Sunday, March 31, 2013

Pääsiäisherkkuja



Yunomi, tai Matcha Latte Media, on hiljattain perustettu online-kauppa, joka toivoo saavansa pienten japanilaisten teeplantaasien tuotteet myös Japanin ulkopuolisten teefanien saataville. Yunomin ideana on tarjota teen lisäksi tietoa japanilaisesta kulttuurista, jonka avulla japanilainen tee aukeaa laajemmin satunnaiselle hauduttajalle. Kannattaa siis Yunomin sivuilla seikkaillessa tarkistaa eri teiden alla olevat hyödylliset haudutusohjeet ja muut vinkit, jotta teestä ja kokemuksesta saa mahdollisimman ideaalin. Esimerkiksi käytetyistä teenlehdistä voi tehdä salaattia!  Sivustoilta löytyy myös muutaman teeplantaasin blogit, joista saa kuulla viimeisimmät uutiset ja tutustua hieman teetuotannon arkeen. Matcha Latte Median perustaja, Ian Chun, kirjoittaa ajautumisestaan teen pariin ja japanilaisista teemarkkinoista mielenkiintoisesti täällä.


Yhteistyö Matcha Latte Median kanssa toisissa merkeissä toi minulle postissa mukavan yllätyksen: kirjekuoressa oli näyte Kuriharan perheplantaasin Gyokuro-teetäHerkuttelin Standard Gyokuro –teellä japanilaisissa merkeissä pääsiäisen kunniaksi (!?). Mukana aamun herkkuhetkessä olivat myös namit Hilliersin valkosuklaamoussella täytetyt pääsiäismunat.


Tällaisesta postista tykkään!

Kauniin kirkkaanvihreitä lehtiä.


Valmiina hommiin.

Ryppyiset kädet, kannattaisi rasvata useammin...

Ihastelin taas näitä japanilaisia mukinalusia.

Gyokuro-teehen käytettävät lehdet kasvavat varjossa ainakin viimeiset kaksi viikkoa ennen poimimista, parempilaatuiset gyokuro-teet kasvavat varjossa pidempään. Prosessin seurauksena teen maku on makeampi ja herkempi kuin esimerkiksi senchan. Vaikka Standard Gyokuro –tee ei olekaan aivan gyokurojen huippuluokkaa, oli maku pehmeä ja kevyt. Vihreän teen terävyys ja gyokuron makeus olivat mukavassa balanssissa ja parin hennon, kirkkaan vaaleanvihreän kupposen jälkeen olo oli varsin virkistynyt. Haudutin teen Yunomin suosittelemalla tavalla.
 

Samalla esittelen ylpeänä kuvissa esiintyvän perheen uuden teekannujäsenen: valurautaisen japanilaisen, helppohoitoisen tetsubinin. Tällaisten herkempien ja matalampilämpöisten teiden valmistukseen se sopii mainiosti, sillä rauta lämpenee nopeasti ja tasaisesti, pitäen juoman lämpimänä pidempään. Gyokuron kanssa on kuitenkin oltava varovainen, sillä liian kuuma vesi tekee lehdistä nopeasti kitkeriä. Kesäkuumalla valurautakannun voi vastaavasti viilentää ja tarjota siitä raikasta jääteetä.

Muutenkin myhäilen tyytyväisenä: kyseinen yksilö kun kotiutettiin alle puoleen hintaan. Hyvää ja onnekasta ostospäivää kannatti siis odottaa. Ainoa miinus kyseisessä kannussa on ehdottomasti metallinen suodatin, jonka saa onneksi vain nostettua pois. Puhuin aikaisemmin metallikammostani ja nyt asia sai uutta vettä myllyynsä. Huomasin nimittäin metallin maun ensimmäistä haudutusta maistellessani ja kas, kun nostin suodattimen ulos pannusta, huomasin, että sehän oli jo ehtinyt ruostua! Ruostunut siis siinä ajassa, kun sen huuhtelin ja haudutin teetä muutaman minuutin?! Huuhdellessa en ainakaan huomannut ruskeita läikkiä ja kannua olin käyttänyt vain kerran aikaisemmin. Tein teetä uuden satsin ilman suodatinta ja maku oli tällä kertaa kohdallaan ja virheetön. Selkeästikään metalli ei ollut ruostumatonta terästä. Harmittavaa materiaalin ja teen tuhlausta!

We are the champions!

