Saturday, January 18, 2014

Yllätyksellistä kipuilua rinnassa

Rakastuin Michael Cunninghamin The Hoursiin, joka oli lomalukemisena Balilla viime vuonna. Muutama vuosi sitten ilmestynyt By Nightfall löysi sen vuoksi helposti tiensä lukupinoon. Lukemisen aloitin heti Shire Hellin  jälkeen ja epäilin jo, ettei siitä tulisi mitään, sillä vaikka kirjat ovat kaikin puolin aivan erilaiset, molemmissa taustalla häilyvät hyvätuloisten seurapiirit paineineen. Jotenkin tuntui, että kiintiö tuollaisesta asetelmasta oli täynnä. Cunninghamin kerronta oli kuitenkin niin mukaansatempaavaa, etten pystynyt jättämään kerran aloitettua kirjaa kesken, ja pian olin siinä jo niin sisällä, että kaikki muu jäi jonnekin unholaan.  


Cunningham, M. By Nightfall. Farran, Straus and Giroux, New York, 2010.


New Yorkin taidepiireissä suhteellisen menestyksekkäästi uraa luoneet Rebecca ja Peter Harris ovat mukavassa avioliitossa ja asuvat viihtyisässä asunnossa. Kaikki on keski-ikäistyvän pariskunnan tilanteessa hyvin ja elämään pitäisi olla kaikin puolin tyytyväinen: aviokumppani on tullut tutuksi vuosien varrella, suhteessa on rakkautta, ja työ on mielenkiintoista ja stimuloivaa, vaikka siihen suhtautuukin nyt vanhemmiten hiukan realistisemmin. Taidemaailma ja New York ovat tietenkin jatkuvassa muutoksessa ja säälimätön kilpailu on aina käynnissä, joten laakereille ei voi asettua makoilemaan. Ainoa kipeä kohta sydämessä on vanhemmistaan pesäeron tehnyt tytär Bea, joka asuu Bostonissa ja on päättänyt elää vanhempiensa mielestä hiukan käsittämätöntä elämää.


"He has twenty minutes. Nineteen, now. He is impossibly fortunate, frighteningly fortunate. Your troubles, little man? Think of them as an appetizer that didn't turn out quite right. You should sing and frolic, you should make obeisance to any god you can think of, because no one has put a tire over your shoulders and set it on fire, at least not today."


Näennäinen tuttuus, turvallisuus ja tottumukset alkavat kuitenkin rakoilla, kun Peterin ja Rebeccan luokse saapuu Ethan, lempinimeltään Mizzy, eli Rebeccan reilusti nuorempi, ongelmallinen veli. Komea, rakastettava ja älykäs Mizzy etsii vielä paikkaansa maailmassa. Odotukset ovat aina olleet korkealla ja Rebeccan perheen kauhistukseksi huumeista on löytynyt helpotusta paineiden alla useaan otteeseen. Japanista meditoimasta palaava veli on epämääräisesti päättänyt saada jalkansa taidemaailman oven väliin ja Rebecca sekä Peter ovat molemmat valmiina nostamaan Mizzyn jollakin keinolla jaloilleen.


 "And there, on his face, is the clearest of convictions: I don't want to be a monk and I don't want to be a lawyer but more than anything I don't want to end up like these two."


By Nightfall kerrotaan hienosti Peterin kautta, ja Cunningham on onnistunut istuttamaan lukijan hänen päänsä sisään: arkiset tapahtumat ja Peterin mielen muodostamat assosiaatiot ja tunteet ovat soljuvaa, joskus hiukan tajunnanvirtamaista luettavaa. Samalla paljastuu se, kuinka ihmissuhteissa itse ja toinen ovat aina lähtökohtaisesti erit, olemukseltaan vieraat kaikista läheisyyden kokemuksista huolimatta. Kirjassa pohditaan ja kyseenalaistetaan taidemaailmaa, uusien sukupolvien otteita, lahjakkuutta ja vaikutusvaltaa. Mizzyn saapuminen ja  saa Peterin miettimään perheitä, nuoruutta, elämää, valittuja teitä ja sitä millaisia uusia, yllättäviäkin mahdollisuuksia on vielä jäljellä.


"Oh, all you immigrants and visionaries, what do you hope to find here, who do you hope to become?"


