Wednesday, June 12, 2013

“Reading good books ruins you for enjoying bad books.”



Kirjoittaa Isola Pribby Julietille The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Societyssa.



Työhommat etenevät nahkeasti, olen saamaton ja sekös ahdistaa. On niin paljon mielekkäämpää esimerkiksi kirjoitella blogiin tai lähteä kävelylle rannalle aurinkoon.  Nyt olenkin sitten valvonut myöhään yöhön työjuttujen parissa, kun päivällä on tullut laiskoteltua, tai siis tehtyä liikaa muitakin juttuja. Muutaman viikon kuluttua alkava loma aiheuttaa kiireellisyyttä sekä töissä että täällä, sillä haluan blogata ainakin parista kirjasta ennen kuin lukufiilikset vaipuvat kokonaan unholaan. Lomalla suunnittelen nimittäin sellaista irtiottoa ja nollausta, etten takuulla palattuani muista ‘entisestä elämästäni’ mitään yksityiskohtia :-)


Siihen, että The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society päätyi lukupinooni, on neljä syytä, jotka alla kronologisessa järjestyksessä:


  • Kutkutteleva nimi joka jäi mieleen lentoyhtiön lehden kirja-arvostelua lukiessa kirjan ilmestymisen aikoihin.
  • Lapsuuden Jerseyssä vietetty kesä, ja laivamatka kauniille Guernseyn saarelle (kirjan tapahtumapaikka).
  • Muutaman kaverin hehkutus vuosien varrella, ja myöhemmin pari positiivista kirjablogikirjoitusta.
  • Divarissa haahuillessa sopivasti silmänkorkeudelle sattunut, hyväkuntoinen kirja.
  



sannabanana
Shaffer, M.A. & Barrows, A. The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society. Allen & Unwin, Crows Nest, 2009 (2008).


Kannessa kysytään “When was the last time you read a book that made you feel really good?”  ja niin tämä kirja tekikin, sellaisella hyvin herttaisella, hauskalla ja sivistyneellä brittiläisellä tavalla. Minua harmittaa suunnattomasti, ettei tästä sitten kuitenkaan tullut minulle kirjaa, joka jäisi omaan hyllyyn. Hyvästä ja monin tavoin taidokkaasta kirjasta on kuitenkin kyse.

Mary Ann Shafferin raakaversion muokkasi valmiiksi kustantajan kanssa Shafferin niece (onko Suomessa tälle sanalle vastinetta?), kirjailija Annie Barrows, sillä Shaffer sairastui vakavasti kustannusvaiheessa ja kuoli vain hiukan ennen kuin kirja tuli ulos painosta.

Muutaman kymmenen sivua luettuani minulle valkeni, että koko kirja on tosiaan kirjoitettu kirjemuotoon. Gulps, jostakin syystä minua suretti hetkellisesti se, etten pääsisi lukemaan ‘tavallista’ tarinaa. Sata sivua eteenpäin, ja olin jo tottunut formaattiin.

Juliet Ashton on tunnettu kirjailija ja eletään toisen maailmansodan jälkeistä aikaa Lontoossa. Juliet ahertaa suositun kirjansa markkinointitourneella ympäri Britanniaa ja velloo samaan aikaan kirjojenvälisessä tuskallisessa tilassa. Lontoo on pommitettu ja kansakunta yhä hiukan masentavassa tilassa.


“Why am I so melancholy? I should be delighted at the prospect of reading Izzy to an entranced audience. You know how I love talking about books, and you know how I adore receiving compliments. I should be thrilled. But the truth is that I am gloomy – gloomier than I ever felt during the war. Everything is so broken, Sophie: the roads, the buildings, the people. Especially the people.”

Kirje Julietilta Sophie Strachanille.


Juliet saa yllättäen kirjeen guernseyläiseltä Dawsey Adamsiltä. Saksalaisten miehitettyä kanaalisaaret, jotka muuten jätettiin sodan aikana täysin ilman puolustusta (!), elämä kävi ymmärrettävästi hankalaksi. Dawsey oli mutkan kautta saanut sodan aikana luettavakseen Julietin vanhan Charles Lambin kirjoittaman kirjan, joka oli herättänyt miehessä palon ja kirjajanon. Dawsey toivoo kirjeessä saavansa Julietilta hyvän kirjakaupan osoitteen ja sitä kautta lisää Lambin teoksia. Kirjakauppojakaan kun ei enää Guernseyssä ollut jäljellä. Sivulauseessa hän mainitsee Guernsey Literary and Potato Peel Pie Societyn, joka herättää Julietin kiinnostuksen.