Synttäriarvonta on suoritettu ja kolme voittajaa valittu Random.orgin avulla.  Onnea hurjasti voittajille:


Riina (iPod-suojus ja sanakirja)
Sofia (Valkoinen tee ja teepallero)
Katri (suunnittelukirja ja kirjanmerkki)


Lähettäkää ystävällisesti osoitteenne sähköpostilla tännepäin, niin saan palkinnot matkaan!





Koska olen herkkis ja softis, ja tuntui julmalta jättää niin moni palkinnoitta, päätin lähettää litteän, kirjekuoreen mahtuvan pienen yllätyksen palkintosijoja seuraaville osallistujille aina numero kymmeneen saakka. Jos siis löydätte nimenne tuosta kuvasta numeroiden 4-10 kohdalta ja pikku-ylläri kiinnostaa, laittakaa osoitteenne myös tulemaan allekirjoittaneelle pikapikaa.


Kaikille osallistujille ja onnittelijoille paljon kiitoksia - ja oikein mukavaa pääsiäisloman jatkoa!



Friday, March 29, 2013

Lenkille, mars!

Mahtava Istanbulin Mine on jaksanut lenkkeillä upeissa maisemissa jo yli kuukauden ja ottanut ystävällisesti blogin lukijat mukaansa. Kaikki sai alkunsa tästä. Minäkin päätin silloin ottaa osaa haasteeseen. Todistusaineiston saaminen on kuitenkin hankalaa: minä kun tykkään lenkkeillä pilkkopimeillä kaduilla silloin, kun muu maailma katselee telkkaria tai käy jo nukkumaan. Tai siltä ainakin vaikuttaa, sillä lähikaduilla ei tule koskaan ketään vastaan yhdeksän-kymmenen maissa jolkotellessani. Muutenkin on todella pimeää, sillä aussit ovat erittäin säästäväisiä katuvalaistuksen kanssa. Valotolppien väliin jää paljon synkkää varjoa. Mieheni rohkaisee minua yöjuoksuillani huikkaamalla iloisesti telkun äärestä sohvalta: "Don't get raped and murdered!"

Jos lähden lenkille päiväsaikaan, suuntautuu matka rannalle, ja siitä ei kyllä synny kummoista kuvakavalkadia. Sitä samaa, pitkää rantaa, hiekkaa, vettä ja taivasta. Muutaman kerran tuli kuitenkin haasteen puitteissa lähdettyä ihan ihmisten ilmoille ja otettua kännykkäkuvia blogia varten. Lenkki alkoi aikaisin aamulla, joten kaupunki näyttää aika aavemaiselta. Kyllä täällä asuu muitakin, ihan oikeasti! Minulla taitaa muuten olla jonkinlainen omituinen kyky karkottaa ihmiset ympäriltäni: esimerkiksi suurin osa Kiinassa ja Intiassa otetuista kuvistani antaisi ymmärtää, että molemmat maat ovat todella harvaanasuttuja :-)

Lenkki alkoi keskustan rannalta, ja siellä täällä näkyi urheilullista jengiä reippailemassa. Me lähdimmme rantabulevardia pitkin kohti satamaa. Sparraajana toimi mini-me potkulaudalla varustettuna.


Ihana aamuaurinko.

Hopi, hopi!


Lenkki jatkui pienen puiston läpi kohti venesataman edustalle rakennettavaa luksusasuinaluetta.


Taustalla oikeustalo ja pikkuinen puisto, jossa rimpulapuita.

Näkymä uusilta asunnoilta etelään, kaupungin rannalle.

Taidetta/yleiset vessat :-)

En ottanut kuvia keskeneräisestä rakennustyömaasta, mutta eilisen sanomalehdessä yksi kolmen makuuhuoneen asunto oli alennuksessa ja hinta: 1,4 miljoonaa. Näkymä asunnoista länteen on tällainen (veneiden takana aukeaa luonnollisesti valtameri):

Asunnosta pääsee kätevästi suoraan laiturille ja muskeliveneeseen.

Kun olimme lenkkeilleet koko rannan pituudelta niin pitkälle kuin pääsee, käännyimme takaisin tielle.

Ghost town...

Puissa riekkui vaaleanpunaisia galah-lintusia.

Takaisin keskustaa kohti hölkätessä huomasin, että farmers market näyttäisi olevan auki, vaikka ei ollutkaan sunnuntai. Kaarsimme siis vanhan juna-aseman pihaan ja saimme kuulla, että market on nykyään auki myös torstaisin ja lauantaisin. Market-kierros ei kuulunut alkuperäiseen lenkkiohjelmaan ja on tunnustettava, että syke pääsi laskemaan, kun maistelimme maistiaisia ja turisimme myyjien kanssa. Mukaan tarttui käsipainoiksi (huom!) tuoreita porkkanoita, kesäkurpitsa, oliiveja, punajuuria ja saippuaa.


