Monday, December 17, 2012

Voittajien julistus - juhuu!

Minusta ei koskaan voisi tulla ruokabloggaria: kun eteeni tuodaan upea ja herkullinen annos, unohtuu kamera (ja koko muu maailma) saman tien. Minusta tulee putkiaivoinen neanderthal, jolla on vain yksi tavoite: ruoka mahaan. Alla kuitenkin muutama kuva viihtyisästä lounaspaikasta, jossa vietin nautinnolliset kaksi tuntia hyvän ystävän ja mini-me:n seurassa lauantaina. Teestä sentään onnistun ottamaan kuvia, sen äärellä kun maltan aina rauhoittua (vai johtuuko se vain siitä, että muutoin palaisi kieli?). Mainittakoon kuitenkin, että herkuttelin hienosti lautaselle asetellulla haloumi-munakoiso-retiisisalaatilla, jonka päälle pirskoteltu öljypohjainen  kastike oli aivan taivaallinen.


Lounaspaikan takaoven kovanahkainen asukas.

Viihtyisyyttä sisältä: täällä luovuus kukkii.

Hyvä tee: kaiken a ja o.

Huomatkaa asiaankuuluvat teelusikat :)

Mutta asiaan siis: arvonta on suoritettu. Bloggari avasi viinipullon kokatessaan illallista, minkä johdosta olo oli liian leväperäinen tällaisiin tarkkuutta vaativiin toimiin. Oli siis parempi antaa tekniikan hoitaa hommat, kuin lähteä saksimaan lappusia ja käsittelemään potentiaalisesti särkyviä kippoja. *Hik*. Random org toimeen:



Arvoin kirjojen voittajat ensin, kun ne kerran olivat alkuperäisiä palkintojakin, eli Maija ja Elegia saavat kaksi Roland Harveyn kirjaa kumpainenkin. Kalenteri lähtee Hipulle. Kaikki voittaneet saavat lisäksi (halutessaan) pari yksittäspakattua Milo-juomajauhepussukkaa mukaan, jotta pääsee kunnon aussifiiliksiin lukiessa ja kuvia katsellessa :-) 

Voittajat laittakoot yhteystietonsa ja Milo-testaushalukkuutensa sähköpostilla osoitteeseen sannascupoftea miuku gmail dot com, niin saadaan paketit matkaan. Oikein paljon onnea voittajille! Tässä arpoessa särkyy kyllä sydän, kun olisi niin kiva lähettää kaikille osallistujille ja varsinkin blogiin säännöllisesti kommentoineille jotain. Valitettavasti talous ei tuollaista avokätisyyttä salli, joten haluan vain kiittää lämpimästi kaikkia muita osallistuneita myös!


17 comments:

  1. Minulla on aika usein sama vika. Tai muistan ruoan kuvaamisen ehkä puoli välissä, kun aivot on saaneet jo hieman energiaa...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, se kuva on kyllä tosi erinäköinen, jos ateriasta on jo syöty puolet, nimimerkillä "kokemusta on" :-)

      Delete
  2. No höh, miten tämä arvonta meni nyt minulta taas ihan ohi aivojen? Onnea silti voittajille! :)

    ReplyDelete
  3. Sama vika! Saatan vielä muistaa kuvaamisen, mutta nälkäisenä en jaksa keskittyä, joten nekin vähät kuvat, mitä on, ovat yleensä aika surkeita.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, tuttua hommaa: zoomaus päin prinkkalaa ja nälkäiset sormet kuvassa!

      Delete
  4. Oi, olen ollut arpaonnekas! :)
    Minä en yleensä kuvaa ruokiani, mutta kun mies viime viikolla kähetti kuvaviestin herkullisesta lounaastaan, päätin tehdä poikkeuksen. Tosin olin joannokseni syönyt, mutta lähetin miehelle vastineeksi kuvan kokonaisesta kattilallisesta makaroni-tonnikalamössöä. Ei järin herkullinen näky ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onnea!
      Makaroni-tonnikalamssö on just sellaista neanderthal-arkea!

      Delete
  5. Voi jee, ei voi olla totta!!!! Kiitos, kiitos!!! Ja kaiken lisäksi vielä vähän salaa toivoinkin, että voittaisin sen kalenterin, kun se kuulosti niin mielenkiintoiselta. Ei voi olla, että voitin sen oikeasti. Kiitos! (Vai sanoinko sen jo, hih).

    ReplyDelete
    Replies
    1. No hyvä juttu, sehän ei ollut edes vaihtoehtona, kun osallistuit, eli kiva kuulla että kelpaa! Onnea!

      Delete
  6. Voi jee, minä voitin!!! Nyt olen ihan töpinöissäni, kun yleensä ei arpaonni suosi :D Ja nuo kirjat vaikuttavat aidosti ihanilta tällaiselle aussifanille - tuskin malta odottaa!! :))

    Laittelen postia :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onnea, onnea! Kiva, että tulee tarpeeseen! Niissä on aika paljon sellaisia 'sisäpiirin vitsejä' eli oikein hyvä aussifanille.

      Delete
  7. Replies
    1. Joo, nuo ovat uskomattoman hienot. Koko paikassa on kyllä ihailtava asenne, hyvän ruoan ja teen lisäksi. Käsistään kätevät asiakkaat ovat tehneet myös osan sisustusta ja näyttävät tuovan omistajalle kaikenlaista kivaa, jonka uskovat sopivan paikan henkeen.

      Delete
  8. Miten teillä on näin paljon kaikkia ihania kahviloita ja teehuoneita siellä! Aivan mahtavat teelusit, haluun tollaiset! :-D

    Mä itse asiassa ujostelen vielä kuvien ottamista yleisissä tiloissa ja esim. kahviloissa, vaikka täällä Norjassakin on kyllä sen verran bloggaajia, että varmasti en olisi eka, joka käy kuvaamaan lautastaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, ei meillä ole ihania paikkoja ollenkaan tarpeeksi tässä kaupungissa, vaikka kysyntää olisi. Aina ovat pöydät täynnä, vaikka toisaalta, onko ihmekään, kun nuo paikat ovat niin ihania? :-)

      Minä räpsin diskreetisti kännykällä menemään eikä kukaan tuijottanut tai ihmetellyt ollenkaan. Kokeile!

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!