Monday, July 28, 2014

Iso pala länsirannikkoa pikana - osa I

Hypätkääpäs kyytiin! Lähdetään nelivetoisella kiitämään Länsi-Australian Keskilännestä Pilbaraan ja takaisin, rapiat 2400 kilometriä. Matkan syy ei ole iloinen: hautasimme hyvän ihmisen liian nuorena. Mutta siitä olen kiitollinen, että pystyin osallistumaan tilaisuuteen. Itkua, naurua, halauksia ja jälleennäkemisiä. Haikea, mutta hyvä olo jäi. Osa minusta tulee aina olemaan tuolla Pilbaran punaisessa hiekassa, juuri noiden ihmisten luona ja heidän vuokseen. Onkin jännä kuinka elämässä jotkut siteet muodostuvat tuollaisiksi: ihmisen mittakaavassa ikuisiksi.

Pohjavireenä väreili surullinen toteamus: kuinka aboriginaaliyhteisöissä hautajaisia vietetään liian usein. Tilastot ovat karua luettavaa monella saralla. Linkkejä joihinkin laitoin tässä aikaisemmassa postauksessa.

Mutta nyt matkaan. Koska aikaa koko reissuun oli vain kolme päivää, olivat pysähdykset minimissä. Pakolliset omat ja auton tankkaukset ja vessatauot olivat ainoat pysähdykset ja suoritettiin samalla stopilla. Tämän vuoksi useimmat kuvat ovat kännykällä vauhdissa napattuja, mutta sillä tavalla samaan aikaan realistisia: näitä näkymiä minä katselin myös, ja nimenomaan melkein lentokiidossa.

Reissu alkoi perjantaina kello viisi aamulla. Olin pakannut ja tankannut auton valmiiksi jo edellisenä iltana. Teetä termariin, aamupalaa naamaan ja vaatteet päälle (käänteisessä järjestyksessä). Oli ihan pilkkopimeää ja edessä 1200km, jotka pitäisi taittaa ennen auringonlaskua. Ipad stereoihin ja äänenavaus :-)


sannabanana
Pilkkopimeässä kotikaupungin rantatiellä.

Parin tunnin köröttelyn ja lauleskelun jälkeen alkoi aurinkokin nousta.



Matkaan lähdin hyvällä mielellä ja innokkaana. Olen kaivannut näitä pitkiä ajomatkoja nyt kun olen viimeiset vuodet kivunnut uratikkailla ylöspäin. Oli ihanaa lähteä reissuun ja tietää näkevänsä tutut joet, maasto, puut ja pysähdyspaikat matkan varrella. Viimeksi kävin Karrathassa reilu kolme vuotta sitten ja paikkaan liittyy hienoja muistoja. Elämä pikkuisessa ja kaukaisessa kaivoskaupungissa ei ollut aina helppoa. Ystävyyssuhteet ovat tuollaisissa oloissa niitä tärkeimpiä hengissäpitäjiä, ja siksi aikaan liittyykin niin paljon intensiivisiä, mukavien ihmisten kanssa jaettuja kokemuksia.

Eka vessastoppi oli Billabong Roadhouse, josta kuva paluumatkalla. Näitä roadhouseja löytyy länsirannikolta sellaisen parinsadan kilometrin välein. Kannattaa siis huolehtia, että mukana on vettä ja polttoainetta, jotta auto ja kuski jaksavat sen välimatkan. Välissä kun ei ole palveluja, ja mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä heikompi, tai olematon, on myös kännykkäverkko.

Billabongissa varoiteiltiin, että pohjoisempana on liikkeellä hurjasti karjaa teiden varsilla, sillä talvi on ollut sateisempi kuin normaalisti. Lihakarja tulee syömään tien varrella kasvavaa heinää, eikä sellaisiin tonniruhoihin ole kiva törmätä autolla. Varsinkin pimeässä tumma karja on hankala huomata, siksi siis kiireeni ehtiä pohjoiseen ennen auringonlaskua. Kiittelin varoituksista ja jatkoin matkaa.


Aamuauringossa, puskaa ja punahiekkaa.

