Monday, September 30, 2013

Arkinen omaisuuskatsaus

Korean Terhiltä  bongasin tällaisen hauskan listauksen, jossa käydään läpi arkipäiväisiä juttuja. Lueskelin blogeja pakkaamisen ohessa, joten moni allaolevista tavaroista oli jo valmiiksi esillä. Innostuin siis minäkin räpsyttelemään kuvia.  Antanette anteeksi surkeat ja tärähtäneet otokset?


1. Laukku.
Laukkujahan löytyy, varsinkin reppuja, rinkkoja ja matkalaukkuja. Mutta on minulla ihan oikea käsilaukkukin, joka on ollut menossa mukana jo neljä-viisi vuotta! Tykästyin kovasti aussibrändi Witcheryn kassiin, mutta vasta Veeran blogin myötä minulle paljastui, että laukku on suora kopio Balenciagan Classicista. Oho!


Huijarilaukku.


2. Lompakko.  
Kirkas pinkki Executive Concepts - lompakko ja Prattenin (eel skin, mikä onkaan eel suomeksi?) kolikkokukkaro samaan sävyyn. Tavoitteena siis näkyvyys ja unohtamisen/hukkaamisen minimointi.



Näkyvät ja piristävät.


3. Korut.
Tykkään kauniista koruista, mutta aika usein unohdan niitä käyttää. Varsinkin kaula- ja rannekoruja löytyy. Suosikkini on australialaisen Pollin puinen kettukoru.


Läimaisin kaulakorut kylppärin peiliin kiinni siinä toivossa, että muistaisin niitä käyttää.



4. TV
Suuri ja ruma möhkäle, jonka parissa en juuri vietä aikaa.


5. Puhelin
Nokian vanha E71 ja uusi iPhone.


6. Kengät.
Ehdottomat suosikit ovat Ipaneman flip flopit, joissa tarkenee meillä miltei ympäri vuoden. Seuraavaksi eniten viihdyn ballerinoissa ja sitten juoksukengissä. Korkokengät ovat hiukan njet, paitsi extra-special -tilaisuuksissa.

 
7. Tennarit.
On Converselta. Mutta minusta Conversella on kyllä kapea lesti: oma jalkani ei ole ollenkaan leveä, mutta reunoissa tuntuu, jos on Consseilla läpsytellyt koko päivän. Onko muilla sama ongelma?


8. Farkut.
Usein yllä ja löytyy useampia. En ole lainkaan merkkiuskollinen farkkujen suhteen.


9. MP3
Joo on, ja melkein unohtunut, kun hengailen nykyään iPhonen kanssa mieluummin...


10. Tietokone
Kotona on HP:n kannettava, 3 Macia ja 2 iPadia (apua, mikä määrä!). Työpaikan HP tulee myös monesti meille yökylään. 2 Maceistä ovat jo eläkkeellä, mutta kyllä niitä käyttää voi vielä, jos hätä tulee.


11. Meikit.
Ostelen silloin tällöin, mutta käytän harvoin. Sävyttävä kosteusvoide ja ripsari ovat säännöllisesti käytössä, muut harvemmin. En osaa meikata kunnolla, siinä syy. Lisäksi minua alitajuisesti häiritsee se, että meikkaamisen jälkeen näytän joltakin muulta. Haluan olla oman itseni näköinen :)


12. Kasvovoide.
 Jo pitkään suosikkini on ollut Nation suojakertoiminen kosteusvoide. Edullinen ja hyvä.
  
13. Deodorantti
Pihin naisen ansiosta pidän nykyään hirmuisesti Lushin Aromaco- paladeodorantista.


14. Hammastahna.
Nyt on kaapissa jotain erikoisempaa: Singaporen lentokentältä hankittua japanilaista mustaa hammastahnaa, joka sisältänee hiiltä (?) ja Uudesta-Seelannista saatua hunajahammastahnaa. Japanilaiseen tykästyin niin kovasti, että sinne hiljattain lomailemaan lähtenyt ystävä saa tuoda minulle sitä lisää!


Mustaa hammastahnaa. En ymmärrä tekstistä sanaakaan.

15. Shampoo ja hoitoaine 
Pakko olla hyviä, eli ostan usein erikoisliikkeistä. Nyt on käytössä Paul Mitchellit, merkit vaihtelevat. 


Tämä on tällä hetkellä suihkukaapissa.


16. Saippua
Luonnonaromiset palasaippuat <3


17. Tuoksu.
Tämän hetken suosikit L'Occitanen Delice des Fleurs ja Diptyquen Eau Duelle.


Lempparituoksut: mausteinen ja mystinen, sekä puuterinen ja kukkainen.


18. Kivennäisvesi.
Colesin halpis kupliva mineraalivesi, $0.75/1,5 litraa.


19. Viini.
Kaikki hyvät viinit käyvät, paljon riippuu tilanteesta ja muusta tarjoilusta. Makeista jälkkäriviineistä en kuitenkaan hirmuisesti nauti.


20. Drinkki.
Mojito. Ihanan raikas.


21. Leipä.
Nam! Rapeakuorinen. Hedelmäisetkin kelpaavat. Sourdough <3 Ruisleipää on krooninen ikävä.


22. Jäätelö
En hirmuisesti pidä aussijätskeistä. Italialaista sen olla pitää, ja mieluiten Italiassa! Poikkeus vahvistaa kuitenkin säännön: aussijätskeistä ehdottomasti parhaat ovat Connoisseurin.


23. Ruoka.
Arvostan! Herkuttelen mielelläni, mutta joskus on hyvä puhdistaa palettia jollain yksinkertaisella ja nopealla perusjutulla.


