Monday, December 31, 2012

Mennyttä ja tulevaa


Nyt ovat asiat siinä pisteessä, että kuumavesihanaa ei enää tarvita. Riittää, kun vääntää kylmän päälle, niin lämmintä/kuumaa  vettä pukkaa. Vesijohdot ovat aika lähellä tulikuumaa maanpintaa, joten saa odottaa aika pitkään, tai ehkä ikuisesti, ennen kuin viileää vettä saa hanasta tai suihkusta.  Tälle viikolle on ennustettu muutama armeliaampi päivä, toivottavasti lupaukset täyttyvät ja saamme tauon käristyksestä. Pyörremyrksy on mennyt merellä menojaan, mutta meillä on yhä ukkosmyrskyvaroitukset melkein joka päivä. Tippaakaan ei ole tosin satanut tai edes jyrähdellyt, mutta myrskyä edeltävä kuumankostea painostus on ollut jatkuva. Saimme kunnian olla tänään uutisissa osavaltion kuumin paikka 44 asteen lämpötilallamme.

Vuoden 2012 viimeinen postaus laaditaan siis hikisissä ja hiukan tuskallisissa tunnelmissa. Käännetään siis katse kuluneeseen vuoteen ja sen päätapahtumiin blogin ja pikkuisen oman elämän tiimoilta.

Menneisyys 2012

  • Kokonaista blogivuotta ei ole vielä tullut täyteen. Pinon päällimmäinen tuli ulos kaapista 17 maaliskuuta 2012.
  • Blogin tavoitteita oli kolme: 1) laajentaa lukemistani sellaisiin suuntiin, joihin en ollut aikaisemmin tuntenut suoranaista vetoa, 2) verrytellä ruostunutta suomenkieltäni ja 3) levittää hyvän teen ilosanomaa. Kaikissa olen mielestäni onnistunut aika hienosti, vaikka on myönnettävä, että ‘riskikirjoja’ olisin voinut lukea hiukan enemmän. Manga, fantasia, dekkarit, nuortenkirjallisuus ja chick-lit olivat uusia kokeiluja. Valtavasta mangaviidakosta onnistuin löytämään Natsume’s Book of Friends –sarjan, johon ihastuin. Dekkareista Arnaldur Indriðasonin Voices sai minut ymmärtämään dekkareiden vetovoiman, mutta vasta Camilla Läckbergin Majakanvartija vei minut kunnolla mennessään. Fantastisesta menosta nautin Ben Aaronovitchin PC Grantin seurassa Lontoossa .Chick-litin kanssa en ole ollut yhtä onnekas ja on myönnettävä, että koko ajatuksen suhteen olen ollut hiukan skeptisempi, ja jopa pelokas! Kokeilin kepillä jäätä Marika Cobboldin Aphrodite’s Workshop for Reluctant Loversin  kautta, mutta yritys tykästyä genreen epäonnistui tämän kirjan kohdalla. Kokeilen siis uudestaan myöhemmin.  Hauskaa muuten, että  postaus on ollut todella suosittu, vaikka en kirjaa osannut suositella! Young Adult –kategoriasta John Greenin The Fault in Our Stars ja Salman Rushdien Luka and the Fire of Life tekivät syvän vaikutuksen ja molemmat voidaan sijoittaa sulavasti myös aikuisten hyllyyn.
  • Muita mukavia blogissa mainittuja tapahtumia olivat upean keittokirjailijan Tessa Kiroksen blogihaastattelu sekä reissut Kalbarriin ja Townsvilleen (Townsville jatkoa.) Omassa elämässä hankalaksi heittäytynyt kirjaprojekti saatiin myös päätökseen ja painosta ulos, vaikka julkaisua saadaankin vielä odottaa helmikuulle. Vuoden kuluessa päätin myös palata entiseen, ihanaan työpaikkaani uuteen roolin ja myöhemmin tein hieman lisäopintoja etäopiskelijana Kanadaan.
  • On ollut todella antoisaa olla osana hienoa kirja- ja ulkosuomalaisblogiyhteisöä. Blogien kautta olen saanut mahdollisuuden tutustua upeisiin kirjoihin ja erilaisten ihmisten arkeen ympäri maailman. Blogin vuoksi olen myös huomannut keskittyväni muutenkin omassa elämässäni niihin pieniin arkisiin asioihin, kuten hyvään teehen, kauniisiin astioihin, rantamaisemiin, ihaniin ystäviin ja loistaviin kirjoihin, jotka tekevät iloiseksi ja hyvälle tuulelle, olipa laajemmassa kuvassa vaikka mitä epämukavaa ja ikävääkin. Noista pienistä jutuista olen nauttinut tietenkin ennen blogiakin, mutta nyt niistä tulee jotenkin konkreettisempia, kun ne päätyvät postauksiin muidenkin luettavaksi ja osaan iloita niistä ehkä vielä astetta tietoisemmin.
  • Kaunis kiitos kaikille blogin lukijoille ja erityisesti postauksiin kommentoiville: kommentit tekevät blogista elävämmän ja mielenkiintoisemman kuin bloggarin yksinäiset jorinat :-)

