Friday, July 26, 2013

Pakkaushaasteita

"Matkustaminen


Matkaa suunniteltaessa matkatavarakysymys on ratkaistava mahdollisimman käytännöllisesti. Matkan huvista menee paljon hukkaan, jos on pakko huolehtia monista kolleista, jotka voivat häiritä muitakin."


Äidin kirjahyllystä löytyneessä Ne hyvät tavat - oppaassa (Elmgren-Heinonen ja Virkkunen, WSOY, 1970), opastettiin varmasti aivan oikein. Muutaman edellisen viikon aikana kirjoja on kertynyt sen verran kohtalaisesti, että meikäturisti on turvautumassa Itellan apuun, jotteivät kanssamatkustajat häiriintyisi ja koneet tipahtaisi taivaalta.

Tänään kokosin lähetettäviä kasoihin. Yllätyin kirjamäärästä, en koskaan edes lähtenyt varsinaisesti kirjaostoksille! Kuvan pinon lisäksi mukaan on tulossa toinen samanmoinen keko, huh huh!

Lomalla en ole ehtinyt ajatella blogijuttuja ollenkaan ja muidenkin blogeja olen vältellyt lahjakkaasti. Kovin virkistävää on ollut viettää aikaa minimaalisesti koneella. Nyt sentään maltoin opetella naputtelemaan uudella iPad minillä ja kokeilemaan kuinka blogin päivitys tällä sujuu. Tuliterä pädi on vain maannut viikkokaudet matkalaukussa, eli kivaa on ollut Suomessa!

Tällä viikolla löysin muuten itseni yllättäen kahdesta erinomaisesta paikasta, joita haluan mainostaa täälläkin pikaisesti: Sastamalasta löytyy vierekkäin Pukstaavi ja Herra Hakkaraisen Talo. Ensimmäinen sopii eritysen hyvin vähän vanhemmille ja jälkimmäinen hiukan pienemmille. Molemmat ovat aika pop!

Lomaa on vielä reilu viikko jäljellä, ja ennen lähtöä lupaan pyhästi postata vielä muutamasta kirjasta, jotka haluan samalla kiertoon. Jo Nesbon (anteeksi väärinkirjoitus) Kukkulan kuningas ja Markus Leikolan novellikokoelma Matkalla tänne olisivatkin siis nyt tarjolla tähän postaukseen ensimmäisinä  kommentoiville halukkaille. Tällä kertaa lähetän kirjat vain Suomeen.

Mukavia kesäpäiviä kaikille!


 
Kaikenlaista löytyy...



sannabanana
Kunnas-faneille kiva, varsinkin pienille!


sannabanana
Kiljusen herrasväkeä riitelemässä penkeistä Pukstaavin edustalla.


6 comments:

  1. Mukavia kesäpäivä myös sinulle, nyt nautitaan, aurinkoa viikonloppuusi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, nautitaan toden teolla! (Kiinnostaisiko kumpikaan kirjoista?)

      Delete
  2. Sastamalasta löytyy myös legendaarinen Tyrvään kirjakauppa sekä Vammalan vanhan kirjallisuuden päivät (jotka taisivat olla kuukausi sitten). Varsinkin jälkimmäiseen tapahtumaan olisi kiva päästä pitkästä aikaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Paljon kirjoihin liittyviä paikkoja löytyy tuolta suunnalta tosiaan - ihan yllätyin. Ensimmäistä kertaa olin kaupungissa. Nyt ihmettelen, että miten ei ole tullut käytyä joka paikassa Suomessa, kun välimatkat ovat niin minit ;-)

      Delete
  3. Sulla näyttää sujuvan lomailu esimerkillisesti! Kirjat ilmestyvät joskus vähän vaivihkaa, vaikka itsestä tuntuu, ettei varmasti ole ostanut ainakaan kovin montaa.. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, nuo ovat hiipineet laukkuihin ja pussukoihin ihan huomaamatta, ja kokonaismäärä paljastui vasta, kun päätin hiukan järjestellä tavaroitani... Ennen tuota pinoamista kuvittelin tytyväisenä, että olin ostanut vain 'pari' kirjaa! Toisessa pinossa on mm. sellainen jättikokoinen, varmaan viisi kiloa painava Kalevala!

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!