24. Karkit
Suomessa karkit kuuluvat ruokavalioon, muualla eivät ollenkaan. Parhaita ovat: sirkus aakkoset, ufot ja TV-sekoitukset.


25. Lakanat.
Ihanat lakanat ovat arjen luksusta. Nyt on peiton päällä tällainen kätevä kääntölakana. Toinen puoli on tuollainen tumma ja mystinen, toinen vaalea ja herkempi.


Lempilakanat <3


26. Kampaaja.
Kaksi kertaa vuodessa, ja niin nopeasti kuin mahdollista :)


27. Päivälehti
Ei jokapäiväinen. Tsekkaan yleensä The Agen ja Hesarin - joskus Dagbladetin myös, jos on aikaa.


28. Lehti
En ehdi kovinkaan lukea lehtiä. Kotiin tulee Gourmet Traveller ja kaupasta ostan joskus Frankien, joka on kyllä ihana <3
  

29. Sänky
Ikeasta. Patja jostain muualta.

30. T-paita
Lemppari on Elementin pöllöpaita, joka on niin monta vuotta vanha, että pelottaa. Luulen, että tirautan muutaman kyyneleen, kun siitä aika piakkoin jättää. 


Ryppyinen ja rakastettu.
 
Huomautettakoon vielä, että en kauheasti kiidä merkkien perässä. Piti oikein tarkistella tätä kirjoittaessa, että mistä mikäkin on peräisin. Ainoat merkkiuskollisuusostokseni ovat Ipaneman läpsykät ja Nation kosteusvoide, ne vain ovat parhaat!


Ja apua, nyt on paniikki: kulutin aikaani tähän hauskuuteen, laukku on yhä pakkaamatta ja seuraaviin kolmeen haastavaan päivään pitäisi jotenkin yrittää valmistautua henkisesti...

Karua karmeutta Islannista

Aussikirjailija Hannah Kentin esikoisnovelli Burial Rites sijoittuu 1800-luvun alkupuolen Islantiin. Agnes Magnusdottir on tuomittu kuolemaan kahden miehen raa'asta murhasta ja tuhopoltosta. Tuomion samasta rikoksesta ovat saaneet  myös kaksi nuorta: Siggu ja Fridrik. Kolmikko on kiinnioton jälkeen pidetty erillään toisistaan ja kansan mielipiteet ovat varsin jakautuneita sen suhteen, kuka kolmesta on 'syyllisin'. Tuomion täytäntöönpano on tuskallisen hidasta, sillä virallinen kirjeenvaihto käydään emämaan, eli Tanskan kautta. Kohtaloaan odottava, halveksittu ja vihattu Agnes siiretään rähjäisestä vankilasta Vatnsdalurin laaksoon, tavallisen maalaisperheen 'säilöttäväksi', odottamaan byrokratian rattaiden pyörimistä. Köyhä perhe saa rikollisen majoittamisesta tarpeellista lisätuloa, mutta tilanne ei ymmärrettävästi ole helppo kenellekään. Agnes kun on otettava taloon viranomaisten määräyksestä, ei omasta tahdosta.


Kent, H. Burial Rites. Picador, Sydney, 2013.


"Beyond the hum of insects and the rhythm of the horses at their walk, I hear a distant roar. Maybe it's the ocean - the constant thundering of waves hitting the sands of Thingeyrar. Or perhaps I am imagining it. The sea gets into your head. Like Natan used to say, once you let it in, it doesn't leave you alone. Like a woman, he said. The sea is a nag."


Riutuneen ja kaltoinkohdellun Agnesin on tehtävä maatilan töitä kunnes tuomion ykistyiskohdat tarkentuvat. Talon nuoret tyttäret, Lauga ja Steine, suhtautuvat tulokkaaseen eri tavoin, samoin isä Jon ja äiti Margret. Jonkin matkan päästä saapuu uunituore pappi, Toti, auttamaan Agnesia hengenasioissa. Paperilta luetut Jumalan sanat tuntuvat kuitenkin heikoilta tositilanteen edessä. Vieressä kun istuu nainen, jonka kaulan joku kyläläinen tulee lähitulevaisuudessa vääjäämättä katkaisemaan.


"I thought they might believe me. When they beat the drum in that tiny room and Blöndal announced 'Guilty', the only thing I could think was, if you move, you will crumble. If you breathe, you will collapse. They want to disappear you."


1800-luvun Islanti avautuu lukijalle kylmänä maana, jossa elanto on kiven ja kannon takana. Talvet eristävät perheet ja yhteisöt toisistaan; köyhyys, sairaudet, kuolema ja nälkä eivät ole kenellekään vieraita. Vanhat uskomukset ja tarinat käyvät painia Raamatun kanssa. Juorut alkavat elää omaa elämäänsä ja helposti määrittävät ihmisen kuin ihmisen. Köyhät ja heikot ovat rikkaiden ja vahvojen armoilla. Yhteisön paine on valtava.


"'Do you know what it means, to have a hollow palm? It means there is something secretive about us. this empty space can be filled with bad luck if we're not careful. If we expose the hollow to the world and all it's darkness, all its misfortune.'
'But how can one help the shape of one's hand?' I was laughing.
'By covering it with another's, Agnes.'
The weight of his fingers on mine, like a bird landing on a branch. It was the drop of the match. I did not see that we were surrounded by tinder until I felt it burst into flames."


