Friday, June 28, 2013

Iiik!

Viimeinen viikonloppu ennen lomalle lähtöä, kamalasti työjuttuja kesken ja pari uutta hommaa tietenkin putkahti eteen juuri viimeiselle viikolle. Mikä siinä onkin, että asiat, joita on venkslattu yli puoli vuotta tapahtuvat kuukausien hiljaisuuden jälkeen juuri silloin, kuin ei pitäisi? Sitten on vielä kaikenlaiset mielenkiintoiset blogikeskustelut, joista en malta pysyä erossa. Koneella työskennellessä on niin helppoa eksyä viihteen pariin.

Laukut on puolittain pakattuna ja lentomatkalukemiset valittu. En ole sallinut itselleni viihdelukemista yli viikkoon ja vieroitusoireet ovat kamalat. Hyllyllä nököttää kuitenkin mukavankevyt kokoelma, jonka nappaan mukaan käsimatkatavaroihin. Löytyy Rushdien Haroun and the Sea of Stories, Leikolan Matkalla tänne, Mannisen Sateeseen unohdettu saari ja Yukinobun Professor Munakata's British Museum Adventure. Runoja, novelleja, fantasiaa ja mangaa, niiden - ja Qantasin & Finnairin - siivin aion leijailla Suomeen.



Motivaatiopino: kun saan työjutut tehtyä, nämä saa avata.


Sen verran olen kuitenkin totuuden nimessä huijannut, että inspiroituessani Lumiomenan Lontoo-viikosta oli ihan hiukan vain kurkisteltava Monica Alin Brick Lanea...


Vaikka vaivun nyt nällä sanoilla stressipitoiseen viikonloppuun, jossa yöllä ja päivällä ei ole eroa, ja jossa tuskan hiki kuorruttaa minut syleilyynsä, jaan kanssanne ystäväni tekemän kauniin, unenomaisen surffivideon lähikulmilta. Kun paniikki alkaa puristaa, aion klikata videon pyörimään ja ajattelen vain aaltoja.




Wednesday, June 26, 2013

Kapteeni hukassa

Aussipolitiikassa on tänään tapahtunut hurjia. Niin kuin aikaisemmin kirjoitin, vaalit ovat edessä syyskuussa. Julia Gillard/Kevin Rudd -kahinointi on jatkunut oikeastaan Gillardin pääministerikauden alusta alkaen, ja tänään tapahtui jännittäviä: pääministeri Gillard kutsui puolueensa helmoissa huhuilevat rähinäjengiläiset esiin tänään iltapäivällä ja kutsui mahdollisen haastajan kaksintaisteluun. Spekulaatioon kyllästynyt pääministeri lisäsi, että homman nimi oli seuraava: illalla pidettävän äänestyksen häviäjä jättäisi politiikan puolueäänestyksen jälkeen. Rohkea veto. Muutama minuutti sitten lopputulos oli selvillä. Rudd haastoi uudelleen ja voitti. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään äänivyöry, eli Laborin ongelmat eivät jää tähän. Gillardin lisäksi hanskat lyövät tiskiin todennäköisesti myös hänen ministerinsä, eli tulevina viikkoina Australian hallitus tulee näyttämään aika erilaiselta kuin tänä aamuna. Australian ensimmäinen naispääministeri selvisi puikoissa kolme vuotta ja risat.

Pikkuisen on tuuliajoinen olo. Mistä tänne löytyisi kolmas suuri, järkevä puolue? Syyskuussa ei tee mieli äänestää oikein ketään. Tämän päivän tapahtumia voi seurata hetki hetkeltä täällä.


Henkilökohtaisessa elämässä päivän paras juttu oli suuren emun munan helliminen :-)


Kaunis.

Reilu puolikiloinen muna joutuu tänä iltana työkaverin kakkuun.


Monday, June 24, 2013

Ruokamyrkytysvaara

Huh, tästä kirjasta on pakko vielä blogata, oli kiire millainen tahansa. Seuraava kirjapostaus tuleekin sitten *joskus* Suomesta :-)


Herman Kochin The Dinneriä (Het diner, käännös: Sam Garrett) on luettu ahkeraan blogeissa ja varsinkin kaksi arviota muistuu mieleen: Elegian, joka löysi kirjasta muun muassa komiikkaa, farssia ja draamaa, sekä Pihin naisen, jolle Illallinen oli yksi henkisesti likaisimmista lukukokemuksista. Minä taisin leijua noiden kahden välimaastossa. 



Koch, H. The Dinner (Het diner), Atlantic Books, London, 2012 (2009).


Juonesta en halua paljastaa juurikaan mitään, sillä itselleni lukiessa oli todella avartavaa oivaltaa, kuinka mielipiteeni päähenkilöistä vaihtelivat tarinan edetessä. Koch paljasteli juuri ärsyttävän sopivaan tahtiin illallista edeltäneitä tapahtumia, ja lukujen lopussa lukija jäi useaan otteeseen janoamaan lisätietoja, jotka kyllä tarjoiltiin harkitun asiallisen ajan kuluttua. Varsinainen page-turner siis.


"So when the bartender at the cafe put our beers down in front of us, Claire and I smiled at each other, in the knowledge that we would soon be spending an entire evening in the company of the Lohmans: in the knowledge that this was the finest moment of that evening, that from here on it would all be downhill."


Pahaa-aavistamattomana lukijana lähdin siis mukaan Lohmanin veljesten, Paulin ja Sergen, sekä heidän puolisoidensa Clairen ja Babetten kanssa fiiniin hollantilaisravintolaan illalliselle. Tarina käydään läpi illallisen eri osien jaksottamana, aperitiivista digestiiviin. Niiden väliin tosin mahtuu melkein koko elämä: veljesten välit ovat kitkaiset ja koko illallisen ajan eräs valkoinen elefantti seisoo kärsivällisesti ruokailijoiden pöydän vieressä odottaen huomiota. Tarina kerrotaan yksinomaan Paulin kriittisestä näkökulmasta, ja minua kiehtoi valtavasti koko kirjan ajan se, millainen olisi ollut eritoten Sergen versio tapahtumista. Kirjan alkuosan ajan jaksoin hymistellä ja viihtyä, luulin, että juonessa pelattaisiin ainoastaan kipuilevalla veljessuhteella, mutta puolivälin tienoilla vaihdettiin täysin odottamatta astetta tai paria rankemmalle vaihteelle ja suomut alkoivat karista lukijan silmiltä.


