Tuesday, April 30, 2013

Valiaika, kahvia ja pullaa!

Terveiset Balilta :)

Ohjelmassa on ollut uimista, herkuttelua, hikoilua, hierontaa, juttelua, nauramista, ihmettelya, ihastelua, rentoutumista, oppimista ja nautiskelua. Pienta draamaa ovat tuoneet 2-vuotiaan raivarikohtaukset ja 6-vuotiaiden satunnaiset kinastelut, eli jalat ovat pysyneet toki maan pinnalla paratiisimaisista olosuhteista huolimatta. Huomenna suntaan miehen kanssa kaksin kiertamaan saarta fillareilla, aikomuksena nahda ainakin nakymat tulivuoren huipulta seka riisiviljelmat. Tukahduttava kosteuskaan ei saa meita jarkiimme, vaan  hyppaamme satulaan aamuvarhaisella.

Lisaa reissujuttuja ja hienoja kuvia tulee kotiuduttuani, mutta sanonpa vain, etta Bali, tarkemmin ottaen Sanur ja Ubud, on ollut niin paljon hienompi ja moniulotteisempi kokemus kuin osasin etukateen odottaa!




Tuesday, April 23, 2013

Aussikeittiössä

Aikaisemmin tuli mainittua, että lapsosen koulussa vietettiin 21. maaliskuuta Harmony Daytä.

"Harmony Day 21 March is a day of cultural respect for everyone who calls Australia home – from the traditional owners of this land to those who have come from many countries around the world. By participating in Harmony Day activities, we can learn and understand how all Australians from diverse backgrounds equally belong to this nation and enrich it."

Koulussa Harmony Dayn kunniaksi järjestettiin jättilounas. Pitkän pöydän antimet tulivat lasten vanhemmilta ja tarjoilu paljasti hauskasti aussikoululaisten kulttuuristen taustojen moninaisuuden. Olin vapaaehtoisena tarjoilijana ja maistamaan yllyttäjänä mukavassa tapahtumassa. Herkuteltiin ainakin intialaisella, japanilaisella, meksikolaisella, kanadalaisella, srilankalaisella, vietnamilaisella, thaimaalaisella, filippiiniläisellä, kiinalaisella, brittiläisellä, australialaisella, suomalaisella, aboriginaali- ja maoriruoalla. Toinen pöytä oli pääruoille ja toinen jälkkäreille. Kuvia sain ainoastaan pääruokapöydästä, jälkkärit katosivat niin nopeasti parempiin suihin! 


Suomesta makeaan pöytään korvapuusteja. Olivat hitti!


Maorileipää.

Kevätrullia Filippiineiltä.

Intialaisia makeita leipäsiä.


Kengurupurilaisia.
Ihania täytettyjä paprikoita.

Keskellä brittikeittiön tulos: kinkkuvoileipiä!


Notkuva noutopöytä.

Australialainen keittiö on siksi mielenkiintoinen, että vaikutteita on tullut vuosien varrella niin monelta taholta. Suurista kaupungeista löytyy takuulla 'kaikkea', mutta pienemmissäkin on yleensä verrattain hyvät valikoimat. Mitä Australiassa sitten syödään? Kim Terakesin keittokirjat tarjoavat avaimet moderniin aussikeittiöön. Kim Terakes on ruokatoimittaja, jolla on mainosala- ja ravintolakriitikkotausta. Viime vuosina Terakes on  innostanut varsinkin poikia ja miehiä ruoanlaiton pariin. Hän on perustanut Boys Can Cook -keittokoulun ja kirjoittanut miehille suunnatun The Great Aussie Bloke's Cookbookin. Muitakin keittokirjoja miehellä on vyön alla. Meiltä löytyy kotoa The Great Aussie Family Cookbook ja The Great Aussie Barbie Cookbook.  



Terakes, K. The Great Aussie Barbie Cookbook, 2007 & The Great Aussie Family Cookbook, 2010. Penguin, Camberwell.


Terakesin kirjat ovat täynnä yksinkertaisia, mutta herkullisia reseptejä ja elämänmakuisia kuvia Aussie Barbie Cookbookin alussa Terakes käy lyhyesti läpi australialaisen bbq-perinteen kehitystä sekä antaa hyviä neuvoja siihen, että omasta barbiesta otetaan kaikki irti. Onhan se sentään australialaisen elämäntavan peruspilari:


"Finally, the most important thing is to relax and enjoy cooking on your barbecue, because we all know that an Aussie barbie is about much more than just food cooked on a grill. It's about spending time with your family and friends, sharing food and conversation, having a few beers with your mates. It's backyard cricket, blockout lotion and mozzie spray. It's noisy kids in the pool, long afternoon naps and soggy paper plates.

It's the heart and soul of Australian life."


Barbie-kulttuurin keskeisyydestä kielii se, että melkeinpä jokaisessa kunnon puistossa on yksi tai useampi  bbq-paikka, jonne voi kokoontua perheen tai ystävien kanssa iltaa viettämään. Yhtä seikkaa olen muuten ihmetellyt jo pitkään: puistojen bbq:t ovat harvinaisen puhtaita, eli kaikki siivoavat jälkensä tunnollisesti. Vaikka minkälaista vandalismia ja roskittamista puistossa muuten harjoitettaisiin, en ole koskaan nähnyt tuhottua barbie-paikkaa. Voisikohan aussi-bbq:n pyhyyttä verrata suomalaiseen saunaan?

Barbie Cookbookista löytyy alkupaloja, vartaita, liha-, kana- ja kalareseptejä, salaatteja ja jälkiruokia. Seuraavaa helppoa thaimaalaista barbie-jälkkärireseptiä aion kokeilla, kun mangot taas kypsyvät kesällä:


Caramelised  mangoes with coconut sauce

1 cup coconut milk
1/2 cup grated palm sugar
4 mangoes, cheeks cut close to the stone
4 tablespoons of caster sugar

1. Keitä kookosmaito ja palmusokeri pienessä kattilassa matalalla lämmöllä sekoitellen, kunnes sokeri on sulanut. Kaada maito kulhoon tai kannuun ja laita jääkaappiin viilentymään.
2. Sirota hienosokeri tasaisesti mangonpuolikkaiden päälle (leikkauspuoli) ja kuumenna grilli erittäin kuumaksi (sellainen 'raidallinen' grilli, eli chargrill). Laita mangonpuolikkaat grillin päälle sokeripuoli alaspäin noin 1-2 minuutin ajaksi, kunnes sokeri on karamelisoitunut.
3. Nosta mangot leikkauspuoli ylöspäin lautasille ja anna niiden levätä hetki, jolloin sokeri kovettuu hieman.
4. Lusikoi viileää kookosmaitokastiketta mangojen päälle ja nauti!


