Tuesday, December 31, 2013

"Elämä. Taskusta taskuun kiertävä kirja."

Nyt joululomalla on lukuvuorossa ollut kyllä aivan huippuja kirjoja, ei yhtään pettymystä! Ihastuin ikihyviksi Jouni Inkalan runokokoelmaan Autiomaaretki. Haikeissa runoissa aikamatkaillaan merkityksellisissä maisemissa jonnekin kauas tai lähemmäs historiaan. Luonto on vahvasti läsnä, samoin hienoiset, mutta sitäkin tärkeämmät toivon ja elämänilon vilahdukset, jotka pesivät eksistentiaalisen ahdistuksen, surun ja syntyjen syvien lomassa. Ihastuksestani kertoo jotain se, että olen lukemisen jälkeen hehkuttanut kirjaa vähän joka tilanteessa lähipiirille ja jopa lukenut runoja ääneen skypessä ja puhelimessa!



Inkala, J. Autiomaaretki. WSOY, Helsinki, 2000.


"Kun nousemme ovat jalkamme jäykät, aivan
kuin olisivat alkaneet juurtua näinä

lyhyinä tauon hetkinä syvälle maahan.
Se on asia, jota yöllä nukahtaessamme

emme unohda, kun tammen lehdet kahisevat
tuulessa, putoilevat peitolle ja lakanallemme."

Ote runosta Vieraalla maalla II



Oikeasti haluaisin laittaa tänne palasia melkein kaikista kokoelman runoista, niin lujasti ne koskettivat minua lukiessa. Ilahduin ja nautin siitä, kuinka äärettömän kauniisti suomen kieltä on Inkalan kaltaisen neron mahdollista käyttää. Minä en ole tämänkaltaiseen upeaan ja vahvaan suomenkieliseen tunnelmanluontiin usein törmännyt. Meissä alati asuvaan ja meitä yhdistävään yksinäisyyteen löytyy runoissa onneksi silloin tällöin lääkettäkin: ystävyyttä ja rakkautta. Surumielinen kauneus ja haikeus tihkuu sivuilta, jotka ovat täynnä hienosti ajateltuja 'löytöjä'. Uutuudestaan ja oivaltavuudestaan huolimatta ne kuulostavat vaivattomilta, luonnollisilta. Tässä kokoelmassa ei viljellä sellaisia keksimällä keksittyjä, tahmaisen väkinäisiä uusia tapoja sanoa jotain. 



"Meillä on ystävyyden sähkönvalkea lokki, siivilleen
korkeuksiin kohoava ja siellä liitelevä.
Ja vielä meillä on jonkin vanhan rakkaan
kappaleen tummat sydämeniskut, aina sellaisina
hetkinä kun omamme luulevat loppuvansa."

Ote runosta Sanat kappaleeseen ilman säveltä



Lämpimät kiitokset lennähtävät tästä kirjasta Reetalle. Autiomaaretki jää totisesti asumaan lempikirjahyllyyn, lähelle sydäntä. Inkala oli minulle aivan uusi tuttavuus, entä muille?

Monday, December 30, 2013

Totuus on tarua...


Kylläpäs onkin hiukea lukukokemus takana, nimittäin John Berendtin Midnight in the Garden of Good and Evil. Kaatopaikan pikkukaupan hyllystä moitteettomassa kunnossa olevan kirjan ostin pari vuotta sitten dollarilla ja lukujonossa se hyppeli muutaman muun ohi sen jälkeen, kun Jenni Georgiassa asuessaan kävi ensin paikan päällä ja sitten myös luki Savannahista hankkimansa kirjan. Lupasin Jennin (vai oliko se oman blogini) kommenteissa, että ennen joulua saan kirjan luettua, ja pysyin onneksi nippa nappa lupauksessani. Lukemattomien pinon koosta saa jonkinlaisen käsityksen, kun tajuaa, että Jenni kävi Savannahissa joskus viime vuoden syyskuussa... (kamalaa!)


Berendt, J. Midnight in the Garden of Good and Evil. Vintage, London, 1995 (1994).


Mutta sitten itse kirjaan, joka siis perustuu tiiviisti 80-luvun tositapahtumiin pienessä georgialaisessa kaupungissa. Jälkisanoissa kerrotaan, että joidenkin henkilöiden nimet on yksityisyydensuojan vuoksi vaihdettu ja joidenkin sivutapahtumien aikajärjestystä on luettavuuden vuoksi hiukan muutettu, mutta muutoin kaikki on siis faktaa. Berendt, elämänmuutosta kaipaava newyorkilainen lehtitoimittaja, muuttaa ensin osittain, sitten miltei pysyvästi Savannahiin, tarkoituksenaan kirjoittaa kirja pikkukaupungin elämästä ja sen erikoisista asukkaista. Kahdeksan vuoden aikana Berendt tutustuu mitä mielenkiintoisimpiin ihmisiin, jotka tekevät Savannahista sen, mitä se on: sisäänpäinlämpiävä, itsetietoinen kaupunki, jonka hulppea ja edistyksellinen menneisyys tarjoaa ylpeydenaiheita, mutta jonka kaupungin vaikutusvaltainen eliitti haluaa pysyvän aina ennallaan ja jonka historiallisten kartanoiden seinien sisään mahtuu salaisuus jos toinenkin.


“He was tall, about fifty, with darkly handsome, almost sinister features: a neatly trimmed moustache, hair turning silver at the temples, and eyes so black they were like the tinted windows of a sleek limousine – he could see out, but you couldn’t see in,”


Midnight in the Garden of Good and Evil ei ole kuitenkaan pelkkä Berendtin luettelo tapaamistaan ihmisistä ja kaupungin tapahtumista niiden kahdeksan vuoden ajalta, kun hän asui Savannahissa. Berendt ei itse kuljeta tapahtumia, vaan astuu taitavasti syrjään kiehtovan tarinan edeltä tarjoten vain löyhiä tulkintoja ja välttämättömiä linkkejä tapahtumien ja henkilöiden välillä. Kirja kietoutuu murhan ja siihen liittyvien oikeudenkäyntien ympärille. Murhasta syytetty Jim Williams ja hänen laaja ystävä- ja vihamiespiirinsä avaavat ja syventävät tapahtumia omista näkökulmistaan. Paitsi murhamysteeri, kirja on yhtä suurelta osin myös mielenkiintoinen katsaus Savannahin ja Georgian historiaan, yhteiskunnallisiin haasteisiin ja arkeen.  