"'You know what the best thing would be?' I said. 'To just forget it for the time being. As long as nothing happens, nothing is happening.'"


Kirjan edetessä mahaan tuli ällöttävä tunne, ja mieleen epäilyksiä: keneen voi luottaa, kuinka pimeä, sairas ja kiero voikaan ihmismieli olla? Koch iskee mielestäni hermoon oikein kunnon mojauksella: eurooppalaisen (vai vain hollantilaisen?), (ylemmän) keskiluokan elämäntyylin mädäntyneitä rakenteita ei piilotella. Kuinka suuria roskia voi lakaista maton alle? Mikä on onnellisen perheen määritelmä? Lukija löytää itsensä miettimästä oikeaa ja väärää, ihmisarvoa ja -oikeuksia. Kaikkein eniten mietin kuitenkin sitä, kuinka on mahdollista, että yhteiskunnasta, jossa kuvittelen asioiden ja ihmisten toimivan tiettyjen periaatteiden varassa, löytyy varmasti myös jäseniä, joille minun itsestäänselvyyteni ja arvoni ovat täysin tuntemattomia. Nuo tyypit saattavat jopa syödä samassa ravintolassa kuin minä. Pelottava ajatus.


"When faced with lower intelligences, the most effective strategy in my opinion is to tell a barefaced lie: with a lie, you give the pin-heads a chance to retreat without losing face."
 

The Dinner kiilaa minulla ehdottomasti tämän vuoden parhaiden luettujen joukkoon. 

(PS. Pidän ehdottomasti sopivampana kantena Random Housen versiota, jossa haarukan ja veitsen välissä on lautasen sijaan palanutta pöytäliinaa.)




Saturday, June 22, 2013

Räiskettä ja mäiskettä

Kyynisesti voisi sanoa, että Peter Dockerin The Waterboys -kirjassa ollaan robinhoodeja, jäädään kiinni, kidutetaan, tapellaan, karataan, ollaan robinhoodeja, jäädään kiinni jne. noin kymmenen kertaa peräjälkeen. Aseet räiskyvät ja iskut mäiskyvät miehisiin vartaloihin, testosteroni oikein tirskuu sivuilta. Mutta sitten on paljon muutakin, taustalla ja rinnalla.

The Waterboys sijoittuu jonnekin dystooppiseen tulevaisuuteen, jossa Australian itävaltiot ovat liittoutuneet ja Länsi-Australiaa kontrolloi Water Board of the Coalition of the Eastern States of Australia. Aurinko porottaa armotta, saastunut ympäristö ei ole enää ystävä. Armeijamainen ja pahamaineinen Water Board kontrolloi myös elintärkeää makeaa vettä.



Docker, P. The Waterboys. Fremantle Press, Fremantle, 2011.



"We hear their boots running towards us, maybe a dozen. The light is in our eyes so we are blind to the night now. Into the circle of light, I see a rifle butt arcing towards me. I step in past it and smash into the trooper on the end of it. He goes down hard. There is another right behind him swinging at me from the other way. I duck deep and strike out for his torso, which appears in the light just in time to meet my fist. Something cracks me from behind and I'm going down hard. I'm hitting the earth and rifle butts and boots are raining down on me."


Conway ja Mularabone ovat tarinan robinhoodit: nuoret miehet, joilla molemmilla on myyttinen yhteys veteen ja suurempi tarkoitus, josta tarinassa tarjoillaan vilauksia. Conway näkee unia menneisyydestä, ajasta, jolloin ensimmäiset eurooppalaiset saapuvat Länsi-Australiaan. Unissaan hän elää tapahtumia läpi, on läsnä ja vastuussa niissä raakuuksissa, joita uudella mantereella suoritettiin. Conwayllä on myös oma tehtävänsä suoritettavanaan: Water Boardissa työskennellyt julma isä on jättänyt jäljet poikansa sisimpään. Painajaisista ja pelosta on saatava yliote.

Mularabone kuuluu paikalliseen aboriginaaliheimoon ja on jonkinmoinen rento McGyver, jonka keksintöjen ansiosta parivaljakko selviytyy tilanteesta kuin tilanteesta. Mularabonen sukulaisten luona Conwaykin saa tuntea tulevansa hyväksytyksi ja kuuluvaksi jonnekin. Kun Water Boardin posse kysyy, kummalla puolella Conway on, siirtyy hän helposti ja luonnollisesti aboriginaalien puolelle. (Vastaus on väärä ja siitä seuraa tietenkin nyrkkiä. Monta kertaa.)



"Neither of us took our boots off to sleep. Neither of us would've been remotely surprised if we'd been dragged out in the middle of the night for interrogation, or brainwashing, or gender reassignment, or just plain old-fashioned torture. Human beings behave very strangely when given absolute power over other humans. My father taught me this. Maybe strange, maybe predictable."
 


Minusta Dockeria on hieno lukea juuri siksi, koska hän on selvästikin päässyt jonkinasteisesti jyvälle aboriginaalikulttuurista ja osaa kuvata sitä ei-aboriginaalin perspektiivistä hiukan syvemmin. Aboriginaaliyhteisöille yleiset sanattomat kommunikaatiotavat, ilmaisut, käytännöt ja ajatukset jalkojemme alla olevasta maasta ovat jatkuvasti mukana tarinassa. Toistaiseksi jalo villi -rajaa ei olla vielä ylitetty mauttomuuden puolelle, vaikka tässä kirjassa muutamassa kohdassa ollaan aika lähellä. Minulla ei ole epäilystäkään siitä, että Dockerilla on jonkinlainen agenda aboriginaalikulttuuri(e)n arvostukseen liittyen. Hyvä niin.



