Monday, May 19, 2014

Tehokasta menoa, edes joskus!

Blogi korisee ja horisee miltei hylättynä... Mielessä se on kuitenkin, kunpa vain olisi enemmän aikaa ja aivokapasiteettia! Jenni heitti erittäin tarpeellisen haasteen tähän suuntaan viime kuussa. Tartuin siihen kaksin käsin ja pyristellen kuin hukkuva. En ole pelkastään vältellyt blogia (ja toistenkin blogeja, harmittaa), vaan muitakin tärkeitä juttuja on jäänyt viime kuukausien aikana hunningolle. Nyt kyllä otan ja... -haaste inspasi tarttumaan toimeen ja tekemään  selvää kolmesta roikkumaan jääneestä asiasta. Minä tempaisin ja tein selvää tuplamäärästä. Säännöt kuuluvat seuraavasti:

  • Valitse kolme roikkuvaa asiaa ja hoida ne. Asiat voivat olla mitä tahansa suuruusluokkaa. Pääasia, että ne ovat jostain syystä jääneet tekemättä ja ehkä vaivaamaankin.
  • Kerro niistä ja mainitse myös, keneltä olet haasteen saanut.
  • Haasta muita, jos tuntuu siltä.

Meikäläisen Nyt kyllä otan ja... -duunilista näytti seuraavalta:

1. Maksoin laskuja

Viime kuukausien tuiverruksessa kaikki energia on tuntunut menneen ihan perusjuttujen pyörittämiseen: töissä on ollut karmeaa kiirettä ja siihen koulu- ja harrastusrumba päälle. Kissan kimppuun kävi kaksi villikissaa, joten herra joutui röntgeniin ja paikattavaksi. Kaiken kukkuraksi lapselle on puhjennut vihuliainen mysteeriallergia. Siinäpä hiukan sarkaa viime viikoilta.

Yleensä olen kovin tunnollinen laskujen kanssa. Nyt niitä oli kasaantunut ja olin jotenkin sysännyt ne pois mielestä. Haasteen innostamana kävin vihdoin niiden kimppuun ja kyllähãn olo oli maksujen jälkeen kevyempi, kun tiesi, ettei vettä ja sähköä tulla katkaisemaan unohtamisen vuoksi! ;)


sannabanana
Laskuja, laskuja, laskuja. Enemmän kuin tarpeeksi.


2. Tarkastelin rahatilannetta

Liittyy edelliseen. Myllerryksen vuoksi kaikki asiat ovat hiukan sekaisin. Raha-asioita en ole uskaltanut/halunnut edes ajatella, vaikka tietenkin pitäisi. Lisäksi olen elänyt varsin leveästi viime kuukaudet. Menoja on ollut hurjasti ja olen hiukan kapinallisesti antanut korttien vinkua ja setelien kahista ilman sen suurempaa miettimistä, jopa kierosti ja itsetuhoisesti nautiskellen. Vihdoin otin itseäni niskasta kiinni, istuin alas tiliotteiden sun muiden pariin ja katsoin tilannetta suoraan silmiin. Rahankaytön suhteen on edessä ryhtiliike ja järkeistäminen. Terveellistä ja aikuismaista käytöstä siis odotettavissa.


sannabanana
Maksutonta viihdettä: takapihakeikka kaverin kotona :)


3. Varasin ajan

Uuh, olen menestyksekkäästi vältellyt suurempia ja akuutteja hankalia hommia. Elämäntilanteen muuttuessa on tehtävä kaikenlaisia järjestelyitä ja sopimuksia. Elämän suunnittelu edes viikoksi eteenpäin on ollut vaikeaa, silla arkiasioista on ollut miltei mahdotonta sopia toisen osapuolen kanssa. Tiesin, mitä pitäisi tehdä, mutta en vain jaksanut. Nyt varasin ajan ja tie selkeampään arkeen siintää jossakin horisontissa.


sannabanana
Vessapaperiterroristi.


