Friday, August 30, 2013

Into the deep

Huhhaipakkaa - ihanaa, että on viikonloppu! Työkiireistä en viitsi enää edes vikistä, sama virsi tulee soimaan toistolla ainakin ensi vuoden puoleenväliin saakka. Toisaalta hyvä niin: vihdoinkin pitkän ja tuskallisen työn hedelmät alkavat näkyä, vaikka poiminnassakin on toki hommansa!

Viikko toi sentään jotain kivaakin: söpön ja hauskan surffariavustajan pahimpaan kiireeseen :D (Toivottavasti kukaan ei loukkaannu. Tuli kuitenkin ihan aidosti sydämestä!) 

Kaunis kiitos kaikille edellisessä postauksessa äänestäneille: seuraavaksi tartun siis The Museum Guardiin. Jännä niin, sillä kirja olisi itselleni ollut varmaan samalta listalta viimeinen yksinkertaisesti siksi, että minulla ei ole siitä minkäänlaisia ennakko-odotuksia! 

Sunnuntaina arvotaan satas-arvonnan voittaja ja ensi viikolla on ohjelmassa pari kirjablogitempausta, joihin olen päättänyt ottaa osaa. Niistä enemmän muutaman päivän kuluttua. Kiirettä pitää siis blogissakin! Uutta, ihanaa teetäkin on laatikkokaupalla, mutta mistä aika postaamiseen? Lupaan kyllä, että tänne tulen niistä hehkuttelemaan, sillä sen verran innoissani olen kyseisistä löydöistä.

Perjantain kunniaksi taas hiukan mereneläväisiä Shark Bayn suunnalta. Itse visualisoin mielessäni olevani tuo hiekan rauhaan piiloon kaivautuva stingray, ainakin tämän viikonlopun ajan...



sannabanana
Ihailtavaa innokkuutta! Photo: (C) Loz Hillary 2013 

sannabanana
Valaatkin ovat täällä nyt! Photo (C) Loz Hillary 2013.

sannabanana
Moikka! Photo: (C) Loz Hillary 2013.

sannabanana
Manta ray nappailemassa planktonia ja pikkukaloja. Photo: (C) Loz Hillary 2013.
video
video


Video footage: (C) Loz Hillary 2013.


Oikein mukavaa viikonloppua!

Tuesday, August 27, 2013

Ja mitäs sitte?

Nyt on sellainen olo, etten oikein tiedä mihin seuraavaksi tarttuisin. Jotakin kepeämpää kaipaan yhä, toipuakseni Brick Lanesta.  Siispä ajattelin delegoida päätöksenteon toisaalle, eli tietenkin teille! Omasta hyllystä löytyvät vaihtoehdot osittaisine takakansiteksteineen ovat alla:


Susan Duncan: Salvation Creek 

Omaelämäkerrallinen, selviytymistarina, sea change, aussikirjailija.

"At 44 Susan Duncan appeared to have it all. Editor of two of Australia's top-selling women's magazines, a happy marriage to a kindered spirit, a jetsetting lifestyle covering stories from New York to Greenland and rubbing shoulders with Hollywood royalty, she was living large in every way. The world was her oyster.

But when her beloved husband and brother die within three days of each other, her glittering life shatters. In shock, she zips on her work face, climbs back into her high heels and soldiers on - until one morning eighteen months later when she simply  can't get out of bed."


Rachel Johnson:  Shire Hell

Humoristinen, satiirinen, onkohan tämä chick-litiä?, kirjoittanut myös Notting Hellin.

"Mimi and Ralph have left social climbing, pushy parenting and their marital problems behind them in London, and moved west to the bucolic green depths of the country. 
Or so they thought. Yes, there's mud and masses of fresh air, plenty of handsome hayseeds and there's Rose, Mimi's new best friend and Dorset's answer to Martha Stewart. But what should be Shire Heaven is, it turns out, just as tricky to navigate as Notting Hell."


Karen Connelly: One Room in a Castle

Omaelämäkerrallinen, reissukirja, soul searching?, kanadalaiskirjailija.

"This is a book of intimate letters written to you, the reader. It is also a book of stories, and of poetry, leading you from an extraordinary love affair in the mountains to a woman's search for her sister. You will wander through the rural Mediterranean to a field of stones and olives, where the writer unexpectedly finds home."


Howard Norman: The Museum Guard

Amerikkalaiskirjailija, en oikein osaa olettaa tästä mitään edes takakansitekstin perusteella, mutta tykkään kovasti museoista :)

"DeFoe Russet...is a 30-year-old museum guard in this small (only three rooms) gallery, and unlikely outpost of culture in Nova Scotia. The other guard is his unreliable uncle Edward, who has up to this point been not only guard but a guardian, since DeFoe's parents were killed many years earlier in a Zeppelin crash."


Lindsey Kelk: I Heart New York

Chick-litiä ihan varmasti :-)

"When Angela catches her boyfriend with another woman at her best friend's wedding, she's heartbroken and desperate to run away. With little more than a crumpled bridesmaid dress, a pair of Louboutins, and her passport in hand, Angela decides to jump on a plane for ... NYC!"



Lupaan totella käskyjänne kuin marionetti, eli heti kun tällä hetkellä lukemani kirja on lopussa, tartun siihen kirjaan, johon minua on kommenttikentässä yllytetty ottamaan seuraavaksi käsittelyyn.  

(Ja hemmetti, on sen verran myöhä, että suomi taas reistaa, eli tuo viimeisin lause on takuulla väärin, mutta miten!?)



Kuvituksena viikonlopun rantaa - laskuveden jättämiä jellyjä ja talvimyrskyn kasaamaa merilevää.



sannabanana
Näitä nättejä  nuljaskoita jäi laskuvedeltä jäkeen muutamia.

sannabanana
Rantaa vasemmalle...

sannabanana
...ja oikealle.

sannabanana
Merileväröykkiöitä. Vesikin oli levää mustanaan.
 

Ahtaanpaikankammoa

Onpa vaikeaa kirjoittaa tästä kirjasta. Lukukokemukseni oli nimittäin sen verran erikoinen. Monica Alin Brick Lane on istunut hyllyssä odottamassa lukuvuoroa jo jonkin aikaa. Tiesin, että hyvä kirja on kyseessä, mutta odottelin 'oikeaa hetkeä'. Mitä sitten tapahtui?

Tartuin kirjaan ja aloin lukea: pienessä, perinteisessä kylässä Nazneen syntyy itäpakistanilaiseen perheeseen vuonna 1967, ennen Bangladeshin valtion syntyä, toiseen todellisuuteen. Kohtalo ohjaa kaikkea: ihmisen on tyydyttävä osaansa, hyväksyttävä, joustettava, purtava aikaa, annettava olla, kuunneltava niitä, jotka tietävät paremmin. Hiukan myöhemmin järjestetään avioliitto, joka kuljettaa nuoren Nazneenin vanhemman aviomiehensä mukana Lontooseen, siihen toiseen todellisuuteen, jossa mikään ei tunnu tutulta. Nazneenilla on aikaa ajatella. Kerrostalokopissa ei ole juttukavereita, pitää pestä pyykit, laittaa ruokaa, pyyhkiä pölyt ja huolehtia miehen hyvinvoinnista. Ikkunasta näkyy vain vierautta, ulos ei ole tarvetta mennä, kun mies ostaa, tuo ja vie. Luppoaikana ajatukset lähtevät liikeelle, lapsuuteen, Hasina-siskoon, joka uhmasi kohtaloa, ja karkasi miehen kanssa; äitiin, joka pestiin ja haudattiin. Onneksi Nazneen on hyvä tytär ja vaimo, ottanut äidiltään opiksi odottamisen ja vastaanottamisen hyveet, toisin kuin Hasina, joka teki jotain muuta.