"This is our history. You can tell yourself it's not really a lie. But you can't tell yourself that it is the truth. These men of Empire need no instructions to reconstruct history towards a narrative that better suits civilised invasion; it comes naturally - an uspoken contract that they have entered into freely."


The Waterboys sekoittaa mennyttä ja tulevaa mielenkiintoiseen keitokseen. Mitä jos jotkut asiat olisivatkin menneet aivan toisin? Oikeat, historialliset henkilöt ja tapahtumat seikkailevat kirjan sivuilla. Laivat rantautuvat Länsi-Australian rannikoille. Yksi valloittajista näkeekin suuren saaren alkuperäiskansan viisauden ja uskaltautuu aitoon vuorovaikutukseen. Mitä siitä seuraa? Aboriginaalimytologia ja mystiikka on mielenkiintoinen vastapaino miehiselle sotimiselle. Romanssiakin löytyy, ja siihen liittyen ehkä erikoisin ja kummallisin kappale, jonka olen hetkeen lukenut, olkoonkin, että kaikki tapahtui unessa:



"Then we are fucking. It is the most glorious fucking. Glorious spider fucking. This is the fuck I've waited for my whole life for. This beautiful fuck. I don't notice her hands get free, so subtle she is with her movements, so joyous am I within her flesh and surrounded by thigh and breast. My little spider bottom pumps and pumps as she gently ties my hands with her web. I don't notice until I can't move."



Ei kannata pelästyä: tuo oli kirjan ainoa kulmiakohottava kohta ja menee ohi nopeasti :-) Kuitenkin kirjan luettuani ja tätä kirjoittaessani juoni on herpaantunut mielestäni. Mistä olikaan itse asiassa kyse? Kaikki tiet johtavat Conwayn mieleen, ja niitä on monta. Ja lopulta kaikki ei olekaan siltä, miltä näyttää. Kannamme historiaa mukanamme, se on osa meitä. Seikkailua ja sankaritarinaa, unia ja Uniaikaa, historiaa ja dystopiaa, romanssia ja sielunveljeyttä, väkivaltaa ja syvää yhteyttä maahan, mystiikkaa ja kauhua, näistä on The Waterboys tehty.

(Kirjan lopussa on 1832 tehty kartta, josta näkee kirjan tapahtumapaikat ja nimet. Kartan tiedot on antanut Nyoongar-vanki Yagan, kolme vuotta sen jälkeen kun Swan River julistettiin Brittien haltuun 1829. Nyt paikalla on Perth. Lopussa on myös aussi- ja aboriginaalisanasto lukijan avuksi.)

Onnea voittajille!

Syys-juhannusarvonnan random.orgin arpomat voittajat ovat:

1. wordstressless
2. Liina
3. Jenni
 

Hurjasti onnea voittajille, toivottavasti tulette pitämään kirjoista!  Ykkönen saa valita ensiksi kaksi kirjaa, sitten kakkonen jne.  Jos palkinnot eivät tule tarpeeseen, siirrytään listalla järjestyksessä alaspäin. Voittajat ilmoittakaatte siis itsestänne, jotta saan paketit postiin ennen lomalle lähtöä!


Näistä voi valita:



Ito, J. Uzumaki vols 1 ja 2 (nämä lasketaan kahdeksi kirjaksi, niin kuin ovatkin. Haluaisin niille uuden kodin yhdessä. Pehmeäkantiset, vain kerran luettu)
Lahiri, J. The Namesake (kovakantinen, hyväkuntoinen, kirjaston poistomyynnistä)

Plutser-Sarno, A. Notes from Russia (kovakantinen, vain kerran luettu)

Shaffner, M.A. & Barrows, A. The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society (pehmeäkantinen, hyväkuntoinen)

The Jane Austen Book Club (DVD - kerran katsottu, romanttista hömppää)


Ja tämän listan mukaan mennään:




 Loppuun hiukan teepäivitystä:
Gewurzhausin teiden lisäksi Melbournesta matkasivat meille myös ikisuosikkini Carlisle Tean Evening Mist ja Balaclava Blend Nämä ihanuudet ovat hautuneet pannuissa jatkuvaan tahtiin chain ja kuuman kaakaon lisäksi. Meillä on iltaisin nimittäin ihan jäätävää! Nytkin, keskellä päivää on villasukat jalassa vaikka ulkona paisteleekin lämmin aurinko. Piti oikein tarkastaa säätiedotus pitkästä aikaa, ja eipä ihmekään, että palelee: viime yönä mittari laski kahdeksaan ja kosteuden sekä tuulen kanssa fiilis iholla oli näköjään nollan pinnassa!



Kello 7.30 tänä aamuna lämpötila tuntui ulkona melkein nollalta!



Evening Mistiä juodessa olen haikaillut keveiden kesäpäivien perään, ja kohta niistä päästäänkin nauttimaan ihan Suomen malliin. Vad jag längtar! Huumaavantuoksuisessa teessä on senchaa, ruusunlehtiä, ruiskaunokkia ja auringonkukanlehtiä.



Vasemmalla Balaclava Blend, oikealla Evening Mist.

Friday, June 21, 2013

Lintu vai kala?

Terveiset työvuorelta, jolla tahkotaan kuumeisesti Suomen-loman alkuun saakka. Vuori on vienyt minut menneisyyteen, siihen aikaan, kun ei ollut vielä niin varmaa, kenen maasta oli kyse muutamista lipunnostoista huolimatta. Tässä hieman maistiaisia:


“The following pages contain the results of the Author’s travels and residence in the Western parts of Australia, between years 1837 and 1840, during which period he traversed extensive regions unknown to the European traveller, and probably never before trodden by the foot of civilized man.”

“…  I always held it to be better, upon first appearing amongst natives who had never before seen Europeans, to show such strength as might impress them with a certainty that we were well able to resist any attack, which they might naturally feel inclined to make on such strange and incomprehensible intruders, as white men must necessarily appear to them.”

Kirjoitteli George Grey, 1837-1839 tutkimusmatkallaan Länsi-Australiassa.


