Monday, June 24, 2013

Ruokamyrkytysvaara

Huh, tästä kirjasta on pakko vielä blogata, oli kiire millainen tahansa. Seuraava kirjapostaus tuleekin sitten *joskus* Suomesta :-)


Herman Kochin The Dinneriä (Het diner, käännös: Sam Garrett) on luettu ahkeraan blogeissa ja varsinkin kaksi arviota muistuu mieleen: Elegian, joka löysi kirjasta muun muassa komiikkaa, farssia ja draamaa, sekä Pihin naisen, jolle Illallinen oli yksi henkisesti likaisimmista lukukokemuksista. Minä taisin leijua noiden kahden välimaastossa. 



Koch, H. The Dinner (Het diner), Atlantic Books, London, 2012 (2009).


Juonesta en halua paljastaa juurikaan mitään, sillä itselleni lukiessa oli todella avartavaa oivaltaa, kuinka mielipiteeni päähenkilöistä vaihtelivat tarinan edetessä. Koch paljasteli juuri ärsyttävän sopivaan tahtiin illallista edeltäneitä tapahtumia, ja lukujen lopussa lukija jäi useaan otteeseen janoamaan lisätietoja, jotka kyllä tarjoiltiin harkitun asiallisen ajan kuluttua. Varsinainen page-turner siis.


"So when the bartender at the cafe put our beers down in front of us, Claire and I smiled at each other, in the knowledge that we would soon be spending an entire evening in the company of the Lohmans: in the knowledge that this was the finest moment of that evening, that from here on it would all be downhill."


Pahaa-aavistamattomana lukijana lähdin siis mukaan Lohmanin veljesten, Paulin ja Sergen, sekä heidän puolisoidensa Clairen ja Babetten kanssa fiiniin hollantilaisravintolaan illalliselle. Tarina käydään läpi illallisen eri osien jaksottamana, aperitiivista digestiiviin. Niiden väliin tosin mahtuu melkein koko elämä: veljesten välit ovat kitkaiset ja koko illallisen ajan eräs valkoinen elefantti seisoo kärsivällisesti ruokailijoiden pöydän vieressä odottaen huomiota. Tarina kerrotaan yksinomaan Paulin kriittisestä näkökulmasta, ja minua kiehtoi valtavasti koko kirjan ajan se, millainen olisi ollut eritoten Sergen versio tapahtumista. Kirjan alkuosan ajan jaksoin hymistellä ja viihtyä, luulin, että juonessa pelattaisiin ainoastaan kipuilevalla veljessuhteella, mutta puolivälin tienoilla vaihdettiin täysin odottamatta astetta tai paria rankemmalle vaihteelle ja suomut alkoivat karista lukijan silmiltä.


"'You know what the best thing would be?' I said. 'To just forget it for the time being. As long as nothing happens, nothing is happening.'"


Kirjan edetessä mahaan tuli ällöttävä tunne, ja mieleen epäilyksiä: keneen voi luottaa, kuinka pimeä, sairas ja kiero voikaan ihmismieli olla? Koch iskee mielestäni hermoon oikein kunnon mojauksella: eurooppalaisen (vai vain hollantilaisen?), (ylemmän) keskiluokan elämäntyylin mädäntyneitä rakenteita ei piilotella. Kuinka suuria roskia voi lakaista maton alle? Mikä on onnellisen perheen määritelmä? Lukija löytää itsensä miettimästä oikeaa ja väärää, ihmisarvoa ja -oikeuksia. Kaikkein eniten mietin kuitenkin sitä, kuinka on mahdollista, että yhteiskunnasta, jossa kuvittelen asioiden ja ihmisten toimivan tiettyjen periaatteiden varassa, löytyy varmasti myös jäseniä, joille minun itsestäänselvyyteni ja arvoni ovat täysin tuntemattomia. Nuo tyypit saattavat jopa syödä samassa ravintolassa kuin minä. Pelottava ajatus.


"When faced with lower intelligences, the most effective strategy in my opinion is to tell a barefaced lie: with a lie, you give the pin-heads a chance to retreat without losing face."
 

The Dinner kiilaa minulla ehdottomasti tämän vuoden parhaiden luettujen joukkoon. 

(PS. Pidän ehdottomasti sopivampana kantena Random Housen versiota, jossa haarukan ja veitsen välissä on lautasen sijaan palanutta pöytäliinaa.)




8 comments:

  1. Minä tilasin tämän, kun niin hehkutettiin. Mutta usein käy niin, että kun muut hehkuttaa, itse pettyy. Odotukset olivat kai käyneet tämänkin kohdalla liian suuriksi ja siksi en päässyt fiiliksiin? Luettuahan se kuitenkin tuli ja laitettua eteenpäin muidenkin luettavaksi...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi olla etta niin kavi kohdallasi. Mina olin onnistunut valttamaan sellaiset arviot, joissa oltaisiin kerrottu paljoakaan sisallosta, joten en oikein tiennyt mita odottaa. Hyvaa tarinaa odotin kuitenkin. Ja yllatyin, silla en odottanut ollenkaan sellaista tarinaa, minka luin! Minakin laitoin kirjan heti eteenpain, mutta vain lainaksi, haluan pitaa taman!

      Delete
  2. Tuota Random Housen kansiversioita en ole aiemmin nähnytkään. Minustakin se sopii kirjan tunnelmaan paremmin. Minulle tuli turkoosista kannesta jotenkin kertakäyttöisen kirjan fiilis. Todellisuudessa kirja on kuitenkin ihan muuta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tosiaan, minustakin tuo turkoosi kansi antaa kirjasta harhaisen, eli liian kevean kuvan. Itse asiassa tuo turkoosi kansi ei miellyta minua lainkaan enka ilman teidan kahden kiinnostusta herattavia arvioita olisi varmaan kirjaan sen vuoksi tarttunutkaan. Onneksi kuitenkin tartuin - ja tosiaan vaikutuin ja jarkytyin. Huh huh, mika tarina!

      Delete
  3. Ihania kesäisiä postauksia, nyt nautitaan kesästä ja auringosta, mukavaa viikon jatkoa sinulle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sun kesäkuvat ovatkin jo jotain! (Tosin talvikuvat myös.) Ah, en malta odottaa loman alkua!

      Delete
  4. Minä meinasin tämän kirjan skipata kokonaan sen nimen takia. Siis siitäkin huolimatta, että olin lukenut useita arvioita kirjasta - sellaisia, joista kirjasta oli kovasti pidetty. Onneksi muutin kuitenkin mieleni, sillä olisi kyllä mennyt aikamoinen helmi ohi.

    Minuun ei siis aina blogikehut vaikuta, esim. en ole Murakamillekaan lämmennyt. Irvining lukemisen lopetin kahteen ja puolikkaaseen kirjaan enkä aio enää hänen kirjojaan lukea. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minä en olisi ikinä napannut kirjaa käteeni nimen tai kannen perusteella, eli tässä tapauksessa kirja alkoi kiinnostaa nimenomaan sinun ja Pihin naisen arvioiden vuoksi. Muut arviot eivät ole jääneet mieleen. Onnistunut kokeilu siis!

      Murakamille annan uuden tilaisuuden, sillä se juoksukirja kiinnostaa. Irvingistä luulin, etten koskaan ollut häneltä mitään lukenut, mutta tajusin, että The Cider House Rules kökötti kotihyllyssä vuosikausia ennen kuin siihen tartuin, ja noin 30 sivun jälkeen se lähti pikavauhtia divariin :-)

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!