Saturday, May 19, 2012

Kiirettä kirjarintamalla


Olen löytänyt raajani uudestaan tänä aamuna. Puolen vuoden takainen rannevamma molemmissa käsissä on vihdoinkin parantunut ja uskaltauduin kuntosalille painojen kanssa. Huh, jalat ja kädet vapisten sieltä lähdettiin, vaikka painot olivatkin ihan höyhensarjassa. Seuraavat kaksi päivää saattavat olla aika tuskallisia, venyttely-yrityksistä huolimatta.  Saunattomuus harmittaa, kun siellä takuulla saisi kipeytyneet lihakset rentoutumaan.


Kirjojen lukemisesta vapaa-ajallakin voi näköjään tulla stressiä. Blogikirja on vielä kesken, samoin kirjakerhon kirja. Lupauduin mukaan myös kirjaketjukokeiluun, jossa luemme kirjoja ja kirjoitamme niistä arvostelun ketjun seuraavalle jäsenelle. Jäsenet ovat tuntemattomia toisilleen ja kirjat sekä arvostelut kulkevat yhden yhteyshenkilön kautta. Jokaisen kirjan mukana saa siten ainakin yhden tai useamman arvostelun. Töissä kirjasen toimittamisen deadline lähestyy ja toisessa työpaikassa sain hienon idean toisenlaisesta kirjasta. Samaan syssyyn sattui myös erilainen kirjoihin liittyvä juttu: ystävä pyysi kolmikymppisten kunniaksi kaikilta vierailta otteita, lauseita ja kohtauksia lempikirjoista. Vau, kuinka mukava tehtävä! Oli ihanaa käydä läpi vanhoja kirjoja, joista olen pitänyt ja joiden välistä löytyi yllättäen kaikenlaista mielenkiintoista menneisyydestä: postikortteja, muistilappuja, apurahahakemuksia (!), pääsylippuja, valokuvia, matkailukarttoja, ja tietenkin ‘kadonneita’ kirjanmerkkejä. Löysin myös aika monta paperinpalaa, joille olin raapustanut jonkun henkilön etunimen ja numeron, ja joista ei ollut enää minkäänlaista mielikuvaa. Pelottavaa, näinköhän olen jo dementoitunut.

Teekupissa on ollut ihanaa kaardemumma-chaita, jonka sain lahjaksi viime jouluna. En tietenkään muista keneltä, tai minkä merkkistä kyseinen tee on :-) Sen verran hyvää chai on kuitenkin ollut, että taidan suorittaa hienotunteista salapoliisityötä ja yritän selvittää asian. 


Eilisiltana oli piiitkästä aikaa mahdollisuus lähteä kaupungille ystävien kanssa iltaa viettämään. Inspiroiduin kovin kännykkäkameran kanssa, jotenkin nuo ikkunat näyttivät niin kauniilta pimeässä illassa. Ja tietenkin piti kokeilla myös valomaalausta.


Mukavaa viikonloppua kaikille!










No comments:

Post a Comment

Suuri kiitos kommentistasi!