"Tradition has it that if you  listen closely on quiet nights, you can still hear the laughter and the shattering of crystal glasses. I like to think of this place as the scene of the Eternal Party. What better place, in Savannah, to rest in peace for all time - where party goes on and on."


Ja Savannahissa juhlitaan, ja juhlilla on merkitystä. Jim Williamsin jokavuotiset joulujuhlat ovat kaupungin puhutuin tapahtuma: kuka kutsutaan, ketä ei. Joulujuhlan jälkeiset, ainoastaan miehille järjestetyt juhlat ovat toinen vuodenajan puheenaihe. Yhteisössä, jossa historia ja sukujuuret kantavat statusta on useita kirjoittamattomia sääntöjä ja ystävyyssuhteet ovat monimutkaiset kuin hämähäkin verkko. Ulkopuolinen on aina ulkopuolinen, vaikka jotkut ovatkin onnistuneet sumplimaan itsensä miltei Savannahin seurapiirien ytimeen. Eksklusiivisia klubeja löytyy sieltä täältä, ja jäsenyyksistä väännetään kättä jossakin heti pinnan alla.  


"I got to thinking what a shame it was that goldfish didn't glow in the dark. So I'm trying to find a way to make them glow. If they did glow, they'd look as if they were floating in the air like giant fireflies - just the kind of weird vision a guy getting drunk in a bar could spend hours looking at. I know I would."


Kirjan henkilökaarti on uskomaton: ilkikurinen drag queen, näkymätöntä koiraa taluttava vanha herra, jalkapallohullu asianajaja, voodoo-kuningatar, väkivaltainen homoprostituoitu, kuolettavaa myrkkyä panttaava masennukseen taipuvainen keksijä ja 6000 laulun repertuaarin hallitseva ikiliikkuva laulajatar, muutamia mainitakseni. Vaikka yksittäin ajateltuina kirjan henkilöt vaikuttavat liian yliampuvilta, lukiessa kaikki tuntuu täysin realistiselta. Savannah tuodaan lukijan eteen historiallisesti edistyksellisenä kaupungin mustan ja valkoisen väestön suhteiden osalta, mutta 80-luvulla kahtiajako on selvä ja tiukka kannesta kanteen. Savannahlaiset suuret persoonat pyörittävät (kyseenalaisia) bisneksiään välillä rikastuen, välillä köyhtyen riippumatta siitä, missä osassa kaupunkia asuvat.  


"Minerva spoke in a faraway voice. It came from so deep within her that the words sounded as if they had been uttered eons ago on a distant planet and were just now reaching the earth through her."


Berendtin kyky kuvailla ihmisiä ja tuoda nämä välillä aivan uskomattomilta kuulostavat hahmot eläviksi kirjan sivuilla on vähintäänkin ihailtava. Jäinkin miettimään, kuinka Savannahin popula otti kirjan sen ilmestyttyä, eli kuinka suosittu kirjailija on varsinkin Savannahin kerman keskuudessa? Tarina vuoroin nauratti, viihdytti, kauhistutti, jännitti ja yllätti.  Lisäksi opin jotain uutta Georgian meiningistä ja historiasta. Loistolukemista, jota suosittelen ainakin sellaisille lukijoille, joita Yhdysvaltojen etelävaltioiden historia kiinnostaa edes jonkin verran.

Saturday, December 28, 2013

Melbournen CBD:n teetärpit

Arvatkaapas kuinka minun kävi heti Melbourneen saapuessani? Lämpötilaero kotimaisemiin oli melkoinen ja huomasin heti kättelyssä, että kengäthän tippuvat jalasta! Kotikuumassa jalkani siis näköjään turpoavat ihan defaultina yhden koon verran. Lompsin siis tuhkimona menemään ja maltoin jopa kierrellä muutamassa kenkäkaupassakin. Mutta mitä ihmettä: en löytänyt yksiäkään mieluisia kenkiä, eikä yhtäkään paria tullut edes sovitettua! Uskomattomaksi asian tekee se, että Melbourne on shoppaajaan paratiisi: CBD:n lisäksi ainakin Bridge Road, Chapel Street ja Smith Street tarjoavat muotia taivaan täydeltä. Niin kuitenkin kävi, että tämä vaativa asiakas vietti lomansa jatkuvasti jalasta lipsuvissa ballerinoissa...


Teen kanssa ei tietenkään ollut samaa ongelmaa. Koska aikataulu oli tiukka, en ehtinyt CBD:n ulkopuolelle teenhankintaan. Kolme keskustan suosikkiani kävin kuitenkin läpi asiaankuuluvalla ilolla ja hartaudella. Toisin kuin kenkien kanssa, näissä maistelin ja haistelin ja tuumailin antaumuksella. Tyhjin käsin en lähtenyt yhdestäkään liikkeestä. Neljännen suosikin, T2:n, Melbournen myymälät tosin skippasin, sillä T2 löytyy Länsi-Australiastakin, ja tällä kertaa olin päättänyt käyttää kortilla olevan ajan pienemmissä erikoisliikkeissä haahuiluun.

Allaolevan kierroksen voi tehdä aika kätevästi ja suhteellisen nopeasti keskustassa kävellen. Tätä kirjoittaessa huomasin, kuinka todella erilaisista putiikeista olikaan kyse. Kaikkia kuitenkin yhdistää herkullinen teevalikoima.