Ali, M. Brick Lane. Black Swan, London 2004 (2003).


Kirjan lukeminen vei aikaa. Minä ahdistuin ja miltei masennuin. Alun lukukokemus oli minulle intensiivinen, väsyttävä, tosi. Niin loistavasti Ali kuvaa uuden maahanmuuttajan arkea lähiökaksiossa. Kello tikittää, huonekalut kaatuvat päälle, ulkona suuri tuntematon, ja sisällä ei taitoja tai keinoja kohdata sitä. Elämässä on mies, jonka hiukset ja nenäkarvat on leikattava, samoin jalkojen kovettumat. Miehellä on suuria suunnitelmia, uskoa, innostusta, kunnes... Ja taas. Ja taas. Ja taas. Ja mies muuttuu, koko elämä muuttuu. Lähiössä on toki muitakin lähes saman kokeneita, aikaisemmin Lontooseen tulleita 'Bengalin tiikereitä'. Kaikilla on oma tapansa selviytyä suuresta muutoksesta kulttuurien puristuksissa. On pihan yli ulottuvaa sosiaalista verkostoa, tiukkaa kontrollia, juoruja, ikkunaverhojen heilahtelua, ulkopuolisen yhteiskunnan käsittämättömyyttä, paheksuntaa, hyväksyntää ja irtiottoja. Tulee myös lapsi, suru ja lisää lapsia.

"Regular prayer, regular housework, regular visits with Razia. She told her mind to be still. She told her heart, do not beat with fear, do not beat with desire."


Mutta ei maailmakaan pysy samanlaisena, varsinkaan, kun on maailmoja maailmojen sisällä. New Yorkin tornitalot romahtavat ja monet asiat näyttäytyvätkin erilaisessa valossa. Ja sitten on vielä nuoret, jotka ovat  kuin marsilaisia muualla kasvaneille vanhemmilleen, mutta myös erilaisia brittien silmissä. Sukupolvien väliset kuilut vain ammottavat.


"His father saw him in a pub with a white girl. He was just walking down the street and there they were in the window, drinking and everything in full view. You'll recognize the boy next time you see him. He has two black eyes."

Luin tipoittain, ja aina kun en lukenut, oli tunne, että kansien sisällä Nazneen odottaa - tapansa mukaan puuduttaen tuskansa ja näennäisen tyynenä - seuraavaa hetkeä jolloin tartun taas kirjaan ja jatkan kuuntelemista. Lukukokemus oli niin vahva, etten samanmoista ole aikoihin kokenut. Yritin analysoida syytä. Johtuiko se siitä, että asuin nuorena Lontoossa samalla alueella, täysin sokeana tällaisille yhteiskunnallisille asioille, joita kirjassa käsitellään? Tunsinko jonkinlaista häpeää siitä, että innoissani hyppelehdin alueen ravintoloihin ja kauppoihin, joista sai edullisesti hyvää ruokaa ja ainekset curryyn? En edes ajatellut.
Vai olivatko kyseessä yksinkertaisesti Alin sanat, hänen taitonsa rakentaa ilmapiiri huoneineen miltei käsinkosketeltavaksi, ojentaa tarjottimella kurkistus toiseen kulttuuriin, tapaan olla ja ajatella, perinteisiin, jotka istuvat syvällä, ovat itsestäänselvyyksia niille toisille?


"She had been here a few times with Chanu, later in the day when the restaurants smelled of fresh boiled rice and old fried fat and the waiters with their tight black trousers stood in doorways holding out menus and smiles. But now the waiters were at home asleep, or awake being waited on themselves by their wives who only served and were not served in return except with board and lodging and the provision of children whom they also, naturally, waited upon."


Puolivälinjälkeiset tapahtumat onneksi höllensivät otetta, vaikka olinkin tavallaan pettynyt. Noiden epäsovinnaisten (oletus!) tapahtumien jälkeen kirja tuntui enemmän fiktiolta, tarinalta, jota voi vain lukea mielenkiinnosta. Loppu tuntui kuristavan alun jälkeen jopa hiukan lapselliselta, helpolta, epärealistiselta. Mietin, mitä jos kaikki olisi jatkunut edeltävään malliin, miten sellaiselle ihmiselle sellaisessa tilanteessa olisi käynyt? Ja kuinka monta naista elää suurkaupunkien lähiöissä sellaista elämää vuosikaudet, loppuelämänsä? 


"Nazneen dropped the promotion from her prayers. The next day she chopped two fiery red chillies and placed them, like hand grenades, in Chanu's sandwich. Unwashed socks were paired and put back in his drawer. The razor slipped when she cut his corns. His files got mixed up when she tidied. All her chores, peasants in his princely kingdom, rebelled in turn. Small insurrections, designed to destroy the state from within."


Nazneen saa yhteyden Hasinaan ja alkaa hidas kirjeenvaihto. Toinen paljastaa sielunsa, toinen kykenee vain ulkokuoreen. Nazneenin kirjeitä lukija ei näe, mutta Hasinan kirjeiden kautta avautuu näkymä maahan ja todellisuuteen, jonka Nazneen jätti taakseen. Kumpi on onnellisempi, missä on parempi elää ja olla, millaisia mahdollisuuksia on edessä paikasta riippuen? Onko oikein ottaa riski, tarttua kiinni mahdollisuuksiin ja unelmiin, muuttaa kohtaloaan?


"Amma hugged her fiercely. She took Nazneen's wide face between her two palms and spoke to her: 'If God wanted us to ask questions, he would have made us men.'"


Voimakkaan lukukokemuksen jälkeen on vaikea pukea mitään sanoiksi. Tässä kirjassa on paljon tavaraa kultuurienvälisestä kanssakäymisestä ja törmäyksistä, siirtolaisuudesta, ikävästä, rasismista, asettumisesta, assimilaatiosta, toisen polven siirtolaisuudesta, uskonnosta (islamista), avioliitosta, rakkaudesta, salaisuuksista, ystävyydestä, sukupuolirooleista, vanhemmuudesta, aktivismista ja toiseudesta. Minuun osui ja upposin, varsinkin kirjan alkupuolen vietin täysin pinnan alla, Alin pauloissa.

Sunday, August 25, 2013

Jyväskylää pinnan alta ja päältä

Minua alkoi Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät kiehtoa heti, kun luin kirjan nimen Atenan sivuilta kirjan ilmestyttyä. Osa-, tai oikeastaan pääsyynä mieleenpainuvuuteen oli tietenkin se, että Jyväskylässä on tullut aikoinaan kulutettua yliopistonpenkkiä sporadisesti ja sen seurauksena kaupunkiin liittyy voimakkaita muistoja nuoren aikuisuuden ajalta. Ainakin itselleni käy helposti niin, että kuvittelen kirjan merkitsevän enemmän, tai lukukokemuksen tuntuvan erilaiselta, jos on itse liikkunut kirjan maisemissa. Voi ollakin. Kolme vuotta on kirja siis kummitellut jossakin mielen uumenissa, ja vihdoin lomalla sain sen hyppysiini kirjakaupan alessa. Kirjahan oli luonnollisesti ahmittava siltä seisomalta.


