Wednesday, December 12, 2012

Juoksuja ja joululauluja

Johan on ollut menoa, ja sama trendi jatkuu näillä näkymin jouluun saakka. En malta odottaa joululomaa, jolloin ei ole mitään ohjelmaa tai suunnitelmia. Kun suurin osa tuttavistakin jättää tämän kaupungin tomut jaloistaan ja suunnistaa joko ulkomaille, suurkaupunkeihin tai vielä enenmmän maalle, on aikaa vain olla ja tehdä mitä huvittaa. Pidän sormet ristissä sen varalta, että sää olisi inhimillinen eikä kuumuuden vuoksi tarvitse viettää lomapäiviä joko a) kaulaa myöten vedessä tai b) ilmastointilaitteen hurinassa sisällä. 

Lukeminen on joulukiireiden vuoksi jäänyt vähemmälle, vaikka Salman Rushdien muistelmaan Joseph Antoniin olen kyllä aivan koukussa. Huomasin, että se on hiljattain myös suomennettu. Suosittelen todellakin: paljon mielenkiintoista kirjamaailmasta, kirjailijoista ja politiikan vaikutuksista kirjallisuuteen. Jotkut henkilökohtaiset paljastukset eivät ole niin kovin miellyttäviä lukea ja näkökulma on joissakin kohtaa hyvin subjektiivinen, mutta toisaalta, on kyse muistelmasta. Jo nyt harmittaa, että se tulee kohta loppumaan, mutta onneksi kiireen takia ehtii nautiskella vain parikymmentä sivua kerrallaan ja näin nautinto pitkittyy.

Teetä on tietenkin kulutettu tavalliseen malliin. Tällä viikolla saapui kaunis paketti T2:lta, johon olin koonnut runsaasti teetä ja muita tuotteita sekä lahjoiksi, että omaan käyttöön. Ja voi, kuinka ihanasti ja tyylikkäästi T2 olikaan pakannut lähetyksen! Kaunis, musta rasia oltiin kääritty iloisenkeltaiseen, paksuun lahjapaperiin. Sen sisällä tuotteet oltiin kääräisty kultaiseen silkkipaperiin ja särkyvät kuplamuoviin. Koko komeus saapui mattamustassa pehmustetussa pussukassa. 


Ilostuttava paketointi, etenkin, kun kestävän mustan laatikon saa helposti uusiokäyttöön.

Elämä jatkuu taas iloisesti näiden voimin!


Mukaan oltiin laitettu myös pari maistiaista, joista toisen ehdin korkata: Southern Sunrise on hedelmäpommi, joka sisältää omenaa, valkoista hibiskusta, karhunvatukan lehtiä, greipinkuorta, sitruunaruohoa ja sitruuna- ja greippiaromia. Jostain syystä en löytänyt teetä T2:n web-sivuilta, vaikka muistaakseni tämä tuli aika vasta myyntiin. Onkohan jo loppuunmyyty, vai ehkä olen vain hiukan sokea? En ihmettelisi teen suosiota ollenkaan: kysehän on hedelmähaudukkeesta, jonka sitrusmainen tuoksukin jo saa hyvälle ja aurinkoiselle mielelle. Juoma on kuin vastapuristetun greippimehun kuuma versio, vaikka toimiikin mainiosti myös jääteenä.

Toistakin hedelmäjuomaa tuli testattua. Fruitalicious on karkkimainen sekoitus omenaa, lohikäärmehedelmää, sea buckthorn berries (kuka osaa suomentaa?), aronia-marjoja, goji-marjoja, kiiviä, ananasta, papaijaa, karpaloa, mustikkaa ja hedelmäaromia. Nautiskelimme Fruitalicious-teetä piknikillä ala-asteen pihalla eilen illalla, kun kindy- ja pre-primary -luokat lauloivat joululauluja. Perinteinen Kindy and Pre-Primary Christmas Carols Picnic on järjestetty jo 15 vuotta ja on tosi ihana tapahtuma sekä pikkuisille koululaisille, jotka selvästi nauttivat esiintymisestä, että vahemmille ja muille sukulaisille. Fruitalicious-haudukkeen tuoksu on taivaallinen ja makukin sellainen, että maistuu jopa lapsille. Karkkiteetä.


Pakkauskin on jo kuin karamelli ja kuvaa hyvin tuoksua ja makuakin.

Marjat ja hedelmät hautumassa.

Christmas Carols: 4-6 -vuotiaita tähtiä.

Oman pikkuisen luokka lauloi tällaisen kauniin gospel-hymnin, käsiliikkeineen kaikkineen. Yleisön silmäkulmat eivät pysyneet kuivina tänäkään vuonna:

Peace Like a River

I've got peace like a river
I've got peace like a river
I've got peace like a river in my soul
X2

I've got love like an ocean
I've got love like an ocean
I've got love like an ocean in my soul  
X2

I've got joy like a fountain
I've got joy like a fountain
I've got joy like a fountain in my soul
X2

I've got peace like a river
I've got love like an ocean
I've got joy like a fountain in my soul
I've got peace like a river
I've got love like an ocean
I've got joy like a fountain in my soul


Oikein ihanaa joulunodotusta kaikille - ja suokaa anteeksi hiukan harvemmat päivitykset ennen joulua!

10 comments:

  1. Oisko silkkipaperia?

    Oikein ihanaa joulunodotusta sinnekin - täällä meinataan hukkua lumeen, aurinko olis kiva ylläri.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos avusta, korjataan tilanne :-)

      Valkoinen joulu on unelmissain...

      Delete
  2. Todella kauniit sanat laulussa, täytyi käydä Youtubessa heti kuuntelemassa tuo kappale. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minä yritin löytää sellaisen jouluun sopivan rauhallisen version, niin kuin lapset lauloivat illalla, mutta löysin vain sellaisia nopeatahtisia ja kovaäänisiä ralleja Youtubesta. Kuuntele se sävel ja sitten laula kauniisti, svengillä ja rauhallisesti, niin tulee se sama ihana tunnelma :-)

      Delete
  3. Oi, nuo pienten jouluesitykset ovat aina niin - no, nyyh. <3 Meillä on tänään illalla päiväkodilla tonttupolku ja lauantaina sitten ekaluokkalaisen koulussa joulujuhla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin ovat, tosi liikuttavia ja suloisia! Tonttupolku on kivan kuuloinen, mitä siihen sisältyy? Täällä ei olekaan kouluissa samantyylistä joulujuhlaa ollenkaan, en sitten tiedä kristityistä yksityiskouluista, että olisiko siellä oikein kunnon juhlat.

      Delete
  4. Buckthorn berry on paatsama, sea-buckthorn puolestaan tyrni. Toisaalta sanakirja näyttäis antavan vastaukseksi kysymykseesi sekä tyrnin että paatsaman. Hieman hämmentävää. Toivottavasti oli jotain apua vastauksesta. =)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Sherlock-Anttu! Täytyy myöntää, että paatsamasta en ole ennen kuullutkaan. Katselin nyt sitten marjojen kuvia ja luulen, että kyseessä ovat tyrnimarjat. Case closed :-)

      Delete
  5. Kiitos vielä teestä tätäkin kautta! Nuo paketit ovat kyllä upeita! :-D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ole hyvä, ja kiitos itsellesi!
      Kuvasta näit varmaan jotain tuttua :-)

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!