Sunday, October 28, 2012

Matcha-kokkailua

Tämä on pakko jakaa pikimiten siinä toivossa, että jollakin on aikaa kokkailla sunnuntaina. Väänsin nimittäin Halloween-teemaisia matcha-valkosuklaamuffinsseja – ja niistä tuli taivaallisia! Resepti oli  tämä.
 
Ainoat muutokset olivat sokerin määrän vähentäminen (laitoin 50g) ja valkosuklaakimpaleiden lisääminen (pilkoin sekaan 50g), ja sitten vielä norottelin sulatettua valkosuklaata muffareiden päälle niiden jäähdyttyä. Matcha-jauhoseoksen siivilöin kokkareista eroon pääsemiseksi. Sokeria olisi voinut mielestäni vähentää vielä hiukan, mutta muuten muffareista tuli aivan huippuherkullisia. Lapsiraati söi koko satsin yhteen vetoon, vaikka aluksi annoin kaikille vain puolikkaat, koska epäilin matchan kitkeryyden sopivuutta pikkuisten makunystyröille.

Valmis taikina oli aika löysää ja luulin, että olin ehkä sörssinyt ainesosien mittaukset jossain vaiheessa, mutta puolivälissä uunissaoloaikaa muffarit nousivat upeasti ja kaikki olikin hyvin.  Uunin on oltava esilämmitetty ja muffarit laitettava sisään mahdollisimman pian sen jälkeen kun ‘self-raising flour –seos’ yhdistetään nestemäisen seoksen kanssa. Suosittelen lämmöllä: varsinkin nyt Halloween-aikaan tuo epäilyttävä vihreys pääsee oikeuksiinsa ja valkoiset palaset olivat ainakin meillä murskattuja luita :)


Pääkalloja.

Namskis!


Toinen matcha-herkku, jota pääsin maistelemaan oli vanukas, johon sain myös reseptin. En ole vielä ehtinyt itse kokeilla valmistamista, mutta maistaminen onnistui hienosti. Meillä pikkuinen piti myös mausta ja tuomaroi seuraavasti: “It’s delicious! I love it! It tastes like….mmmm…mashed potato!” Itse en kyllä maistanut tuota väitettyä perunamaisuutta lainkaan :) Kyseessä on hiukan totuttelua vaativa ruokalaji, vaikka mielipiteeni voi johtua siitä, etten yleensäkään ole suuri vanukasfani. Netistä löytyy monenlaisia variaatioita matcha-vanukkaasta (pudding, pannacotta), alla ystäväni resepti:

Green tea pannacotta

A  Milk 200g
    Cream 200g
    Sugar 50g

B  Gelatin powder 5g   
    Water 50g    Sprinkle gelatin into water

Maccya powder 6g

1, Heat up A until sugar melts.
2, Add B.
3, Add Maccya powder.
    Maccya powder is difficult to melt.
    You can use a strainer to make it finer.
4, Try to cool it down in a bowl of icy water until it becomes a little thick.
     (this liquid separates  easily, so you have to do this before you put it in the fridge)
5, Keep in the fridge until set.


Matcha pudding.
Nam!

Saturday, October 27, 2012

Taas se aika vuodesta

"The race that stops the nation" eli toiselta nimeltään Melbourne Cup käydään joka marraskuun ensimmäisenä tiistaina Flemingtonin laukkaradalla Melbournessa. Laukkakisat on järjestetty vuodesta 1861 saakka ja epäilen, että Australiasta löytyy henkilöä, joka ei tietäisi mistä on kyse. Melbourne Cupiin kuuluvat suuret rahapalkinnot, vedonlyönti, shampanja ja tietenkin muoti. Muotiasiaan on myös liittynyt kärhämää: parhaat pukeutujat palkitaan hyvin ja kategorioita on kaksi: tavalliset tallaajat ja ammattilaiset. Kaikki eivät kuitenkaan pelaa puhtain kortein, mikä on suututtanut sekä tavikset sekä muotigurut.

Koska Melbourne Cup pysäyttää koko kansakunnan, ei tarvitse olla Melbournessa pukeutuakseen kauniisti ja kohottaakseen lasin kuohuvaa. Kisan aikana miltei joka ikisellä työpaikalla tai ystäväpiirissä järjestetään oma vedonlyönti, kilistellään skumppalaseja, jännitetään laukan aikana ja laitetaan ykköset päälle - hattu kuuluu tietenkin asiaan. Ympäri maata ravintoloissa ja klubeissa järjestetään Melbourne Cup -tilaisuuksia ja muotinäytöksiä sekä -kilpailuja. En usko, että tiistaina, 6 marraskuuta, on montaakaan televisiota, josta ei näkyisi Emiraattien sponsoroima Cup race. 