“Will Thisbee was responsible for the inclusion of Potato Peel Pie in our society’s name. Germans or not, he wasn’t going to go to any meetings unless there were eats! So refreshments became part of our agenda. Since there was scant butter, less flour and no sugar to spare on Guernsey then, Will concocted a potato peel pie: mashed potatoes for the filling, boiled beetroot for sweetness, and potato peelings for the crust. Will’s recipes are usually dubious, but this one became a favourite.”

Kirje Amelia Maugeryltä Julietille.


Kirjeissä ja sähkeissä kuuluvat useat äänet: kirjakerhojoukko, muut guernseyläiset, Julietin hyvä ystävä, kustantamon henkilökunta ja kosioretkellä oleva charmantti amerikkalaispohatta, Julietin itsensä lisäksi. Kirjemuodon seurauksena asioista kerrottiin hiukan eri tavalla: usein etsitään hyviä tai hauskoja puolia hankalista tilanteista, vitsaillaan, kevennetään raskaita tuntoja. Kun kirjoitellaan kirjeitä, ei haluta toisen osapuolen huolestuvan tai masentuvan. Tyypillistä Keep calm and carry on -meininkiä. Kirjeistä löytyy silloin tällöin myös vilaus samasta tapahtumasta useammasta perspektiivistä. Itseironiasta ja huumorista ei ole puutetta, vaikka välillä puhutaan myös vakavammista aiheista, kuten sodasta, lasten lähettämisestä yksinään mantereelle, kuolemasta, miehityksestä, nälästä, puutteesta ja natsien orjatyöläisistä. 


“Some of the Todt workers were kept down on the common, behind a wire fence – they were white as ghosts, covered in cement dust; there was only one water standpipe for over a hundred me to wash themselves. Children sometimes went down there. They would poke walnuts and apples, sometimes potatoes, through the wire for the Todt workers. There was one who did not take the food – he came to see the children. He would put his arm through the wire just to hold their faces in his hands, to touch their hair.”

Kirje Amelia Maugeryltä Julietille.


The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Societyn Guernsey on todella idyllinen, hiukan kiiltokuvamainen paikka, joka on miehityksen vuoksi säästynyt pommituksilta, toisin kuin Julietin Lontoo. Kirjasta huokuu rakkaus Guernseyn luontoon ja maisemiin, sekä saaren mielenkiintoiseen historiaan, johon vilkaistaan henkilöhahmojen kaleidoskoopin lävitse. Kirjeenvaihto tuo Julietin viimein Guernseylle kirjakerholaisten vieraaksi. Kirjeissä kuvaillut paikat ja henkilöt muuttuvat konkreettisiksi, elämä kevenee ja syvenee.

Huumorin ja historian lisäksi kirjassa on aimo annos romantiikkaa ja eksentrisyyttä, sekä pikkuisen mysteeriä ja jännitystä. Kirjojen ja kirjallisuuden rakastajat löytävät itsensä näiltä sivuilta: puhutaan kirjallisuuden merkityksestä, lempikirjailijoista, kirjannälästä, eri näkökulmista, kirjakokeiluista, kirjakaupoista, kirjan kirjoittamisesta, kritiikistä ja sen sellaisesta.


“Now, about Markham V. Reynolds (Junior). Your questions regarding that gentleman are very delicate, very subtle, very much like being struck on the head by a mallet.”  

Kirje Julietilta Sophie Strachanille.


Olotila kirjaa lukiessa ja heti sen jälkeen oli sellainen, kuin olisi huonolla säällä sisällä lempinojatuolissa lämpimään vilttiin kääriytyneenä kaakaokuppi kädessä katsomassa Neiti Marplea. Aioin muuten osallistua Potato Peel Piella Lurun Lue ja syö -haasteeseen, ennen kuin huomasin kirjan web-sivulla olevan reseptin yhteydessä seuraavan:

 “I warn you, it tastes like paste. The more authentic it is, the nastier.” 

 Eli ei kiitos tällä kertaa.





20 comments:

  1. Tulipas huono postaus, kun en oikein kirjoittanut itse juonesta mitään, mutta siis sellainenkin kirjassa on. Jotenkin tämän kirjan kanssa on minulla sellainen olo, että jos antaa juonesta vähän, saa väärän kuvan ja jos yrittää kirjoittaa kaiken olennaisen, paljastaa liikaa. Kirjassa tapahtuu paljon.