Sitruunavoilla herkuttelua.

Samana aamuna nostettuja palsternakkaa ja porkkanoita.

Mini-me juuttui tälle tiskille.

Ja minä nuuhkin kotitekoisia oliviiöljysaippuoita.

Maistelimme myös oliiviherkkuja.

Virkistyttyämme suunta jatkui taas kohti keskustaa. Ihailimme kiistanalaista 'taideteosta', joka maksoi kaupungille omaisuuden. Oranssit lavat liikkuvat tuulen mukana. On kai ihan hyödyllistä tietää, mistä tuulee :-) Pysähdyimme myös hetkeksi urheilemaan rannan laitteisiin.


Taidetta?

Veivasimme ja vatkasimme.

Tätä postausta laatiessa onnistuin kokonaan hävittämään kuvan kaupungin 'perustamismuistomerkistä'. Muistomerkki on pieni aukio, jossa kiitetään ja mainitaan alueen aboriginaaliryhmät ja heidän henkinen yhteytensä maahan, sekä ne kansat, jotka työllään mahdollistivat kaupungin synnyn. Paikallisen kalastusteollisuuden luomisen yhteydessä on mainittu tuttu nimi:

Skandien ja italialaisten lisäksi suomalaissiirtolaiset olivat kovia kalamiehiä.

Suomalaiskalastajien jälkeläiset ovat suurimmaksi osaksi muuttaneet pois alueelta. Kerran olen törmännyt yhteen vanhempaan rouvaan, joka aikuisen poikansa kanssa haasteli sujuvaa suomea. Jälkeen on jäänyt hyvä maine kaupungin vanhempien asukkaiden keskuudessa sekä muutama kadunnimi. Kaupungin edustalla sijaitsevilla kalastajien karuilla saarilla on kuulemma vielä saunojakin! Tässä vaiheessa mini-me oli jo totaalisen kyllästynyt urheiluun ja päätimme pysähtyä läheiseen leikkipuistoon kiipeilemään.


Kiipeilytauko.

Eli sellainen lenkki. Aikaa kului urheiluun 45 minuuttia ja sitten lisäksi kunnon juttutuokio markkinoilla. Pari valoisan ajan lenkkipostausta on vielä jemmassa, katsotaan huvittaako niitä julkaista, sillä elämä pikkukaupungissa ei ole kovin mielenkiintoista, elämyksellistä tai jännittävää :-)

Meille on muuten tullut talvi aivan yllättäen. Ensimmäisen viileän viikon ajan odottelimme kaikki vielä neljänkympin lämpöpiikkejä, mutta tällä kertaa näyttää siltä, että mittari pysyy hytisyttävästi parin- ja kolmenkympin välissä. Yöllä on ollut vain 13 astetta ja untuvapeitot on haettu takaisin kesäteloilta. Talven ja sään muutoksen mukana on tullut tietenkin myös flunssa, eli köhintää ja korinaa hoidetaan peittoon kääriytyneenä hunajalla ja inkiväärillä.


Wednesday, March 27, 2013

Kurkistus maton alle



Apua, pelkään, että olen tuhonnut mahdollisuuden nauttia täysin tietyntyyppisestä kirjallisuudesta. Viimeiset kymmenen+ vuotta olen työn ansiosta saanut mahdollisuuden tutustua enemmän tai vähemmän intensiivisesti Australian kansallisvaltion syntyyn. Olen lukenut muun muassa tutkimusmatkailijoiden päivä- ja lokikirjoja, eri viranomaisten raportteja, karja- ja maatilallisten kirjeitä, sanomalehtiä ensimmäisestä numerosta lähtien, sukututkimuslähteitä, elämäkertoja sekä yksityiskohtaisia tietoja, joita usein kirjattiin ylös aboriginaaliperheistä viranomaisten, tai ‘suojelijoiden’ toimesta. Tämä häiritsevä ajatus tuli mieleen lukiessani Kate Grenvillen historiallista romaania The Secret River.

The Secret River on Grenvillen luoman trilogian ensimmäinen osa. Toisessa (The Lieutenant, 2008)  siirrytään parikymmentä vuotta ajassa taaksepäin aivan ensimmäisten siirtolaisten saapumiseen Australiaan ja kolmannessa (Sarah Thornhill, 2011) The Secret Riverin tarina jatkuu päähenkilön tyttären johdolla. The Secret River on ollut viime aikoina otsikoissa siksi, että tarina on hiljattain  nähty myös näyttämöllä. Näytelmän suosion vuoksi kirjan löytäminen paikallisesta divarista oli mahdotonta: omistaja repi hiuksiaan ja sanoi, ettei halua enää kuulla koko kirjailijan tai kirjan nimeä ollenkaan, niin monta kertaa häneltä oltiin sitä kysytty viimeisten viikkojen aikana! Kirjastonkin varauslista oli hulppea ja kirjakaupassa jäljellä vain eioota. Onneksi ystävä tuli hätiin ja sain kirjan lukulainaan. 