Good luck charm?

Itse en ole koskaan ollut paikan päällä laukkaradan vieressä. Yleensä tuo tiistai on kulunut hienoissa hepeneissä ja mukavissa merkeissä, mutta töissä. Melbournen vuosilta muistan kaikki upeat ja fiinit naiset ja miehet aamulla juna-asemilla matkalla Cupiin. Töistä palatessa laukkakisaväen koreus on harmittavasti päivän mittaan karissut ja suuri osa kotimatkalaisista näyttää jotakuinkin tällaisilta.

Melbourne Cup on pääkisa, mutta sitä ennen ja sen jälkeen laukataan myös muita kisoja, jotka yhdessä muodostavat Melbourne Cup Carnevalin. Karnevaalin kolmas laukkakisapäivä, Crown Oaks Day, tunnetaan myös nimellä Ladies' Day, jolloin muodilla on erityisosa ja Myer Fashions on the Field -voittaja julistetaan.


Innostuimmeko kenties tämän postauksen kuvituksen kanssa liikaa?

Varoituksena lapsellisille: alle olkapään korkuisia ei kannata ottaa mukaan ihmismassassa eksymisvaaran ja holtittomien juhlijoiden vuoksi.

Friday, October 26, 2012

Mikäs nyt on?



En tiedä, missä on vika, mutta viime päivät ovat kuluneet kummallisessa horroksessa: mikään ei ole innostanut ja muun muassa opiskelumotivaatio on ollut nollassa. En ymmärrä: asiaan ei ole minkäänlaista järjellistä syytä, mutta olo on ihan blääh enkä millään saa koulukirjoja avattua iltaisin tai viikonloppuna. Johtuneeko olotila parin viime viikon hektisestä ja vaativasta kokoussumasta? Eikös jossakin hiljattain tehty tutkimuskin, jonka mukaan liika kokoustelu tyhmentää :) Toivottavasti saan itseni elvyteltyä nyt viikonloppuna.

Aamulla löysin jääkaapin ovesta nipun lentolahjakortteja. Ostimme niitä joskus vuosi sitten, mutta ainakin minulta lahjakortit olivat unohtuneet saman tien. Nyt on siis pakko lentää jonnekin, tai siis ainakin varata lennot, ennen kuin voimassaolopäivämäärä umpeutuu. Ongelma sekin; mihin tästä yhtäkkiä lähtisi? Jouluksi tietenkin kannattaisi loogisesti lennähtää sukuloimaan Queenslandiin, mutta siellä päässä perheen asuntokuviot ovat epäselvät juuri nyt. Edessä muuttoja ja muutoksia, mutta kukaan ei tiedä mihin suuntaan. Yritin lounasaikaan maanitella motivaatiota esiin comfort-chailla ja törkeän kalliilla kinuski-pekanpähkinäpiirakalla. Hyvää oli, mutta en ole varma täyttyikö tavoite. 


First aid, part 1.

First aid, part 2.


Henkilökohtaisesta matalapaineesta huolimatta meinaan viikonloppuna paitsi reippailla ulkosalla, kokkailla, lukea, katsoa Villareita,  ja opiskella urakalla, myös leipoa niitä ihania matcha-muffareita, joita sain napostella aikaisemmin tällä viikolla. 

Sain 5 muffinsin reseptin mukana vinkin: muffarit saavat lisäherkullisuutta valkosuklaapalasista. Ainekset ovat jo valmiina kaapissa, aion tuplata taikinan ja viedä rakkaan ystäväni kera kakaroiden sekä tee-termoksen synttäripiknikille puistoon.  Me molemmat täytämme vuosia melkein samaan aikaan.


"With each true friendship,  we build more firmly the foundation on which the peace of the whole world rests."

- Mahatma Gandhi



Green tea muffins
( 5 muffin cups )

A  Butter (melted)  60 g
    Sugar 60 g
    Milk 50 g
    Egg (beaten) 1

B  Self-rising flour 100 g
    maccha  powder 13 g


1 . A Mix together.
     B Mix together really well.

