Wednesday, May 30, 2012

Matkalla (oikeasti, kohta)

Pää on vieläkin hiukan pyörryksissä: päivän varoitusajalla käteeni tyrkättiin lentoliput, pääsyliput, ohjelma, majoitustiedot ja ruokarahat. Kaikki oltiin järjestetty selkäni takana minun puurtaessani suljetun oven takana keskellä uskomattoman kiireistä päivää. Rakastan työkavereitani! Muutaman tuhannen kilometrin matka alkaa huomenna, ja vaikka olenkin mukana työn puitteissa, olen todella innoissani koko jutusta. Toivottavasti ehdin postaamaan tulevan week-and-a-bit aikana: kerrottavaa tulee varmasti olemaan. Odotan myös innolla pitkiä lentoja, jotka käytetään tietenkin lukemiseen. En ole vielä pakannut, mutta tiedän, että ensiksi on pakattava ne kaikkein tärkeimmät: hyvät kirjat.


Aamumaisema, jota tulee viikossa kyllä jo varmaan ikävä.

Tuesday, May 29, 2012

Matkalla

Pitkästä aikaa kirja, joka ruoski laiskimmatkin aivosolut töihin. Hermann Hessen The Journey to the East tuskin antaa yhtäkään selkeää vastausta luomiinsa mysteereihin. Heti ensimmäisen mahtipontisen lauseen luettuani kasvoilleni levisi mairea hymy: tämä kirja tulee olemaan loistava. Vai mitä sanotte?:

“It was my destiny to join in a great experience.”


Hesse, H.: The Journey to the East, Martino Publishing, Mansfield Centre, CT, USA, 2011.


Kirjan päähenkilö H.H. (kesti viikon, ennen kuin allekirjoittaneella klikkasi, että nehän ovat kirjailijan omat nimikirjaimet… öhöm, laitetaan flunssan piikkiin.) oli saanut mahdollisuuden salaperäisen seuran jäsenenä osallistua uskomattomaan Matkaan, joka sijoittuu jonnekin ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Koska matkalaiset eivät lopulta saavuttanut päämääräänsä ja koska muuttuneen yhteiskunnan silmissä koko Seuran ja Matkan merkitys, ja itse asiassa koko niiden olemassaolo, oltiin kyseenalaistettu, päättää H.H. kirjoittaa matkasta lyhyen kuvauksen. Tapahtumien todellisuuden ja merkityksellisyyden todistaminen muille tuntuu olevan miltei yhtä tärkeää, kuin niiden todistaminen H.H:lle itselleen.

Tehtävä on kuitenkin vaikea: ajan kuluessa H.H. myöntää unohtaneensa paljon yksityiskohtia, eivätkä matkan aikaiset päiväkirjat ole enää tallessa. Suurin este vapaalle kertomiselle on kuitenkin Seuralle tehty lupaus:


I am handicapped because of my former vow to the League; for although this vow permits unrestricted communication of my personal experiences, it forbids any disclosures about the League itself. And even though the League seems to have had no visible existence for a long time and I have not seen its members again, no allurement or threat in the world would induce me to break my vow.”

 
Kirjan ensimmäisen puolikkaan ajan metsästin hanakasti kaikkia niitä pisaroita, joista olisi mahdollisesti muodostunut jonkinlainen kuva siitä, mikä tämä Seura oikein on. H.H. kertoo, kertoo, kertoo, ja juuri kun ollaan pääsemässä mehukkaaseen kohtaan, estää Seuralle vannottu vala paljastuksen. Kirjan alku vietetään noissa epätietoisuuden maisemissa, samalla kun H.H. tuskailee tarinansa kertomisen mahdollisuutta yleensä, samasta syystä. Tarinaan on ripoteltu H.H.:n muistoja Matkalta: kuvaukset pääosin länsimaisen kulttuurin ja taiteen tärkeistä henkilöistä ja tapahtumista eri vuosisadoilta nivoutuvat yhden ihmeellisen matkan puitteisiin, johon kaikki ottavat samanaikaisesti osaa.

Tarinan kertominen tulee kuitenkin astetta mahdollisemmaksi, kun H.H. löytää yhden matkakumppaninsa, palvelija Leon. Ristiriitaisen kohtaamisen jälkeen H.H. viettää yön kuumeisesti kirjoittaen kaiken Matkaan, Seuraan sekä niistä kirjoittamiseen liittyvistä turhautumisista ja epäilyksistä. Kun hän saa kirjeen toimitettua, hän nukahtaa uupuneena syvään uneen. 

Minulle kirjan rytmi muuttui puolessa välissä, jolloin H.H. herää seuraavana aamuna ja löytää Leon istumasta samassa huoneessa. Yhtäkkiä tarina lentää kovaa vauhtia, Seura onkin aktiivinen ja läsnä, ja H.H.:lla on siinä roolinsa. Tapahtumat vyöryvät miltei unenomaisesti eteenpäin.


“I had lived in this town many months, occupied with my notes about the League and our journey and did not know whether the rest of the League still existed, where it was, and whether I was perhaps its last member. Indeed, to be quite frank, at certain times I was not sure whether the League and my membership of it were ever real. And now Leo stood there, sent by the League to fetch me. I was remembered, I was summoned, they wanted to listen to me, perhaps to pass judgement on me. Good! I was ready.”

Juonta en halua paljastaa tämän enempää, muuten lukukokemus epäilemättä kärsii. Minusta se epätietoisuus, palasten yhteensovittaminen ja yllätyksellisyys ovat niin olennainen osa tarinaa. The Journey to the East oli kirjakerhokirja ja kokoonnuimme yhteen perjantai-iltana puhumaan lukukokemuksistamme. Mistä kirja oikeastaan kertoi? Länsimaisesta taiteesta ja luovuudesta? Taiteilijan henkisestä vapaudesta? Mikä se matkan kohde ‘Itä’ oikein on? Oliko kaikki unta? Olivatko kaksi päähenkilöä yksi ja sama henkilö? Millaisia mahdollisia viittauksia kirjassa oli taolaisuuteen tai buddhalaisuuteen? Oliko kirjan pääviesti se, että kaikkia tapahtumia tulkitaan omasta, putteellisesta perspektiivistä? Nuo olivat kysmyksiä, joita pohdimme myöhään yöhön.