Lukumaisemaa.


Asiaan, eli kirjaan ja epätoivooni. On selvää, että Grenville on tehnyt kattavaa historiallista tutkimusta kirjaa varten. Minun ongelmani oli, että koko lukemisen ajan tunsin, että olen lukenut saman (vaikkakin tosielämän) tarinan sataan kertaan ennenkin: köyhyyden ja nälän, rikoksen, vankeuden, laivamatkan Australiaan, saapumisen juuri kyhättyyn uuden siirtomaan keskukseen, ympäröivän eriskummallisen luonnon, sietämättömän kuumuuden, raskaan vankityön, tuomion loppumisen ja uuden elämän mahdollisuuden. Kaikkialla mantereen alkuperäiset asukkaat kuitenkin kummittelevat jossakin taustalla; uhkana, kuriositeettina, säälin kohteena. Kulttuurien perustavanlaatuinen erilaisuus ja maahanmuuttajien viivasuorat valloittamisaikomukset tekivät kommunikaation miltei mahdottomaksi. Törmäyksiltä ja väkivallalta ei voitu välttyä ja kirjassakin on annos aikansa julmuutta. 


Kipulääkehumalaisen set-up.


Kun kirja julkaistiin 2005, se oli valtavan suosittu, mutta sitä ympäröi myös pienoinen kohu: Australian historia ei ollutkaan kirjassa vain sankarihistoriaa, sitkeiden valloittajien voittokulkua. Minulle asia on päivänselvä: paljon on dokumentoitu vuosikymmenten saatossa ja tulkinnanvaraa ei ole valtavasti. Mutta kuinka ollakaan, kaikki eivät vietäkään päiviänsä arkistojen uumenissa, entisaikojen lumoissa. Kouluissa Australian historiaa opetetaan monilla eri tavoilla. Useimmin aboriginaalihistoria opetetaan muinaisena esihistoriana tai sitten siirrytään juhlistamaan sitä nykypäivään: tanssiin, musiikkiin, kuvataiteeseen. Menneisyydessä tapahtuneet kulttuurien törmäykset ja määrätietoinen tuhoamispolitiikka on miellyttävämpää jättää väliin, sillä kukaan ei halua tuntea syyllisyyttä (iso)isoisovanhempiensa teoista eikä kansallisylpeyttä haluta rakentaa osin ryöstöjen, murhien, orjuuden ja raiskausten huteralle ja rumalle pohjalle.


Grenville, K. The Secret River. Text Publishing, Melbourne, 2007 (2005).


The Secret River kertoo Australian valloitus- ja asutustarinaa britti-vangin, William Thornhillin, silmin. Nälkäisenä ja kylmissään Thornhill kasvaa Lontoossa, jonka jyrkän luokkayhteiskunnan alarappusilla elämä on usein kärsimystä: kovaa ja ennalta-arvaamatonta. Thamesin yli kulkevat lautat ja paatit tuovat kuitenkin nuorelle Thornhillille mahdollisuuden pysyä leivänkannassa kiinni, ja rakkauden huuma tuo toivoa tulevaisuuteenkin. Onni ei kuitenkaan ole myötä ja nuoripari päätyy aina vain enemmän puille paljaille, kunnes William tekee kohtalokkaan virheen ja päätyy vankilaan. Kuolemantuomion sijaan hän saa kuitenkin eräänlaisen armahduksen –  yhdensuuntaisen lipun kaukaiseen New South Walesin siirtokuntaan kera vaimonsa ja pikku-Williamin. Kukaan ei ole aivan varma kumpi on parempi: kuolema, vai villi-ihmisten asuttama merten takana häämöttävä outo maa.


Kotona Lontoossa:
“In the rooms where William Thornhill grew up, in the last decades of the eighteenth century, no one could move an elbow without hitting the wall or the table or a sister or a brother. Light struggled through small panes of cracked glass and the soot from the smoking fireplace veiled the walls.”