Tästä jos kääntyy vasemmalle, pääsee Shark Bayn maailmaperintöalueelle. Oikealla puoella on Overlander Roadhouse.

Mutta minä jatkoin tasankoa eteenpäin.

Ja eteenpäin. Puut vähenivät, pilvet enenivät.


Seuraava stoppi oli Carnarvonissa, joka on hiukan suurempi paikka ja bensan hinta siksi edullisempi kuin matkan varrella. Tankkasin itseni ja auton, ja - yllätys, yllätys - matka jatkui taas. Carnarvon on sellainen pikkuinen vehreä keidas Mid Westin muuten karulla rannikolla. Carnarvonissa kasvatetaan paljon hedelmiä, etenkin banaaneja ja mangoja. Menomatkalla en kuitenkaan ehtinyt enempää paikan antimista nauttia, sillä aikomuksenahan oli ehtiä määränpäähän ennen pimeää. Karjaa ei tiellä ihmeekseni näkynyt tavallista enempää. Muutamia villivuohia loikkelehti vihreissä puskissa, mutta pysyivät onneksi poissa tieltä.


Carnarvoniin ei edes kiireessä tarvitse mennä, vaan voi tankata ja jatkaa matkaa highwayllä hiukan keskustan ulkopuolella.

Aurinko oli jo kivan lämmin tämän verran pohjoisempana.

Harventuvaa puskaa ja punaista hiekkaa sekä pilvetön taivas.

Jostakin matkan varrelta...

Seuraava pysähdys: Nanutarra Roadhouse. Uskollinen ajokkini siinä keskellä.

Nanutarran viihtyisä lounasalue. Vain kärpäset eivät välity kuvan kautta :)

Täällä oli jo lämmintä ja 26. leveysaste ylitetty. Olin siis virallisesti jo Pilbarassa. Liikennettä oli todellakin ollut vain harvakseen. Yleensä tähän vuodenaikaan grey nomadit ovat sankoin joukoin liikkeellä: aussivanhukset lähtevät asuntoautoilla lämpimän ilmaston perässä pohjoiseen (ja tukkivat mennessään tiet ja leiripaikat). Jostain syystä olin sopivaan aikaan liikkeellä ja sain ajella aika itsekseni. Myöskään jättirekkoja ei ollut riesaksi asti. Syrjäseuduilla kun tavara kulkee ei lentämällä, vaan road traineille, eli 'tiejunilla''. Valtavan pitkillä rekoilla kuljetetaan sitä sun tätä osavaltiota ylös alas.  Minulle pikkupysähdys ja taas rattiin....


Karua kauneutta.

Tässä joessa oli jopa vettä!

Ja Karrathaa. Uusia isoja taloja ja veneitä pihoissa.

Karrathassa oli myös uusi urheilukeskus - hieno!



Ja kaksi uutta kahvilaa. Tämä kuva jo seuraavalta aamulta :)

Ehdin sitten pikavauhdilla perille juuri kun aurinko alkoi punertua laskua varten. Halaukset kaverin kanssa, ja illallista nassuun. Kuulumisia ja juoruja, ja sitten rättipoikki lattialle nukkumaan. Aamulla aamiainen, jälleennäkemisiä ja hyvästejä. Hautajaiset.

Karratha on muuttunut nopeasti. Kaivoskaupungissa on nyt jopa kahdet liikennevalot, uusia monikerroksisia taloja, uusia asuinalueita ja kaksi uutta kahvilaa. Hienoin muutos oli kuitenkin uusi Sports Complex, jossa oli mahtava ulkouimala ja vesipuisto lapsille. Kukaan ei tosin ollut uimassa, kun kävimme siellä kahvilla. Kuka nyt keskellä talvea ulkona uisi? Lämpöäkin vain 32! Naureskelimme muutoksille, ja sille, kuinka erilaista oli asua syrjäisessä kaupungissa, jossa ei ollut 'mitään'. Pitkän aikaa kaupungin teatteri ja kirjastokin olivat poissa pelistä, kun cyclone aiheutti järkyttävät vesivahingot molemmissa joululoman aikaan. Aikaisemmin Karrathasta pystyi lentämään ainoastaan Perthiin, nykyään lentoja löytyy muuallekin Australiaan. Elämä taitaa olla hiukan helpompaa 'siellä ylhäällä' nykyisin.

