Wednesday, March 6, 2013

Aivojumppaseikkailuja



Lastenkirjasuosikkeihini kuuluvat ehdottomasti australialaisen Graeme Basen kirjat. Basen kirjat ovat opettavaisia ja mielenkiintoisia, mutta tieto tulee niissä esille kuin huomaamatta, kiehtovan tarinan ja henkeäsalpaavan kuvituksen johdattelemana. Monesti Graeme Basen kirjoissa on myös tarinaan liittyvä mysteeri, salainen tehtävä, joka lukijan on suoritettava. Johtolangat löytyvät kirjan sivuilta, kuvituksesta tai tekstistä, mutta ovat sellaisia juttuja, jotka jäävät ensilukemalla helposti huomaamatta. Kirjat ovat siis sangen interaktiivisia ja tehtävät ovat sen verran kimurantteja, että aikuinenkin tekee niitä innoissaan. Basen teokset soveltuvatkin mainiosti pienille salapoliisinaluille ja vanhemmatkin saavat kunnon aivojumppaa. Apua vaikeimpiin löytyy Graeme Basen web-sivuilta.

Basen Animalia (1986) on jo klassikko, ja täytti vuonna 2011 25 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi uusissa Animalia-kirjoissa oli/on mukana juliste, jota kirjan sivuilla seikkailevat hahmot kansoittavat. Osa hahmoista on kuitenkin huijareita, eivätkä ole kirjassa lainkaan: ne lukijat, jotka ovat tarkkaan syynänneet Animalian sivut, tunnistavat feikit helposti ja saavat Basen web-sivujen kautta pienen palkinnon.

Animalia on mielikuvituksellinen aapinen, jonka sivut pursuavat värikkäitä kuvituksia, huvittavia sanayhteyksiä ja pieniä yksityiskohtia joka kirjaimelle. Sivuilla seikkailee myös Graeme Basen alter ego, raidalliseen puseroon ja farkkuihin pukeutunut pikkupoika, joka piileskelee mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Animaliasta on sittemmin tehty myös tv-sarja (jota en ole tosin katsonut).


Lazy lions lounging in the local library.


The Eleventh Hour – a Curious Mystery (1989) on ollut meillä ikisuosikki jo siitä saakka, kun tytön sanavarasto alkoi karttua vauvaiän jälkeen. Kansilehti lupaa jo kutkuttavaa jännitystä:



“A book is read, a story ends, a telling tale is told.

But who can say what mysteries a single page may hold?

A maze of hidden codes and clues, a clock at every turn,

And only time will tell what other secrets you may learn…”


Horace-elefantti täyttää yksitoista vuotta ja järjestää hienot naamiaisjuhlat. Koska elefantit ovat maailman parhaita kokkeja, on tiedossa myös uskomattoman herkullinen juhlatarjoilu. Herkkuja ei kukaan saisi kuitenkaan nauttia ennen kello yhtätoista, sillä Horacen synttäritkin ovat 11. marraskuuta. Horace on järjestänyt yksitoista erilaista, hauskaa leikkiä ja peliä ruokahalun herättämiseksi ja ajankuluksi. Mutta, mutta: kun kello lyö yksitoista ja nälkäiset vieraat ryntäävät ruokasaliin, koko ateria onkin hävinnyt taivaan tuuliin. Skandaali! Syytökset ja epäilykset virtaavat vieraiden kesken, mutta tiedätkö sinä, kuka röyhkeästi ahmi kaikki herkut muiden pelatessa?


Tässä pelataan snakes and ladders.

My Grandma Lived in Gooligulch (1983) on haikeanhauska tarina eksentrisestä isoäidistä, joka asuu jossakin keskellä Australian out backiä (population 32). Isoäidin elämästä kertoo lapsenlapsi runomuodossa, musta-valkoisten ja värikuvien kuvittamana. Isoäiti kesyttää Australian villieläimiä: ratsastelee kenguruilla ja opettaa vompatit vetämään rattaita, illallistaa liskojen ja emujen kanssa. Eräänä erityisen kuumana kesänä isoäiti lähtee vompatin kanssa pelikaanin kyydissä rantalomalle, jolta ei palaakaan. Hän lähti meren aaltoihin röyhelöisessä uimapuvussaan kumihevosen selässä, joutui ehkä mervirran matkaan. Lapsenlapsi uskoo kuitenkin, että isoäiti on vielä hengissä, ehkä autiolla saarella, tai ehkä hän onkin palannut kaikessa hiljaisuudessa pikkuruiseen Gooligulchiin keskelle erämaata?


