Saturday, December 20, 2014

Hömpänpömppää

Ehkä elämäni onkin aikaisemmin ollut kamalan helppoa! On ollut enemmän aikaa ja kapasiteettia pureutua kirjoihin, jotka laittavat pohtimaan syntyjä syviä, ihmismielen kiemuroita, historian vaikutuksia ja poliittista tanssia. Nykyään aivot on vain joskus heitettävä narikkaan. Olen samalla vihdoin tajunnut hömpän merkityksen.


Kelk, L. I Heart New York. Harper Collins, New York, 2010.



Kaverilta saatu kirja on ihanan pehmeää hattaraa. Pienet ärsytyksetkin hukkuvat jonnekin sinne makeaan ja tahmeaan höttöön. Lopulta ei edes häirinnyt, etten tajunnut monien brändien merkitystä; että naispuoleiset  päähenkilöt ahmivat vain pitsaa, pastaa, nachoja, jätskiä, kakkuja jne, mutta pysyvät ikihoikkina ja siloposkisina; että miehiä katsellaan lähinnä hyötymielessä; että jokin tietty laukku voi tehdä todella onnelliseksi; että parissa viikossa Nykiin pölähtämisestä päähenkilöllä on viileä työpaikka, kaksi potentiaalista siippaa (ökyrikas pukumies ja kuuluisa muusikko), paras ystävä ja asunto... Ahmin hattaraa ja annoin aivojen lerpsahtaa sokerihumalassa jonnekin lattianrakoon. 


"'He had a black Amex,' I said, grabbing her arm.
'Get the ring!' she screetched. 'Get the ring!'"


Kirjan päähenkilö, britti, Angela Clark toikkaroi NY:ssa äkillisen eron ja ex-tempore -lentomatkan jälkeen. Muutamassa viikossa Angela on ns. keksinyt itsensä uudelleen. Tähän tarvitaan tietenkin meikkejä, uusi kampaus, samanhenkisiä ystäviä ja uusia vaatteita, sekä sopivasti huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Lindsey Kelkin I Heart New Yorkissa selviydytään erosta suhteellisen kevyellä otteella, luottokortilla ja puoli-ironisella huumorilla. Energiaa riittää näin bloggaamiseen ja kahden potentiaalisen rakkauskuvion vertailemiseen. Siinäpä se, mutta tuli tarpeeseen tällainenkin kirja :)


"As he started the small talk rolling, what did I do for a living, what did he do for a living, how long had I been in the city, what sights had I seen, I ran a quick comparison on Tyler and Alex. Alex was sexy and cocky and had the whole I'm-in-a-band thing going on, whereas Tyler was good-looking in a clean-cut, I take care of myself, let me take care of you, sort of a way."  

Sunday, December 7, 2014

Hillittyä Helsingistä

Luettujen purkusavotta jatkuu - kirjat kun on saatava lattialla horjuvasta pinosta takaisin hyllyyn joulusiivouksen nimissä. Jokin aika sitten aika kului varsin viihtyisästi kädessäni Merete Mazzarellan Ainoat todelliset asiat.*  Kirja kattaa vuoden Mazzarellan elämästä, ja tuohon vuoteen mahtuu hänelle suuria muutoksia: eläkkeellejäänti, muutto ja uusi rakkaus.


Mazzarella, M. Ainoat todelliset asiat. Tammi, Helsinki, 2012.



Lukiessa en pystynyt karistamaan tunnetta, että olin joko jossakin viihtyisässä keskustan kahvilassa tai lokoisassa olohuoneessa kuuntelemassa Mazzarellan juttuja. Hän inspiroituu uutisista ja satunnaisista kohtaamisista, laittaa asioita laajempaan kontekstiin, filosofoi ja pohtii maailmanmenoa. Vaikka en kaikista asioista olekaan samaa mieltä, on tällaisia ajatteluketjuja kiinnostavaa lukea. Keskiössä ovat työ- ja rakkauselämä, ja näissä liikutaan sekä henkilökohtaisella että yleisemmällä tasoilla.


"Jo vuosikaudet olen kesäisin löytänyt sen rauhallisen hengityksen, jota tarvitsen voidakseni todella lukea ja sulattaa lukemani, antaa luetun asettua. Tänä kesänä se on vaikeampaa mutta myös tärkeämpää kuin muulloin. Se mitä lukee on osa itseä kuten ovat ystävätkin."




