Wednesday, February 25, 2015

Digestiiviä tiimellyksessä

Terveiset teetauolta! Ennen kuin paketti on 'loppuun käsitelty', ajattelin vinkata teitä tästä mainiosta tuotteesta. Kyseessä on kaverin tuliaiseksi tuoma ylläri, josta muodostui suosikkini. En koskaan saanut kuljetettua teepakettia kotiin saakka, joten en ole edes testannut sitä tositoimissa illallisen jälkeeen, mutta hyvin tämä toimii lounaankin sulatteluun töissä. 

Kyseessä on siis Pukka after dinner -hauduke. Huumaavan tuoksuinen hauduke sisältää sikuria, anista, fenkolia, lakritsanjuurta, kardemummaa, appelsiininkuorta ja inkivääriä. Vahvat ainesosat siis, eli mielipiteet voivat jakautua riippuen siitä, onko listalla jotain inhokkeja. Sikuri, fenkoli ja lakritsa hallitsevat päällimmäisenä ja muut mausteet tekevät haudukkeesta makeahkoa. Minä pidän kaikista ainesosista (vaikka sikurinjuurta olen tosin harvemmin haudutellut), joten jo siksi tiesin, että tämä tulisi kohdallani toimimaan. Kuvittelisin, että runsaan illallisen jälkeen tämän kanssa olisi mukava kiepsahtaa lepoasentoon sulattelemaan ja jättää muut jälkuruoat väliin :)


Viimeisiä viedään.

Minä pidän muuten hirmuisesti Pukkan kauniista teepaketeista. Löytyykö muita faneja? 
Pukka-teet ovat pärjänneet hyvin brittiläisissä Great Taste Awardseissa (kuulemma ruokamaailman Oscarit tai Bookerit!). Tämäkin sekoitus oli voittanut kultaa vuonna 2010 ja varmasti ihan ansaitusti. 

Hauduke on tummaa, vahvaa, maanläheistä ja aromaattista, jälkimaku pysyy mukana menossa pitkään. Varsinkin kylminä talvi-iltoina voisin kuvitella tämän toimivan loistavana lämmikkeenä ja lohtuna kaikkea jäistä ja kovaa vastaan. Muissa olosuhteissa tämä juoma painaa jalat tukevasti ja mukavasti maahan. 

Sunday, February 22, 2015

Narskuntaa Naganossa

Olin innosta ja jännityksestä kankeana junamatkalla Kiotosta Naganoon. Syy täpinään oli tietenkin lumi, jota en ollut nähnyt vuosikausiin - jippiii!!! Haaveissa siinsi myos lumilautailu, mitä odottelin ristiriitaisin tunnelmin. Teininä kulutin Rukan rinteitä ahkeraan, mutta viimeisimmästä hiihto- tai lautailukerrasta oli kulunut ainakin 15 vuotta! Minulla ei siis ollut aavistustakaan siitä, pysyisinkö ylipäätään edes pystyssä. Mihin tämä aika oikein menee?


Lunta!! Naganon juna-asemalla.

Se pakollinen ensikosketuskuva :)


Kuin hellyyttävä etelän turisti, vetäisin kameran esille heti kun ikkunasta alkoi näkyä valkoista ja annoin sen laulaa. Junasta poistuessa virnistelin onnellisena: vihdoinkin oikeasti kylmää ilmaa ja LUNTA, joka narskahteli mukavasti jalkojen alla. Käppäilin varovasti kuin ankka jäisella kadulla läheiseen kahvilaan, jossa juhlistin lumen ja itseni jälleennäkemistä suklaaleivoksella ja srilankalaisella teellä. Edes viereisestä pöydästä leyhähtelevä sankka tupakansavu ei saanut tunnelmaa latistumaan.  Herkkuhetken jälkeen yritin siristellä hotellin nimeä läheisissä rakennuksissa, mutta kaikki oli kirjoitettu kanjiksi, eli mikään ei sanonut minulle mitään. Joku ystävällinen ohikulkija osasi onneksi osoittaa minut oikeaa rakennusta kohti ja harmittelin taas kielitaidon puutetta. Nappasin take-awaytä mukaani, laitoin television päälle ja katsoin sumoa :)  Huoneeni ikkunasta siinsivät illan sinessä kylpevät lumiset vuoret ja olin hurjan onnellinen.