The Journey to the East on ehdottomasti kirja, jonka haluan lukea uudestaan ja olen varma, että löydän siitä vielä paljon uutta. Esimerkiksi kaikki viittaukset tiettyihin historiallisiin henkilöihin epäilemättä sisältävät merkityksiä, joihin en ensilukemalla ehtinyt paneutua. Kirjakerhokirjaksi tämä oli moniulotteisuudessaan ja tulkintojen mahdollisuuksiensa puolesta hieno valinta.

Kirjakerhotapaamisen paikka oli muuten upea: tunnelmallinen, vanha perinnerakennus, jonka luulin olevan asumaton, kunnes sain tietää, että se on yhden kerholaisemme koti. Oli hienoa päästä kyläilemään rakennukseen, jota on monesti ohikulkiessaan ihmetellyt.


Valitettavasti oli liian pimeää muuhun rakennuksen kuvailuun, mutta tässä edes seinää.

 Olisi huippua kuulla muita mielipiteitä ja tulkintoja tästä kirjasta!


Monday, May 28, 2012

Touching base

Hurraa, henki kulkee vihdoinkin! Reilun viikon sairastelun jälkeen teen rästitöitä yötä myöten, joten Hessen The Journey to the East -blogikirjoitus saa odottaa. Sanotaan kuitenkin, että mahtava kirja! Kirjakehoonkin siis jo ehdin, ja siitäkin lisää myöhemmin.

Divarista löytyi omaan hyllyyn seuraavat halutut aarteet:

Debra Adelaiden The Household Guide to Dying ja Siri Hustvedtin The Summer Without Men.


Tuntuvat niin uusilta, että näitä tuskin on edes luettu!



Saturday, May 26, 2012

Loppuuko tämä koskaan?


Sairastelu vain jatkuu. Lohdutuksena olen saanut kuulla, että puolet kaupungista on saman flunssan kourissa. Olen meidän perheessä ainoa, joka ei ottanut muutama kuukausi sitten flunssarokotetta. Arvatkaa kaduttaako, kun toiset kirmaavat pärskivän ja tukkoisen mamman vierellä normaaliin tahtiin?


Lohdutusta olen saanut myös teestä, varsinkin nyt, kun viikon nuhanenän jälkeen voin taas hengittää ja jopa aistia tuoksuja. Kupissa on ollut uusi tuttavuus: aasialaisesta supermarketista hankittu Dragon Well tea (Long Jing, Lung Ching), jossa on mausteena jasmiininkukkia. Irtoteetä tuo maahan Nutrileaf ja se on pakattu ‘foil bagiin’. Vieläkin järkyttyneenä niistä kiinalaisten vihreiden teiden tuholaistorjunta-ainejäämistä, yritin heti tietenkin googlata, että mistä Nutrileaf hankkii teensä  – mutta tuloksetta. Samassa sarjassa on muitakin teelajikkeita, ja kotona kaapissa on samalla reissulla hankittu, avaamaton sencha. Mielikuvitus siis vähentää teenautintoa, koska epäilys mahdollisesta alkuperästä jäytää yhä.




Tee on hiukan tujakampaa vihreää teetä, jolle suloista makeutta ja ihanaa tuoksua tarjoavat jasmiinin terälehdet. Long Jing tee paahdetaan  hetki poimimisen jälkeen ja on yksi Kiinan suosituimmista teistä (ilman jasmiininlehtiä). Teetä kutsutaan myös ‘Vihreän teen kuninkaaksi’ ja Kiinan kansallisteeksi. Yhden legendan mukaan tee saa nimensä kaivosta, jonka pinnalla kevyempi sadevesi muodosti lohikäärmeen muotoisia liikkuvia hahmoja aina sateen jälkeen. Alkuperäistä Long Jingiä kasteltiin tuolla vedellä ja tee sai siksi nimekseen Dragon Well tea. Long Jingillä on oma laatuluokittelunsa ja aitoa teetä viljellään vain tietyillä alueilla. Oma teeni ei ole mitään huippulaatua: lehtien koko vaihtelee ja mukana taitaa olla vähän varttakin. Paremman puuteessa menee kyllä, arkisena teenä, ja maku sekä aromi ovat kuitenkin sen verran vahvat, että teen tunnistaa.




Muuten, chai-arvoitus on melkein ratkaistu: viime vuoden helmikuussa Australian Itä-rannikkoa hakkasi hirmumyrsky Yasi hurjin seurauksin. Myrskyn laannuttua, sister-in-lawni oli yksi ensimmäisten avustusjoukkojen mukana Cairnsiin matkaavista. Hän kertoi pikkukaupasta, joka oli puoliksi hajonnut, ja jonka hyllyllä oli vielä myrskyn jälkeen sekalaisessa rivissä paikallisen teeviljelmän tuotteita. Hän halusi tukea kauppiasraukkoja ja osti muutaman paketin ihanaa teetä lahjaksi ystäville. Teelläni olikin siis pajon mielenkiintoisempi  tarina, kuin odotin! Tuotemerkki ei ole vielä tiedossa, mutta kehuttuani teetä maasta taivaisiin, lupasi sisko selvittää asian seuraavalla visiitillä. 

Vaikka myrskystä on kulunut jo vuosi, ovat Yasin seuraukset vielä ihmisten elämässä läsnä. Jälleenrakennus vie aikaa ja monet ovat masentuneet tai traumatisoituneet. Varsinkin lapset ovat järkyttyneet tapahtuneesta. Juuri loppumaisillaan oleva Wet Season, joka kestää joulukuusta huhtikuuhun, oli kuulemma ollut monille rankkaa aikaa: kova sade ja tuuli toivat mukanaan muistoja, joista on vaikea päästä eteenpäin.

Tuesday, May 22, 2012

11 vastausta sairashuoneelta

    Sinisen linnan kirjaston Maria haastoi minut vastaamaan 11 kysymykseen. Ajattelin jättää vastaamisen ajankohtaan, jolloin aivotoimintani on normalisoitunut tämän kamalan flunssan jälkeen, mutta sängyssä makaamisesta tylsistyneenä päätinkin käydä heti haasteen kimppuun:


1.       Mistä asiasta sait viimeksi kehuja?
 Eilen joku sanoi, että minun kanssani on kuulemma helppo tehdä töitä.

2.       Mitä kirjaa lukiessasi nauroit viimeksi ääneen?
Hitsi, en muista kirjan kanssa nauraneeni pitkään aikaan, mutta luen viikoittain netti-Hesarista Fingerporit ja silloin kyllä hörisen ääneen. Ai niin, lastenkirjojen kanssa olen kyllä nauranut. Viimeksi taisi olla Roald Dahlin Charlie and the Great Glass Elevator.