4. Puutarhuroin

Istutin siemeniä, riivin kaiken valloittavaa köynnöstä roskikseen ja ihmettelin ruohon ja bambun kasvua. Tänä talvena olemme saaneet sadetta enemmän kuin vuosiin. Tämän talon pihamaa oli hiekkaa ja ajattelin, etta siihen ei sitten saa kyllä eloa millään. Kuinkas ollakaan: pari viikkoa sadesäätä ja kaikki vihertää ja kasvaa. Luonto yllättää! Pieni bambuntaimi kasvoi hitaasti mutta varmasti kuukausikaupalla. Ennen sadetta se oli polvenkorkuinen, sateiden jälkeen melkein kaksimetrinen!


sannabanana
Taivasta kohti revittelevä bambu.

5. Vähensin

Otin kriittisen asenteen ja kävin lapi vaatekaapin. Paljon sai lähteä hyväntekeväisyyteen, mutta kalliimmat vermeet kuvasin ja laitoin eBayhin. Prosessin seurauksena aloin janota yhä enemmän tilaa ympärille. Sama suunta siis jatkuu ja tulee enemmän tilaa hengittää.


sannabanana
Ennen sateita tässä oli valehtelematta vain hiekkaa.


6. Raportoin kulkukissat

Koska kissan eläinlääkärilasku oli sen verran makea, päätin raportoida kulkukissat naapurin kanssa yhteistyönä. Naapuri rakastaa lintuja, ja hänellä on kaksi lintuklylpyä pihallaan. Linnut ovat kuitenkin vähentyneet dramaattisesti samaan aikaan kun kulkukissat ovat keskikokoisen koiran kokoisia pulleroita. Toinen kissoista nukkuu yönsä yhdellä puutarhatuolillani, joka on nyt ikikarvan peitossa. En tiedä onko ratkaisu moraalisesti oikein. Tiedämme, mitä kissoille tapahtuu kun ne saadaan kiinni. Toisaalta, kuulemme niiden tappelevan säännöllisesti naapuruston lemmikeiden ja toistensa kanssa. Puhumattakaan linnuista, joita ne hotkivat illalliseksi. No, puhelinsoitto on suoritettu ja kissat tullaan 'hakemaan' lähipäivinä.


sannabanana
Duuninäkymät - kotoa on kivampaa tehdä töitä :)

En haasta ketään tiettyä bloggaria tekemään mitään, mutta suosittelen haasteen ottamista vastaan kaikille niille, joiden takaraivossa pamputtaa yksi, kolme tai useampi tekemätön juttu... Olisi kiva, jos blogia kirjoittavat valaisisivat tekemisiään myos blogeissaan.

12 comments:

  1. Kouluta vessapaperiterroristi hoitelemaan myös laskupaprut. Ihanaa että to do- listan lyhenemään. Mulla se on koko ajan täynnä: heti kun saa yhden jutun hoidettua, tupsahtaa siihen pari uutta lisää. Mutta toisinaan on hyvä ottaa niskastaan kiinni.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahaa, hyvä taktiikka. Laskut taitavat olla kissastakin tosin hiukan tylsiä ;) Oli tosi helpottavaa saada lista lyhenemään, ja Jennin haaste oli ihan oikeasti sysäys tähän tekemiseen, eli on näistä blogeista hyötyä :)
      Meinasin muuten ensin haastaa sinut, mutta ajattelin, että sulla on nyt niin paljon hommaa, joista selviät haasteettakin!

      Delete
  2. Haha, mä sain tämän saman haasteen, mutta on tämä haastekin näköjään unohtunut ja jäänyt roikkumaan. Mitähän se kertoo mun aktiivisuuden tasosta. :-D

    Mulle on kanssa nuo rahajutut nykyään melkoisen vastenmielisiä hoidettavia. Tuntuu, että aina on rahat lopussa, ja paljon helpompaa on vain tunkea päänsä pensaaseen ja vältellä totuutta. Pitäisi vissiin ryhdistäytyä.