Mazzarella kirjoittaa työelämän vaatimuksista ja ihmisten vastauksista niihin, kirjallisuuden vaikutuksesta elämään, lukemisesta, avioliitosta ja -erosta, onnellisuudesta, eläkeläisiin kodistuvista ennakkoluuloista, vanhenemisesta ja rakkaussuhteisiin liittyvistä koettelemuksista. Ponnahduslautana toimivat omat kokemukset, uutiset, tutkimukset, kirjat ja satunnaiset keskustelut. Kirjassa liikutaan pääosin Helsingissä ja Uppsalassa. Kieli on välin kaunista, välin kipakan terävää, ja minä ihailin erityisesti kaikissa muutoksissakin rimpuilevan kirjalijan ja hänen lähipiirinsä kypsyyttä. Se loi hiukan toivoa näihin oikean elämän ihmissuhdekriiseihin!


"Hän sanoo:'Kun on näin vähän aikaa jäljellä kuin meillä, voi hyvin valvoa vähän aikaa yölläkin.'
Kuulemme toistemme hengityksen." **


Kaikista tähdellisistä ja mielenkiintoisista pohdinnoista huolimatta melkein ujostuttaa tunnustaa, että päällimmäiseksi mieleeni on jäänyt eräs vessanpönttötarina. Sarjassamme 'ainoastaan kirjallisuudesta saatuja arkisia tajunnanlaajentumisia'. Mazzarellan 'vessajuttu' tulee mieleen nykyään melkein aina vessaa vetäessä. Huomaan ajattelevani pönttöjen eroja: muodoilla ja vedenkierrolla on väliä! Ehkä syynä on tämänhetkisen talon erityisen huonosti suunniteltu pönttö, että koen asian niin tärkeänä? En kerro enempää, lukekaa itse!


* Kädessä kävi vuoroin myös kuvan valkoviinilasi ja suklaapalat.
** Huomasin tätä kirjoittaessani, että molemmissa blogia varten merkkaamissani lainauksissa puhutaan hengityksestä. Ei kannata sen antaa johtaa harhaan, kirjassa on paljon muutakin!

Saturday, November 29, 2014

Sinnittelyä koleran aikaan

Silläkin uhalla, että blogista on muodostumassa yhden asian alusta, tämänkertainenkin kirja pureutuu rakkauden ja siihen liittyvien illuusioiden mystiseen ja riipaisevaan maailmaan. Gabriel Garcia Marquezin loistava Love in the Time of Cholera (El amor en los tiempos del cholera, käännös Edith Grossman) lienee monelle tuttu. Miten kirjailija osaakin pitää tahdin niin letkeän hitaana ja silti sisällyttää suhteellisen normaaliin sivumäärään (pienikokoinen pokkari, 348 sivua) kokonaisia elinikiä kaikkine tapahtumineen?

Minä aloitin lukemisen koulun parkkipaikalla, kun saavuimme aamuna eräänä liian aikaisin. Mitäs tehtäisiin? No, onneksi laukussa on aina kirja, annas kun äiti lukee ääneen! Kirjan tapahtumat alkavat aika synkissä merkeissä, pääosassakin on alkusivuilla ruumis. Mini-me:lle siis aika makaaberi maanantainaloitus, kun en osannut lukemista lopettaa tai sensuroida aloitettuani. Onneksi on huumori...


Garcia Marquez, G. Love in the Time of Cholera. Penguin, New Delhi, 1989 (1985).


Love in the Time of Cholera on epätoivoinen, pitkäkestoinen ja magneettinen rakkaustarina, jonka toisen osapuolen ruusunpunaiset lasit pysyvät tiukasti silmillä vuosikymmenestä toiseen. Nuori Florentino Ariza ruokkii romantiikannälkäänsä ja pitää sydämensä keskiössä suloista mutta käytännöllistä Fermina Dazaa. Nuoruuden huumassa odotukset olivat korkealla, lähipiiri paheksui tai kummasteli, mutta molemmat antoivat rakkauden leiskua, vaikkakin suurimmaksi osaksi paperilla. Kun yhteinen tulevaisuus kaikesta huolimatta olisi ehkä ollut mahdollinen, Fermina kauhistuukin, ja ottaa takapakkia.