Sydneyn siirtokunnassa:
“When he got up and stepped out through the doorway there was no cry, no guard: only the living night. The air moved around him, full of rich dank smells. Trees stood tall over him. A breeze shivered through the leaves, then died, and left only the vast fact of the forest.
He was nothing more than a flea on the side of some enormous quiet creature.”


Suoritettuaan tuomionsa, Thornhill saa lopulta vapautensa takaisin ja löytää jonkin matkan päästä Sydneystä palan maata, joka ei jätä häntä rauhaan: unelma omasta paikasta, palasesta maata, jolla saa itse olla pomo, jää elämään Thornhillin sydämeen tukahtumattomana liekkinä. Siispä Thornhill pakkaa tasaista tahtia kasvaneen perheensä veneeseensä ja he suuntaavat ylös jokea, jonka suu on lähes huomaamattomissa mereltä katsottuna. 


“They call this Broken Bay, Blackwood said. River comes in yonder. He pointed ahead, where Thornhill could see only confusing stretches of water and thickly forested headlands. Best hidden river in the world, Blackwood said with satisfaction. Never find your way in nor you’d be shown like I’m showing you.”


Askeettista elämää ja raskasta työtä tekeviä uudisasukkaita on joen varrella vain kourallinen, kaikki enemmän tai vähemmän omien demoniensa riivaamia, mutta jokaisella on jotakin omaa, ehkä ensimmäistä kertaa elämässään: maapala, jonka saa lunastettua asumalla ja työstämällä. Thornhillin vaimo, Sal, merkkaa jokaisen päivän puunrunkoon, suurimpana toiveenaan palata joskus Lontooseen.


“Now he understood, as he had never before, why Blackwood’s mouth had always grown soft when he pointed his boat up the river and coiled his way deep into the land. The Hawkesbury was the one place where no man could set himself up better than his neighbour. They were all emancipists in that private valley. There, and only there, a man did not have to drag his stinking past around him like a dead dog.”


Pian käy kuitenkin selväksi, että joenvartta pitää omanaan myös muut. Sydney on sen ajan mittapuun mukaan kaukana, laajemman asutuksen ja sotilaiden luomaa turvaa ei ole. Aboriginaalit kulkevat omia reittejään ja jättävät jälkensä, polut menevät joskus ristiin. Monissa uudisasukkaissa tämä levittää pelkoja, huhuja, jopa vihaa. Toiset uskaltavat lähestyä, jopa luoda suhteita. Ajan yleiset käsitykset eivät kuitenkaan salli liian läheistä kanssakäymistä, on oltava jatkuvasti varuillaan.


“Smasher Sullivan reached for some things in the bottom of his boat and held them up. Look what I done, he called. Thornhill thought for a moment it was fish he had caught and was showing them, or was it a pair of gloves? Then he saw that they were hands cut off at the wrist. The skin was black against the white of the bone.”



“The man spoke loud and hard, and gestured with the hand that had slapped Thornhill. In any language, anywhere, that movement of the hand said, Go away. Even a dog understood Go away when he saw it.”


Mitä pidemmälle luin, sitä laajempi lukukokemuksesta onneksi tuli. Alkuperäinen ahdistukseni hävisi, löysin paljon pureksittavaa. Kuinka käy kun entinen päähänpotkittu saa kerrankin elämässään olla herra ja päättää toisen kohtalosta? Entä kun edessä on selkeä konflikti maan alkuperäisten asukkaiden kanssa. Pysyvätkö eettiset periaatteet, ja ovatko ne edes relevantteja? Kuinka paljon voi joustaa ja mitkä ovat seuraukset? Kirjassa Thornhill, Sal ja lapset tulevat kaikki kohtaamaan paikalliset aboriginaalit eri tavoin. Yhteisymmärryksen mahdollisuuksia tarjoillaan siellä täällä. Melkein ymmärretäänkin, mutta sitten järki/pelot/epäluulot/sosiaalinen paine voittaa ja vetäydytään pois todellisesta kohtaamisesta. Vain yksi Thornhillin perheestä uskaltaa nähdä erilaisen ihmisen ihmisenä.


“He thought of the pleasure they had both taken in playing the game of master and servant, in the early days in Sydney. This business with Dan was another kind of pleasure altogether, and no game. The reality was that they had power almost of life and death over Dan Oldfield, and something in them both was enjoying it.”



“The steady clapping of the sticks and the rise and fall of the wailing voice beat back from the cliffs, muddled and multiplied, a river of sound bending over its stones. Thornhill stood behind the tree, feeling drawn deep into the sound, the beat of the sticks like the pumping of his own heart.”


