Saturday, June 22, 2013

Räiskettä ja mäiskettä

Kyynisesti voisi sanoa, että Peter Dockerin The Waterboys -kirjassa ollaan robinhoodeja, jäädään kiinni, kidutetaan, tapellaan, karataan, ollaan robinhoodeja, jäädään kiinni jne. noin kymmenen kertaa peräjälkeen. Aseet räiskyvät ja iskut mäiskyvät miehisiin vartaloihin, testosteroni oikein tirskuu sivuilta. Mutta sitten on paljon muutakin, taustalla ja rinnalla.

The Waterboys sijoittuu jonnekin dystooppiseen tulevaisuuteen, jossa Australian itävaltiot ovat liittoutuneet ja Länsi-Australiaa kontrolloi Water Board of the Coalition of the Eastern States of Australia. Aurinko porottaa armotta, saastunut ympäristö ei ole enää ystävä. Armeijamainen ja pahamaineinen Water Board kontrolloi myös elintärkeää makeaa vettä.



Docker, P. The Waterboys. Fremantle Press, Fremantle, 2011.



"We hear their boots running towards us, maybe a dozen. The light is in our eyes so we are blind to the night now. Into the circle of light, I see a rifle butt arcing towards me. I step in past it and smash into the trooper on the end of it. He goes down hard. There is another right behind him swinging at me from the other way. I duck deep and strike out for his torso, which appears in the light just in time to meet my fist. Something cracks me from behind and I'm going down hard. I'm hitting the earth and rifle butts and boots are raining down on me."


Conway ja Mularabone ovat tarinan robinhoodit: nuoret miehet, joilla molemmilla on myyttinen yhteys veteen ja suurempi tarkoitus, josta tarinassa tarjoillaan vilauksia. Conway näkee unia menneisyydestä, ajasta, jolloin ensimmäiset eurooppalaiset saapuvat Länsi-Australiaan. Unissaan hän elää tapahtumia läpi, on läsnä ja vastuussa niissä raakuuksissa, joita uudella mantereella suoritettiin. Conwayllä on myös oma tehtävänsä suoritettavanaan: Water Boardissa työskennellyt julma isä on jättänyt jäljet poikansa sisimpään. Painajaisista ja pelosta on saatava yliote.

Mularabone kuuluu paikalliseen aboriginaaliheimoon ja on jonkinmoinen rento McGyver, jonka keksintöjen ansiosta parivaljakko selviytyy tilanteesta kuin tilanteesta. Mularabonen sukulaisten luona Conwaykin saa tuntea tulevansa hyväksytyksi ja kuuluvaksi jonnekin. Kun Water Boardin posse kysyy, kummalla puolella Conway on, siirtyy hän helposti ja luonnollisesti aboriginaalien puolelle. (Vastaus on väärä ja siitä seuraa tietenkin nyrkkiä. Monta kertaa.)



"Neither of us took our boots off to sleep. Neither of us would've been remotely surprised if we'd been dragged out in the middle of the night for interrogation, or brainwashing, or gender reassignment, or just plain old-fashioned torture. Human beings behave very strangely when given absolute power over other humans. My father taught me this. Maybe strange, maybe predictable."
 


Minusta Dockeria on hieno lukea juuri siksi, koska hän on selvästikin päässyt jonkinasteisesti jyvälle aboriginaalikulttuurista ja osaa kuvata sitä ei-aboriginaalin perspektiivistä hiukan syvemmin. Aboriginaaliyhteisöille yleiset sanattomat kommunikaatiotavat, ilmaisut, käytännöt ja ajatukset jalkojemme alla olevasta maasta ovat jatkuvasti mukana tarinassa. Toistaiseksi jalo villi -rajaa ei olla vielä ylitetty mauttomuuden puolelle, vaikka tässä kirjassa muutamassa kohdassa ollaan aika lähellä. Minulla ei ole epäilystäkään siitä, että Dockerilla on jonkinlainen agenda aboriginaalikulttuuri(e)n arvostukseen liittyen. Hyvä niin.



"This is our history. You can tell yourself it's not really a lie. But you can't tell yourself that it is the truth. These men of Empire need no instructions to reconstruct history towards a narrative that better suits civilised invasion; it comes naturally - an uspoken contract that they have entered into freely."


The Waterboys sekoittaa mennyttä ja tulevaa mielenkiintoiseen keitokseen. Mitä jos jotkut asiat olisivatkin menneet aivan toisin? Oikeat, historialliset henkilöt ja tapahtumat seikkailevat kirjan sivuilla. Laivat rantautuvat Länsi-Australian rannikoille. Yksi valloittajista näkeekin suuren saaren alkuperäiskansan viisauden ja uskaltautuu aitoon vuorovaikutukseen. Mitä siitä seuraa? Aboriginaalimytologia ja mystiikka on mielenkiintoinen vastapaino miehiselle sotimiselle. Romanssiakin löytyy, ja siihen liittyen ehkä erikoisin ja kummallisin kappale, jonka olen hetkeen lukenut, olkoonkin, että kaikki tapahtui unessa:



"Then we are fucking. It is the most glorious fucking. Glorious spider fucking. This is the fuck I've waited for my whole life for. This beautiful fuck. I don't notice her hands get free, so subtle she is with her movements, so joyous am I within her flesh and surrounded by thigh and breast. My little spider bottom pumps and pumps as she gently ties my hands with her web. I don't notice until I can't move."