Lupicia löytyy QV shopping centerin yleensä hiljaisemmalta Artemis Lanelta. QV-kompleksiin pääsee pujahtamaan sisään Swanston Streetiltä, Lonsdale Streetiltä tai Russell Streetiltä. Kauniissa pikkukaupassa on aina ollut siellä vieraillessani rauhallisen unettava tunnelma, seikka, joka tarjoaa ihastuttavan tauon keskustan muusta hulinasta. Teetä saa nuuhkia ja tutkailla testihyllykön ääressä. Palvelu on asiantuntevaa, kohteliasta eikä tippaakaan tuputtavaa. Teen lisäksi Lupiciasta löytyy kauniita lahjasettejä, japanilaisia teekannuja, -kupposia ja muuta teenvalmistukseen liittyvää.


sannabanana
Lupician kyltti, edessä siintää Russell Street.

sannabanana
Pieni rauhan tyyssija Melbournen keskustassa.


Toisenlaiset tunnelmat odottivat minua saapuessani Little Collins Streetin Oriental Teahouseen. Pölähdin paikalle lounasaikaan, mikä tarkoitti sitä, että pikkuliikkeen edustan jono ulottui kadulle saakka. Oriental Teahousessa tarjoillaan nimittäin herkullinen yum cha, jota kannattaa ehdottomasti maistella, jos hiukoo ja on aikaa. Minua kuitenkin ärsytti maleksia jonon hännillä vain päästäkseni teeostoksille. Lopulta pääsin kapoisista ovista sisälle teelajikkeiden ihmemaahan. Oriental Teahousen tunnelma poikkeaa täydellisesti Lupiciasta: hektistä, modernia ja huvittelevaa teehen liittyvää ilottelua tarjotaan ruuhka-aikaan ahtaaksi käyvissä tiloissa. Teen lisäksi liikkeessä on tarjolla myös valikoima teekannuja ja -kuppeja, kun taas maistelupöydän äärestä löytyy useampia teelajikkeita valmiiksi haudutettuina. Lounasaikaan henkilökuntaa oli selvästi liian vähän, sillä kaikilla oli kiire yum cha -asiakkaiden parissa, ja päivän toinen odottelusessio tuli suoritettua yrittäessäni maksaa ostokseni.



sannabanana
Onnistuin nappaamaan kuvan ilman kylki kyljessä ryysiviä lounastajia.

sannabanana
Raflaosa oli täynnä lounasyumchaajia ja ovella oli vielä lisää jonoa.
 

Ulos päästyäni suuntasin seuraavaksi rauhoittumaan kauniille Block Arcadelle, joka sijaitsee Collins Streetillä. Block Arcadelta löytyy muun muassa kuuluisa Hopetoun Tea Rooms, joka perustettiin Victorian Ladies Work Associationin toimesta vuonna 1892. Hopetounissa voi nauttia aamiaista, lounasta tai high tean, ja kaikki tarjottava on ensiluokkaisen tuoretta. High tea -herkuttelijoiden on varattava pöytä etukäteen, muuten paikalle voi saapua oman mielen mukaan. Teemenu koostuu pääosin mielenkiintoisista sekoituksista. Minä muistan aikaisemmin kaivanneeni enemmän ihan perusteitä, joissa niissäkin on valtavia variaatioita ilman lisättyjä hedelmä- tai maustearomeja. Tällä visiitillä en Hopetouniin ehtinyt, sielläkin oli jonoa, ja muutenkin tarkoitus oli vierailla käytävän toisella puolella, eli Gewurzhausissa.


sannabanana
Block Arcaden kaunista lattiaa ja Hopetounin jonoa.

sannabanana
Hopetounin herkkuja ikkunassa, nam!


Gewurzhausista löytyy nimensä mukaisesti teen lisäksi erilaisia mausteita ja kauniita keittiötarvikkeita. Minun ehdoton suosikkini valikoimasta on Raj's Majestic Chai Masala, jota kokkailinkin jo aikaisemmin. Myös Velvety Vanilla Chai on aikamoista herkkua. Pikkuputiikin mausteidentuoksussa on mukava ihastella kaikkea kaunista ja näppärää. Maustesekoitukset sijaitsevat laareissa, joista asiakkaat saavat kauhoa haluamansa sekoitukset valmiiksinimettyihin pussukoihin. Kassalla ostokset punnitaan ystävällisen ja kiireettömän henkilökunnan toimesta. Chai Masalan lisäksi hankin tällä kertaa myös Gluhwein-maustesekoitusta, seikka, jonka olin jo itse asiassa kokonaan unohtanut! (Piti tätä kirjoittaessa nimittäin mennä katsomaan, että mitä tulikaan ostettua, ja gluhwein-mauste olikin mukava yllätys varsinkin nyt, kun Ikea-glögitkin on jo laitettu parempiin suihin. Illalla siis hellan eteen uutta taikajuomaa keittelemään.)


Gewurtzhausissakin oli hiukan kuhinaa.

Putiikissa on omanlaisensa kotoinen tunnelma.


Melbourne-muistojen ja uuden, upean vuoden (fingers crossed) kunniaksi laitankin nyt käyntiin teearvonnan. Kahdelle voittajalle arvotaan toinen seuraavista: Gewurtzhausin Raj's Majestic Chai Masala tai Ujinotsuyun Genmaicha (genmaichasta pikkuisen lisää täällä). Arvontaan voi osallistua yhdellä arvalla kuka tahansa, rekisteröityneet lukijat saavat kaksi arpaa ja linkittäjät kolme. Jotta tee menisi oikealle henkilölle, kerro kommenttikentässä kumman teen arvontaan haluat osallistua (voit osallistua myös molempien arvontaan, jos kumpikin maistuu). Kerro myös kuinka monella arvalla olet mukana. Arvon palkinnot perjantaina 3. tammikuuta, joskus iltasella. Onnea matkaan! 

