Sunday, July 1, 2012

Hitaammin, parempaa


Varoitus: alla seuraa avautuminen (jolla on tosin onnellinen loppu).

Innostuminen ja ahkeruus ovat hienoa juttuja ja on antoisaa olla monessa mukana. Omalla kohdallani olen huomannut kuitenkin pariin otteeseen sen, että innosta riippumatta aika ei todellakaan riitä kaikkeen ja on pakko joskus osata sanoa EI. Kuulostaa klassiselta Leelian Lepotuoli –tarinalta :-)

Brasilialainen bougainvillea. Suosittu täällä, menestyy kuumassa ja vähällä vedellä.


Viimeksi tajusin tämän melkein kaksi vuotta sitten, kun jatkuvasti stressaavan, mutta muuten huipun työn vuoksi huomasin, että en pystynyt pääsemään eroon itsepintaisesta flunssasta, joka lopulta uusiutui viikko viikon jälkeen. Untakaan ei oikein saanut, kun työasiat pyörivät mielessä: olinko tehnyt oikeita ratkaisuja, olinko ajatellut kaikkia vaihtoehtoja, olinko muistanut kaikki yksityiskohdat oikein, olinko tehnyt kaikkeni  asian eteen? Syyllisyydentunto iski, kun huomasi jälkikasvun selittävän juttujaan, mutta oman pään sisällä kaikuivat vain töihin liittyvät ongelmat. Näin kului puoli vuotta.

Rakas ranta.


Sairasteluun ja unettomuuteen löytyi jonkin verran apua akupunktiosta, mutta neljän vuoden hullun työputken jälkeen virtaa ei yksinkertaisesti enää riittänyt ja oli pakko pitää taukoa. Irtisanouduin, hakeuduin osa-aikatöihin vähemmän haastaviin tehtäviin – ja aloin lukea enemmän kirjoja ja juoda enemmän teetä. Ratkaisun seurauksena sairastelu ja unettomuus loppuivat kuin seinään. Yhtäkkiä olikin aikaa ja energiaa omaan elämään, ja jopa harrastuksiin. Ei enää lyhyen varoitusajan työmatkoja, hotellien epämukavia tyynyjä, ratkaisemattomia ongelmia tai katkonaisia unia. Työpäivän lopussa kone kiinni ja kotiin. Työasioille ei tarvinnut antaa kotona ajatustakaan ja joka yön voi viettää omassa sängyssä. Luksusta!

Joku uskaltautui vielä veteenkin, hhhrrrhhh!


Entinen työpaikka oli kuitenkin sellainen, jonka arvomaailman jaoin täysin ja työ siellä mielestäni tärkeää. Alle vuoden kuluttua irtisanoutumisestani sain sieltä tarjouksen, jolle en voinut, tai edes halunnut, sanoa ‘ei’. Tällä kertaa kokemuksesta viisastuneena tiesin mitä halusin ja mihin pystyn, ja onnekseni minut toivotettiin tervetulleeksi takaisin, omin ehtoineni.

Rakastan lyhennettyä työviikkoani: nyt voin tehdä koulukeikat mennen tullen ja aikaa riittää muuhunkin aamulla ja iltapäivällä. Innostujan vie tärkeä työ helposti mukanaan, mutta työ ei ole koko elämä.Vähemmälläkin tulee toimeen.

Nyt on aikaa myös puutarhuroida. Kuvassa ystäväni timjami.


4 comments:

  1. Hyvä kirjoitus onnellisella lopulla. Tärkeää asiaa, sillä oppia sanomaan 'ei', on todella vaikeaa. Minulla on oikein kirja, jossa kerrotaan, miten tuo pieni sana opitaan sanomaan.

    Kuvista tulevat mieleen kotopuolen ei Yyterin rannat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Leena. Siperia opettaa ja onneksi tuli onnellinen loppu :-)
      Yyteri on kyllä ihana, oletpas sinäkin onnekas!

      Delete
  2. Tästä tarinasta tuli hyvä mieli :). Onnittelut, että olet pystynyt tekemään itsellesi sopivia ratkaisuja!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kivaa, ja kiitos Maria! Muistan yhä olla onnellinen ja kiitollinen nykytilanteesta melkein joka päivä.

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!