2. Combine A and B.

3. Bake 180 C  20 to 25 min.
 

Wednesday, October 24, 2012

Konstikasta kasvutarinaa



Tasapainoilua ja kasvutarinaa kulttuurien välissä tarjoilee Jhumpa Lahirin The Namesake. Vaikka aihe (ja Intia) on minulle mitä ominaisinta luettavaa, on tunnustettava heti alkuun, että petyin hienoisesti. Henkilökuvat olivat loistavia ja kerronta kaunista, mutta tarina kokonaisuutena oli mielestäni valitettavan ennalta-arvattava.  Lukeminen ei onneksi kuitenkaan kaduta, vaan Lahirin teksti on taitavaa ja nautinnollista lukea. Ajatellessani positiivisesti, on toisaalta ihan hyvä juttu, että kirjan voi laittaa lappeelleen kun alkaa väsyttää, eikä ole pakko lukea ‘vielä yhtä sivua’ tietääkseen mitä tulee tapahtumaan.  Suuria elämyksiä tai oivalluksia en siis kirjasta saanut, mutta sellaista lämmintä, hyvän olon tunnetta kuitenkin.


Lahiri, J. The Namesake. Flamingo, London, 2003.


Ashima ja Ashoka muuttavat Kalkutasta Cambridgeen, Bostonin liepeille, jossa Ashoka on jo viettänyt muutamia vuosia väitöskirjaopintojensa parissa. Avioliitto on järjestetty vanhempien toimesta ja pian häiden jälkeen Ashima löytää itsensä pienestä asunnosta keskellä kulttuuria ja ympäristöä, jossa kaikki on vierasta. Kun he saavat esikoisensa, pienen pojan, kulttuurien erilaisuus kärjistyy: ennen kuin lapsi voidaan viedä kotiin sairaalasta, on täytettävä syntymätodistus, jossa on oltava nimi. Ashiman vanha isoäiti on lähettänyt Kalkutasta kirjeen, jossa hänen pojalle antamansa nimi on kirjoitettu. Kirje ei kuitenkaan saavu Bostoniin ajoissa, joten Ashima ja Ashoka joutuvat keksimään syntymätodistukseen nimen. Kyseessä on vain lempinimi, he lohduttautuvat, virallinen nimi voidaan vielä muuttaa, kun kirje saapuu. Ashoka nimeää pojan Gogoliksi, lempikirjailijansa, Nikolai Gogolin, mukaan. 

Nimen sisältävä kirje ei kuitenkaan koskaan tule perille ja isoäitikin ehtii kuolla. Gogolin ‘oikea’ nimi ei siis koskaan selviä. Intialaisen tradition mukaan lempinimeä käytetään vain perheen ja ystävien kesken, ja virallista nimeä kaikessa muussa kanssakäymisessä. Gogolin tilanne on perheen ensimmäinen irtiotto bengalilaiseperinteestä ja aiheuttaa lievää kriiseilyä. Vuosien kuluessa ja lasten kasvaessa kaikki tietenkin muuttuu. Siteet alkuperäiseen kotimaahan löystyvät ja elämästä uudessa maassa tulee konkreettisempaa varsinkin amerikkalaisten lasten kautta. Bostonin bengalien yhteisö pyrkii ylläpitämään jonkilaisia juuria ja yhteenkuuluvuuden tunnetta erilaisten juhlien ja kokoontumisten muodossa. Suurin osa tapahtumista sijoittuu 80- ja 90-luvuille. 

Outoon nimeensä tyytymätön Gogol päättää vaihtaa nimensä samalla kun tekee irtioton vanhemmistaan muuttaessaan Yalen yliopistoon opiskelemaan. Vanhempien ja oman maailman erilaisuus on omiaan luomaan jonkinasteisen identiteettikriisin ja aito itse on haussa osin ihmissuhteiden ja elämäntyylin kautta. Vaikka Gogol ja hänen aikuistumisensa onkin kirjan päätarina, tuetaan tarinaa myös Ashiman ja Ashokan kokemusten siivittäminä. 

“Ghosh shook his head. “You are still young. Free,” he said, spreading his hands apart for emphasis. “Do yourself a favour. Before it’s too late, without thinking too much about it first, pack a pillow and a blanket and see as much of the world as you can. You will not regret it. One day it will be too late.”
“My grandfather always says that’s what books are for,” Ashoke said, using the opportunity to open the volume in his hands. “To travel without moving an inch.”
“To each his own,” Ghosh said. He tipped his head politely to one side, letting the last of the cigarette drop from his fingertips. He reached into a bag by his feet and took out his diary, turning to the twentieth of October. The page was blank and on it, with a fountain pen whose cap he ceremoniously unscrewed, he wrote his name and address. He ripped out the page and handed it to Ashoke. “If you ever change your mind and need contacts, let me know. I live in Tollygunge, just behind the tram depot.”
----
 “For being a foreigner, Ashima is beginning to realize, is sort of lifelong pregnancy – a perpetual wait, a constant burden, a continuous feeling out of sorts. It is an ongoing responsibility, a parenthesis in what had once been an ordinary life, only to discover that that previous life has vanished, replaced by something more complicated and demanding. Like pregnancy, being a foreigner, Ashima believes, is something that elicits the same curiosity from strangers, the same combination of pity and respect.”

