Tuesday, March 12, 2013

Seachange


Meheviä henkilöhahmoja ja mieleenpainuvia tapahtumia suorastaan tulvii Kiran Desain Hullabaloo in the Guava Orchard. Kirja on yksi lempikirjoistani, ja luin sen nyt jälleen uudelleen kirjakerhoa varten. Teemamme on seuraavien kuukausien ajan ‘heroes and clowns’ ja guava-lehdon tapahtumiin mahtuu molempia. 

Hullabaloo in the Guava Orchard on pullollaan niin hienoja ja mielenkiintoisia ilmaisuja ja kuvauksia, että vanha paperbackini on täynnään pieniä post-it –lappusia. Tähän postaukseenkin on pakko laittaa runsaasti lainauksia, jotta pääsette hiukan kirjan makuun. Desai vain kirjoittaa mielestäni niin hienosti, ettei kirjassa ärsytä yhtään mikään pätkääkään. Tarinan alla matkaa koko ajan humoristinen alavire, joka pääsee oikeuksiinsa mustan ja absurdin huumorin huipentumana kirjan lopussa.



Desai, K. Hullabaloo in the Guava Orchard. Faber and Faber, London, 1999 (1998).



Kirjan päähenkilö, Sampath, on postitoimistossa työskentelevä, uneksiva ja päämäärätön nuori mies, jonka opinnot ja ehkä kaikki muukin, ovat menneet hiukan poskelleen. Mielenkiintoisinta Sampathin työssä onkin höyryttää kylän kirjeet auki teekupposen yllä, ja lueskella salaa, mitä asukkaiden elämässä tapahtuu.  Sampathin tehokas isä on vaipumassa poikansa loistamattoman tulevaisuuden vuoksi epätoivoon. Pojan lisäksi Kulfi, Sampathin äiti, tuntuu vain tulevan erikoisemmaksi vuosi vuoden jälkeen. Ovatko Kulfin suvussa kulkevat hulluusgeenit siirtyneet Sampathiinkin?


“Oddness, like aches and pains, fits of tears and lethargy, always made him uneasy and he had a fear of these uncontrollable, messy puddles of life, the sticky humanness of things. He intended to keep his own involvement with such matters to the minimum, making instead firm progress in the direction of cleanliness and order.”


Kunnollisen kansalaisen perikuva -isän ja omiaan mutisevan, eksentrisen äidin lisäksi perheeseen kuuluu Sampathia ikuisesti tukeva isoäiti ja teinihormoneissa kituva, melodramaattinen pikkusisko Pinky.


‘Oh, leave him alone,’ said Ammaji. ‘His stars are good. This is just a temporary phase. Give him a good head massage every day and the obstruction to his progress will go away.’


Sampathin mielentilasta ei kuitenkaan jää epäilystä, kun Sampath yllättää silmäätekevien hääjuhlissa perheensä ja muut vieraat erittäin muistiinpainuvalla tavalla, saa sen seurauksena potkut postityöstään, hyppää bussiin ja kesken matkan karkaa hylättyyn guavatarhaan, jossa hän kiipeää kaukaiseen puuhun. Jonkin ajan kuluttua Sampathin olinpaikka paljastuu perheelle, joka lähtee taivuttelemaan poikaa palaamaan takaisin kotiin ja normaalielämään. 


 “The room was quite dark, since he had closed both the window and the door so he might conduct his exploration undisturbed. In order to survey himself in all his finery, he lit a candle by the mirror and watched as he metamorphosed into a glorious bird, a magnificent insect. The mirror was mottled, slightly cloudy, speckled with age. He felt far away, lifted to another plane. Held within this frame, he could have been a photograph, or a painting, a character caught in a storybook. Distant, tinged with mystery, warm with the romance of it all, he felt a sudden sharp longing, a craving for an imagined world, for something he’d never known but felt deep within himself. The candle attracted his finger like a moth and he drew it back and forth through the yellow and blue flame.”


Asiassa ei tietenkään onnistuta ja uusi tilanne muuttaakin kaikkien elämän. En halua paljastaa mehukkaasta juonesta sen enempää, jotta lukunautintonne ei menisi piloille. Mainitsen vain, että luen tämän kirjan aina ahmien ja nauttien suunnattomasti. Viimeksi lukaisin tämän noin kuusi vuotta sitten, ja olikin mielenkiintoista huomata kuinka olin esimerkiksi unohtanut ateisti-tutkija-vakoojan miltei kokonaan, vaikka hänellä onkin aika suuri rooli kirjassa. Sampathin työkaveritkin olin unohtanut.