3.       ...ja mitä kirjaa lukiessasi itkit?
Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli. Ostin sen jälkikasvulle, mutta haluan lukea sen itsekin uudestaan. Joka yrityksellä alan kyynelehtiä heti alussa.

4.       Lempirunosi ?
Jo pitkään lempparini on ollut aiemmin mainitsemani Fernando Pessoan runo.

5.       Mitä (tällä hetkellä teattereissa pyörivää) elokuvaa haluaisit mennä katsomaan?
The Dictator :)

6.       Entä näytelmää/balettia/oopperaa?
Balettia: Poéme de l’extase

7.       Missä maassa (kaupungissa) haluaisit asua, jos et saisi asua Suomessa?
Haluaisin kokeilla asumista jossakin japanilaisessa keskisuuressa kaupungissa muutaman vuoden ajan. Ja Hongkongissa olen aina halunnut asua vähän aikaa. Queenslandin Sunshine Coastilla taas voisin asua mielelläni loppuelämäni.

8.       Mitä sinulle merkitsee sana koti?
Paikka, jossa mikään ei ärsytä; jossa on kaunista, turvallista ja rauhallista; ja jonne voi kutsua mukavia ihmisiä kylään.

9.       Millaisen unen muistat nähneesi viimeksi?
Avasin tuntemattoman, ison betonirakennuksen käytävällä satunnaisen oven, jonka takana oli yllätyksekseni kaksi vanhaa työkaveria!

10.   Jos olisit lintu, mikä lintu olisit?
Olisi kiva olla joku pieni ja kaunisääninen lintu, joka hyppelisi oksalta toiselle liverrellen keväisessä auringonpaisteessa. Mutta sitten on tietenkin kissat ja autot ja muut vaaralliset realiteetit. Käytännöllisistä syistä olisin siis ehkä merikotka. Saisi rauhassa liihotella kaukana ihmisistä eika muut linnutkaan tulisi koputtamaan nokkaa :)
 
11.   Jos tämä päivä olisi laulu, mikä laulu se olisi?


“YOU WORRY MUCH ABOUT THINGS YOU DON’T UNDERSTAND
BUT DON’T GIVE UP, IF IT DOESN’T GO WITH THE PLAN
WHY NOT HAVE SOME FUN
WHILE YOU’RE STILL YOUNG AND STILL OK
COS’ LIFE IS SHORT
DO WHAT YOU CAN TODAY, TODAY
WHY CAN’T WE BE HAPPY”




Eilen sisustusliikkeen ikkunasta bongattua.

Monday, May 21, 2012

Aaaaattschiuuuuuh!


Olen onnistunut hankkimaan itselleni mielettömän syysflunssan.  Aivastelen jatkuvasti ja tuntuu, että pää räjähtää. Kuumetta ei ole ollenkaan, vaikka siltä tuntuukin. Onkohan tämä joku allergia? Ajattelin jakaa flunssajuomareseptin, jonka pitäisi tehota kaikenlaisiin pöpöihin:

Laita teekannuun yhden sitruunan mehu ja puolikkaan sitruunan (pesty) kuori palasina, puolikas kanelitanko, pari hyppysellistä tuoretta timjamia, 3 cm pätkä tuoretta inkivääriä raastettuna ja ruokalusikallinen hunajaa. Kaada päälle kiehuva vesi ja anna hautua viisi minuuttia - valmis!

Saa nähdä tehoaako. 

Naapurin tyhjällä tontilla kasvaa taas näitä päivänpiristäjiä.

Tavoitteet korkealla


Greg Mortensenin ja David Relinin Three Cups of Tea. One Man’s Mission to Promote Peace… One School at a Time päätyi pinoon ystävän suosituksesta, vaikka hän ei ollut itse ehtinyt lukea sitä. Tulin kuulemma aiheesta mieleen. Yleensä kannen ‘The multi-million-copy US No.1 Bestseller’-julistus  olisi jo saanut minut epäileväiseksi, mutta takakannen blurb rohkaisi yrittämään.


Greg Mortensen on amerikkalainen entinen kiipeilijä, joka vuonna 1993, epäonnistuneen K2-reissun aikana, eksyi sattumalta pieneen, köyhään pohjois-pakistanilaiseen vuoristokylään, Korpheen. Paikallisten huolenpidosta  ja lasten palavasta halusta oppia liikuttuneena, hän lupasi palata ja rakentaa kylän lapsille koulun. 


Mortensen, G. & Relin, D.O.: Three Cups of Tea. One Man’s Mission to Promote Peace… One School at a Time. Penguin Books, London, 2007.

Kirja seuraa Mortensonin elämänvaiheita Yhdysvaltojen ja Pakistanin välillä, sekä projektin kasvua yhdestä koulusta satoja kouluja ja projekteja tukevaksi Central Asia Instituteksi. Ajankohdasta muodostuu erityisen haastava yksinäiselle amerikkalaiselle Pakistanin ja Afganistanin syrjäseuduilla ääri-islamin nousun, 9/11:n ja Irakin sodan aikaan.  

“Exhausted refugees, fleeing the fighting, were flowing east in equal numbers, and straining the capacity of muddy camps on the margin of Peshwar. Mortenson had planned to leave two days earlier, on a trip to scout sites for possible new schools, but the electricity in the air held him in Peshwar. The tea shops were abuzz with talk of lightning–quick Taliban victories.”

Sellaisia ihmisiä, joiden sisimmästä löytyy vahva palo ja motivaatio yhdistettynä käytännöllisyyteen ja kykyyn muuttaa ideat todellisuudeksi, on harvassa. Vieläkin harvemmassa ovat ihmiset, jotka tekevät yötä päivää töitä pyhimysmäisesti miltei omasta hyvinvoinnistaan välittämättä tuhansien kilometrien päässä asuvien ihmisten hyväksi. Kirjan perusteella kuvaus sopii Mortensoniin.  

Ensin kirjan amerikkalaistyylinen superlatiivien viljely epäilytti, mutta tarinan edetessä ja Central Asia Instituten sivuilla vierailun jälkeen oli myönnettävä, että Mortenson on ainutlaatuinen henkilö ja saanut aikaan käsittämättömän määrän hyvää oman pienen tiiminsä kanssa. Mortensonin periaatteena on ollut Pakistanin ja Afganistanin syrjäseutujen lasten, varsinkin tyttöjen, kouluttaminen paikallisia auktoriteetteja ja tapoja kunnioittaen. Koulutuksen hän näkee avaimena rauhaan, parempaan tulevaisuuteen ja ääri-islamin uhan vähentämiseen.


