Friday, February 1, 2013

VOIHAN PRKL!

Voihan kirosanat ja päänkiristys! 

Apuraharumba päättyi vihdoin nyt myöhään illalla/yöllä ja minulta on lähtenyt matkaan erittäin epäammattimainen ja aivopierumaista tuubaa täynnä oleva Word-dokumenttihakemus, johon olen leikkaillut ja liimaillut print screeniä ja tekstiä. Kuinka asiat voivatkaan joskus olla niin kammovaikeita? 

Online-hakemus, jonka kanssa olen taistellut suurimman osan tammikuuta, ei koskaan toiminut kunnolla ja siinä olevat ongelmat vain pahenivat deadlinen lähestyessä. Olin useaan otteeseen lautakunnan kanssa yhteydessä, mutta he eivät voineet tehdä teknisille vioille mitään eivätkä toisaalta halunneet muuttaa palautuspäivämäärääkään. Sain eri tahoilta hyvinkin erilaisia ohjeita hakemuksen jättämiseksi, joten päivän viimeiset tunnit olivat lievästi sanottuna kaoottiset. Lähettelin tulikivenkatkuisia viestejä asianomaisille listaten kymmeniä ongelmia, joita online-lomakkeessa oli ilmennyt viime viikkoina. Suurin ongelma oli se, että hakemuksen täyttäminen loppuun saakka oli yksinkertaisesti mahdotonta, joten sen vaatiminen oli mielestäni aika epäreilua. 

Mahdollisuudet apurahan saamiseen ovat aika heikot, varmasti osin valitukseni johdosta, mutta toivottavasti saan tehdä hienoisia korjauksia vielä ensi viikolla, tai ainakin lisätä mukaan liitteet, jotka online-lomake päätti viime hetkellä ihan oma-aloitteisesti deletoida. Huoh.

Muuten viikko olikin aika action-painotteinen. Tiistaina töihin palatessa fillaroin hymyhuulin haaveissani rantatietä pitkin, kun rekisteröin puoliajatuksella muutaman metrin päässä puolitoistametrisen käärmeen ylittävän pyörätietä. En kuitenkaan havahtunut haaveistani ennen kuin olin jo käärmeen kohdalla ja oikeastaan melkein sen päällä. Salamannopeasti käärme kiertyi kippuralle valmiina iskemään ja minätyttö onneksi viuhahdin sen verran vauhdilla ohi, ettei vaaratilannetta ehtinyt syntymään. Aika tehokkaasti laskeuduin kuitenkin tapauksen ansiosta haaveista maan pinnalle, kun kuvittelin miten olisi käynyt, jos käärme olisi takertunut pyöränrenkaaseen tai purrut jalkaan...  Meilläpäin on aika kiitettävä määrä hengenvaarallisia myrkkykäärmeitäkin, joita voi ihailla ja tunnistella täällä.

Töihin saavuttuani tajusin, että olin kokonaan unohtanut nelivetoautokurssin, joka uusitaan meillä joka toinen vuosi. Edessä ei siis olisikaan ruuduntuijotusta, vaan kaksi päivää railakasta menoa pyörien päällä. Koska joudumme työn puolesta aika usein tiettömille teille, lähdimme 38 asteen helteessä kärpästen syötäväksi sisämaahan jarruttelemaan ja kurvailemaan sorateille, ja seuraavana päivänä saharamaisiin olosuhteisiin rannikon hiekkadyyneille pelastamaan itsemme mahdollisista epämukavista tilanteista. Koska tällä viikolla minulla meni kaikki mönkään, paljastui tietenkin, ettei upouudessa maasturissa, jota pääsin ajamaan, toiminutkaan neliveto lainkaan, joten dyyneillä seikkailusta tuli minulle tietenkin kaksin verroin rankempaa. Selvisin kuitenkin sieltä kotiin :-) Ja ihan kiva, että vika selvisi tuollaisissa harjoitusolosuhteissa, eikä tositoimissa.

Vettä tuli juotua noin 1.5 litraa tunnissa, eli voitte kuvitella sen kuumuuden ja hien määrän, joka meistä haihtui. Nyt sitten olemme taas valmiita vaikka mihin. Paitsi tuollaisiin typeriin, toimimattomiin lomakkeisiin....


Kurvailua.

Temppurataa 80km/h.

Sisämaan kesäkuivuutta.

Muotiotos: kärpäsverkko, neonliivit, työpaita ja lippis, ou jee!

Saharassa?

Treenijoukko.

Dyynikikkailua.

Ja eikun alas.

Toisen päivän muotishow.