    ReplyDelete
  2. Olipa hauska lukea arviosi, sillä suomennettu pokkari tarttui juuri tänään mukaan kirjakaupasta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sepäs sattui! Itselläni oli suuret odotukset kirjan suhteen ja hiukan harmitti tuo todellisuus. Mutta siis vain hiukan, sillä ihana kirja tuo oli, vaikka en aio lukea uudestaan.

      Delete
  3. Tämä on hyvä kirja, mutta luulen, että tämä ei kestä ihan hirveän korkeita odotuksia. Kun itse luin tämän, olin kyllä kuullut, että kirja on hyvä. Itse kirjoitin tästä hyvin, hyvin lyhyen arvion juuri siksi, etten pilaisi kenenkään lukukokemusta liiallisilla ennakkotiedoilla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, tästähän voisi kertoa sen 'pääjuonen', jonka perusteella kirja sitten vaikuttaisi mielestäni todella tylsältä, mitä se ei ole.

      Kirjeet olivat siitä mielenkiintoisia, että pystyi kuvittelemaan kaiken sen normaaliarjen niiden välillä, eli siis kirjeiden välissäkin oletettavasti tapahtui paljon sellaista mitä ei sanottu.

      Delete
  4. Olin itse todella pettynyt loppuun. Siinä oli valittu helppo lopputulema, joka oli naivi ja mielestäni sopimaton muuten mielenkiintoiselta,rohkealta ja edistykselliseltä vaikuttavan Julietin elämään. Loput ovat niin vaikeita - vaatii kirjailijalta paljon valita se ei niin tyypillinen loppu. Onnellinen loppu voi tosin olla niin paljon muutakin kuin avioliiton satama.
    Huomasitko missä vaiheessa kirjailija vaihtui? Muistan lukeneeni jostain, että kyseinen niece valitsi/kirjoitti tarinaan lopun. Brittihuumorilla ja älykkäällä kielellä kulkeva tarina muuttuu jossain kohdassa hätäiseksi ja tunnelma vaihtuu. Kirjan lukemisesta on kohdallani kaksi vuotta, mutta muistan harmitelleeni tuota tyylin muuttumista ja mielessäni syyttäneeni tuota sukulaistyttöä. Tai ehkä kirjailija tunsi kuolevansa ja kirja piti saada nopeasti loppuun.
    Mutta ah, halu käydä kyseisillä saarilla jäi kyllä kytemään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hemmetti, en ajatellut sellaista mahdollisuutta ollenkaan, että kirjailija olisi voinut vaihtua jo ennen kuin kirja olisi ollut pääosiltaan valmis. En siis huomannnut tyylin vaihtuvan tarinan keskellä lukiessani, vaikka loppua kohti nuo rakkausasiat jotenkin tiivistyivät. Sain kirjan introsta sellaisen kuvan, että kirja olisi ollut pääosin valmis jo ennen kirjailijan sairastumista ja niece olisi vain siloitellut pikkujuttuja sairastumisen jälkeen, mutta ehkä asia on toisin ja suuriakin muutoksia saatettiin tehdä.

      Koska en tykkää lukea sellaista romanttishörhellystä yleensäkään, taisin laskea aika paljon siitä aikakauden piikkiin, eli ajattelin, että kai sitten 50-luvun kynnyksellä tuollaiset asiat olivat kovin tärkeitä ja siksi ne saivat sen verran painoa kirjan lopulla ja se selittäisi Julietin toisinaan pakonomaisen fiksaation Dawseyyn sekä "elokuvamaisen" finaalin? En tiedä.

      Loppua kohti tosiaan hiukan masennuin, kun tajusin, ettei tämä sitten sen enempää sykähdyttänytkään. Itselleni ehdottomasti paras anti oli se huumori ja historialliset jutut. Hitsi, sait minut ajattelemaan kirjasta nyt hiukan eri tavalla, ja arvelemaan, what could have been!

      Minulla on niin ihania muistoja noilta saarilta, pienenä sitä katselee kaikkea vielä enemmän "sammakkoperspektiivistä" eli saarten pieneyskään ei ahdistanut :-)

      Delete
  5. Periaatteessa vaikuttaa kiinnostavalta kirjolta, mutta tuo kirjemuoto arveluttaa kovasti. Minulla on Rosamund Luptonin Sisterkin lukematta, koska tajusin että sehän on kirjemuodossa :D Voisi ehkä Sisterin kanssa hälventää näitä ennakkoluuloja näin alkuun.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kannattaa kokeilla sitä kirjemuotoa kumminkin ja siihenkin tietty tottuu lukiessa. Eri asia nauttiiko ;-)

      Kyllähän se oli hiukan sellaista hyppelyä henkilöstä ja asiasta toiseen, vaikka kunnioitettavasti tarina kuitenkin pidettiin kasassa.