Vaikka monet seikat kontekstissa ja tapahtumissa eivät tarjonneet minulle yllätystä tai uusia löytöjä, sain kirjasta paljon ajateltavaa. Ensinnäkin oman tutkimukseni puitteissa dokumentoitu näkökulma on ollut usein aboriginaalien tai viranomaisten, harvemmin vankisiirtolaisten, jotka ainakin ensimmäisinä vuosikymmeninä raatavat siinä jossain alkuperäisten asukkaiden ja valtaapitävien valloittajien välissä. Kirjassa riittää oikeutettua myötätuntoa ja ymmärrystä molempia kohtaan, ainoastaan yläluokka ja viranomaiset näyttäytyvät naurettavassa ja halveksittavassa valossa. Asiat kun ovat niin harvoin yksinkertaisia tai mustavalkoisia, varsinkin, kun laskeudutaan yksilötasolle. Toiseksi, Thornhillin perheen nousu vuosikymmenien kuluessa ‘nollasta kymppiin’ oli mielenkiintoinen. Sydneyssä ja lähiseuduilla asuvat löytävät kirjasta tuttuja nimiä, ajalta, jolloin nykyinen suurkaupunki ja esikaupunkialueet olivat vain pilke kenraalien silmäkulmissa. Grenvillen teksti sujuu ja soljuu kuin kirjan salainen joki, tehden historiasta jälleen elävää: kaikki näkyi edessäni kovin kirkkaana ja terävänä. Kuinka aivan vieraasta tulee koti, jotain omaa, ja kuinka syntymäkodista tulee vain tarina, itsestä sinne sopimaton vieras? Kuinka uusi omaisuus ja elämä on rakennettu synkeiden, vaiettujen salaisuuksien päälle.


“You’re a fine fellow, Jack, Thornhill said. Even though your arse is as black as the bottom of a kettle. He heard a noise from Dick, a blurted laugh smothered as soon as it was born. But we’ll get you all in the end. The words came out of his mouth before he had thought. There is such a bleeding lot of us.

Sunday, March 24, 2013

Piristyspotkutee

Riutuessani olen tietenkin haudutellut herkkuteetä aina kuin mahdollista. Tilasin jokin aika sitten T2:n all sorts one -setin, mikä onkin mukava tapa testailla lafkan teetarjontaa. Ykkössetti koostuu perusmauista: English Breakfast (x2), Earl Grey (x2), Lemongrass & Ginger, Chamomile, Peppermint, China Jasmine, Sencha ja Chai

Kymmenen hyvälaatuisella irtoteellä täytettyä pyramidipussukkaa piristää elämää kummasti. Tähän mennessä makutestiin ovat ehtineet Lemongrass & Ginger, Peppermint ja China Jasmine


Ready to go!

Pyramidipussit on pakattu ilmatiiviisti.


Hautumassa pikkukannussa.


Hempeän näköistä, mutta vahvaa kamaa.


Kaikki maistelemani ovat olleet ihania, mutta olen nyt ihan täysin lääpälläni Lemongrass & Ginger -teehen, jota on tilattava heti lisää. Molemmat ainesosat ovat luomua ja sekoitus niin aurinkoinen, raikas ja tervehdyttävän oloinen, että melkein nousi kyynel silmään. Tee toimii hyvin sekä kuumana että kylmänä. Mietin myös samalla, että pitäisiköhän alkaa itse valmistella kyseistä sekoitusta: sitruunaruohoa kasvaa iso ruukku takapihalla ja inkivääriä saisi kaupasta. Inkiväärin hinta on kuitenkin vielä sen verran tapissa, että taitaa tulla toistaiseksi halvemmaksi ja helpommaksi ostaa valmis sekoitus.

Saturday, March 23, 2013

Hiukan sitä sun tätä

Leikkauksesta toipuminen on ottanut aikansa, ja valitettavasti se aika on kulunut viimeisen kahden päivän ajan järkyttävän päänsäryn merkeissä. Eilen jätin särkylääkkeet aamulla kokonaan pois, sillä suu oli jo sen verran parantunut, että saan jopa laitettua sinne ruokaa! Optimistisesti siis ajattelin, että suunta on ylöspäin ja kohta operaatio olisi kuin muisto vain. 