Aussie Family Cookbookissa Terakes kertoo omasta lapsuudenperheestään, jossa anglo-irlantilainen ja kreikkalainen keittiö kohtasivat. Lukujen lomassa on hauska lukea Terakesin 'In My Day' -muisteloita, mutta itse reseptit ovat nykypäivän makuun soveltuvia. Australialainen keittiö on muuttunut hurjasti siirryttäessä vuosikymmenien kuluessa alkuaikojen brittiruokavaliosta monikulttuurisuuden tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Lapset otetaan näissä resepteissä huomioon joko ruoanvalmistuksessa tai makuasioissa, usein molemmissa. Kirjasta löytyy kouluruokareseptejä, reseptejä kiireiseen arkeen, viikonlopun herkkuaamiais-, lounas- ja päivällisreseptejä, juhlaruokia ja lyhyt matka maailman ympäri (Japani, Thaimaa, Ranska, Intia, Malesia, Marokko ja Espanja). Matka maailman ympäri -reseptit ovat aika hassu lisä, sillä koko kirja on täynnä australialaisten suosimia tuontireseptejä kaikkialta maailmasta :-)

Katkarapusalaatti on täällä yleinen, viilentävä kesäruoka. Meidän suvussa katkarapusalaatti kuuluu ehdottomasti joulupöytään. Terakesin helppotekoiseen reseptiin on perussalaattiin lisätty saksanpähkinöitä ja kastike ei ole perinteinen tomaattinen Thousand Island, vaan öljyinen:


Prawn, watercress, avocado and walnut salad

1/2 cup walnut oil
2 tablespoons white wine vinegar
sea salt, freshly ground black pepper
6 chives, finely sliced
16 cooked king prawns, peeled
2 cups watercress leaves
1 cup walnut halves
2 avocados, peeled, seeds removed, sliced, diced or left in complete halves

Kastike: sekoita öljy ja etikka kulhossa, lisää suola, pippuri ja ruohosipuli.
Asettele ravut, vesikrassi, pähkinät ja avokado lautaselle ja lusikoi kastike komeuden päälle. Nopeaa ja herkullista!


Keittokirjoja on kyllä niin kiva lueskella, haittapuolena on ainoastaan takuuvarma nälkäinen olo :-)

Friday, April 19, 2013

Blogiloma

Allaolevasta kuvasta voikin tulkita kaiken tämänhetkisen tilanteen kannalta oleellisen:


Energiaa, elinvoimaa ja stressinpoistoa? Kyllä kiitos!

Tiistaina duunissa läimähti nimittäin eteen täysin yllättäen suuri homma tiukalla aikataululla. Onneksi tekemässä on dream team, joten hommassa on hyvätkin puolensa, niin kuin esimerkiksi hurtti huumori ja ymmärtävät olkapäät, joihin nojata kun väsyttää, ahdistaa, turhauttaa tai itkettää. Muutoin ei kyllä naurata, ja yritän nyt valveutuneempana olla valumatta takaisin tähän tilaan. Onneksi en ole pääroolissa, joten stressiä ei voi olla pahimmillaankaan yhtä paljon kuin silloin joskus aikaisemmin. Matkustaakaan ei todennäköisesti tarvitse. Tutkimusaihe on myös mielenkiintoinen, joten intoa riittää. Sama asia myös hirvittää: ei ole aikaisempaa perustaa juuri tältä tietyltä alueelta, jolle rakentaa. Paljon on opittavaa, mutta vain vähän aikaa.

Viikonlopunkin jo viiletin, siitä alla hiukan koostetta:

Oxfamin Walk Against Want - lenkillä testailin upouusia Saucony Hattori -juoksukenkiä. Uudet ostokset ja köyhyyskävely tuntuivat hiukan ristiriitaisilta, mutta nyt ne vain sattuivat samaan hetkeen. Hattorit ovat höyhenenkeveät ja ainakin kävellessä tuntuivat taivaallisilta. Koska niissä ei ole juurikaan pehmusteita, kovalla alustalla juoksemisen kanssa voi käydä niin ja näin, tai ainakin se vaatii totuttelua jalan lihaksilta. Mutta matkalaukkuun nämä ovat kyllä mainiot: eivät paina ja menevät pieneen tilaan! 


Kengät keveät ja istuvat kuin sukat.

Viikonlopun lemmikkimessuilla myin mini-me:n kanssa kakkuja, teetä ja kahvia hyvään tarkoitukseen, eli uusien kotien etsimiseen löytökoirille. Olipas hauska päivä ja mukavia enemmän tai vähemmän karvaisia asiakkaita. Koirakuume vain yltyi ja aloin tosissani harkitsemaan adoptiovanhemmuutta koirille, jotka tarvitsevat kriisimajoitusta.


Kesy ja tottelevainen haukka, jota lapset saivat pidellä käsivarrella.


Lauantaina ja sunnuntaina vapaaehtoilin myös suuressa aboriginaalitapahtumassa rekisteröimässä uusia jäseniä. Hulinaa ja vilinää riitti. Kiireiset, mutta hauskat menot vaativat tietenkin vastaavasti leppoisat ja hauskat huvit. Onnistunutta tapahtumaa ja tiukkatahtista viikonloppua juhlittiin rupattelun lomassa mojitoilla, guinnessilla, ranskiksilla ja ihanalla juustopizzalla.


Nam ja slurps!

Kiertelyn ja kaartelun kautta sitten vihdoinkin asiaan: blogi lähtee nyt reilun parin viikon tauolle hurjan työkiireen ja oikean loman (aaaah!) vuoksi. Saan toivottavasti ajastettua pari aikaisemmin tehtyä postausta ilmaantumaan poissaoloni aikana, ettei täällä ole aivan kuollutta, mutta nyt siis toivottelen:

oikein iloista ja mukavaa viikonloppua kaikille!

Thursday, April 18, 2013

Tuhoisaa rakkautta ja rakkauden puutetta



Maaria Päivisen Pintanaarmuja on vilissyt viimeaikoina jo useammassa kirjablogissa. Luin Leena Lumin ylistävän arvion enkä sitten juurikaan uskaltanut lukea muita, jotta saisin lukea kirjan puhtaalta pöydältä. 