 “Some smokes being observed at the head of the harbour, Mr Brown and other gentlemen directed their excursion that way, and met with several of the natives, who were shy but not afraid. One man with whom they had communication was admired for his manly behaviour, and they gave him a bird which had been shot, and a pocket-handkerchief; but like the generality of people hitherto seen in this country, these men did not seem to be desirous of communication with strangers, and they very early made signs to our gentlemen to return from whence they came.”
Raapusti Captain Mathew Flinders, kiertäessään Australian rannikkoa vuosina 1801-1803.


Tutkimusmatkoilla oli mukana aina taiteilija, joka dokumentoi näkemäänsä. Varsinkin ranskalaisten tutkimusmatkailijoiden piirustukset eläimistä ja kasveista ovat yksityiskohtaisuudessaan upeita taideteoksia ja yksi yhteen todellisuuden kanssa. Jostakin kumman syystä ihmisiä ei haluttu kuvata yhtä todenmukaisesti, vaan 1700- ja 1800-luvun ihmishahmot ovat aina kummallisen näköisiä mittasuhteiltaan ja ilmeiltäänkin. Tiedä sitten, oliko kyse muodista tai halusta levittää tietynlaista mielikuvaa, vai molemmista?

Pahoittelen kuvien huonoa laatua, ne on napsaistu kännykällä yöaikaan ja lähteitäkään ei ole tallella tähän hätään. Luulen, että nämä tehtiin ranskalaisen Baudinin reissulla Länsi-Australian rannikolle 1801. 




 


Oikeasti tulin kuitenkin bloggeriin muistuttamaan syys- tai siis juhannusarvonnasta :-) Voittajat arvotaan huomenna lounasaikaan meidän aikaa. 


Hyvää juhannusta kaikille juhlistajille ja muutenkin! 

(Onneksi on blogit - muuten olisi keskikesän juhla mennyt täysin ohi...)

Monday, June 17, 2013

No business like show business



Jennifer Eganin A Visit from the Goon Squad tuli luettua sattuman seurauksena: lomaseuralaiset hehkuttivat sitä vuolaasti illalla käydyssä kirjakeskustelussa ja seuraavana päivänä se löytyi odottamatta tai etsimättä divarin hyllyltä! 

Yleensä merkkaan lukiessa inspiroivia, huvittavia, kekseliäitä, koskettavia ja mielenkiintoisia kohtia, joihin voin myöhemmin sitten helposti palata. Tämän kirjan kohdalla ei ollut tarvetta tehdä näin: jotain loistavaa tai hauskaa tuntui löytyvän miltei joka sivulta!

 
Egan, J. A Visit from the Goon Squad. Anchor Books, New York, 2011 (2010).


A Visit from the Goon Squad on kuin kokoelma novelleja, jotka ovat kuitenkin yhteydessä toisiinsa henkilöhahmojen kautta. Pompitaan henkilöiden nuoruudessa ja tässä päivässä, katsellaan asioita lasten, ystävien ja työkavereiden vinkkelistä eri aikoina. Minusta kirjassa tuli hienosti ilmi elämän pirstaleisuus: kuinka pienet tekomme ja sanamme vaikuttavat juuri siitä hetkestä lähtien jonkun toisen elämään, ja kuinka nuo toiset meidät noissa hetkissä tulkitsevat. Ja sitten olemme jo jossain muualla, muuttuneina, taas erilaisia vaikutuksia antamassa ja saamassa.


“Bennie’s assistant, Sasha, brought him a coffee: cream and two sugars. He shimmied a tiny red enamelled box from his pocket, popped the tricky latch, pinched a few gold flakes between his trembling fingers, and released them into his cup. He’d begun this regimen two months ago, after reading in a book on Aztec medicine that gold and coffee together were believed to ensure sexual potency. Bennie’s goal was more basic than potency: sex drive, his own having mysteriously expired. He wasn’t sure quite when or quite why this had happened: The divorce from Stephanie? The battle over Christopher? Having recently turned fourty-four? The tender, circular burns on his left forearm, sustained at “The Party,” a recent debacle engineered by none other than Stephanie’s former boss, who was now doing jail time?” 


Itse en olisi varmaan koskaan tarttunut kirjaan ilman ystävien kehuja. Showbusiness ei aiheena tai tapahtumapaikkana jostain syystä suuremmin kiinnosta. Olen kai ennakkoluuloinen. Musiikki- ja markkinointiala oli tässä kaiken taustana ja ihmiset faneja, tuottajia, muusikoita, wanna-be –muusikoita, pomoja, avustajia, puolisoita, lapsia, salarakkaita tai muuten vain verkkoon hetkeksi solahtaneita. Musiikkibisnes tapahtumapaikkana oli osuva siksi, että siinä jos jossain trendit muuttuvat nopeasti, ihmiset ovat in tai out, voit loistaa ja yhtä helposti lätsähtää asfalttiin nenällesi. Yritys ja kilpailu on kova ja seurasta on oltava tarkkana. Ne pienet vaikutelmat voivat ratkaista ja kaiken aikaa tikittää kello: vanhenemme, olemmeko jo kohta out? Ja onko moraalille sijaa tuossa viidakossa?


“Bosco was grinning, sealed inside his glutinous chair that for anyone else would have qualified as a couch. She felt sudden pity for him. ’Getting bookings isn’t going to be easy,’ she said gently. ‘I mean, you haven’t toured in a while, you’re not… You say you want to perform like before, but…’ Bosco was  laughing at her face, but Stephanie soldiered on. ‘Physically, you aren’t – I mean, your health…’ She was dancing around the fact that Bosco wasn’t remotely capable of performing in his old manner, and that trying to do so would kill him – probably sooner than later.
‘Don’t you get it, Steph?’ Bosco finally exploded. ‘That’s the whole point. We know the outcome, but we don’t know when, or where, or who will be there when it finally happens. It’s a Suicide Tour.” 