Cunningham suuntaa kohdevalon perhedynamiikkaan*, sisarussuhteisiin, vanhenemiseen, rakkauteen ja avioliittoon. Kaiken taustalla kummittelevat menestyspaineet ja kysymykset siitä, kuinka paljon on niiden alttarilla sopivaa uhrata. Vaikka asetelma ja aihe on aika klassinen, aihetta ei käsitellä mitenkään tavanomaisesti, vaan meheviä yllätyksiä kyllä löytyy. Rosoista arkea, yllätyksellisyyttä ja oi-niin-kaunista elämänfilosofointia tarjoiltiin sivuilta juuri sopivassa suhteessa.  Oli huimaa viettää muutama päivä reflektoivana, keski-ikäistyvänä newyorkilaismiehenä, jonka sydäntä alkaa puristaa yksi jos toinenkin seikka. 


"... but here they are, two men standing in a rich lady's garden, a little unsure about how exactly they got here and entirely unsure about what to do next, except to return to what they were doing before, which feels, at the moment, intolerable."

*Peterin isä on muuten 'vaguely Finnish'.

10 comments:

  1. Tämä on ainoa Cunnighamin kirja, joka on ärsyttänyt minua. Kyse ei ole niinkään siitä, etteikö kirja olisi hyvä, kiinnostava, taidokas, vaan Peter raivoistuttaa minua. On vaikea lukea miehestä, joka tekee mitä huvittaa, mutta on niin raukka, että ei uskalla tulla kaapista ulos. Sen sijaan hän haluaa kulissiavioliiton ja hänen 'normaliutensa' maksajina toimii sitten vaimo. Kirjassa Peter myös syyttää kaikesta äitiään, vaimoaan ja mikä pahinta tytärtään. Tyttärestä tulee isän ihailun puutteessa arka värjöttelijä, joka ei ikinä kykene löytämään naiseuttaan. Peter tekee ihmisoikeusrikkomuksia!

    Tunnit onkin sitten ihan toinen juttu...

    ReplyDelete
    Replies
    1. No Tunnit oli jotain aivan mahtavaa, mutta minä kyllä pidin tästäkin. Taisin lukea tilanteen hiukan eri tavalla: minusta Peter oli ehkä korkeintaan bi, ja sitäkin epäilen. Minulle jäi tunne, että keski-iän kriisiä lähestyvä mies hullaantuu nuoruuden, vapauden, älyn ja kauneuden ideoista, jotka ruumiillistuvat. Ja sitäkin pohditaan minusta mielenkiintoisesti, että onko hän sitten gay vai ei. Paljon minä luin rakkaudestakin P:n ja R:n välillä ja se tuntui aidolta. Minä en edes syyttäisi tyttären tilanteesta vain Peteriä, vaan tuntuu, että molemmat vanhemmat ovat osatekijöitä, heidän uransa ja samoin heidän odotuksensa, että tytär olisi kaikin puolin samanlainen taiteellinen ja luova menestyjä kuin he. Jotenkin minusta ne tyttären ja isän epäonnistuneet 'kohtaamiset' puhelimessa olivat todella herkkiä ja paljastivat, kuinka vaikeita ihmissuhteet joskus voivat olla. Minusta alkoi muuten tuntua, että tyttökin saattaa tulla joku päivä kaapista ulos! Minua ärsytti eniten Mizzy, joka pelaa korttinsa oikein koska tietää vahvuutensa ja osaa tunteilla leikkimisen.

      Delete
  2. Hei, mä luin tämän saman kirjan ihan vasta äskettäin! Suomen kielellä tosin. Mullakin oli hieman ennakkoluuloja seurapiiriasetelmaa kohtaan, mutta kirja imaisi tosi hyvin mukaansa. Hieman kyllä pelkäsin sydän kylmänä, että meneeköhän touhu kovinkin riettaaksi, mutta onneksi ei mennyt. :-) Hieno kirja!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Huh, voisikin kuvitella, kuinka riettaaksi meno olisi voinut mennä! Minustakin asiat hoidettiin kovin 'sivistyneesti' - ei muuta kuin sisäisiä aaltoja :)

      Delete
  3. sannabanana, sinulle on tunnustus blogissani.

    ReplyDelete
  4. Aina siitä asti, kun luin Cunninghamin Koti maailman laidalla, olen ollut hänen faninsa.. Mikä kirjailija! <3

    Kiitos tästä, oli ihana lukea arviotasi! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oijoi, Koti maailman laidalla siis seuraavaksi lukulistalle :)
      Todellakin, minustakin on tullut fani. Kieli ja juoni on kaunista neroutta, syvää, muttei yhtään raskasta. Olisikin tuollainen huipputaito hyppysissä itselläni edes jonkin asian suhteen!

      Delete
  5. Minustakin Koti maailman laidalla on mahtava <3
    -A-

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niin, nyt se on pakko minunkin lukea! :)

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!