Friday, August 3, 2012

Löytöjä


Viimeisellä road tripillämme kävimme myös pikaisesti Carnarvonissa. Carnarvonin pikkukaupunki on Länsi-Australian keskiosan “hedelmävati”. Kun kaikkialla ympärillä on kuumaa ja rutikuivaa, kasvatetaan Carnarvonissa mangoja, banaaneja, greippejä ja vesimeloneja ja pienemmässä määrin myös muita hedelmiä. Carnarvonin banaaniviljelmät kokivat kovia Gascoyne-joen tulviessa melkein kaksi vuotta sitten. Melkein vuoteen ei kaupoista saanut banaaneja, ja kun sai, olivat hinnat helposti nelinkertaiset normaaliin kilohintaan verrattuna.

Tällä kertaa Carnarvonin-reissulta tuli mukaan paitsi ihania, makeita, mehukkaita, jättikokoisia verigreippejä, myös vino kirjapino. Osavaltion pääkirjaston vuosittainen kirja-ale sattui olemaan käynnissä visiittimme aikana. Melkein jätimme menemättä sisään kollegani kanssa, koska matkasimme aikataulun mukaisesti (tai ainakin yritimme…).  Houkutus oli kuitenkin liian suuri, joten tiukasti sovimme, että olisimme kirjapinoja notkuvien pöytien täyttämästä hallista ulkona kahdenkymmenen minuutin kuluttua sisäänmenosta, eikä armoa annettaisi. Ja mitä uskomattomia, kovakantisia herkkuja löysinkään vain dollarilla/kappale. Kaikki löydöt olivat olleet mentaalisella lukulistallani, joten riemullani ei ollut rajoja!

Herkkua!

Löytöni.


Näistä siis tulette kuulemaan piakkoin:

Benjamin Kunkel: Indecision (kevyempää)
Yiyun Li: A Thousand Years of Good Prayers (juuri hehkutin keskustelussa, että olin kiinnostunut)
Andrei Makine: Dreams of My Russian Summers (rakastan)
Jhumpa Lahiri: The Namesake (en malta odottaa!)
Xiaolu Guo: A Concise Chinese-English Dictionary for Lovers (kiinnostavan kuuloinen)
Mathieu Ricard, Olivier and Danielle Föllmi: Buddhist Himalayas - People, Faith and Nature (kaunis kuvateos )



2 comments:

  1. Oih, Carnarvon oli ihana! Olispa ollut enemmän tilaa jääkaapissa. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, minäkin käyn siellä mielelläni aina kun on mahdollisuus. Luulen, että kun pääkadun ja foreshoren remontti saadaan valmiiksi, siitä tulee oikein kaunis ja viihtyisä. Rakastan myös Carnarvonin markkinoita. Me söimme siellä ihania tuoreita kanelidonitseja, nam, ja toin kotiin mukanani tulista chilitahnaa greippien lisäksi! Olitko siellä lomailemassa?

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!