Tuesday, February 26, 2013

Lähiöangstia


Tämä uutinen, ja varsinkin sen loppu oli kuin suoraa jatkoa viikonloppuna ahmaisemalleni  Anu Juvosen Lähiöoksennukselle. Luin kirjan kuumeenomaisesti ja aikamatkasin ala- ja yläastevuosiin Suomessa.  Oi, kuinka nautinnollista olikaan lukea kaikista niistä pikkujutuista, jotka silloin olivat kovin tärkeitä: pankkien säästöklubit, tuoksupyyhekumit, Levi’s –farkut, permanentit, moonbootsit, mansikanpoiminta, Dingo ja Gunnarit. Juvonen on onnistunut naulaamaan tuon ajan ympäristön täydellisesti. Tämä taitaa myös olla ensimmäinen kirja, jonka olen lukenut, jossa olen itse elänyt päähenkilöiden ikäisenä lapsuutta ja nuoruutta samassa ajassa. Mutta en samassa paikassa: lasten ja nuorten Kannelmäki avautuu ahdistavan kärpästenherramaisesti.


Juvonen, A. Lähiöoksennus. Minerva, Helsinki, 2013.


“Haaveilin aina koko vuoden seuraavan kesän lomista, joita ei koskaan tullut. Isä vei minut ja veljeni syysiltaisin mielikuvitusmatkalle Jugoslaviaan. Adrianmeren lämpimässä illassa hotellin parvekkeella söisimme iltapalaksi vaaleaa höttöistä patonkia, pippurista salami ja puristaisimme mehua tuoreista appelsiineista. Olisimme raukeita uituamme aallloissa koko päivän, vatsa täynnä grillipihviä ja mansikkajäätelöä.”


Rahasta on pula, varsinkin kun suuria poliittisia ja business-suunnitelmia pursuava isä muuttaa naisystävänsä luokse hyvinvoivaan unelmien Töölöön jättäen Katjan, isoveli Peten ja vaimonsa Kannelmäkeläiseen kerrostaloon.  Apuun tulee ukki, joka asuu lähiössä talvet ja mökillä kesät.

Kirjassa kuljetaan Katjan mukana ala-aseelta yläasteelle. Paras lapsuudenkaveri, Mirri, ja yläasteelta saatu ystävä, Sanna, kasvavat yhdessä lähiön kovassa koulussa. Missä ovat vanhemmat? Juoppoja, kuolleita, lähteneitä, uskontoon hurahtaneita, tai aina töissä, vaikka rahat eivät koskaan riitä. Tukea ei vanhemmilta voi odottaa: he eivät ymmärrä, huolestuvat, tai ovat surullisia jo valmiiksi. Kirjassa luovitaan ystävyyden, ihastusten, unelmien, itsensäpaljastajien, hyväksikäyttäjien, pahisten, syrjäytyneiden ja luusereiden karikoissa.


“Bellua ei sitten kannata polttaa ollenkaan, se on kuin vetäis vuoristoilmaa. Saa koulussa vaan huonon maineen. – Ja muista vetää henkeen, sä et todellakaan haluu sellaista mainetta, että vedät vain poskareita, Mirri opasti, kun kävelimme kohti kerrostalomme takana sijaitsevaa metsikköä.”


Tupakkaa on saatava, ja pää sekaisin, melkein keinolla millä hyvänsä. Pojista haaveillaan, mutta ei Kantsun pojista, vaan joistakin muista, muualta. Unelmien toteutuminen on toisten kohdalla epätodennäköisempää, kuin toisten. Suomalainen alkoholikulttuuri näyttäytyy kaikessa järkyttävyydessään ja säälittävyydessään Lähiöoksennuksen sivuilla. Minua puistatti ja suretti. Ja samalla se on totta! Lukiessa mietin sitä, kuinka täällä on todella harvinaista, että tuon ikäiset teinit hengaisivat missään ulkona itsekseen tai porukoissa pimeän tullen. Jotain hyvää tässä hyysäyksessäkin!


