Tuesday, May 29, 2012

Matkalla

Pitkästä aikaa kirja, joka ruoski laiskimmatkin aivosolut töihin. Hermann Hessen The Journey to the East tuskin antaa yhtäkään selkeää vastausta luomiinsa mysteereihin. Heti ensimmäisen mahtipontisen lauseen luettuani kasvoilleni levisi mairea hymy: tämä kirja tulee olemaan loistava. Vai mitä sanotte?:

“It was my destiny to join in a great experience.”


Hesse, H.: The Journey to the East, Martino Publishing, Mansfield Centre, CT, USA, 2011.


Kirjan päähenkilö H.H. (kesti viikon, ennen kuin allekirjoittaneella klikkasi, että nehän ovat kirjailijan omat nimikirjaimet… öhöm, laitetaan flunssan piikkiin.) oli saanut mahdollisuuden salaperäisen seuran jäsenenä osallistua uskomattomaan Matkaan, joka sijoittuu jonnekin ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Koska matkalaiset eivät lopulta saavuttanut päämääräänsä ja koska muuttuneen yhteiskunnan silmissä koko Seuran ja Matkan merkitys, ja itse asiassa koko niiden olemassaolo, oltiin kyseenalaistettu, päättää H.H. kirjoittaa matkasta lyhyen kuvauksen. Tapahtumien todellisuuden ja merkityksellisyyden todistaminen muille tuntuu olevan miltei yhtä tärkeää, kuin niiden todistaminen H.H:lle itselleen.

Tehtävä on kuitenkin vaikea: ajan kuluessa H.H. myöntää unohtaneensa paljon yksityiskohtia, eivätkä matkan aikaiset päiväkirjat ole enää tallessa. Suurin este vapaalle kertomiselle on kuitenkin Seuralle tehty lupaus:


I am handicapped because of my former vow to the League; for although this vow permits unrestricted communication of my personal experiences, it forbids any disclosures about the League itself. And even though the League seems to have had no visible existence for a long time and I have not seen its members again, no allurement or threat in the world would induce me to break my vow.”

 
Kirjan ensimmäisen puolikkaan ajan metsästin hanakasti kaikkia niitä pisaroita, joista olisi mahdollisesti muodostunut jonkinlainen kuva siitä, mikä tämä Seura oikein on. H.H. kertoo, kertoo, kertoo, ja juuri kun ollaan pääsemässä mehukkaaseen kohtaan, estää Seuralle vannottu vala paljastuksen. Kirjan alku vietetään noissa epätietoisuuden maisemissa, samalla kun H.H. tuskailee tarinansa kertomisen mahdollisuutta yleensä, samasta syystä. Tarinaan on ripoteltu H.H.:n muistoja Matkalta: kuvaukset pääosin länsimaisen kulttuurin ja taiteen tärkeistä henkilöistä ja tapahtumista eri vuosisadoilta nivoutuvat yhden ihmeellisen matkan puitteisiin, johon kaikki ottavat samanaikaisesti osaa.

Tarinan kertominen tulee kuitenkin astetta mahdollisemmaksi, kun H.H. löytää yhden matkakumppaninsa, palvelija Leon. Ristiriitaisen kohtaamisen jälkeen H.H. viettää yön kuumeisesti kirjoittaen kaiken Matkaan, Seuraan sekä niistä kirjoittamiseen liittyvistä turhautumisista ja epäilyksistä. Kun hän saa kirjeen toimitettua, hän nukahtaa uupuneena syvään uneen. 

Minulle kirjan rytmi muuttui puolessa välissä, jolloin H.H. herää seuraavana aamuna ja löytää Leon istumasta samassa huoneessa. Yhtäkkiä tarina lentää kovaa vauhtia, Seura onkin aktiivinen ja läsnä, ja H.H.:lla on siinä roolinsa. Tapahtumat vyöryvät miltei unenomaisesti eteenpäin.


“I had lived in this town many months, occupied with my notes about the League and our journey and did not know whether the rest of the League still existed, where it was, and whether I was perhaps its last member. Indeed, to be quite frank, at certain times I was not sure whether the League and my membership of it were ever real. And now Leo stood there, sent by the League to fetch me. I was remembered, I was summoned, they wanted to listen to me, perhaps to pass judgement on me. Good! I was ready.”

Juonta en halua paljastaa tämän enempää, muuten lukukokemus epäilemättä kärsii. Minusta se epätietoisuus, palasten yhteensovittaminen ja yllätyksellisyys ovat niin olennainen osa tarinaa. The Journey to the East oli kirjakerhokirja ja kokoonnuimme yhteen perjantai-iltana puhumaan lukukokemuksistamme. Mistä kirja oikeastaan kertoi? Länsimaisesta taiteesta ja luovuudesta? Taiteilijan henkisestä vapaudesta? Mikä se matkan kohde ‘Itä’ oikein on? Oliko kaikki unta? Olivatko kaksi päähenkilöä yksi ja sama henkilö? Millaisia mahdollisia viittauksia kirjassa oli taolaisuuteen tai buddhalaisuuteen? Oliko kirjan pääviesti se, että kaikkia tapahtumia tulkitaan omasta, putteellisesta perspektiivistä? Nuo olivat kysmyksiä, joita pohdimme myöhään yöhön.


The Journey to the East on ehdottomasti kirja, jonka haluan lukea uudestaan ja olen varma, että löydän siitä vielä paljon uutta. Esimerkiksi kaikki viittaukset tiettyihin historiallisiin henkilöihin epäilemättä sisältävät merkityksiä, joihin en ensilukemalla ehtinyt paneutua. Kirjakerhokirjaksi tämä oli moniulotteisuudessaan ja tulkintojen mahdollisuuksiensa puolesta hieno valinta.

Kirjakerhotapaamisen paikka oli muuten upea: tunnelmallinen, vanha perinnerakennus, jonka luulin olevan asumaton, kunnes sain tietää, että se on yhden kerholaisemme koti. Oli hienoa päästä kyläilemään rakennukseen, jota on monesti ohikulkiessaan ihmetellyt.


Valitettavasti oli liian pimeää muuhun rakennuksen kuvailuun, mutta tässä edes seinää.

 Olisi huippua kuulla muita mielipiteitä ja tulkintoja tästä kirjasta!


No comments:

Post a Comment

Suuri kiitos kommentistasi!