Thursday, December 26, 2013

Joulufiiliksiä

Joulua ei olla onneksi vietetty tänä vuonna pahimmissa hikisissä tunnelmissa. Aattona mittari tosin kipusi 36 asteeseen ja tuulta ei ollut nimeksikään, mutta päivä vietettiinkin näissä maisemissa, jolloin kuumuus ei tuntunut ollenkaan pahalta:


sannabanana
Aatto set-up varjossa: miltei täydellistä.

sannabanana
Mini-me hiukan innoissaan: 'tuu jo, mum!'

Tuulettomuus on meidän rannalla sellainen harvinaisuus, että otettiin siitä kaikki irti. Vaikka surffilauta oltiin kannettu paikan päälle turhaan, oli ihanaa polskia kristallinkirkkaassa, turkoosissa vedessä ilman minkäänlaisia aaltoja. Samoin hiekalla lojuminen on paljon mukavampaa, kun tuuli ei lennätä hiekkaa korviin ja kirjan sivujen väliin - ja mikä parasta: koko avara ranta oli kokonaan meidän! Niin se vain on: vaikka takapihalla on miltei paratiisi, unohtuu se ihmisiltä liian herkästi arjen tiimellyksessä. Latasimme akkuja viilentävässä vedessä ja hiekalla kirjojen parissa.

Rannalla on tullut vietettyä tunnelmallisia iltoja myös ystävien kanssa, jotka lähtivät muualle joulunviettoon tai muuttivat kokonaan pois. Ikävä tulee, mutta sellaista se elämä on. Mini-me oli innoissaan, kun sai päsmäröidä kahdenkin koiran kanssa sillä aikaa kun aikuiset juttelivat tylsiä aikuisten juttuja...


sannabanana
Ilta-auringossa <3

sannabanana
Kumpi vie kumpaa? Kovin touhukkaan näköisenä hihnan päässä.


Tänä jouluna en ollut itse joulunvietosta ehtinyt paljoakaan stressata, mutta ihanan ystävän yllätyksenä Perthistä kuriiroima glögi ja skandi-irkkarit sysäyttivät joulufiiliksen käyntiin, ja niin alkoi pipareiden valmistus, sillä glögin kanssahan on pakko napostella pipareita. Homejuustoakin löytyi onneksi jääkaapista! Herkullisen reseptin löysin Sinisen linnan kirjastosta, suosittelen sitä lämpimästi! Glögiä olen iltaisin hörppinyt terästettynä, mutta päivän kuumuudessa olemme sekoittaneet kylmän glögin kuplivaan mineraaliveteen ja lisänneet jäitä. Menee se niinkin!


sannabanana
Ikean glögiä ja terästykseksi aikas namia Cat Amongst the Pigeonsin cab-sauvia.


sannabanana
Pipareista löytyi tänä vuonna pikkumyitä, dinosauruksia, sydämiä, nalleja, perhosia, elefantteja ja virtahepoja.

Aaton iltana availimme Suomesta tai suomalaisilta saatuja paketteja ja laitoimme joulusukat ovenkahvoihin aussijoulua varten. Kävimme myös pöristelemässä jouluvalokierroksen meidän asuinalueellamme. Tänä vuonna syystä tai toisesta jouluvalot olivat aika vaisut, mikä ei välttämättä ole huono juttu, varsinkaan kyseisten hehkuvien ja välkkyvien talojen naapureiden kannalta :) Poroille laitettiin takapihalle ruoaksi herkkusieniä (!) ja joulupukille katettiin olohuoneen pöydälle pipareita, joulukakkua ja kirsikkatomaatteja sekä karpalomehua. Joulupäivän aamuna tulikin herätys sitten jo viideltä, kun mini-me oli jo nukkumaan mennessä ollut jännityksestä ja innosta pinkeänä. Ja olihan se pukki käynyt: herkut oli syöty, samoin herkkusienet olivat maistuneet poroille, ja meillä käydessään pukki on niin kohtelias, että vie tiskitkin keittiöön :-) Joulusukat olivat täynnä pikkuyllätyksiä, ja kuusen alta löytyivät lahjat.


sannabanana
Aattopaketista ilmestyi tällainen hienous, jota on pelattu jo miljoonaan otteeseen.

sannabanana
Ja ihanalta Strawbs Designin Annelta kaunis ja teemaltaan rakas taiteltava shopperi.

sannabanana
Ja shopperin sisältä nämä...

sannabanana
...jotka paljastuivat käteviksi kirjanmerkeiksi!

sannabanana
Kuminauhan ansiosta krijamerkit sopivat suuriinkin kirjoihin.

sannabanana
Shopperin kaunista vuorta. Kassin uumeniin mahtuu kirja jos toinenkin!

Ihana ja aikaansaava Anne, joka siis järjesti meille glöginkin, tehtailee töitään kotistudiossaan. Annen taitavaa kädenjälkeä voi ihastella paremmin täällä.

Joulupäivää vietettiin lahjojen avaamisen ja hedelmäaamiaisen jälkeen perinteisesti rannalla. Mini-me sai lahjaksi kolme ensimmäistä Harry Potteria ja Philosopher's Stone korkattiin heti aamusta. Näin se Harry Potter sitten saapui tähänkin huusholliin. Epäilen, että tulen nyt siis vihdoinkin lukemaan nuo Potterit... Tuuli oli hiukan voimistunut, eli lounasaikaan mennessä olimme jo aika hiekkaisia! Tänä vuonna skipattiin prawn salad kokonaan ja syötiin vain kaikenlaisia kevyitä naposteltavia. Pelailtiin lisää Afrikan tähteä ja Unoa, hoilattiin mini-me:n kanssa sekaisin suomalaisia ja englanninkielisiä joululauluja, kuunneltiin suosikkiani Ave Mariaa, ja sitten myös J. Karjalaisen uusinta :) Luettiin kirjoja, tietenkin, ja minä pidin sentään sen verran aussiperinteistä kiinni, että vatkasin kokoon pavlovan. Tällä kertaa tein kaksi kerrosta, joiden väliin tuli kermavaahtoa ja mangoviipaleita, päälle kermavaahtoa ja puolitettuja kirsikoita. Nam! Illalliseksi valmistin uunilohta ja -vihanneksia sekä vihreää salaattia - siinäpä tämä joulu kaikessa yksinkertaisuudessaan. 


sannabanana
Harry-seikkailu alkaa...

sannabanana
Ihanaa mangoa pavlovan kerrosten välissä.

sannabanana
Ja päälle kirsikoita. Lopputuloksena taattu sokerihumala.

