Monday, March 10, 2014

Häilyvillä rajoilla

Oho, näppiksellä ja aivoissa on havaittavissa pienoisia käynnistysvaikeuksia. Hiukan pidempi tauko suomeksi lukemisessa ja kirjoittamisessa tuntuu kyllä heti... Luin M.L. Stedmanin The Light Between Oceans jo jonkin aikaa sitten. Tarina on kuitenkin pysynyt freesinä mielessä, kaikesta muusta luetusta huolimatta. Useissa suomalaisissa kirjablogeissa viime vuonna suosiota niittänyt Valo valtameren yllä (suom. Leena Perttula, Karisto) jäi mieleen, ja kun sain kirjan lahjaksi ystävältä, kiilasi se heti lukupinon kärkeen. Aikamoisen voimakas tarina tuli luettua intensiivisesti ja ahmaisinkin kirjan nopeasti. Tarinan teki astetta koskettavammaksi se, että (kuvitteellinen) tapahtumapaikka on suhteellisen lähellä nykyistä asuinseutuani ja työn vuoksi olen tutustunut Länsi-Australian historiaan perinpohjaisesti. Jopa meidän ei-kuvitteellisen kotikaupunkimme majakka mainittiin parissa kohdassa. Olen aina alueen historiaa lukiessani taivastellut sitä, kuinka uskomattoman hankalaa elämä onkaan ollut näillä seuduilla silloin kolonialismin alkuaikoina. Rehevämmälle itärannikolle syntyi nopeasti kaupunkeja vieri viereen ja ne täyttyivät ihmisistä. Karumpi länsirannikko taas pysyi valloittamattomana pidempään ja kun siirtokuntia alkoi syntyä, ei niihin ollut tunkua. Välimatkat ovat vielä nykyäänkin pitkät kaupunkien välillä ja Australian populaatiosta ainoastaan reilu 10 prosenttia asuttaa Länsi-Australiaa, joka kattaa kolmanneksen koko maan pinta-alasta. Lisäksi noista reilusta kymmenestä prosentista yli 90 prosenttia asustaa osavaltion lounaisosassa. Pilvenpiirtäjät, ruuhkajonot ja tehtaanpiiput eivät siis ole edelleenkään näköalan tiellä meilläpäin!


Stedman, M.L. The Light Between Oceans. Knopf, Sydney, 2013 (2012).


Minä pidin kirjan alkuperäisestä nimestä kovasti, sillä kirjan tapahtumat sijoittuvat Janus Rockin majakkasaarelle, jonka edessä kaksi merta, Intian valtameri ja Etelämeri, kohtaavat. (Oikeassa elämässä tuo kohta on Länsi-Australian Cape Leeuwin, jonka majakka on kuuluisa turistikohde.) Tapahtumapaikka on siis kirjaimellisesti vedenjakaja, mutta raja vedessä on häilyvä ja keinotekoinen, sopimukseen ja uskomukseen perustuva. Itse tarinan teemat leikittelevät juuri tuollaisilla raja-alueilla, oikean ja väärän kohtaamispaikassa, jossa mikään ei voi olla mustavalkoista.


Muutama viikko sitten bongasin kuvan sunnuntailukijan rantsussa: bodyboard tuulensuojana, pyyhkeet, paita ja hattu aurinkosuojana - ja hyvä kirja. Täydellinen sunnuntaipäiväresepti!


Kirjassa eletään ensimmäisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Muuttuneet miehet palaavat rintamilta traumoineen ja koettavat enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi sopeutua takaisin perheisiinsä ja yhteiskuntaan. Monet ovat jääneet sille tielleen. Kuolema on koskettanut suurta osaa perheistä. Sodasta palannut Tom saa pestin majakanvartijana kaukaisella länsirannikolla. Yksinäisyydessä ja selkeiden, toistavien työtehtävien parissa Tom aikoo ottaa uudestaan kiinni elämästään ja laittaa sodan painajaiset taakseen. Juuri ennen saarelle lähtöä tuore työntekijä kuitenkin kohtaa nuoren Isabelin, jota ei saa mielestään.


"The cruellest joke was on the fellows everyone called 'lucky' because they got to come back at all: back to the kids spruced up for the welcome home, to the dog with a ribbon tied to his collar so he could join in the fun. The dog was usually the first one to spot that something was up. Not just that the bloke was missing an eye or a leg; more that he was missing generally - still missing in action, though his body had never been lost sight of."