Jääskeläinen, P.I. Harjukaupungin salakäytävät. Atena, Jyväskylä, 2010.



Olli Suominen, Jyväskylän harjun kupeessa perheineen asuva kustantaja, on edennyt urallaan ja elämässään normien ja odotusten mukaisesti. Työn ja perheen täyttämä arki alkaa kuitenkin laajentua, kun Olli liittyy Facebookiin ja sitä kautta puolivahingossa elokuvakerhoon. Miehen elämässä on muutenkin kriisin paikka: kustantaja Suominen herää keski-ikäisyyteensä. Miten tässä näin kävi? Naimisissa, lapsi, omakotitalo, työkiireet - kaikki alkaa tuntua hiukan väljähtäneeltä. Hajamielinen kriiseilijä unohtaa sateenvarjojaan ympäri kaupunkia, välttelee Jyväskylän Klubin herrasmiesjäseniä ja liikuttuu salaa elokuvateatterin pimeydessä.  


"Loputekstit.
Olli ja pari muutakin katsojaa jäivät istumaan hämärään. Hyvä elokuva jätti jälkeensä mielentilan, joka oli kuin viiniä. Sitä kannatti maistella ennen kuin kiirehti takaisin arkeen."


Sitten kuvioihin astuu Kerttu Kara, kuuluisa kirjailija, ja Ollin nuoruudenystävä. Eikä mikään ole sen jälkeen enää entisellään. Harjukaupungin salakäytävissä seikkaillaan elokuvien, unien ja nuoruudenmuistojen vuorotellessa Ollin arjen kanssa. Mitä silloin joskus tapahtuikaan? Tourulan Viisikko vietti seikkailuntäyteisiä kesiä keskenään, mutta heidän kasvaessaan leikit muuttuivat. Viimeinen kesä oli tulvillaan orastavaa rakkautta, mustasukkaisuutta, salaisuuksia, ja jotakin julmaa, jota ei tehnyt mieli muistella. Viimeisen kesän tapahtumat tulevat kuitenkin ajankohtaiseksi Ollin elämässä, sillä jotakin odottamatonta ja painajaismaista tapahtuu samalla kun Facebook-ystäviä kertyy. Menneet pulpahtavat pinnalle ja Ollin perhe siirtyy taka-alalle. Onko Kerttu kaiken takana, vai vain viaton pelinappula niin kuin Ollikin? 


 "Kuten niin monena aamuna ennenkin, hän ajatteli, että tuttuuden tunne on harhaa. Ihmiset luulevat tuntevansa toisensa läpikotaisin, kun ovat eläneet vuosia yhdessä. Todellisuudessa ihmiset muuttuivat sitä vieraammiksi toisilleen, mitä pitempään he yhdessä elivät."


Huh, minä rimpuloin salakäytävien tapahtumien lumoissa ja halusin kuollakseni tietää, mistä loppujen lopuksi oli kyse. Juonen vetovoiman ansiosta annoin anteeksi muutamat tapahtumien pienoiset epäuskottavuudet ja ärsyttävyydetkin: imaginääripartikkelit, eli M-hiukkaset, Facebookin hallitsemattomuuden, cinemaattisuuden selittelyn, ja sen, ettei yhteydenotto poliisiin, tai kehen tahansa muuhun ihmiseen tukeutuminen, käynyt realistisena vaihtoehtona mielessä, vaikka tapahtumat yltyivät hengenvaarallisiksi. Kuvittelisin Ollin tilanteen aiheuttavan viileimmälle viilipytyllekin huomattavasti enemmän angstia, vihaa, pohdintaa ja hengenahdistusta, kuin mihin kirjassa ryhdyttiin.


"Kaikki ajatukset putoilevat koloihin ja halkeamiin. 
Jäljelle jää kieppuva tunne, samanlainen jonka hän vuosia sitten koki Lounaispuiston Pojanpääkarusellissa. Muisto koskettaa viileänä kuin kauniin tytön käsi."


Lukiessani nautin sellaisen erittäin tylsän ja tavallisen arjen liimautumisista unenomaisiin ja hiukan maagisiin tapahtumiin. Kirjan alkua lukuunottamatta jännitystä ei puuttunut, eikä yllätyksellisyyttä. Kokonaisuudessaan kirja olikin aivan erilainen, kuin olin kuvitellut tai mitä ensimmäiset sata sivua antoivat olettaa. Kansien väliin on saatu mahtumaan hurjasti kaikenlaista: kasvutarinaa, dekkaria ja fantasiaa mielenkiintoisin kääntein ja lisämaustein. Kirjan loppuun päästyäni teki mieli lukea se heti uudestaan, sillä lopun valossa kaikki edeltävä tuntuikin hiukan erilaiselta, erityisesti ne osat, jotka tuntuivat ensilukemalla hiukan yliluonnollisilta.

Jännänä jippona kirjalle on tehty kaksi loppua, rouge ja blanc, joista toiseen on jokaisen kirjan lopussa linkki. Minun kirjassani on rouge-loppu, jonka odottamattomasta rankkuudesta kyllä pidin. Tätä postausta naputellessa kävin lukemassa blancin, joka vaikutti hiukan sekavammalta. Tunne saattoi kyllä johtua siitä, että kirjan lukemisesta on jo kulunut kuukausi.  

Sallan lukupäiväkirjassa tämä kirja luettiin myös hiljattain. Salla kirjoittaa mielenkiintoisesti siitä, kuinka toisella lukemalla kirja ja henkilöt aukenivat eri tavalla. 

Jyväskylä- ja elokuvafiilistelyyn kirja on muuten mainio!

Saturday, August 24, 2013

Satanen

Sadan lukijan raja tuli täyteen hiukan aikaa sitten. Mitä se sitten merkitsee - en ollenkaan tiedä. Jotenkin on kuitenkin sellainen olo, että jotain pitäisi juhlistaa. Eli juhlistetaan sitä pienellä arvonnalla.  Raakuuttani kelpuutan arvontaan osallistujiksi ainoastaan rekisteröityneet lukijat ja yhden arvan saa kommentoimalla tähän viestiin.


Satas-arvonnan voittaja saa omakseen envirosaxin kassin. Kyseiset kassit on kestäviksi ja hyviksi todettu jatkuvassa käytössä. Meillä envirosaxit ovat toimineet ostoskasseina, jumppakasseina, ranta- ja uimakasseina, pakkauskasseina matkalaukuissa, sekä tietenkin kirjastokasseina. Ohuilla kasseilla voi kantaa huoletta 20 kiloa (kirjoja) ja ne saa taiteltua siistiksi rullaksi. Minulla on aina kassi tai pari käsilaukussa valmiina töihin. Epäesteettisissä kuvissa esiintyy meidän kuusi vuotta vanha nallekassi edestä ja takaa. Sillä on raahattu päivittäin tavaraa sinne sun tänne, sitä on pesty käsin ja koneessa, ja se on kuivunut useaan otteeseen tulikuuman auringon alla. Aivan hienoista ohentumista ja haalistumista on havaittavissa, mutta uskomattoman pitkään kassi on meitä palvellut, ja saumat ovat vielä ihan kohdallaan! Samanlaisen kassin, paitsi uuden, saa kisan voittaja. (Webbisivulla on hienoja malleja esillä, anteeksi, meiltäpäin ei kaikkia noita uusia upeuksia vielä saa.) 