Pintanaarmuja on vahvaa ja tahmeaa lääkettä, jota kykenin nauttimaan vain vähän kerrallaan. Toisaalta kirjan muoto passaa hyvin juuri sellaisena: lyhyissä luvuissa käydään läpi eri tavoin tuhoisia ihmissuhteita vuoroin Hermanin, vuoroin Annan kokemana. Hurmoksellisesti Annaan ihastunut Herman kertaa menneisyyden tapahtumia tyytymättömänä tavalliseen arkeensa, vaimoonsa ja lapsiinsa; koko ankeaan elämään Annan jälkeen, kun taas Veikon kanssa väkivaltaisessa liitossa roikkuvan Annan kokemukset kuvataan enemmän tässä ja nyt, hän-muodossa, ulkopuolelta. Hermanin maailmaan ei mahdu ketään muuta kuin Anna, kun taas Annan maailmassa Herman on jossakin kaukana näkymättömissä. 



Päivinen, M. Pintanaarmuja. ntamo, Helsinki, 2013.



“Muut olisivat lähteneet sellaisesta liitosta heti paikalla, kaikki vahvat liitosta joka kuristi mutta Anna oli lähtenyt liian monta kertaa ja aina joutunut railoihin, syvälle, upoksiin.
Ja Veikko oli tottunut jo niin kuin oli Annakin eikä se ollut järjetön vaikka suurieleinen olikin eikä Anna voinut poistua, ei siltä näyttämöltä ei vielä tänään.
Oli hänellä sentään vihkisormuksen siivilöimä turva ja koti ja vitun vitut enkä minä luovuta, tuskin hän olisi enää edes pärjännyt ulkona Veikosta”


Pintanaarmuja on täynnään tuhoavaa rakkautta, tuhoavaa riippuvuutta, tuhoavaa vihaa ja itsetuhoa. Tuhoisten elementtien väliin mahtuu myös hiukan kaipausta ja kostoa. Päivisen runollinen kieli on miltei näännyttävää runsaudessaan, mutta näännytys on hyvänlaatuista, ei paatoksellista tai siirappista, melkein päinvastoin: leikkisää ja raakaakin. Lyhyet luvut mahdollistavat sopivan pienet annoskoot, jotta lukemansa ehtii pureskella, ja pureskeltavaa tosiaan riittää.


“Elämä oli kuljettanut viekkaasti, miehen luota miehen luo, olivat pukeneet nukeksi veistäneet veneen tuuliajolle ja nyt hän ylsi viimein rannalle eikä rannalla otettu vastaan.
Piti itse ankkuroitua. Eikä pohjaa kuulunut.
Veikko oli onnistunut pysäyttämään Annan oman laivan, ja nyt hän tahtoi veneestään ulos niin että ei tarvitsisi painaa naamaa rantahiekkaan ja yskiä, hävetä kurattuja kasvoja, eikö se ole hyvä että edes haluan, jotakin, että toisin verotuloja kansan kassaan, että ahkeroisin kuten tavallisesti ahkeroidaan.”


Annasta tulee mieleen häkkilintu, joka silloin tällöin pääsee lentoon kohti aurinkoa, mutta jonka jalkaan kiinnitetty ketju vetää aina lopulta takaisin häkkiin. Kuinka kauan ja miksi jaksaa väkivallan, ilkeyden ja epäoikeudenmukaisuuden keskellä, milloin alkaa mieli järkkyä, milloin pääsee irti, vai pääseekö koskaan? Herman on taas unelmoija, samassa yliopistossa työskentelevä Anna hänen kuvitelmiensa lähes tuntematon, tutkimaton kohde, joka inspiroi ylimaallisiin fantasioihin ‘minun hänestäni’. Parivaljakko reissaa satunnaisilla työ- ja huvimatkoilla ympäri maailmaa, mutta kohtaavatko he ollenkaan? 


 “Pitelimme tummanruskean kulkukoiran pentuja sylissä iltahämärässä ja kuuntelimme, kuinka yksikään sirkka ei sirittänyt. Kuuntelimme saapuvaa yötä, joka laski ohuet siipensä minun ja häneni olkapäille ja laajeni, laajeni mustaksi mereksi, jossa uida laakeita vetoja aamuun saakka.”


Toisaalta Hermanin puoli tarinasta oli hieman laahaava ja koostui lähinnä Annan jumaloivasta ylistyksestä ja nykyisen, riittämättömän vaimon halveksunnasta. Toisaalta ne uskomattoman lukuisat eri tavat, joilla Annan ylistys on rakennettu ja ilmaistu tekee Hermanin osuudesta mielenkiintoisen ja miltei hauskan (vai onko minulla vain omituinen huumorintaju?). Annan osuuksista Hermanin usein vaaleanpunaisten lasien värittämä todellisuus puuttuu kokonaan; ne uhkuvat maanista tuskaa, väkivaltaa, voimattomuutta ja itsetuhoa.


“Minun pikkuinen, viisiulotteinen häneni.
Ja miten kaunis hän olikaan, hullu villi sorea naispuolinen hahmo, joka teki mieli litistää rintaa vasten, säilyttää povitaskussa, minun häneni. Hän oli kaunis kaikista näkökulmista. Hän, minun häneni, miten ääretön ja varma, takkuinen, minun lumeeni, hiomaton kulmani.”


Päivinen kirjoittaa tuoreesti ja yllättävästi, tykittämällä. Tätä lukiessa ei juurikaan ehdi vetää henkeä. Kauniita helmiä löytyy myös, ja jotenkin tuli sellainen tunne, että tässä ollaan jonkun suuren ja erilaisen partaalla. Tämä kirja kosketti, jäi elämään ja pulpahtelemaan ihon alle.




“Mihin sinä nyt, ensimmäistä kertaa suhteen aikana Anna vaati vastausta. Mutta Veikko sitoi kaulahuivia, ei koskaan sitonut yhtä huolella ja sitten se poistui, jätti yksin niin kuin laskeudutaan maakellariin ja pistetään luukku kiinni ja sitten sammuu lamppu, on pimeää.”




Monday, April 15, 2013

Queenslandin herkkuja

Jostakin Sunshine Coastin garage salesta löytyi vuosia sitten pikkuinen kirjanen, johon on koottu sunnycoastlaisten suosikkireseptejä vuodelta 1978. Kirjan on painanut Queensland Country Women's Association. Paikallisia luonnonantimia mukaellen resepteissä vilisee ananasta, inkivääriä, mangoa, banaania ja papaijaa. Passionhedelmistä, avokadoista, mansikoista, appelsiinista ja vesimeloneista pitävät eivät myöskään tule pettymään. Pienestä kirjasesta löytyvät alkupalat, pääruoat, jälkkärit, juomat, makeiset, kakut, keksit, hillot ja säilykkeet. Voin kuvitella, kuinka 70-luvulla Sunshine Coastilla kasvaneiden lasten korvista pursusivat ulos nuo yllämainitut ainesosat :-) 


QCWA: Sunshine Coast Recipes. CWA, Nambour, 1978.


