Thursday, April 12, 2012

We Are a Muslim, Please


Zaiba Malikin We Are a Muslim, Please on elämäkerrallinen kasvutarina, joka on ainakin osittain saanut alkunsa kahdesta dramaattisesta tapahtumasta: vuonna 2002 Zaiba Malik vangittiin Bangladeshissa hänen filmatessaan Channel 4:lle dokumenttia Islamin kasvavasta vaikutuksesta  ja vuonna 2005 Lontoota ravisteli brittiläisten nuorten islamistien pommi-isku, joka tappoi 52 ihmistä neljän tekijän itsemurhien lisäksi. 

Malik, Z. We Are a Muslim, Please. Windmill Books, London, 2011.


Kirjassa Malik pohtii identiteettiään brittiläisenä muslimina perheensä taustan ja omien lapsuuteen ja nuoruuteen sijoittuvien kahden kulttuurin välissä tasapainottelun värittämien muistojen kautta. Malik varttui Lontoon Bradfordissa, tai Bradistanissa, jossa pakistanilaisten siirtolaistaustaisten perheiden osuus on suuri. Tiivis yhteisö oli turvallinen, mutta myös ahdistava. Kulttuurien erot tulevat esille niin suurina, että balanssia on miltei mahdotonta löytää. On usein valittava joko tai.

I hate that three to four a.m. because it’s a neither-here-nor-there time – it’s neither the end of one day nor the start of another; it’s neither night nor morning. It’s confused time that adds to my confused state. You see, I am a neither-here-nor-there person. A British Muslim.”

Kuvaukset arkipäivän rasismista laittavat ajattelemaan. Se valintojen tekemistä sekä edeltävä että seuraava analyysin ja itsetutkiskelun määrä kuvaa perinteisissä perheissä kasvaneiden nuorten muslimien monimutkaista tilannetta. Halu kuulua joukkoon, löytää itsensä ja paikkansa maailmassa tapahtuu hyvin erilaisella tavalla muslimiyhteisön sisä- ja ulkopuolella. 

Kirjan muisteluosa keskittyy 70- ja 80-luvun Lontooseen ja varsinkin kouluaikojen vaikeuteen. Malik oli ainoa maahanmuuttajataustainen tyttö luokallaan, ja halusi epätoivoisesti tulla hyväksytyksi. Yhteisen perustan löytäminen oli kuitenkin vaikeaa niin koulussa, kuin Bradistanin kotikadullakin. 

From where I was watching, it seemed as though an invisible wall had been erected between the two. Their facial expressions didn’t correlate at all. Mrs Peters was scowling. Mr Aziz was laughing. Did not understanding each other’s mother tongue extend to not reading each other’s facial and body language?” 

Monien kappaleiden lopusta löytyy nuoruuden muistoja koskevia kysymyksiä päätekstistä poikkeavalla fontilla. Ne on kirjoitettu yhdelle Lontoon pommi-iskun tekijöistä. Hän oli kotoisin Malikin kotikulmilta. Kirjan loppuun Malik on kirjoittanut kirjeen Shehzad Tanweerille, jossa kirjan viesti tulee oikeastaan esille parhaiten: mitkä ovat ne syyt, jotka johtivat Tanweerin ratkaisuun? Malik etsii niitä niistä vaikeuksista ja kokemuksista, jotka ovat brittiläisille musliminuorille arkipäivää. Hän tuomitsee teon, mutta yrittää ymmärtää ja osoittaa, missä  mentiin vikaan. Ääriliikkeiden islam ei ole sama kuin Malikin rauhan uskonto. 

“When I was born a British Muslim. Then there were no suicide bombers, no inflammatory clerics, no jihadis, no kuffirs, no war on terror, no extremists or fundamentalists, no radicalism or fanaticism, no Islamism, no Islamaphobia. Then there was just my father and his four children sat at the kitchen table quietly reading the Koran.”

Itselleni oli suuri yllätys se, kuinka valtava vaikutus Salman Rushdien Saatanallisilla Säkeiden tuomiolla olikaan ääriliikkeiden suosion nousuun Britanniassa ja kuinka se samalla jollakin tasolla linkitti fanaatikot maailmanlaajuiseen kampanjaan, median herkutellessa uutisilla väkivallasta, terroristeista, fanaatikoista ja ääriliikkeistä. We Are a Muslim, Please tarjoaa tasapuolisen ja ihannoimattoman kuvan Britannian musliminuorison tilanteesta kulttuurien ja molemminpuolisten  ennakkoluulojen paineessa. Journalistina työskentelevä Malik ei puhu nostaen kumpaakaan toisen yläpuolelle tai idealisoi uskontoa, vaan kertoo avoimesti omasta polustaan kohti hyväksyntää, itsensä löytämistä ja islamin monien muotojen ymmärtämistä brittiläisessä kontekstissa.

No comments:

Post a Comment

Suuri kiitos kommentistasi!