme Simsionin The Rosie Project. Jostain lentoyhtiön lehdestä bongasin kirjan ensimmäisen kerran ja nimi jäi mielen perukoille kytemään. Kirpparilta löytyi sitten itse kirja, ja lauantaina ehdin jälleen riippukeinuun lorvailemaan teekupin kanssa.



Simsion, G. The Rosie Project. The Text Publishing Company, Melbourne, 2013.


Aspergerin syndroomasta ehkä kärsivä professori Don Tillmann on tuskastunut tuloksettomaan deittailuun. Miksi käyttää kallisarvoista aikaa tutustumiseen ja treffailuun, kun kaikki lässähtää jossakin vaiheessa triviaaleihin asioihin, kuten jäätelömakuun, tanssitaitoihin tai kasvissyöntiin? Optimaalisen partnerin löytämiseksi ja samalla ajan säästämiseksi Don laittaa ammattitaitonsa peliin ja laatii monisivuisen kyselylomakkeen, jonka toivoo potentiaalisten naisystävien täyttävän. Näin Don voi jo alkuvaiheessa rajata pois henkilöt, joiden arvomaailmat tai käytännöt eivät ole yhteensopivia hänen omansa kanssa. Don lähestyy rakkautta (ja elämää) rationaalisesti ja tieteellisin keinoin. Gene, Donin casanovamainen ystävä, ja hänen vaimonsa Claudia antavat vinkkejä ja samalla hiovat sekä vaimo-projektia että Donia ihmisystävällisemmiksi.


"'Where do you hide the corkscrew?' she asked.
'Wine is not scheduled for Tuesdays.'
'Fuck that,' said Rosie.
There was a certain logic underlying Rosie's response. I would only be eating a single serve of dinner. It was the final step in the abandonment of the evening's schedule."


Kun hänen työhuoneensa ovesta putkahtaa sisään kaikin puoli epäsopiva Rosie ja he päätyvät yhdessä illalliselle (tai melkein illalliselle) tapahtuu jotain, mikä on varsin hankalasti selitettävissä. Don järkeilee ja lokeroi, sekä yrittää ymmärtää ympäröiviä sosiaalisia sääntöjä ja käsittämättömien tunteiden mukana liehuvia ihmisiä vaihtelevalla menestyksellä. Mielestään monilta osin "fucked-up" Rosie ja Don päätyvät selvittämään mielenkiintoista mysteeriä epätavallisin keinoin. Tuloksena on pääasiassa yliopistomaailmaan sijoittuvia varsin hulvattomia tapahtumia ja keskusteluita, jotka saivat useammassa kohdassa minut purskahtelemaan nauruun. Tästä saisi loistavan romanttisen komedian ja vaikka taustalla vaeltaa se perinteinen ja onnellisesti päättyvä rakkaustarina, mitään muuta tavanomaista ei tästä kirjasta löydy. Virkistävä kerrassaan!


"While the lobster died, Rosie continued her sniffing around. She opened the pantry and seemed impressed with its level of organisation: one shelf for each day of the week, plus storage spaces for common resources, alcohol, breakfast, etc, and stock data sheet on the back of the door.
'You want to come and sort out my place?'
'You want to implement the Standardised Meal System?'
Despite its substantial advantages, most people consider it odd."
 

The Rosie Project tutkailee rakkautta, tunteita, jokapäiväisiä konventioita ja maailmaa hiukan erilaisten kiikareiden läpi. Minulla on pari työn kautta tutuksi tullutta ihmstä, jotka tunnistin kyllä Donin kuvauksesta. Toisen nimi on jopa melkein identtinen kirjan päähenkilön kanssa! Olikin mielenkiintoista päästä kurkkaamaan hiukan aspergerin syndrooman kanssa elävien arkeen - ja huomata kuinka käsittämättömän epäloogisesti suurin osa elämästä täällä maapallolla vietetään!

Kustantajan sivuilla voi muuten testata, kuka kirjan hahmoista muistuttaa sinua eniten sekä testata, kuinka hyvin suoriutuisi Donin partneritestistä - klik!