Tulevaisuus 2103
  • Tammikuusta tuleekin suomalaisen kirjallisuuden kuukausi. Muun muassa synttärit, joulu ja ystävällinen norjalaistunut mesenaatti ovat mahdollistaneet suomenkielisen kirjapinon rakentumisen, jota lähden uuden vuoden kunniaksi purkamaan.
  • Toiveissa on myös jatkaa löytöretkiä tuntemattomiin genreihin tänäkin vuonna, samoin kuin makustella uusia teelaatuja aina kun mahdollista.
  • Mietin, uskaltaisinko vaihtaa bannerin kuvaa, mutta jostain syystä olen tykästynyt tuohon nykyiseen. Kaikki siinä esilläolevat purnukat kantavat tarinan mukanaan, samoin monet taustan kirjoista. Ehkä uskallan uudistautua 1-vuotissynttäreiden aikaan?
  • Aion järjestellä alkuvuoden aikana labeleita niin, että teet ja kirjat voi löytää helpommin erikseen.
  • Haluan lukea enemmän australialaista kirjallisuutta ja haastaa muitakin mukaan tähän projektiin, joka alkaa 1 helmikuuta, suomalaisen kirjallisuuden kuukauden jälkeen, ja kestää seuraavan vuoden helmikuuhun saakka. Kuka uskaltaa lähteä mukaan ja tutustua tämän kaukaisen pikkumantereen kirjallisiin tuotoksiin? Heti ei tarvitse päättää, mukaan voi hypätä kesken vuottakin.

Alle olen listannut omalla lukulistallani olevat kymmenen australialaista kirjaa ja pari inspiraatiolähdettä:

Sally Morgan: My Place
David Brooks: The Fern Tattoo
Randoph Stow: The Merry-Go-Round in the Sea
Tim Winton: Cloudstreet
Craig Silvey: Jasper Jones
George Johnston: My Brother Jack
Christina Stead: The Man Who Loved Children
Jessica Anderson: Tirra Lirra by the River
Kate Grenville: The Secret River
Steve Toltz: A Fraction of the Whole

Inspiraatiota ja vinkkejä löytyy esimerkiksi täältä:

The Project Gutenberg Library of Australiana

Goodreadsin aussikirjailijalista.



"Something will turn up" -Benjamin Disraeli.






Kaunis vuoden loppu.


Muuten minulla on sellainen hytinä, että tästä vuodesta 2013 on tulossa ikimuistoinen ja loistava. Oikein mukavaa uuden vuoden alkua kaikille!