Alkaa odotus. Florentino ei anna periksi. Kyllä asiat vielä muuttuvat ja oikea rakkaus löytää tiensä Ferminan sydämeen yhdistäen rakastavaiset. Aika kuluu, kaikki ympärillä ja elämässä muuttuu, paitsi Florentinon miltei pakkomielteinen rakkaus. Muut avioituvat ja perustavat perheitä, mutta Florentio ei pysty rakastamaan ketään muuta, vaikka hän diskreetisti ilotteleekin lukuisten rakastajattarien syleilyssä aivan vanhoihin päiviin saakka.


"Indoors, in the cool bedrooms saturated with incense, women protected themselves from the sun as if it were a shameful infection, and even at early Mass they hid their faces in their mantillas. Their love affairs were slow and difficult and were often disturbed by sinister omens, and life seemed interminable. At nighfall, at the oppressive moment of transition, a storm of carnivorous mosquitoes rose out of the swamps, and a tender breath of human shit, warm and sad, stirred the certainty of death in the depths of one's soul."


Karibian kosteassa kuumuudessa Florentino rakentaa kommunikaatio- ja laivabisnestään, samalla kun kaupunkilaiset (päähenkilöt mukaanlukien) pohdiskelevat sitä, kuka kulloinkin on kukkona tunkiolla ja kenen kanssa kannattaa olla hyvissä väleissä. Kun Ferminan vanha aviomies vihdoin kuolee pyydystäessään lemmikkipapukaijaa mangopuusta, kokee Florentino hetkensä tulleen ja ponnahtaa takaisin Ferminan elämään. Hän on tehnyt kaiken elämässään Ferminaa ajatellen. Leiskuuko lempi enää vanhana ja mitä kumpainenkin on pitkän elämänsä aikana oppinut itsestään ja rakkaudesta?  


"Neither could have said if their mutual dependence was based on love or convenience, but they had never asked the question with their hands on their hearts because both had always preferred not to know the answer."


Vaikka kirjassa liihotellaan rakkaudenkaipuussa, unelmissa ja romantiikan syövereissä, pidetään lukija tiukasti maan pinnalla. 1800-luvun loppupuolen Karibialla hiki virtaa, taudit tappavat, kaksinaamaisuus jyllää, ruumit kelluvat jokea pitkin ja kaupungin varjoisat kujat ovat täynnä salaisuuksia. Upposin, haaveilin, kauhistelin, naureskelin ja viihdyin tässä minulle niin vieraassa ajassa ja paikassa mainiosti. 

Thursday, November 27, 2014

Mutku mä luulin, että...

Tervetuloa nykyisen lempiaiheeni pariin! Parin viime vuoden aikana on tullut mietittyä paljon sitä, missä määrin ihmissuhteemme voivat olla puhtaasti oman pään sisäisiä juttuja; kuvitelmia, toiveita, haaveita, pelkoja, tulkintoja ja selityksiä? Varsinkin sellaisissa ihmissuhteissa, joihin liittyy vahvoja tunnelatauksia tai pitkä historia, saattaa se, miten asiat oikeasti ovat hautautua kaiken muun alle. Voi kuulostaa hassulta, mutta minusta on terveellistä välillä havahtua ja ainakin yrittää katsoa kumppania ja muita läheisiä hiukan 'kauempaa'. Mitä toinen oikeasti sanoi tai teki, missä oikeasti mennään? Jokainen meistä kun on jatkuvassa hitaassa liikkeessä ja muutoksessa tässä maailmassa. Elämä heittää meitä ja meille joskus hellemmin joskus rajummin. Jos on jo itse vankasti sitä mieltä, että jokin ihmissuhde ei toimi/kyllä toimii, kaikki suodatetaan helposti omien ruusunpunaisten tai kakanruskeiden rillien läpi. Selitetään asioita itselle parhaiten tai pahimmin päin, ei haluta nähdä asioita, jotka pilaavat omat kuvitelmat ja suunnitelmat. Kuvitelmat ja suunnitelmat voivat koskea itseä, toisia, meitä. Jossakin vaiheessa tulee luultavasti herätys: viimeistään silloin, kun todellisuus ja oma maailma eivät kerta kaikkiaan enää kohtaa. Selitykset ovat loppu, rillit riisuttava silmiltä ja on oltava objektiivisempi: kuinkas sitten kävikään? Asiat näyttäytyvät uudessa valossa, joka on karuudessaan silti häikäisevä ja puhdas.