En kauheasti penkkiurheilusta diggaa, mutta sumoa oli kiva katsoa!

Uutiset lupasivat lisää valkoista.


Aamulla herätessä kadut olivat valkoisenaan yön aikana sataneesta tuoreesta lumesta. Aurinko paistoi kirkkaasti ja lähdin heti miso-aamiaisen jalkeen narskuttelemaan Naganon kaduille. Misosta olen muuten saanut tarpeekseni muutamaksi kuukaudeksi... Jostakin kumman syystä tykästyin Naganoon kovasti. Johtuiko vuoristoilmasta, vai mistä, en tiedä. Asemaa vastapäätä sijaisteva Heiando -kirjakauppa oli täynnä kaikenlaista mielenkiintoista (Tove Janssonin juhlavuotta oli juhlittu, ja kaupasta löytyi myös Muumi-osasto!) ja sieltä sai maailman parasta kuumaa kaakaota. Kuuman kaakaon äärellä vaihdoin kuulumisia myos erään perthläisen kaverin kanssa, joka oli tyttärineen matkalla ympäri Japania. Facebookin ansiosta huomasimme yllättaen olevamme samassa kaupungissa yhden päivän ajan ja järkkäsimme treffit kirjakauppaan. Maailma on niin pieni ja some näppärä. Olimme epäonnisesti yrittaneet treffata muutamaan otteeseen viime vuonna, mutta vasta Naganossa tähdet olivat linjassa niin että tapaaminen onnistui :)


Aamumaisemat.

Mummot fillaroi kaikissa olosuhteissa. Ihan kuin Suomessakin!

Nostalgisia Suomi-muistoja...

London bus oli eksynyt tännekin. Nykyisin ravintola.

Heiando ihan aseman lähellä.

Heiandon viihtyisässä kahvilassa.

Nagano on pieni ja ainakin lumisena todella kaunis pikkukaupunki. Kaupungin pohjoispäästä löytyy suuri Zenkoji-temppeli, jossa majailee kuulemma Japanin ensimmäinen buddha-patsas 1400 vuoden takaa. Suuri temppeli on japanilaisen buddhalaisuuden keskus ja vilinä on sen mukainen. Ajatteluni on australialaistunut sen verran pahasti, etta jotkut 1600-luvun jutut tuntuvat jo iki-ikivanhoilta ja kun Japanissa kirjoitettu aineisto menee jonnekin ennen 100-lukua, tuntuu se miltei käsittämättömältä. Zenkoji-temppelin edusta on täynnä kaikenlaisia kojuja, joista yksi, varsin huomaamaton, tarjoaa englanninkielisen oppaan (siis paperisen sellaisen). Kannattaa pistäytyä kojussa, ettei käy niin kuin minulle ensimmäisellä kerralla, eli missaan jotakin aika hienoa. Alttarin alla on nimittain pimeä käytävä, jonne pääsee maksusta. Alttarin (ja Japanin) ensimmainen buddha kun ei olekaan näkyvissä, vaan yleisöltä piilossa verhon takana. Pimeä, kiemurteleva käytävä on nimensä mukaisesti pilkkopimeä ja eteenpäin on hivuttauduttava puista seinää tunnustellen. Jossakin puolivalissä käsi osuu metallikahvaan, joka symbolisoi tiedon avainta. Kaikki ovat pimeässä samanarvoisia, luottavaisina hapuilemassa eteenpäin, ja jokainen voi tunnustella avainta, jota lähemmäksi buddhaa/valaistumista on äärettömän vaikea päästä. Temppeli on aktiivitoiminnassa oleva temppeli (niin kuin suurin osa muistakin) eli kannattaa muistaa käytöstavat. Koska Zenkoji on niin suosittu, on se oiva paikka rituaalien havainnoimiseen. Lapsia opetetaan tavoille, ja samalla voi turistikin nappailla ohjeita siinä sivussa.


sannabanana
Pienestä Saiko-Ji temppelistä, perustettu 1199!

sannabanana
Saiko-Jin lumipeitteisiä rukouksia.