Sunday, December 30, 2012

Kauhulla uuteen vuoteen


Minulle valkesi yksi asia kuin salama maanantaiselta taivaalta viikon alussa: ehkä kuuma ilmasto ei sovikaan minulle? Ehkä en jaksa enää tätä kuumuutta, joka on taas edessä jonnekin huhtikuuhun saakka. Nyt kun mittari loikkasi reilusti ylöspäin, huomasin heti olevani kärttyinen, hikinen, stressaantunut ja jopa mainonnan ja tarjonnan vietävissä! Postissa jonottaessa ostin jotain, mitä en olisi tarvinnut. Samoin kävi ruokakaupassa ja luontaistuotekaupassa. En ole varma johtuiko seikka joulusta vai kuumuudesta vai molemmista.  Tekee mieli tiuskia, heittää vaatteet pois ja juosta mereen viilenemään. Kokkaaminen keittiössä on yhtä tuskaa: liesi ja uuni hohkaavat ekstralämpöä, jota en voi sietää. Yöllä lakanankin kosketus on polttava ja ilmastointilaite taas on liian meluisa nukkumiseen. Olo on tyytymätön, hikinen, löysä, epämukava, saamaton ja turvonnut. Ihmettelen sitä, miten en ole koskaan ennen tätä ajatellut: että ehkä pitäisi muuttaa viileämmille seuduille. Vai ovatko nyt kyseessä vain kasvukivut, jotka menevät parin viikon kuluttua ohi, kun elimistö on taas tottunut muutokseen? Luulen, että juuri näin tulee käymään ja kohta kuumuus ei toivottavasti enää tunnu missään. Jotain hyvääkin on onneksi tapahtunut: edellisessä postauksessa mainitsemani myrsky on saanut aikaan valtavia aaltoja, joten meillä on ollut kissanpäivät body-boardeilla surffaillessa, juhuuuuuu! 

Ei niitä isoimpia aaltoja, mutta kivoja nämäkin.

 Seuraa blogin viimeinen kirjapostaus tälle vuodelle. Kunnollisen taaksepäinkatselun suoritan vasta  ensi vuoden alussa, jolloin paljastan myös uudet suunnitelmat. Juuri sopivasti välipäiviksi posteljooni oli survonut väkivaltaisesti (argh!) kaksi tilaamaani manga-kirjaa laatikkoon. Väkivaltainen survominen sopi toisaalta kirjojen teemaan, sillä kyseessä olivat kaksi ensimmäistä Junji Iton Uzumaki: Spiral into Horror –sarjan osaa. Kauhu ei kuitenkaan jäänyt tähän: kirjoja laatikosta ulos repiessäni tunsin jotakin hiusmaista laatikon pimeydessä. Kun kotona aukaisin postipusseja, ponnahti niiden välistä myrkyllinen ja varsin innokas redback spider. Tämä ei ole tyypillistä käytöstä minulta, mutta tässä tapauksessa reaktioni oli salamannopea ja hämis menetti elämänsä lattiallamme. Tästä muistuukin mieleeni, että olisi hyvä aika putsata postilaatikko, nyt kun sen asukas on lähtenyt suuremmille verkoille metsästämään. 

Asiaan: olen saattanut aikaisemmin paljastaa (tai sitten en), että vaikka olen aika herkkis, minusta on hauskaa pelotella itseäni japanilaisilla kauhuelokuvilla. En kuitenkaan ole niin rohkea, että katselisin niitä silloin, kun olen yksin kotona, tai myöhään yöllä. Minulle ne toimivat parhaiten keskellä päivää, kun on aikaa sulatella kaikkia kutkuttavia kamaluuksia ennen nukkumaanmenoa. 

Etsiessäni  itselleni mieluisia manga-sarjoja törmäsin Uzumakiin. Sarja kertoo pienestä rannikkokaupungista, jossa tapahtuu kummia: jotkut ihmiset ovat pakonomaisen kiinnostuneita spiraalikuvioista, joita ilmenee  jostakin syystä siellä sun täällä. Karmaisevia asioita tapahtuu, ja niiden yhdistävä tekijä on uzumaki (= pyörre)-kuvio, jonka voi löytää esimerkiksi luonnosta, omasta kehosta ja esineistä. Suurinta osaa kaupungin asukkaista ei mikään näytä paljoa huolestuttavan, mutta Shuichi Saito, joka käy koulua viereisessä kaupungissa, huomaa muualla selvän eron kotikaupunkinsa tunnelmaan. Hän on vakuuttunut siitä, että kaupunki on kirottu ja paha spiraalikuvio hallitsee elämää, usein kohtalokkain seurauksin. Hänen molempien vanhempiensa kuoltua (spiraalien vaikutuksista tietenkin), Shuichi eristäytyy jonkinasteisesti pysyäkseen piilossa spiraalien voimalta. Hän yrittää epätoivoisesti saada tyttöystävänsä Kirie Goshiman muuttamaan kanssaan muualle, samaan aikaan kun he pelastautuvat kerta toisensa jälkeen henkensä kaupalla spiraalien värittämistä seikkailuistaan.