Sunnuntainen lukumaisema. Sivujen välissä noin kilo hiekkaa.


“Historian opettajamme Maikki lähti sairauslomalle. Hän oli Siiri Angerkosken näköinen kokovartaloneuleisiin pukeutunut pallo, joka ainoana koulun opettajista sai luokan mielenterveyspotilaat, pienestä asti hakatut ja kaltoin kohdellut lapsirauniohuligaanit kuriin.”


Juvonen kirjoittaa lennokkaasti ja hauskasti. Surullisia ja järkyttäviäkin asioita käsitellään sellaisella teini-ikäisen olankohautuksella varustetulla toteamistyylillä, vaikka välillä maailma toki koskettaa syvältäkin. Asiat vain ovat niin, Kantsu on oma maailmansa. Mitään ei kauhistella tai sen suuremmin analysoida, mutta syyt pahoinvointiin ja toivottomuuteen sekä niiden jatkumiseen sukupolvelta toiselle tulevat harvinaisen tehokkaasti esiin rivien välistä, kirjan hahmojen kohtaloista.


“Mirrin vanhemmilla oli nimittäin tapana viettää illat sohvalla poltellen ketjussa tupakkaa, ja Mirrin tehtävänä oli näissä perheen yhteisissä tv-illoissa vääntää sätkiä vuorotellen vanhemmilleen.“


Mahtavan lisän Lähiöoksennukseen antavat lukujen alkuun valitut otteet Kannelmäkeläisestä Tanotorvi-lehdestä. 80- ja 90 –luvuilla julkaistuista kirjeistä ja artikkeleista lohkaistut kappaleet kuljettavat lukijan syvemmälle aitoon, oikeaan Kannelmäen tunnelmaan ja  tukevat hienosti Juvosen fiktiivisten lähiönuorten selviytymistarinaa. Ainoa miinuksentapainen tulee ehkä hiukan töksähtävästä lopusta: jotenkin sujuva tarina jatkui alusta loppuun saakka samalla tempolla, ja tämä lukija lennähti viimeiseltä sivulta liian rivakasti ulos.

Suosittelen lämpimästi tätä nopealukuista kirjaa kirjahirmujen välipalaksi, mutta erityisesti suositukset menevät kaikille 70-luvulla syntyneille, luettuanne tiedätte miksi.

16 comments:

  1. Ihana nimi kirjalla, siis oikeasti! Minuun vetoaa :D Ja nuo mainitsemasi yksityiskohdat Leviksineen ja pankkien säästöklubeineen ovat niin tuttuja. Oliko Hakki Hamsteri mainittu? Jeans-clubin lehti, jossa muuten pankkikirjakin oli farkkukangasta! Sypin maapallokerho, iiih. Tuolloin oli valtavasti toimintaa lapsille. Joulun aikaan kiertelimme pankeissa hakemassa joulukalentereita.

    Tämä kirja on pakko hommata, koska en ole minäkään lukenut yhtäkään "meidän" lapsuus/nuoruusaikakuvausta. Itse olen varttunut Pasilassa ja myöhemmin eräässä toisessa lähiössä, jota en tässä viitsi mainita. Ei ollut Kantsu kuitenkaan, vaikka tuttu paikka onkin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä vain - Jeans Club onkin se coolein tässä kirjassa, kun säästökirjassakin on ne farkkukannet. Muutakin tuttua löytyy, vaikka ei Kanstussa tai edes lähiössä olisi asunut. Suomi on kuitenkin niin pieni ja tuollaiset 'ilmiöt' ja henki on levittäytynyt laajalle.

      Minustakin oli tosi hauskaa ja mielenkiintoista lukea omasta nuoruudesta tällä lailla. Toivottavasti saat jostain käsiisi!

      Delete
  2. Ai niin, ei ollenkaan hullumpi lukumaisema sinulla! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Viikonloput menee vain liian nopeasti! Muuten istuisin tuolla vain, lukisin, uisin ja ottaisin välillä nokoset :-) Harmittaa, että on kaikenlaista arkihommaa sen estämässä. Töitä, tiskit, pyykit, kauppa- ja koulureissut ja sen semmoiset, jopa siihen pisteeseen saakka, että koko ranta tuppaa unohtumaan.