Viimeinen havainto isoäidistä.

Merenalaiseen maailmaan ja runollisiin teatteritunnelmiin lukijan vie The Sign of the Seahorse (1992). Kirjan alussa esitellään roolihahmot, ja alkuasetelma: koralliriutan elämä muuttuu, kun “sea went dark, the reef began to change, The coral gardens lost their glow, the seaweed tasted strange.” Kirja on jaettu näytöksiin ja kohtauksiin; pääosissa seikkailevat sisarustaimenet Finneus ja Pearl, sekä Pearlin sulho, sotilasrapu Bert.

Kaikki alkaa Seahorse Cafessa, jossa Pearl ja Bert rakastuvat. Romanssi ei ehdi edetä kovin pitkälle, kun jo ilkeä pahis, Groper (mikä tama kala on suomeksi?) rynnistää kahvilaan mafiamaisen jenginsä kanssa. Kaksi haita ja miekkakala uhkailevat kahvilan asiakkaita ja pakottavat omistajan myymään kahvilan pilkkahinnalla. Samaan aikaan koko koralliriutta on alkanut tuhoutua ja seuraa massamuutto kohti asumiskelpoista elintilaa. Bert joutuu lähtemään rapuarmeijan mukana tutkimaan korallin saastumisen syytä ja pian se paljastuukin: kaiken takana on ahne mafioso, Groper, joka on avannut mereen pinnalta tiputetut myrkkykanisterit ja tarkoituksella tuhoaa korallia. Groper on nimittäin myös asuntomarkkinakeinottelija, joka on ostanut uuden, hienon koralliriutan jonkin matkan päästä ja aikoo pistää rahoiksi, kun kaikki saastuneen koralliriutan asukkaat joutuvat hankkimaan uuden kodin! Paha saa lopussa kuitenkin palkkansa, ja rakastavaiset saavat toisensa. Ahne Groper kierojen apureidensa kanssa joutuvat tiskaamaan, kuorimaan perunoita ja siivoamaan uudessa kahvilassa, jossa on hieno techno-laser tanssilattia.


Pearl valtameren syvyydessä, matkalla kohti tervettä koralliriuttaa.

Ympäristötietoisuutta levitään myös Uno’s Garden –kirjassa (2006), jossa pienet lukijat voivat harjoittaa sekä hoksaamista, että matematiikkaa. Eräänä kauniina päivänä Uno saapuu koskemattomaan metsään ja ihastuu näkemäänsä niin paljon, että päättää muuttaa sinne asumaan. Metsä jatkuu näkemättömiin ja on täynnä hassunnimisiä eläimiä ja kasveja. Meillä on kovasti kikateltu esimerkiksi Lumpybumseille, Puddlebutseille ja Moopaloopseille. Joka sivulta voi etsiä tietyn määrän erilaisia kasveja ja eläimiä, mutta jokaisella piileskelee ainoastaan yksi snortlepig. Vähitellen metsästä tulee suositumpi ja muutkin ihmiset rakentavat talonsa Unon naapurustoon. Samaa tahtia kasvit ja eläimet vähenevät… Kunnes eläimet ovat niin harvinaisia, että tiedemiehet tulevat niitä tutkimaan, ja lopulta kaupungissa ei ole enää yhtään eläintä tai kasvia. Nyt lasketaankin erilaisia talomalleja. Snortlepigkin muuttuu läpinäkyväksi kajastukseksi ja katoaa. Ihmisetkään eivät viihdy ankeassa betoniviidakossa ja lähtevät pois. Hylättyyn kaupunkiin jää kuitenkin vanha Uno ja snortlepigkin ilmestyy Unon ovelle. He asuvat rapistuvassa kaupungissa niin kauan kunnes kuolevat. Unon takapihalla on kuitenkin muutama kasvi, joista Unon lapset ja lapsenlapset huolehtivat, kun Unosta aika jättää. Pikkuhiljaa elämä alkaa taas voittaa: kasveja alkaa näkyä ja eläimiä löytyä. Legenda snortlepigistä säilyy ja seuraavat sukupolvet toivovat jonain päivänä näkevänsä ihan oikean snortlepigin.


