Thursday, January 9, 2014

Seurapiirisihinää

Chick litin suhteen olen edistynyt ja nyt raportoinkin ylpeänä siitä, että luulen hiffanneenni genren olemuksen. Lukaisin parina iltana Rachel Johnsonin Shire Hellin, joka on jatkoa (tarkistamaton oletus) aikaisemmalle Notting Hellille. Nyt kun lukemisesta on kulunut jo jonkin aikaa, on mielenkiintoista makustella mitä kirjasta jäi mieleen.



Johnson, R. Shire Hell. Penguin, London, 2008.



Ralph ja Mimi lapsineen ovat jättäneet Lontoon Notting Hillin pölyt taakseen ja ostaneet maatalon idyllisestä Dorsetista. Hyvätuloisten hienostelu ei kuitenkaan jää pois kuvioista. Koko tarina perustuu monimutkaisiin pienen kylän seurapiiri- ja ihmissuhdekoukeroihin. Kirjassa kertojina toimivat vuoronperään Mimi ja hänen 'ystävänsä' Rose, joka on muuttanut alueelle muutamaa vuotta aikaisemmin.


"I can - just - survive without being surrounded by cafes, shops, girly boutiques, spas, chi-chi delis, world class restaurants, cinemas, clubs, vintage markets and all the delights that Notting Hill had to offer.
But going without my lovely, rich, fair-weather London FRIENDS (especially you of course) is almost too much."


Johnsonin juttu kulkee ja minun oli vaikea laskea kirja alas kun uni alkoi painaa silmiä. Kirja oli viihdyttävä ja hauska, ja sai ajan kulumaan siivillä. Aina teki mieli tietää kuinka asiat sujuvat ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Mitään syvällisempää analyysiä suurista aiheista, kuten rakkaudesta, ystävyydestä, uskollisuudesta, ekologisuudesta, raiskauksesta tai abortista on turha odottaa, vaikka ne sivuilla vilahtavatkin. Niin ei ole kai tarkoituskaan. Kirjan hahmojen elämässä tärkeintä kun ovat brändit (mainitaan säännöllisesti aina tavaroista ja paikoista puhuttaessa), ulkonäkö, vaikutelma, omaisuus, vaikutusvalta ja raha. Myös kuuluminen tuottoisiin tuttavapiireihin on ensisijaista. Turha kai mainitakaan kilpailuvietistä tuon kaiken edellämainitun suhteen...


 "I keep quiet, obviously, because I have a cleaner, Joan, and Mimi knows I have a cleaner, but our relationship has not and may to be honest never reach the point where I will make the ultimate sacrifice and allow my cleaner to work for her."


En osannut samaistua Roseen tai Mimiin eivätkä he hahmoina ole kovinkaan mukavia, vaan lähinnä pintaliitäjiä, jotka tuntuivat huolehtivan enimmäkseen siitä, mitä muut heistä ja heidän perheestään ajattelevat. Lukemisen sujuvuuttateen tuo ei kuitenkaan vaikuttanut. Yksi seikka, mikä hieman häiritsi lukiessa oli se, että molempien naisten "äänet"  ja ajattelutavat olivat niin identtiset, että menin jatkuvasti sekaisin sen suhteen kumpi oli kertojana aina siihen saakka, kunnes mukaan tuli jotakin henkilökohtaisempaa. Tarinan viihdyttävyyden ja etenemisen kannalta tuokaan ei tosin edes haitannut. Olisi kuitenkin ehkä ollut mielenkiintoisempaa, jos nuo kaksi hahmoa olisivat olleet jollakin perustavammalla tavalla erilaiset.


"...and then I hear Ralph talk about the closure of some random pipeline between Belarus and Moscow and I think, bo-ring! Who cares if West Germany can't get enough oil?"