Ihmiset ovat kuitenkin aina ihmisiä. Rakkaus leimahtelee ja hellyyskin täyttää joskus ilman. Kuukausien myötä avautuu Agnesin tarina askel askeleelta, välillä tämän omin sanoin, välillä muiden perspektiivistä. Samalla ravistellaan lähelläolevien ihmisten uskoa hyvään ja pahaan: liikutaan harmailla alueilla, jolloin oikea ja väärä eivät enää näyttäydy niin yksinkertaisina. Heikompien ja puolustuskyvyttömien hyväksikäyttö ja toivottomuus pulpahtelevat sivuilta jatkuvasti. Vaihtoehtoja ja tukea on tarjolla niukasti, ystävyydenkin kanssa on niin ja näin, kun kaikesta on puutetta. Olen onnellinen, etten asunut siellä silloin.

Islannin luonto ei näyttäydy ystävänä missään vaiheessa, mikä itseäni hiukan häiritsi. En tunne islantilaista kulttuuria sen kummemmin, mutta jotenkin olettaisin, että luonnon rytmissä eläessä luonnosta oltaisiin osattu myös nauttia?

Burial Rites ei ollut mikään maatajärisyttävän hieno lukukokemus, mutta meno parani loppua kohti, tai sitten vain heittäydyin itse imuun räpistelemättä joskus puolenvälin tienoilla. Nopeasti ja innolla lukaisin tämän hyytävän ja ahdistavan tarinan kannesta kanteen.

Kirja perustuu tositapahtumiin ja suurin osa paikkojen ja ihmisten nimistä ovat alkuperäisiä. Lukujen lomaan on ripoteltu käännöksiä alkuperäisistä historiallisista dokumenteista, jotka antavat värisyttävän ja ajatuksiaherättävän lisän tarinalle.

Friday, September 27, 2013

"The hundred mindless decisions of ironing a shirt"

Tiedättehän kirjat, jotka on joskus ostanut tai saanut hyllyyn ilman sen kummempia syitä? Ne jäävät sinne istuskelemaan ja roikkuvat jossakin muistin rajamailla, joskus vuosiakin. Howard Normanin The Museum Guard oli tällainen tapaus. Omin kätösin olen kirjan joskus ostanut, mutta en millään muista mikä seikka sai minut sen alunperin hankkimaan.


sannabanana
Norman, H. The Museum Guard. Picador, London 1999 (1998).



"Don't get me wrong, DeFoe. I like Edward, God help me. Very fond of him, in ways I've had to invent specially. Maybe that's at the center of my keeping him on. I've had to remain inventive in my sense of tolerance. It's just a habit now, I suppose."


Takakannessa on ote Time Outin arviosta, jossa epäillään, etta loistava kirja "..may well arouse selfish motives in many readers who will want to guard the memory for themselves rather than recommending the book to others." Voipa olla juuri näin, mutta minä aion kyllä nyt hehkuttaa. En ole aikaisemmin kuullut Howard Normanista, joka ainakin Wikipedian mukaan vaikuttaa todella mielenkiintoiselta henkilöltä. Alkoi jopa himottaa tutustua Normanin kokoamiin kanadalaisten alkuperäiskansojen tarinoihin kaiken muun lisäksi.


"'I talk to my parents now and then. I'm twenty-nine years old, and I talk out loud to them.'
'One orphan plus one orphan equals what, do you think?'
'Just us sitting in your kitchen. Nothing more or less.'"

The Museum Guardin parissa illat kuluivat varsin nautinnollisesti. DeFoe Russet on kolmekymppinen museonvalvoja. Hän ei ole koskaan matkustanut Halifaxin ulkopuolelle. Elämä on edennyt pitkälti samaa rataa siitä saakka, kun DeFoen vanhemmat kuolivat yllättäen ilmalaivaonnettomuudessa ja DeFoe päätyi setänsä huostaan. Eletään 30-luvun loppua. Iloluonteinen ja eksentrinen setä työskentelee taidemuseossa ja asuu hotellissa. DeFoe seuraa pitkälti setänsä jalanjälkiä: koti on hotellihuoneessa, ja työpaikkakin löytyi samasta museosta. Luonteeltaan nuo kaksi ovat kuitenkin kuin yö ja päivä: Edward-sedän työajat alkavat ja loppuvat usein silloin kun huvittaa, työvaatteet ovat rytyssä ja DeFoe joutuu kuuntelemaan humalaisia ja krapulaisia tarinoita naisseikkailuista tai huolestuttavasta Euroopan tilanteesta, jota Edward seuraa orjallisesti radion välityksellä. Kun museonjohtaja on poissa, ilmestyy oveen helposti "Suljettu". DeFoe taas on huoliteltu, käytännöllinen ja tunnollinen. Siksi sedän ollessa toimintakyvytön, on vastuu DeFoella. 


"Whoring is not one of my flaws, at present. but we all look for something to excel at, don't we, DeFoe? You, for instance, excel at celibacy with Imogen. I think about you, nephew. I think about my nephew's life. And that's my best-educated guess."


Kaikki muuttuu, kun DeFoe kohtaa Imogenin ja rakastuu tulisesti. Suhde juutalaisen hautausmaan hoitajaan on kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo. Imogen kärsii päänsärystä ja jostakin syvemmästä ja vakavammasta. Tummat, käsittämättömät virrat alkavat suunnata DeFoen organisoitua elämää kohti, eikä hän voi ymmärtää.


'After a few minutes of silence, Imogen said, "Here's what I think. I think she is living a true life and I am not."
"It's a woman in a painting, Imogen. You can't compare you and her. What you just said sounds wrong-headed. It's all wrong."
"No. More exactly, I'm saying, even this woman in a painting is living a truer life."' 