Pian Tom ja Isabel asuttavat karua saarta kaksin. Päivät seuraavat toisiaan, rutiinit rytmittävät vuorokausia, majakan valo varoittaa laivoja ja saaresta tulee koti. Rakastavaiset tutustuvat toisiinsa syvemmin. Ainoa särö onnessa on Isabelin keskenmenot. Eräänä aamuna rantaan on ajelehtinut vene, joka tulee muuttamaan nuoren parin elämän dramaattisesti. Oikeaa ja väärää mietitään kirjassa sodan, rakkauden ja kuoleman yhteydessä - varsin suuria teemoja siis. Pidin kovasti 1900-luvun alkupuolen aussienglannista: juuri kirjassa esitetyn kaltaisen vaikutelman olin saanut tuon ajan elämästä, asenteista ja kielestä.


"Times I saw a man's last breath, and I wanted to ask him, 'Where have you gone? You were here right beside me just a few seconds ago, and now some bits of metal have made holes in your skin, because they hit you fast enough, and suddenly you're somewhere else. How can that be?'"


Tom on hiljainen ja pohdiskeleva hahmo, reilusti Isabelia vanhempi. Isabel taas on nuori, innostuva ja määrätietoinen nuori nainen. Tom on vieraantunut epätavallisesta perheestään kun taas Isabelille mantereella asuvat isä ja äiti ovat rakkaat. Molemmille kuolema on tullut tutuksi. Rakkaustarina on hurjan kaunis, vaikkakin ymmärrettävästi hiukan vanhanaikainen nykyperspektiivistä katsottuna. Avioliiton, velvollisuuksien ja luottamuksen rajoja testataan The Light Between Oceansissa taitavasti. Epänormaalit ääriolosuhteet, joissa nuori pari elää päivittäistä elämäänsä tekevät valinnoista joustavampia, totutuista rajoista häilyvämpiä. Stedman kuvaa tapahtumia pitäen jänniteen yllä taitavasti luoden tyypillisen vielä-yksi-sivu-lukukokemuksen.


"Ralph put an arm around him. 'There now, boy. Easy does it, easy does it. I've been around a shade longer than you. Seen all sorts. Right and wrong can be like bloody snakes: so tangled up that you can't tell which one is which until you've shot 'em both, and then it's too late.'"


Elo maailman reunalla, luonnonvoimien armoilla, pienellä karulla saarella tulee tutuksi. Kirja tavoitti minut ehkä hiukan yllättäen: lopussa jopa vetistelin! Lopun tapahtumaketju itsessään oli liikuttava, mutta huojui samalla hiukan jossakin pliisun ja ylimakean rajamailla, erityisesti ottaen huomioon edeltävät dramaattiset tapahtumat ja potentiaaliset, ronskimmat loppuratkaisut.

Uskallan epäillä, että kaikki vauvoja odottaneet, hoivanneet ja rakastaneet saavat nuolen läpi sydämen tätä lukiessa.


Eilisillan synttärikutsuilta: puutarhaan luotu olohuone. Kyllä kelpasi.

8 comments:

  1. Kiitos ihanasta blogistasi! En ole koskaan aiemmin kommentoinut, mutta tämä Valo valtameren yllä sai minut kommentoimaan. Tämä kirja on nimittäin ehkä omalla tavallaan vaikuttavin, mitä olen koskaan lukenut. Voi olla ettei unohdu koskaan. Blogiasi on kiva lukea! T. paljon kirjoja lukeva ja teestäkin pitävä

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi, kiitos ihanasta kommentista <3 Vaikuttava tämä oli, jotenkin lukiessa oli sen saman vesimassan ja etäisyyden ympäröimä. Minustakin on mielenkiintoista, että juoni ja (epäilen) että kaikki pienetkin tapahtumat painuivat mieleen niin tarkasti. Hyvän kirjan merkki! Mutta oletko lopusta samaa mieltä? Minusta potentiaalia olisi ollut vaikka mihin! Vaikka loppu olikin ihanan lämmin, ei siinä mitään!

      Delete
    2. Loppu pisti miettimään mikä ratkaisu olisi ollut inhimillisesti paras kenellekin! Vastausta minulla ei siihen ole. Joku kärsii aina.

      Delete
    3. Juu, aivan totta. Loppu olisi voinut olla 'onnellinen' kummassakin tapauksessa, mutta samalla joku olisi jäänyt kärsimään.

      Delete
  2. Tämä kuulostaa kovasti kiinnostavalta kirjalta, menee lukulistalle.

    Sinulle on haaste blogissani: http://kirjanpauloissa.blogspot.fi/2014/03/haasteessa-muumikirjat-ja-mina.html

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suosittelen kaikille, jotka eivät ole allergisia historialle. Hieno ja vaikuttava tarina. joka tosiaan laittaa miettimään oikeaa ja väärää.

      Kiitos haasteesta, lähdenkin heti kurkkimaan mistä on kyse!

      Delete
  3. Historia kiinnostaa, joten tämä houkuttaisi. Kiitos tästä! :)

    ReplyDelete

Suuri kiitos kommentistasi!