‘Arre, Mr Gupta, what are you saying?’ Miss Jyotsna asked with mock horror that made him laugh. (The teeth he displayed were shiny white, the kind of white that in a dusty and yellow country can be found only in a certain protected places such as a mouth.)


Erityisesti rakastan kirjan useita huumaavia kuvauksia luonnosta ja luonnonilmiöistä. Lukiessa tuntui, että voisin hyvinkin muuttaa itsekin puuhun asumaan :-)

 
"Kulfi watched the rain. It came down fast and then faster yet. It filled up every bit of the sky. It was like no other sound on earth and nothing that was ever suggested by the thin trickles from Shakot taps. It came down black with dust from the sky and dirt from the trees, and then clear. But always louder. She stretched out her hands to feel the weight of the drops on her flat palms and then put her face out too, holding it, luminous, pale, in this town enclosed within the dark heart of the monsoon."


Vaikka Sampath ja Kulfi ovatkin ehkä kirjan todelliset päähenkilöt, he ovat samalla ne hiljaisimmat ja vaiteliaimmat, jotka eivät sovi joukkoon. Heidän molempien maailmoihin mahtuu niin valtavan pajon muuta, laajempaa ja tuntematonta, tutkimatonta jopa heille itselleen.
 

“Looking at her son, Kulfi felt the past come rushing back to her, engulfing her in the memory of a time when she was young, when her mind was full of dark corners, when her thoughts grew deep and underground and could not be easily uttered aloud. She remembered the light of a far star in her eyes, an unrecognizable look that had made her a stranger to herself when she stared into the mirror.”

“Here, in the orchard, the hold of other people on Kulfi and her awareness of them retreated even further and, like Sampath, she discovered the relief of space. Inspired by the forest, she had embarked upon a series of experiments, a fervent crusade to bring her fantastic imaginings into being. She cooked outdoors, in the sunshine, under the gigantic sky. She felt she was on the brink of something enormous. All around her was a landscape she understood profoundly, that she could comprehend without thought or analysis. She understood it like she understood her son, without conversation or the need to construct a connection or to maintain it.”

‘Poetry,’ said Brother John, ‘is born of hardship and suffering, of pain and doubt.’ Then he proceeded to recite. ‘All morning they have been calling you in,’ he said, in such a way that Sampath was covered in goose bumps. ‘Ten relatives to cook for and you’re the girl. Their voices echo in the jungle darkness, but no, don’t answer. Stay by this shore. For what do they know of fin’s fine gold rising to light in pale water?’


Kirjan sivuilta löytyy riehuvia alkoholistiapinoita ja pillastuneita väkijoukkoja, totuuden, pyhyyden, rauhan ja rakkauden etsintää, vaikeita valintoja sekä epätoivoisia maineen ja kunnian pelastusyrityksiä.


“Spittle flew from the mouths that were twisted into ugly expressions. The louder they were, the more hysterical they got. Sampath could see unrecognizable look in their eyes. It came from no feeling he had ever seen in himself, and he had often run to the mirror so he could view how each of his emotions appeared upon his face. He did not think this method had worked entirely, for he was sure his face always altered in front of the mirror due to self-consciousness. But all the same, he was sure he could not have felt this emotion, which was stronger than the men who displayed it. What was it? It existed beyond a person and anything any person could be individually capable of. They shook with this gigantic force.”


Voisiko kirjaa kuvailla huumorilla höystetyksi ulkopuolisuuden ja ulkokultaisuuden tutkielmaksi? Intialainen yhteiskunta ja sosiaaliset normit saavat myös enemmän tai vähemmän hienovaraista ravistusta osakseen. 


“Jealously, he looked at the birds that fluttered about him searching for crumbs: these small creatures with their delicate ribs, their beating wings that scooped hearts light as snow through the clarity of air. His face bore a desperate, hunted look.
‘He is in another world,’ whispered the devotees reverently, while Sampath paid them no attention, just stared out over their heads, let them lift his foot and lay it upon their heads as they claimed his blessings.” 


PS. En ota vastaan reklamaatioita, jos ette pidä tästä kirjasta. En voi itselleni mitään, yksinkertaisesti vain rakastan ja palvon tätä nopealukuista kirjaa. Suosittelen välipalaksi, joka jää kuitenkin mukavalla tavalla mieleen.

2 comments:

  1. Kuulostaa ihanalta kirjalta! Tämä on pakko lukea heti kun vain saan kirjan käsiini.

    Kiran Desai on pitkään ollut lukulistallani, mutta en ole vieläkään saanut luettua häneltä yhtäkään kirjaa. Tästä on varmaan hyvä aloittaa. :-) Kiitos vinkistä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, suosittelen tosiaan. Tämän lukee nopeasti ja naureskellen :-)

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!