Saturday, August 17, 2013

Pulahdus tarinameressä

Kuvia tuli otettua lomalla niin valtavasti, että taidan kärsiä jonkunlaisesta kuvaähkystä. Valtavankokoiset kansiot vain pullistelevat koneella, lamaannuttavat ja hämmästyttävät. Mieli ei siis ole tehnyt näpsäillä edes kirjankansikuvia, minkä vuoksi kirjapostaukset laahaavat aika pahasti jäljessä. Tämän kansikuvan nappasin kuitenkin jo koneessa, ja vieläpä business-luokan luksuksessa, jonne 'jouduimme' jatkolennolla Shanghaista, kun Suomessa olivat lentokentällä sählänneet lentomme (tai paremminkin laukkumme). Potentiaalinen kauhutilanne muuttuikin siis onneksi oikein mukavaksi. Lento sujui mukavasti makuuasennossa lueskellen, välillä herkutellen ja samalla miettien, että kyllä varmasti sittenkin kannattaisi pulittaa se ekstra ja matkustaa business-luokassa, ainakin pitkillä lennoilla.


sannabanana
Rushdie, S. Haroun and the Sea of Stories. Granta Books, London, 1991 (1990)

Rushdien Haroun and the Sea of Stories kurvasi lukulistalle muutama vuosi sitten parin ystävän suositusten perusteella. Sain kuitenkin ensiksi hyppysiini Harounia seuraavan Luka and the Fire of Lifen, johon ihastuin ikihyviksi. Siksi odotukset olivat tämänkin suhteen korkealla.

Samoin kuin myöhemmin syntyvä  pikkuveli Luka, Haroun, hänen isänsä Rashid Khalifa (aka Shah of Blah) ja äitinsä Soraya asuvat niin surullisessa ja ankeassa kaupungissa, että jopa sen nimi oli asukkailta unohtunut. Elämä ei kuitenkaan ole kurjaa, kun isän nimi on Shah of Blah, tämä kun taitaa tarinoinnin niin, että häntä kutsutaan tilaisuudesta toiseen kertomaan vangitsevia ja henkeäsalpaavia juttujaan. Harounin kotona lauletaan, nauretaan ja kerrotaan tarinoita. Koska edessä on vaalit, ovat poliitikotkin jälleen kerran huomanneet Rashid Khalifan taidot, ja haluavat kuljettaa tätä tilaisuudesta toiseen saadakseen kansan puolelleen. Kun Shah of Blah on töissä tarinaniskijänä, naulitsee yläkerran virkamiesmäisen vakava ukko silmänsä Sorayaan ja kertoo hänelle, kuinka elämä ei suinkaan ole mikään hauska vitsi, ja kuinka aviomies, joka kulkee pää pilvissä ja kertoo tarinoita (jotka eivät ole edes tosia!), on täysin typerä turhake. Sorayan laulu lakkaa, mutta Rashid on liian kiireinen huomatakseen.


"'Khattam-Shud,' he said slowly, 'is the Arch-Enemy of all Stories, even of Language itself. He is the Prince of Silence and the Foe of Speech. And because everything ends, because dreams end, stories end, life ends, at the finish of everything we use his name.'It's finished,' we tell one another, 'It's over. Khattam-Shud: The End.'"


Eräänä päivänä hiljaiseksi muuttuneesta Sorayasta on jäljellä vain lappunen, jossa hän kertoo karanneensa yläkerran byrokraatin kanssa ja jättävänsä tarpeettomat tarinoinnit. Haroun ja Rashid ovat järkyttyneitä, mutta pahin on vasta edessä: yhtäkkiä myös Rashidin vuolaasta suusta kuuluu vain variksen raakuntaa, tarinoinnista ei tule mitään ja kaikki tämä kiireisimpänä sesonkina!

Nämä tapahtumat potkaisevat käyntiin villiksi rehahtavan mielikuvitustarinan, jossa Lukan seikkailun tavoin yhdistellään ikiaikaista ja teknologiaa. Rashidin tarinoinnin avain on Tarinaveden tilaus, jonka hän sydänsuruisena raakkujana päättää peruuttaa. Haroun ei usko tai ymmärrä puoliakaan isänsä selityksistä ja tarinoinnista, mutta kun hän yöllä törmää Vedenhenkeen, joka on saapunut paikalle sulkemaanTarinavesihanan, alkaa seikkailu.


"'[...]To give a thing a name, a label, a handle; to rescue it from anonymity, to pluck it out of the Place of Namelessness, in short to identify it - well, that's the way of bringing the said thing into being. Or, in this case, the said bird or Imaginary Flying Organism.'"

Tarinat ja laulut on saatava takaisin, Tarinameren tahallinen saastuttaja on otettava kiinni, ja hiljaisuuden ja byrokraattisen järkeilyn joukot on laitettava kuriin, jotta elämä jatkuisi tasapainossa, ja että mielikuvitukselle, kielelle, laululle, valolle ja ilolle olisi myös tilaa. Niin kuin Lukankin tarina, tämä on samalla isoveli Harounin kasvutarina. Hänkin tekee rohkeita tekoja ja tutkii tuntemattomia seutuja erikoisessa seurassa. Kapoisilla pojan olkapäillä on tässäkin koko maailman paino ja vakavista asioista on kyse.