Hollantilaisen taiteen näyttelyssä on teos Jewess on the street in Amsterdam, jonka ympärille tapahtumat käpertyvät. Imogen muuttuu, suhde setään muuttuu, maailma muuttuu. Hitlerin joukkojen kootessa voimia jossakin kaukana, rantautuvat aallot Kanadaankin luoden uusia huolenaiheita. Pysyäkseen täysjärkisenä, DeFoe silittää vaatteita rauhoittaakseen mielensä. (Näissä silityskohtauksissa rakastuin kirjaan täysillä.) 


' "'Why are you telling me this? Here and now."
"Because I remember it every goddamned day of my life is what I'm telling you. What I'm saying is some things are my big subjects. Not yours. I don't necessarily want yours. I have my own. They might be smaller, but they fit my life. So leave me alone about it. [...]"'


En halua paljastaa juonenkäänteitä sen enempää. Normanin kuivahko ja tumma huumori sopii hyvin tarinaan. Kieli on asiallista, mutta dramaattisista yllätyksistä ja synkkyydestä ei ole puutetta. Kirja nostattaa paljon kysymyksiä, hyvällä lailla. Pohditaan rakkautta ja lojaaliutta, ihmisiä ja ihmissuhteita, sekä siinä ohella taidetta ja taideteoksia. Sitä, kuinka taide ja tulkinnat voivat viedä mennessään; kuinka taiteilja luo, ja kuinka katsoja luo.      


(PS. Blogi päivittyy nyt hitaasti työreissujen ja -kiireiden vuoksi. Asiaan palataan taas heti, kun aikataulu sallii.)

Monday, September 23, 2013

Tavailua Tassiessa

Nyt kun on ollut puhetta lukutaidosta, kuului tänään radiosta useaan otteeseen tämä uutinen. 

Tasmanian osavaltio/saari Australian mantereen eteläpuolella on usein vitsailun kohteena monestakin syystä. Väestö on pieni (reilu 500 000), ja, jotkut sanovat, hiukan sisäsiittoinen... Kaikki ystäväni, jotka ovat Tasmaniasta, ovat tulleet mantereelle opiskelemaan. Samat tyypit myös selkeästi häpeilevät hiukan kotipaikkaansa ja usein sanovat olevansa kotoisin opiskelupaikaltaan. Tasmania henkäistään hiljaa jonnekin kaulukseen, yskäisyn kera. Mutta ihmekös tuo, kun mantereella asenteet ovat seuraavat:

Q: Where was the tooth brush invented?
A: Tasmania. If it had been invented anywhere else it would have been called a teeth brush!

Tassie fella to his wife: I know what I's getting Auntie June and Uncle Bertie for Christmas!
Says Wife: What's that, then, love?
Fella: I'll gets 'em a book.
Wife: Now why would you gets them folks a book? They's already got one!

Ja hiukan asiallisemmin, vaikka tasmanialaisten kahdesta päästä ei tuollakaan päästä eroon.

Mutta takaisin uutiseen: tasmanialaisista puolet 15-74 -vuotiaista eivät osaa lukea tai kirjoittaa kunnolla! Yli puolella on myös vaikeuksia perusmatematiikan kanssa. Jotenkin tuntuu todella hankalalta ymmärtää kuinka tuollaiset perustaidot ovat lipsahtaneet noin rankasti ala-arvoisiksi. Niin kuin uutisessa sanotaan, Tasmanian kouluissa eivät odotukset ole olleet korkealla, ja lukutaidottomuus siirtyy helposti sukupolvelta toiselle. Järkyttävää, ja vaarallistakin! Uutisessa haastatellaan muiden muassa miestä, joka ei koskaan halunnut mennä kauppaan. Hän pelkäsi ostavansa väärät tuotteet, kun ei osannut lukea etikettejä. Ja kuvitelkaapa lääkkeiden käyttöohjeiden tavailua, tai lomakkeiden täyttöä, reseptejä... Painajaismaista! Toivottavasti tassielaiset saadaan nopeasti lukutaidoista nauttimaan - olen jotenkin aika sanaton tämän uutisen edessä.



Rannalla tuuli oli kirjoittanut lehdenrangalla näin kauniisti.

Thursday, September 19, 2013

Matalapainetta

On jotenkin hiljainen olo tämän blogin suhteen. Perheessä on flunssaa ja astmaa, revähtänyttä olkapäätä ja kylkeä. On paikkailtu hampaita ja toivottu toisia putoaviksi. Ajasta on krooninen puute, muka. Pitäisi hiljentää menoa, mutta toisaalta jokainen pikkujuttukin tuntuu suurelta ponnistukselta. Opettajat olivat tänään lakossa ja koulut kiinni. Töissä on tyypillistä häsellystä, katastrofeja ja alati muuttuvia suunnitelmia. Aina uutta ja yllättävää, toisaalta hyvä niin. Samoin miehellä, joudumme sumplimaan: kuka, missä, milloin? Huomenna lennähdän Perthiin konferenssaamaan. Toivon, että kurkku olisi puhekunnossa ja pää terävämpänä kuin nyt. Lukeakaan en oikein jaksa normaalitahtiin, teenjuontikin on jotenkin nuhjuista juuri nyt.

Otan varaslähdön viikonloppuun. Alla kuvia toukokuulta, jolloin kirjoituspatouma purkautui. Olimme National Reconciliation Weekin kunniaksi ulkoilmalounasvieraina nelivetopolun päässä, hiukan kaupungin ulkopuolella. Korkealta kukkulalta pystyimme seuraamaan hienon myrskyn tuloa mereltä. Jännitimme ehditäänkö puheet ja sosialiseeraamiset hoitamaan alta ennen kuin sade romahtaa niskaan. Ehdimme. Paluumatkalla vettä tulikin sitten raikuvasti.


sannabanana
Matkalla taivaan alla.

sannabanana
Seuraa tuota autoa!

sannabanana
Ihanat pilvet ja mättäät.

sannabanana
Näkymä pohjoiseen.

sannabanana
Meri ja sadepilviä tulossa kohti.

sannabanana
Rannalla satoi jo.

sannabanana
Kukkaketoa ja sadetta kohti.

sannabanana
Auton pesua kotimatkalla.