Ensimmäiset Country Women's Associationit perustettiin vuonna 1922 Queenslandissa ja New South Walesissa. Järjestöön saivat liittyä naiset, joiden (perheiden) toimeentulo tuli maasta, toisin sanoen maanviljelystä, hedelmätarhoista, villasta tai karjasta. Myöhemmin vastaavat järjestöt perustettiin myös muihin osavaltioihin. Vasta 1945 kaikkien osavaltioiden järjestöt yhdistyivät Country Women's Association of Australia -kattojärjestön alle. Osavaltioiden järjestöt ovat silti edelleen verrattain itsenäisiä. Sittemmin sääntöjä on myös höllennetty niin, että kaikki naiset voivat liittyä järjestön jäseniksi, tulipa toimeentulo mistä tahansa toimesta.

Country Women's Associationin missiona on ollut alusta saakka toimia vertaistukiryhmänä keskuksista kaukana ja ajoittain eristyksissä eläville naisille. Järjestö tukee jäseniään sairaanhoitokuluissa, lasten koulumaksuissa, tulvien ja kuivuuden aiheuttamissa kustannuksissa, maanviljelyksen ja karjatalouden kehittämisessä sekä miljoonassa muussa asiassa. Voin kuvitella, että silloin perustettaessa, 20-luvulla, ja sen jälkeenkin, järjestö tarjosi varsinaisen henkireiän kaukana muustaasutuksesta eläville naisille kokouksineen ja lehtineen. Internet on tarjonnut nykyään pitkien matkojen päässä kaupungeista asuville ihmisille aivan uudenlaisia mahdollisuuksia esimerkiksi opiskelun, tiedonhankinnan, kommunikaation ja palveluiden muodossa. CWA:t ovat usein näkyvästi esillä sellaisissa tapahtumissa, kuten Agricultural Showt ja Royal Showt, joita järjestetään vuosittain joka puolella Australiaa. Me vierailimme Agricultural Showssa viime vuonna täällä.

Takaisin alkuasetelmaan: viime viikolla yrmisteli hedelmäkorissa vanhentumisen rajamailla oleva banaanipariskunta ja ylipehmeä päärynä. Ajattelin hiukan soveltaa ja heitin sitten päärynänkin mukaan Sunshine Coast Recipes -kirjasen Banana Breadiin. Banana Bread on loistava tapa päästä eroon vanhoista banaaneista ja laittaa ne herkulliseen hyötykäyttöön. Resepti menee näin: 

1 cup mashed bananas (käytä vain ylikypsiä, aromikkaita banaaneja!)
1 3/4 cups self-raising flour
1/8 teaspoon bi-carb soda
1/4 teaspoon salt
2/3 cup caster sugar
75g shortening (margariini tai voi)
1 egg
2 tablespoons water
1/2 cups walnuts
1 teaspoon grated lemon rind

Sekoita sooda, jauhot, suola ja sokeri keskenään ja lisää muna, pehmeä voi/margariini ja vesi. Sekoita hyvin. (Minun taikinani oli tässä vaiheessa aika kuivaa. En tiedä laitoinko ajatuksissani liikaa jauhoja mukaan, vai mitä, mutta lisäsin lorauksen vettä. Päätin myös olla raastamatta sirtuunankuorta, joten lisäsin sen sijaan taikinaan tässä vaiheessa myös lorauksen limetistä puristamaani mehua sitruunaisen maun saamiseksi.) 

Lisää pähkinät ja banaanimössö (ja muussattu päärynä) ja sekoita hyvin. 

Kaada voideltuun kapeaan leipävuokaan ja ripottele sitruunankuori päälle (skippasin siis tämän). 

Paista esilämmitetyssä, 'keskilämpöisessä' uunissa noin tunti. Minä arvioin sen keskilämmön noin 190 asteeksi ja leipä valmistui alle tunnissa. Testailin pari kertaa puutikulla varmistuakseni, että kaikki oli ok. Tulos oli tällainen:


Jotenkin tästä taisi tulla täydellinen, vaikka itse sanonkin :-)

 
Nam, nam.

Olin ihan yllättynyt tuloksen herkullisuudesta, vaikka tulikin siis sooloiltua reseptin kanssa ja jauhotkin taisivat mennä ajatuksissani mittaillessani hiukan sinne päin... Banaanileipä on todella herkullista, ja terveellisemmän version saa varmasti aikaan vaihtamalla sokerin hunajaan tai raakasokeriin, lisäämällä jauhojen sijaan hiukan lesettä, ja niin edelleen. Testailemaan siis! Piristystä ja juhlallisuutta banaanileipään saa vaikka vaihtamalla veden vahvaan kahviin ja lisäämällä mukaan kanelia, muskottipähkinää ja vaniljaa. Mahdollisuuksia on rajattomasti!

Sunny Coast -hengessä herkuttelin leivällä T2:n Brisbane Breakfast -teen kanssa. Siinä mustaan teehen on lisätty pikkuinen häivähdys mitäpä muutakaan kuin mangoa :-) Banaanileivän tykkään syödä ihan sellaisenaan, vaikka oikeaoppisesti kai tulisi levittää vielä voita päälle. 


Kaunista Brisbane Breakfast -teetä kauniissa kupposessa.

Johnson Brothersin 'Road to Windsor' -sarjan korvattomat pikkukupposet ovat suloiset <3



Sunday, April 14, 2013

Madman with a box


Amy Pond: I thought... well, I started to think you were just a madman with a box.
The Doctor: Amy Pond, there's something you better understand about me, 'cause it's important and one day your life may depend on it. [smiles] I am definitely a madman with a box. 


Ihana, ihana Dr Who. Minun suosikki-tohtorini, joka ei tietenkään oikeasti ole mikään tohtori, vaan Time Lord, on ehdottomasti David Tennant. 

Ja kuinka hypähtelinkään riemusta, kun kusti polki Lontoosta saakka Tardis-teekannun kotiovelle! Sivistymättömille tiedoksi, että Tardis on se 'box', johon ylläolevassa lainauksessa viitataan. Diskreetissä brittipoliisipuhelinkopissa kaksisydäminen Dr Who on aikamatkannut ees taas universumissamme jo vuosikymmenien ajan, eri inkarnaatioissaan. Nyt taitaa olla menossa Dr Who numero 11?



Minullakin on nyt Tardis!