Allison Blaken ‘slideshow’, luku, jossa perheen tapahtumia ja musiikkia analysoidaan erilaisten powerpoint-keinojen avulla oli mielestäni hiukan pitkä ja rikkoi aluksi lukemistahdin ikävästi. Minulta kestikin hetken aikaa päästä sen juoneen mukaan. Johtuu varmasti siitä, että olen niin vanha :-) Luettuani ajattelin, että olihan sekin aika virkistävä ja avasi taas toisenlaista näkökulmaa asioihin.      

“They waited for Kitty Jackson in a lounge by a private runway at Kennedy Airport. When the actress finally arrived, dressed in jeans and a faded yellow sweatshirt, Dolly was smitten with regrets – she should have met Kitty first! The girl looked too far gone; people might not even recognize her! Her hair was still blond (defiantly uncombed and also, it appeared, unwashed), her eyes still blue. But a sardonic expression had taken up residence in her face, as if those blue eyes were rolling heavenward even as they gazed right at you. That look, more than the first spidery lines under Kitty’s eyes and alongside her mouth, made her seem no longer young, or even close. She wasn’t Kitty Jackson anymore.”


Tapahtumapaikkana on usein New York tai San Francisco, mutta paljon matkustellaan myös. Koin valtavaa nautintoa siitä, kuinka Eganin henkilöhahmot ja perheet muodostivat monimutkaisen sokkelon. Jos minulla olisi ollut lukiessa A3-paperia, olisin ehdottomasti halunnut tehdä ‘kartaston’, jolle kaikki henkilöt ja perheet olisivat asettuneet eri aikoina, ja sitten taas jossakin vaiheessa sekoittuneet toisiinsa tulevaisuudessa. Nyt tätä kirjoittaessani selailin taas kirjaa ja bongasin uusia linkkejä, jotka ensilukemalla jäivät yhdistämättä. Nerokasta suorastaan! Kirjassa pyristellään nuoruuden ja aikuisuuden ympäristössä, jossa luodaan ja kadotetaan nimiä sellaiseen tahtiin, että tuntuu ihan kivalta olla nobody.


(Laitoin Labelsiin 'Huumorin', mutta tässä on kyllä enemmänkin usein sellainen satiirinen ja tragikoominen ote.)

aamun naurut (ja muistutus)

O-ou, Leunig on pulassa ;-) Täällä valmistaudutaan vaaleihin ja väittely on kiivasta asiasta kuin asiasta. Leunigin piirroksessa vitsailtiin Liberaalien illallismenun kustannuksella. Asiastahan nousi tietenkin haloo, mutta Leunig vastasi hienosti!

PS. Muistakaa syysarvonta! Lauantaihin saakka ehtii osallistua.


sannabanana
Toissaviikonlopun simpukkabongailun satoa.

Sunday, June 16, 2013

Yömussutusta

Vuorokausirytmi on hiukan horjahtanut työkiireen vuoksi. Valitettavasti tämä ei tarkoita sitä, että saisin valtavan paljon aikaan. Viime yönä liian myöhään alkoi tulla nälkä ja herkuttaa. Mies palasi takaisin sopivasti synttärikseen edellisenä viikonloppuna ja toi tuliaisina herkkuteetä Melbournesta. Kyseessä ovat kauniisti pakatut ja tuoreet Gewurzhausin mausteiset chait. Iltamyöhään kokeiluun pääsi Raj's Majestic Chai Masala, jossa on cassiaa (kanelin sukulainen, suomeksi?), neilikkaa, kardemummaa, muskottipähkinää, tähtianista, inkivääriä ja pippuria. Mustaa teetä meiltä löytyi vain yhtä, jonka detailit ovat aika heikot. Olin vaihtanut alkuperäisen purkin ilmatiiviiseen ja leikannut alkuperäisestä ainoastaan etiketin, jonka mukaan kyseessä on Ulysses True Blue Tea trooppisesta Queenslandista. Googlaamalla en löytänyt teetä muualta kuin Uusi-Seelannista, eli en tiedä mikä tee on tarkalleen ottaen kyseessä.


Velvety Vanilla Chai Tea, Heavenly Good Luck Tea ja Raj's Majestic Chai Masala.


Joka tapauksessa mausteenhimoissani laitoin suuren kupillisen maitoa kattilaan, teelusikallinen pikkupipanaista mustaa teetä mukaan, teelusikallinen chai masalaa perään, ja sekoitusta niin kauan kunnes maito alkaa kuohahtaa. Nopeasti levyltä pois, hunajaa sekaan makeutukseksi, sekoitus, tee kuppiin (tässä ei tarvinnut edes suuremmin siivilöidä, pipanat uppoavat pohjalle) ja nautiskelemaan pehmeästä, mausteisesta herkusta. Mikään mausteista ei pompannut esille voimakkaimpana, eli mukava, tasapainoinen, mutta silti hyvin voimakkaanmakuinen, sisuskaluja ja sielua lämmittävä juoma.





Musta tee ekaksi.

Sitten chai masala.

Hunaja kuumaan teehen. Jos käyttää sokeria, kannattaa laittaa se maitoon ihan ensimmäisenä.

Kermaista, mausteista pehmeyttä <3


Tee ei kuitenkaan riittänyt, vaan tekaisin kyytipojaksi lautasellisen chili-nachoja! Omituinen yhdistelmä, mutta juuri sitä, mitä puurtaessani tarvitsin ;-) 

Miehen kakkua aikaisemmin värkätessä tuli muuten yhtäkkiä mieleen kirja-dejavu: The Hoursin synttärikakkukohtaus ponnahti elävänä mieleen. Kuten kuvasta näkyy 50-luvulle meikäläisellä ei olisi asiaa: kaikki vinksin vonksin, mutta maku onneksi kohdallaan. Tavallinen kakkupohja, kostutettu tuorepuristetulla appelsiinimehulla, sisällä kirsikkaa ja tummasuklaavaahtoa, kuorrutuksessa tummasta ja valkoisesta suklaasta tehty sekoitus.


Suklaata aimo kerros!