Tänään sitten kävelin keskellä päivää koneen ääreltä meren rannalle hengittämään ja kuuntelemaan aaltoja. Auttaa aina, kaikkeen.



Terapeuttini vastaanotolla.



Tuesday, September 17, 2013

Puolivuotiskatsaus

Tästä The New York Timesin artikkelista sain innostuksen tutkia viimeaikoina lukemieni kirjojen kansia puolivuotiskatsauksen yhteydessä. Olen jo aikaisemmin tunnustanut, että kirjan kansi vaikuttaa usein lukuvalintoihini, tai ainakin siihen, että noukin kirjan kirjastossa, kaupassa tai divarissa lähempään tarkasteluun. Onko minulla viehätystä tietynlaisiin kansiin?  Kirjabloggauksen ansiosta asiaa on suhteellisen helppoa tarkastella. En ole blogannut vielä niin pitkään, että pienimuotoinen tutkimus ei olisi vähällä vaivalla mahdollista. Lähdin siis rullailemaan iloisesti blogini historiaa taaksepäin...

Lähdin liikkeelle ehkä hiukan liian lepsulla asenteella, sillä suunnitelmallisuudesta olisi ollut enemmän hyötyä. Esimerkiksi kategorioita olisin voinut miettiä jo ennen selailua. Virhemarginaalia siis on jonkin verran, mutta jonkinlaista osviittaa allaoleva kuitenkin (kai) antaa sen suhteen, millaisiin kansikuviin on tullut iskettyä silmänsä blogin olemassaolon aikana. Kansikuvissa ovat esiintyneet seuraavat hahmot:


Nainen 27
Mies 17
Lapsi 4
Ihmisryhmä 8
Eläin 14
Mielikuvitusolento 5
Luonto/maisema 12
Rakennettu ympäristö 7
Graafinen/tyylitelty 15


En osaa vetää ylläolevasta tilastosta mitään johtopäätöksiä :-)

Viimeisen puolen vuoden aikana olen lukenut kirjoja viideltätoista mieskirjailijalta ja kahdeltatoista naiskirjailijalta. Aika tasaväkistä mielestäni, ja muutenkin mielenkiintoinen huomio, sillä eihän tällaisia asioita mieti kirjoja luettavaksi valitessaan. Tai ainakaan minä en mieti.

Erityisesti viimeiseltä kuudelta kuukaudelta ovat mieleen jääneet muutenkin palkitut ja huomiota saaneet, loistavat kirjat:

Lisäksi näidenkään lukeminen ei jättänyt kylmäksi:


Fiilistelen myös Hoshino Yukinobun Professor Munakata's British Museum Adventurea, joka ei blogissa kirvoittanut kommentteja, mutta suosittelen sitä silti. Itse pidin kovasti sen kutkuttelevista infopläjäyksistä muinaisiin kulttuureihin.

Teerintamalla nautin erityisesti NaturaliTean kevätteestä, sekä Demmers Teehausin ja Gewurtzhausin aarteiden löytämisestä.

Kaikkien aikojen suosituimmat postaukset blogissa ovat katselumäärän perusteella olleet:



Näillä eväillä siis eteenpäin kuin kenguru meressä - ja kohtahan on jo joulu!


sannabanana
Road tripillä bongattua :)

sannabanana
Ja hiukan henkevämpää sielunmaisemaa.


Sunday, September 15, 2013

Muinaisia viestejä



Tämä postaus on jostain syystä jäänyt roikkumaan luvattoman pitkäksi aikaa. Tarkoitus oli kirjoittaa Jukka Parkkisen ja Tuija Wetterstrandin Suomen Kalliomaalaukset – bongarin käsikirjasta jo heinäkuussa Suomessa, mutta niin se vain jäi. Ei se kuitenkaan haittaa: useimmat maalaukset ovat vetten äärellä, joten talvisin niitä pääsee ihailemaan suksin eikä tarvitse edes venettä!


Parkkinen, J & Wetterstrand, T. Suomen kalliomaalaukset, SKS, Helsinki, 2013.


Viime vuosina suomalainen muinais- ja kulttuurihistoria on alkanut kiinnostaa minua hillittömästi. Luulen, että omalla työlläni, jonka kautta pääsen tutkiskelemaan maailman vanhinta yhä olemassaolevaa kulttuuria (miten tuo kuulostaa hassulta suomeksi?), on jotain tekemistä asian kanssa. Omat juuret ja menneisyys alkavat kiinnostaa eri tavalla. Minusta tuntuu aina jotenkin järisyttävältä olla paikalla, jossa on jälkiä jostakin vuosisatojen tai –tuhansien takaa. Oma, pieni elämä ja sen merkitys asettautuu erilaiseen perspektiiviin.

Minä sain Suomen kalliomaalaukset sähkökirjana (PDF), joiden käyttämisessä olen yhä aikamoinen noviisi. Tämän kirjan ollessa kyseessä sähkökirjaominaisuus tosin näytti parhaat puolensa. Kalliomaalauspaikkojen koordinaatteja klikkaamalla pääsi nimittäin suoraan karttaan, mikä on tietenkin paikan päällä olevalle bongarille mainio ominaisuus. Tuohon toimintoon tarvitaan tietenkin nettiyhteys, oletan? Suomi taitaa olla sen suhteen aika hyvin katettu. Kirjan saa toki myös paperiversiona.