Lapsuuden ja nuoruuden perhelomat Kalkuttaan vievät Gogolin puoliksi vieraaseen kulttuuriin, jossa amerikkalaisen arjen säännöt eivät päde ja puolituntemattomat sukulaiset ovat koko ajan iholla. Omat vanhemmat näyttävät itsestään erilaisen puolen, uivat kuin kalat vedessä, mutta lapsille Kalkutan arki näyttäytyy erilaisena. Traditiot ja kultuurienväliset erot otetaan esille kirjassa kauniisti, hyvin arkisina ja käytännöllisinä asioina. Gogolin kypsyessä asioiden merkitykset muuttuvat ja armeliaisuus lisääntyy. The Namesake on kirja siirtolaisuudesta, perheiden merkityksestä ja niihin kuulumisesta, vanhempien ja lasten suhteista, sekä myös niistä asioista, jotka pidämme itsellämme; osista itseämme, joita emme ehkä koskaan jaa.

“In so many ways, his family’s life feels like a string of accidents, unforeseen, unintended, one incident begetting another.”

Monday, October 22, 2012

Tunnustuksia

Maailman metrossa saapui tänne aurinkoinen tunnustus. Kiitos siitä! Vaikka aurinko paistaakin useammin kuin ei, on tuollainen toisenlainen aurinkoinen piritys lämpimästi tervetullut näillekin seuduille. Tuli hyvä olo sunnuntaille, kiitos siitä. Maanantai onkin yllättäen ropistanut niskaamme kaivattua sadetta, joten siinäkin mielessä tunnustus tuli ihan sopivaan saumaan.



Otan tietenkin tunnustuksen vastaan vastaamalla seitsemään kysymykseen:

Lempinumero:   
Rehellisesti sanottuna minulla ei ole lempinumeroa, jota suosisin, tai joka suosisi minua esim lotossa ja muissa arvonnoissa :) Sanon vaikka 10. 

Alkoholiton suosikkijuoma: 
Japanilainen sencha, josta saa perusvirkistystä ja rauhaisaa mieltä.

Lempieläin: 
Koirakuume on vaivannut jo pitkään, mutta olosuhteiden ja elämäntyylin vuoksi oman koiran hankinta on jäänyt. Toivon asiaan muutosta lähitulevaisuudessa. 

Facebook vai Twitter: 
Facebook. En ole päässyt Twitterin makuun, ja toistakin laiminlyön säännöllisesti...

Intohimoni: 
Sielulle ja ruumiille hyväätekevä aika, joka on vietetty joko rakkaiden, hyvien kirjojen, leffojen, ruokien, juomien tai kuntoilun parissa. 

Suosikkiviikonpäivä: 
Lauantai: (yleensä) työt takana ja oma aika edessä. 
 
Suosikkikukka: 
Frangipani. Edellisessä talossa oli ulko-oven edessä iso puu, jonka kukkien ihana tuoksu tuli taloon aina kun ovasi oven.

Laitan tunnustuksen eteenpäin seuraaville hyvää fiilistä levittäville blogeille: 

Olipa kerran Pariisin Riinalle, jonka mukana tylyjä ranskalaisia pelkääväkin pääsee matkalle ja Pariisin makuun ;)

From Georgia with Loven Jennille, jonka mukana arjesta Atlantin toisella puolella saa todenmakuisemman kuvan kuin TV-sarjojen kautta. 

At home with Sofian Sofialle, jonka blogiin ei kannata mennä kuikuilemaan nälkäisenä.

Tänään päivää piristi sateen lisäksi tytön koululaukkuun sujautetut matcha-muffinsit. Iltapäiväteenä juotiin English Tea Shopin Super Berries –teetä, jota ehdin jo hehkutella.

Täydellinen yhdistelmä: vahvuutta ja kirpeyttä matchasta ja marjateestä.


Maanantain oireiden lievittämiseksi muutamia kuvia viime- ja toissaviikonlopulta. Miksi, oi miksi nuo ihanat viikonloput kuluvatkin niin nopeasti?

Koululaisia nauttimassa viimeisestä lomapäivästä.

Vesipuisto on avattu kesäksi.

Sunnuntaifiilistelyä: lapset ponttoonilla.

Lainelautoja ja lämmintä hiekkaa.