Saturday, November 10, 2012

Aloitettuja ja lopetettuja



Genrekokeiluni jatkuvat. Vuorossa oli tällä viikolla Paulo Coelho, jonka kaksi kirjaa The Alchemist ja The Witch of Portobello ovat nököttäneet kiltisti kirjahyllyssä vuoroaan odottamassa jo iät ja ajat. Valitettavasti lukustoppi tuli molemmissa eteen aika nopeasti. The Alchemistia luin 22 sivua ja The Witch of Portobelloa 15. En ole varma, mistä ärsytykseni tarkalleen ottaen oikein johtui, vai oliko se sittenkin tämä: päällimmäiseksi jäi tunne, että elämänviisautta sisältävät aforismit oltiin keksitty jo etukäteen ja sitten ne oltiin väkisin tungettu jonkinlaisen tarinan sisään. Alusta saakka henkilöt ja varsinkaan heidän päätymisensä näihin aforisminomaisiin johtopäätöksiin eivät tuntuneet aidoilta ja siksi en päässytkään sitä pidemmälle. Mielikuvitusta venytettiin sellaisiin sfääreihin, että se ei minulta tällä kertaa onnistunut. Aikuisten satuja? Homma voisi toimia paremmin, jos kirjan henkilöt ja heidän pohdintansa maistuisivat todellisilta eivätkä kuin suoraan self-help hyllyltä repäistyiltä kliseiltä ja stereotypioilta. Aforismikokoelmanakin olisi viesti voinut tulla siedettävämmin esille. Ehkä joskus voin yrittää vielä uudestaan, mutta nämä kaksi teosta ovat nyt siirtyneet minun hyllystäni divariin.

Coelhoista eroon päästyäni iski kirjahyllynsiivoustarve. Samalla TBR-hyllyllä on pari muutakin kirjaa, joiden suhteen minulla on epäilyksiä ja ne pitäisi saada alta pois, ihan tilantarpeenkin vuoksi. Aloitin näillä ajatuksilla heti perään Melinda Haynesin Mother of Pearlin, mutta en ole ihan päässyt imuun. Joku siinä kielessä ja kuvaustavassa ja tapahtumasta toiseen siirtymisessä tökkii, mutta toivon vielä löytäväni rytmin, johon solahdan mukaan. Richard Yatesin Revolutionary Road on myös pinon päällä ja odotan sen lukemista kovasti. Aavistelen, että tulen pitämään kirjasta hurjasti, vaikka kansi onkin aika tylsä ja ällö (leffasta), enkä sen vuoksi olisi teokseen ikinä tarttunut ilman suositusta ja kirjakerhoa.

Jotain on sentään tullut luettua loppuunkin saakka ja kirjamieleni rajoja on taas ylitetty. Nuorisolle, tai nuorille aikuisille suunnattu Graham Marksin Tokyo – All Alone in the Big City on turvallinen seikkailutarina, jossa loppujen lopuksi on kaikki hyvin. Jännitystäkin löytyy, mutta ei sellaista piinaavaa: asiat järjestyvät suhteellisen nopeasti aina kun ongelmia syntyy. Aineksia astetta synkempään menoon kirjassa on hurjasti. Olisikin mukava lukea samasta kirjasta jännittävämpi aikuisten versio.


Marks, G. Tokyo - All Alone in the Big City. Bloomsbury, London, 2006.


Kirja käynnistyy hitaasti ja hätäännyinkin loppua kohti mentäessä: vasta kun kirjaa oli jäljellä vain vajaa kolmannes, oltiin pääsemässä joihinkin potentiaalisesti ratkaiseviin ja mielenkiintoisiin tilanteisiin. Aloitetaan alusta: Adam Grey saa kuulla vanhemmiltaan, että hänen isosiskonsa, Charlie on kadonnut  salaperäisesti reppumatkallaan. Viimeksi sisko on nähty Tokiossa poistumassa herrasmiesklubilta tuntemattoman japanilaisen asiakkaan seurassa. Adamin vanhemmat ovat huolesta ja surusta sekaisin, poliisi vaikuttaa voimattomalta ja Adam ei ymmärrä mikä olisi parhain keino toimia. Hän valitsee isänsä käyttämättömän luottokortin varastamisen ja lennon Tokioon etsimään siskoaan, sillä koulustakin tuli parin viikon potkut tappelun vuoksi.

“Three hours before he could crash. Adam stood outside the station in the bright sunshine just letting everything sink in: this street, these people, this city, all so much the same as at home and at the same time so incredibly dissimilar.”