Tänä aamuna lähdin kutistamaan kalloa rantaan kirjan kanssa. Järkyttävää, että sinnekään ei muka ehdi kuin vain viikonloppuna. Aaltojen pauhussa on vain sitä jotain, mikä saa hengityksen luonnostaan syvenemään ja rauhoittumaan. Olisin mieluusti voinut jäädä sinne pidemmäksi aikaa hiekalle makailemaan, mutta sata kiloa kirjoja ja muita dokumentteja odottaa kotona purkamista paperille. Uhhuh. Aikaa on kaksi viikkoa. Wish me luck!!!!


Kirja kädessä ja flip flopit takataskussa.

Aamun lukumaisema.


Friday, June 14, 2013

Kirjahyllyn syyssiivous (ja mistä niitä tulee?)

Ihana, pitkä loma odottaa ja on sellainen tunne, että kotipesä on saatava jonkinlaiseen järjestykseen ennen lähtöä. Hyllyt notkuvat siihen malliin, että on aika suorittaa karsintaa. Divarin tai kirppiksen sijaan ajattelin järkätä blogissa syysarvonnan. Osallistua voi kommentoimalla. Kaikki saavat osallistua. Voittajia on kolme, ja jokainen voi valita allaolevalta listalta kaksi mieluista juttua. Se, jonka nimi arvotaan ykköseksi, saa tehdä valinnan ensimmäisenä, sen jälkeen kakkonen ja kolmonen. Jos voittaja ei tykkää jäljellejääneistä palkinnoista, ilmoittakoon, ja siirrymme random orgin arpomalla listalla seuraavaan henkilöön. Kirjalista löytyy postauksen lopusta (yksi palkinnoista on kyllä DVD...). Aikaa osallistua on lauantaihin 22. kesäkuuta saakka.


Kuva Colo's Bookshelf -kirjakaupan fb-sivulta.


Mutta mistä niitä kirjoja sitten tulee? Kiivaassa kirjablogikeskustelussa arvailtiin muiden asioiden lisäksi, kuinka suuri merkitys blogimainonnalla ja markkinoinnilla on ostospäätöksiin. Siitä lähtien olen yrittänyt miettiä omaa ostos- ja lukukäyttäytymistäni. Miksi ja mistä ostan kirjani?

1. Haahuilu
Ylivoimaisesti kotiin on viime vuosina tullut hankittua kirjoja työpaikkaa vastapäätä sijaitsevasta divarista. Homma menee jotakuinkin näin: aamun pakerruksen jälkeen on tauon paikka. Ei tee mieli ruokaa tai juomaa, mutta ylös ja ulos on päästävä jaloittelemaan ja haukkaamaan happea. Suunta siis divariin. Aina ajatuksena on 'vain katsella', 'ei ole pakko ostaa mitään', tai 'en takuulla sitten osta mitään'. Ja 95% tapauksista palaan takaisin työpöydän ääreen kirjaa tai pinoa rikkaampana. En etsi tiettyä kirjaa, mutta tutkiskelen hyllyjä ja lueskelen takakansia. Kirjan nimi, kannen kuvat ja fontti, värit - niihin kiinnitän ensimmäisenä huomiota. Bongailen myös tuttuja kirjailijoita, mutta se on vasta kakkosharrastus tuon kansi- ja nimihifistelyn jälkeen.

2. Nettikirjakaupoissa surffailu
Seuraavaksi eniten kirjoja on tullut nettikirjakaupoista. Syy siihen on surullinen: kaupungin ainoa fyysinen kirjakauppa on masentava paikka enkä ole käynytkään siellä yli kahteen vuoteen! Syyt masentavuuteen ovat lukuisat, mainittakoon esimerkkeinä huonot valikoimat (kohdeyleisö taitaa olla ainoastaan vauvat ja 50+ naishenkilöt) sekä epäkohtelias asiakaspalvelu, josta olen kuullut harmittelua joka suunnalta. Kai monopoliasema riittää pitämään kaupan pystyssä?

Siirryin siis suosiolla nettiin. Jos asioin kirjakaupassa (netissä ja muualla livenä) minulla on hiukan suunnitelmallisempi taktiikka. Etsin tiettyä kirjaa tai tietyn kirjailijan kirjoja. Vilkaisen myös uutuushyllyt. Kirja-aleissa saatan yltyä heräteostoksille. Kirjoja etsin ystävien suositusten ja (hiukan harvemmin) kirjablogisuositusten innoittamana. Olen kirjablogimaailmassa toistaiseksi vielä niin vihreä, etten ole vielä varma siitä, kenen kanssa makuni sattuisi parhaiten yhteen. Lisäksi niissä kirjablogeissa, joita luen, suurin osa kirjoista taitaa olla suomalaisia, joten niitä on turha etsiä täältä.

3. Kirjasto
 Kolmantena kirjoja saapuu huusholliin kirjastosta. Nämä ovat onneksi muuttolintuja; eivät tee pesää hyllyyn. Lainaamiseni on huomattavasti vähentynyt siitä, kun olin reilun vuoden kirjastossa töissä. Kirjastotyöläisyyden parhaat asiat olivat ehdottomasti se, että oli melkein mahdotonta myöhästyttää lainansa (useampi henkilö oli muistuttamassa, jos kortti alkoi näyttää punaista), lounas- ja kahvitauot täyttyivät inspiroivista kirjakeskusteluista, sekä tietenkin se, että uutuuksiin pääsi käsiksi jo ennen kuin ne ehtivät hyllyille.

Kirjastossa harrastan divarityyppistä haahuilua ja tartun mukavannäköisiin ja -kuuloisiin kirjoihin. Kirjaston kirjojen suhteen uskallan olla kokeellisempi kirjailijoiden suhteen, vaikka liian usein kuitenkin viihdyn samoilla osastoilla, eli seikkailla pitäisi rohkeammin ja useammin. 

Kirjastolainaamiseni on vähentynyt siksi, että minusta ei ole mukavaa lukea, jos lainan deadline kolkuttelee ovella, varsinkin silloin, kun tiedän, ettei lainaa voi uusia. Lisäksi jotkut kirjaston kirjat ovat nuhjuisia ja sen verran (jonkun muun kuin minun) elämää nähneitä, etten halua koskea niihin! Mikään ei ole ällömpää, kuin epämääräiset läikät sivuilla, tai sivujen välistä solahtavat muruset tai kuollut ötökkä.

