Tuesday, September 10, 2013

Kevyellä otteella onnellisuudesta ja elämän rajallisuudesta

Anne Giardinin (kuuluisan Carol Shieldsin tytär!) The Sad Truth About Happiness tarttui käteen divarimatkalla. Totta puhuakseni kyseisellä reisulla kuvittelin, että Anne Giardini on joku toinen, ja sen vuoksi innostuin väärin muistamani nimen perusteella ostoksille... No, joka tapauksessa kirja on nököttänyt hyllyssä jo jonkin aikaa, ja tarjosi kaipaamaani kepeää eskapismia arjesta.


Giardini, A. The Sad Truth About Happiness. BCA, U.K., 2005.


"In somewhat the same way, it seems to me now that for several years I allowed my life to wash over and around me, as if I were carrying the spark or essence of my true self cupped within my hands like a small bird with a minute and shuddering heart, moving slowly to preserve whatever it was that I was trying to keep safe from being jarred or shattered or frightened."


Mutta mikä ihme siinä on, että tällaisten lav stoorien ja viihdekirjojen kanssa tapahtumien epärealistisuus ärsyttää minua niin paljon, että lukukokemus on paikoittain tuskallista? Kun aivoista viestitään jatkuvasti, että tämähän on niin typerän kuuloista, ei kukaan noin oikeasti tekisi, just joo... Ja miksi sama ei häiritse minua sellaisten ihan villien fantasiailottelujen suhteen? Samoin ihmisten vaatetuksen ja ulkonäön liiallinen kuvailu ärsytti minua jostakin syystä. Ei The Sad Truth About Happiness ole kuitenkaan onneksi mikään aivan yksinkertainen rakkaustarina (vai onkohan rakkaustarina ollenkaan), tai muutenkaan kana-aivoinen kirja. Kieli on asiallista ja usein kauniin hienostunutta. Tarina etenee tasaiseen tahtiin muutamista erikoisista juonivalinnoista huolimatta. Kirja oli juuri sopivaa luettavaa stressin keskelle, sillä sen saattoi huoletta laskea takaisin lepoon, kun illalla alkoi väsyttää. Vaikka ei ollut pakko tietää, miten kaikessa tulee käymään, teokseen tarttui ihan mielellään aina kun oli aikaa.


 "There is a kind of very nice man who tends to marry short-tempered or self-absorbed, even neurotic, women, maybe because such women provide their lives with some critical measure of conflict and friction, or because this sort of man realizes that he has enough virtue for two."


Kirjan päähenkilö on kolmekymppinen, tasapainoinen ja järkevä Maggie, joka on viettänyt lapsuutensa kahden vaativan ja hankalan siskonsa puristuksissa. Tukea ovat kuitenkin tarjonneet ihanneavioliitossa kukoistavat, liberaalit eko-vanhemmat. Maggie asuu yhdessä Rebeccan kanssa, joka tehtailee kaikenlaisia semi-tieteellisiä testejä naistenlehtiin. Eräänä iltana Maggie kokeilee testiä, joka ennustaa henkilön eliniän muutaman kysymyksen perusteella (haloo?). Järkytyksekseen tulos näyttää, että Maggie tulee kuolemaan ennen seuraavaa syntymäpäiväänsä. Rebecca yrittää kuumeisesti etsiä testistään virhettä, siinä kuitenkaan onnistumatta (hmmm!). Tulos saa Maggien mietteliääksi ja alkaa jonkinasteinen kevyt itsensätutkiskelu. Mammografialaitetta työkseen operoiva Maggie saa samoihin aikoihin treffitarjouksia joka puolelta (niinpä niin!) ja todella erilaisilta henkilöiltä (just joo!). Kenen kanssa onni löytyisi?


"I have been surprised by how often breasts remind me, oddly, but perhaps appropriately, of food. They can be as lumpy as potatoes, as firm as mangos, as soft as butter, as fine and consistent as white flour, as withered as windfall apples, as dimpled as cottage cheese, as stiff as meringues, as round and dusky as plums, as flat as naan bread, as pliable as dough, as golden as lemons, as dusky as late fall grapes sprinkled with frost and yeast."


Maggien rakkausasiat jäävät kuitenkin pian hiukan vakavampien juttujen varjoon, sillä Italiasta kotiutunut sisko onkin raskaana ja yhtäkkiä menossa naimisiin 'naapurinpojan' kanssa. Naapurinpoika ei tietenkään ole lapsen isä, joka puolestaan lennähtääkin yllättäen paikalle Cruella de Vil -tyyppisen vaimonsa kanssa. Tästähän asiat eskaloituvat varsin uskomattomiksi ja Maggie tekee muutamia todella erikoisia ja laittomia valintoja, joista joutuu myöhemmin maksamaan.


"'Do you have far to go?' Charles asked when we finished our meal and he had paid the bill, waving my money away. 'I'll run you back if you like. I have a new toy, a convertible, which I love to have an opportunity to take for a  spin. My next appointment isn't until four. If you're not in a rush, we can drive along the water and I'll show you my boat. Another one of my hobbies, I have several, as I hope you'll find out.'"


En oikein osaa sanoa, mistä kirjassa oli kyse. Romanssipuoli haihtui ilmaan puolivälin paikkeilla ja lopussa käytiin läpi tapahtumat hiukan listamaisesti, takautuvasti. Henkilögalleria oli ehkä liiankin stereotyyppistä: löytyi hyvikset ja pahikset, rikkaat ja köyhät, kiltit ja ilkeät eikä mitään niiden väliltä. Maggiekin tuntui etäältä. Ihmissuhteet, sisarussuhteet, ystävyyssuhteet ja suhteet vanhempiin taisivat olla keskiössä. Taloistakin puhuttiin kyllä usein ja hartaasti. Siellä täällä pilkahteli mielenkiintoista pohdintaa elämästä ja ihmissuhteista. Ihan viihdyttävä välipalakirja kuitenkin, kaikessa ärsyttävyydessäänkin. Hyllyyn tämä ei kuitenkaan jää asumaan.

2 comments:

  1. Niinpä, joskus olisi tosi kiva lukea jotain kevyttä hömppää tai romantiikkaa, mutta aika usein kyseisen tyylilajin kirjat on kirjoitettu niin huonosti ja ne on niin täynnä kaikenlaisia kliseitä, että niitä ei pysty lukemaan - alkaa niin ärsyttämään :D.

    Mutta ne juonikuviot sitten... Useinhan on niin, että totuus on tarua ihmeellisempää. Jos kirjoittaisin kirjan kaikista näistä meidän pienen kylän ihmissuhdekuvioista ja tapahtumista, joihin itsekin olen joutunut vähän mukaan, niin kukaan ei uskoisi. Olisi aivan liian epäuskottavia juonenkäänteitä :D. Mutta mikä se on, että sellaiset juonenkäänteet kirjassa muuttuvat epäuskottaviksi ja ärsyttäviksi?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olet ihan oikeassa. Tuon kirjankin tapahtumilla on varmasti esimerkkejä elävästä elämästä, mutta silti ärsytti! Ehkä siksi, kun ne taustat, siis henkilön/tekijän omat ajatukset pysyivät aika pinnallisina, vaikka hän teki jotain ennenkuulumatonta ja laitontakin, ja takuulla jotain itselleen epätyypillistä? Jonkinlaista syvempää kriiseilyä ja myllerrystä olisin olettanut, nyt oli vain hiukan 'another day in the office' -meininkiä, vaikka kaikki oli ylösalaisin.

      Ei siis minun kirjani, muttei onneksi ihan kamalakaan!

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!