“It is my vision that we all will dedicate the next decade to achieve universal literacy and education for all children, especially for girls. More than 145 million of the world’s children are deprived of education due to poverty, exploitation, slavery, gender discrimination, religious extremism and corrupt governments.”


Mortensonin solmimat ystävyyssuhteet Pakistanissa ja projektien toteuttaminen koko yhteisön voimin on hienoa luettavaa, samoin Mortensonin halu oppia toisen kotimaansa kulttuurista ja kielestä kaikki mahdollinen.

“Here we drink three cups of tea to do business: the first you are a stranger, the second you become a friend, and the third you join our family, and for family we are prepare to do anything – even die.”

Kirjan on lukuisiin asianosaisten haastatteluihin perustuen kirjoittanut journalisti David Oliver Relin, Mortensonin avustuksella. Toimittajatausta näkyy kirjoitustavassa, jossa on usein reportaasin tuntua. Minusta oli mielenkiintoista lukea juuri tuosta ääri-islamin noususta Pakistanissa pienten kylien perspektiivistä sekä kyläläisten arjesta. Suuria kirjallisia elämyksiä tai kikkailua sivuilta ei löydy, mutta Mortensonin saavutukset ja sotaisten, karujen syrjäseutujen asukkaiden elämäntarinat saivat silti tipan silmään silloin tällöin.  Respect.

Saturday, May 19, 2012

Kiirettä kirjarintamalla


Olen löytänyt raajani uudestaan tänä aamuna. Puolen vuoden takainen rannevamma molemmissa käsissä on vihdoinkin parantunut ja uskaltauduin kuntosalille painojen kanssa. Huh, jalat ja kädet vapisten sieltä lähdettiin, vaikka painot olivatkin ihan höyhensarjassa. Seuraavat kaksi päivää saattavat olla aika tuskallisia, venyttely-yrityksistä huolimatta.  Saunattomuus harmittaa, kun siellä takuulla saisi kipeytyneet lihakset rentoutumaan.


Kirjojen lukemisesta vapaa-ajallakin voi näköjään tulla stressiä. Blogikirja on vielä kesken, samoin kirjakerhon kirja. Lupauduin mukaan myös kirjaketjukokeiluun, jossa luemme kirjoja ja kirjoitamme niistä arvostelun ketjun seuraavalle jäsenelle. Jäsenet ovat tuntemattomia toisilleen ja kirjat sekä arvostelut kulkevat yhden yhteyshenkilön kautta. Jokaisen kirjan mukana saa siten ainakin yhden tai useamman arvostelun. Töissä kirjasen toimittamisen deadline lähestyy ja toisessa työpaikassa sain hienon idean toisenlaisesta kirjasta. Samaan syssyyn sattui myös erilainen kirjoihin liittyvä juttu: ystävä pyysi kolmikymppisten kunniaksi kaikilta vierailta otteita, lauseita ja kohtauksia lempikirjoista. Vau, kuinka mukava tehtävä! Oli ihanaa käydä läpi vanhoja kirjoja, joista olen pitänyt ja joiden välistä löytyi yllättäen kaikenlaista mielenkiintoista menneisyydestä: postikortteja, muistilappuja, apurahahakemuksia (!), pääsylippuja, valokuvia, matkailukarttoja, ja tietenkin ‘kadonneita’ kirjanmerkkejä. Löysin myös aika monta paperinpalaa, joille olin raapustanut jonkun henkilön etunimen ja numeron, ja joista ei ollut enää minkäänlaista mielikuvaa. Pelottavaa, näinköhän olen jo dementoitunut.

Teekupissa on ollut ihanaa kaardemumma-chaita, jonka sain lahjaksi viime jouluna. En tietenkään muista keneltä, tai minkä merkkistä kyseinen tee on :-) Sen verran hyvää chai on kuitenkin ollut, että taidan suorittaa hienotunteista salapoliisityötä ja yritän selvittää asian. 


Eilisiltana oli piiitkästä aikaa mahdollisuus lähteä kaupungille ystävien kanssa iltaa viettämään. Inspiroiduin kovin kännykkäkameran kanssa, jotenkin nuo ikkunat näyttivät niin kauniilta pimeässä illassa. Ja tietenkin piti kokeilla myös valomaalausta.


Mukavaa viikonloppua kaikille!










Thursday, May 17, 2012

Sannabananan ostosvinkit


Elli toivoi arvonnassa postausta siitä, mistä ostan teeni. Arkiteet ostan joskus aasialaisista supermarketeista (japanilainen sencha ja kiinalainen jasmiinitee). Kotikaupunkini valikoima on teen (ja muunkin) suhteen valitettavan suppea, joten yleensä yhdistän teehankinnat matkoihin, tai sitten tilaan netistä.


Heti alkuun pieni selvennys niille, jotka eivät tiedä seuraavaa asiaa Australiasta: ‘tea’ ei välttämättä tarkoita kupillista kuumaa, vaan ‘tea’ on myös illallinen. Jos sinulle ehdotetaan ‘You’re welcome to have tea with us’ ja ajankohta vaikuttaa aika myöhäiseltä, on kyseessä illalliskutsu. Monesti myös kaupassa mietitään ‘What should we have for tea?’  (Jälkiruoka on sitten monesti ‘pudding’ vaikka kyse ei olisikaan minkäänlaisesta vanukkaasta tms ruokalajikkeesta.)


Jos aikomus on oikeasti juoda teetä, tulee avuksi esimerkiksi ‘a cup of’ tai ‘cuppa’. ‘Come over for a cuppa’ tai ‘let’s have a cup of tea’.  


Työpaikoilla on yleensä ‘morning tea’ ja ‘afternoon tea’, jolloin kahvitellaan, juodaan teetä ja napostellaan keksejä sun muuta. Olen jopa ollut sellaisessa paikassa töissä, jossa vielä oli ‘tea lady’ kärryineen. Morning ja afternoon tean aikaan hän kolisteli huoneesta toiseen ja kaatoi kupin kuumaa voileivän tai kakun kera. Ennenvanhaan kuulemma kaikissa isommissa työpaikoissa oli tea lady. Kyseinen tea lady jäi eläkkeelle viime vuonna ja kuulin, että uusi henkilö palkattiin samaan tehtävään. Hurraa traditio!