Mikäs tässä elämän vesillä purjehtiessa? (Hieno antikvariaattilöytö).


Sari Pullisen Kohta kaikki alkaa sopi tällaisiin mietteisiin mainiosti. Oikea (vaikka varsin dramaattinen) malliesimerkki! Kirsillä on suuri rakkaus, kaunis unelma  ja selvät sävelet sen tekemiseksi todeksi. Valssin toinen osapuoli vain ei saa sävelestä kiinni ja kompastelee. Silti on niin ihanaa ja suurenmoista olla yhdessä ne pienetkin varastetut hetket. Vuodet vierivät, odotukset kiipeävät korkeammalle ja korkeammalle. Kirsin elämässä tuntuu olevan vain yksi päämäärä, yksi askel onnellisuuteen. Sitä rakennetaan ja odotetaan hiljaa ja kärsivällisesti tietäen, kunnes:


"Mutta olipa kuinka tahansa, tapahtuipa mitä rahansa, en voi enää pidätellä, sillä nyt ne tulevat, hyvä Jumala, nyt ne tulevat, nyt ne tulevat, ne tulevat! Kaikki sisälleni sullotut äänet murtautuvat minusta ulos."


Pelastakaa itse itsenne!


Ja sitten: romahdus. Vaivalla kyhätty korttitalo hajoaa. Enää ei ole 'sitten kun' ja samalla katoaa tulevaisuus, vai oliko sitä edes olemassa? Kirsi toipuu hitaasti sydän pirstaleina Villa Maariassa, merenrantakaupungissa, jonka tunnelman Pullinen tavoittaa niin ihanasti, että minusta tuntui kuin olisin ollut siellä minilomalla lukiessani. Villa Maaria linkittyy myös Kirsin lapsuuteen ja isään. Alkaa rakennustyö ilman niitä ruusunpunaisia laseja: mitä oikeasti oli ja miksi? Mitä rakkaus on, ja välittäminen? Takaumien kautta katsellaan ihmissuhteen rakentumista heppoisille oljille, joiden varaan kasattiin paljon. Rakkautta ja avioliittoja tarkastellaan mielenkiintoisesti myös Kirsin perheen eri sukupolvien kautta.



Pullinen, S. Kohta kaikki alkaa. Gummerus, Helsinki, 2014.



"Jäit yöksi. En malttanut nukahtaa, en poistua hetkeksikään siitä rakastettuna olemisen tunteesta, vaikka kaikkia jäseniä jomotti urakan jäljiltä. Koko yön valvoin. Katselin, kuinka hämärä ensin piilotti sinut minulta ja sitten aamu toi sinut taas takaisin, ja juuri ennen kuin lähdit, nukahdin hetkeksi."


Voin kuvitella, että tämä on kirja, joka jakaa mielipiteitä. Minä pidin Pullisen kauniista, unenomaisesta kielestä kovasti. Lääke- ja tunnetokkurassa tuskaileva nainen, joka yrittää elvyttää sydäntään ja itseään jälleen toimivaksi ihmiseksi on täydellinen kaikessa epäloogisuudessaan. Suomi, vuodenajat ja pikkukaupunki huokuvat sivuilta todellisina. Minä ahmin niihin viittaavia lauseita nostalgian ja kaipuun kourissa. Dramatiikkaa, ravistelua ja synkistelyä ei tarinasta puutu: on veristä puukkoa ja perhesurmaa. Eivät ne minua häirinneet, mutta minusta tuntuu, että kirja olisi ollut riittävä niitä ilmankin, tai edes toista. Tai ehkä vain halusin lillua siellä Kirsin pään sisällä ilman ulkomaailman ja ruumiin raadollisuutta?

Sunday, November 23, 2014

Mistä on unelmat tehty?

No ainakin ruusunnupuista, hibiskuksesta, voikukasta, kardemummasta, korianterista, kamomillasta, sitruunaverbenasta ja shatavarista.