Australiassa paluuta arkeen merkkaavat perinteisesti hullut Boxing Day -alennusmyynnit. Asiakkaat ovat olleet heti aamusta sen verran ahkerina, että ovat jopa saaneet Myer-tavaratalon web-sivut jumiin! Me olemme sen sijaan vieläkin jumissa yöpaidoissa, eikä edes näytä, että tästä selvittäisiin kovin nopeasti. Eikä onneksi tarvitsekaan :-)

Sunday, December 22, 2013

Kantoja ja ruoteja

Viimeisiä työpäiviä leimasi lähinnä villi hervottomuus. Tekemättömien juttujen listaa en edes uskaltanut enää vilkaistakaan. Työpaikka oli täynnä naurua, itkua, vitsejä, (pitkäaikaisia ja väliaikaisia) hyvästejä, herkuttelua ja lahjoja. Edeltänyt vuosi sullottiin vaivalloisesti purkkin ja uteliaina kurkkailtiin jo tulevaan. Hektistä tulee olemaan, niin kuin yleensä. Vannoimme, että teemme hommat taas paremmin kuin aikaisemmin: varataan kunnolla aikaa, suunnitellaan, ennakoidaan, ohjaillaan resursseja ja kohdennetaan. Ja silti kaikki tiedämme, että asiat muuttuvat silmänräpäyksessä ja usein meistä riippumatta. Joskus työ tuntuu lähinnä polvirefleksiltä: joku kumauttaa ja me ponnahdamme vastaan, rimpuilemme valtavien virtojen vietävänä.  Aika usein onnistumme onneksi surffaamaan aallonharjallakin. Meininki on siis vähän niin kuin elämässä yleensäkin...

Viimeiset työpäivät minä hörppäilin NaturaliTean Kukicha Midoria. Luomutee on valmistettu pääosin kevään ensimmäisen sadon lehtiruodeista ja kannoista, vaikka sekaan on mahtunut myös jonkin verran teenlehtien palasia.     


sannabanana
Kantaa ja ruoteja kauniissa turkkilaisessa kulhossa.

sannabanana
Käyttövalmiina työpöydällä.


Tätä vankkaa teetä saa hauduttaa huoletta kiehuvassakin vedessä ja haudutuskertoja riittää useampikin. Kauniin kirkkaanviherä tee maistuu miltei pinaattiselta, eli sellaiselta superterveelliseltä. Tästä ei-kitkerästä, melkein makeahkosta teestä huokuu vitamiininen vihreys ja energia; tee on kuin itse kevät paketissa.

Meillä on nyt edessä hiukan epätavallinen joulu, ja siitä syystä blogi tulee todennäköisesti päivittymään hiukan hitaammin. Voi tosin käydä niinkin, että tarvitsen jotain ihan muuta ajateltavaa, jolloin blogihommat ovat juuri sopivaa terapiaa :-) Yhteenvetona siis: blogi tulee päivittymään joko hitaammin, nopeammin tai aivan tavalliseen tahtiin!

Oikein mukavaa joulunaikaa kaikille, missä ikinä joulua vietättekin! Minä toivon, että myrskyn ja aallokon keskellä me ehdimme ainakin silloin tällöin loikoilla rannalla ja pulikoida aalloissa. Alla viime viikonloppujen ohjelmistoa:


sannabanana
Toiveissa rantalojuskelua lämpimällä hiekalla...

sannabanana
... ja sopivasti actionia!


Tuesday, December 17, 2013

Oodeja luonnolle, jonka kanssa olemme Yksi

Minä kuulin ensi kerran Mary Oliverista eräillä kirjafestareilla. Puhuja lausui runon, joka oli koskettanut häntä ja ollut osasyynä elämänmuutokseen. Kyseinen runo oli I Go Down to the Shore, jossa ahdistunut ja epätoivoinen ihminen kysyy valtamereltä mitä hänen pitäisi tehdä. Siihen meri vastaa ihanalla äänellään: "Excuse me, I have work to do."



sannabanana
Oliver, M. A Thousand Mornings. Penguin, New York, 2012.

Kirjoitin vaikuttuneena Mary Oliverin nimen ylös ja hiukan aikaa sitten visavinguttelin omaan hyllyyni kokoelman A Thousand Mornings. Yhdysvaltalainen veteraanirunoilija ammentaa inspiraatiota luonnosta ja lemmikeistä, jotka ovat runoissa vahvasti läsnä. Saan Oliverista sellaisen hiukan tovejanssonmaisen vaikutelman: ihminen on jatkuvassa, syvässä vuorovaikutuksessa ympäröivän luonnon kanssa eikä ole sen kummempi kuin muutkaan eläväiset. Kaikki olemme osa tätä yhtä: elämää eri muodoissa.


"But the tree is sister to me, she
lives alone in a green cottage
high in the air and I know what
would happen, she'd clap her green hands,
she'd shake her green hair, she'd
welcome me. Truly."
Ote runosta Green, Green Is My Sister's House


Osuvia, hidastempoisia ja kikkailemattomia lyhyempiä ja pidempiä runoja sisältävä kokoelma sai minut kiinnostumaan entistä enemmän Oliverin tuotannosta. Runoissa ylistetään luonnon mutkattomuuta ja toimeliaisuutta, josta ihmisenkin sopisi ajoittain ottaa mallia. Liika ajattelu ja monimutkaistelu saattaa jähmettää paikoilleen. Ihminen murheineen laitetaan laajempaan perspektiiviin, ja samalla paino harteilla hellittää. Keveyttä voi löytää, jos ei sydämestä, niin edes linnunlaulusta. Aitoja kiitollisuudenaiheita on kaikkialla ympärillä, riittää, että herää ne huomaamaan.