Arvatkaa kenellä oli kavereita tänään morning tean aikaan?


Mutta asiaan. Mistä saa parasta teetä Australiassa? Nämä ovat paikkoja, joihin olen mieltynyt ensisilmäyksellä, tai ensikulauksella ;-) Jos ette jaksa kaikkia käydä läpi, niin luvatkaa, että klikkaatte Melbournen Oriental  Teahousen ja Perthin Green Tea Housen linkkejä. Ne ovat niin kauniit web-sivut ja kuvastavat hyvin teehen sopivaa arvokkuuden, rauhan ja balanssin tunnelmaa. Tätä postausta tehdessä tuli muuten lievä matkakuume. Allaoleva lista sisältää siis vinkkejä ja potentiaalisen matkaohjelman!


Melbourne

Lupicia Melbournen QV Complexissa (keskustan Artemis Lane) on ihana, kaunis ja rauhaisa pikkuinen liike, jota ainakin viimeksi siellä käydessäni piti vanha ystävällinen kiinalainen tai japanilainen pariskunta (muisti reistaa…). Teevalikoima on kattava ja rasiat kauniita. Hyvä lahjaidea.

The Coffee Companystä kerroin jo aiemmin. Balaclavan juna-aseman lähellä Carlisle Streetillä sijaitseva putiikki myy teetä, kahvia ja eurooppalaisia erikoisuuksia. Viimeksi siellä käydessä kaupan takaosaan oltiin avattu myös pieni kahvila. Carlisle Street on siksikin tärkeä, että sen varrella sijaitsevasta venäläisomisteisesta (?) Golden Rye Bakerystä saa ehkä Australian parasta ruisleipää. Limppuja on kolmea-neljää erilaista, eli kyllästymäänkään ei pääse.

Hip, hip, cool, cool. Melbourne ja Sydney kisaavat jatkuvasti Australian parhaista ruokapaikoista, mikä on hienoa, sillä kova kilpailu tarkoittaa korkeaa tasoa. Oriental Teahouse tarjoaa teen lisäksi herkullisen yum chan. OT löytyy Chapel Streetiltä (South Yarra), keskustan Little Collins Streetiltä ja Chadstone Shopping Centrestä. Katsokaa nyt tuota web-sivua – se on niin Melbourne!


Adelaide

Adelaiden T bar muistuttaa minua aina todella mukavasta vaiheesta elämässäni. Älkää siis odottako minkäänlaista kriittistä asennetta. T bar löytyy Central Marketista ja Rundle Mallin Central Plazasta. Ihania teitä, syntisen ihania kakkuja, kauniita teenvalmistusvälineitä. Siinäpä se pähkinänkuoressa.

Brisbane

Queen Street Mallin Brisbane Arcadelta löytyy The Tea Centre laajoine valikoimineen. Liikkeitä on myös muualla Australiassa, esim Sydneyssä. The Tea Centre järjestää myös luentoja ja teematkoja Intian Darjeeling ja Assam viljelmille.

Grey Streetin (South Bank) Tlicious myy kauniita teevälineitä ja herkullisia teitä. Liikkeessä voi myös istahtaa alas ja nauttia kupillisen kuumaa.

Perth

Kauniilla liikkeellä on rakastamani web-sivu. Japanilaisen hienolaatuisen teen ja tavaroiden jälleenmyyjä löytyy Subiaco Mews Shopping Complexista. Olen aika varma, että ainakin aikaisemmin Green Tea House järjesti myös teeseremonioita, mutta tällä kertaa en huomannut niitä mainostettavan sivuilla. Pieni pala Japania Perthissä.

Paljon hyviä paikkoja puuttuu varmasti ja olisi mukava kuulla muidenkin lempipaikoista. Esimerkiksi Sydneyssä on takuulla hyvä teeapajat. Vinkkejä otetaan kiitollisena vastaan! 


Tuesday, May 15, 2012

Mökkeilyä


Sain ystävältä viikonloppuna lainaksi kauniin kirjan, jota lueskelin leikkipuistossa leppeän tuulen vilvoittamana. Voi, miten olenkaan kaivannut talven tuloa!


Simon Griffiths tunnetaan parhaiten hienoista kuvistaan ruoka-, puutarha- ja sisustusjulkaisuissa. Uuteen kirjaansa, Shack: in praise of an Australian icon, hän on koonnut yhteen elämänmakuisia kuvia ja tarinoita australialaisista majoista/mökeistä/hökkeleistä, joita hän on kohdannut kuvausmatkoillaan. 

Griffiths, S. Shack: in praise of an Australian icon. Penguin/Lantern, Camberwell (Australia), 2010.

Kirjassa pohditaan näiden rakennusten historiaa - karjatilat rakensivat majoja laajojen tilustensa ja karjalauman vahtimisen mahdollistamiseksi, kultakuumeen aikaan hökkeleitä rakennettiin löydösten läheisyyteen asuinsijoiksi, ja rannoille mökkejä rankensivat kalastajat suojakseen - ja nykypäivää: jotkut mökit on jätetty elementtien armoille rapistumaan, kun taas toisista on tullut vaalittuja elämäntapa-asuntoja.




Tätä kirjaa on ihana koskea: pehmeänrouhea ja pavimainen kansi ja paksut sivut tuntuvat mukavilta kädessä, kuvitus on runsasta ja Griffiths osaa välittää asukkaiden, rakentajien ja paikkojen sielun lukijalle. Kaikki rakennukset ovat persoonallisia ja täynnä historiaa ja tarinoita. Toiset on tyylillä sisustettu, jotkut taas rakennettu käytäntö ja huolettomuus mielessä, kun taas joissakin on käytetty mitä tahansa saatavilla olevaa materiaalia. Monia asumuksia ei lukita ollenkaan, ja yhdessä ei ollut edes seiniä. Kaikissa näkyy australialainen mukavuudehalu -  hienostelua ei ole sitten ollenkaan (tai no, ehkä parissa kohdassa). 




Shack on tarkoitettu ennen kaikkea rauhaan, rentoutumiseen, omanlaiseen elämään/työhön ja perheen sekä ystävien kanssa viihtymiseen.