Pikainen aamiainen/lounas rolled into one ;-)


Tardis sai kasteensa tänään. Hauduttelin siinä kiireisen aamiaislounaan kyytipojaksi T2:n klassista Earl Greytä, joka oli mukavan tujua ja täyteläistä. Pilkkua ei tosin tullut ii:n päälle, sillä kasteeksi olisi tietenkin pitänyt haudttaa Dr Who:n suosikkiteetä, sitruunalla maustettua Darjeelingiä.

Bergamotin maku ja tuoksu oli huumaava ja tee kokonaisuudessaan sen verran voimakas, että tällainen vihreän teen lipittäjä tajusi heti olevansa rankemman tapauksen kanssa tekemisissä. Maustoin kupilliset hunajalla ja herkullista oli. Talveksi tämä tee on mukava lämmittäjä. Meillä mittari oli vieläkin yli kolmessakympissä, joten nautiskelin tällaista tanakampaa teetä hiukan etuajassa. Kyse on tietenkin makuasiasta; minulle mustat teet soveltuvat parhaiten viileämpään aikaan ja kesäkuumalla hauduttelen mieluummin keveämpiä laatuja. Ensi viikolle on tosin luvattu viileää - joten ehkä jo piakkoin voin siis virallisesti korkata mustan teen kauden keittiössä.


Selvisin viikonlopun hoputuksen seuraavan Dr Who -lausahduksen avulla, ja taidan jatkaa sen käyttöönottoa seuraavalle viikollekin:


"First things first, but not necessarily in that order!"

Friday, April 12, 2013

Viuhahtelua

Yllättäen löydänkin itseni pienestä kiireenpesästä. Olen haalinut itselleni vapaaehtoishommia, jotka kaikki sitten kasaantuivat tälle viikolle ja viikonlopulle. Viuhahtelen siis edelleen hiki hatussa paikasta toiseen ja hommasta toiseen, aamuvarhaisesta iltamyöhään. Lisäksi on ollut läksiäisiä ja synttäreitä ja joitakin odottamattomia tapahtumia, jotka ovat vieneet aikaa. Lukemisesta ei ole siksi tullut oikein mitään. Onneksi katkonainen rytmi sopii minulle mainiosti Päivisen Pintanaarmuja-kirjan kanssa. Pureskeltavaa riittää.

Tämän illan ehdinkin jo viettää ala-asteen kouludiskossa valvojana. Voi kuinka se olikin kivaa hommaa, pikkuiset diskoilijat ovat niin söpöjä! Kuljettelin michaeljacksoneita vessaan ja takaisin, tarjoilin janoisille bailaajille vettä, olin virallinen rahapussinkantaja, avustin karkin ja mehun valinnassa sekä ostossa. On muuten ollut hauskaa seurata tanssitaitojen kehitystä: kindyläiset pomppivat tasajalkaa musiikin rytmissä laakeana, innokkaana palleromattona kaikki samaan aikaan, pre-primarylaisilla on hiukan jo omia mooveja mukana, ja nyt eka- ja tokaluokkalaistet ottivat diskoilusta kaiken irti - oli diskojunaa, tyttöjen ja poikien tanssikisa, oikeat fanitusliikkeet ja kaikki tiesivät, mitkä bändit olivat ne kuumimmat. Kalkkiksille tiedoksi, että ne ovat One Direction, Justin Bieber ja Psy. Oli mahtavaa katsella sitä riemua ja energiaa, jolla tanssilattian kimppuun käytiin ja kuinka kaikki tanssivat niin hienosti yhdessä, kukaan ei jäänyt ulkopuolelle.

Nyt pikkudiskoilija on sammahtanut ja mamma relaa hiukan pliisumpien biisien parissa samalla valmistautuen viikonlopun tiukkaan, mutta hauskaan aikatauluun. Näiden kauniiden sävelten myötä toivottelen oikein kivaa viikonloppua kaikille. Palaan asiaan, eli kirjoihin ja teehen, jos tämän viikonlopun menoista selviän yhtenä kappaleena!



Wednesday, April 10, 2013

Pieni kaupunki, suuri maailma

Eilinen lounastunti taitaa jäädä muistoihin loppuelämäni ajaksi. 

Kirjoitin aikaisemmin Australian turvapaikanhakupolitiikasta ja turvapaikanhakijoiden kokemuksista kertovasta kirjasta, Alien Shores, täällä. Postauksen lopussa kerroin, kuinka joskus mietin, kuinka monta ihmistä tälläkin hetkellä ylittää merta uuden, turvallisen elämän toivossa silläkin hetkellä, kun katselen sitä samaa ulappaa. Asia tuli astetta konkreettisemmaksi eilen.


Yleisö.

Olimme juuri viettämässä mukavaa (ja epäterveellistä) lounastaukoa kerrankin koko duuniporukan kesken. Kokoushuoneen pöydällä oli kokoelma erilaisia take-away pizzoja ja kokispulloja. Vitsailtiin, juteltiin, päästettiin stressihöyryt ulos ja kiusoiteltiin toisiamme. Kunnes jonkun puhelin piippasi ja uutinen sai kaikki ensin hiljentymään, sitten pikapikaa ylös ja ulos: satamaan on saapunut kaikessa rauhassa vene täynnä pakolaisia.


Alus oltiin saatettu laituriin ja laituriealue oltiin aidattu poliisin toimesta.


Tuo pieni sinivalkoinen paatti oli vielä täynnä turvapaikanhakijoita.

Pikkukaupunki pääsi hetkessä otsikoihin: kuinka alus oli onnistunut välttämään sekä tiedustelupalvelun, että rannikkovartioston, jotka molemmat ovat erittäin ahkeria ja tarkkoja, sillä venepakolaiset ovat taas vaalien alla yksi miltei ratkaisevista tekijöistä ja jatkuvasti opposition käyttämä ase: he kyllä pysättäisivät veneet (jotenkin).

Alus oli kellunut kaikessa hiljaisuudessa keskelle kaupungin uimarantaa, rantakahviloiden läheisyyteen. Jonkin ajan kuluttua kaksi huvikalastajaa kävivät moikkaamassa täyteenpakatun paatin matkustajia, joista muutama osasi englantia. Ei kulunut kauaankaan, kun poliisi oli kaikissa voimissaan paikalla, alus hinattiin satamaan ja alue eristettiin. 

Aluksen kyljessä luki Deutsche Bank ja mukana oli lippu, jossa ilmoitettiin englanniksi, että toiveidenmukainen päämäärä olisi Uusi-Seelanti. Myöhemmin uutisista on selvinnyt, että vene oli lähtenyt vaaralliselle matkalleen 44 päivää sitten Sri Lankasta ja jotenkin oli siis onnistunut välttämään kaikki tutkat, partiot ja tiedustelut matkan varrella. 