Söpö nalle.

Toisella puolella kavereineen/perheineen.


Voittaja saa myös tuubillisen papaijasalvaa. En muista, olenko jo tehnyt aussi-ikonipostausta papaijasalvasta? Jos en, sellainen täytyy tehdä, sillä jokainen pikkuaussi tietää, että papaijasalva auttaa ihan kaikkeen: rohtuneisiin huuliin, kuivaan ihoon/kantapäihin, ihottumaan, hyönteisten puremiin, vauvojen peppuun ja niin edelleen. Papaija on luonnostaan antiseptinen ja hellävarainen kosteuttaja ja parantaja. Kyseistä merkkiä en ole vielä itse kokeillut, mutta hyvältä se kuulostaa.


Papaijavoidetta onnekkaalle voittajalle.


Voittaja arvotaan sunnuntaina 1 syyskuuta puolenpäivän aikaan. 

Onnea matkaan! 


Niin, ja oikein paljon tervetuloa uudemmille blogin lukijoille. Vanhemmille lukijoille myös kiitos, että olette viihtyneet mukana ja ehtineet kommentoidakin <3

Friday, August 23, 2013

Aussie icon - pt 5

"Swag:
1. Rolled up bedding and belongings as carried by a swagman.
2. A covered bedroll made from canvas.
3. An unspecified, but large number.

Swagman: 
A drifter, tramp or hobo who carried his possessions in a swag. Also a swaggie."

From: Miller, J. The Lingo Dictionary of favourite Australian Words and Phrases. Exisle Publishing, Wollombi, 2012 (2009).


Edetään taas Aussi-ikonien sarjassa. Tämän, sekä Australiasta että Uusi-Seelannista tutun härpäkkeen kanssa olen tehnyt tuttavuutta useaan otteeseen sen jälkeen, kun muutin outbackin laitamille. Tai siis itärannikon oikeista kaupungeista katsoen suoraan sanottuna outbackiin.

Vettähylkivästä puuvillakankaasta valmistettu patjan, makuupussin ja teltan risteytys sai alkunsa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa, kun työttömät miehet reissasivat jalkapatikassa ympäri syrjäseutujen maa- ja karjatiloja mitä tahansa työtä, tai kultaa, etsien. Swagiin mahtui vaatteita, peitto, patja ja muita tykötarpeita, sen sai helposti rullalle ja heitettyä selkään tai kärryjen kyytiin. Asettua pystyi mihin vain: swag-rulla vain auki ja koti oli siinä. Kun työsuhde loppui, rullattiin peti taas kasaan ja matka jatkui. 

Ankeasta alustaan huolimatta, tai juuri sen vuoksi, swaggiet ja swagit ovat sellaisia nostalgisia australialaisia muistoja menneiltä ajoilta, jotka iskevät eurooppalaisen Australian synnyn ytimeen muutaman muun symbolin mukana. Swag on pääosassa muun muassa Australian epävirallisessa kansallislaulussa, eli Banjo Patersonin Waltzing Matildassa,, josta löysin muuten hauskan 'savianimaatioversion' youtubesta (itse laulu alkaa jossain kolmen minuutin paikkeilla):





Swagit eivät kuitenkaan kuulu vain menneisyyteen, vaan niitä on kehitelty vuosien varrella ja yhäkin Australiasta löytyy useampi swag-valmistaja (osviittaa valikoimasta esim täällä). Nykyään swagejä on useanlevyisiä, erilaisilla patjoilla, hengittävillä verkko-ikkunoilla varustettuina, telttaputkilla ja niin edelleen. Oma mallini on aika askeettinen ja hankittu ennen kuin hienouksia oli ainakaan täällä saatavilla. Jäykästä kankaasta valmistettu swag pysyy koholla ilman mitään tukiakin, eli vaikka vetäisi vetoketjun kokonaan kiinni, pystyy sisällä hengittämään kuin mini=teltassa.


sannabanana
Rullattuna.

sannabanana
Klipsilukoilla kätevästi kiinni.

sannabanana
Päihin voi halutessaan pujottaa narun ja sitoa puuhun kiinni niin kuin teltan.

sannabanana
Avattuna. Sisään makuupussi tai peitto ja lakanat, kesällä vain lakana.

sannabanana
Käärme-, vesi- ja hämiskammoiset voivat nostaa swaginsä maantasosta tällaiselle alustalle.


Swagit otetaan usein mukaan retkeillessä, sillä ainakin outbackissä retkeily ei tarkoita reppuretkeilyä, vaan paikasta toiseen liikutaan nelivetoautolla, johon sitten saakin mahtumaan aika paljon kampetta ja mukavuuksiakin. Parhaat unet olenkin monesti saanut nuotion lämmössä erämaassa, valosaasteen ulottumattomissa, satumaisen laajan ja runsaan tähtitaivaan alla.

Thursday, August 22, 2013

Tuhat ja yksi yötä...

...on edessä töitä ennen joulua. Tai ainakin tuntuu siltä. Yksi syy, miksi kovasti pidän työstäni on se, että päivät ovat kovin harvoin samanlaisia. Ja siitä samasta syystä seuraa sitten ennalta-arvaamattomat työmäärät ja -ajat, kriisinpoikaset, kiire, loppumattomalta tuntuva odotus, diplomaattiset neuvottelut ja leimahtelevat (risti)riidat. Nyt on kriisiä ilmassa ja me muurahaiset kipitämme sinne tänne korjaten ja paikaten, ilmaa nuuskien, riskejä ottaen ja tulevaisuutta tunnustellen. Onneksi on sentään kirjat (ja blogi), joihin voi paeta ajattelemaan jotain ihan muuta! 

Taas tuntuu, että päivän ainoa terveellisen hiljainen hetki pääkopassani on aamulla teekupin ääressä. Teehetkistäni pidän siis kiinni kynsin, hampain. Viime viikkoina kannussa on hautunut Lupician Aladin, jossa on paljon mieliaineksiani tuoksujen suhteen. Srilankalaista vihreää teetä ja piparminttua, sitruunan- ja appelsiininkuorta ja jasmiininkukkia. Lupician web-sivulla teen kuvaus on hiukan niin ja näin, sillä ainakaan oma teeni ei ollut kovin tiukkaan kierrettyä gunpowderia ja sitruksetkin oltiin kuvauksesta unohdettu. Mutta emme viilaa pilkkua, sillä tee on hyvää ja kaunista katsella. Piiloaineksia ei ole, vaan kaikki osaset ovat silmien edessä esillä reilun kokoisina 'kimpaleina'. Sitruskuoret näkyvät ja maistuvat selvästi, samoin teen ja piparmintun lehdet sekä tuoksuvat jasmiininkukat. Kiehuva vesi saa aromit aukenemaan, haudutusaika on lyhyt ja tee raikasta (piparminttu ja sitrukset) ja kukkaista (jasmiini). Vihreä tee on sellainen tasainen alusta näille ekstroille. Tämä on maistunut minulle aamuin illoin. Ihana kymmenen minuutin pakomatka hullunmyllystä.



sannabanana
Rehellisen teen itsepaljastus.

sannabanana
Ja sama yltä.

