Monday, October 14, 2013

Suloista sivutuotetta

Nythän näitä postauksia pulppuaa kuin liukuhihnalta :) Syynä taitaa olla tarpeeseen tullut neljän päivän loma, ah! Kerrankin lomalla on aika mennyt hitaasti. Sillä lailla, että on ehtinyt tehdä kaikenlaista ja kelloa katsoessa on aina ollut vielä lisää aikaa. Täydellistä! 

(Viimeistä päivää viedään tänään, ja sitten on astuttava taas kaoottisen virtaan työpaikalla.)

Pääskykupposissa on kellunut viime päivinä japanilaista herkkua, eli Chakoanin Ureshino Gyokucha Ochatamaa. Gyokuchalla tarkoitetaan teepalleroisia tai teehelmiä, jotka syntyvät, kun senchaa rullataan koneellisesti neulasiksi. Palleroiksi kiertyneet lehdet kerätään talteen, ja niitä kutsutaan nimellä gyokucha tai tamacha. Helmet eivät ole yhtä tiukalla kerällä kuin esimerkiksi gunpowderissa, mikä kai selittyy sillä, että gyokucha on 'vaatimaton' senchan sivutuote. Väriltään gyokucha on gunpowderiin verrattuna selkeästi vihreämpää.

Minä pidän palleroiksi kieputetuista vihreistä teistä senkin vuoksi, että haudutusajan kanssa ei tarvitse olla niin tarkka. Pallot saavat unohtua veteen hiukan pidemmäksi aikaa, sillä niiden avautuminen hidastaa lehtien hautumista. Näistä Ureshinon alueella kasvaneista helmistä sain helposti kolmekin maukasta haudutusta. Kauniin kirkasta ja miellyttävän kevyttä hyvänolon teetä, jossa ei ole mitään liikaa tai liian vähän, kitkeryyttäkin vain nimeksi, vaikka maku ei ole missään nimessä pliisu.

Harmikseni ehdin haudutella koko pussukan ennen kuin huomasin, että gyokuchaa olisi voinut napostella ihan sellaisenaankin, välipalana! Ensi kerralla sitten...



sannabanana
Kupponen kaunista ja maukasta gyokuchaa.
 




10 comments:

  1. Vaikka olen kahvi-ihminen, olen ruvennut juomaan entistä enemmän teetä. Äskettäin hurahdin vihreään teehen. Sitä minulla on tavallisena, sitruunaisena, mintulla maustettuna ja itämaisesti maustettuna (anis, kaneli ja lakritsi).

    Ja näiden lisäksi vielä kamomilla, piparminttu, rooibos ja ruusunmarja. Keulimaan on selvästi lähtenyt! Haluaisin kokeilla vielä ainakin lakritsiteetä. Ja chiliteetä. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana kuulla keulimisesta! :)
      Ja herkullisen kuuloinen valikoima sinulla.
      Chiliteeta en ole koskaan viela kokeillut (enka varmaan kuullutkaan ennen tata?), mutta lakritsinjuuritee on yksi suosikkini. Pitaisikin postata siita myos!

      Delete
    2. Oli siinä muutakin kuin chiliä. Se taisi olla enemmänkin sellainen orient-sekoitus. Mukana kaiken maailman mausteet ja yhtenä aineksenä chili. Myös chilin suhteen on ilmennyt huomattavaa keulimista! Onhan chili myös terveellistä! Samoin vihreä tee! ;)

      Delete
    3. Ah, ja edelleen mielenkiintoisen kuuloinen tuttavuus! Ja tokihan chili on terveellistä, jos vain kantti kestää!

      Delete
  2. Mie ehdotan sulle kyllä taas, että lähetän sulle kirjoja teepussukoista. :) Join silloin kerralla kaikki arvontavoittoni ja sinun teepostauksesi ovat niin ihania. Juon päivittäin monta litraa ja käyn kyllä ihan vasitussa hyvässä teekaupassa, mutta mukava inspiroitua näistä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana, kiitos että ehdit kommentoida, ja kiva kuulla, että maistui. Tänään juuri laitoin kannullisen samaista teetä töissä :)
      Laitan sulle meiliä, saatan alkaa trokariksi! ;)

      Delete
  3. Ostin muuten kesällä sieltä Tigerista ihan mielettömän ihanalle tuoksuvaa lakuteetä,jota olen nyt alkanut juomaan kun illat ovat vähän viileämmät.Mustaa teetä,lakritsijuurta,anista ja mitäköhän siinä vielä on mutta pussin sisältöä voisi nuuhkaista monta kertaa päivässä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ah ja nam, minkä kuuloista. Tykkään juuri tuollaisista sekoituksista, joissa tulee kaupan päälle ihanat tuoksut! Jäi kyllä kaikki ruokapuoli (tai siis mausteet ja teet?) Tigerista kokeilematta. Kiitti vinkistä, ensi kerralla...

      Delete
  4. Replies
    1. Nii-in! Näitä vain rouskimaan seuraavalla kerralla!

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!