Länsi-Australian Margaret Riverin Lotus Blue valmistaa ayrvedisia ruoka- ja ihonhoitotuotteita. Kaupungin uudesta raw food -kahvilasta bongasin työstressin keskellä hiukan ensiapua pahimpiin oireisiin: unelmallisen kauniin Pitta Balance -sekoituksen, jonka sisällysluettelo on yllä. 

Olettekos muuten koskaan selvittäneet omaa dosha-tyyppiänne? Testejä löytyy vaikka mistä, tässä yksi. Minä olen aina 50-50 sekoitus Pittaa ja Vataa. Monella tapaa nuo kaksi ovat aika erilaisia, ei siis ihmekään, että elämässä on kaikki sekaisin! Toinen tykkää kuumasta, toinen kylmästä. Siksikö olen viettänyt elämäni melkein puoliksi joko kuumassa tai kylmässä ilmastossa? Ehkä jossain keskivälillä olisi sopiva?

Pitta Balance on ulkonäöltään kaunotar: kokonaisia ruusunnuppuja, korianterinsiemeniä ja kardemummankotia herkullisen ja runsaan tuntuisena sekoituksena. Haudukkeen saa valmistaa kuumaan veteen, hellalla keittäminenkin sopii tälle. Punainen väri (ja tasapainoinen kukkainen ja mausteinen maku) syvenee haudutusaikaa lisäämällä. Kuvassa hauduke on toista kertaa käytössä ja väri jo herkistynyt. Luulen, että jääteetäkin saa tästä tehtyä kuumalla säällä.

Hauduke tarjoaa kuumille Pitta-tyypeille rentotusta ja virkistystä. Juuri sitä kaipasin rivakan työrupeaman keskellä, joka vihdoin päättyi eilen. Huh, vuoden viimeinen jättikokous - check. Ja kaikki meni hyvin. Helpotus!


Kaunis herkkusekoitus!

Herkkisjuoman kyytipoikana inkivääri-limesuklaa.

Sunnuntaihin on meillä muuten saatu viimekuukausina uudenlaista vauhtia: mini-me on liittynyt nippereihin! Nyt pikkuiset hengenpelastajatoivot treenaavat vähintään kerran viikossa ja vanhemmat ovat menossa mukana tukijoukkoina. Meikäläinenkin oppii samalla kaikenlaista uutta ja saan elää aussilapsuutta hiukan myöhässä ;) Kauhean kivaa ja energistä puuhaa, ja mikä sen terveellisempää sielulle kuin pari tuntia rannalla sunnuntaiaamuisin! No excuses! (Kirjoittelin Surf Life Savingistä aikaisemmin täällä.)

Tänä aamuna oli aika pilvistä ja tuulista, mutta ei se tuonikäisiä haittaa. Innolla eteenpäin hiekassa!


Aluksi tsekataan korkeammalta, että onko merivirtauksia, levää tai haita näkyvissä.

Sitten oman ikäryhmän paalulle ennen hiekkajuoksuspurttia.

Vanhemmat lähtivät tyrskyihin rescueboardeilla. Kiikareilla seurataan menoa.

Oikein mukavaa sunnuntaita kaikille!

Thursday, November 6, 2014

Reissuilua

No huh, kollegan paluu pitkältä stressilomalta pääsi jollakin tapaa yllättämään, vaikka päivämäärä olikin tiedossa. Nyt meitä on kaksi samoissa puikoissa, päivittäisten sähköpostien määrä on kertarysäyksellä puolittunut, ja minä huomaan olevani jonkinlaisessa shokissa! Tällaistako on normaali työmäärä? Enhän mä tee mitään! Äkkiä jostain jotain urgentia hommaa tänne heti! Tässä on todellakin totuttelemista, ja myös se vaara, että nyt sitoudun taas johonkin superhankalaan ja kiireiseen, vaikka kaiken järjen mukaan nyt pitäisi vain rauhoittua ja tasoittaa tämä tilanne - ja nauttia!
[Edit. tämän kirjoittamisesta on kulunut jo reipas viikko. Kodin jatkuvien nettiongelmien vuoksi en ole päässyt postauksen kimppuun sen koommin, nytkin naputtelen kaverin lattialla. Mutta se on kerrottava, että jo saman päivän iltapäivänä tuo ylläoleva tilanne muuttuikin takaisin tutuksi ja turvalliseksi kaaokseksi: pöydälle laskeutui jättikokoinen ja kiireinen ONGELMA, jota olemmekin sitten (onneksi) tiimin kesken yrittäneet ratkaista yötä päivää. En siis ehtinyt sen kummemmin normaaliin työmäärään totuttelemaan saatika siitä nauttimaan.]