Zenko-Jin portti.

Suitsukkeet leijonan alle ja parantavaa savua päälle.

sannabanana
Lapset mukana oppimassa tavoille.

sannabanana
Temppelin kenkiä.

Temppelin seutua. Kuvassa oleva vanha mies heitteli lumipalloja jäälle.



Naganossa näin myös aivan erinomaisen modernin buddhalaistaiteen näyttelyn eräässä pikkugalleriassa, jonka nimeä en saa googlaamalla selville (ehkä Ishigawa?). Lounastelin ihanassa ja supersuositussa buffet-ravintolassa, joka oli erikoistunut sieniin (ja jonka nimen olen unohtanut, mutta siinä oli Kinoko, eli sieni). Löysin oikean pienen aarreaitan: mukavan vanhan miehen kodin yhteydessä olevan antiikkikeramiikkaliikkeen ja tietenkin sorruin shoppailemaan.


Sieniravintolan ihanaa buffettia.
sannabanana
Reggaeta...

sannabanana
Kauniita kupposia ikkunassa.

sannabanana
Karaoke - OK!

sannabanana
Mmmmmm....
Nappasin mukaani muutaman sinikukkalautasen ja ramekinit.



Lyhyehkön bussi- tai junamatkan, ja parin kilsan patikkamatkan päässä Naganosta on myos Jigokudani - apinapuisto, jossa voi katsella kuumassa lähteessä kylpeviä makakeja. Olihan sellainen nähtävä, ja nyt onkin oikein hyvä aika kirjoittaa tästä, sillä huomasin, etta Jenni kirjoitti juuri reiluista lomista ja eläinelämyksistä. Patikkaretki bussipysakiltä apinapuistoon kulkee tiheän metsän läpi. Oli ihanaa fiilistellä kinttupolulla. Ainoa häiriötekijä oli paikoin todella jäinen, paikoin mutainen maa. Muut pysäkillä pois jääneet ihmiset lähtivat heti harppomaan kohti polun alkua, mutta minä hivuttauduin eteenpäin miniaskelin, koska maa naytti niin jäiseltä. Huolestuin jo siitä, että olenko kokonaan kadottanut kosketuksen lumeen, mutta metodini paljastui terveelliseksi, kun muutaman minuutin kuluttua harppojia alkoi kaatuilla eri ilmansuuntiin. Kun on kerran oikein makeasti rysähtänyt jäiseen maahan, ei ole enää kiire mihinkään... Ihmettelen, että kukaan amerikkalainen turisti ei ole vielä (kai?) haastanut puistoa oikeuteen, sillä paikoin apinapuistossa on oikeasti vaarallisia jääkohtia.


sannabanana
Patikkamatkn varrelta.

sannabanana
Onsen apinapuiston vieressä. Tuolla voi muistaakseni olla yotäkin!


Apinapuisto on pienen pieni, tai siis se turisteille avoinna oleva alue, jossa makakit kylpevät. Apinoihin ei saa koskea tai niitä ruokkia. Valokuvata saa niin läheltä kuin huvittaa, mikä onnistuukin helposti silla makakit ovat liikkeellä evvk-asenteella. Olin tästä todella yllättynyt - sukulaisia kun ollaan. Mutta makakit tekevät omia hommiaan, kiertelevat ihmisten ympärillä todella lähellä, mutta eivät ota minkäänlaista kontaktia tai osoita edes kiinnostusta. Aivan kuin olisimme kameroinemme ja innostuneisuutemme kanssa pelkkää ilmaa heille! Apinat asuvat villeinä ja vapaina metsissä ja vuorilla, ja tulevat talvisin lämmittelemään kuumaan kylpyyn. Alkuperäinen ja luonnollinen 'kylpyamme' on pienen matkan päässä nykyisestä, joka on rakennettu turismia varten. Oli mukava katsella apinoita, jotka selvästi nauttivat ja rentoutuivat kuumassa vedessä. Apinoita nähdakseen ei tarvitse edes vaivautua Japaniin, vaan voi klikata livekameraan tästä. Mietin vieläkin, miksi ne eivät kylmety noustessaan pois. Vastaus liittyy hikoiluun tai sen puutteeseen, mutta en silti ymmärrä asiaa.


