Saturday, July 14, 2012

Teentäyteistä elämää

Olen viettänyt pitkää viikonloppua teentäyteisissä merkeissä. Kouluista on lomaa, joten monet vanhemmat ovat myös kotona. Ajankohta sopii siis hyvin kuulumisten vaihtoon. Juuri sopivasti saapui postin mukana Oriental Teahousen paketti. Tilaus saatiin mahtumaan pieneen postipussiin sen vuoksi, että teepakkaukset saapuivat Ikean malliin littanina kokoamisohjeiden kanssa. Askartelemaan siis! (Sisällöstä lisää myöhemmin.)

Tyylikkäät paketit melkein käsityönä :)

Valmiina.

Eilinen olikin sitten hurjaa sosiaalista menoa: Morning Tea muffareiden kera ystävän kanssa kotona, lounasaikaan villieläinpuiston asukkaiden taputtelua, Afternoon Tea toisen ystävän kanssa kahvilassa, jonka henkilökunta ystävällisesti antoi meidän vaihtaa kuulumisia niin kauan kunnes teekannujen pohjat tulivat näkyviin, vaikka olivat sulkeneet jo normaalia aikaisemmin yksityistapahtuman vuoksi. Illalla oli vielä kirjakerhotapaaminen, joka inspiroi niin korkealentoisiin mietteisiin ja visioihin, että oli vaikeaa saada unenpäästä kiinni. 

Kahvilassa tilasin Adore Tean ihanan Rainforest Tean, jossa Queenslandin pohjoisosan Daintreessä kasvaneeseen mustaan teehen on sekoitettu sitruunanruohoa, hibiskusta, blackberries (?) ja appelsiinia. Hunajan ja sitruunan kera nautittuna mahtavan aromikas ja vahva talvitee.

Rainforest Tea valmiina nautittavaksi.

Pöydän pienemmille tarjottiin babychinot vaahtokarkeilla.

Kirjapinoon on tullut sähinää vastajulkaistujen kirjojen myötä: teen lisäksi viikolla saapui myös Tove Janssonin Art in Nature ja kirjastosta varaamani Ben Aaronovitchin Whispers Under Ground. Kuinkahan maltan odottaa? Onneksi on viikonloppu!

8 comments:

  1. Onpa jänniä pakkausia. Blogissa tulee usein halu juoda teetä - keskellä Suomen heinäkuutakin. :) Olen itse teeihminen syksyllä ja talvella.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, olin yllättynyt kun avasin paketin ja hetken ihmettelin, että mitä ihmettä olen mennyt tilaamaan!
      Pidätkö vihreästä teestä? Mielestäni varsinkin japanilaiset sopivat kesään. Ja muuten, jääteehän on loistava virkistysjuoma kuumallakin!

      Delete
  2. Jännää että teepakkaukset postitettiin palasina, aika kätsyä oikeastaan! Näitä kuvia katsellessa alkaa todella haluttaa teetä. Helsingissä näyttää pian satavan joten taidan oikeasti nauttia kupillisen teetä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä idea tosiaan, niin postikuluista tulee edullisemmat ja pakkaukset eivät myöskään saa kolauksia ja ruttaantuneita kulmia postin kyydissä. Ja ihan kiva niitä oli askarrellakin. Ainoa miinus on, että ne ovat vain sellaisia pahvilootia, joten muoviset teepussukat on suljettava huolella avaamisen jälkeen tai laitettava kunnolliseen ilmatiiviiseen purkkiin, ettei tee vanhene ennenaikaisesti. Täytyykin yrittää keksiä, mitä noilla rasiolla tekisin kun en niitä enää tarvitse, ne on aika nättejä, varsinkin tuo kuviollinen pohjaosa.

      Oih, sadesää ja ihana lämmin tee kuuluvat kyllä yhteen <3

      Delete
  3. Sinulla on ollut ihania tee(pakkaustenkokoamis)hetkiä! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, vaikka muuten olisi meno aikamoista haipakkaa, niin teekupin äärellä sitä onneksi jotenkin aina pysähtyy.
      Kokoaminen oli kivaa ja tuli pari hiukan *kröhöm* persoonallisempaa pakettia myös, kun liimasin etiketit innoissani vääriin paikkoihin...

      Delete
  4. Oi, nyt maistuiskin kuppi hyvaa teeta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, aina! Nuo saavat odottaa avaamista vielä hetken: ensin on nautittava vanhemmat pois.

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!