Sunday, June 1, 2014

Well there can't be nothing worse...

... than a perfect love gone wrong, lauleskelee Sting. Chimamanda Ngozi Adichien Americanahssa täydellinen rakkaustarina menee puhin, mutta kulkee kahden ihmisen sydämessä läpi elämän. IIfemelu ja Obinze, kuin toisilleen tehdyt, mutta kohtalo vie heidät suunnitelmista huolimatta muille maille, erilaisiin elämiin, ja vaikka tiet myöhemmin poikkeavatkin, joskus sillan alla on vain virrannut liian paljon vettä...


Adichie, C.N. Americanah. Fourth Estate, London, 2013.


"The only reason you say race was not an issue is because you wish it was not. We all wish it was not. But it's a lie. I came from a country where race was not an issue; I did not think of myself as black and I only became black when I came to America. When you are black in America and you fall in love with a white person, race doesn't matter when you're alone together because it's just you and your love. But the minute you step outside, race matters."


Ifemelu ja Obinze ovat nigerialaisia nuoria. Hyvistä perheistä, joissa ei juurikaan koeta puutetta. Mutta Nigeria on levoton ja elämä siksi vaivalloista. Yliopistossa lakkoillaan jatkuvasti, sähköt ovat poikki ja opinnot viivästyvät, mistään ei ole takuita. Nuoret toivot kaipaavat mahdollisuuksia, joita murroksessa olevalla maalla ei ole antaa. Haaveet siintävät merten takana: Britanniaan tai Amerikkaan kun vain saisikin viisumin, niin voisi opiskella, tehdä töitä ja elää ilman jatkuvaa epävarmuutta. Ne jotka pystyvät, matkustavat tai muuttavat ulkomaille, jossa unelmista tulee totta ja kaikkea hyvää on runsaasti. (Vai kuinka?). Ne joilla ei ole kaksoiskansalaisuutta tai sukulaisia ulkomailla, yrittävät ja yrittävät silti, kerta toisensa jälkeen.

Vaikka rakkaustarina(t) kulkee(vat) vahvana selkärankana tarinan läpi, ei Americanah ole pelkkä romanssi. Adichie tarttuu lukijaan ja tarjoaa vilauksen maailmasta, jota harvemmin osaa ymmärtää, ellei sitten itse ole kohteena: millaista on elää ulkonäköön ja median luomaan kuvaan perustuvien ennakkoluulojen keskellä, millaista on rysähtää hyväosaisesta yhteiskunnan pohjasakaksi, millaista on menettää kosketus kotimaan elävään kulttuuriin ja taakse jääneisiin ihmisiin toisaalla vietetyn ajan myötä, millaista on kompastella osaksi erilaista yhteiskuntaa.


"'How you get your papers?' Aisha asked.
'What?'
'How you get your papers?'
Ifemelu was startled into silence. A sacrilege, that question; immigrants did not ask other immigrants how they got their papers, did not burrow into those layered, private places; it was sufficient simply to admire that the papers had been got, a legal status acquired."


Paitsi laillisesta ja laittomasta siirtolaisuudesta, Americanah kertoo yhtä paljon Yhdysvalloista. Ihonvärillä on väliä, mutta mustakaan ei ole sama musta. Amerikkalaiset ja Afrikasta saapuneet elävät omaa todellisuuttaan. On yritettävä sopeutua, muuttua, muokattava itseään sisältä ja ulkoa eteenpäin päästäkseen: on puhuttava amerikkalaisella aksentilla ja suoristettava itsepäiset käkkärähiukset, joista tulee Ifemelulle vapauden symboli. Americanah on täynnä tätä arkea, joka kyllä näkyy, mutta myös sitä miltä se tuntuu. Minulle tämä oli kirjan parasta antia: yksinkertaiset arjen kohtaamiset, taustat, oletukset ja asiat, joihin ei muuten kiinnittäisi huomiota, sillä ne eivät kosketa minua enkä siksi niihin törmää. Kirjassa vieraillaan myös lyhyesti Lontoossa, samankaltaisten teemojen parissa.