"Oh the house of denial has thick walls
and very small windows
and whoever lives there, little by little,
will turn to stone."
Ote runosta Hum, Hum



Minun (tämän hetken) suosikkejani kokoelmasta ovat ainakin runot: The Man Who Has Many Answers, I Go Down to the Shore, Poem of the One World, Three Things to Remember, Today ja I Have Decided. Kirja on niin upea, että olen jo ehtinyt antaa sen lainaan tarpeessaolevalle ystävälle. Toivottavasti se löytää tiensä takaisin kotiin, mutta sitäkin enemmän: toivottavasti ystäväni löytää siitä yhtä paljon olennaista kuin minäkin.

Monday, December 16, 2013

No onkos tullut kesä, nyt talven keskelle?


No kesä on totta vieköön tullut tänne. Viime päivät ollaan hikoiltu hiukan yli tai alle 40 asteen lämpötiloissa. Koska kaikki on täällä vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun, Australiassa vietetään joulua keskellä kesää. Koululaisille joulu on näin ollen osa ensi viikolla alkavaa kesälomaa. Jouluun liittyvät kuvat  joulukorteissa tai -kalentereissa ovat vuodenajasta huolimatta täälläkin ne perinteiset lumikinokset ja pukki tonttuineen lämpimät vermeet yllä. Toki on olemassa myös paremmin ympäristöön sulautuvia vaihtoehtoja.

Tänään ja tässä aukenee 25 kirjabloggaajan joulukalenterin 16. luukku.


Kilmeny Nilandin ja Yvonne Morrisonin hauska An Aussie Night Before Christmas julkaistiin 2005 ja siitä tuli heti aussilapsosten hitti, jonka suosio ei ole hiipunut vuosien varrella. Meille pukki toi jokunen vuosi sitten kirjan pop-up –version, ja rähjäisestä kunnosta näkee, että sitä on luettu ahkerasti yhä uudestaan ja uudestaan. Kuvaa kirjan kannesta en viitsinyt tähän laittaa, sen verran esteetikkoa resuinen kunto hirvittää...



sannabanana
Joulupukki herkuttelemassa kesken lahjainjaon.



sannabanana
Kirjan päähenkilöiden talo, jonka huoneisiin pääsee myös katsomaan sisälle.



An Aussie Night Before Christmas on mukaeltu amerikkalaisesta The Night Before Christmas –runosta, joka ilmestyi anonyymisti vuonna 1823, ja jonka kirjoittajan identiteetistä ollaan kiistelty. Aussiversiossa luonnollisesti vilisee aussislangia ja kengurumaan eläimistöä.


“Twas the night before Christmas;
there wasn’t a sound.
Not a possum was stirring;
no-one was around.”


Aussiversiossa perheen lapset nukkuvat sängyissään ja unelmoivat pavlovasta samaan aikaan kun vanhemmat rentoutuvat sohvalla urheilu-uutisia katsoen. Kesken unien lapset heräävät ulkoa kuuluvaan kolinaan. Kukapas muukaan siellä rymyää, kuin hekotteleva joulupukki lava-autossa (ute), jonka eteen on valjastettu kahdeksan suurta kengurua! Kenguruilla on tietenkin varsin aussityylisiä nimiä, kuten Shazza, Kylie ja Bazza. Pukki liukuu alas pihapuuta lahjasäkin kanssa ja näyttää aivan swaggieltä. Jalassa on vanhat thongsit ja lyhyet shortsit; hyytelön tavoin hyllyvän mahan yli on pingotettu havaijilaistyylinen joulupaita ja päässä on tietenkin auringolta suojaava leveälierinen hattu. Pukin käsivartta koristaa tatuointi: Australian kartta, jonka sisällä on sydän. 


sannabanana
Lahjoja asettelemassa kuusen juurelle, ja kuuluisa alkkarikohtaus!

sannabanana
Kenguruvaljakolla eteenpäin läpi kuunvalaiseman öisen taivaan.

Vaikka runo on  hiukan typistetty verrattuna alkuperäiseen kuvakirjaan, kirjan pop-up –versio on hurjan hieno: kannen ‘liikkuva’ joulupukki kiitää halki taivaan ja aukeamien hauskat liikuteltavat osat ovat viihdyttäneet meitä vuodesta toiseen. Tätä kirjaahan luetaan siis ympäri vuoden (ainakin meillä). Varsinkin aukeama, jossa pukki asettelee lahjoja kuusen alle ja perheen koira vetää shortseja alas paljastaen pukin kenguru-alkkarit ja 'putkimiehen vaon' naurattaa pienempiä joka kerran yhtä paljon.

Kun rento ja rusoposkinen pukki saa hiukan ruokaa ja juomaa sekä lahjahommat hoidettua, nousee hän autoonsa ja huudahtaa kumisevalla aussiaksentilla vilkuttaville lapsille taivaalta:


“Merry Christmas to all, and goodonya, mates!”


sannabanana
Kaikille mukavaa joulua!

Jos kiinnostaa, joku lukee alkuperäisen kuvakirjan ääneen youtubessa täällä.


Vanhempiakin australialaisia jouluperinteitä toki löytyy. Carols by Candlelight on aussikeksintö 1900-luvun alkupuolelta. Yhden version mukaan Etelä-Australiassa kaivostyöläiset ottivat tuolloin tavakseen lauleskella yhdessä joululauluja kynttilänvalossa. Pimeydessä kynttilät oltiin kiinnitetty hattujen lieriin. Joululaulujen yhteislaulu saattoi saada alkunsa myös Victoriassa, jossa melbournelainen radiotoimittaja Norman Banks järjesti ensimmäisen julkisen yhteislaulutilaisuuden Alexandra Gardensissa vuonna 1938. Idean Banks oli saanut edellisenä jouluaattona nähdessään öisellä kotimatkallaan yksinäisen vanhan naishenkilön laulavan radion säestyksellä joululauluja sängyssään kynttilänvalosssa. Liikuttunut Banks halusi kutsua kaikki yksinäiset ja muutenkin halukkaat yhteen laulamaan. Tapahtuma muuttui tavaksi, sitten ihan oikeaksi perinteeksi, ja on levinnyt sittemmin ympäri maailmaa.