4. Sekalainen seurakunta
Viimeiseen kategoriaan kuuluvat esimerkiksi kirjakerhoa varten hankitut kirjat (thumbs up tai thumbs down), perheeltä tai ystäviltä lahjaksi saadut kirjat (ihania tai vähemmän ihania), arvostelukappaleet (itse valkatut, ja siksi suurin osa onnistuneita), ystävien hehkuttamat ja lainaan annetut kirjat (yleensä hyviä) sekä kirjatapahtumissa hankitut kirjat (messut, kirjailijahaastattelut, festivaalit jne). Osa näistä lähtee kiertoon, osa jää elämäntovereiksi.
 

Mistä sitten vinkit? Lehtien kirja-arvosteluita en juurikaan lue, lähinnä siksi, etten nykyään juurikaan ehdi lehtiä tai edes sanomalehtiä lueskella (koskee sekä nettiä, että paperiversioita). Tuo seikka toisaalta on kovin riippuvaista elämäntilanteesta, eli lomalla lehtiarvostelut kyllä kiinnostavat. Ehdottomasti suurimman osan lukuideoistani saan haahuilemalla ja kirjamakuni tuntevia ystäviä kuuntelemalla. Näiden kannoilla seuraavat blogiarviot ja kirjakauppojen sekä kustantamoiden elektroniset uutiskirjeet.

Siinäpä se. Lukemiseni pähkinänkuoressa. En uskalla edes ajatella, kuinka monta kirjaa tulee vuosittain ostettua, joten palataan siivoukseen ja arvontaan. Tarjolla on:


Ito, J. Uzumaki vols 1 ja 2 (nämä lasketaan kahdeksi kirjaksi, niin kuin ovatkin. Haluaisin niille uuden kodin yhdessä. Pehmeäkantiset, vain kerran luettu)

Lahiri, J. The Namesake (kovakantinen, hyväkuntoinen, kirjaston poistomyynnistä)

Plutser-Sarno, A. Notes from Russia (kovakantinen, vain kerran luettu)

Shaffner, M.A. & Barrows, A. The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society (pehmeäkantinen, hyväkuntoinen)

The Jane Austen Book Club (DVD - kerran katsottu, romanttista hömppää)



Kaikista kirjoista olen blogannut aikaisemmin. Valitettavasti en nyt ehdi linkittää postauksiin, mutta kirjailijat-valikosta ne löytyvät varmasti helpoimmin kirjailijan nimellä.

Onnea arvontaan!


Mielenkiintoinen huomio

Huomasin tuossa sattumalta jotakin mielenkiintoista: blogin reippaan vuoden pituisen elämän aikana suosituimpia postauksia ovat olleet aussielämään liittyvät kirjoitukset ja niistä erityisesti Miten täällä ollaan? ja Ihaninta Australiassa. Mukava huomata, että ne valituspostaukset eivät ole olleet kovin suosittuja :-) 

Bloggerin All time -tilaston kymmenen kärjestä löytyy ainoastaan kaksi kirjapostausta: Sirke Happosen Muumiopas ja Maaria Päivisen Pintanaarmuja. Top teniin on siis päässyt suuren kustantamon kirja, jossa käsitellään suomalaista kultti-ilmiötä (kai muumeista voi sanoa näin?) ja pikkukustantamon rankka, melko kokeellinen romaani. Kuvastaa minusta aika hyvin monien kirjablogien tarjonnan monipuolisuutta.



"Every leaf speaks bliss to me. Fluttering from the Autumn tree." -E. Bronte.

Wednesday, June 12, 2013

“Reading good books ruins you for enjoying bad books.”



Kirjoittaa Isola Pribby Julietille The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Societyssa.



Työhommat etenevät nahkeasti, olen saamaton ja sekös ahdistaa. On niin paljon mielekkäämpää esimerkiksi kirjoitella blogiin tai lähteä kävelylle rannalle aurinkoon.  Nyt olenkin sitten valvonut myöhään yöhön työjuttujen parissa, kun päivällä on tullut laiskoteltua, tai siis tehtyä liikaa muitakin juttuja. Muutaman viikon kuluttua alkava loma aiheuttaa kiireellisyyttä sekä töissä että täällä, sillä haluan blogata ainakin parista kirjasta ennen kuin lukufiilikset vaipuvat kokonaan unholaan. Lomalla suunnittelen nimittäin sellaista irtiottoa ja nollausta, etten takuulla palattuani muista ‘entisestä elämästäni’ mitään yksityiskohtia :-)


Siihen, että The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society päätyi lukupinooni, on neljä syytä, jotka alla kronologisessa järjestyksessä:


  • Kutkutteleva nimi joka jäi mieleen lentoyhtiön lehden kirja-arvostelua lukiessa kirjan ilmestymisen aikoihin.
  • Lapsuuden Jerseyssä vietetty kesä, ja laivamatka kauniille Guernseyn saarelle (kirjan tapahtumapaikka).
  • Muutaman kaverin hehkutus vuosien varrella, ja myöhemmin pari positiivista kirjablogikirjoitusta.
  • Divarissa haahuillessa sopivasti silmänkorkeudelle sattunut, hyväkuntoinen kirja.
  



sannabanana
Shaffer, M.A. & Barrows, A. The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society. Allen & Unwin, Crows Nest, 2009 (2008).


Kannessa kysytään “When was the last time you read a book that made you feel really good?”  ja niin tämä kirja tekikin, sellaisella hyvin herttaisella, hauskalla ja sivistyneellä brittiläisellä tavalla. Minua harmittaa suunnattomasti, ettei tästä sitten kuitenkaan tullut minulle kirjaa, joka jäisi omaan hyllyyn. Hyvästä ja monin tavoin taidokkaasta kirjasta on kuitenkin kyse.

Mary Ann Shafferin raakaversion muokkasi valmiiksi kustantajan kanssa Shafferin niece (onko Suomessa tälle sanalle vastinetta?), kirjailija Annie Barrows, sillä Shaffer sairastui vakavasti kustannusvaiheessa ja kuoli vain hiukan ennen kuin kirja tuli ulos painosta.