Ito, J. Uzumaki (Vols 1 & 2), VIZ Media, San Francisco, 2012 (1998)
 
Sarja on täynnä japanilaiselle kauhu-genrelle ominaista synkkyyttä, karmeutta, fysiologisia muutoksia, pahoja luonnonvoimia, kuolleiden henkiä, mystiikkaa ja sekopäisyyttä.  Luin nyt kaksi osaa putkeen ja pitäisi miettiä haluanko jatkaa. Päätös on vaikea: toisaalta olisi mielenkiintoista tietää mitä tapahtuu, mutta toisaalta sellaiset yök- ja teinifiilikset olivat lukiessani aika pinnalla… 

Kirjan kansiin rakastuin. Mattapintaiseen mustaan on painettu kiiltävä nimi (veren)punaisella ja kauniin Kirien kuva kiiltävällä mustalla. Kuva katoaa salaperäisesti kanteen ja tulee esille valaistuksen kulmasta riippuen.

Näillä eväillä siis kohti vuoden vaihdetta!

Saturday, December 29, 2012

Saunan syvin olemus?



Minulle ‘oikeaan’ jouluun kuuluu ehdottomasti joulusauna. En ikävöi saunaa akuutisti muulloin kuin jouluna. Australiasta löytyy saunoja, ja monesti suomalaisia saunoja, uimahalleista ja hotelleista. Saunat ovat kuitenkin 99% tapauksista varmaan turvallisuussyistä ilmastoitu niin hyvin, että siellä saattaa tulla kylmä. Löylyä ei voi heittää ja lämpömittari nousee jonnekin 50 asteen kieppeille. Sellaisesta tulee vain äkäiseksi.

 Kun suomalaisia alkoi muuttaa Australiaan 1900-luvun alkupuolella, rakensivat he usein omia saunojaan sinne, minne päätyivät. Parhaat löylyt täällä saa yhä jonkun suomalaisen saunanomistajan luona. Ihan viimeaikoina olen itse alkanut haaveilemaan saunan rakennuttamisesta. Australiasta löytyy parikin suomalaistaustaista firmaa, jotka rakentavat saunoja. Vain Hipun kirjoitus Kun mikään ei riitä sai minut vielä harkitsemaan :-)  Aikaisemmin nimittäin tunnustan ajattelleeni, että saunan rakentaminen tänne on ehdottomasti hiukan turhaa ja pröystäilevää. Kieli on kellossa kuitenkin vaihtunut, kun aloin kuvittelemaan jokaviikkoisia saunasessiota, sitä puhtaan ihon tunnetta, jonka saa vain saunassa, sitä taivaallista lihasten ja mielen rentoutumista ja rauhoittumista, saunan tuoksua ja estetiikkaa… Ah, olen saunakuumeessa! Asiaa ei ole auttanut se, että ilma on tämän viikon ollut hiukan kuin saunassa muutenkin. Meistä pohjoiseen on merellä muodostumassa pyörremyrsky mikä on tarkoittanut sitä, että painostavaa ja ukkosmaista säätä on vyörynyt meillekin saakka matalapaineen mukana. Vaikka tämä myrsky ei todennäköisesti tule (onneksi) rantautumaan, vaikuttaa se silti mantereen ilmastoon aika kaukanakin myrskynsilmästä. Viime kesänä saunamaista tunnelmaa sain ruiskuttaessani vettä talon tiiliseinään sen jälkeen, kun lämpötila oli ollut yli 35 monta viikkoa peräjälkeen. Vesi kihahteli ja höyrystyi kuin parhaissa löylyissä!