Alkuperäinen Alexandra Gardensin Carols by Candlelight siirrettiin vuonna 1958 Sidney Myer Music Bowliin ja vuodesta 1965 tapahtuman tuotto on mennyt Vision Australian silmäsairaustutkimuksen hyväksi. Nykyään joululauluja lauletaan kynttilänvalossa joukolla miltei jokaisessa kaupungissa, kerättiinpä hyväntekeväisyyteen lahjoitettavaa tuottoa tai ei. Meidän kaupungissa kokoonnutaan puistoon auringonlaskun aikaan piknikin kanssa, odotellaan (sähkö)kynttilöiden kanssa pimeää ja sitten lauletaan kovaan ääneen kuorojen tai lavatähtien johtamana. Lämminhenkisen illan tunnelman kruunaa meilläpäin ilotulitus.


sannabanana
Piknikkaajia valmiina hoilaamaan samaan aikaan viime vuonna.

Liveorkesteri lämmitteli lavalla muiden odotellessa auringonlaskua.



Eilen joulukalenterin luukku avatui Kirsin kirjanurkassa, jossa puhuttiin joulun uppoutumiskirjoista. Huomenna joulukalenterin 17. luukku aukeaa Calendulan tontilla.


Mukavaa joulunaikaa kaikille!

Sunday, December 15, 2013

Vihreää Nepalista

Samaan aikaan kun seikkailin nojatuolimatkalla Himalajalla, löytyi teekupistakin asiaankuuluvaa juotavaa. Kyseessä on Demmers Teehausin Nepal Himalaya View (Demmersin vihreä tee #175), jonka nappasin mukaani elokuisesta Helsingistä juuri ennen kotiinlähtöä. Tee taitaa olla ensimmäinen nepalilainen vihreä tee, jota olen maistanut. Korkeuksissa Himalajaa ihaillen kasvaneet lehdet tuoksuvat paketissa voimakkaalle ja makealle, ja erikoinen tuoksu taisikin olla se, mihin kaupassa kiinnitin ensimmäisenä huomioni. Tämä ei ole mikään lässy vihreä tee, vaan voimakasarominen ja todellakin omanlaisensa. Minä olen maistavinani haudutuksessa jotain sekä makeaa ja savuista. Voi tosin olla, että neljänkympin helle on sekoittanut pääni, sillä Demmersin kotisivuilla teetä kuvataan varsin miedoksi! Saattaa myös olla, että olen myös haudutellut teetä varsin liberaalisti ja ylittänyt suositusten mukaisen kahden minuutin haudutusajan minuutilla tai parilla. Kitkeräksi tee ei ole muuttunut, vaan maku on hieno ja syvä.


sannabanana
Nepal Himalaya View: tummia lehtiä ja vaaleampia kärkisilmuja.

Tuloksena kauniin kellertävää ja aromaattista vihreää herkkua.

 Tänä aamuna laitoin eilen illalla vahvaksi hauduttamaani teehen jääpaloja, ja kesäkuumalla Nepal Himalaya View toimii hyvin myös kylmänä energiajuomana. 


Meidän viikonloppu on kulunut suurimmaksi osaksi vedessä. Surffilautakin on saanut jo kyytiä. Tänään mini-mellä on ihan oikea oppitunti surf-clubilla. Olen niin ylpeä hänestä, sillä muutama vuosi sitten kohtaaminen friikki-aallon kanssa teki mini-mestä valtameripelkoisen miltei hysteriaan saakka. Kovalla työllä ja rohkeudella huonot muistot ovat vihdoin jääneet taakse, ja nyt pelkurista on kehittynyt oikea vesipeto, joka miltei hyökkää valtameren kimppuun innoissaan!


sannabanana
Horisontti vinossa, mutta you get the idea...


(Huomenna täällä blogissa aukeaa muuten kirjabloggaajien joulukalenterin 16. luukku! Luettua Elämää -blogissa avautui joulukuun alussa ensimmäinen luukku, ja saman postauksen lopussa on linkkilista kaikkien osallistujien tonteille.)

Saturday, December 14, 2013

Levoton sydän maailmalla...

...tai: "Elämässäni ei ole ketään, jonka kanssa voisin puhua kotikaupungistani."


Minut yllätti Zinaida Lindénin Monta maata sitten (För många länder sedan, Schildts & Söderströms, suom. Jaana Nikula). Kiinnostuin heti kirjasta, jossa kerrotaan lukuisista muutoista maiden ja mannerten välillä, siirtolaisuudesta (diplomaattiperspektiivistä) ja elämästä, joka on pakattava muuttolaatikoihin muutaman vuoden välein. Ennen lukemista kuvittelin kirjan olevan paljon kepeämpi, tyyliin: diplomaatin rouvan viihdyttävät muistelmat lukemattomilta coctail-kutsuilta, ainaisen pakkaamisen raskaudesta ja satunnaisia havaintoja eri asuinmaista. Monta maata sitten olikin todellisuudessa paljon enemmän ja syvempää.


Linden, Z. Monta maata sitten. Gummerus, Helsinki, 2013.



