Friday, June 22, 2012

Illat Ohlssonin kanssa


Vietin muutaman illan möykky mahassa ja kuristava tunne rintakehässä Kristina Ohlssonin Unwantedin (Askungar, 2009) kanssa. Niin kuin olen aikaisemmin maininnut, en ole mikään rikoskirjallisuusfani. Unwantedin keskiössä on kaikkien vanhempien pahin painajainen: lapsen kidnappaus ja murha. Poliiseille pahin painajainen lienee tuon saman tapahtuminen uudestaan ja uudestaan kun syyllisestä ei ole tietoakaan. Kirjan alun jännitys sai minut miettimään, miksi ihmeessä minä tartuin tähän kirjaan (vastaus: kirjastontädin suositus/pakotus), mutta puolessa välissä olin jo ärsyyntynyt: miksi poliisit eivät tajua millainen motiivi ja symboliikka murhaajaa ohjaa, vaikka kaikki vinkit on jo tarjottu kuin lautasella, ja vielä useammin kuin kerran?

Ohlsson, K. Unwanted. Emily Bestler Books/Atria, Sydney, 2012.


Dekkarinluku-urani on lyhyt: Peter Hoegin Miss Smilla's Feeling for Snow, Shamini Flintin Inspector Singhit, Jo Nesbon Redeemer ja Lene Kaaberbol & Agnete Friisin The Boy in the Suitcase. Kaikissa aikaisemmin lukemissani vihjeet rikollisista ovat olleet jotenkin monimutkaisempia ja mahdollisuuksia enemmän.  Juonet ovat kietoutuneet solmuihin, jotka ovat avautuneet lukijalle yllätyksinä. Niin ei käynyt tässä tapauksessa. Mitä muut dekkarinlukijat tekevät, kun tarina vaikuttaa liian itsestäänselvältä?  Luetteko eteenpäin ja vain toivotte yllättävää käännettä? Sellaisen puuttuminen kokonaan on kyllä aikamoinen antikliimaksi. Minua poliisien tehoton ajatustyö harmitti todellakin, eikä tuntunut lainkaan realistiselta. Maallikkokin varmasti tajuaisi nopeammin, mistä on kyse.

Toinen asia, mikä minua on ärsyttänyt sekä tässä, että lukemissani Nesbon ja Kaaberbol&Friisin kirjoissa, on se että kaikki luomisenergia tuntuu kuluneen juonen kehittelyyn ja usein esimerkiksi tapahtumapaikkojen kuvauksiin.  Henkilöitä koskevat tiedot tulevat esille jotenkin töksähdellen, yksiulotteisesti ja ‘epäluonnollisesti’ jännittävien tapahtumien juoksuttaessa hahmoja eteenpäin. Tiedän, että kaikki edellämainitut ovat sarjoja ja että henkilöt varmasti kehittyvät ja syvenevät osa osalta. Loppujen lopuksi heistä saa varmaankin kokonaisvaltaisemman kuvan, mutta tällaista yksittäisten kirjojen noukkijaa se kyllä häiritsee. Kokeekohan joku muukin samanlaista frustraatiota dekkareiden suhteen? Muuten, ehdotuksia uusiksi kokeiltaviksi otetaan myös edelleen vastaan. 

Unwanted alkaa erikoista tapahtumaketjua seuraavalla pikkutytön sieppauksella kiireisestä junasta, joka on täynnä potentiaalisia silminnäkijöitä. Kukaan ei ole kuitenkaan nähnyt juuri mitään. Katoamista tutkii Alex Rechtin johtama erikoistiimi, jossa pääosaa esittävät Peder Rydh ja Frederika Bergman. Alex Recht ikävöi Etelä-Amerikkaan muuttanutta poikaansa. Peder Rydhin vaimo kärsii synnytyksenjälkeisestä masennuksesta, josta aiheutuvaa stressiä Peder purkaa entisen kollegan kanssa sängyssä. Fredrika Bergman tapailee naimisissaolevaa miestä ja haaveilee äitiydestä. Kolmen rikostutkijan dynamiikka ja henkilökohtaiset tilanteet poukkoilevat juonen lomassa. Fredrika kuluttaa enemmän aikaa informaatiota analysoiden ja profiloiden, kun taas perinteisiä metodeja kunnioittavien Pederin ja Alexin mielestä asiat tapahtuvat poissa kirjoituspöydän läheisyydestä. Myös Fredrikan ajoittainen, näennäinen kylmyys haastateltavia ja kollegoja kohtaan saa aikaan halveksuntaa Pederin ja Alexin osalta. Kun kadonneen lapsen äiti saa paketissa lapsensa vaatteet ja hiukset, alkavat hälytyskellot soida.