Saunakuumetta olen lääkinnyt Tuomo Särkikosken teoksella Kiukaan kutsu ja löylyn lumo – suomalaisen saunomisen vuosikymmeniä. Miltei henkisestä ja tunteita herättävästä nimestään huolimatta kirja on oikeastaan Suomen Saunaseuran historiikki ja käsittelee suomalaista saunaa enemmänkin sauna-aktivistien ja tutkijoiden virallisesta ja tieteellisestä näkökulmasta, kuin tavallisen kansan kokemusten ja käytäntöjen pohjalta. Tämän huomioon ottaen lukeminen olikin yllättävän mielenkiintoista: nappasin todella paljon uutta tietoa saunamme menneisyydestä sekä niistä asenteista, tavoitteista ja ongelmista, joita saunan tutkijat, lääkärit ja saunaseuralaiset ovat kohdanneet vuosikymmenten kuluessa. Saunaa katsellaan kirjassa laajimmin urheilun ja kansanterveyden kannalta, ja sen alkuperää ja sukulaismuotoja etsitään Suomen ulkopuoleltakin. Saunantutkimuksesta käytiin kilpajuoksua ulkomaiden kanssa ja suomalaiset tutkijat tunsivat, että koska Suomi oli miltei ainoana maana pitänyt saunaperinteestään kiinni nykypäiviin saakka, olisi suomalaisen tutkimuksen oltava maailman huippua ja suomalaisten tutkijoiden edelläkävijöitä saunatutkimuksessa. Minut yllätti suomalaisen saunantutkimuksen ja –kulttuurin erittäin tiivis yhteistyö saksalaisten tutkijoiden ja lääkäreiden kanssa, joka jatkui jopa sotien läpikin.


Särkikoski, T. Kiukaan kutsu ja löylyn lumo. Gummerus, Helsinki, 2012.

“Meidän on saatava saunamme rakenne ja vaikutukset selviksi, ennen kuin ulkomaalaiset, kyllin kauan saamattomuuttamme ihmeteltyään, ryhtyvät saunamme kysymyksiä tieteellisesti ratkaisemaan.” (S.A. Brofeldt Suomalaisen Saunan Ystävien toimittamassa Saunakirjassa, vuonna 1940.)

Suomalainen sauna nousi muiden maiden tietoisuuteen ja kiinnostuksen kohteeksi aluksi erityisen hienosti olympialaisissa menestyneiden urheilijoiden kautta: oliko saunominen suomalaisten huippu-urheilusuoritusten salaisuus? Saunalla oli kansallisaatteessakin paikkansa, se oli suomalaisten oma ja sotienkin aikana rintamallakin pääsi saunomaan. Sittemmin hygieniaan ja terveyteen liittyvät kysymykset ottivat vallan: onko saunominen terveellistä ja sopiko se kaikille? Varsinkin ruotsalaisten tutkijoiden kanssa väännettiin kättä saunan terveellisyydestä tai terveydelle haitallisuudesta. Nämä kysymykset kansan terveydentilasta sopivat saumattomasti yhteen 40-luvun rotuajattelun kanssa. Natsi-Saksan arjalaiset karaisivat itseään palaamalla perinteidensä ääreen saunomalla, ja siitä johtuikin saksalaislääkärien ja -tutkijoiden kiinnostus Suomen saunatutkimusta kohtaan. Natsi-Saksassa saunatutkimuksen keinojen eettisyys oli kyseenalaista. Myös saunan teknisiä ominaisuuksia tutkittiin: millainen sauna on ideaalinen terveyden kannalta?

“…Eiköhän supisuomalainen sauna ole se, josta etsitään lievitystä vaikeina aikoina ja iloissa myötäeläjää. Eikä sauna ole koskaan suojaansa pyrkinyttä työntänyt pois!” (Eero Nikkilä Sauna-lehdessä 1962.) 

Minusta oli mukavinta lukea muun muassa yleisistä saunoista ja kylvettäjistä tai saunottajista, ja nuo aiheet jäivät kiinnostamaan vielä kirjan luettuanikin. Saunottajien päivät olivat pitkät ja työ raskasta. Jokaisen oli alkuaikoina hankittava lisäksi itse saippuat ja pesuvälineet. 40-luvun loppupuolella saunottajat valittivat epämoraalisesta käytöksestä saunoissa ja hetki pelättiin yleisten saunojen olemassaolon puolesta, ellei ‘omantunnonparien’ toimintaa saataisi kuriin. Vasta kun yksityissaunat kodeissa yleistyivät ja kuntien tukemat uimahallit saunoineen lisäsivät suosiotaan 70-luvulla, alkoivat yleisten saunojen kiukaat viiletä lopullisesti. Löytyyköhän jostain vielä vanhan ajan yleinen sauna? 