sannabanana
Ihmisiäkin oli kiva katsella tuolla.

sannabanana
Chillaxing :)


Apinat eivät kuitenkaan saavu paikalle ainoastaan kylvyn perässä. Puiston henkilökunta ruokkii apinoita. Ruokinta ei ole turistinähtävyys, se ei tapahdu samaan aikaan joka päivä, eivätkä makakit saa ruokaa suoraan ihmisiltä. Ruoka, jota heille puistossa tarjotaan, on hiukan herkullisempaa, kuin ruoka, jota he saavat metsästä. Hmmmm, tässä tulemme sitten eettisten kysymysten äärelle. Ruokaa tarjotaan, jotta apinat eivät vierastaisi ihmisiä, mutta samalla ei haluta kouluttaa röyhkeitä kerjäläisapinoita. Siinä suhteessa ollaan taidettu onnistua hyvin, silla apinat tosiaan tekevät omia hommiaan ihmisistä välittämättä. En tiedä apinoista tarpeeksi, jotta voisin analysoida tilannetta sen tarkemmin. Onko teillä mielipiteitä tai enemmän tietoa?

Naganon prefektuurissa on valtavasti laskettelukeskuksia. Osviittaa valikoimaan saa täältä. Itse viihdyin pienessä Nozawa Onsenissa, jossa nimen mukaisesti on rinteiden lisäksi myös kuumien lähteiden yhteyteen rakennettuja kylpylöitä. Kuumien lähteiden ansiosta kadut pysyvät lumesta puhtaina, vesi kun juoksee monessa paikassa teillä ja sulattaa lumen! Kätevää. Tämän vuoden lumitilanne oli muuten uskomaton: uutta lunta satoi jatkuvasti ja puuteripaikkoja ei tarvinnut etsiä. Olin huolestunut lumilautailutaidoista ihan turhaan: taitaa olla sama kuin pyörälläajossa, eli kun sen on kerran oppinut... Huvittavaa oli se, kuinka kengät, siteet ja laudat olivat muuttuneet sitten viime kerran (nyt niin keveitä ja käteviä!). Tarvitsin jopa apua kenkien kanssa ja voin kuvitella mitä vuokraamon poikien mielessä kävi, kun miettivät, etta mitenköhän tuon tädin kay rinteessä :) Mutta täti oli onnesta soikeana ja muisti taas, miksi lumilautailu on niin kamalan kivaa!

Nyt on kauheita vieroitusoireita lumesta ja kaikenlaisia lumeen liittyviä haaveita mielessä. Tosin kun katsoo ulos ikkunasta, ei kyllä kovin lupaavalta näytä!


Sateenvarjoilla lunta vastaan

Pikkuisen lumitoita, joita riitti!


P.S. Edellisen postauksen unohtuneet ääkköset on nyt korjattu :)
      

Wednesday, February 18, 2015

Keikkuvassa Kiotossa

Unohdin Tokio-postauksen yhteydessä mainita sellaisen tärkeän ja olennaisen seikan, että Japani on kyllä loistava maa yksin matkustavalle. Heti saavuttuani huomasin, etta japanilaiset viihtyvät mainiosti itsekseen kaduilla ja kahviloissa. Sen vuoksi ei siis ole ollenkaan kummallista reissata, syödä ja herkutella omassa seurassa, ja yhden hengen pöytiä ja huoneita löytyykin runsaasti. 

