Wednesday, March 13, 2013

Ruokaviikko

Georgian Jenni haastoi minut muiden muassa jakamaan blogissa viikon menun. Minusta olikin yllättävän mielenkiintoista katsoa tällä tavalla 'virallisesti', mitä suuhun laittaa. Melkein teki mieli alkaa pitämään ruokapäiväkirjaa, jos vain uskaltaisin :-) Postaukseen tulee nyt vain illalliset, mutta haasteen myötä tuli tosiaan tarkasteltua omaa ruokavaliota 'sillä silmällä', ja aikamoinen järkytys oli huomata, kuinka paljon makeaa tuleekaan naposteltua päivän mittaan, 'normaalisti' ja ihan huomaamatta. Onneksi ei siis tarvitse postata lounaista, joka itselleni on se aika, jolloin hyökkään helposti sokeristen hiilaripaukkujen kimppuun.

Pidemmittä puheitta, here goes:

Tiistai - perunapaistos: perunaa, selleriä, herkkusieniä, punasipulia, paprikaa ladottu kerroksittain, päälle muna-kermaseosta ja juustoraastetta. Maissia ja porkkanaa lisukkeena.



Perunapaistosta, namskis!


Keskiviikko - suuntasin kirjailijan ja kustantajan kanssa lähiravintolaan juhlimaan edellisen viikon julkkareita. Selvisimme hengissä projektista! Ravintolan kriteerinä oli kävelymatka kaikkien kodista, jotta voisimme nauttia vapautuneesti :-) Samana iltana sattui ravintolassa olemaan länsi-australialaisen Margaret River -viinialueen Shenton Ridge -tilan maistajaiset.

Illalliseni oli seafood platter: tulisia 'kalakakkuja', leivitettyjä katkarapuja, maustettua mustekalaa ja merisiä kevätrullia salaatin kera.

Meillä oli niin hauskaa, että päätimme tehdä uusinnan muutaman kuukauden päästä, sillä jutut jäivät niin pahasti kesken.



Tämä näky kohtasi heti aulassa.

Terassinäkymä: auringonlasku Intian valtamereen.

Kuuman päivän lopuksi maisema höyrysi illalla.
Minä nautin seafood platterin.
Ja jälkkäriksi punajuuri-suklaa pudding vaniljajätskin kanssa.


Torstai - keittopäivä, tarjolla oli hapankermalla, vegemitella ja inkiväärillä maustettua kurpitsakeittoa.



Slurps.


Perjantai - ei tehnyt mieli kokkailla, joten nopeaa ja herkullista: hapanleivän päälle timjamin kanssa nahistettuja herkkusieniä, munakokkelia ja juustoraastetta.


Pikaruokaa.


Lauantai - lohta chili-sipulikuorrutuksella, broccolineja, parsaa ja bataattikuutioita. Herkkua!


Lempparia, mmmm.


Sunnuntai - toripäivä: tuoretta salaattia ja maissia, leivän päälle lähifarmin vuohenmaitofetaa.



Yum, yum.


Maanantai - kotitekoista pastaa ja kermainen parsa-tatti-herkkusienikastike. Ah ja nam!



Naminami, rakastan pastaa!


Tiistai - taas tiistai! Tällä kertaa ruokalistalla oli gourmet-ruokien huippu: brown rice, jossa seassa pakasteherneitä ja -maissia, sekä porkkananpaloja. Ei mitään mausteita. Vatsa tykkää. Tätä ruokaa syödään tosin vain silloin, kun mies ei ole kotona. Liian askeettista hänelle.



Montako Michelin-tähteä irtoaa tällä?


Haasteen saa napata vapaasti mukaan. Tätä oli oikein hauska tehdä ja tosiaan havahduttavaa huomata, mitä kaikkea tulee syötyä!

22 comments:

  1. No just joo, kommentoin ja ilmeisesti kommentti katosi jonnekin avaruuteen, aargh!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voihan pirskatti! Tietokonetemppuilu on pahinta!

      Delete
  2. Mikä herkullinen postaus! Kurpitsakeittoa ei ole tullut koskaan maistettua, sitä voisi tehdä kunhan on taas sesonki. Olen myös bataattifani, täytyypä kokeilla paistetun lohen kera. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kurpitsakeitto on kyllä ihanaa. Minä laitan aina mukaan myös yhden perunan ja sipulin tai porkkanan ja sipulin, muuten on hiukan pliisu maku. Ja valkosipulinkynsi tai pari. Jos laitat vaikka puolet porkkanaa ja puolet kurpitsaa & yksi sipuli, mausteeksi sopii erinomaisesti tuore korianteri. Tuoretta inkivääriä laitan kaikkiin sekituksiin.

