Monday, August 6, 2012

Satakielen surullinen kohtalo


Toiveeni on toteutunut: luin dekkarin, josta nautin viimeiselle sivulle saakka! En aavistanut syyllistä tai tapahtumaketjua kuin aivan viimeisillä sivuilla, kun asiat alkoivat selvitä koko kirjan kestävän tutkinnan johdosta. Kiitos tästä kokemuksesta kuuluu Olipa Kerran Pariisin Riinalle, joka suositteli islantilaista Arnaldur Indridasonia. Lukemani Voices ei kuulemma ole edes paras hänen dekkareistaan, joten olen aika innoissani metsästämässä herran muuta tuotantoa. 

Indridason, A. Voices. Harvill Secker, London, 2006.


Etsivätiimi Erlendur, Elinborg ja Sigurdur Oli hälytetään paikalle, kun reykjavikilaisen hotellin kellarikerroksessa olevasta pienestä huoneentapaisesta löytyy hotellin ovimiehen ruumis. Kukaan ei tunnu tietävän miehestä juuri mitään eikä hänen askeettisesta huoneestaan juuri löydy johtolankojakaan. Motiivi ja tekijä ovat tuntemattomat, hotelli on joululomien vuoksi täynnä ihmisiä ja henkilökunta äärettömän kiireistä. Uhri ei ole pitänyt perheeseensä yhteyttä yli kahteenkymmeneen vuoteen. Kova pähkinä poliisin purtavaksi siis. 

“There is so much traffic here. Hotels are like that. People are like ants, in and out, up and down, never a moment’s peace. At catering college we were told that a hotel isn’t a building or rooms or service, but people. A hotel’s just people. Nothing else. Our job is to make them feel good. Hotels are like that.”

Nautin Indridasonin kyvystä kuljettaa kertomusta eteenpäin niin, että lukijan mielenkiinto säilyy, vaikka hän ei heittelekään johtolankoja tai mahdollisia syyllisiä säännöllisin väliajoin sivuille. Pääjuonen lisäksi Erlendurin omat lapsuudenkokemukset, yritykset jälleenrakentaa suhde lapsiinsa ja mahdollinen orastava rakkaus ovat sivurooleissa, kuin myös samaan aikaan käytävä oikeudenkäynti, jossa erästä isää syytetään lapsensa pahoinpitelystä. Kaikki on saatu mahtumaan tasapainoiseen, tyylikkääseen ja todentuntuiseen pakettiin. Vasta kun kirjasta oli jäljellä vain kolmannes, alkoi vyyhti hitaasti aueta, mutta mysteeri säilyi hämyisenä aivan viimeisille sivuille saakka. Ainoa, siis ainoa, pikku-miinus tulee mielestäni käännökselle, jossa oli pari kohtaa, joita olisi kannattanut miettiä uudestaan. Esimerkki: lauseen merkitys muuttuu aika lailla, jos sanan ‘confusing’ vaihtaa sanaan ‘confused’ tai toisin päin. Näistä pääsi onneksi ylitse nopeasti ja pienellä miettimisellä. Kaiken kaikkiaan tunnen, että olen vihdoin oikea dekkarinlukija! 

“They stood by the door to her flat, in the stairwell of a modern apartment block, and she put the key in the lock. Somehow even that act became voluptuous in her hands.”
 

 *********************************************************************************

Olisi mukava jatkaa vielä edellisen postauksen suomenkieliseen lukemiseen liittyvää keskustelua, eli ei anneta sen hautautua uusien postausten alle!

2 comments:

  1. Onpa kiva että pidit! Juuri tuota mainittua kirjaa en olekaan lukenut. Minulla meni muuten pitkään, ennen kuin oivalsin kunkin etsivän sukupuolet. Nuo nimet eivät sinällään sano minulle mitään, eikä se oikein tekstistäkään käynyt ilmi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos valtavasti vinkkauksesta!
      Minä taas haluaisin tietää, kuinka nuo nimet oikeasti lausutaan.
      Tuo sukupuolen tietämiseen liittyvä kärsimättömyys liittyy muuten minun mielestäni siihen, kun aivot siirtyvät käyttämään "sukupuolellista" kieltä. Minusta juuri siksi on hauskaa lukea suomeksi, kun huomaan melkein heti ajattelevani 'onko tämä henkilö nainen vai mies?' ja paljastuu kuinka englanti on vaikuttanut tapaani ajatella.

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!