Ihastuin Tokioon niin palavasti, että miltei harmittelin kun oli aika jo hypätä luotijunaan kohti Kiotoa. Tokio-Kioto -junamatkalla näkee muuten ikkunasta legendaarisen, lumihuippuisen Fuji-vuoren! Olin saanut tärpin jo eräältä ystävältäni, joka suositteli junapaikan ottamista siltä puolelta, jolla Fuji on. Lippua ostaessani unohdin koko homman, mutta onneksi paikkani sattuikin sitten olemaan 'oikealla' puolella ja Fuji pääsi yllättämään minut iloisesti. Japanin kaukojunasysteemi on kyllä niin hieno: junat ovat nopeita ja siisteja, ne liikkuvat ajallaan ja usein. Lipunmyynti on tehokasta ja osaavaa, ja kaikki soljuu kuin suunnitelmissa. 



Fuji pilkisteli esiin yllättäen.


Junista puheen ollen, sain pieniä järkytyksiä, kun tajusin, mistä monet Tokion paikallisjunien paussit johtuivat. Olin tietenkin joskus aikaisemmin lukenut lukuisista itsemurhista, jotka hoidetaan hyppäämällä junan alle, mutta asia iski tajuntaan junassa seisoskellessa ja katsellessa pientä tv-ruutua, jossa ilmoitettiin mitkä linjat ovat aikataulusta myöhässä 'matkustajaonnettomuuden' vuoksi. Tokiossa junaitsemurhia ollaan yritetty vähentää laiturilla olevien aitojen ja sinisen valon avulla. Jotkut junayhtiöt ovat jopa laittaneet itsemurhan tehneen omaiset maksamaan viivästyksestä aiheutuneet kulut! Tilastojen mukaan itsemurhat ovat viime vuosina vähentyneet, mikä on hieno juttu.

Mutta palataanpa nyt Kioton-junaan. Aikaa kului ainoastaan rapiat kaksi tuntia, kun bloggaaja saikin taas nostaa rinkan selkäänsä ja lähteä raahautumaan kohti hotellia. Onneksi Kioton asema on Tokion isoja hiljaisempi, joten kulku onnistui sutjakasti. Kioto otti minut vastaan harmaana, hiljaisena ja sateisena. Kaaduin sänkyyn ja heräsin 12 tuntia myöhemmin vetreänä ja valmiina tutkimusmatkalle. Kiotossa oli yksi kohde must-listallani, nimittäin Kyoto International Manga Museum. Juoksin innoissani kaatosateessa lähimpään kauppaan sateenvarjo-ostoksille ja sitten lits-läts kohti museota.



Kiotossa satoi koko viikon...

Satikkaparkki pikkukaupan ulkopuolella.

Manga-museon edustalla.



Minun ja muutaman muun pettymykseksi Museo olikin suljettu keskiviikkoisin, eli urheilin museolle saakka aivan suotta. Asianhan olisi tietenkin voinut tarkistaa etukäteen, mutta enhän mä semmosta... No ei hätää, ajattelin jatkaa taidelinjalla ja suuntasin sateenvarjoineni kohti The National Museum of Modern Artia. Kun pääsin perille, huomasin, etta museo onkin suljettu remontin (?) vuoksi maaliskuun loppupuolelle saakka! Bloggari ei tästäkään lannistunut, vaan ylitti reippaasti tien ja astui sisään Kyoto Municipal Museum of Artiin. Aulassa huomasin kuitenkin rivistön kauniita brosyyreitä, joita jäin tutkimaan ennen lipunostoa muutamaksi minuutiksi. Kun käännyin ympäri, laitettiin lipputiskilla juuri lappu luukulle! Näin, kuinka edelläni sisään tullut pariskunta jatkoi matkaansa liput kourassa näyttelyitä katsomaan. Minua alkoi naurattaa. Luulen, etta universumi yritti diskreetisti kertoa minulle, että tänään ei jostain syystä ollut hyvä päivä minkäänlaiselle museoinnille :D   


Lounasherkkuja kadulta.

Toisen roina on toisen aarre.

Ihana antikvariaatti, vaikka mistään en mitään ymmärtänytkään...



