Friday, August 24, 2012

Barcelonan varjoissa


Viikko ei ole mennyt oikein putkeen. Yksi meistä päätti kokeilla mitä tapahtuu, kun työntää DVD-laitteen ‘tarjottimen’ taakse ammottavaan mustaan aukkoon niin monta levyä kuin mahdollista. Vastaus: laite on avattava väkivalloin levyjen saamiseksi ulos. Nyt ei sitten katsella leffoja vähään aikaan, ainakaan muualta kuin tietokoneiden ruuduilta :(

Autoonkin sitten ilmestyi jonkinlainen sähkövika, tietenkin koulustahakumatkalla, ja vielä keskellä liikenneympyrää. Tarvittava varaosa on tilattava muualta ja odottelua kestää viikko. Onneksi on työauto, mutta koska puolet toimistosta tuntuu olevan sairaana juuri nyt ja kaikenlaista monimutkaista ohjelmaa on järjestetty juuri näiksi seuraaviksi viikoiksi, autoista on pulaa enkä voi omia omaani ihan kokonaan itselleni. Varalastenistuimelle olisi ollut käyttöä autojen kanssa säätäessä, mutta olin tietenkin lainannut sen tuttavalle, jota en ole onnistunut tavoittamaan. Ovat kuulemma lomalla jossain…

Että semmoista. Kaiken säätämisen ja stressin keskellä oli onneksi ihanaa paeta muihin, mielikuvituksellisiin ja salaperäisiin maisemiin ennen nukahtamista. Matkan tarjosi Carlos Ruiz Zafón kirjallaan The Prisoner of Heaven (alkup. El Prisionero del Cielo, suom. Taivasten vanki, Otava).  Kirja sijoittuu Barcelonaan ja ajoittuu suureksi osaksi 30-luvun lopun sisällissodan ja toisen maailmansodan aikaan. Kirja on osa Unohdettujen kirjojen hautausmaa –sarjaa, josta Ruiz Zafón on kehittänyt sellaisen, että lukija voi hypätä kyytiin minkä osan siivin tahansa ja jatkaa lukemista missä tahansa järjestyksessä. Rakenteessa oltiin onnistuttu ainakin siinä mielessä, että en ennen aivan kirjan loppua kohdannut lainkaan kohtia, joissa olisi pitänyt tietää lisää aiemmin tapahtuneista asioista. Lopussakin olevat viittaukset voidaan tulkita suuntaavan ‘seuraaviin’ kirjoihin.  Aika nerokasta!


Ruiz Zafón, C. The Prisoner of Heaven. The Text Publishing Company, Melbourne, 2012.

“’No offence, Señor Martin, since I’m extremely grateful for your counsel and moral support, but you’re getting me to put my head and some other esteemed appendages on the block with this idea of yours, and considering the general consensus that you’re as mad as a hatter, it troubles me to think I’m placing my life in your hands.’
‘None taken, but, if you don’t trust a novelist, who are you going to trust?’”

Kirja vie lukijan Sempere & Sons -kirjakauppaan, jossa Daniel Sempere isänsä ja ystävänsä Fermín Romero de Torresin kanssa yrittää elävöittää hiljaista joulumyyntiä ja vakauttaa talouttaan. Kauppaan astelee tuntematon ja epämiellyttävänoloinen asiakas, joka valitsee yhden kaupan kalleimmista kirjoista ja maksaa suurella setelillä. Hän kirjoituttaa kansisivulle salaperäiset terveiset Fermínille ja pyytää Danielia toimittamaan kirjan ystävälleen. Viestin saatuaan ja eriskummallisen henkilön vierailusta kuultuaan häitään valmisteleva Fermín ahdistuu ja stressaantuu silminnähden niin, että kaikki tahollaan  huolestuvat.  Daniel haluaa selvittää mistä on kyse, ja kirja eteneekin suureksi osaksi  Fermínin menneisyyttä mukaellen hänen kertoessaan ystävälleen sodanaikaisista tapahtumista.

