Monday, January 7, 2013

Diskopallo ja tapetti



Suomenkielinen tammikuu jatkuu: viihdyinpäs hyvin Anja Snellmanin hienon peilikantisen Ivana B:n parissa! Kirja on minulle ensimmäinen Snellmanin teos, vaikka silloin tällöin luen kyllä hänen kolumnejaan. Jos hänen kirjojaan saisi täältä helposti luettavaksi esimerkiksi kirjastosta, menisin heti lainaamaan, mutta nyt on tyytyminen odotteluun ja toivomiseen.


Snellman, A. Ivana B. Siltala, Helsinki, 2012.

Ensimmäinen ajatus lukemisen jälkeen oli se, että samanlaisen tarinan olisi voinut kirjoittaa melkein minkä tahansa alan kontekstissa (Ivana B. sijoittuu kirjamaailmaan): nykyaikana asioiden tärkeysjärjestys on erilainen kuin ennen, ja markkinoinnilla ja mielikuvilla on varmaankin joka paikassa suurempi merkitys kuin aikaisemmin, puhumattakaan median demokratisoitumisesta. Ivana B. kertoo sukupolvien välisestä kuilusta, siitä kuinka asioiden arvojärjestys muuttuu tapojen ja sitä kautta kulttuurin muuttuessa. Aikaisemmin kunnioitusta ja arvostusta herättävät seikat ovat nykyään vanhanaikaisia ja joskus naurettaviakin. Nykyelämän hypetys ja medialla ratsastus taas ei aukene vanhoille konkareille, joille sisältö on kuorta tärkeämpää.  

“Yhtäkkiä näen Sanomatalon aulan täynnä Ivana B. –hahmoja. Isoja hiuksia, suurikuvioisia mekkoja, punaisia korkokenkiä, räikeänpunaisia tarkoin rajattuja suita, Jörö-Jukan kynsiä. Yliampuvia poseerauselkeitä, kikatusta, flirttiä, dervissinkaltaista pyörivää keekoilua salamavalojen räiskeessä.”

Keski-ikäisen kirjalijan maailma ja usko itseensä horjuu, kun nuori ja mediaseksikäs kirjailijatulokas rynnistää estradille eikä lähde sieltä pois. Kohta meikattu, seksikäs ja viimeistelty olemus huokuu kaikista tiedotusvälineistä ja skandaalimaiset, häpeämättömät mielipiteet saavat kansan koukkuun. Ketään ei näytä kiinnostavan itse kirja, sen sanoma tai kirjallisuus tuossa räväkässä mediasirkuksessa. Tulokas ottaa usein keski-ikäisen kirjalijan julkisesti hampaisiinsa, nauraa hänen kustannuksellaan, arvostelee ja ilkeilee jostakin  tietokoneensa tai ruudun takaa blogissaan ja haastatteluissa. Mistä tässä kaikessa on kyse, miettii kirjailija, ja alkaa etsiä ammattiapua, kun Ivana B:n aiheuttama oirehtiminen muuttuu fyysiseksikin.

“Näkymättömien Kustantamo sijaitsee kaupungin laitamilla, kellaritiloissa. Me saavumme sinne aamuhämärissä, kuljetamme liuskoja kauhtuneissa repuissa ja naarmuisissa salkuissa, istumme kuluneilla sohvilla ohimoilta harmaantuneiden kustannustoimittajiemme kanssa, juomme mustaa kahvia ruskeista pahvimukeista, vaihdamme muutaman sanan säästä ja sanomalehtiuutisista, josain klassikosta jonka olemme löytäneen äskettäin suljetun antikvariaatin loppuunmyynnistä.” 
  
Ivana B. ja vanhempi kirjailija ovat kärjistettyjä ihmistyyppejä: toinen on häpeilemätön ja rajaton avoimesti muita hyväksikäyttävä ja pinnallinen heinäsirkka, kun taas toinen ammentaa länsimaisen kulttuurin lähteiltä, puurtaa yksin ja vakavissaan, kyselee sivistyksen, merkitysten ja arvokkuuden perään samalla kun miettii ja uudelleenarvioi kirjallista uraansa nyt kun toinen on sen heittänyt julkisesti roskakoriin. Ääni tosin on kirjassa annettu ainoastaan vanhemmalle kirjailijalle, jonka ajatuksista lukija saa pennin jos toisenkin terapeutille osoitettujen kirjeiden muodossa. Vanhenemisen ja syrjäytymisen pelko ja samalla niiden ihmettely kuultavat joidenkin kirjeiden takaa.

“Välillä mietin, että onko maailma lopullisesti muuttumassa paikaksi, jossa en enää viihdy. Paitsi meteorologiselta ilmastoltaan, myös henkiseltä. Hyvä lyhytterapeutti Parantainen, kauan sitten minä hipaisin vallankumouksellista liikettä, olin hetken aikaa osa toivoa, muutosta ja kapinaa, vihreissä reisitaskuhousuissa ja maiharissa esittelin iskulauseitani, jotka muistuttivat kääntämiäni antiikin jambisia trimetrejä, vaadin uutta tietoisuutta ja uudenlaista kulttuuria, vapaata rakkautta, naisen oikeutta omaan ruumiiseensa.”

Hiukan kirjan puolivälin jälkeen minut valtasi hetkeksi epäilys: jatkuuko tämä tällaisena loppuun saakka? Pelkoni osoittautui vääräksi ja Snellman sai ainakin tämän lukijan yhtäkkiä jopa epäilemään kuka itse asiassa ahdisteleekaan ketä! Loppuratkaisu sai ainakin minut odottamattomuudellaan ja hyytävyydellään ihastumaan ja nosti kirjan tunnelman kokonaan toiselle tasolle. Ivana B. on viihdyttävä, ajoittain hauska ja ajatuksia herättävä nopealukuinen pienoisromaani.