Ja entäpä Alvar Aallon Jyväskylän kaupunginkaunistusehdotus monumentaalisesta kulttuurisaunasta Harjun portaiden yläpäähän? 20-luvulla Aallon visio ei kelvannut Jyväskylän päättäjille ja kansallismonumentti jäi rakentamatta. Kuvitelkaa, kuinka upea sellainen olisi Jyviksen keskustassa?

Myös naisten osallistuminen Sauna-Seuran toimintaan ei ollut itsestäänselvää: vasta 1947 miehistä koostuvan saunaseuran jäsenten rouvat saivat testata seuran saunaa. Tekosyitä kiellolle riitti: jos naiset saavat yhden saunapäivän viikossa, seuran jäsenille jäisi vain kolme, tai: naisten runsaampi vedenkäyttö lisäisi huomattavasti lämmityskustannuksia.  Seuran jäseniksi naisia otettiin vasta 1949 lähtien. Muunlaisistakin säännöksistä unelmoitiin, tämä -80-luvulta:

“Valtakarista oli suorastaan kadehdittavaa, kuinka monissa muissa maissa saunan rakentamisesta annettiin yksityiskohtaisia määräyksiä ja ohjeita siitä, miten piti saunoa, kenelle sauna sopi ja minkälaisia sairauksia potevien tuli sitä välttää tai ainakin varoa.”

Henkilökohtaisesti minulle nuo saunamääräykset ovat juuri se juttu, jotka ulkomaisissa saunoissa naurattavat eniten (jos lämpötilan alhaisuus ei itkettäisi). Niissä sauna on varsin vaarallinen paikka ja siellä oleilu on suoranainen riski. Koko ajan kirjaa lukiessani en voinut olla miettimättä sitä, kuinka samaan aikaan, kun oltiin virallista saunakuvaa ja –tutkimusta kehittelemässä, kansaivälisiä suhteita luomassa, säännöksiä laatimassa ja perinteistä huolehtimassa, saunoivat viikottain miehet, naiset, lapset ja vanhukset, terveet ja sairaat, sillä samalla ilolla ja rauhalla, omalla hyväksi havaitsemallaan tavalla, huolehtimatta sen suuremmin testituloksista tai saunan maineesta maailmalla.

Kirja on varsinainen tiivis tietopaketti ‘virallisesta’ saunasta, saunatutkimuksesta ja sen kehityksestä keskittyen 1910- ja 1980- lukujen välille. Paljon tilaa annetaan suomalaiselle ja saksalaiselle saunatutkimukselle ennen ja jälkeen toisen maailmansodan, jolloin tutkimus etenikin harppauksin. Esilleottamieni aiheiden lisäksi kirjasta löytyy valtavasti muutakin. Ihmistieteilijänä olisin mieluusti lukenut myös jotakin henkilökohtaisempaa: muistot, uskomukset, rituaalit ja arkiset perinteet eivät mahtuneet tämän kirjan piiriin.  

Thursday, December 27, 2012

Pipariraunioilla

Meillä joulua vietettiin rauhallisissa merkeissä. Emme edes ylisyöneet, ja suurin osa ruoista oli salaatteja. Siksipä suklaata ja muuta makeaa saikin syödä ihan puhtain omatunnoin! Suurimmasta osasta joulumenuta ei löydy kuva-aineistoa, mikä tarkoittaa sitä, että hyvää oli. Muutoin oli aikaa käyskennellä lorvaillen rannalla ja sitten paeta kovinta kuumuutta taas sisälle. Monopoliakin pelasimme paljon! 


Joulupäivän sää puolen tunnin välein.

Hummerit grillissä yrttikastikkeen kanssa.

Feta-mango-oliivi-avokadosalaatti.

Joulutunnelmaa.

Perinteinen katkarapu-avokadosalaatti.