Suomen kalliomaalaukset on kuin matkakirja: kalliomaalauspaikat on esitelty matkareitteinä, joiden varrella voi käydä useammassa paikassa bongailemassa. Ohjeet maalausten löytämisen helpottamiseksi maastossa ovat yksityiskohtaiset. Reitit on myös luokiteltu vaikeusasteiden mukaan, riippuen siitä kuinka helposti paikkoihin pääsee lähimmältä valtatieltä.

Minusta oli muuten mielenkiintoista kuulla, että Suomesta löytyy ainoastaan kalliomaalauksia, eikä lainkaan kalliopiirroksia, joissa siis kuvat uurrettu tai hakattu kiven pintaan. Maalaukset tuntuvat jotenkin hauraammilta ja alttiimmilta elementeille. Siksi onkin upeaa, että niitä on yhä vielä nähtävissä. Suomalaisten kalliomaalausten iäksi on muuten arvioitu 7000-3000 vuotta! Kalliomaalauksin ollaan silloin kauan sitten kerrottu tarinoita tai merkitty tärkeitä paikkoja – niiden merkitystä ja käyttöä koskevia tarkempia tulkintoja onkin sitten useampia.

Kirjasta opin muun muassa sen, että maalaukset ovat joissakin paikoissa säilyneet paremmin sadeveden irrottaessa piihappoa kalliosta, joka on kovettunut kuivuessaan suojaavaksi, läpinäkyväksi kalvoksi punamultamaalin päälle. Havahduin myös siihen, ettei maalauspaikkojen läheisyydessä olla juurikaan tehty arkeologista tutkimusta, vaikka voisi kuvitella, että kaikenlaista olisi mahdollista löytää, varsinkin, jos maalauksiin on liittynyt esimerkiksi uhripaikkoja. Suomessa kalliomaalausten teko loppui kivikauden lopulla, Norjasta ja Ruotsista löytyy myöhäisempiä tuotoksia. Olisikin mielenkiintoista tietää, miksi ja miten kalliomaalausten teko tyrehtyi?

Kirjassa käydään läpi napakasti kalliomaalausten löytöhistoria, dokumentointi, aiheet ja tulkinnat. Suurin osa annetaan kuitenkin kalliomaalausreiteille, ja bongaria avustetaan myös tarvittavien varusteiden, taustatöiden ja lähtöpaikkojen suhteen. Lopusta löytyy maakunnittain jäsennelty luettelo kalliomaalauksista, ja myös tiivistetyt ‘lähestymisohjeet’. Suomen kalliomaalauskartasta voi päätellä, että eniten kirjasta on käytännön hyötyä Etelä- ja Itä-Suomessa matkaileville.

Museoviraston muinaisjäännösrekisteri on muuten mainio muunkinlaisen ikivanhan kulttuuriperinnön tutkailemiseen. Käykääpäs vaikka katsomassa, mitä kaikkea löytyy omilta nurkilta, klik.  



Minä bongailin Akaalla muun muassa polttokalmiston ja pyyntikuoppia.




Saturday, September 14, 2013

Jälkipyykkiä

Ohjelmassa lukutaitokampanjan jälkipyykkiä. Sitä ei ole paljon. Niin kuin kampanjapostauksessa jo ennakoin, on elämä ollut aika huliviliä ja sellaisena myös jatkuu hiukan aikaa. Kaiken työ- ja perhehulluuden lisäksi minulla on ollut jopa sosiaalista elämää iltaisin. Ennenkuulumatonta! Kaikki tuntuu tapahtuvan kertarysäyksellä. Omaksi huviksi lukeminen on tosiaan sitten jäänyt kaiken muun alle. Jotta kampanjatulos ei olisi kohdallani aivan surkea, lupasin onneksi lahjoittaa pohjasummaksi kymmenen euroa. Lupailin myös, että ilmoittelisin viikon mittaan kampanjalukemisen edistymisestä. Sitäkään en saanut tehtyä. Ryhtiliike on siis ajankohtainen.

Lukutaitokampaja kesti viime perjantaista eiliseen. Ehdin kampanja-aikana lukemaan melkein kaksi kirjaa. Toinen oli helpompi ratkaisu, eli Courtney Loven ja D.J. Milkyn suunnittelema, sekä huomattavan manga-artistiarsenaalin kuvittama Princess Ai: Rumors from the Other Side. Lueskelin kirjaa rannalla erityisen rankan päivän päätteeksi. Eläköön kirjat, aallot ja pääntyhjennys! Toinen kirja oli lukijoiden ehdottama 'sika säkissä', eli Howard Normanin The Museum Guard. Kiitos siis äänestäneille jälleen kerran: olen viihtynyt kirjan kuivan huumorin, taideoivallusten ja mielenkiintoisen henkilögallerian parissa mainiosti! Molemmista kirjoista on tulossa oma postauksensa, kunhan nipistän jostain lisää aikaa vuorokausiin.

Lupasin lahjoittaa euron jokaisesta lukemastani 25 sivusta. Sivuja Princess Ai:ssa oli 192 ja The Museum Guardissa olen ehtinyt sivulle 119. Laskutoimituksen päätteeksi Suomen Pakolaisavun lukutaitokeräykseen tulee tilitettävää siis 22,50 euroa. Ihan hyvä tulos heikosta lukutahdistani huolimatta! 