Auton kaivuuta hiekkaan, jotta saadaan pelastettavaa. Ei saa tehdä kotona :-)


Kuivuudesta tulikin mieleeni viime viikon Australia Day. Seuraavana päivänä ystävä kiitteli naamakirjassa palomiehiä ja vapaaehtoisia talonsa pelastamisesta. Kun kyselin lisätietoja, sain kuulla, että viiden kilometrin päässä kodistamme oli riehunut voimakas puskapalo, joka meinasi niellä ystäväni talon kitaansa. Tuuli oli käynyt toiseen suuntaan, joten me rannan puolella olimme autuaan tietämättömiä koko tapahtumasta. Nyt heillä pyyhitään nokea ja korjataa savuvahinkoja, mutta onneksi koti on vielä jäljellä. Puskapalojen tavallisuudesta tähän vuodenaikaan kertoo se, ettei palo päässyt edes paikallislehden etusivulle.
 

14 comments:

  1. Tämä on kuin lukisi jotain trilleriä;-)

    Kauhistuttaa tuo kuumuus, mutta kun ajattelee, että siinä jossain on kuitenkin meri...Käärmet, niin, tyttärellämme on kääpiövillakoira ja kaksi käärmettä. Nyt minäkin olen sitten joutunut ottamaan ns. lusikan kauniiseen käteen kuten myös Merin appivanhemmaskokelaat;-) Koirat niin minua, mutta nyt sitten käärmeet...

    Toisaalta, se ei vaadi kuin ajatusmuutosta, sillä onhan minulla ollut vuosikymmeniä myös kilpikonna. Silti ajatus siitä käärmeestä kiertyneenä nilkkasi ympärille tai renkaaseen taitaa tulla ensi yönä uniini. Kävin muuten katsomassa käärem-esittelyn, kiitos!

    Usko pois, emme kuole käärmeisiin, vaan tekiniikan toimimattomuuteen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Luulen, että tuon lomakkeen kanssa taistelu lyhensi elininkääni sen aiheuttaman stressin ja raivon vuoksi ainakin jonkin verran, eli oikeassa olet :-D

      Juuri tuon meren vuoksi kestän olla täällä. Tuo erä- ja autiomaan puoli on upea kokea, mutta en voisi asua ilman jonkinlaista vesinäkymää.

      Vau, olet siis käärmenainen! Minua eivät käärmeet suuremmin enää pelota kun olen 'halaillut' niitä (myrkyttömiä tietenkin) kaikenlaisissa käärmepuistoissa. Eikö se iho olekin tosi jännän tuntuinen ja samoin se koko lihaksikas 'vartalo'? Nuo luonnossa luikertelevat ovat toinen juttu, kun voivat potentiaalisesti ottaa nirrin pois aika kivuliaasti :-(

      Toivottavasti säästyit painajaisilta!

      Delete
  2. Kaamea tuo käärmesattumus! Minä pidän käärmeistä mutta suomessa niistä on helppo pitää kun kyykään ei ole kovin myrkyllinen.

    Tuollaisen "tässä olisi voinut käydä todella, todella pahasti" sattumuksen jälkeen on aina niin ihanan helpottunut olo. Olen itse meinannut hukkua, jäädä auton alle, tukehtua...

    Onnettomuusaltis minä :D Sitten menen ja syön kermaleivoksen vain ilosta että olen hengissä!

    Kuulostaa kauhealta tuo paperisota!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, sinulla on hyvä asenne! Hengissäoloa onkin hyvä juhlistaa kermaleivoksella, kiitti ideasta :-D

      Tuo paperi(olisikin-ollut-paperi)sota oli kyllä kamala ja järkytti minua enemmän kuin sen käärmeen kohtaaminen ja potentiaalinen kontrollinmenettäminen ajossa!

      Delete
  3. Vähän jo tuon otsikon perusteella jännäsin, että mitä kauheuksia siellä on tapahtunut. :D

    Mutta olipa eksoottista menoa kaikin puolin. Puskapaloja ja autoilua hiekkadyyneillä, vau! :D

    Mutta tuosta auringosta olen yhä edelleen vähän kateellinen. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuules, teki mieli laillaa sata kertaa pahemmat otsikot, mutta onneksi pidättäydyin ;-D

      Alkoi itseäkin huvittaa, että kaikki tuo ehti tapahtua viikon sisällä enkä edes 'huomannut' ennen kuin aloin kirjoittaa postausta. Tapahtumarikas viikko siis.

      Nyt on ollut reilu viikko 38-40 astetta päivällä, ja yölläkin 30 astetta, joten talon seinät ovat sisältäkin jo kuumat. Minusta aurinko voisi hyvinkin lähteä vaikka rentoutuslomalle Pariisiin. Ei aina tarvitse paahtaa täysillä :-)

      Delete
  4. Minä meinasin kävellä tuossa eräänä päivänä 20cm pitkän käärmeen päälle, joka ei varmasti ollut mikään myrkkykäärme, ja silti sain aika ison sätkyn, joten aika kuumottavalta tuo pyöräilykokemuksesi kuulostaa...