Rannalta löytyi kaikenlaista mielenkiintoista, mutta ei mitään yhtä mielenkiintoiosta, kuin työkaverini viimeisin löytö: hän huomasi rantaan ajautuneen vanhan, paksun lasipullon, jonka kyljessä olevat kirjaimet olivat selvästi luettavissa. Kunnon pesun ja harjauksen jälkeen pullo paljastui hollantilaiseksi ginipulloksi, joita valmistettiin vain parinkymmenen vuoden ajan, 1890-1910. Aikamoinen löytö siis - ja voimme vain kuvitella pullon yli satavuotisen matkan maailman toiselle puolelle. Hollannista tehtiin paljon tutkimusretkiä Länsi-Australiaan varsinkin 1600-luvulla ja monissa ajan kartoissa lukeekin meidän kohdallamme New Holland. Luulen, että muutama sata vuotta myöhemmin joku janoinen merimies heivasi pullon laidan yli juopottelun päätteeksi, ja meren pohjasta, hiekan syleilystä alkoi pullon hidas matka takaisin kuivalle maalle vuosikymmeniä sitten.


Aamulenkillä joulupäivänä.

Levää.

Kauniita hiekan hiomia simpukoita.

Mielenkiintoinen meren asukas, jollaista en ole koskaan ennen nähnyt!

Näitä kannattaa vältellä: bluebottle jellyfish. Kuvassa alle sykertyneet lonkerot polttavat kovasti.

Meren hioma aarre.

Olimme myös olleet kilttejä: Etelä-Afrikasta saapui meille iloinen keittiöpyyhe ja hieno suolavalikoima: pakkaus sisältää kymmenen erilaista merisuolaa 'koeputkissa'. Erilaiset suolat on koottu ympäri maailmaa: muun muassa Himalajalta, Australiasta, Iranista, Etelä-Afrikasta, Jordaniasta, Havaijilta, Intiasta ja Kyprokselta. Kaikilla on omat makunsa ja ominaisuutensa, ja onneksi pakkauksen mukana tulee myös ideoita sopiviin käyttötarkoituksiin.
 

Suolaputkia ja keittiöpyyhe.

Toivotukset serkulta :-) Mary Christmas!

Suosikkilahjani olivat nämä käsintehdyt luomusaippuat, joita pukki toi aimo pinon. Tulee hyvä mieli katsellessa kauniita värejä ja nuuhkiessa ihania tuoksuja.

Ihania ja niin kauniita.


Väänsin kasaan myös piparitalon - jälleen kerran - vaikka joka vuosi vannon, etten koskaan enää. Syy on tämä: kuumus ja kosteus eivät sovi piparitaikinalle. Muutaman tunnin kuluttua sokerisaumat ovat sulaneet ja pipariosat pehmenneet niin, että rakennelma romahtaa. Talonrakennus pikkuväen kanssa on vain niin kovin mukavaa, että ehkä jatkan tätä pipariraunioperinnettä :-)


Puistoleikkisession jälkeen palasimme kotiin ja löysimme tämän...

Jouluna on tietenkin juotu myös teetä sekä saatu koirakuume liekkeihin. Naapuriin on tullut jouluksi hoitolapsi: pieni sekarotuinen koiranpentu Bear, joka näyttää karhun ja tiikerin sekoitukselta. Ahkeraan olemme käyneet lenkkeilemässä, vaikka karhuherra onkin hiukan hidas liikkeissään ja haluaa pitää levähdys- ja nuuhkimistaukoja noin kymmenen metrin välein!

Alemman kuvan kiinalaiset teekupposet löysivät meille kotikadun garage salesta. Niiden entinen omistaja lähtee kahdeksi vuodeksi Botswanaan ja myi kaiken omaisuutensa eräänä aurinkoisena aamuna. Kauniita kupposia ei oltu koskaan edes käytetty, mutta tässä talossa ne joutuvat kyllä oikeisiin töihin!


Tyttö ja karhu kaivuupuuhissa.

Kaunis Birds and flowers -kupponen.

Minun jouluni jatkuu vielä uuteen vuoteen saakka: suunitelmissa herkuttelua, aleshoppailua ja rentoutumista kykyjemme sallimissa rajoissa.