    Mutta sinä olet saanut tehdyksi niin monta roikkumaan jäänyttä juttua, että multa loppui ihan happi tätä listaa lukiessa. :-D Kiva kun muistutit haasteesta... jospa minäkin. :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahhaaa, no nyt sitten haasteen pariin, siinä on jo numero yksi valmiina!
      Jep, tuo raha-asiajuttu oli kyllä vastenmielisin, mutta toivottavasti siitä seuraa jotain positiivista jatkossa (niin kuin ulosoton vältttäminen :D)
      Taisin tosiaan yllättää itsenikin tätä tehdessä. Onneksi sain noin monta hommaa pois alta!

      Delete
  3. Kulkukissoille ihan oikein, tuholaisia kun ovat tässä maassa. Murh, tappanu lintujen lisäksi varmaan vaikka mitä alkuperäisöttiäisiä. Hyvin tehty, hyvin tsempattu :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juuh, näinhän se on... Suututtaa enemmän ne ihmiset, jotka jättävät kissoja heitteille! Nuo ovat kyllä valtavan kokoisia tyyppejä ja hiipparoivat tosiaan ihan kuistilla saakka. Ei kiva. Säälittää vain, kun eihän noista enää kotikissoja tule, ellei sitten ole jotain kissakuiskaajia, jotka tykkää haasteista...

      Delete
  4. Tämähän on hauska haaste ja postaus (löytyisi _muutama_ tekemätön toimi minultakin, mutta kohta on pakko tehdä kuitenkin, kun edessä on reissuun eli Suomeen lähteminen)! Minulla on muuten sama vaiva laskujen kanssa. Suurin osa tosin menee suoraveloituksena, onneksi. :D

    Toivottavasti kisu on nyt ehjä? Minuakin ottaa päähän ihmiset, jotka ottavat lemmikkejä ja sitten hylkäävät ne! Säälittää kulkukissat, mutta teit silti oikein; vaarantavat muiden lemmikkienkin oltavat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä! Ilman haastetta olisivat jääneet roikkumaan pidemmäksi aikaa...
      Mukavaa Suomen-reissua!
      Kissa on yhtenä kappaleena, muistona kohtaamisesta ainoastaan aika monta kaljua kohtaa, jotka eläinlääkäri ajeli haavoja putsatessaan :)
      Jep, nuo kulkukissat ovat semmoista kaliiberia, että niiden kanssa ei tekisi mieli kohdata pimeällä kujalla. Yksi tuli meille sisäänkin, kun takaovi oli auki! Oli jännät paikat...

      Delete
  5. Uskon, että on helpompi hengittää, kun on saanut asioita tehdyksi. Minulla siihen auttaisi jo pelkästään ikkunoiden pesu.

    Mutta halusin vain sanoa, että tän bloggaamisenhan pitää olla hauskaa eikä mikään stressin aihe. Kirjoita vain silloin kuin siltä tuntuu! Näin mä olen ajatellut, vaikka tiedänkin mitä tarkoitat :)

    Jaksamista!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Joo, tosiaan, ikkunoita voisi taas pestä täälläkin!
      Ihan totta tuo bloggaamisjuttu, ja samalla niin ärsyttävää kun ei vain ehdi vaikka mieli tekisi...

      Delete
  6. Kiva, että helpotti olo tämän jälkeen - niin se mullakin meni! Vessapaperiterroristi on niin suloinen, etten minä ainakaan tohtisi pitkään torua.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, ja samalla tunsin oloni hölmöksi: miksi nämä jutut olivat jääneet roikkumaan ja vaivasivat mielessä? Niin nopeasti kuitenkin sai kaiken tehtyä!
      Vessapaperiterroristille on nyt suosiolla luovutettu tuo kori yksityiskäyttöön, ja v-paperirullat ovat saaneet uuden kodin, jossa näyttävät säilyvän koskemattomina. Jostakin syystä tuo kori on maailman paras lelu, jonka kanssa myös painitaan railakkaasti!

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!