Johtuiko sitten jonkinasteisesta kodeiinivieroituksesta vai mistä, mutta iltapäivällä alkoi ohimoissa ja leukaluissa jyskyttää sellaista tahtia, että oksat pois. Huono homma oli se, että samana iltana oli kirjakerho, ja käsittelyvuorossa "minun" kirjani, joten velvollisuudentuntoisena vääntäydyin kahden särkylääketabletin voimin paikalle. Koska Mr Murphy on yhä täällä, ei kerhoon ehtinytkään tällä kertaa itseni lisäksi kuin yksi kirjaan ihastunut. (Kerhoon pääsykin oli yhtä häsellystä: auto oli miehellä ja pyöränkumi päättänyt lässähtää tyhjäksi takapihalla...) Pidimme sitten mini-kirjakerhotapaamisen ja päätimme, että on järjestettävä uusinta täydellä kokoonpanolla, sillä Desain Hullabaloo in the Guava Orchard on sen verran hyvä, että siitä on poristava monen näkökulman kanssa.

Kerhotapaamiseen valmistautuessani löysin täältä mielenkiintoisen haastattelun, jossa Desai kertoo kirjansa synnystä. Ihastelen kovasti hänen omintakeista ja vapaata otettaan, sekä raakaa viimeistelyprosessia, jossa puolet (!) kirjasta jäi julkaistun version ulkopuolelle. Lopputulos toimii erinomaisesti, eli hatunnosto hänelle. The Inheritance of Loss polttelee kirjahyllyssä entistä tulisemmin.

Aikaisemmin viikolla ilostutti työkaveri minua visiitillään ja istahdimme alas pieneksi teehetkeksi. Kannuun pulahti uiskentelemaan Oriental Teahousen Blooming Romance -pallero. Valitettavasti työkavereiden järjestämät herkut joutuivat hyllylle odottelemaan, sillä en saanut suutani auki sen vertaa, että olisin voinut hemmotella itseäni esimerkiksi ihanalla Lindt-suklaalla :-(


Teehetki set up.

Pään ja leukojen jyskytyksen vuoksi lukeminen on sujunut hitaanlaisesti. Minua on myös ilostuttanut sekä anestesialääkäri, että suukirurgi lisälaskuilla, sillä leikkauksessa kului aikaa odotettua enemmän. Kiitti vain, pojat! Ajattelin tehdä tuosta leikkauskokemuksesta yksityisen sairaanhoidon parissa ihan oman postauksen, koska tuhansia dollareita maksaessani on tullut kaikenlaista mieleen :-) 

Leffoja olen kuitenkin pystynyt katselemaan, mikä autuas pelastus tylsistymiseltä! Sänkypotilaana olen myös ahkerana ihmisenä buukannut lomalennot kesäksi Suomeen (jippiii!)* ja organisoinut monta kuukautta rikki olleen kylppärin oven korjauksen. Perjantaina leivoin myös satsin korvapuusteja koulun Harmony Day -juhliin, mutta siitäkin teen ihan oman postauksen, kun siellä oli niin inspiroivaa. Harmitti vain, kun en voinut maistella kaikkea mielenkiintoista ja herkullista :-(


Animea ja synkistelyä.

Onneksi on kuitenkin apujoukkoja. Mies on ollut töissä yöt ja päivät, mutta mini-me on ystävällisesti valmistanut minulle herkkuillallisia: paahtoleipää silputtuna kulhossa ja juomaksi vettä, jossa on pippuria ja hunajaa :-/ Hän on aika luova kokki, valitettavasti äidillä ei just silloin ollut nälkä! Innoissaan hän on ollut apuna keittiössä, varsinkin, kun oli vuorossa lempiruoka: pastaa tomaattikastikkeessa.

Pastan veivaamista apujoukoin.


Tämä postaus on yhtä sekava. kuin kirjoittajan pääkoppa, mutta jotakin elonmerkkiä ajattelin tänne heittää viikonlopun sulostukseksi :-)

*Vinkkejä päivän viettoon Singaporessa ja Hongkongissa otetaan vastaan. Ajankohta on heinäkuu, eli mietin lähinnä sitä, että kannattaako mitään ulkoilmajuttuja suunnitella kosteuden ja sateen todennäköisyyden vuoksi? Hongkongin Disneyland on pikkuisen toiveissa, mutta kuinka siellä sujuisi päivä, jos sattuisi kaatosadekeli?

Thursday, March 21, 2013

Politiikkaa (huoh...)

Ennen operaatiota ehdin äänestää Länsi-Australian osavaltion ja paikallishallinnon vaaleissa. äänestäminen on pakollista kaikille vaalivelvollisille, eli  yli 18-vuotiaille Australian kansalaisille.


Muistutus tulee kutsun kera.

EasyVote Card, vaikka muutenkin äänestäminen on kovin helpoa.