      (Niin, ja tuo kirjan nimi on kyllä just sopiva!)

      Delete
  3. Luin kirjan vähän aikaa sitten, ja niin samoja ajatuksia kirjoista. Mun on varmaan pakko tehdä matka tuonne Kantsuun, kun en ole koskaan käynyt siellä, ja bussini joka iltapäivä kurvaa mutkasta toiseen suuntaan. Joskus vielä ajan mutkan suoraksi ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hehee, kirjamatkailua :-) Olisikin kiva kuulla ajatuksistasi. Kuinkahan paljon Kantsu on muuttunut parissakymmenessä vuodessa?

      Delete
  4. Kiintoisaa! Tunnustaudun 70-luvun lapseksi Kultapossukerhojäsenyyksineen jne. Ja kun mainitsit Tanotorvi-lehdestä muistui mieleeni, että jossain vaiheessa joku luokkakavereistani asui Kantsussa Tanotorventiellä! :D Siinäpä jo monta hyvää syytä lukea kirja! No lukulistaan odottamaan Suomen reissua.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suosittelen, oli niin kiva kerrankin eri tavalla eläytyä noidin lapsuudenkuvauksiin. Ja ne Tanotorvilainaukset olivat kyllä huippuja - ihan tosia vielä.

      Delete
  5. Kiitos taas mielenkiintoisesta kirjapostauksesta. Oletkin saanut sen nopeasti luettavaksesi, näyttää ilmestyneen tämän vuoden puolella!

    Jo pelkkä kuvauksesi kirjasta toi ällön olon ja vaikka kaiken lisäksi on suomalaisten kirjojen lukukielto päällä - koska niistä tuli syksyllä niin surkea olo - olen nyt kirjaston varauslistalla tämän kirjan kohdalla. Miten tässä näin kävi? Koska mustakin tuntuu kivalta ajatukselta lukea omasta nuoruudesta ja lapsuudesta. Minäkin olen 70-luvun loppupuolella syntynyt ja levikset ja permanentit olivat valitettavasti liiankin tutun kuuloisia!

    Tämä Suomen juomakulttuuri on niin surullinen, että itkettää. Olen välillä miettinyt juomisen lopettamista, ihan vain vastalauseena tälle hullulle yhteiskunnalle, jossa juominen on ihan liian ok. Sitten toisaalta mietin, ettei se yhden naisen äänetön (ja kuiva) mielenosoitus mitään muuttaisi (ja kun kaikenvärinen viini vain on niin hyvää, kuplilla tai ilman). Miten tästä älykkäästä kansasta on erityisesti tuon yhden asian suhteen tullut näin kovin tyhmä?

    Ja sitä kännäämistä näkee ihan kaikissa ryhmissä ja luokissa. Yhtenä lauantaina parin korttelin sisään oli ensin lähipuistossa nuorisoporukka jo oksentamassa, yksi kusiskeli keskellä tietä; sitten keski-ikäinen pariskunta riiteli kovaan ääneen ja mies huusi naiselle käsittämättömiä solvauksia (joita huomenna ei varmaan edes muista) ja lopulta auttelimme sammunutta miestä ylös lumihangesta. Ja tämä kaikki siis kolmen aikaan iltapäivällä! Olimme vielä kotimatkalla teatterin päivänäytöksestä, jossa koko esityksen ajan näyttämöllä oleva pariskunta tissuteli, kännäsi, sammui ja lopulta kuoli. Porukka nauroi ihan kipeänä sille känniäälöilylle ja mua itketti (taas). Mussa se vika siis taitaakin olla. Joisin itseni iloiseksi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ymmärrän hyvin lukukieltosi, ja tästä kirjasta ei jää mitenkään iloinen olo. Ainoat iloiset asiat olivatkin nuon viittaukset oman lapsuuden ja nuoruuden muoti- ja muihin ilmiöihin, joista oli jännä lukea, ja jotka oli helppo kuvitella kirjan tapahtumiin hyvin eläviksi.