Rushdie sekoittaa seikkailuunsa taas monimerkityksellisyyttä, joka tekee kirjasta sopivan monenikäisille lukijoille. Ihmiskunnan historian ja myyttien (Luka) sijaan tässä kertomuksessa pohditaan fantasian avuin kieltä, kirjallisuutta, luovuutta ja taiteellista vapautta. Vaikka sivumäärä ei ole huima (211), minusta tuntuu, että vaikka kirjoittelisin tähän postaukseen kuinka paljon, ainakin sata mielenkiintoista juttua jää vielä ulkopuolelle. Rushdien kieli on rikasta ja yltäkylläistä - jokainen sivu on täynnä aivojakutittelevia kuvitelmia ja merkityksiä.


"He looked into the water and saw that it was made up of a thousand thousand thousand and one different currents, each one a different colour, weaving in and out of one another like a liquid tapestry of breathtaking complexity; and Iff explained that these were the Streams of Story, that each coloured strand represented and contained a single tale."

Sana- ja kielikikkailua on paljon, ja vaikka Lukaa lukiessa en muistanut seikan itseäni häirinneen, tässä se ärsytti hieman. Sanasto olisi ollut kirjan lopussa, mutta jostain syystä takerruin moniin paikkojen ja ihmisten nimiin ja yritin epätoivoisesti johtaa niitä englannista. Olisi pitänyt vain suosiolla lukemisen lomassa poiketa sanastossa, sillä lopussa selvisi, että kaikki pohtimani sanat oltiin johdettu hindustanista. Eipä ihme, etten heti keksinyt merkityksiä! Minua ärsytti myös lukiessa erityisesti erään hahmon puhetapa, johon kuului asioiden toistelu useaan otteeseen synonyymein. Tiedän, kyseessä on 'vain satu', mutta minusta se tuntui ajanhukalta, kun halusin vain laukata eteenpäin tarinassa. Epäilemättä myös oikeassa elämässä kokisin tuollaisen puhetavan äärettömän ärsyttäväksi, vai mitä - eikö niin - eikö vain?


"'But but but don't take this seriously,' Butt the Hoopoe intervened kindly. 'You are suffering from a Heart-Shadow. It happens to most people the first time they see the Twilight Strip and the Darkness beyond. I, of course, do not suffer in this way, having no Heart; a further advantage, by the way, of being a machine. But but but don't worry. You'll get acclimatized. It will pass.'"


Kokonaisuudessaan pidin kyllä tarinasta ja sen kekseliäisyydestä, mutta luettuani Rushdien uusimman, olin huomaavani tarinassa sellaisia piikkejä, joille saattaa löytyä selitys noista muistelmista. Tai sitten kyseessä oli oma mielikuvitukseni. Haroun and the Sea of Stories valmistui fatwalta piileskelyvaiheen aikana, eli saattaa hyvin ollakin, että Harounin punoksiin solmittiin myös osa henkilökohtaisen elämän turhautumisia. Verrattuna Luka and the Fire of Lifeen, Harounin tarina on mielestäni silti hiukan perinteisen satumaisempi ja lässympi. Jos noista kahdesta pitäisi valita, lukisin lapsille ehdottomasti mieluummin Harounia. Silloin jää vähemmän monikerroksisuutta hoksaamatta. Luulenkin, että jos olisin lukenut nämä järjestyksessä, en olisi tämän perusteella välttämättä tullut myöhemmin tarttuneeksi Lukaan.

Suosittelen kirjaa rajattoman mielikuvituksella ilottelun ja runsaan sanakikkailun ystäville. Muut voivat saada fantasiaähkyn kaivellessaan noita suuria teemoja ja kysymyksiä satukiehkuroiden lomasta!

7 comments:

  1. Luin tuon kirjan muutama vuosi sitten ja pidin paljon. Se oli sellainen että unohdin kaiken muun sitä lukiessani;D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, ihan oma maailmansa, kirjaimellisesti!

      Sun pitäisi sitten ehdottomasti lukea myös se Harounin pikkuveljen seikkailu myös: Luka and the Fire of Life. Minusta se oli vielä jännempi!

      Delete
  2. Unohtui postauksessa mainita, että kirja on myös suomennettu: Harun ja tarinoiden meri (WSOY).

    ReplyDelete
  3. Tykkään Rushdiesta paljonkin, mutta tämä ehkä voi sitten odottaa :) Ainakin siihen asti, että saan Saatanalliset säkeet luettua...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mullakin on Saatanalliset säkeet työn alla, milloinkahan uskaltaisi tarttua... Rushdie on mun suosikki!

      Delete
  4. Mulla oli vielä muutama päivä sitten samanlainen ähky kuvien kanssa. Temp-kansioita tuli aina vaan lisää, ja lopulta oli kovalevykin täynnä. Sitten oli pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa järjestellä kuvia. Hirveä homma, mutta nyt se on tehty. :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihailtavaa ahkeruutta! Mina olen yha kuvaahkyssa :-( Jos tassa ennen joulua, tai vaikka joululomalla ehtisi jarjestelemaan... Nyt sita paljoutta on niin tainnuttavaa katsella, kun jokaiseen kuvaan liittyy niin paljon kaikkia muistoja, ja kun niita kuvia on yksinkertaisesti niiiiiin paljon!

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!