Monday, May 14, 2012

Balaclava-nostalgiaa


Carlisle Tean Balaclava Blendiä olenkin jo hehkuttanut aiemmin. Nyt sään viilentyessä kyseinen tee onkin taas löytänyt tiensä purkiston eturiviin. 


Balaclava on alue Melbournen St Kilda Eastissä ja sinne vie junalla Sandringham Line. Balaclavan keskus on Carlisle Streetin ympäristö, johon on jo vuosien ajan keräytynyt mukavia kuppiloita, sekä trendikkäitä että vaihtoehtoisia pikkuputiikkeja. St Kilda East on myös Melbournen ortodoksijuutalaisten keskus: juutalaisia kouluja, kosher leipomoita ja ravintoloita on siellä täällä, ja katukuvassa näkyy paljon ortodoksijuutalaisten miesten hattuja ja hiuskiehkuroita, peruukkipäisiä naisia pitkissä hameissaan sekä israelilaisia reppumatkaajia.  Balaclavassa asuessamme kuulimme lähileipomossa usein enemmän jiddishiä ja hepreaa kuin englantia. 


Rantaan päin Carlisle Streetiä kävellessä saapuu ensin kuuluisalle Chapel Streetille (jolla on oma website).  Chapel Streetiltä löytyy kivoja ravintoloita ja baareja sekä muotia ja gallerioita. Jos malttaa olla kääntymättä Chapel Streetille ja jatkaa matkaa merta kohti, päätyy St Kildan sydämeen: Luna Parkiin, Esplanadille ja Ackland Streetin ihaniin kahviloihin. Jos kävely ei innosta, kaikki matkat sujuvat nopsaan ratikalla (ainakin 78, 79, 3).


Mutta entiset ihanat kotikonnut sikseen: Balaclava Blend on sekoitus Senchaa ja Ceylonin mustaa teetä, johon on heitetty mukaan krysanteeminlehtiä, mangoa ja persikkaa. Teepuritanistina mustan ja vihreän teen sekoitus, plus mausteet ensin kauhistuttivat, mutta tässä tapauksessa se toimiikin hienosti. Tuoksu on taivaallinen: kukkainen ja hedelmäinen, lisänä vielä teen lämpöinen aromi taka-alalla. Musta ja vihreä tee on onnistuttu sekoittamaan niin, ettei kumpikaan dominoi, vaan tuloksena on tasapainoinen ja herkullinen tee. Hunajan kanssa - tai ilman - nautittuna aivan täydellinen syysiltojen juoma.


Balaclava purkissa.


Sunday, May 13, 2012

Hurraa äidit!

Minulle oli äitienpäivän aamuksi järjestetty kuvanmetsästys (epäilemättä inspiroituneena easter egg huntista). Iloista taidetta oltiin ripoteltu ympäri taloa.





Sain myös lupauksen: 'I'll do anything you want today!'. Katsotaan muistuuko tämä herkullinen lupaus mieleen, kun on aika siivota päivän leikit illemmalla...

Ihanaa äitienpäivää kaikille mammoille!

 

Acquired taste - An Aussie icon


Mikä löytyy jokaisen kunnon aussin kaapista? Jar of Vegemite.

Vegemite on kansallistunteissa verrattavissa esimerkiksi Turun Sinappiin. Sitä lähetetään aussi-expateille ympäri maailmaa ja se erottaa aussit uusiseelantilaisista serkuistaan, jotka pitävät makeammasta Marmitesta. 


Siinä niitä on!

Vegemite on runsaasti B-vitamiineja ja folaattia sisältävää tummanruskeaa kasvis-hiivatahnaa, joka on ‘proudly made in Australia’ vuodesta 1923.  Perinteisesti Vegemitea levitetään voin päälle paahtoleivälle ja syödään aamiaiseksi. Vegemite on ehdottomasti maku, johon on kasvettava. Vanhempana siihen totutteluun menee aikaa ja voi olla jopa *kröhöm* mahdotonta.

Muutama vuosi sitten, kun valmistaja, Kraft, siirsi joitakin tuotantolinjojaan Lähi-Itään ja irtisanoi henkilöstöä, huolestuneet kansalaiset ja media vaativat takuita siitä, että Vegemite valmistetaan yhä Australiassa. Takuut saatiin ja ensi vuonna on 90 vuotta australialaisia Vegemite-aamiaisia takana – well done!

Tämän hyllyn edessä harvemmin pysähdyn.


Vegemiten maku on minusta suolainen, hiivainen ja kitkerä. Sitä on vaikea kuvailla, koska maku ei oikein muistuta mitään muuta ruokatuotetta.  Lukuisista yrityksistä huolimatta en vieläkään levitä sitä leivän päälle. Käytän sitä kasvissosekeiton mausteena, suolan sijaan. Varsinkin flunssaisena Vegemitella maustettu kasviskeitto tuntuu antavan energiaa.

Olen myös oppinut syömään Vegemite-scrolleja lounaaksi. Edistymistä australialaistumisessa on siis tapahtunut. Viisi vuotta sitten jopa nämä scrollit saivat kakomaan, mutta nyt maistuvat hyviltä!


Nami nami.

Saturday, May 12, 2012

Makuasioita


Duuniin matkasi eilisaamuna itseni lisäksi lempiteekannuni. Syynä on se, että olen ollut viime aikoina maistavinani metallin maun teessä. Onko kyseessä mielikuvitus, vai tosiasia – kuka tietää?

Ennen olen valmistanut työpäivän teet lasisessa kannussa, jossa on ruostumattomasta teräksestä valmistettu suodatin, joka kelluu kannun keskellä. Olen kuitenkin skeptinen tuon ruostumattomuuden suhteen. Samoin olen muka maistanut teepallojen metallin teen maussa, jos valmistan teen suoraan kuppiin. Olenkohan vain luulosairas, vai onko muilla samanlaisia kokemuksia? 

No, nyt olen joka tapauksessa päättänyt olla käyttämättä mitään metallista teeni valmistuksessa. Katsotaan paraneeko maku.


Pyörre Sunshine Coastin pikkupurossa.


Teen terveellisyys oli täällä vähän aikaa sitten puheenaiheena. Ystävä kertoi televisiossa olleesta ohjelmasta, jossa analysoitiin teepussien ainesosia, ja mitä niistä liukeni teehen. Samoin Greenpeacen viimeisin raportti kiinalaisen vihreän teen viljelemiseen käytetyistä tuholaistorjunta-aineista pysähdytti miettimään.