Kaupunkilaisten reaktiot olivat kirjavat: jotkut lähettivät tekstiviestejä toisilleen käskien lukitsemaan talojen ovet, kun taas toiset organisoivat jo vaate-, ruoka- ja majoitusapua. Kummallekaan ei ollut tarvetta, sillä yöllä 66 pakolaista siirrettiin busseilla Perthiin ja tullaan lennättämään Joulusaarille 'prosessoitaviksi'. Miksi kuluttaa veronmaksajien pennosia kalliiseen lentelyyn, kun prosessointi oltaisiin voitu tehdä täälläkin? En tiedä, mutta luulen, että halutaan lähettää venematkaa suunnitteleville vahva viesti siitä, ettei tänne noin vain pääse, vaikka pääsisi rannalle saakka.

Turvapaikan hakeminen maahan saapumalla on laillista. Turvapaikkaa ei voi anoa lähtömaassa. Silti Australian mediassa huudellaan jatkuvasti laittomista maahanmuuttajista, mikä on aivan eri asia.

Minä olin kohtaamisen jälkeen hiukan mietteliäs. Aikamme katseltuamme käännyimme ympäri ja palasimme kauniin aurinkoisen päivän syleilyssä takaisin töihin ja normaalielämään. Samalla 66 henkensä uhalla tänne meritse matkannutta odottivat maskinaamaisten poliisien kuulustelua. Minä menin kotiin kokkaamaan illallista. He eivät tienneet, että tulevat viettämään seuraavat kuukaudet tai vuodet Joulusaarilla vankilamaisissa oloissa. Kukaan ei voi kertoa milloin he palaavat seuraavan kerran töistä kotiin perheensä luo ja laittavat ruokaa.


Minulla oli edessä tie, vapaus ja korkea taivas.




Monday, April 8, 2013

Supermielenkiintoista keskustelua käännöksistä

Kirjainten virrassa - Hanna ja Sallan lukupäiväkirjan Salla olivat molemmat vieraina Tampereella Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton järjestämässä käännöskritiikkiseminaarissa. Käykääpäs asiasta kiinnostuneet kurkkaamassa kumpaisenkin mielenkiintoista blogikirjoitusta ja keskustelua. Minun aivoni alkoivat oikein surraamaan näitä asioita ajatellessa, niin, että on pakko kirjoittaa jotain tännekin. Olen siis aika hämilläni koko asiasta, enkä oikein tiedä, mitä ajattelen.

Huomasin nimittäin, että en ole koskaan sen syvällisemmin käännöksiä miettinyt. Ehkä sen vuoksi, että taidan lukea enimmäkseen englanninkielistä kirjallisuutta alkukielellä, tai sitten suomalaista suomeksi. Ruotsista käännetty suomikaan ei haittaa, sillä jos jossain kohdissa on hiukan kökköä, ruotsi on sen verran tuttu, että lukiessani käännän suomennoksen ruotsiksi pääni sisällä joka tapauksessa, jolloin kaikki 'makes sense'.

Mutta yksi asia alkoi ihmetyttää. Olin, varmasti naiivisti, olettanut, että kääntämisen tarkoituksena on pysyä kaikin puolin mahdollisimman lähellä alkuperäistä teosta. Kuvittelin, että ideaalina on jopa käyttää samoja sanoja, toki vain jos niillä on sama merkitys käännöskulttuurissa. Sanontojen kohdalla etsittäisiin samaa merkitseviä paikallisia sanontoja. Kokonaan kääntymättömät sanat ja ilmaisut voitaisiin jättää sellaisenaan tekstiin, tai kääntää kirjaimellisesti ja sitten selittää lukijalle alaviitteessä, mistä on kyse. Lisämerkityksiäkin sanoilla voi olla toisessa kulttuurissa, ja niistäkin olisi hyvä lukijan kuulla. Minusta tuollainen tuntuisi tärkeältä, sillä kirjan tarina tapahtuu tietyssä paikassa, tietyssä kulttuurissa, tiettynä aikana ja tuntuisi pahalta siirtää se kääntämällä pois juuriltaan, osaksi jotain aivan toista. Siis vaikka kieli vaihtuu, eivät tapahtumapaikat ja ihmiset vaihdu, vai vaihtuvatko? Onko ok, että esimerkiksi paikkojen ja ihmisten nimet suomennetaan tekstissä?

Nyt tuon keskustelun ja googlailun seurauksena olen saanut tehtyä pienen vilkaisun tähän jättimäiseen aiheeseen. Asiantuntemusta ei ole tajuamaan tai kommentoimaan kaikkea. Kääntäjän ja tulkintojen mahdollisuudet ja vapaus: mitä ne pitävät sisällään, ja ovatko rajat veteen piirrettyjä? Koulukuntiakin on. Minimaalisen kustannustoimituskokemuksen pohjalta tuntuu karmealta, että se kirja, jota kirjailija on ensin venyttänyt ja vanuttanut vuosia, ja jonka miltei joka sanaa on mietitty ja hiottu, joutuisi nopean käännöksen armoille, jossa 'close enough is good enough'. Mikä silloin muuttuu, ja kenen kirja on kyseessä? Onko kaikki se alkuperäinen hionta ja merkitysten miettiminen mennyt hukkaan, jos se ei välity käännöksessä mahdollisimman tarkasti?

Hannan kirjoituksessa on kuva esimerkistä, jossa mietitään käännöstä Melvillen Moby Dickin ensisanoille: "Call me Ishmael." Suomennosvaihtoehtoja on useita, mutta miksi minua häiritsee se, etteivät monet niistä sovi lainkaan käännösvaihtoehdoiksi, siis jos ajatellaan tuota alkuperäistä? Vai löytyykö kääntäjiä, joiden mielestä kaikki ovat varteenotettavia? Voidaanko tuohon miltei tylyyn toteamukseen lisätä hyvällä omallatunnolla kohteliaisuutta, sopimuksia tai kysymys? Entä jos suora käännös toimii, miksi sanat vaihtaisi vaikka synonyymeihin, jotka ovat melkein samat, mutta eivät aivan? 

Viimeksi mietin (varsin pinnallisesti) käännöksiä Rowlingin The Casual Vacancyn (kuinka slangin kuvastaman sosiaalisen aseman kääntäminen onnistuu suomeksi?),  Ningin The Bathing Womenin (mitkä ovat ne kulttuuriset assosiaatiot, jotka selittävät kirjan nimen?) ja Oksasen Purgen (mahtava käännös!) yhteydessä. Nyt aivot ovat kuitenkin solmussa eilisestä lähtien jatkuneen pohdinnan vuoksi. Eniten ahdistaa, kun en tiedä mikä on mahdollista! Kääntäjilläkin on tiukat deadlinet ja kokemus, motivaatio sekä taidot vaihtelevat niin kuin missä tahansa ammatissa. 

