Saturday, August 4, 2012

Maanalaisia salaisuuksia


Ben Aaronovitchin Rivers of London ja Moon Over Soho saavat vihdoin jatkoa uutuudessa Whispers Underground. London Metropolitan Policen konstaapeli, Peter Grant, jatkaa mahdollisen yliluonnollisen aspektin sisältävien rikosten selvittämistä. Yliluonnolliseen erikoistuneiden poliisien joukot ovat kasvaneet, sillä Grantin aikaisemmista kirjoista tuttu kollega Leslie May, joka Moon Over Sohossa sai kenkänsä taikuuden harjoittelun ovenväliin, on muuttanut Aaronovitchin uusimmassa Follyyn ja jatkaa menestyksekkäästi treenaamista.


“Given that all three of us were Londoners, we paused a moment to carry out the ritual of the ‘valuation of the property’. I guessed that, given the area, it was at least a million and change.
‘Million and a half easy,’ said Carey.
‘More,’ said Guleed. ‘If it’s freehold.’
There was ye olde carriage lamp mounted next to the front door just to show that money can’t buy you taste.”

Aaronovitch, B. Whispers Underground. Gollancz, London, 2012.

Aaronovitchin teksti on hauskaa, energistä ja nopealukuista, niin kuin aikaisemmissakin osissa. Lontoon historiaa ja poliisityön rutiineja on ripoteltu mielenkiintoisesti tarinaan sisään ja ne luovat tarpeellista realismia ja hiukan syvyyttä juoneen. Minä olen huomaavinani pientä herpaantumista kielen suhteen: Rivers of London oli kerrassaan loistava, mutta Moon Over Sohossa minua häiritsi hieman Grantin epäuskottavan yksiulotteisesti kuvailtu seksielämä. Whispers Undergroundissa mennään samanlaisilla teinipoikafantasialinjoilla naiskuvien suhteen: esimerkiksi naispuolinen FBI-agentti tarvitsi Grantin tukea heidän kulkiessaan Lontoon viemäreissä. Olettaisin reaalimaailmassa FBI-agenttien olevan fyysisesti kyvykkäitä suoriutumaan kansainvälisistä tehtävistään ilman ystävällisten (mies)konstaapelien apuakin. Monesti havahduin naisten kuvauksiin, joissa merkityksellisimpänä seikkana tuli aina esiin sex appeal. No, ehkä minulla on nuttura liian tiukalla. Tämähän on tällaista fantasiaseikkailua joka tapauksessa. Kielen herpaantuminen näkyy erityisesti viimeisimmän kirjan kirosanojen viljelemisellä, joilla epäilemättä haetaan puhetyylistä, rentoa ja hauskaa ilmaisua, mutta mielestäni ollaan saatu aikaan mielikuva nopeasti ja huolimattomasti tuotetusta tekstistä. Sääli, sillä Rivers of Londonissa oli tässäkin suhteessa niin moni asia kohdallaan.



‘I’ve got a philosophical question, ‘ I said. ‘Do you realise that your continually lying to me is an erosion of trust that could have adverse consequences at a later date – for instance in about five minutes?’
‘Not really,’ said Zach around a mouthful of chips. ‘I’ve always been a live-in-the-moment kind of guy. A grasshopper not an ant. What happens in five minutes?’
‘I finish my tea,’ I said.



Whispers Underground vie lukijan nimensä mukaisesti Lontoon kaupungin alle. Junatunnelista löytyy amerikkalaisen taideopiskelijan ruumis ja PC Grant kutsutaan paikalle varmistamaan, ettei kyseessä ole mitään ‘omituista’. Opiskelijaa ei nimittäin näy turvakameroissa ennen kuin hän raahautuu laiturille kuolemaan. Grant aistii heikon vestigian, taian jättämän jäljen.

‘We should tell forensics that the murder weapon may be archaeological,’ I said.
 ‘Archaeological?’ asked Seawoll.
‘Could be,’ I said.
‘Is that your professional opinion?’
‘Yes.’
‘Which as usual,’ said Seawoll, ‘is about as useful as a chocolate teapot.’

Murhan tutkinta vie poliisit maan alle ja Lontoon menneisyyteen, josta tietenkin löytyy yhtä sun toista tuntematonta ja kulmianostattavaa. Kieli- ja naiskuvausongelmat sikseen, jännitys piti kyllä otteessaan ja hauskat kuvaukset sekä nokkelat sanavalinnat naurattivat. Henkilökohtaista plussaa tuli siitä, että tapahtumapaikat olivat lähellä entistä kotiamme Lontoossa.

“The British have always been madly over-ambitious and from one angle it can seem like bravery, but from another it looks suspiciously like a lack of foresight. The London Underground was no exception and was built by a breed of entrepreneurs whose grasp was only matched by the size of their sideburns.”


Kirja loppui sen kuuloisesti, että jatkoa on tulossa. Luulen, että luen kyllä seuraavankin, mutta en odota sitä yhtä innokkaasti kuin kahden edeltävän kohdalla.  


2 comments:

  1. "The perfect blend of CSI and Harry Potter" herättää kyllä väkisin kiinnostuksen :D Täytyypä tuo ensimmäinen osa lisäillä lukulistalle.

    Englanninkielisissä (ja muissakin ulkomaalaisissa) kirjoissa on aina niiiiin paljon houkuttelevammat kannet kuin kotimaisissa! Tämäkin varsin nokkela ja hauskasti sopii yhteen tuon kanssa, mitä juonesta kerroit.

    Oletko lukenut tuota etukannessa mainittua Midnight Riotia?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kauheaa, viestisi oli jostain syystä joutunut Spam-kansioon, jonne en ole koskaan kurkannut tätä ennen! Anteeksi!

      Tuo Midnight Riot on amerikkalainen versio Rivers of Londonista, enkä edes huomannut, että se oli tuossa kannessa. Oletpas tarkka lukija! Onkohan vahingossa tuohon brittiversioon livahtanut amerikkalainen nimi?

      Kannet ovat kyllä hienot ja niiden vuoksi kirjaan ensin tartuinkin. Nämä brittikannet ovat muuten tosi erilaisia Aaronovitchin amerikkalaisiin verrattuna. Minusta näistä hehkuu sellainen salaperäinen ja salapoliisimainen tunnelma, ja tietenkin sitten ihana Lontoo itse, koska kaikki paikat näkyvät kartalla. Ne amerikkalaiset ovat taas aivan kamalat: sellaisia halvalla tehtyjä machomies-kansia, joissa on jotain räjähteitä ja aseita. Luulisin, että aika erilainen yleisö lukee näitä USAssa. Itse en ainakaan ikinä olisi kannen perusteella tarttunut niihin USA-versioihin. Googlaa, jos haluat järkyttyä!

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!