Käytännössä teen alkuperää voi olla joskus vaikea selvittää, varsinkin supermarket-teiden suhteen, joissa usein on mainittu ainoastaan alkuperämaa, eikä mitään tiettyä viljelmää. Ehkä siksi on parempi pysytellä sellaisten teemerkkien parissa, jotka valottavat enemmän arvojaan ja teen alkuperää. Huolettavatko teitä moiset asiat?

Friday, May 11, 2012

Kaunista viikonloppua

Sannabanana toivottaa ihanaa viikonloppua kaikille Sam Levensonin hienoin sanoin:

Time Tested Beauty Tips

For attractive lips - speak words of kindness.
For lovely eyes - seek out the good in people.
For a slim figure - share your food with the hungry.
For beautiful hair - let a child run his or her fingers through it once a day.
For poise - walk with the knowledge that you'll never walk alone.

Thursday, May 10, 2012

Taiteilijaelämää


Sarah Hall: How to Paint a Dead Man

Apua, niin kuin aikaisemmin jo voivottelin, tämän kirjan lukemiseen meni iäisyys. Toisaalta syynä olivat omat elämän kiireet (ja kammottava migreeni!), toisaalta kirjan luonne sinänsä. Hall on niin upea kirjalija sekä tekniikan että sisällön suhteen, että melkein jokaista lausetta pysähtyy ikään kuin ihmettelemään ja ihailemaan, ja usein ne tulee luettua kerran jos toisenkin. Vähemmänkin nerouden edessä lukutahti välttämättä hidastuu. 


Hall, S. How to Paint a Dead Man. Faber and Faber, London, 2010.


Kirjassa seurataan neljän eri henkilön elämää Italiassa ja Englannissa, eri aikoina. Tarinat linkittyvät höllästi yhteen, mutta jokainen tarina nimetään kirjassa itsenäisenä: Translated from the Bottle Journals, The Divine Vision of Annette Tambroni, The Fool on the Hill ja The Mirror Crisis. Tätä henkilöiden erillisyyden tuntua vahvistaa mielenkiintoinen ratkaisu: henkilöiden tarinat kerrotaan eri persoonapronominien kautta.


Translated from the Bottle Journals

Italialaisessa kylässä vanha, tunnettu taidemaalari Giorgio reflektoi elämäänsä, taiteen olemusta ja suhdettaan yleisöönsä. Giorgio opettaa kuvaamataitoa paikallisessa koulussa, jossa väistämättä sokeutuva, lahjakas Annette on hänen lempioppilaansa.  Giorgio on miltei koko uransa ajan maalannut pulloasetelmia. Hänen tarinansa on henkilökohtainen päiväkirja, ‘Bottle Journals’, joka on “käännetty” englanniksi ja kirjoitettu minä-muodossa.

“Each time I begin a painting I think I know everything, I believe myself fully equipped to work, but in truth I am starting with nothing and I know nothing. It can be a desolate thing. I am unable to convince myself of success. When I turn to look in the studio mirror I see a man of superficial health who reads poetry to his housekeeper instead of going to the hospital. I watch him. His hair is shockingly white. He smokes until the cigarette scalds his fingers. He smokes another. He waits for something – a bird perhaps – to flit across the window, or for an announcement from the wind at the door of the house. He waits for permission from the objects on the table. He considers the spaces between. He rearranges by a fraction.”


The Divine Vision of Annette Tambroni

Annette on aikuistumassa oleva nuori, jonka elämää kontrolloi ylihuolehtivainen äiti, joka ei pysty toipumaan puolisonsa menetyksestä. Vapaudestaan nauttiva veli ja kukkia kasvattava setä ovat myös tiivis osa Annetten elämää ja he antavat Annettelle välähdyksiä siitä, millaista elämä voisi olla – ilman äidin maalailemia kaikkialla vaanivia vaaroja ja liiallisuuksiin menevän siveellisyyden vaatimuksia. Giorgion opetukset taiteesta ja ‘näkemisestä’ säilyvät Annetten mielessä ja ovat tärkeitä hänen itseluottamuksensa muodostumiselle. Kun Giorgio kuolee, Annette jatkaa ystävyyttä viemällä kukkia tämän haudalle. Annetten tarina kerrotaan hän-muodossa.

“Annette did not feel like eating. Very quietly, very softly, snow was beginning to fall in front of her eyes. She was sure it was only spring, but snowflakes were spiralling down. The green of her vest began to blanch. The golden spools of the lustreware began to fade. In her uncle’s wiry hair and along her mother’s cowled neckline delicate bolsters were forming, and on the table around the oil and the pepper pot white drifts were beginning to collect. ‘Is it wintertime already?’ she asked. Her voice sounded very far away.”


The Fool on the Hill

Giorgion ollessa jo maineikas taiteilija, hän saa kirjeitä ihailevalta opiskelijalta, Peteriltä. Peterin kertomus sijoittuu kuitenkin nykyaikaan. Nyt jo kuuluisa maisemamaalari ja Suuri Persoona, Peter kohtaa keski-iän realiteetit ja oman rajallisuutensa onnettomuuden kautta. Onnettomuus pakottaa hänet pysähtymään ja saa hänet miettimään perhettään, uraansa, taiteen luomista ja taidemaailmaa sinänsä. Peteriä tarkastellaan myös hän-muodossa.

“He can feel the first few drops arriving on his forehead, and then a steady patter begins. Peter looks up. There is just blackness and water.  A few minutes, and he is soaked through. The wound begins to nip and sting, and he knows then that the flesh is open. He tears a wet strip from the hem of his shirt and ties a tourniquet at the top of his calf. He doesn’t know how much he is bleeding. He doesn’t know if he is scratched or if his life is draining away. He can smell minerals being released from the stones all around, the perfume of the mountain.”


The Mirror Crisis

Toinen Peterin kaksosista, Suzie, on jo tahollaan menestyvä taitelija ja kuraattori. Läheisen veljen yhtäkkinen menetys liikenneonnettomuudessa saa Suzien tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi koko elämässään. Hän etsii raivokkaasti jonkinlaista elossaolon tunnetta, kokemusta, joka saisi hänet  tuntemaan olevansa taas omissa nahoissaan, osallisena omassa elämässään. Hän aloittaa salaisen, kiihkeän suhteen työkaverinsa aviomiehen kanssa, mutta tyhjiö ei suostu poistumaan. Suzien kertoo kokemuksensa sinä-muodossa, mitä on todella mielenkiintoista lukea.