Kirjabloggareiden kampanjaan on moni liittynyt mukaan, ja tuhannen euron raja on jo mennyt rikki aiemmin. Tuolla summalla Suomen Pakolaisapu voi järjestää kokonaiselle lukutaitoryhmälle 9 kuukautta kestävän koulutuksen! Pienistä noroista syntyy suuri joki. Jos haluat itse lahjoittaa kampanjan hyväksi, tai vain vilkaista, missä mennään, sen voit tehdä täällä.



sannabanana
Totta.
 
Sitten vielä sananen kampanjoinnista. Osallistuin nyt ensimmäistä kertaa näihin kahteen kirjabloggareiden kampanjaan, eli lukutaitokampanjan lisäksi Osta kirja -päivään, jotka sattuivat molemmat syyskuulle. Blogin linja (jos sellaista onkaan!) ei kuitenkaan ole muuttumassa, vaan palaan samaan vanhaan, 'epäyhteisölliseen' tyyliin tästä eteenpäin. Ainakin seuraavaan mielenkiintoiseen kampanjaan saakka. Sittemmin on siellä täällä silmään osunut kritiikkiä kirjanostokampanjan suhteen. Onneksi ei sentään täällä omalla tontilla. On koettu, että kirjanostokampanja joko alleviivaa sitä, etteivät kirjabloggarit normaalisti osta täysihintaisia kirjoja, tai sitten päivän koettiin yllyttävän harkitsemattomiin kulutusjuhliin, joissa kirjoja ostetaan vain ostamisen vuoksi. Kaikki asiathan voidaan ymmärtää usealla tavalla. Minusta kirjanostokampanjaan osallistuvat blogit (tai ainakin niistä ne, joita itse luen) kertoivat varsin selkeästi omista hankinnoistaan ja syistään olla mukana kampanjassa. En usko, että yksikään kirjakauppa sai asiakkaan, joka ryntäsi kauppaan kyseisenä päivänä ostamaan minkä tahansa normaalihintaisen kirjan vain siksi, että kirjablogeissa paljastettiin samana päivänä kampanjan puitteissa tehdyt (harkitut) hankinnat :) 

Itselleni syy kampanjaan osallistumiseen oli yksinkertaisesti se, että vaikka rakastan kirjastoja, divareita ja kirja-aleja, on välillä hyvä muistaa, että kirjallisuus ja kirjailijat eivät elä, ellei myös normaalihintaisia kirjoja osteta.

Mutta nyt minä lähden viettämään sadepäivää kirjafestareille!

Tuesday, September 10, 2013

Kevyellä otteella onnellisuudesta ja elämän rajallisuudesta

Anne Giardinin (kuuluisan Carol Shieldsin tytär!) The Sad Truth About Happiness tarttui käteen divarimatkalla. Totta puhuakseni kyseisellä reisulla kuvittelin, että Anne Giardini on joku toinen, ja sen vuoksi innostuin väärin muistamani nimen perusteella ostoksille... No, joka tapauksessa kirja on nököttänyt hyllyssä jo jonkin aikaa, ja tarjosi kaipaamaani kepeää eskapismia arjesta.


Giardini, A. The Sad Truth About Happiness. BCA, U.K., 2005.


"In somewhat the same way, it seems to me now that for several years I allowed my life to wash over and around me, as if I were carrying the spark or essence of my true self cupped within my hands like a small bird with a minute and shuddering heart, moving slowly to preserve whatever it was that I was trying to keep safe from being jarred or shattered or frightened."


Mutta mikä ihme siinä on, että tällaisten lav stoorien ja viihdekirjojen kanssa tapahtumien epärealistisuus ärsyttää minua niin paljon, että lukukokemus on paikoittain tuskallista? Kun aivoista viestitään jatkuvasti, että tämähän on niin typerän kuuloista, ei kukaan noin oikeasti tekisi, just joo... Ja miksi sama ei häiritse minua sellaisten ihan villien fantasiailottelujen suhteen? Samoin ihmisten vaatetuksen ja ulkonäön liiallinen kuvailu ärsytti minua jostakin syystä. Ei The Sad Truth About Happiness ole kuitenkaan onneksi mikään aivan yksinkertainen rakkaustarina (vai onkohan rakkaustarina ollenkaan), tai muutenkaan kana-aivoinen kirja. Kieli on asiallista ja usein kauniin hienostunutta. Tarina etenee tasaiseen tahtiin muutamista erikoisista juonivalinnoista huolimatta. Kirja oli juuri sopivaa luettavaa stressin keskelle, sillä sen saattoi huoletta laskea takaisin lepoon, kun illalla alkoi väsyttää. Vaikka ei ollut pakko tietää, miten kaikessa tulee käymään, teokseen tarttui ihan mielellään aina kun oli aikaa.


 "There is a kind of very nice man who tends to marry short-tempered or self-absorbed, even neurotic, women, maybe because such women provide their lives with some critical measure of conflict and friction, or because this sort of man realizes that he has enough virtue for two."


Kirjan päähenkilö on kolmekymppinen, tasapainoinen ja järkevä Maggie, joka on viettänyt lapsuutensa kahden vaativan ja hankalan siskonsa puristuksissa. Tukea ovat kuitenkin tarjonneet ihanneavioliitossa kukoistavat, liberaalit eko-vanhemmat. Maggie asuu yhdessä Rebeccan kanssa, joka tehtailee kaikenlaisia semi-tieteellisiä testejä naistenlehtiin. Eräänä iltana Maggie kokeilee testiä, joka ennustaa henkilön eliniän muutaman kysymyksen perusteella (haloo?). Järkytyksekseen tulos näyttää, että Maggie tulee kuolemaan ennen seuraavaa syntymäpäiväänsä. Rebecca yrittää kuumeisesti etsiä testistään virhettä, siinä kuitenkaan onnistumatta (hmmm!). Tulos saa Maggien mietteliääksi ja alkaa jonkinasteinen kevyt itsensätutkiskelu. Mammografialaitetta työkseen operoiva Maggie saa samoihin aikoihin treffitarjouksia joka puolelta (niinpä niin!) ja todella erilaisilta henkilöiltä (just joo!). Kenen kanssa onni löytyisi?