Galina on neuvostoajan lapsi, joka rakastaa kotikaupunkiaan Leningradia. Parikymppisenä hän tapaa Igorin, diplomaatin, joka vie jalat alta ja tarjoaa jännittävän elämän. Tarinassa liikutaan edestakaisin nykyhetken ja menneisyyden välillä. Kerronta on yksinkertaisuudessaan niin rehellisen ja aidon oloista, että yli puoliväliin kuvittelin samasta syystä lukevani suoraan sydämestä pulpahtelevaa omaelämäkertaa. Vaikka maiden vaihtuminen leimaa pariskunnan elämää, on Monta maata sitten ennen kaikkea Venäjän ja Leningradin rakkaudentäyteinen ylistys. Kaipuu kotikaupunkiin leimaa arkea ja ajatuksia, ja kirjassa viivyskellään Galinan lapsuuden- ja nuoruudenmuistoissa. Leningradista löytyy myös enigmaattinen ja karismaattinen ensirakkaus, joka astuu yllättäen takaisin kuvioihin.


"Ensi sanamme ovat Lenin, isänmaa, Moskova. En pitänyt siitä vihon väittämästä. Minun ensimmäiset sanani olivat äiti, isä, Leningrad. Sen minä sanoa paukautin opettajalle koko luokan edessä. Opettaja ilmoitti asiasta vanhemmilleni. He yrittivät puhua minulle järkeä. He pelkäsivät, että meidän perhettämme pidettäisiin epälojaalina."

Epäsovinnaisen intellektuaaliperheen kasvatti, Galina pohdiskelee aikuisena avioliittoa, perhettä, vanhemmuutta, uskollisuutta ja rakkautta. Kun työlleen, ja ensisijaisesti toisilleen, omistautuneet palosieluiset vanhemmat kuolivat dramaattisesti, yksin jäänyt parikymppinen Galina janosi muutosta. Igorin astuttua elämään, orastava ura ja väitöskirja on kuitenkin laitettava hyllylle, sillä diplomaatin vaimon on vaikea ennustaa, missä tulee olemaan parin vuoden kuluttua. Perheeseen syntyy maailmalle ripoteltujen vuosien varrella kaksi lasta. Minua kosketti varsinkin pohdinta siitä, kuinka maailmalla kasvaneille lapsille koti ja kotimaa tarkoittavat aivan eri asioita kuin yhdessä maassa ja kaupungissa varttuneille vanhemmille. Kokonaista kotimaata ei voi kantaa mukanaan saatika siirtää lapsille, joille moni olennainen seikka on käytännössä merkityksetön.


"En voinut pidätellä kyyneliäni, kun näin poikani ottavan vastaan diplomin Japanin kulttuuriattasealta, kumartavan kohteliaasti ja kiittävän kunniasta. Diman silmät loistivat onnesta. Hän ei ollut pelkästään matkalla Japaniin, vaan hän palasi sinne niin kuin palataan kotiin."


Globaalia elämää viettävien henkilöiden ihmissuhdekriiseilyä, lasten kasvattamista ulkomailla, Venäjän valtavia muutoksia yhden ihmisen elämän aikana, ja venäläistä kulttuuria sekä elämäntapaa sekoitettuna sotkuisiin rakkausvyyhteihin kietoutui ympärilleni näiltä sivuilta kuin loputonta lämmintä saalia. Turussa asuessaan Galina vertailee mielenkiintoisesti suomalaista ja venäläistä kulttuuria sekä yleisiä ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiä. Ulkosuomalaiset voivat myös samaistua siihen tunteeseen, joka iskee, kun huomaa, että entinen kotimaa ei monen vuoden jälkeen olekaan enää sama paikka.


"Uusi Venäjä on hassu peilikuva Neuvostoliitosta. Suurin osa on tuttua, mutta mittasuhteet ovat vinksallaan. Jotkin yksityiskohdat ovat kutistuneet, toiset paisuneet valtaviksi. Toisinaan pää ja jalat ovat vaihtaneet paikkaa. Yläpuolella loistaa teksti: Sisäänpääsy ainoastaan hulluille.
Onko joskus eletty aikoja jolloin tuo teksti ei olisi loistanut sisäänkäynnin yllä?"


Monta maata sitten onnistuu olemaan samaan aikaan sekä tunteellinen että napakan informatiivinen. Galinan ääni on niin selkeän teeskentelemätön, että vasta lopun yllätyksellisen jännittävät tapahtumat saivat minut lopullisesti sisäistämään, että kyse on fiktiosta. En muista aikaisemmin kokeneeni samaa: pääkoppani ei yksinkertaisesti suostunut uskomaan, että näillä sivuilla ei puhu kirjailija itse, vaan hahmo! Onko muilla samankaltaisia kokemuksia?

Osallistun kirjalla Täällä toisen tähden alla -blogin Venäjänvalloitushaasteeseen.

Saturday, December 7, 2013

Juhlahumussa

Kiire ja kaikenlainen muu kohina ei näytä helpottavan ennen joulua, jos sittenkään. Muutaman esteen yli on vielä hypättävä ennen kuin voi lojua jossain kirja kädessä ja teekuppi käden ulottuvilla. 

Itsenäisyyspäivänä meillä on aina ulkoilmapirskeet.  Tällä kertaa vieraat kiipeilivät suurimman osan aikaa puissa, ja oksilta soi yhdessä vaiheessa hieno, impromptu konsertti! Hauskaa oli, vaikka niska hiukan paloikin pilvien ja tuulen hämätessä.

Samoihin juhliin saapui myös ystäväni, joka on hiljattain palannut Japanista. Olen aika innoissani tuliaisista: vihreää teetä kaikenlaisissa mielenkiintoisissa variaatioissa. Sain myös lisää mustaa hammastahnaa, johon ihastuin! Alkaa näyttää siltä, että pitäisi varmaan tässä kohta puolin muuttaa Japaniin, gastronomiseen kotimaahani...



Senchaa, genmaichaa, sekä matchaa KitKatissa ja kekseissä. Ja vieressä vihdoin aloittamani Midnight in the Garden of Good and Evil.

Kynttilöiden puhaltelua tuulensuojassa... Taisivat olla ekat synttärit, joilla edes onnistuttiin sytyttämään kynttilät merituulen puhaltaessa! Nyt siis meni kerrankin kunnolla kaavan mukaan!