      Nuo uunibataatit ovat ihania. Laitoin tähän mausteeksi rosmariinia ja merisuolaa.

      Delete
  3. Tuo Sea food menu olisi uponnut minuunkin, paitsi chili pois. Kun tein zarzuelaa, pilkoin chiliä ja sormi kävi vahingossa huuleen ja sitten hemmetinmoinen kipu: huuli meni rakkuloille! Tykkään merenelävistä ja niiden omasta mausta. Hyvä viini kruunaa kaiken.

    Meillä tänään eiliseltä Spaghettia á la Leena ja tomaatti-mozzarellasalaattia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pitikin googlata tuo zarzuela, kun en ole siihen aikaisemmin törmännyt. Kuinkahan olen siltä välttynyt, herkullisen kuuloista!

      Merenelävät ja hyvä, kylmä valkoviini - autuutta! Minäkään en pysty kovin tuliseen chiliin. Tai pidän kyllä mausta kielelläni, mutta valitettavasti kurkkuni tekee tenän ja alkaa köhintä :-(

      Illan menunne kuulostaa varsin herkulliselta :-)

      Delete
  4. Ihana postaus, herkullisia ruokia ja kauniita kuvia!

    Ruoka on kyllä yksi maailman parhaista asioista. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niin on! Hiukan suretti, kun viikko meni jo, sillä olisin halunnut kuvata vielä lasagnen, pizzan ja jonkin curryn. Noita kolmea meillä on 'aina', noiden edellisten lisäksi.

      Delete
  5. Tosi herkullisilta näyttävät ateriasi! Taidan minäkin laittaa vastaavan postauksen jossain vaiheessa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Joo, tee sinäkin, oli antoisaa!

      Delete
  6. Replies
    1. Niin minullekin ;-) Niin kuin Karoliinalle yllä vastasinkin, muutama juttu jäi uupumaan perusruokavaliostani. Teepäs sinäkin tämä!

      Delete
  7. Onpas siellä monipuolinen keittäjä. Meillä tuntuu pyörivän aina samat sapuskat. Tylsää..

    ReplyDelete
    Replies
    1. No meillä taas pyörivät nämä samat myös, tai hyvin pienillä variaatioilla. Tuo perunapaistos oli uusi kokeilu, normaalisti sen tilalla olisi ollut jokin curry, lasagne tai pizza. Tee sinäkin tämä haaste. Olen varma, että teidän 'samat' on meille 'erit' ;-)

      Delete
  8. Voi ei tämmöset postaukset heti kiellettäviksi, liian herkkuja, liian lipaistavia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihii, suurimman osan saa kasaan aika nopeasti ja kätevästi, varsinkin tuon viimeisen makuelämyksen ;-D

      Delete
  9. ihanan raikkaita ja varikkaita aterioita:) taidan napata haasteen itsellenikin, jahka saan toimivan tietokoneen :) vaikka materiaaliahan voi alkaa jo kuvaileen tassa odottaessa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, suosittelen. Oli tosi yllättävää huomata, miten sitä oikeasti syö. Minä oli positiivisesti yllättynyt kasvisten määrästä, vai osuikohan vain tälle viikolle runsaammin?

      Delete
  10. Hauska huomata, että sulla on todella sienipainotteinen ruokavalio tämän yhden viikon perusteella. Sienet ovatkin ehkä paras raaka-aine maailmassa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Rakastan sieniä! Meillä ei vain ole mitään kunnon apajia ja nuo tatitkin olivat kuivattuja. Roudaan niitä Perthistä, minne ne on lennätetty jostakin Serbiasta! Eli hullua menoa. Mutta jos asuisin isommassa kaupungissa, käyttäisin enemmän myös aasialaisen keittiön sieniä, joita saisi tuoreena.

      Delete
  11. Tulipa nälkä. :-) Tosi kiva haaste, ja nappaan kyllä taatusti tämän vielä joskus mukaani.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jippii, tee tämä! Olisi tosi mielenkiintoista katsella teidän aterioita siellä :-)

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!