      Delete
    2. PS. Sun kommentti oli jostain syystä mennyt spämmiin!

      Delete
  6. Olipas totista totta tuo otsikko. Tulin panneeksi merkille että kovin vähän on tullut luettua viime vuosina... Tieto lisää tuskaa, ja tietoisuus siitä, mistä ei pidä ja miksi ei pidä. Tuollaisen "kirjeromaanin" voi tosiaan kuvitella aiheuttavan aluksi formaattiärtymystä ja luopumisen tuskaa, mutta toisaalta kirjeet tarjoavat enemmän tilaisuuksia rivienvälipohdintoihin. Suomentaisivatpa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, formaatti tosiaan arvelutti sen alkuosan aikana, ja on sanottava, että en toista samalla mallilla kirjoitettua kirjaa kyllä voisi lukea heti perään.

      Suosittu tuo on käsittääkseni ollut maailmalla, joten ehkä tulee suomennoskin.

      Delete
  7. No on siinä kirjalla nimi. :-D Kyllä jää mieleen, vaikka nimi onkin aika pitkä. :-)

    Eikö niece ole suomeksi siskon- tai veljentyttö...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minulla oli sellaisia herkkuajatuksia tuon Pien suhteen, mutta sitten alkoi yököttää, kun tajusin, että sen oli tarkoitus olla MAKEA piirakka, ja se voidaan esim tarjoilla kinuskikastikkeella, yäk!!!!

      Sepä se, niece on joko siskon- tai veljentyttö, mutta enkuksi ei tarvitse kertoa kummasta on kyse, eli kääntäminen on hankalaa!

      Delete
    2. Vähän niinkuin Aku Ankan veljenpojat paljastuivatkin monen vuosikymmenen jälkeen siskonpojiksi...

      Mutta asiasta kukkaruukkuun: mitä teet kirjoille, jotka eivät jää hyllyysi? Laitat kiertämään, lahjoitat jonnekin, myyt takaisin divareihin...? Hämärä muistikuva että olisit tähän jo vastannut, mutta toistohan ei oppimisessa ole pahitteeksi, tai jotain. :)

      Delete
    3. Aiwan! Olisiko se sitten 'Shefferin sisaruksentytär Barrows'?

      Joo, jossakin otteessa kuvailin kirjojen elinkaaren huushollissa, joka menee lähestulkoon näin:

      - suomenkieliset lahjoitan parin australialaisen Suomi-Seuran kirjastoihin.
      - enkunkieliset yleensä vaihdan divarissa toisiin kirjoihin, tai sitten lahjoitan kavereille, jos tiedän, että joku tykkää. Jos ovat resuisia menevät kirjaston book exchangeen, josta kuka tahansa saa ne noukkia mukaansa.

      Hassua muuten, että kysyit juuri nyt: olen nimittäin juuri putsannut kirjahyllyä ja viisi kirjaa voisi lähteä evakkoon. Olen tehnyt jo kirja-arvontapostauksen, mutta olen ollut hiukan kahta mieltä siitä, postaanko, kun palinnossa on kirjavalikoimaa niin vähän. Mutta tämä kirja on mukana siinä pinossa. Eli kohta saattaa tulla arvonta.

      Delete
    4. Jee! Mä taas tein haastepostauksen ja heitin sen sulle päin eteenpäin. :)

      Delete
    5. Kauhiaa, vaikka kiitos silti! Mulla on jo kaksi rästissä, mutta teen vaikka lomalla suuremman haastekimaran :-) Käynpäs katsomassa nyt sitten mikä on homman nimi!

      Delete
  8. Hei, sain tämän kirjan luetuksi, ja kiitän vielä uudestaan sen lähettämisestä! Aivan ihastuttava tarina, tykkäsin todella paljon! Nyt haluaisin päästä käymään tuonne Guernseyyn - ja samalla mietin, kelle voisin kirjan antaa eteenpäin, sillä tuntuu, että pitää antaa hyvän kiertää. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mahtavaa, että tykkäsit! Ja nyt sitten kirjallisuuslomailemaan Guernseyyn, sehän on ihan siinä sun vieressä ;)!

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!