Minä äänestin päivää aikaisemmin, ennakkoon. Ennakkoäänestyspaikalla oli kovin hiljaista ja kojujakin vain kaksi. Minkäänlaista äänisalaisuutta ei valvota kovin tarkasti: tuon pahvikojun korkein kohta oli jossakin leuan tietämillä ja olisin nähnyt selvästi ystäväni äänikortille, jos olisin vilkaissut sivuun. Mitään henkilötietoja ei myöskään tarvitse esittää vaaliviranomaisille: nimi ja osoite riittävät, ja sitten tarkastetaan koneelta, että ne mätsäävät äänestäjälistan kanssa. Jos siis olisin tiennyt, että vaikka naapurini uhmaa vaalipakkoa, eikä käy äänestämässä, voisin periaatteessa saada toisenkin äänen. 


"Kopit"


Australian politiikka on aika tylsää siinä mielessä, että kaksi suurinta puoluetta Australian Labor Party ja Liberal Party of Australia ovat a) ylivoimaisia muihin nähden b) niin tasaväkisiä, ettei kumpikaan uskalla tehdä suuria muutoksia, jotteivät ratkaisevat äänet päätyisi toisen suuren pussiin. Muutoin politiikka on tosin viihdyttävä ja yllättävää verbaaliakrobatiaa. Vyön alle lyöntejä ei arastella ja usein faktat ja asiat tuntuvat jäävän mehukkaiden juorujen, inttämisen, syyttelyn, henkilökohtaisuuksien ja hurtin huumorin varjoon. Kai siellä jossain joku tekee oikeita töitäkin, mutta median kautta kansalaisille tulee varsin hiekkalaatikkomainen kuva poliitikkojen kahinoinnista.

Täällä äänestetään sekä osavaltioiden että koko Australian kattavissa federal-vaaleissa. Kaikkien (unohtama) periaattellinen pomohan on vielä(kin) emämaan kuningatar, jota edustaa down under Governor General of Australia.

Viimeisin suuri poliittinen muutos oli Labor-puolueen pääsy valtaan John Howardin luotsaaman pitkän Liberaalien kauden (1996-2007) jälkeen Kevin Ruddin johdolla. Pitkään ei voittoa ehditty juhlia, kun jo puolueen sisäisen kahinan vuoksi Rudd joutui jäähylle ja Julia Gillard nostettiin puolueen johoon, ja samalla Australian pääministeriksi. Gillard on muuten Australian historian ensimmäinen naispääministeri, eli tapaus oli senkin vuoksi merkityksellinen. Kahinat eivät kuitenkaan päättyneet tähän, vaan Gillardin aika puikoissa on ollut jatkuvaa damage controllia. Samalla Laborin linja on muuttunut puolustuspeliksi: nyt on jo aika vaikeaa erottaa valtapuolueiden tavoitteita ja käytäntöjä toisistaan - onko oikeaa eroa enää olemassakaan? Kumpikaan ei uskalla tehdä uudistuksia tai poiketa polulta liiaksi, ja molempien ote on varsin konservatiivinen ja oikealle kallistunut.

Ruddin voittaessa toivo uudenlaisesta Australiasta oli korkealla. Silloisen pääministerin anteeksipyyntö vanhemmiltaan riistetyille aboriginaalilapsille ja heidän perheilleen (Stolen Generation), sekä valtion instituutioissa kaltoinkohdelluille lapsisiirtolaisille (forgotten Australians) lupasi muutosta. Entinen pääministeri, Howard, oli itsepintaisesti kieltäytynyt esimerkiksi Stolen Generations -anteeksipyynnöstä kasvavasta paineesta huolimatta.









Gillardin nousu johtoon aiheutti kuitenkin närää joissakin Ruddin kannattajissa sekä puolueen sisällä, että äänestäjissä. Viimeisin käänne saagassa kävi tällä viikolla, kun jotkut Labor-parlamentaarikot heittivät epäluottamuslauseella Gillardia ja vaativat äänestystä johtajuudesta. Yritys jäi kuitenkin valjuksi, sillä kukaan ei noussut Gillardia vastaan valtataistelussa - kapinoitsijoiden toivoma Rudd kun ei noussut syöttiin, vaan pysyi lojaalina pääministeriä kohtaan. Yksityiskohtia tapahtuneesta tarkemmin täällä. 

Liittovaltion vaalit pidetään syyskuun puolivälissä ja game is on. Odotettavissa on siis loanheittoa, riitelyä, skandaaleja, roskisten tonkimista, henkilökohtaisia loukkauksia, raivoisaa debattia - ja tietenkin lupauksia paremmasta, aurinkoisemmasta ja rikkaammasta huomisesta.


Saatan tarvita näitä myös syyskuussa, jotta jaksaisin vaalien läpi.