Tuesday, August 20, 2013

Pimeässä metsässä

Voi, kuinka ihastuinkaan tämän kirjan nimeen heti sen nähtyäni: Sateeseen unohdettu saari. Satu Mannisen runokokoelmaa lukiessani en voinut karistaa mielestäni Michael Cunninghamin The Hoursia. Molemmissa Virginia Woolf on vahvasti läsnä ja molemmissa kummittelee Mrs Dalloway. 

Mannisen runoteoksessa runoilija käy unenomaista dialogia Woolfin, tai pikemminkin oman Woolf-tulkintansa, kanssa. Minulle runot muodostivat ikään kuin pyhiinvaelluksen Suomesta sateeseen unohdetulle saarelle, Woolfin luokse Englantiin; matkan nykypäivästä aikaisempaan, joka näyttäytyy heijastumina ja kuvitelmina.



Manninen, S. Sateeseen unohdettu saari. Gummerus, Helsinki, 2007.



"Metsän reunasta alkaa huone,
maisematapetin illuusio, on aina syksy.
Kirjoituspöydän ääressä leikimme toimistoa,
paperipinot kasvavat kattoon asti. Taittelen arkeista lennokkeja,
lentokone lentää metsän yli. Piirtelet silmiä papereihin,
kymmenittäin kiiluvia silmäpareja pimeässä metsässä."

(Ote: I, sivu 13)


Näissä intensiivisissä runoissa (meinasin kirjoittaa 'unissa', ja siltä minusta tuntuikin) on jotain tummaa, synkkää, pelottavaa, karmivaa, tuhoisaa, suorastaan raakaa, mutta myös pilkahdus ihmisen, luonnon ja hetkien herkkyyttä ja särkyvyyttä. Valoisimmillakin hetkillä paino, varjo ja ympäröivän maailman väärinymmärrykset tuntuvat kuitenkin olevan aina läsnä.


"On yksinäistä elää saarella kuin kuningatar.
Silitetty valkopuseroinen nainen joka ei löydä siltaa, vain vettä.
Istun hypnotisoituna tuolissa, pääni päällä ilmaa, ei kattoa,
minuun sataa ja tuulee lakkaamatta."

(Ote: II, sivu 20)


Minua Sateeseen unohdettu saari säväytti ja piti tiukasti tiheän tunnelmansa vankina. Näillä sivuilla on voimaa.


(Kiitos norjalaiselle mesenaatille kirjasta!) 


Sunday, August 18, 2013

Sharky Sunday

Ei sitten mennyt putkeen tämä sunnuntaikaan, nyt onneksi vain naurattaa! Tyttönen päätti lukita itsensä ja isänsä talon ulkopuolelle poissaollessani. Kun sitten olivat jollakin konstilla murtautuneet sisään, lukitsi hän hetken kuluttua 'vahingossa' itsensä huoneeseensa eikä osannutkaan sitten avata lukkoa. Tässä vaiheessa palasin takaisin kotiin ylimääräisistä työhommista. Silmissä oli visio muutaman tunnin totaalirentoutumisesta teekupin ja kirjan kanssa ennen illallistärskyjä, mutta jouduinkin tiirikkahommiin. Lopulta koko lukko oli ruuvattava ovesta irti ja sitten laitettava takaisin, sillä seurauksella, että illalliseltakin myöhästyin. Mutta tarinan opetus otettiin nöyränä vastaan ja tulevaisuudessa lukon kanssa ei enää leikitä. Yllättävää muuten, että kesti näin monta vuotta ennen kuin tuo lukko alkoi kiinnostaa!

Shark Baystä saapui sunnuntain sulostukseksi taas kaipuuta aiheuttavia kuvia. Ensin ne äkäisemmät kaverit:


sannabanana
Photo (c) Loz Hillary 2013

sannabanana
Photo (c) Loz Hillary 2013

sannabanana
Photo (c) Loz Hillary 2013


Ja sitten leppoisammat:



video
video

 Video footage: (c) Loz Hillary 2013


Alemmassa videossa esiintyvä ujo, suloinen pullero on uhanalainen merilehmä. Pikkuisessa Shark Bayssä asustaa 10% koko maailman merilehmäkannasta! Merilehmät ovat muuten ainoat kasvissyöjät kaikkien meressä elävien nisäkkäiden joukossa. Lisää merilehmäinfoa esim täällä.

Saturday, August 17, 2013

Pulahdus tarinameressä

Kuvia tuli otettua lomalla niin valtavasti, että taidan kärsiä jonkunlaisesta kuvaähkystä. Valtavankokoiset kansiot vain pullistelevat koneella, lamaannuttavat ja hämmästyttävät. Mieli ei siis ole tehnyt näpsäillä edes kirjankansikuvia, minkä vuoksi kirjapostaukset laahaavat aika pahasti jäljessä. Tämän kansikuvan nappasin kuitenkin jo koneessa, ja vieläpä business-luokan luksuksessa, jonne 'jouduimme' jatkolennolla Shanghaista, kun Suomessa olivat lentokentällä sählänneet lentomme (tai paremminkin laukkumme). Potentiaalinen kauhutilanne muuttuikin siis onneksi oikein mukavaksi. Lento sujui mukavasti makuuasennossa lueskellen, välillä herkutellen ja samalla miettien, että kyllä varmasti sittenkin kannattaisi pulittaa se ekstra ja matkustaa business-luokassa, ainakin pitkillä lennoilla.


sannabanana
Rushdie, S. Haroun and the Sea of Stories. Granta Books, London, 1991 (1990)

Rushdien Haroun and the Sea of Stories kurvasi lukulistalle muutama vuosi sitten parin ystävän suositusten perusteella. Sain kuitenkin ensiksi hyppysiini Harounia seuraavan Luka and the Fire of Lifen, johon ihastuin ikihyviksi. Siksi odotukset olivat tämänkin suhteen korkealla.

Samoin kuin myöhemmin syntyvä  pikkuveli Luka, Haroun, hänen isänsä Rashid Khalifa (aka Shah of Blah) ja äitinsä Soraya asuvat niin surullisessa ja ankeassa kaupungissa, että jopa sen nimi oli asukkailta unohtunut. Elämä ei kuitenkaan ole kurjaa, kun isän nimi on Shah of Blah, tämä kun taitaa tarinoinnin niin, että häntä kutsutaan tilaisuudesta toiseen kertomaan vangitsevia ja henkeäsalpaavia juttujaan. Harounin kotona lauletaan, nauretaan ja kerrotaan tarinoita. Koska edessä on vaalit, ovat poliitikotkin jälleen kerran huomanneet Rashid Khalifan taidot, ja haluavat kuljettaa tätä tilaisuudesta toiseen saadakseen kansan puolelleen. Kun Shah of Blah on töissä tarinaniskijänä, naulitsee yläkerran virkamiesmäisen vakava ukko silmänsä Sorayaan ja kertoo hänelle, kuinka elämä ei suinkaan ole mikään hauska vitsi, ja kuinka aviomies, joka kulkee pää pilvissä ja kertoo tarinoita (jotka eivät ole edes tosia!), on täysin typerä turhake. Sorayan laulu lakkaa, mutta Rashid on liian kiireinen huomatakseen.