No eipä siinä, muutakin tekemistä toki löytyy. Kiotohan oli pitkään Japanin pääkaupunki, aina vuoteen 1868 saakka, jolloin keisari muutti muun hallintokoneiston kanssa Tokioon. Keisarillinen palatsi jäi tietenkin paikoilleen ja sinne vei bloggarinkin tie ihmettelemään. Valtavan leveät soraiset (ja pölyiset) kulkuväylät halkovat keisarillista puistoa, jossa palatsi sijaitsee. Puistossa on myos muita mielenkiintoisia rakennuksia, minusta jopa mielenkiintoisempia kuin itse palatsi! Sain haahuilla puistossa kaikessa rauhassa ja nautiskella vanhojen rakennusten taianomaisesta tunnelmasta. Minusta japanilaiset puut ja kasvillisuus ovat todella mielikuvitusta villitseviä! Ei ihmekään, että esimerkiksi Studio Ghiblin filmit ovat niin jänniä!


Kaikki elää ja hengittää Japanissa.

Keisarillisen puiston rakennuksia.

Keisarillisesta puistosta.

Kuin myös tämä.

Yksi puiston hienoista porteista.


Kioto on kovin erilainen Tokioon verrattuna. Minusta kaupunki muistutti Canberraa: sivistyksen, perinteiden ja museoiden kehto, hiukan konservatiivinen, hillitty, hallinnollinen ja kulturelli. Olen myös varma siitä, että hiukan pliisuun mielikuvaani Kiotosta vaikutti vahvasti harmaa sää ja itsepintainen sade. 

Jännitystäkin Kioto toki tarjosi: yhtäkkiä yöllä juuri nukahtaessani tunsin, kuinka joku ravisteli voimakkaasti rullilla varustettua sänkyäni. Heräsin järkyttyneenä pimeässä: onko huoneeseeni tunkeutunut sekopäinen sängynkeikuttelija? Hetken kuluttua tajusin olevani huoneessa yksin ja googlen avulla selvisi, että olin saanut kokea jotakin perijapanilaista, eli maanjäristyksen. Täällä voi katsella muutaman minuutin viiveellä seismisiä seikkailuja Japanissa. Tilastoja tarkastellessani huojennuin ja menin takaisin nukkumaan, kun näytti siltä, että järistyksiä ei tapahdu useasti peräkkäin.  Mietin kuitenkin pitkään sitä, kuinka ihminen voi tuntea olonsa itsevarmaksi pienellä meren ympäröimällä maanriekaleella, joka ei halua pysyä paikoillaan?

Toinekin keikahdus jäi mieleen: kiireisessä pääpostissa asioidessani kuului jonkin matkan päästä kopsahdus. Vanha, pieni, linnunluinen mummo oli kaatunut nurin. Kukaan ei reagoinut mitenkään. Huomasin, etta mummo keppeineen yritti ylös, mutta ei päässyt. Wonderwoman minussa heräsi eloon, jätin pakettini ja lähdin kävelemaan mummoa kohti. Samaan aikaan eräs nuori mies kiirehti samaan suuntaan ja oletin, etta olimme samalla asialla. Mies kuitenkin otti kännykän taskustaan ja käveli muina miehina lattialla kontallaan olevan mummon ohi. Minä sanoin hyvää päivää, nappasin mummoa kainaloista ja nostin hänet pystyyn. Seurauksena vuolaita kiitoksia ja viittomakielellä kerrottu selitys kuinka merkkaamaton kynnys oli saanut mummon kompastumaan. Talutin mummon istumaan penkille ja katsottiin, ettei luita ollut poikki. Polveen sattui, mutta mummo sanoi olevansa ok. Minua harmistutti niin, etta kyyneleet puskivat silmiin, ja toivoin kaikesta sydämestäni, että jos joskus vanhana kaadun, joku tulee heti apuun. Ympärillä kymmenet ihmiset olivat kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.


Mysteeri?

Yksi lempikuvistani Kiotosta.

Antiikkia, antiikkia.

Näyttävää ystävänpäivään valmistautumista.