Huomasin, että tänä vuonna on tullut myös reissattua aika paljon, siitä huolimatta, että monelle potentiaaliselle matkalle oli käytännön syistä pakko sanoa, että ei kiitos. Syyskuussa mini-me tuli mukaani hytisemään työmatkalle talviseen Canberraan ja Sydneyyn. Canberrassa oli muuten kylmin talvi 20 vuoteen, ja maa aamulla kuurassa. Mini-mestä oli hurjan hauskaa puhallella höyryä aamuisin matkalla museoon. Hatunnosto pikkutytölle, joka jaksoi ja jaksoi päivätolkulla viihdyttää itseään, samalla kun mamma tutkiskeli kaikenlaista tärkeää arkistojen kätköissä. Oli muuten jo toinen samanmoinen intensiivireissu tytölle, jolle monet Australian suuret museot ja arkistot ovat jo tulleet tutuiksi. Hauskana muistona reissusta ovat muunmuassa ipadille ikuistetut videot, joita neiti tehtaili kaikessa hiljaisuudessa erinäisten pöytien alla: löytyy esimerkiksi tutkielmaa tutkijoiden jaloista ja kengistä ("... and here are my mum's boots; glorious green!"), kuiskuteltuja salaliittoteorioita ja harras nenänkaivuuvideo!

Tässä muutama kuvamuisto sen pidemmittä puheitta:

Canberran hotellihuoneen kaunis katto :)

Mini-me ja uudet kaverit. Paahtoleivällä saattoi olla osuutta asiaan...

Canberran pelikaaneja.

Yksi monista aamiaisista National Museum of Australiassa.

Museon aulaa.

Pikainen tutkimusmatka National Libraryyn ennen lähtöä.

Ja sitten Sydneyyn viikonlopuksi.

Mini-me sai viettää viikonlopun bestiksensä since 6kk kanssa :)

Viikonloppu koostui jutskaamisesta, taiteesta ja herkuttelusta.

Chinese Garden of Friendshipissä minit saivat tehdä hauskoja aktiviteettejä. Tässä etsitään kiinalaisen horoskoopin hahmoja kartan kanssa..

Chinese Garden of Friendship. Parempiakin kuvia olisi saanut...

Taiteiltiin isommalla porukalla.

MCA:n yläkerrassa herkuttelimme safkalla ja nautimme näköalasta.

Seuraava viikko sujui sitten tiiviisti Sydney Universityn arkistossa... tässä edustan puistoa.



Lokakuun alun koululomilla suuntasimme ilman suurempia suunnitelmia Länsi-Australian lounaisosiin roadtrippailemaan. Ainoa must listallamme oli Treetop Walk, muuten ohjelma oli täysin vapaa ja vastaanottavainen. Ihana tapa matkustaa, ja tästä lähtien se ainoa, päätin. Kotona onnistuin sitten kuvia tallentaessani itse asiassa deletoimaan suurimman osan, ja nimenomaan ne kuvat jättimäisistä puista...