"The lawyer looked surprised. 'Okay, then,' he said, and got up a little too hastily, as though grateful that his job had been made easier. Obinze watched him leave. He was going to tick on a form that his client was willing to be removed. 'Removed.' That word made Obinze feel inanimate. A thing to be removed. A thing without breath and mind. A thing."


Americanah tarjoilee kulttuurieroja maiden välillä ja yhteiskunnan sisällä, ensimmäisen ja toisen polven siirtolaiskokemuksia, rakkauden huumaa, masennuksen mustuutta, sielua repivää kaipausta entisen ja nykyisen välillä, silmiäavaavaa kritiikkiä, ahdistavia ennakkoluuloja, heikkoja väijyviä haita, synkkää eriarvoisuutta ja sydäntälämmittävää, hiljaista solidaarisuutta. Minua kirja herätteli ja sain uutta ajateltavaa.


Muistan, että ainakin Elegia on lukenut tämän hiljattain (ja juuri kun kirjoitin hiljattain, tajusin, että tässähän on jo vilahtanut vuosi...).

Loppuun vielä menovinkki: jos joku sattuu olemaan Lontoossa huomenna iltasella, on mahdollisuus mennä kirjakerhoilemaan Adichien kanssa.
      

11 comments:

  1. Voi, tää pääsisi niin mun lukulistalle, mutta ei ole suomennettu... Myönnän, että lukuintoni laskee englanniksi, koska kielen sujuvuus ei ole huippuluokkaa. Googlasin jo kirjan ja jään toivomaan suomennosta...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi voi, toivottavasti suomennetaan pian. Ja jos suomennosta ei kuulu, kokeile enkuksi. Kielellä kikkailua ei tässä juurikaan ole.

      Delete
    2. Kyllä tämä on jo suomennettu nimellä Kotiinpalaajat. Minä luin tämä jokin aika sitten ja tykkäsin myös.

      Delete
  2. Tämä on se kirja, jonka luettuani päätin ryhtyä bloggariksi eli samalla tämä on viimeisin lukemani kirja, josta en ole blogannut. Tuo ensimmäinen sitaattisi on todella hyvin valittu ja todellakin rodulla on väriä. Myös valkoisuus on rotu, jota harvemmin ehkä tulemme ajatelleeksi.

    Hieno on myös kirjassa oleva Ifemelun blogissa mainittu lista (sivut 346-347 tuossa kuvan mukaisessa painoksessa) jossa otetaan esiin erilaisia tilanteita ja kysytään, onko lukija miettinyt rotua noissa tilanteissa.

    Kaiken kaikkiaan Adichie on aivan lempikirjailijani, joten on suorastaan vaikea suhtautua häneen kirjoittamaansa puolueettomasti. Ihanaa, että tätä kirjaa luetaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vau!

      Hyviä sitaatteja löytyi yllin kyllin. Ja tosiaan, kirja herätteli huomaamaan kaikenlaista arjesta, joka on 'itsestäänselvää' ja helppoa toisille, ja toisille taas ei!

      Minä en ole lukenut Adichielta muuta, mutta kyllä kiinnostuin tämän kokemuksen perusteella.

      Delete
  3. Rodulla - tai alkuperäisellä kotimaalla tai äidinkielellä - ei ole väliä? Niinhän sitä usein juhlapuheissa ja virallisten tahojen suulla väitetään, mutta jos ympärilleen katselee, niin ei se aivan totta ole. Esim. täällä Norjassa, jossa on melko paljon maahanmuuttajia, huomaa, että toisten on huomattavasti vaikeampaa löytää töitä, vaikka ovat maassa täysin laillisesti, ja toisilta vaaditaan kotoutumista ja paikallisen kielen puhumista ja ehkä myös oman alkuperän unohtamista enemmän kuin toisilta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, riippuu paljon siitä keneltä ja missä kysytään onko rodulla väliä!

      Delete
  4. Hui, tää kuulostaa oikein mielenkiintoiselta. Mulla on juuri menossa saman kirjailijan "Half of a yellow sun" ja sekin on saanut täysin mukaansa. Suosittelen! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos suosituksista :) Minulla on sellainen hytinä, että tulen pitämään niistä aikaisemmista tätäkin enemmän!

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!