"'Khattam-Shud,' he said slowly, 'is the Arch-Enemy of all Stories, even of Language itself. He is the Prince of Silence and the Foe of Speech. And because everything ends, because dreams end, stories end, life ends, at the finish of everything we use his name.'It's finished,' we tell one another, 'It's over. Khattam-Shud: The End.'"


Eräänä päivänä hiljaiseksi muuttuneesta Sorayasta on jäljellä vain lappunen, jossa hän kertoo karanneensa yläkerran byrokraatin kanssa ja jättävänsä tarpeettomat tarinoinnit. Haroun ja Rashid ovat järkyttyneitä, mutta pahin on vasta edessä: yhtäkkiä myös Rashidin vuolaasta suusta kuuluu vain variksen raakuntaa, tarinoinnista ei tule mitään ja kaikki tämä kiireisimpänä sesonkina!

Nämä tapahtumat potkaisevat käyntiin villiksi rehahtavan mielikuvitustarinan, jossa Lukan seikkailun tavoin yhdistellään ikiaikaista ja teknologiaa. Rashidin tarinoinnin avain on Tarinaveden tilaus, jonka hän sydänsuruisena raakkujana päättää peruuttaa. Haroun ei usko tai ymmärrä puoliakaan isänsä selityksistä ja tarinoinnista, mutta kun hän yöllä törmää Vedenhenkeen, joka on saapunut paikalle sulkemaanTarinavesihanan, alkaa seikkailu.


"'[...]To give a thing a name, a label, a handle; to rescue it from anonymity, to pluck it out of the Place of Namelessness, in short to identify it - well, that's the way of bringing the said thing into being. Or, in this case, the said bird or Imaginary Flying Organism.'"

Tarinat ja laulut on saatava takaisin, Tarinameren tahallinen saastuttaja on otettava kiinni, ja hiljaisuuden ja byrokraattisen järkeilyn joukot on laitettava kuriin, jotta elämä jatkuisi tasapainossa, ja että mielikuvitukselle, kielelle, laululle, valolle ja ilolle olisi myös tilaa. Niin kuin Lukankin tarina, tämä on samalla isoveli Harounin kasvutarina. Hänkin tekee rohkeita tekoja ja tutkii tuntemattomia seutuja erikoisessa seurassa. Kapoisilla pojan olkapäillä on tässäkin koko maailman paino ja vakavista asioista on kyse.

Rushdie sekoittaa seikkailuunsa taas monimerkityksellisyyttä, joka tekee kirjasta sopivan monenikäisille lukijoille. Ihmiskunnan historian ja myyttien (Luka) sijaan tässä kertomuksessa pohditaan fantasian avuin kieltä, kirjallisuutta, luovuutta ja taiteellista vapautta. Vaikka sivumäärä ei ole huima (211), minusta tuntuu, että vaikka kirjoittelisin tähän postaukseen kuinka paljon, ainakin sata mielenkiintoista juttua jää vielä ulkopuolelle. Rushdien kieli on rikasta ja yltäkylläistä - jokainen sivu on täynnä aivojakutittelevia kuvitelmia ja merkityksiä.


"He looked into the water and saw that it was made up of a thousand thousand thousand and one different currents, each one a different colour, weaving in and out of one another like a liquid tapestry of breathtaking complexity; and Iff explained that these were the Streams of Story, that each coloured strand represented and contained a single tale."

Sana- ja kielikikkailua on paljon, ja vaikka Lukaa lukiessa en muistanut seikan itseäni häirinneen, tässä se ärsytti hieman. Sanasto olisi ollut kirjan lopussa, mutta jostain syystä takerruin moniin paikkojen ja ihmisten nimiin ja yritin epätoivoisesti johtaa niitä englannista. Olisi pitänyt vain suosiolla lukemisen lomassa poiketa sanastossa, sillä lopussa selvisi, että kaikki pohtimani sanat oltiin johdettu hindustanista. Eipä ihme, etten heti keksinyt merkityksiä! Minua ärsytti myös lukiessa erityisesti erään hahmon puhetapa, johon kuului asioiden toistelu useaan otteeseen synonyymein. Tiedän, kyseessä on 'vain satu', mutta minusta se tuntui ajanhukalta, kun halusin vain laukata eteenpäin tarinassa. Epäilemättä myös oikeassa elämässä kokisin tuollaisen puhetavan äärettömän ärsyttäväksi, vai mitä - eikö niin - eikö vain?


"'But but but don't take this seriously,' Butt the Hoopoe intervened kindly. 'You are suffering from a Heart-Shadow. It happens to most people the first time they see the Twilight Strip and the Darkness beyond. I, of course, do not suffer in this way, having no Heart; a further advantage, by the way, of being a machine. But but but don't worry. You'll get acclimatized. It will pass.'"


Kokonaisuudessaan pidin kyllä tarinasta ja sen kekseliäisyydestä, mutta luettuani Rushdien uusimman, olin huomaavani tarinassa sellaisia piikkejä, joille saattaa löytyä selitys noista muistelmista. Tai sitten kyseessä oli oma mielikuvitukseni. Haroun and the Sea of Stories valmistui fatwalta piileskelyvaiheen aikana, eli saattaa hyvin ollakin, että Harounin punoksiin solmittiin myös osa henkilökohtaisen elämän turhautumisia. Verrattuna Luka and the Fire of Lifeen, Harounin tarina on mielestäni silti hiukan perinteisen satumaisempi ja lässympi. Jos noista kahdesta pitäisi valita, lukisin lapsille ehdottomasti mieluummin Harounia. Silloin jää vähemmän monikerroksisuutta hoksaamatta. Luulenkin, että jos olisin lukenut nämä järjestyksessä, en olisi tämän perusteella välttämättä tullut myöhemmin tarttuneeksi Lukaan.

Suosittelen kirjaa rajattoman mielikuvituksella ilottelun ja runsaan sanakikkailun ystäville. Muut voivat saada fantasiaähkyn kaivellessaan noita suuria teemoja ja kysymyksiä satukiehkuroiden lomasta!

Friday, August 16, 2013

Vastoinkäymisiä

Töissä on ollut hiukan kiirettä tämä viikko, ja ensi viikolla on isoja koitoksia edessä. Olo siis hiukan naatti, mutta enköhän muutamalla teekannullisella itseni taas elvytä viikonlopun aikana. Sain juuri Shark Baystä kaverilta videon, jonka haluan heti jakaa täällä. Se summaa aika hyvin tämänhetkiset fiilikset. Joskus elämä on...


video

Video footage: (c) Loz Hillary, 2013.

Thursday, August 15, 2013

Demmers Teehaus Annankadulla

Suomi-loman loppupuolella oli hyvän vihreän teen kaipuu niin valtava, että ostoksille oli lähdettävä. Kivenheiton päässä yöpaikaltamme sijaitsikin onneksi symppis Demmers Teehaus, joka oli itselleni aivan uusi tuttavuus. Itävaltalainen Andrew Demmer perusti ensimmäisen liikkeen Wieniin 1981 ja loppu on historiaa ;-) Vaikka maailmaa ei ollakaan vielä kokonaan valloitettu, kertoo sekin jo jotain, että Demmers Teehaus löytyy Euroopan lisäksi jopa Japanista.