Ei kannata pelästyä: tuo oli kirjan ainoa kulmiakohottava kohta ja menee ohi nopeasti :-) Kuitenkin kirjan luettuani ja tätä kirjoittaessani juoni on herpaantunut mielestäni. Mistä olikaan itse asiassa kyse? Kaikki tiet johtavat Conwayn mieleen, ja niitä on monta. Ja lopulta kaikki ei olekaan siltä, miltä näyttää. Kannamme historiaa mukanamme, se on osa meitä. Seikkailua ja sankaritarinaa, unia ja Uniaikaa, historiaa ja dystopiaa, romanssia ja sielunveljeyttä, väkivaltaa ja syvää yhteyttä maahan, mystiikkaa ja kauhua, näistä on The Waterboys tehty.

(Kirjan lopussa on 1832 tehty kartta, josta näkee kirjan tapahtumapaikat ja nimet. Kartan tiedot on antanut Nyoongar-vanki Yagan, kolme vuotta sen jälkeen kun Swan River julistettiin Brittien haltuun 1829. Nyt paikalla on Perth. Lopussa on myös aussi- ja aboriginaalisanasto lukijan avuksi.)

8 comments:

  1. Säikähdin tuota otsikkoa, joka toi mieleeni räiskintäelokuvat, joista en pahemmin jaksa innostua. Sellainen ei innosta myöskään kirjoissa, välttämättä.

    Mutta kun luin arviotasi pidemmälle, niin hmm... vaikuttaa melkoisen kiintoisalta ja luonnollisesti tuo aboriginaalisuus kiinnostaa erityisesti. Vaikuttaa melkoisen erikoiselta kirjalta, mutta silleen jännällä tavalla.

    Muistaakseni olet jostain Dockerin kirjasta aiemminkin kirjoittanut, koska nimi on jotenkin tuttu. Ilmeisesti kiinnostuin siitäkin kirjasta. Pitääpä nyt ottaa Docker suurennuslasin alle! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tässä oli kyllä tosiaan paljon sellaista räiskeactionia, ainakin puolet kirjasta. Ja loppua kohti tuo sama kaava alkoi puuduttaa. Mutta sitten oli se kaikki muu kuitenkin, joka piti kiinnostuksen yllä.

      Dockeriin tutustuin sen Someone Else's Countryn kautta, ja siinäpä mahtava kirja. Siinäkin on hiukan tuota testosteronimäiskettä, mutta vain sopivasti. Pidän tuosta Dockerin ekasta paljon enemmän, mutta erikoisuudessaan tämäkin kyllä viehätti. Ja myös siksi, koska sattumalta aloin töissä lukea noista samoista historiallisista tapahtumista aikalaisten kirjoittamina. Mielenkiintoinen kombo realityä ja mielikuvitusta. Ehkä siksi menin lopussa hiukan sekaisin!

      Docker on täälläkin aika tuntematon hahmo. Jos bongaan jomman kumman kirjan divarista, niin lähetän sulle!

      Delete
  2. Onpa upea kirjan kansi. Minulle kirjan kannet ovat tosi tärkeitä. Voi hyvin jäädä joku hyväkin kirja lukematta, jos kansi on luotaantyöntävä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikös olekin. Ja samaa vikaa on täällä, kansi on tärkeä. Vaikea tarttua kirjaan, jos kansi ei miellytä silmää.

      Delete
  3. Täähän pitää heti tsekkaa kunhan The Slap on loppu. Siitä pitäneekin kirjoittaa joku teksti pian. Ja odotan innolla mitä mieltä itse olet siitä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti löydät tämän jostain! Mun on pakko odottaa niin kauan kunnes se Slapin tunnari ja näyttelijöiden naamat katoavat pääkopasta ennen kuin voin tarttua kirjaan :-D (Odottelen innolla sun 'tuomiota'!)

      Delete
  4. Kirjasta mulla ei ole mitään sanottavaa, mutta blogisi yläkuva on hieno, siis kirjarivistö ja teepurkit. Tekisi mieli varastaa idea omaan blogiini, mutta korvaisin teepurkit espressokupeilla? Oisko tökeröä ideoiden rohmuamista vai hyväksyttävää vaikutteiden ottamista?

    Olen fundeerannut myös nimeäsi Sannabanana. Liittykö siihen joku tarina? Syötkö paljon banaaneita vai valitsitko nimen, koska Sanna rimmaa bananan kanssa? Toivottavasti tätä ei ole kysytty jo miljoona kertaa, iik.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos!!! Kyseessä on selkeästi hyväksyttävä vaikutteiden ottaminen :-) Paitsi jos samanvärisessä hyllyssäsi ovat samat kirjat samassa järjestyksessä ja espressokuppisi ovat saman väriset kuin teepurkkini ;-D

      Hihii, Sannabananasta ei muistaakseni olla täällä aiemmin puhuttu. Aussikaverit kastoivat minut Sannabananaksi, juuri tuon rimmaamisen vuoksi - nimi kuulostaa vielä paremmalta 'australiaksi'. Oikeat banaanit ovat ihan hyviä, mutta eivät mitään suosikkejani :-D

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!