“As always, newspapers avoided the truth as if their life depended on it, and perhaps with good reason. Everything about that story smelled of half-truths and unspoken details. Among them the claim that nobody had ever been able to escape from Montjuic Prison. Although in this case, he thought, the news item was probably right, because he, the man they called Armando, only existed in the invisible world of the poor and the untouchables. There are times and places where not to be anyone is more honourable than to be someone.” 

Sodan ja poliitiisen/ideologisen vankeuden kauheudet sekä niistä seuranneet tapahtumaketjut tulevat Ferminin häiden aiheuttaman käytännön ongelman (en halua paljastaa liikaa) ja salaperäisen vierailijan kautta osaksi barcelonalaisen kirjakaupan kaverusten elämää. Fermínin on päästävä naimisiin ja Danielin on opeteltava hyväksymään Fermínin paljastamat seikat menneisyydestä, jotka hänen tietämättään ovat vaikuttaneet myös hänen perheensä elämään ratkaisevasti.

Carlos Ruiz Zafón kirjoittaa mukaansatempaavasti, raikkaasti ja ajoittain huumorillakin. Kuvaukset rakkaudesta ja ystävyydestä olivat sympaattisia, kun taas vankila- ja sota-ajan arki avautui juuri niin kammottavana ja kuvottavana kuin fasistisessa valtiossa voisi kuvitella. Kirjasta löytyi täyteläisesti kaikkea inhimillistä: jännitystä, romantiikkaa, ahdistusta, ystävyyttä, huumoria, synkkyyttä, iloa, surua, nostalgiaa, politiikkaa, historiaa, julmuutta, juonikkuutta ja lisäksi vielä hippunen fantasiaa. Lopussa vieraillaan Unohdettujen kirjojen hautausmaalla, ja juuri tässä kohdassa kirjaa olisi aikaisempien kirjojen lukeminen ollut varmasti avuksi. Tapahtumat etenevät menneisyyden varjostamilla Barcelonan kaduilla ja kujilla, joista suurin osa vaikuttaa juuri sopivan salamyhkäisiltä. Ahmin kirjan nopeasti, ja aion jatkaa sarjan parissa. Mihin tämä kaikki johtaakaan? 

“Little Julian welcomed me with a loud, shrill crying that threatened to shatter my eardrums. I took him in my arms and after smelling his nappy and confirming that for once there were no nasty surprises, I did what every new father with any sense would do: whisper some silly nonsense and dance about the room with ridiculous little jumps.” 


PS. älkää unohtako edellisen postauksen testiä, jottei otos jäisi aivan minimaaliseksi!


2 comments:

  1. Tuntuu niin tutulta, mutta nykyään minä olen se 'yksi meistä'. Tytär kunnostautui aikanaan mm. pudottamalla kalliin ja päivän vanhan kännykkänsä jättimäiseen teemukiinsa, jossa oli hänen tapaansa paljon sokeria. Huollon pojat nauroivat, että 'ei se tee, vaan tämä sokeri...'

    Minun viimeinen urotekoni oli kun palovaroitin alkoi huutaa, enkä saanut sitä sammumaan. Vaikka vanha koira on jo melko kuuro, hänkin kuuli sen, mutta minulla on ylitarkat korvat. Yirtin irottaa vehejettä katosta ja kun se ei irronnut, otin vasaran...Yleensä saan mieheni nauramaan, mitä ikinä teenkään, mutta nyt hän nauroi vasta viikon viiveellä.

    Tietäistipä miten olen kunnostautunut automme kanssa...

    Sain tuon Zafonin sarjan ensimmäisen kirjan lahjaksi blogiystävältä, kun en aikanaan sarjaan niin katalogien perusteella syttynyt. Kirjoissa on ainakin upeat kannet. Luen heti kun löydän siihen kunnolla aikaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, eipäs tuo ylläoleva lista mitenkään kattava ole ;-) Nauratti kyllä tuo sokeri ja miehesi nauruviive.

      Minä nappasin Zafonin käteeni, kun tuli yhtäkkiä sellainen Barcelona-fiilis. En ole muita sarjan kirjoja lukenut, mutta tästä kyllä nautin sen verran, että meinaan nyt kokeilla niitä aikaisempiakin.

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!