Matkareitiksi muodostui seuraava: vanha kunnon Perth, jossa vietimme tunnin jos toisenkin järkyttävissä liikenneruuhkissa; kaunis Bridgetown, jossa pystytimme teltan joenvarteen, kirppistelimme, kävimme karkkikaupassa, herkuttelimme leivoksilla ja taputtelimme alpakkoja sekä maistelimme oliiviöljyjä; mielenkiintoinen Manjimup, jossa taitaa olla south-westin paras leikkipuisto ja jonne jäimme yöksikin, sillä samaan aikaan oli käynnissä Bluegrass-festari ja saimme kutsun kunnon bush danceihin. Erittäin mielenkiintoinen kokemus; hiljainen Walpole, jonne jäimme yöksi, sillä turistikeskuksesta sanottiin, että koululomien vuoksi majoitusta on miltei mahdotonta saada. Käppäilimme upean Treetop Walkin ja Walpolen pienen Horseyard Hill Walk Trailin. Käppäilyn lopuksi keskustaan palatessamme tuntui, että taisimme olla miltei ainoat ihmiset koko kylässä! Ravintolassakin olimme ainoat asiakkaat - että sellainen ruuhka-aika Walpolessa!; uninen Peaceful Bay, joka varmasti herää eloon kesäkuukausina; symppis Denmark, jonne jäimme hiukan pidemmäksi aikaa ja jossa herkuttelimme Ravensissa, vierailimme läheisillä viinitiloilla, juustoloissa ja toffeetehtaassa. Lähellä on myös Pentland-farmi, jossa mini-me taputteli innoissaan kaikenlaisia eläimiä. Walpole-Denmark -välillä on myös Dinosaurus-puisto, jonka yhteydessä on myös lintupuisto, kaunis Greens Pool, jonne tekisi mieli palata kesäkuumalla, ja heti vieressä upea Elephant Rocks. Takaisin hurautimme samaa reittiä, mutta vikkelämmin. Alla kuvakimara, josta puuttuu muun muassa se päätähti, eli jättimäiset karri- ja tingle trees :/

Seuraava road trip on jo "suunniteltu" samaan tapaan. Nokka lähtee kohti etelää niihin maisemiin, jonne emme tällä kertaa päätyneet.


Bridgetowniin kannattaa tulla lomailemaan.
Kauniit, pehmeät ja ujot alpakat.


Walpolen Horseyard Hill Walkin varrelta.

Walpolen Coalmine Beach.

Pentlandin asukkeja.

Peaceful Bayn luksusta.

Peaceful Bay. Brittituristit vedessä, meillä kupit kuumaa ja villapaidat päällä.

Joltakin viinitilalta.

Denmarkin puut kukassa.

Ravens Coffee <3

Ravensin söpiskaakao.

Haita lautaselle.

Denmarkin joenvartta.

Iltakävelyllä.

Greens Pool.

Greens Poolin järkäleitä.

Elephant Rocks.

Elephant Rocks.

Tuesday, October 21, 2014

#Lukuhaaste

Viime kuussa osallistuin Suomen Pakolaisavun  lukuhaastekampanjaan. Haasteesta postaaminen on jäänyt roikkumaan, mutta onneksi sain vihdoin itseäni niskasta kiinni. Lukuaikaa oli syyskuu ja jokaisesta luetusta suuremmasta tekstistä tuli lahjoittaa euro Suomen Pakolaisavulle. Minä taisin lukea syyskussa viisi kirjaa (laskin myös ne, jotka sain vasta lokakuun alussa loppuun). Lisäksi tein hemmetin intensiivisesti töitä kolmen suuren raportin kanssa, joita viilattiin kiihkeästi ees taas. Siinä mielessä syyskuun lukemiset oli helppo laskea: ei tullut luettua kovinkaan paljon mitään pikkujuttuja. Kirjojakin tuli luettua kiireestä huolimatta enemmän kuin aavistelin, sillä olen ottanut käyttööni uuden tekniikan unettomuuden kanssa: nyt palaan kirjan pariin, jos stressiajatukset hyökyvät päälle aamuyöstä. Vartti hyvän kirjan lukemista, ja pääkoppa on taas ehjä!



Osa kampanjan aikana luetuista.

Luettua tuli Wu Miang-Yin The Man with the Compound Eyes, Gabriel Garcia Marquezin Love in the Time of Cholera, Merete Mazzarellan Ainoat todelliset asiat, Yuki Midorikawan Natsume's Book of Friends vol 14 ja Haruki Murakamin What I Talk About When I Talk About Running. Kirjat lennättelivät minua erinomaisessa seurassa ympäri maailmaa ja saivat ajatukset tosiaan tehokkaasti pois arkiympyröistä. Tässäkin eräs lukutaidon kautta saatu hyvä juttu elämässä: eskapismi :)

Pinon päällimmäinen lahjoittaa kymmenen euroa lukuhaastekampanjalle. 

Kiitos kaikille muille haasteeseen osallistuneille tai muuten vain lahjoittaneille. Ensi kerralla taas uudestaan!