Kiotossa ollessa sain sähköpostissa vinkkejä Aussilassa asuvalta kobelaiselta ystävältäni. Itse asiassa hän oli se syy, minkä vuoksi edes suunnistin Kiotoon: paras japanilainen tee kun löytyy Kioton seudulta. Kaksi vinkkiä menivät heti testaukseen: Ippodo ja Mos Burger.

Ippodolla on vahvat ja pitkät perinteet teenvalmistajana. Ippodo on valmistanut teetä jo 1700-luvulta saakka, ja asiakkaiden joukkoon kuului kukapa muukaan kuin keisari perheineen. Kioton tunnelmallisen kaupan yhteydessä on myös pieni teehuone, jossa voi maistella eri teelajikkeita ja osallistua teetyöpajaan ja opetella japanilaisen teen saloja. Ippodon teet ovat aivan huippuluokkaa ja hinnoiltaan ne eivät siksi ole niitä edullisimpia. Laatuun kannattaa kuitenkin panostaa tässä tapauksessa. Henkilökunta on todella ystävällistä ja osaavaa, ja oli sydäntälämmittävää hehkutella eri teelaatuja heidän kanssaan. 


Ippodon myymälästä.

Näytteet valmiina nuuhkittavaksi.

Ostokset.



Lounaaksi suunnistin sitten Mos Burgeriin, jonka olin suosiosta huolimatta missannut totaalisesti Tokiossa. Mos on suosittu pikaruokaketju Japanissa, ja vasta nyt googlettamalla huomasin, että ensimmaiset Mosit on avattu myos Australiassa, tosin toistaiseksi ainoastaan Queenslandissa. Tilasin kasvisburgerin, jossa riisistä tehdyn 'sämpylän' sisällä oli lootuksenjuurista ja muista kasviksista tehty 'pihvi'. Nam - kevyttä ja herkullista!


Mos ja taustalla ihana The Elegance of the Hedgehog...



Kioto on täynnä temppeleita ja pyhäkköjä, joita löytyy sadoittain. Suurimman osan yhteydessä oli myös englanninkielisiä opasteita. Oli mukava astua kerta toisensa jälkeen kaduilta syrjään ja olla hetki rauhassa jossakin pienenpienessä puutarhassa buddhan rauhoittavan katseen alla, puhumattakaan aikamatkasta vanhaan Kiotoon, jonne pääsi opasteiden kautta. Muutenkin vanhaa rakennuskantaa on säilytetty hyvässä kunnossa ihailtavasti.  Kiotossa näytti muuten olevan paljon turisteja suhteessa paikalliseen väestöön, vaikka en ollut ymmärtääkseni liikkeellä mihinkään sesonkiaikaan.


Keskustan musta Buddha.

Joenvartta.

Tämä kirjasto oli niin kaunis ja kutsuva!

Kimonoissa pysäkillä.



Ehdin sitten myöhemmin myös sinne kansainväliseen mangamuseoon, mikä oli hieno paikka. Kokoelmasta löytyi myös yksi, kunnosta päätellen reppureissaajan lahjoittama suomenkielinen kirja, ja siispä Kiotoon reissaaville tiedoksi: museo ottaa vastaan lahjoituksena mangaa kaikkialta maailmasta. Museossa on metreittäin mangaa, joita saa vapaasti lukea (suurin osa tosin japaniksi), lapsille jännän kuuloinen live-esitys (japaniksi) sekä mielenkiintoinen näyttely mangan historiasta ja kehityksestä. Museossa tehdään luonnollisesti myös mangatutkimusta ja osa näyttelyistä on vaihtuvia (minä näin itävaltalaisen Nicolas Mahlerin sarjakuvataidetta). Viikonloppuisin (en muista oliko molempina päivinä) paikalla on myös artisteja, jotka piirtävät maksua vastaan vieraista mangaportretteja. Sellainen olisi kyllä ollut hauska saada mukaan.


Pienessä teeputiikissa olikohan Teramachin katetulla ostoskadulla?

Vaklasin avotoimiston työntekijöitä pimeässä :)


Sateessa vietetyn viikon päätteeksi pakkasin taas rinkan, ja lähdin junailemaan kohti Naganoa - ja lunta!