En harmikseni ehtinyt koluta läpi pääkaupunkiseudun (tai muunkaan seudun) teeputiikkeja, eli Demmers oli ainoa teeliike, jonka sisään astuin. Eipä kuitenkaan kaduta, sillä Annankadun Demmersissä oli ystävällinen ja asiantunteva palvelu sekä laaja valikoima. Putiikista löytyi myös oikein hauska Helsinkiin (tai Punavuoreen ja Suomenlinnaan) sijoitettu mustien teiden erikoissarja, joka jäi kiinnostamaan.

En ehtinyt kaikkia teitä tutkiskelemaan, joten keskityin siihen, mistä puute oli pahin, eli vihreään teehen. Keskustelimme, katselimme ja nuuhkuttelimme. Lopulta ostoskoriin päätyi kaksi pussukkaa. Parin päivän päähän sijoittuva lentomatka sekä täydet kassit haamuilivat mielessä, joten hillitsin itseni, vaikka mielenkiintoisia teitä olisi ollut tarjolla yllin kyllin.

Australian tullihan on aika tiukka, joten tee- tai ruokaostosten kanssa saa olla hiukan varuillaan. Esimerkiksi sitruskuoria tai hedelmänpaloja sisältävää teetä on turha yrittää tuoda maahan, ja sama koskee myös postilähetyksiä. Esimerkiksi muutama vuosi sitten Pentikin appelsiininkuorta sisältävä joulutee, jonka joku lähetti lahjaksi, takavarikoitiin tullissa. Myös suoraan Kiinasta tuotu tee joutuu usein hävitettäväksi, sillä niistä löytyy liian usein ötököitä. Tietolähteinä ovat lentokentän tulliviranomainen, oma kokemus ja Department of Agriculture, Fisheries and Forestryn vinkit matkaajille. Totta kai haavin ohi virtaa tavaraa, mutta aika usein siihen jääkin, eikä siis kannata riskeerata. Syy tiukkoihin sääntöihin on tietenkin Australian uniikki luonto ja eläimistö, jota yritetään suojella, aiheestakin. Minä olisin voinut tällä kertaa tuoda mitä vain, sillä kun merkkasin kiltisti saapumiskorttiin, että mukana on elintarvikkeita, minulta kysyttiin ainoastaan mitä ("teetä, kahvia, suklaata, karkkeja"), ja sitten jo viitoitettiin jatkamaan matkaa ulko-ovea kohti.

Takaisin Demmersiin. Aikomuksenani oli tuoda teepussukat avaamattomina takaisin kotiin, mutta teenhimo sai paremman otteen ja oli pakko haudutella. Onneksi teinkin niin, sillä mikään ei voita lomapäiviä, jotka alkavat ja loppuvat laadukkaan teekupillisen tai parin äärellä. Minä herkuttelin China Springtime -luomuteellä (Demmersin numero 199), joka on kevään satoa Yunnanista. Hiukan hunajaiselta tuoksuvat lehdet saavat aikaan pehmoisen teen, joka sopii hyvin sekä aamuun, että iltaan. Vahvoja, kauniin keltaisia haudutuksia saa ainakin kolme.


sannabanana
Helsingissä Muumimamma hoiti haudutuksen.

sannabanana
Aamunäkymä. Tykkään muuten kovasti noista Bjarmian kauniista kupposista/kulhoista.

sannabanana
Kotona tee pääsi japanilaiseen teepurkkiin asumaan.

Wednesday, August 14, 2013

Porkkanaa

Kengurun kyydissä -haasteessa ollaan jotakuinkin puolivälissä. Aikaahan on haasteen puitteissa lueskella aussikirjallisuutta vielä helmikuun loppuun saakka. Haasteet-sivulle olen kirjannut luettuja kirjoja. Jos listalta puuttuu nimesi alta lukemasi kirja, tai jos haluat osallistua haasteeseen, ota yhteyttä sähköpostilla tai kommenttikentässä.

Olen kehitellyt hiljakseen haasteen palkintoa. Eniten aussikirjoja ahminut voittaakin muhevan pääpalkinnon, johon kuuluu:

Kaksi valinnaista seuraavista aussileffoista (varoitus, linkeistä paljastuvat juonet!):


- Joku hyvä, uusi ensi vuoden uusi romaani - seuraan hypetystä ja ilmoitan mikä teos päätyy tänne
- Pussillinen macadamiapähkinöitä


Perintöprinsessa tai -prinssi saa lohdutukseksi voittajalta jäljellejääneen leffan ja ihan oman karkkipussin :-)

Pitäisikin taas ryhdistäytyä ja käydä tarmokkaammin aussikirjojen kimppuun; tällaista epäluonnollista haastelukemista on hankalaa pitää yllä!



sannabanana
Rakentavaa tekemistä :)

Tuesday, August 13, 2013

Pieni chai-keidas

Sunnuntaina aamusella lähdin tapani mukaan vanhalla rautatieasemalla pidettävälle Farmers Marketille hedelmä- ja vihannesostoksille. Kovasti oli asemalaiturilla kuhinaa, jopa niin paljon, että en edes rekisteröinyt pientä kojua muiden joukossa, ennen kuin sieltä huudettiin nimeäni kovalla äänellä ;-) 

Ihana ystäväni Jess, tai The Chai Lady, on laittanut pystyyn kunnon chai-kojun kaikkien iloksi. Mausteet hän jauhaa itse, samoin leipoo herkullisen polenta-appelsiinikakun ja keksit kyytipojiksi. Luonnonmukaisia ihonhoitotuotteita ja mausteita, sekä tietenkin chai-jauhetta on myös kaupan.

Niin kuin kojun kyltti kehottaa, istahdimme lämpimän kupposen ääreen vaihtamaan kuulumisia. Tai minä istahdin, samalla kun Chai Lady valmisti chaita ja myi kakkuja :-)


"Chai means tea. Chai wallahs are spread throughout India - providing a place to sit, ponder & chat - adding to sense of community."

Ihana keidas <3


sannabanana
Sopivan kiireinen Chai Lady :)

sannabanana
Chai-pussukat.

sannabanana
Appelsiinikakku, kaakaojauhetta ja kukkasia.

sannabanana
Idea kojun taustalla.

sannabanana
Kuppivalikoimaa chain rakastajille.

Monday, August 12, 2013

Paljastuksia



Kuvittelinpa lähtiessäni, että Suomen-lomalla voisin vastata näihin kiireen vuoksi rästiin jääneisiin 11 kysymystä –haasteisiin. Tein jopa mielestäni järjestelyjä asian suhteen: kirjoitin kysymykset ylös ja tein muka valmiiksi luonnoksen bloggeriin, jonka voisin helposti sitten Suomessa täyttää ja kuvittaa. Taisi kuitenkin käydä niin, että tuo kaikki jäi unelmoinnin asteelle. Suomessa ei mitään luonnoksia näkynyt missään, vaikka kuinka muka muistin kaikki nuo valmistelut tehneeni. 