      Kuule, juurikin jossakin muussa blogissa oli keskustelua tuosta juopottelusta ja koulutetusta kansasta. Taisi olla Johannan blogi Yhdysvalloissa. En usko että protesti auttaa. Jokaisen pään sisällä täytyy se muutos tapahtua ja ikään kuin kasvaa aikuiseksi elämän ja alkoholin suhteen. Kun eihän se viina mihinkään oikeasti auta. Suomessa se vain on tavallisinta lääkettä vähän kaikkeen, ja suurina annoksina.

      Voihan karmeus tuota sun kuvausta. Tuo ääliöjuominen on yks asia, jota ei ole koskaan ollut ikävä. Kunpa edes nuoriso tajuaisi ettei kännääminen ole mitenkään hienoa.

      Delete
  6. Minua ei kiinnostamä tämä kirja romaanina, mutta koska asuin muutaman vuoden ajan Kantsun lähellä lastemme ollessa alle kouluikäisiä, luen mielenkiinnolla näitä arvioita. Esikoiseni ollessa vauva vaunuilin tai liinailin aika useinkin peltojen poikki Kannelmäen kirjastoon, ja Mätäjoen varressa oli mukava ulkoilla muutenkin. En tiedä noista lähiöelämän varjopuolista sen kummemmin (koetin aseman liepeillä sulkea silmäni spurguilta), mutta olen kyllä tyytyväinen, että muutimme länsihelsinkiläisestä lähiöstä pois ennen lasten koulu- ja nuoruusikää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Varmasti sinulle tulisi tämä hyvin elävänä eteen. Minä ihan yllätyin siitä, kuinka paljon tuttua tässä oli, vaikka en lähiössä kasvanutkaan.

      Aseman spurgut, huoh.

      Delete
  7. P. S. Tiesitkö, että kirjablogisteilla on fb:ssa oma ryhmä, johon voi liittyä? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, en tiennyt. Kun pääsen tästä teknologiakriisistäni, taidan vaikka liittyä ;-)

      Delete
  8. Olisi mielenkiintoista tehdä tuollainen aikamatka. Vaikka olenkin viettänyt nuoruuteni pienemmällä paikkakunnallla ja lähiökulttuuri on vierasta, on noissa aikakuvauksissa myös paljon tuttua...

    Kun kävin joku aika sitten Suomessa, havahduin ostoskeskuksessa ääneen, jota täällä Norjassa ei juuri kuule: sellaiseen tasaiseen juoppoörinään, josta erottuu aina välillä joku voimallisempi p....le. Oli toisaalta koomista, toisaalta vähän surullista huomata, että Suomessa on tosiaankin tuollainen erityispiirre, jota muualla ei ainakaan samanlaisena juuri kohtaa. Suomessa asuessa ääneen oli niin tottunut, että siihen ei juuri reagoinut, mutta nyt se yhtäkkiä särähti kovasti korviini. Muita se ei näyttänyt häiritsevän...Suomessa känniset mölisijät tuntuvat kuuluvan niin itsestään selvänä kaupunkikulttuuriin, että sitä ei pidetä edes erityisen häiritsevänä... se on oikeastaan aika surullista. Ja hyvin suomalaista.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä löytyy tuttua, minäkin kasvoin kaukana lähiöistä, mutta nuorisokulttuurista löytyy silti paljon samaa.

      Oi, tunnistan myös tuon uniikin juoppokulttuurin ja se aina havahduttaa, kun siihen ei ole tottunut. Ostarit, puistot ja asemat. Viimeksi kun olimme loppukesästä Suomessa, näkyi aamulenkeillä vaihtelevin väliajoin puistikoiden nurtseille sammahtaneita juoppoja. Piti selittää ulkomaalaisille vieraille, mistä on kyse...

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!