“You were standing naked and damp from the shower, holding the phone. You’d slipped on a bath mat in an effort to get to it before it rang off. You thought it might have been work-related. In the stillness after you hung up, you felt a bead of water trickle across your stomach and down your hip, and then you felt that dissolving feeling you have had ever since.”


Ihmisten riippuvaisuus ja riippumattomuus, rakastaminen, elämän rajallisuus, ja  taide, sen tekeminen ja sen kanssa eläminen, ovat kirjan tarinoiden yhdistävät teemat. Sarah Hall kirjoittaa pohdiskellen ja kauniisti. Joissakin kohdissa tarkastellaan tilanteita ja ymparistöä hyvin yksityiskohtaisesti, toisissa annetaan tunnetilojen ja laajojen ajatusten viedä. Eri paikkojen, aikojen, henkilöiden ja persoonapronominien nopeahko vaihtelu saa lukijan aivot raksuttamaan. Neljä tarinaa on lohkottu toisiinsa lomittuviin osiin eivätkä ne etene kronologisesti. Vaikka yhteiset teemat ja henkilöiden enemmän tai vähemmän löyhät yhteydet ovat aina taustalla, jokainen tarina olisi täydellinen itsenäisenäkin.

Tuesday, May 8, 2012

Hitaasti kiiruhtaen...

Niille, jotka ovat ihmetelleet pinon päällimmäisen kohtaloa: Sarah Hallin How to Paint a Dead Man pitää edelleen paikkansa ja on 'in process'. Luen sitä vain e-r-i-t-t-ä-i-n hitaasti johtuen uuden työkuvion aiheuttamasta ajanpuutteesta, kirjan huolella laadituista, ladatuista lauseista ja ihanasta anime DVD -pinosta, jonka sain lainaksi.

Kirjahan on kaikin puolin hieno, mutta tämänhetkinen tilanne vaatisi ehkä erilaista, helpompaa lukemista... Itsepäisesti kuitenkin menen tämän kanssa eteenpäin loppuun saakka. Kuulette sitten!

Monday, May 7, 2012

Hyvän maailman kuvia


Perthistä kotoisin oleva Shaun Tan kirjoittaa ja kuvittaa monitasoisia kuvakirjoja, jotka ovat sopivia sekä lapsille että aikuisille. Teksti on usein minimaalista ja joissakin kirjoissa sitä ei ole lainkaan. Tarinat kulkevat kuvien johdattamina ja ovat usein syvällisiä sekä perustaltaan ihmisen ja elämän hyvyyteen luottavaisia. Maailman melskeessä ja vääryyksissä palataan perustarpeiden lähteille.

Omat suosikkini ovat:

 The Red Tree, jonka päähenkilö on vaikeiden kysymysten äärellä ja mieli matalana, mutta onnistuu lopussa löytämään maailman kauneuden. The Red Tree on kirja, jonka olen usein antanut lahjaksi siipi maassa oleville tai muuten vain elinvoimaa tarvitseville.

"sometimes the day begins with nothing to look forward to"


Tan, S. The Red Tree. Lothian, Port Melbourne, 2001.


The Rabbits on John Marsdenin kirjoittama ja Tanin kuvittama tarina kolonialisaatiosta, jossa ensikohtaamisen uteliaisuuden ja erilaisuuden ihmettelyn jälkeen tunnelma kiristyy, kun käy ilmi, että vieraat ovat tulleet jäädäkseen ja alkavat tekemään muutoksia uudessa ympäristössä vanhojen asukkaiden mielipiteistä ja arvoista välittämättä.

The Arrival kulkee pelkän mustavalkoisen kuvituksen voimalla ja kertoo hätkähdyttävän todentuntuisesti ja empaattisesti siirtolaisten ja pakolaisten elämästä sekä vaikeuksista löytää paikkansa ja toimeentulonsa uuden kulttuurin keskellä.

Kun ensimmäisen kerran luin The Red Treen, hämmennyin: kuvituksen keskeltä löytyi selvää suomea! Sain vuosia myöhemmin selville syynkin: Shaun Tan on naimisissa suomalaissyntyisen graafisen suunnittelijan, Inari Kiurun, kanssa.

Lisää tietoa ja kuvia löytyy Tanin hienoilta web-sivuilta.

Ta-daa: arvonnan voittajan julistus

Päätin höllentää teearvonnan sääntöjä sen verran, että kaikki kommentoijat tulivat mukaan arvontaan, koska osallistujia oli vain kourallinen. Tällä konstilla arvontaan osallistui kokonaista kuusi ihmistä. Arvonnan onnettarena toimi mini-me, metodi oli nimi paperinpalassa ja palat teekupissa. Teepaketin voittajaksi nostettiin:

Hanna, eli ensimmäinen kommentoija.

Onnea Hannalle ja lämmin kiitos kaikille hienoja juttuideoita kirjoittaneille.
Hanna, jos voisit laittaa yhteystietosi sähköpostilla tännepäin, niin laitan teen matkaan!

Saturday, May 5, 2012

Gunpowder kicks


Taakse jäänyt työviikko käytiin T2 Gunpowder-teen voimin. Gunpowder on kiinalaisesta vihreästä teestä tai joskus Oolongista rullattuja palleroita. Paras Gunpowder on tehty hyvälaatuisesta teestä ja rullattu mahdollisimman pienille ja tiukoille palloille. T2 ei kerro, mistä teestä ja kuinka heidän Gunpowderinsa on valmistettu, mutta maku on aromaattinen ja pehmeän savuinen. Ensimmäinen haudutus on mielestäni paras, sitä seuraavissa mieto savun maku häviää.




Yksimielisyyttä ei ole löytynyt siitä, miksi teen englanninkielinen nimi on Gunpowder. Jotkut sanovat sen johtuvat savun mausta, toiset lehtien nopeasta avautumisesta ('räjähtämisestä') vedessä, ja toisten mielestä teen ulkonäkö muistuttaa ruutia. Viheräksi teeksi Gunpowderissa on aste enemmän potkua ja voimakkaampi maku. Ei ehkä sovi aloittelijoille, mutta vihreästä teestä innostuneille must.


Gunpowder close-up

Päivän piristäjä, ei tuota katsellessa voi olla ryppyotsainen.


 P.S. Muistakaa teearvonta. Aikaa maanantaiaamuun saakka (minun aikaa). Täällä muuten ukkostelu jatkuu niin, että kattolamput välillä helisevät!