"They say Stockholm is one of the loveliest capital cities in the world. But that was lost on Alex as he stared out of his office window. He had no idea how many minutes he had spent sitting there, gazing out. It was what he liked to do when he was thinking. And since Fredrika had rung in her repot, he undeniably had plenty to think about. 
'He's punishing them, like Nora said when she rang us,' Fredrika shouted down the phone to make herself heard despite the poor signal. 'He's punishing them for harming their children. For rejecting them, in some situations. And the girls go along with him because they've been badly treated themselves. It's revenge, Alex.'
'But,' said Alex, nonplussed, 'we've no data suggesting that any of these parents harmed their children. Neither Lillian nor the baby suffered any kind of mistreatment at home.'
He shuddered."

Mahdollisia syyllisiä tarjoillaan siellä täällä, mutta mielestäni näitä vaihtoehtoja oltaisiin voitu pitää mukana tarinassa pidempäänkin, eikä niin nopeasti rajata heitä miltei heti pois. Todellinen syyllinen on hienosti laadittu henkilö, jonka kyky pysytellä piilossa kylväen samalla julmuuksia, on ilmiömäinen.

Plussaa: lukumatka ympäri Ruotsia, kauhistusta ja jännitystä riitti.
Miinusta: poliisien laiska aivotoiminta, ohuehkot henkilöhahmot, ajoittainen epäuskottavuus.

6 comments:

  1. Mä olen dekkarifani, erityisesti fanitan ruotsalaisia dekkareita. Sopivan kevyitä mutta koukuttavia metrolukemiseksi. Tuota ko. kirjaa/kirjailijaa en tosin ole lukenut, enkä kyllä muista törmänneeni samaan ongelmaan. Mutta jätän kirjan helposti kesken, jos joku siinä tökkii.

    Dekkareista suosittelisin muuten islantilaisen Arnaldur Indriðasonin "Haudanhiljaista" (islanniksi Grafarþögn/ engl. Silence of the Grave). Luin sen aikoinaan yhdeltä istumalta. Vaikuttava, ei tosin kovin hilpeä lukuelämys. Muut saman kirjoittajan teokset eivät ole yltäneet ihan samalle tasolle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos lukuvinkistä, Riina!Tsekkaan löytyykö täältä.

      Larssonia on ainakin kokeiltava vielä uudestaan, kerran luin noin viisi sivua trilogian viimeistä kirjaa ennen kuin laitoin sen kiertoon. Luulen, että lukukokemukseni kieroutui sen vuoksi, että sain kirjan epämiellyttävältä henkilöltä 'lahjaksi'...

      Voisitko suositella muita ruotsalaisia?

      Delete
    2. Larssonin kirjoissa tykkäsin siitä pikkutarkasta tavasta kuvailla käytännön arjen yksityiskohtia tuotemerkin tarkkuudella. Englanninkieliseen käännökseen en ole tutustunut, mutta ranskankielisessä oli oudosti käännetty mm. oikeiden olemassa olevien baarien nimiä ranskaksi. Lopputulos tuntui huomattavasti vähemmän tukholmalaiselta. :(

      Ketähän muuta voisin suositella, hmmm... Anna Jansson on aika hauska, kirjat sijoittuvat Gotlantiin. Eivät ehkä elämää suurempaa kirjallisuutta, mutta mukavan tunnelmallisia. :)

      Delete
    3. Kiitos taas! On mahdollista, että Larsson-kokemukseni meni pilalle tuosta mainitsemastani syystä. En enää edes muista, mikä minua tarkalleen ottaen ärsytti ja oliko käännöksellä mahdollisesti jotain tekemistä sen kanssa.

      Olen muuten innoissani: löysin kirjastosta peräti kaksi Arnaldurin kirjaa. En Silence of the Gravea, mutta kaksi muuta. Laitettu pinoon siis.

      Delete
    4. Jee! Ilmoittele sitten, mitä tykkäsit tästä issikkakirjailijasta. Kuten kirjoitin tuolla yllä, en ole ollut hänen muista kirjoistaan ihan yhtä vaikuttunut kuin tuosta Haudanhiljaisesta, mutta pääsee niissä muissakin sentään Reykjavikin maisemiin.

      Delete
    5. Odotan innolla kirjamatkaa Islantiin :-)

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!