    Tsemppiä apuraharumbaan jatkossa, ja toivottavasti kaikesta huolimatta tärppää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Auts, käärmeshokit ovat kamalia. Yleensä sitä heti sen käärmeenmuodon huomattuaan terästäytyy, mutta en tajua miksi minulla kesti tällä kertaa niin kauan viestin kulku verkkokalvoilta aivoihin? Oli liian mielenkiintoisia kuvitelmia pääkopassa varmaan, ettei malttanut edes potentiaalisen hengenvaaran edessä palata reaalimaailmaan...

      Kiitos tsemppauksesta. Yömyöhään paniikissa kirjoitettu teksti oli kyllä sitä luokkaa, että itse laittaisin sen ö-mappiin, jos olisin lautakunnassa. Sääli tietenkin, koska se idea olisi tosi hyvä! Mutta aion hakea uudestaan, jos nyt ei tärppää!

      Delete
  5. näiden tietokoneiden, nettiyhteyksien ja sähköisten hakemusten ja vastaavien pitäisi helpottaa asioita, mutta usein käy kyllä ihan päinvastoin. Moni asia hoituisi murtoajassa, jos ne voisi hoitaa ihan vain vanhanaikaisina paperiversioina. Töissäkin kaikki koneelle kirjaaminen ja tilastointi yhdistettynä huonosti toimiviin ohjelmiin ja tökkiviin yhteyksiin vie huomattavasti enemmän aikaa kuin säästää sitä...Tätä on ainakin terveydenhuollon puolella ihan tutkittukin. Rengistä on tullut isäntä.

    Miksiköhän täällä ei ole tuollaisia nelivetokursseja? Ajo-olosuhteet ovat varmasti ihan yhtä haastavia: tiet ovat kapeita, mutkikkaita, mäkisiä, surkeassa kunnossa ja täynnä Itä-Eurooppalaisia liukastelevia rekkoja :D Ainakin täällä Oslon ulkopuolella...

    Mutta minkäs teet :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuules, allekirjoitan tuon täysin! Tässäkin hakemuksessa jouduin kirjoittamaan kymmenet kohdat moneen kertaan, kun mikään ei tallentunut, ja esimerkiksi liitteet vain hävisivät! Rengistä on tosiaan tullut isäntä. Mielenkiintoista ajatella, kääntyvätkö roolit taas joskus, kun tarpeeksi monelta menee hermot?

      Ehkä sielläkin tosiaan tarvittaisi kurssitusta! Liukastelevat rekat kuulostavat kamalilta!

      Minusta nuo kurssit ovat tosi hyviä ja olen oppinut sellaisia juttuja, joita en muuten ikinä tietäisi, kun en ole koskaan ollut mikään autofriikki. Meillä ne ovat töissä pakollisia, sillä monesti olemme puskassa satojen kilsojen päässä lähimmästä asutuksesta ja vettä ei ole mailla halmeilla.

      Delete
  6. Oho, onpas teillä siellä ajokoulut. Ja käärmeet. Hui kamalaa. Tunnustan nyt, että minusta ei olisi eläjäksi paikkakunnalla, jossa vilistelee myrkyllisiä käärmeitä tai suuria hämähäkkejä. Pelkkä mahdollisuus niiden tapaamiseen tekisi minusta hullun. Ihailen nyt sinua muutaman minuutin hiljaisen hetkeni ajan. Sitten pääsen toivottavasti jo nukkumaan....

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hehheh! Naurattaa tuo ihailuhetki! Voitko kuvitella, että noihin käärmeisiin sun muihinkin myrkkyeläimiin tottuu? Minulla on kyllä tosin torakkakammo ja niihin en totu koskaan. Edellisessä asunnossamme pohjoisessa oli paljon isoja torakoita eikä niistä päässyt mitenkään eroon. Asuivat käyttämättömässä ilmastointikanavassa katolla ja ryömivät sieltä sisälle. Yäk! Olin lopulta aivan paranoidi ja olin kotona koko ajan spray-pullo toisessa kädessä 8-/ Nyt olen todella kiitollinen, että tätä taloa eivät ole torakat koskaan löytäneet. Kaduilla niitä näkee silloin tällöin, varsinkin roskispäivänä.

      Delete
  7. Äkkikuolemansa kussakin maassa... Minua jotenkin paradoksaalisesti rauhoittaa ajatus siitä että täällä Helsingissäkin voi kuolla siihen että lunta tippuu katolta päähän. Se jollain tavalla vahvistaa uskoani siihen ettei kohtaloaan voi paeta mutta toisaalta myös siihen ettei kuolema korjaa yhtään liian aikaisin. Eli luultavasti kestäisin pyöräillä Australiassa käärmeuhasta huolimatta :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Näin juuri, elämästä ei selviä hengissä ja koskaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan :-)

      Fillarointi siis jatkuu näissä maisemissa entiseen malliin ja samaa reittiä. Nyt tosi kuumalla nuo käärmeetkin innostuvat lähtemään liikkeelle. Tänään oli työkaverin takapihalla myrkkykäärme ja joutuivat kutsumaan 'käärmemiehen' paikalle.

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!