Kotoa löytyi nyt sitten ainakin jonkinasteinen dokumenttiaihio koneelta. Kolmannen haastajan kysymykset olivat jääneet kokonaan pois, anteeksi siitä haastajalle. Muistikaan ei pelitä, olen autuaasti unhoittanut, kuka olikaan kyseessä.

Mutta nyt loput kysymykset ja vastaukset kehiin:

Luxemburgin Jenni kyseli seuraavaa -


1. Onko sinulla juhannussuunnitelmia? (Tai jos vastaaminen venyy juhannuksen jälkeen, mitä teit?)

Oijoi, tein vain hullun lailla töitä ja taisin unohtaa koko juhannuksen. Ankean kuuloista. Toisaalta, ei täällä kukaan muukaan juhlinut…

2. Mikä on parasta kesässä?

Suomen (hyvässä) kesässä ihana aurinko, sen ansiosta pikavauhtia rehottava luonto, huumaavat metsän ja kukkien tuoksut, kesätapahtumat ja valoisat illat.
Australian kesässä ei oikein mikään muu kuin mangot ja lämmin merivesi.  

3. Entä odotatko jotain tulevalta syksyltä?

Ensi syksynä taidamme asua jossakin muualla. Jännittää koko ajatus.

4. Mikä on seuraava reissusi ja minne se suuntautuu?

Työmatka osavaltion pohjoisosaan Broomeen, ihaniin maisemiin :)

5. Mikä on paras kesäreissukohde asuinmaassasi?

Minä lähtisin kuumuutta evakkoon vaikka Tasmaniaan, jossa lähtisin katselemaan tähtitaivasta, ihmettelemään sademetsää, vaeltamaan vuorille ja bongailemaan pingviineitä. 

6. Entä paras talvireissukohde?

Vastaavasti silloin on aika hakeutua pohjoisen lämpöön, eli uskaltautuisin esimerkiksi Darwiniin ihailemaan sadekautta. Tai sitten voisi lomailla jossakin keskellä mannerta, autiomaassa, jossa kesällä on liian infernaalista edes hengittää. Jos halajaa lumille, talvella on yleensä mahdollista päästä suksille Victorian Alpeilla.

Oikeasti Australia on niin jättikokoinen ja vaihteleva, että ‘parhaita’ kohteita on satoja. Ihan pohjoisessa on trooppinen ilmasto, eli talvella on sadekausi; siinä välillä on mukavan lämpöiset talvet, kun taas etelässä taas on talvella sellaista ‘välimerellistä’ tai jopa ‘lontoolaisen’ kylmää. Kesällä taas takuu-kuumuushelvetti löytyy pohjoisesta ja saaren keskiosasta. Vaikka oikeastaan kesällä kaikkialla on kuuma. Paitsi Tasmaniassa.

Ihaninta on kuitenkin mielestäni Brisbanessa ja Sunshine Coastilla, milloin vain. Mutta siihen on muut syyt kuin turismi, vaikka vierailijoillekin riittää kyllä nähtävää ja tehtävää.

7. Mikä on mieleenpainunein retki tai matka lapsuudestasi?

Näitäkin on monta. Ehkä ala-asteen luokkaretki Norjaan: ulkomaille ilman vanhempia ja omaa rahaa mukana!

8. Mikä on ensimmäinen lapsuusmuistosi?

4-vuotiaana lauleskelin ‘Matkustan ympäri maailmaa’ kun kävelin kadulla ja liu’utin kättä pitkin pensasaitaa. Samoihin aikoihin vastasyntyneeltä pikkusiskoltani irtosi napa!

9. Mikä oli paras joulu- tai synttärilahja, ja kuinka vanha olit silloin?

Jotkut pelit ehdottomasti: Pekingin mysteeri, Afrikan tähti jne. Ikää en muista.

10. Mikä oli lapsuutesi toiveammatti, ja miksi et päätynyt sille alalle (vai päädyitkö)?

Halusin olla eläinlääkäri lukiolaiseksi saakka. Fysiikanopen kanssa menivät sukset ristiin ja minä tarkastin elämäni suuntaa. Ihan hyvä niin.

11. Mikä haave tai tavoite elämässäsi on tällä hetkellä lähimpänä toteutumista?

Tämä ei ole mitenkään pelkästään kiva juttu, mutta yksi iso päätös on ollut mielen päällä jo pitkään ja taitaa toteutua lähiaikoina.


sannabanana
Matkalaukussa tuli mukana kaikenlaisia tärkeitä juttuja, kuten räsymatto keittiön lattialle.


Sitten Marja-Leenan kysymykset (- ja oli pakko tarkistaa, niitä oli vain kymmenen!): 

1. Jos voisit valita minkä tahansa lemmikin, niin mikä se olisi?
 
Koira tai kissa, eli ne perinteiset :)

2. Luottoleipomuksesi, jossa onnistut aina?
 
Marenkikakku <3
3. Ensimmäisen autonne merkki?
 
Ford, ja olemme olleet merkkiuskollisia siitä lähtien.

4. Suosikki urheilulaji? 

Itse kävelen, pyöräilen ja juoksen vain. Hyötyliikuntaa ja mielenterveysliikuntaa siis. Kauhean harvoin seuraan mitään lajia muutoin: MM-jäkisfinaali, jos Suomi on mukana, tai sitten Wimbledonin suomalaiset ja aussikisaajat kiinnostavat. Joskus vilkaisen Tour de Francen aussipyöräilijöiden etenemistä.
5. Ehdoton herkkusi?
 
Hyvälaatuinen suklaa kaikenlaisissa variaatioissa.
6. Onko sinulla paheita joita et mainosta blogissasi?
 
No on vaikka kuinka: yökukkuminen järjettömyyksiin saakka, kärsimättömyys joissakin tapauksissa, huono ryhti (!), tiuskiminen kun mini-me ei mene suosiolla nukkumaan… Näitähän riittää.
7. Paras päähänpistosi tällä viikolla?
Oliko sellaisia? Kaikki on mennyt hiukan sumussa jet lagin vuoksi…
 
8. Oletko saavuttanut elämässäsi ne joita pienenä halusit?
 
En muista haaveilleeni mistään tietyistä asioista. Ihan tyytyväinen olen elämääni, vaikka en olisi ikinä pienenä pystynyt kuvittelemaan sitä, missä olen ja mitä teen nyt. 

9. Pidätkö talvella hattua?
Erittäin harvoin :)

10. Lemppari tuunauksesi, tekeleesi alltime?

 
Yksi taulu, jonka maalasin teininä, kun maa vaihtui. Siinä on se kaikki: lähteminen, jääminen, kaipaus, ystävyys, rakkaus, meri, luonnon kauneus.


sannabanana
Näkymä Naantalissa.


Minä en nyt valitettavasti ehdi haastamaan eteenpäin saatika miettimään uusia kysymyksiä, sillä yksi laukku on vielä purkamatta ja talo muutenkin hyrskyn myrskyn. Uusi viikkokin taas edessä. Kohta aion kuitenkin pläjäyttää blogiin arvonnan sen kunniaksi, että eräänlainen rajapyykki on saavutettu. Pinon päällimmäisellä on sata lukijaa, ja sitä sietää juhlistaa!