Kieli on varmasti nuorisoon vetoavaa, kuin viileän tyypin kerrontaa tapahtuneesta. Aikuiselle, tai ainakin minulle, särähti korvaan samaa tarkoittavien sanontojen toisto peräkkäin. Minusta tuo keino toimii puhekielessä paremmin kuin kirjoitettuna ja siksi jatkuva toistelu alkoi puuduttaa lukijaa puoliväliin päästyäni. 

Adam toivoo löytävänsä Charlien reppumatkakaverin, Alicen, joka varmasti tietäisi lisää katoamisesta. Kun Adam sattumalta näkee Alicen kadulla, tämä juokseekin karkuun. Charlien kohtalo vaikuttaakin paljon monimutkaisemmalta ja Adamin muutaman päivän sisällä kokoamien johtolankojen mukaan myös Tokion alamaailmalla saattaa olla tekemistä siskon poissaolon kanssa. Suurkaupungin vilskeessä ja vieraan kulttuurin keskellä luoviva Adam ystävystyy onneksi paikallisten nuorten kanssa, jotka auttavat Charlien etsimisessä. Seikkailun ja jännityksen lisäksi kirjasta löytyy myös romantiikkaa, ripaus seksiä ja aah-niin-ihanaa ihastusta.

“Adam nodded. Confused? That didn’t even scratch the surface of what he was going through. The thing that had happened with Alice, and what the woman at the Bar Belle had said, would be bad enough without also having to deal with working out how he felt about Suzy. It was weird how he could sit right next to Aiko, close, together, and think about someone else with this almost detached attitude.”


En tiedä mistä johtui, mutta leppikset tunkivat jatkuvasti kirjan kanteen lepäilemään. Laskin viisi eri yksilöä.


Luulen, että 15-17 –vuotias minä olisi lukenut kirjan mielellään ja kuvitellut tapahtumat luonnollisiksi ja todentuntuiksi. Aikuisen silmin juonesta löytyy muutama liian epäuskottava käänne ja tosiaan kaipasin hiukan rankempaa sisältöäkin. Hitaan alkujaarittelun, esimerkiksi lentokentän tapahtumat, koulupoikien takaa-ajon ja lintujen tarkkailun, olisi voinut tiivistää ja tilan käyttää mielenkiintoisempiin Tokion tapahtumiin.  Mutta toisaalta, enpä kuulu kirjan kohderyhmäänkään. Mielelläni tämän kirjan kuitenkin luin ja katselin vauhdikasta, neonväreissä kylpevää Tokiota hetken brittiläisen teinipojan silmin  :-)
  

6 comments:

  1. Se on jännä, että joihin kirjoihin tulee vaan lukustoppi, jotenkin vaan teksti ei luista, tökkii eikä itse saa sisällöstä mitään irti. Näin minullakin on käynyt Coelhon kirjojen kanssa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä juuri. Minusta nuo Coelhot vaikuttivat molemmat niin epäloogisilta ja teennäisiltä, etten vain nauttinut lukemisesta pätkääkään. Jotenkin ne elämää koskevat hienot lauseetkin lässhtivät, kun vaikuttivat päälleliimatuilta tekstiin. Noh, onneksi maailmasta ei luettava lopu kesken!

      Delete
  2. Voi ihanaa, että kävit vierailulla, niin minäkin löysin tänne! Tykästyin blogiisi hirmuisesti. :-)

    Jännä juttu noiden Coelhon kirjojen kanssa. Luin yhden Coelhon kirjan, Zahirin, ja se oli mielestäni aivan järisyttävä (->se sopi yhteen silloisen elämäntilanteeni kanssa), mutta kun yritin lukea muita Coelhon kirjoja, niissä oli juuri tuo päälleliimauksen tunne. En tiedä, onko kyse loppujen lopuksi kirjasta vai lukijasta, mutta en ole tykännyt Coelhon muusta tuotannosta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos - ja tervetuloa vastavierailulle :-)

      Varmaan kyse on lukijasta, sillä Coelhoahan myydään huimia määriä, eli kyllä maailmassa riittää hänen viestinsä ja tyylinsä ymmärtäjiä. Minua ei näillä yrityksillä napannut mukaansa. Elämäntilanteet vaikuttavat lukemiseen tosi paljon, me thinks!

      Delete
    2. Ja sama pätee muuten elokuviinkin. Näin esimerkiksi kerran lentokoneessa yhden Steve Martinin elokuvan, joka sopi sekin silloiseen elämäntilanteeseeni ja joka oli mielestäni järisyttävän hyvä. Kun yritin katsoa elokuvan toistamiseen myöhemmin, totesin, että voi taivas mitä sontaa. :-D

      Delete
    3. Joo, samanlaisia kokemuksia löytyy. Täytyy vain toivoa, ettei ole tullut suositeltua kyseisiä leffoja tai kirjoja kenellekään...

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!