Ivana B:n ovat pikagooglauksen tuloksena lukeneet ainakin MorreMariLiisa Reeta ja Upotus, ja varmasti moni muutkin.

Seuraavan suomenkielisen kirjan kimppuun käydään miltei trooppisissa tunnelmissa: kolmatta viikkoa on jo myrskyistä salamasäätä ja tuskallista, painostavaa kuumuutta. Sadetta ei kuitenkaan kuulu. Kuinka tälläinen kosteus on mahdollista miltei autiomaassa? Elämää vaikeuttaa myös se seikka, ettei mereen ehkä kannata mennä ainakaan kovin syville vesille viilentämään oloaan. Jostakin syystä (viileät merivirrat, ylikalastus) suuret hait ovat partioineet tehokkaasti Länsi-Australian keski- ja eteläosan rantoja ja monet ollaankin suljettu sen seurauksena. Viikonloppuna kuitenkin uskaltauduimme lautojen päälle, vaikka ainakin minä vahtasin ympärilleni aika vainoharhaisena.

Viileä vapaus.

Naapuri matkalla aalloille.


7 comments:

  1. Ivana B. on päässyt unohtumaan minulta lukematta. Täytyy korjata tämä, kirja vaikuttaa kiinnostavalta.

    Suosikkini Snellmanin teoksista ovat Äiti ja koira ja Sonja O. kävi täällä. Ei niin hyviä ovat mielestäni Lemmikkikaupan tytöt, Safari Club ja Lyhytsiipiset (näistä viimeksi mainittu oli mielestäni suorastaan kehno).

    Hui noita haita. Tappajahaileffojen vuoksi olen kytännyt haita jopa joessa uidessani (no joo, olin silloin lapsi, mutta haikammo on pysynyt). Kylmät väreet menee nytkin. Hui!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suosittelen tosiaan, tämä oli niin nopealukuinenkin ja ihan mielenkiintoinen myös. Saa ajattelemaan tätä kaikkea ulkonäköön ja mielikuviin perustuvaa hypetystä, jota on vähän kaikkialla.

      Minulta on Kauranen/Snellman -kirjat jostain syystä jääneet lukematta, vaikka kirjailija onkin ollut näkyvissä.

      Hait ovat kyllä kamalia ja mullakin on kauhea kammo, mutta jostain syystä sitä silti menee veteen. Juttelin parin kalastajan kanssa, jotka molemmat ovat yli 30v olleet vesillä. Molemmat sanoivat, että eivät koskaan ole nähneet niin paljon haita kuin tänä kesänä. Ja juuri niitä pahimpia (ihmisten kannalta siis): tiikerihaita ja valkohaita. Meidän kaupungin rannan edustalta olivat napanneet hylkeen suihinsa viime viikolla...

      Delete
  2. Enpä olekaan tätä lukenut, mutta voisi pistää korvan taakse. Luin jokunen aika sitten Snellmannin Parvekejumalat ja siitä pidin kovasti. Pihin naisen tavoin en oikein minäkään lämmennyt Safari clubille enkä Lemmikkikaupan tytöille.

    Voi miten ihanat aallot! Minua ei tosin tuonne saisi, jos on vähänkin pelkoa siitä, että lähettyvillä saattaa olla hai. Pelkään jotenkin merta tai ehkä lähinnä niitä eliöitä siellä :D En uskaltaisi (vaikka haluaisin kovasti!) edes mennä snorklaamaan koralliriutoille tmv.

    Meressä olen kyllä uinut ja muuten ekan kerran juurikin Ausseissa. Oliskohan ollut Edenissä. Se oli aivan mahtavaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minusta on tosi jännä ajatella, että meressähän on suurin osa koko maapallon elämästä. Ja ne kaikki tutkimattomat syvänteet myös!

      Muistan myös hyvin eräänkin hyperventilaatiohetken tuoreena aussina snorklatessani Suurella Valliriutalla. Tein sen virheen, että katsoin koralliriutan reunan yli siihen loppumattomaan siniseen pimeyteen, jossa on vaikka mitä...

      Ihana eka meriuintireissu, Aussit on siihen loistava paikka!

      Delete
    2. Niin, ja kirja on tosiaan hyvinkin viihdyttävä. Sen tosin lukee niin nopeasti, että ei ehdi juuri ihmetellä kun se on jo ohi!

      Delete
  3. Hauskaa, että tykkäsit! :-D

    Minulla on hyvin ristiriitainen suhde Anja Snellmaniin, joistain kirjoista tykään tosi tosi paljon ja toisista en juuri yhtään ja jotkut ovat kyllä teemaltaan tärkeitä, mutta liian saarnaavia. Koskaan ei oikein tiedä mitä saa, mutta silti olen lukenut melkei kaikki naisen kirjat.

    Tästä Ivanasta kirjoitin siellä vanhassa blogissani, joka katosi bittiavaruuteen viime syksynä, mutta on nyt palannut takaisin, tosin ilman kuvia ja väärään osoitteeseen… ;-D Sinäkin taisit käydä siellä silloin kommentoimassa. No joo, se teksti siis löytyy nykyisin täältä:
    http://kertomusjatkuu.vuodatus.net/blog/3227839

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suuri kiitos, mesenaattini :-D

      Joo, voin kuvitella. Toisaalta on mukava lukea ihmiseltä, josta tietää mitä mieltä hän asioista on. Minun tekee kovasti mieleni lukea lisää!

      Hienoa, että blogisi on taas palannut edes jossakin muodossa ;-) Laitan linkin!

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!