Thursday, July 12, 2012

Aluevaltaus


Luin illalla yhdellä istumalla elämäni ensimmäisen e-kirjan. Kohteeksi joutui Yukio Mishiman The Sailor Who Fell from Grace with the Sea (Vintage: New York, 1999 © 1965, E-pub version 1.0).

Alkuperäinen japanilainen nimi on suoraan käännettynä The Afternoon Towing, mikä kyllä kuulostaa todella erilaiselta (= tylsältä) kirjaan päätyneen kutkuttelevaan ja mielenkiinnon herättävään käännökseen verrattuna.

Ensin e-kirjasta: yllätyin, kuinka mukavaa kirjaa olikaan lukea ruudulta. Formaatti ei häirinnytkään lukukokemuksta, kuten olin olettanut. Tietenkin kirjan kiinnostavuudella on tässä roolinsa. The Sailor Who Fell from Grace with the Sea piti tiukasti otteessaan sivu sivun jälkeen. Paperikirjasta jäin kuitenkin kaipaamaan sitä kirjan kulun kokemista, jonka tuntuu hyppysissä ja jonka voi nähdä luetun ja lukemattoman osan paksuuden muuttumisena. Varsinkin lukemassani kirjassa huomasin välillä ärsyyntyväni siitä, että en ollenkaan voinut arvioida, missä vaiheessa kirjaa olin. Kaikki kappaleet oltiin numeroitu uudestaan ykkösestä, ja siksi kirjan loppu pläjähtikin silmille liian yllättäen, kääntäessäni tietämättäni viimeisen sivun. 

Tokiolaisen Yukio Mishiman (viralliselta nimeltään Kimitake Hiraoka) lyhyeen elämään (1925-1970) mahtui paljon: hän oli kirjailija, runoilija, näytelmäkirjailija, näyttelijä ja ohjaaja, Nobel-ehdokaskin. Tarkoituksenaan palauttaa keisarin valta, Mishima vallankaappauksen epäonnistuttua suoritti rituaalisen itsemurhan, jota hän oli suunnitellut jo pitkään.

The Sailor Who Fell from Grace with the Sea keskitty kolmen ihmisen suhteisiin: nuoren Noborun leskeksi jäänyt äiti, Fusako, rakastuu merimieheen, Ruyjiin. Aikaisemmin mielellään maan ja satamat taakseen jättävä Ruyji huomaa rakkauden vaativan asettumista paikoilleen, aikuistumista ja ainakin joidenkin unelmiensa jättämistä menneisyyteen. Hyvin toimeentulevan Fusakon yksinäisyys  saa vihdoin helpotusta hänen kohdatessaan Ruyjin, mutta samalla Fusakoa huolestuttaa merimiehen puolison osa: ikuinen hyvästien jättö ja odottaminen. Kolmetoistavuotias Noboru, vielä lapsi, mutta astumassa aikuisten maailmaan, on pienen poikajengin jäsen. Aikuisten silmissä lapset ovat lapsia, mutta jengin toiminta ja ideologia onkin jotakin sellaista, jota vanhemmat eivät voisi kuvitellakaan.

“Running into Ruyji near the park worried Noboru. He wondered what he could do to keep the sailor from telling his mother about the meeting. In the first place, he hadn’t gone swimming at Kamakura, as the adults supposed. Besides, one of the boys in the group Ruyji had seen was the chief. But that wasn’t so bad. No one would be able to tell him from the others just by looking – not a chance.”

Kirjassa pohditaan vapautta ja rakkautta, yhteiskunnallisia velvoitteita ja rooleja, lasten ja aikuisten suhteita ja tietenkin merikotkan ja maakravun elämän eroja. Teksti on yllättävän modernia ja juoni niin upean synkkä, raaka ja kiehtova, että kirjaa ei voi laskea pois käsistä (tai tässä tapauksessa silmiä ei voinut irrottaa ruudusta). 

“The room as a whole, feverish with the vestige of the noon heat, was as black as the inside of a large coffin, everywhere a shade of darkness, and alive with jostling particles of something Noboru had never seen, the blackest thing in all the world.”


Pilvinen pävä satamassa.



1 comment:

  1. Huomasin, että suomennoskin löytyy: Kunnia on katkera juoma.

    ReplyDelete

Suuri kiitos kommentistasi!