Uno mökissään kun kaikki oli vielä hyvin.

Koska kyseessä on Greame Basen kirja, on eläinten, kasvien, rakennusten ja ihmisten lukumäärät tarkkaan ajateltu jokaisella sivulla – kaikki on kiinni balanssista ja sen säilyttämisestä sekä matematiikan taiasta.


The Jewel Fish of Karnak (2011) vie lukijat matkalle muinaiseen Egyptiin, jossa kissafaarao päättää armahtaa pikkurikolliset, sakaalin ja ibiksen, jos he tuovat krokotiiliprinssin palatsista takaisin kultaisen jalokivikalan, jonka prinssi oli aikaisemmin ottanut faaraolta. Sakaali ja ibis lupaavat olla ottamatta palatsista mitään muuta sekä olla kastelematta jalokivikalaa. Matkaan lähdetään Niiliä pitkin venosella. Ahneus saa kuitenkin kaksikosta voiton ja kalakin kastuu kotimatkalla, herää eloon ja hyppää lajitovereidensa joukkoon Niilin virtaan. Rangaistukseksi ibis ja sakaali joutuvat kalastamaan joenpenkalle, kunnes kala joskus hamassa tulevaisuudessa ehkä käy koukkuun.

Tarina kerrotaan kuvituksen alla myös hieroglyfein ja egyptiläistyylisin kiveenhakatuin kuvituksin. Tietenkin mehukas mysteeri jätetään lukijan ratkaistavaksi: osaatko tunnistaa jalokivikalan? Vihjeitä saa web-sivulta, ja ainakin minun piti kyseiseen palveluun tukeutua. Aikuisena sitä on niin ylimalkainen lukiessa, ja jopa oikeasti yrittäessä! Kiveen louhittu jalokivikala löytyy kirjan takakannesta ja pyöritysmekanismilla voi kokeilla eri vaihtoehtoja, joista vain yksi on oikea. Vastauksen voi tarkistaa web-sivulta, jossa faarao auttaa osallistujia. Meillä oltiin kovin innoissaan ratkaisun löytymisestä ja faaraon palkinnosta.


Faarao on pettynyt ibiksen ja sakaalin reissuun.

Suosittelen Graeme Basen teoksia ihan kaikille – rakastan näitä kirjoja, ne taitavat olla melkein täydellisiä! Lapsena nämä olisivat varmasti kolahtaneet minuun aivan täysillä kaikkine salaperäisyyksineen ja mysteereineen sekä hienoine kuvituksineen. Kattava lista Graeme Basen tuotannosta löytyy Graeme Basen sivuilta. Kirjoja julkaisee Penguin.

5 comments:

  1. Aivan upeilta kirjoilta vaikuttaa! Adlibriksestakin näyttäisi näitä saavan, joten voi olla, että pakko hankkia omaksi. Kirjojen idea ja kuvitus on kyllä mahtava. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suosittelen, ja niitä on lisää. Nuo ovat vain meidän hyllystä löytyvät.

      Kuvat ovat oikeasti vielä upeampia, ulottuvat usein kahdelle sivulle ja ovat täynnä kaikenlaista jännää ja kaunista.

      Delete
    2. Heippa vielä! Blogissani on sinulle haaste. :)

      Delete
  2. Käsittämättömän upeaa kuvitusta, breathtaking in english!! :D Olisin varmasti ollut myös aivan haltioissani penskana, mutta onneksi voi olla nytkin :D Pidemmän aikaa omalla ostoslistallani on ollut mm tämä

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikö vain! Ja joo, tuo upea kirja on kuumotellut täälläkin, kiinnostaisi kovasti. Tiedän, että se tulee hyllyyn ennemmin tai myöhemmin, pakko!

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!