"I have been surprised by how often breasts remind me, oddly, but perhaps appropriately, of food. They can be as lumpy as potatoes, as firm as mangos, as soft as butter, as fine and consistent as white flour, as withered as windfall apples, as dimpled as cottage cheese, as stiff as meringues, as round and dusky as plums, as flat as naan bread, as pliable as dough, as golden as lemons, as dusky as late fall grapes sprinkled with frost and yeast."


Maggien rakkausasiat jäävät kuitenkin pian hiukan vakavampien juttujen varjoon, sillä Italiasta kotiutunut sisko onkin raskaana ja yhtäkkiä menossa naimisiin 'naapurinpojan' kanssa. Naapurinpoika ei tietenkään ole lapsen isä, joka puolestaan lennähtääkin yllättäen paikalle Cruella de Vil -tyyppisen vaimonsa kanssa. Tästähän asiat eskaloituvat varsin uskomattomiksi ja Maggie tekee muutamia todella erikoisia ja laittomia valintoja, joista joutuu myöhemmin maksamaan.


"'Do you have far to go?' Charles asked when we finished our meal and he had paid the bill, waving my money away. 'I'll run you back if you like. I have a new toy, a convertible, which I love to have an opportunity to take for a  spin. My next appointment isn't until four. If you're not in a rush, we can drive along the water and I'll show you my boat. Another one of my hobbies, I have several, as I hope you'll find out.'"


En oikein osaa sanoa, mistä kirjassa oli kyse. Romanssipuoli haihtui ilmaan puolivälin paikkeilla ja lopussa käytiin läpi tapahtumat hiukan listamaisesti, takautuvasti. Henkilögalleria oli ehkä liiankin stereotyyppistä: löytyi hyvikset ja pahikset, rikkaat ja köyhät, kiltit ja ilkeät eikä mitään niiden väliltä. Maggiekin tuntui etäältä. Ihmissuhteet, sisarussuhteet, ystävyyssuhteet ja suhteet vanhempiin taisivat olla keskiössä. Taloistakin puhuttiin kyllä usein ja hartaasti. Siellä täällä pilkahteli mielenkiintoista pohdintaa elämästä ja ihmissuhteista. Ihan viihdyttävä välipalakirja kuitenkin, kaikessa ärsyttävyydessäänkin. Hyllyyn tämä ei kuitenkaan jää asumaan.

Sunday, September 8, 2013

Kevätsatoa Shizuokasta - ja toipumista

Takana on kaksi yli 14 tunnin työpäivää, sitä edelliset olivat vain 10-tuntisia. Eilen sain todistaa, kuinka kahden henkilön kolmen vuoden intensiivinen työ valui yleisön edessä hukkaan kuin vesi hiekkaan. Huh huh. Onneksi tänään oli vapaata, joten minä, assari ja mini-me hyppäsimme renkaille ja ajoimme Kalbarriin kuuntelemaan aaltoja. Juuri sopivaa terapiaa edeltävien päivien tapahtumiin. 

Lohdutukseksi olen myös hörppinyt viikon ajan raikasta Naturalitean Midori First Flush -luomuteetä. Kyseiset kauniit lehdet ovat kasvaneet Honsu-saarella Shizuokan teeviljelmillä. Alueella on muuten viljelty teetä jo 1200-luvulta saakka!

Kevään ensimmäinen teesato on poimittu käsin (first flush), ja sitä pidetään erityisen ravinteikkaana. Kuivina lehdet näyttävät tummilta ja neulasmaisilta, mutta haudutettaessa aukenevat leveiksi liuskoiksi luoden samalla hätkähdyttävän kirkkaan kellanvihreän juoman. Japanilaiselle teelle tyypillinen raikas ruohoinen tuoksu ja maku, sekä hienoinen kitkeryys tekevät tästä vahva-aromisesta teestä keväisen virkistävän ja piristävän. Web-sivulla neuvotaan hauduttamaan tee ainoastaan 40 asteessa, mutta tee toimii hyvin hiukan kuumemmallakin haudutuksella.



sannabanana
Teen melkein neonkirkas väri ei valitettavasti pääse oikeuksiinsa kuvassa.

sannabanana
Iloiset teekupit pussin kannessa.

sannabanana
Herkkuneulaset.

sannabanana
 Lasinalustan äkäinen pöllö.


sannabanana
Ikiaikaista kiveä.

sannabanana
Rock pool ja tyrskyt.

sannabanana
Sunnuntaimaisemaa.

sannabanana
Rantahiekan aarteita.

sannabanana
Aaltoja kalliolla.

sannabanana
Luonnonmuotoilua.

sannabanana
Pirtsakoita villikukkia hiekalla.

Surukseni on tunnustettava, että lukutaitokampanjalukeminen on ollut mahdotonta viimeisen kolmen päivän aikana. The Museum Guardia olen ehtinyt lukea ainoastaan 20 sivua virallisena kampanja-aikana. Onneksi on vielä aikaa lueskella ensi perjantaihin, jolloin teen yhteenvedon. Maanantaina alkaa asian suhteen skarppaus, kunhan saan ensin yhdet kokonaiset yöunet alle!