Sunday, September 2, 2012

Elämän kauneudesta ja kivusta



Kun Riina kyseli 11 kysymyksenä joukossa kirjasta, joka on vaikuttanut elämään tai ideologiaan jäi vastauksesta uupumaan yksi ehdoton teos: Simone de Beauvoirin Toinen Sukupuoli. Kirja iski tietenkin mieleeni kun olin postannut Naipaulin väitteestä ja testailimme tekstin sukupuolta. Luin kirjan ensimmäisenä yliopistovuotenani ja se avasi silmäni näkemään tutun todellisuuden toisella tavalla ja havaitsemaan asioita, jotka arkikäytännöt olivat piilottaneet huomaamattomiksi. Blogista ei ole kuitenkaan tulossa feminististä manifestia, mutta samansuuntaisen teeman piirissä mennään vielä tämän postauksen kanssa. Heti alkuun, ja Naipaul-keskusteluun viitaten, on lainattava hiukan (sarkastiselta) Hustvedtilta. Kyseessä ovat naisten älynlahjoja vähättelevät tieteilijät, joiden mukaan sosiaaliset ja verbaaliset taidot ovat naisten (miltei ainoita) vahvuuksia: 

“Our superior “verbal skills,” if we follow the professor’s own logic, explain why women have dominated the literary arts for so long, nary a man in sight. I am sure you have also noticed that when the titans of contemporary literature are referred to, both in academia and in the popular press, the numbers of women among them are, quite simply, overwhelming.”

Menestynyt amerikkalainen keski-ikäinen pariskunta, aikuistunut lapsi, miehen pitkää avioliittoa uhkaava kriisi ja kirjallisuuden merkitys elämän kuohuissa. Edellämainitut seikat Siri Hustevedtin The Summer without Men –romaanissa muistuttivat minua aikaisemmin lukemastani Chandler Burrin You or Someone Like Yousta (lisää täällä).  Vaikka temaattisia kosketuskohtia olikin jonkin verran, ovat kirjat muilta osin hyvin erilaiset.


Hustvedt, S. The Summer without Men. Picador, New York, 2011.


Mia Fredrikson on runoilija, jonka mielenterveys järkkyy, kun hänen miehensä Boris kertoo yllättäen tarvitsevansa tauon. ‘Tauko’ tarkoittaa tässä tapauksessa samassa laboratoriossa työskentelevää ranskatarta. Päästyään sairaalasta Mia muuttaa kesäksi takaisin lapsuutensa maisemiin, lähelle vanhainkodissa asuvaa äitiään. Äidin ja tämän ystävien kanssa käydyt keskustelut elämästä ja avioliitosta avaavat Mian näkemään elämän ja kriisinsä toisenlaisesta perspektiivistä:  “The Five lived in a ferocious present because unlike the young, who entertain their finality in a remote, philosophical way, these women knew that death was not abstract.”
 
Vuokra-asunnossa väliin vihainen, väliin epävarmuuksiaan tutkiskeleva ja haavojaan nuoleva Mia ystävystyy naapurissa asuvan vaikeassa suhteessa elävän nuoren äidin kanssa. Psykiatrin, tuntemattoman sähköpostivihaajan, tyttären ja äidin kanssa käytyjen keskustelujen ansiosta Mia alkaa pikkuhiljaa nähdä surkean ja kivuliaan tragedian kokonaisvaltaisemmassa valossa, ja jopa huumorin värittämänä. 

“Dr S. talked to me about magical thinking. She was right. We cannot wish our worlds into being. Much depends on chance, on what we cannot control, on others. She did not say that writing to Boris was a bad idea, but then she never judged anything. That was her magic.”

Kesän ajan Mia ohjaa paikallisessa koulussa nuorista tytöistä koostuvaa runoilijaryhmää. Nuorten ryhmädynamiikka ja keskinäiset ystävyyssuhteet sekä vaihtuvat lojaliteetit tarjoavat Mialle taas toisenlaisen näkökulman matkalla omaan itseensä, avioliittoonsa ja menneisyyteensä. 

“It is not that there is no difference between men and women; it is how much difference the difference makes, and how we choose to frame it. Every era has had its science of difference and sameness, its biology, its ideology, and its ideological biology, which brings us, at last, back to the naughty girls, their escapades, and the instruments of darkness.”

Kirja tuntuukin ylistykseltä naisille erilaisissa elämänvaiheissa: on lapsia, aikuisia, nuoria, vanhoja, äitejä, lapsettomia, tyttäriä, siskoja, leskiä ja ystäviä. Ihmissuhteiden, rakkauden, ystävyyden ja naiseuden monisyisyys, syvyys ja voima ovat kirjan kantavat teesit. Osin mustaa huumoria, osin filosofista pohdintaa elämästä, mahdollisuuksista, ja kaiken rajallisuudesta, kirja sekä viihdyttää että koskettaa hyvällä tavalla.  Tirautin jopa kyyneleen, pari muutamassa kohdassa, joihin omasta elämästä löytyi vastakaikua. Hustevedtin tapa ottaa silloin tällöin etäisyyttä koko tarinaan puhumalla suoraan lukijalle, esimerkiksi kiittämällä lukijaa kirjan puoliväliin pääsemisestä tai pahoittelemalla välillä tapahtumien yli hyppäämisestä, oli mielenkiintoinen ja sai kaiken tuntumaan jollakin tavoin astetta hekilökohtaisemmalta. Posti-it –lappusia kertyi sivujen pieliin hurja määrä: niin paljon kaunista, inspiroivaa ja naulan kantaan osuttua löytyi kansien välistä. Ihastuin.

“We must all allow ourselves the fantasy of projection from time to time, a chance to clothe ourselves in the imaginary gowns and tails of what has never been and never will be. This gives some polish to our tarnished lives, and sometimes we may choose one dream over another, and in the choosing find some respite from ordinary sadness. After all, we, none of us, can ever untangle the knot of fictions that make up that wobbly thing we call a self.”


2 comments:

  1. Pidin kovasti Sirin kirjan vanhoista naisista, 'joutsenista', mutta aivan sairastuin kirjan lopusta. Olisi antanut Boriksen jäädä Paussille ja paussilleen!

    Tämä Kesä ilman miehiä on Hustvedtin muihin kirjoihin verrattuna aika erikoinen, mutta hyvä. Ainoa Sirin kirja, josta en ole pitänyt oli Amerikkalainen elegia. En tuonut sitä edes blogiini.

    Luin aikanaan kaikki Simone de Beauvoirin kirjat, mutta kirjastossani on vain Kutsuvieras.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, hiukan oli roikkumisen tuntua minustakin tuossa suhteessa, jota kyllä ymmärrän hyvin, vaikka se ärsyttääkin. Mutta toisaalta minusta ei ollut varmaa, että palasivatko he sitten loppujen lopuksi yhteen, vai kohtasivatko vain uudelleen. Elämä on kyllä just tollaista!

      Minäkin luin de Beauvoirit, mutta hyllyssä ei ole enää yhtäkään.

      Hustvedtia en ollut kokeillut aikaisemmin, mutta kiinnostus heräsi.

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!