Wednesday, June 27, 2012

Sssshhhh!

Bloggaaja on jäämässä työvuoren alle ja tarvitsee työrauhaa. Flunssa on palannut ja viimeisimpiä kirjasen editejä tehdään Panadolin voimin. Jostakin ylhäältä tulee pyyntöjä käskyjä lisämateriaalin survomiseksi tiukkaan tilaan. Minä kääntelen ja vääntelen, ja salaa toivon, että saisin ihan rauhassa vain tehdä omia juttujani. Oi kuinka onkaan ihanaa joskus parin viikon kuluttua päästää irti tästä lapsesta!

Muitakin yllättäviä ja aikaavieviä juttuja on ilmestynyt työpöydälle, eli myyränä olen möngertänyt tämän viikon. Ainoat keveät jutut elämässä ovat olleet perhosten lailla lehahtelevat pikkuiset balleriinat.

Näitä on niin suloista katsella ennen ja jälkeen tunnin.

Ensi viikon alun saan kuitenkin viettää toisenlaisen työn merkeissä, hienoissa maisemissa. On vain toivottava ettei sataisi, koska tulemme olemaan taivasalla. Hienoja kuvia siis tiedossa (säävarauksella).

Iltaisin kaatuessani sänkyyn olen ihaillut Anna Funderin All That I Am -kirjan hienoutta ja neroutta sen kymmenen minuuttia, minkä olen pysynyt hereillä. Siitä enemmän, kunhan saan taas enemmän omaa aikaa.

2 comments:

  1. Minä en ole sen jälkeen sairastanut flunssaa, kun aloin ottaa D-vitamiinia 50 mikrogrammaa vuorokaudessa. Tytär teki saman ja nyt olemme olleet jo kaksi vuotta täysin terveitä ja vailla ikäviä jälkitauteja.

    Baletista tulevat mieleen meidän Merin ballerinavuodet...

    Paranemisiin!

    ReplyDelete
  2. En tiedä mikä ihmeen hyökyaalto meidän kaupungissa käy läpi: töistäkin on joka päivä kolme-neljä tyyppiä pois tuon flunssan takia. Minulla ei ole kurkku kipeänä, mutta ääni on silti mennyt melkein kokonaan.

    Voisin kokeilla tuota D-vitamiinia, mutta en halua yliannostusta. Täällä saa auringosta yleensä tarpeeksi. Unelman kuuloista tuollainen kahden vuoden jatkuva terveysputki!

    Nuo ballerinat ovat niin ihania. Mahtavaa seurata sivusta sitä pastellinsävyistä kuhinaa, kun he innokkaasti odottavat tunnin alkua. Tulee oma lapsuus mieleen myös, ja ihanat muistot.

    ReplyDelete

Suuri kiitos kommentistasi!