Dorsetiin muuttaville on kuulemma kolme vaihtoehtoa, "shag, drink or ride." Suurin osa taitaa harrastaa kaikkea kolmea. Tarinan edetessä monimutkaiset suhdekuviot alkavat kirkastua ja uusia syntyy kaiken aikaa. Ystävyyssuhteet kuulostavat surullisilta: suurimmaksi osaksi toisille ollaan ystävällisiä koska a) siitä tulee hyvä vaikutelma b) niin kuuluu tehdä c) siitä voi olla hyötyä. Mistään sen syvällisemmästä ei ole kyse ja pinnan alla tapahtuu jatkuvaa vertailua ja kamppailua paremmuudesta milloin milläkin kriteerillä. Huh, kuinka stressaavaa!

Perheiden miehet ja lapset ovat hiukan taka-alalla, kaikki kuullaan kahden äidin näkökulmasta. Tietenkin myös lasten määrällä kilpaillaan. Ideaalitapauksessa teräsvaimoilla on ainakin neljä lasta, ura, omaisuutta ja miljoona muuta menestyksekästä projektia käynnissä. Mimin ja Rosen perheiden lisäksi tutuiksi tulevat useat muut kylän persoonalliset asukkaat ja heidän tarkoin varjellut salaisuutensa.

"Mirabel is looking at us during all this with curled lip. 'I don't understand,' she says. 'All these people are your friends, and you've invited them to Daddy's party, so why are you saying horrible things about them if you don't want to sit next to them, like, behind their backs? You're both so mean."


Avioliitot rakoilevat, selän takana käy suhina ja kuhina, näyttäydytään tilaisuuksissa ja järjestetään omia, ihmetellään läheisen ekokommuunin elämää, shoppaillaan netissä ja yritetään kuulua joukkoon. Kaikki paikalliset osaavat tietenkin ratsastaa hienoilla hevosillaan ja lennättävät arvovieraita omalla helikopterillaan Lontoosta landelle rentoutumaan ja harrastamaan. Naistenvälisestä kommuniaatiosta ei puutu ivallisia ja tarkkaan harkittuja piikkejä aina tilaisuuden tullen ja joskus olin huomaavani jopa elämäntapaan kohdistettua piilotettua kritiikkiä rivien välissä - tai sitten vain kuvittelin. Joka tapauksessa tämä oli mainio ja mukaansatempaava aivot narikkaan -kirja, jota lukiessa ei tullut mietittyä mitään realistista.

  

4 comments:

  1. No tässä on kyllä semmoinen lajityyppi, joka on mulle ihan tuntematon. Olen kyllä (useampaankin otteeseen) yrittänyt lukea chick lit -kirjoja, mutta aina se yritys on kaatunut jo ensimmäisillä sivuilla, kun lukeminen on alkanut tuntua ajan hukkaanheittämiseltä. Pitäisi ehkä olla hieman avarakatseisempi? :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minulla on samanlainen menneisyys, mutta nyt löytyi kirja, jonka sain tuskitta luettua loppuun ja joka tuntui viihteelliseltä - success! En usko, että näitä tulee kovin paljon luettua jatkossa, mutta tunnen kokeneeni sen helpon ja kevyen arjesta irtautumisen tämän kirjan kautta. Se jatkuva brändien nimeäminen kyllä hieman puudutti, mutta ei sitäkään jäänyt pitkäksi aikaa harmittelemaan, kun antoi mennä vain!
      Juurikin ymmärryksenlaajennus oli tässä 'projektissa' tavoitteena, eikä kirja tuntunut ajanhukalta, sillä aikaa ei kulunut paljon ja myönnän ihan oikeasti viihtyneeni tarinan parissa. Sellainen tunne, kun olisi katsonut hauskan hömppäleffan :)

      Delete
  2. Mä näitä luin Helsingissä asuessani, kun köröttelin ratikalla töihin tai kotiin. Hain aina kirjakaupasta sen paksuimman pokkarin, että riittäisi vähän pidemmäksi aikaa :) Mun mielestä mitä mainiointa ajankulua just tollaseen paikkaan, jossa ei pysty mihinkään tärkeämpään keskittymään. Aivot narikkaan vaan, tosiaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, aikaisemmin olen turhautunut chick lit -kokeiluissani, mutta tällä kertaa kerronta ja juoni olivat mielenkiintoisia ja kirja oli tosiaan mitä mainiointa ajankulua ilman mitään sen kummempaa pohdintaa :)

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!