Saturday, June 21, 2014

Ajatusten kahleita

Voguen kannessa keimaileva, yliluonnollisen hurmaava äiti, joka kääntää päät kaikkialla, minne hän meneekin. Patterin vieressä sikiöasennossa makaava, yliannostuksen ottanut laiha ja likainen äiti, johon ei saa yhteyttä. Louisen äiti on sellainen, jolta voi odottaa mitä tahansa. Louisen äiti on kuin salaperäinen myytti, muiden ulottumattomissa ja yläpuolella. Ainakin Louisen ja monen muunkin mielestä.


Levy, J. Tapaaminen Sorbonnen aukiolla. WSOY, Helsinki, 1997 (1995).



"Äiti valehtelee. Siinäpä se. Se on hänen lääkkeensä ikävystymiseen tai epäloogisuustautiin. Todellisuudella ei ole mitään tekoa, millään ei ole mitään väliä: äiti polttaa marijuanaa aamukahvilla, unohtaa sydä illalla, nukahtaa bussiin."


 Kahdeksantoistavuotias Louise odottelee äitiään kahvilassa Sorbonnen aukiolla. Kello tikittää eikä äitiä kuulu. On aikaa ajatella. Lapsuutta, nuoruutta, äitiä, isän ja äidin suhdetta, äidin rakkaussuhteita, omaa orastavaa ihastusta. Loppujen lopuksi melkein kaikkea hallitsee kuitenkin äiti. Ristiriitaista, sillä eihän äiti edes välitä, huitelee vain ties missä! Muiden ihmisten tullessa mukaan kuvioihin Louise tuntuu vertaavan kaikkia äitiinsä tai suhteessa häneen. Eikä kukaan yllä samalle viivalle. Hän puolustaa äitiään kuin naarasleijona. Ja samalla vihaa tätä. Halveksuu. Mutta ennen kaikkea rakastaa ja toivoo, toivoo, toivoo jostain sielunsa syvyydestä.


"Aika ajoin kuumetta: äiti kuluttaa itseään loppuun alkoholilla, lääkkeillä tai pikkuvarkauksilla ja katselee raskain silmäluomin omaa ruumistaan, nauttii siitä tavallaan. Äiti heilahtelee kuin heiluri tuskasta iloon. Joskus minua vapisuttaa: kummalle puolelle hän kaatuu."


Luin Justine Lévyn Tapaamisen Sorbonnen aukiolla (Le rendez-vous, suom. Annikki Suni) yhdeltä istumalta. Intensiivistä tekstiä ja niin hienosti kuvattuja hankalia, ahdistavia ihmisiä, että lukiessa tunsin kietoutuvani äidin ja tyttären epätavallisen suhteen kiemuroihin yhä tiukemmin ja tiukemmin. Louisen hemostunut odottelu, ristiriitaisten ajatusten aallokossa rimpuilu ja pienet askeleet äidin kynsistä itsenäisyyteen pitävät otteessaan kannesta kanteen. Taidokasta kerrassaan. Ihastuin kirjailijaan, kun taas kirjan hahmot itsekkyyksissään ja riippuvuuksissaan aiheuttivat minussa turhautumista, sääliä ja ärsytystä. Vaikka kirjan lukee nopeasti ja kieli soljuu, kyseessä ei ole mikään kevyt tarina. Tämä olisi muuten antoisa luettava lukumaratonille! Minuakin on yllätyksekseni alkanut himottaa maratoonata tänä kesänä (tai siis talvena), saa nähdä löytyykö jostakin aikaa ensi kuussa... Tällä kirjalla osallistun kuitenkin nyt alkajaisiksi Vive la France -haasteeseen.



Vihdoin hiukan vapaa-aikaa! Sen kunniaksi kukkasia.
 

2 comments:

  1. Olen tuosta kirjasta joskus lukenut jossain ja nyt sait minut kiinnostumaan siitä vieläkin enemmän.Kirjailijakin on tuttu;hänestähän aikoinaan kirjoitettin niin paljon Carla Brunin yhteydessä...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suosittelen lukemaan! Minä olen missannut kokonaan tuon Bruni-yhteyden...

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!