Muutaman kymmenen sivua luettuani minulle valkeni, että koko kirja on tosiaan kirjoitettu kirjemuotoon. Gulps, jostakin syystä minua suretti hetkellisesti se, etten pääsisi lukemaan ‘tavallista’ tarinaa. Sata sivua eteenpäin, ja olin jo tottunut formaattiin.

Juliet Ashton on tunnettu kirjailija ja eletään toisen maailmansodan jälkeistä aikaa Lontoossa. Juliet ahertaa suositun kirjansa markkinointitourneella ympäri Britanniaa ja velloo samaan aikaan kirjojenvälisessä tuskallisessa tilassa. Lontoo on pommitettu ja kansakunta yhä hiukan masentavassa tilassa.


“Why am I so melancholy? I should be delighted at the prospect of reading Izzy to an entranced audience. You know how I love talking about books, and you know how I adore receiving compliments. I should be thrilled. But the truth is that I am gloomy – gloomier than I ever felt during the war. Everything is so broken, Sophie: the roads, the buildings, the people. Especially the people.”

Kirje Julietilta Sophie Strachanille.


Juliet saa yllättäen kirjeen guernseyläiseltä Dawsey Adamsiltä. Saksalaisten miehitettyä kanaalisaaret, jotka muuten jätettiin sodan aikana täysin ilman puolustusta (!), elämä kävi ymmärrettävästi hankalaksi. Dawsey oli mutkan kautta saanut sodan aikana luettavakseen Julietin vanhan Charles Lambin kirjoittaman kirjan, joka oli herättänyt miehessä palon ja kirjajanon. Dawsey toivoo kirjeessä saavansa Julietilta hyvän kirjakaupan osoitteen ja sitä kautta lisää Lambin teoksia. Kirjakauppojakaan kun ei enää Guernseyssä ollut jäljellä. Sivulauseessa hän mainitsee Guernsey Literary and Potato Peel Pie Societyn, joka herättää Julietin kiinnostuksen.


“Will Thisbee was responsible for the inclusion of Potato Peel Pie in our society’s name. Germans or not, he wasn’t going to go to any meetings unless there were eats! So refreshments became part of our agenda. Since there was scant butter, less flour and no sugar to spare on Guernsey then, Will concocted a potato peel pie: mashed potatoes for the filling, boiled beetroot for sweetness, and potato peelings for the crust. Will’s recipes are usually dubious, but this one became a favourite.”

Kirje Amelia Maugeryltä Julietille.


Kirjeissä ja sähkeissä kuuluvat useat äänet: kirjakerhojoukko, muut guernseyläiset, Julietin hyvä ystävä, kustantamon henkilökunta ja kosioretkellä oleva charmantti amerikkalaispohatta, Julietin itsensä lisäksi. Kirjemuodon seurauksena asioista kerrottiin hiukan eri tavalla: usein etsitään hyviä tai hauskoja puolia hankalista tilanteista, vitsaillaan, kevennetään raskaita tuntoja. Kun kirjoitellaan kirjeitä, ei haluta toisen osapuolen huolestuvan tai masentuvan. Tyypillistä Keep calm and carry on -meininkiä. Kirjeistä löytyy silloin tällöin myös vilaus samasta tapahtumasta useammasta perspektiivistä. Itseironiasta ja huumorista ei ole puutetta, vaikka välillä puhutaan myös vakavammista aiheista, kuten sodasta, lasten lähettämisestä yksinään mantereelle, kuolemasta, miehityksestä, nälästä, puutteesta ja natsien orjatyöläisistä. 


“Some of the Todt workers were kept down on the common, behind a wire fence – they were white as ghosts, covered in cement dust; there was only one water standpipe for over a hundred me to wash themselves. Children sometimes went down there. They would poke walnuts and apples, sometimes potatoes, through the wire for the Todt workers. There was one who did not take the food – he came to see the children. He would put his arm through the wire just to hold their faces in his hands, to touch their hair.”

Kirje Amelia Maugeryltä Julietille.


The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Societyn Guernsey on todella idyllinen, hiukan kiiltokuvamainen paikka, joka on miehityksen vuoksi säästynyt pommituksilta, toisin kuin Julietin Lontoo. Kirjasta huokuu rakkaus Guernseyn luontoon ja maisemiin, sekä saaren mielenkiintoiseen historiaan, johon vilkaistaan henkilöhahmojen kaleidoskoopin lävitse. Kirjeenvaihto tuo Julietin viimein Guernseylle kirjakerholaisten vieraaksi. Kirjeissä kuvaillut paikat ja henkilöt muuttuvat konkreettisiksi, elämä kevenee ja syvenee.

Huumorin ja historian lisäksi kirjassa on aimo annos romantiikkaa ja eksentrisyyttä, sekä pikkuisen mysteeriä ja jännitystä. Kirjojen ja kirjallisuuden rakastajat löytävät itsensä näiltä sivuilta: puhutaan kirjallisuuden merkityksestä, lempikirjailijoista, kirjannälästä, eri näkökulmista, kirjakokeiluista, kirjakaupoista, kirjan kirjoittamisesta, kritiikistä ja sen sellaisesta.


“Now, about Markham V. Reynolds (Junior). Your questions regarding that gentleman are very delicate, very subtle, very much like being struck on the head by a mallet.”  

Kirje Julietilta Sophie Strachanille.


Olotila kirjaa lukiessa ja heti sen jälkeen oli sellainen, kuin olisi huonolla säällä sisällä lempinojatuolissa lämpimään vilttiin kääriytyneenä kaakaokuppi kädessä katsomassa Neiti Marplea. Aioin muuten osallistua Potato Peel Piella Lurun Lue ja syö -haasteeseen, ennen kuin huomasin kirjan web-sivulla olevan reseptin yhteydessä seuraavan:

 “I warn you, it tastes like paste. The more authentic it is, the nastier.” 

 Eli ei kiitos tällä kertaa.