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olette käännöksistä tai kääntämisestä? Onko olemassa yhtä oikeaa käännöstä? Kuinka paljon tulkintaa ja sooloilua voi sallia? Entä jos huonolta tuntuva kirja ei olekaan huono itsessään vaan vain huono käännös (tämä kauhistuttaa minua!)? Oletteko jo aikaisemmin pohtineet näitä juttuja ja mikä teidät herätti siihen?  Jos tätä lukee joku kääntäjä, niin olisi mukava kuulla kuinka paljon ammattilaisia ärsyttää tällainen maallikoiden väittely käännösasioista ;-) 

Sinisen linnan kirjaston Maria (muistaakseni) ehdotti Hannan keskustelussa (muistaakseni), että olisi hienoa, jos joku kääntäjä pitäisi blogia työstään. Olisikin todella mielenkiintoista päästä kurkkaamaan hiukan kääntäjän arkeen.

Mutta nyt juon kupin teetä ja rauhoitun :-)




Saturday, April 6, 2013

Aussie icon - pt 4

Aussi-ikonien sarjassa olemme tutustuneet jo sellaisiin mahtavuuksiin kuin Vegemite, Milo ja Surf Life Saving. Erästä (numeroimatonta) aussi-ikonia käsitteli myös kirjapostaus, jonka teemana oli kunnianarvoisa Shack. Jatkamme nyt makeammilla paljastuksilla, mutta ensin epäaustralialaista valitusta.

Ilmojen viiletessä ja heittäessä kiikun kaakun eteen kaikkea 24 ja 38 lämpöasteen välillä, menee elimistö vähemmästäkin sekaisin. Työkavereiden kanssa tuli tehtyä pari viikkoa sitten pienimuotoinen road trip surullisissa merkeissä: olimme hautajaisvieraita. Johtuiko liian kylmästä auton ilmastoinnista tai sitten suurista mielenliikutuksista, onnistuin heti palattuani sairastumaan yhtäkkisesti niin, että kaksi päivää meni aivan rättipoikki sängyssä. Tätä seurasi kaksi päivää normaalioloa, mutta sitten iski kauhea syysflunssa, eli olen nyt viime päivät kulkenut tukkoisena ja aivastellen paikasta toiseen. Kuumetta ei ole, mutta tuntuu kuin rintakehässä olisi jääkimpale sisällä. Yskittää ja on kurja olo. Toivottavasti asia saadaan korjattua muutamalla hyvällä yöunella ja yleisellä rentoilulla.

Kun olo on kurja, on apu onneksi lähellä. Ajattelin lauantain piristykseksi tukeutua aussiklassikkoon, eli herkkuun nimeltä Rocky Road. Rocky Road on saanut nimensä ulkomuotonsa vuoksi: rosoinen ja muhkurainen suklaaharkko on kuin kivinen tie. Herkku keksittiin Victorian osavaltiossa kultakuumeen aikaan 1800-luvun lopulla. Laivalastin saapuminen emämaasta otti aikansa ja monesti kauppiaiden tilaamat ruokatuotteet pahentuivat matkan varrella. Kekseliäät kauppiaat päätivät kuitenkin myydä tuotteet eteenpäin hiukan erilaisessa muodssa, eli mössösekoituksena, joka toki kelpasi raskaan työn raatajille, jotka kaivelivat kultaa jossakin outbackissä. Herkun nimi on kuulemma tullut kivisestä tiestä, jota pitkin kullankaivajat reissasivat matkallaan kaivoksille ja sieltä pois. Myöhemmin Rocky Roadeja alettiin valmistaa myös Britanniassa ja Yhdysvalloissa, vaikkakin hiukan muunnelluilla resepteillä. 


Kolmea väriä suklaata, jota laitoin kerroksittain.

Puoliksi puukotettuja jelly babyjä, vaahtokarkkeja ja kookosta.

Apulaiskokin tehtävänä oli palastella keksit ja pähkinät.


Reseptejä ja variaatioita on täälläkin kaikenlaisia, mutta perinteisesti tarvittavat ainekset ovat suklaa, voi, vaahtokarkit, viinikumikarkit, keksit, kookosrouhe ja maapähkinät. Monesti lisäätään mukaan myös karamelisoitua kirsikkaa. Joidenkin mielestä keksinpalaset voi korvata popkornilla! Minä laitoin omaani perinteisten maapähkinöiden (yäk) sijaan saksanpähkinöitä ja jätin kirsikatkin (yäk) pois. Tavallisimmin Rocky Road tehdään maitosuklaaseen, mutta minä kikkailin kolmen eri suklaan kanssa, koska niitä kaikkia löytyi kaapista. Yhden suklaan kanssa pelatessa herkku valmistuu nopeasti: sulata suklaa ja voi ja heitä palastellut oheismateriaalit sekaan. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun kapeaan leipävuokaan, älä taputtele tasaiseksi, vaan jätä kivenmurikat tielle ja laita vuoka jääkaappiin. Kun kaikki on kovettunut, leikkaa siivuiksi ja nautiskele ajattelematta rasvan ja sokerin määrää!


Juuri vuokaan kaadettu muhkurainen mössö.

Ja valmista viipaloitavaksi, nam!

En ota vastuuta mahdollisista tulevista riippuvuuksista :-) Nytkin olen valitettavan tietoinen Rocky Roadista jääkaapissa, vaikka kaksi palaa ehtikin jo upota nopeasti masuun illallisen jälkeen.

Friday, April 5, 2013

Sairaan kallista




Nyt on kaikki kuitit sun muut muutaman viikon takaisesta viisaudenhammasoperaatiosta kerätty kasaan ja jopa laitettu järjestykseen. Oli siis aika astua Medicare-toimistoon ja saada takaisin korvaus niiltä osin, joihin on oikeutettu. Kaikki hampaisiin liittyvä on aika nihkeästi Medicaren piirissä, joten en odottanut ihmeitä. 

Suomalaisille (ja muutamille muunmaalaisille) pitkäaikainenkin lomailu Australiassa on siinä mielessä helppoa, että Medicarella ja KELA:lla on keskinäinen sopimus (katso reciprocal health care agreements sivun lopussa), jonka puitteissa monet standardisairaalahommat hoidetaan maksutta tai tuettuna julkisen sairaanhoidon piirissä. En kuitenkaan kehoita ketään jättämään matkavakuutusta ottamatta sillä kaikkea sairaanhoitoakaan Medicare ei korvaa, ja jos joudut jostakin syystä yksityisen sairaanhoidon piiriin, kalliit laskut on maksettava omasta pussista, jos on ilman matkavakuutusta liikkeellä. 


Kuva napattu aulasta ennen reilun tonnin laskun maksamista, taas.


Asiaan siis. Medicaren lisäksi aussit voivat hankkia yksityisen terveydenhoitovakuutukseen samaan tyyliin kuin Suomessa. Minä en ole yksityisvakuutusta hankkinut, sillä valikoimaa on niin valtavasti, että minusta on ollut todella hankalaa lueskella kaikkien pienellä präntättyjä ehtoja. Lisäksi monet vakuutukset on laadittu sillä keinoin, että niitä on vaikea verrata toisiinsa. Epäilemättä tarkoituksella. On tietenkin olemassa kaikenlaisia valintaa helpottavia sivustoja, kuten esimerkiksi tämä, mutta en ole varma siitä kuinka luotettavia ja päivitettyjä nuo palvelut ja niiden tiedot ovat. Toisekseen, kun asumme nyt täällä landemmalla, monet yksityisvakuutetut ystäväni ovat valittaneet, siitä, etteivät saa vakuutuksestaan mitään irti, sillä hienossa yksityissairaalassa ei ole esimerkiksi ollenkaan emergency-palvelua, vaan hätätapauksissa on aina mentävä julkiseen sairaalaan, ihan niin kuin muutkin. Kuitenkin muutama viikko sitten saamattomuuteni  terveydenhoitovakuutuksen suhteen harmitti hurjasti, sillä olisin säästänyt pitkän pennin.


Sairaalan kaunista trooppis- ja uskonnollistunnelmaista sisäpihaa.

Viisaudenhammasleikkaus (3kpl hampaita, kaksi niistä hankalia tapauksia) tuli maksamaan palttiarallaa $4200. Kaikkia kuluja en ole tähän summaan laskenut, esimerkiksi taksikyytejä ja lääkkeitä, vaan tuon verran olen pulittanut yksityissairaalalle, kirurgille, hammaslääkärille ja anestesialääkärille yhteensä.  Missään vaiheessa en saanut kokonaiskuvaa operaation hinnasta, sillä kaikki neljä operoivat vain oman praktiikkansa puitteissa eivätkä suuremmin näytä kommunikoivan keskenään. Viimeinen lasku pläjähti eteen leikkauspäivän aamuna, kun saavuin sairaalaan. Kukaan ei aikaisemmin ollut viitsinyt mainita reilun tonnin pikkulaskusta, johon kuului leikkausteatterin ‘vuokraus’ ja sairaalan sänky, sekä herkullinen leikkauksenjälkeinen munavoileipä ja omenamehu ;-) Jokaisen leikkaukseen osallistuvan instanssin toimistoissa ravatessani kuulin siis leikkauksen ‘summan’, mutta summalla viitattiin vain heidän omaan osuuteensa asiassa, eikä kenelläkään ollut hajuakaan siitä, mitä toiset laskuttavat omasta osuudestaan. Kirurgi saapuu kaupunkiin ainoastaan kerran kahdessa kuukaudessa, eli jos ei halua ikuisuuksia odotella (leikkauspäivät on hetkessä varattu täyteen), on tilaisuus (ja laskut) otettava vastaan kiireisissä merkeissä.


"The Love of Christ Urges Us"


Yksi asia, johon en varmaan koskaan totu, on se, että yksityissairaalat ja –koulut ovat suurimmaksi osaksi joko katolisen tai protestanttisen kirkon omistuksessa. Jotenkin tuntuu oudolta yhdistää usko varsinkin terveydenhoitoon. Ymmärrän, että jonkin uskonnollisen vakaumuksen omaavat vanhemmat haluavat lähettää lapsensa saman vakaumuksen jakavaan opinahjoon, mutta sairaalassa haluaisin tuntea olevani ensisijaisesti lääketieteellisen koulutuksen ja tekniikan, ehkä Herran hallussa. Näinhän asia varmasti onkin, mutta silti olo oli hiukan kuin olisi tullut leikatuksi luostarissa tai kirkossa sairaalan sijaan. Myös sängyllä leikkausta odotellessa lukemani Nälkä-kirjan vampyyrikansi sai oloni omituiseksi ja mieleen tuli kaikenlaisia kauhuelokuvia, joissa juuri uskonto ja yliluonnolliset pahikset taistelevat… Mielikuvitus laukkasi siis rauhoittavien lääkkeiden nielaisuun saakka, minkä jälkeen laitoin kirjan laukkuun ja olo oli oikein pilvenhattaraisen mukava.

Herätessäni unilta vierestäni löytyi tarjottimella se kallis munavoileipä ja lasi mehua. Arvatkaa tekikö mieli syödä?



Siltä varalta, että henki menisi, valitsin buddhalaisen juttukaverin viimeisille hetkilleni.


Takaisin postauksen alkutilanteeseen: kuitit ovat nyt järjestyksessä ja loppusumman järkytys on hiukan laantunut. Tänään marssin sitten Medicare-toimistoon anomaan polvillani niitä korvauksia, joita kyseisestä operaatiosta voin saada. Niinkuin sanottua, hammasjutuissa korvauksia saa nihkeästi. Loppujen lopuksi Medicare-korvausten yhteissumma oli ruhtinaalliset $242.95! Leikkauksen kokonaissummaksi ja maksettavakseni tuli siis hiukan vajaa $4000. Tokihan oli mukava saada pari sataa takaisin - parempi kuin ei mitään - mutta aika katkera olen tästä systeemistä, jossa on vaikeaa saada kokonaiskuvaa kustannuksista missään vaiheessa prosessia. Ensikertalaisena menin siis lankaan, enkä tajunnut kuinka asiat toimivat. Onneksi en ole tarvinnut sairaanhoitoa aikaisemmin ja toivottavasti en tarvitse näitä tietoja käytännössä tulevaisuudessakaan. Mutta jos nyt niin sattuisi käymään, että operaatio olisi joskus taas edessä, osaisin nyt paremmin kuulustella kuluja ja ymmärtäisin kuinka omitusen irrallisesti tällaiset operaatiot organisoidaan ainakin täällä maaseudulla. Kun ottaa huomioon näin suuret kustannukset, kannattaisi ehkä jopa matkustaa johonkin suureen kaupunkiin, jossa hinnat ovat edullisemmat ja voisi sairaslomailla virkistävissä maisemissa.