Syy moniin parannuksiin on työvoimapula ja tarve tehdä paikasta sen vuoksi viihtyisämpi: vaikeisiin olosuhteisiin on hankala saada työntekijöitä. Karratha, ja Pilbara yleensäkin, on Australian viimeisimmän kaivosbuumin sydän. Monet osaajat eivät kuitenkaan ole valmiita muuttamaan perheineen kuumaan ja pölyiseen pikkukaupunkiin, jossa ei ole liiemmin palveluja. Fly-in-fly-out -systeemi (FIFO) on käytössä monissa kaivosyhtiöissä: työntekijät lennätetään kaivoksille muutamaksi viikoksi kerrallaan ja sitten takaisin kotiin muualle Australiaan. Eestaassysteemin haittoja perhe-elämälle on tutkittu ja kaikenlaisia tukiryhmiä perustettu (mm. tällainen.)


(Apua, netti pätkii sen verran pahasti, että tästä roadtripistä tulee kaksiosainen. Tarina jatkuu siis vielä, ja takaisin kotiin mennään ihanan Coral Bayn kautta.)

12 comments:

  1. Enpä olekaan pitkään aikaan vieraillut täällä ja luin monta postausta kerralla. Tuo punainen maaperä on jotenkin aivan ihmeellinen, tavattoman kaunis. Tämä toi mieleeni yhden elokuvan, jonka näin vuosia sitten. Se sijoittui käsittääkseni juuri noihin maisemiin ja kertoi kaivosperheen elämästä ja heidän lapsestaan. Niin, ja eikös Red Dog -niminen leffakin tapahdu tuolla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa, etta pysahdyit taalla! :)
      Punahiekka on aivan upea, ja nuo lennosta otetut kannykkakuvat eivat todellakaan tee sille oikeutta. Syva oranssi on niin kirkas monessa paikassa, ja sitten on sellaista ruosteenpaa varia myos. Joskus laitan tanne kunnon kuvia!
      Kaivosperhe-elokuvaa en saa paahani, mutta Red Dog on yksi ehdoton suosikkini ja tapahtumapaikka on ihan tuossa Karrathan kupeessa :)

      Delete
  2. No huhhuh mikä ajourakka! Mutta mikäpä on noissa maisemissa ajellessa, jos auto on hyvä ja matkamusiikin mukana voi rauhassa hoilottaa :) Mahtavan näköistä, jotenkin karun kaunista!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Näinpä juuri! Tuota autoa on melkein ilo ajaa, on niin comfy. Ja erämään tuijotus on jotenkin avartavaa ja rauhoittavaa. Muun maailman vilskeet eivät tunnu siellä. Voi keskittyä vain siihen kuuluisaan 'hetkeen'. Laulustakaan ei kukaan häiriinny vaikka hoilottaisi kuinka kovaa ;)

      Delete
  3. Kova reissu ollut varmasti kaikinpuolin, henkisesti ja fyysisesti, jaan odottelemaan seuraavaa osiota, oli tosi mielenkiintoista luettavaa!!!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mukava kuulla etta tykkasit! Ja totta, reissu oli monella lailla valtavan suuri kaikin puolin.

      Delete
  4. Mä oonkin odottanut, että koska taas alat kirjoittelemaan :) Karratha kuulostaa kyllä muuttuneen huimasti! Olis mukava käydä siellä kattelemassa ihan ominkin silmin kaikkea uutta ja upeaa. Ja tsekkaamassa onko Hearsons Coven ja Cleavervillen rannat vielä yhtä ihanat ja tyhjät!

    ReplyDelete
    Replies
    1. :) Oli tosi mukava käydä, vaikka syy visiittiin olikin surullinen.
      Kuules, et tunnistaisi paikkaa joiltakin osin! En ihan viivana ole kuitenkaan muuttamassa takaisin...
      Rantsuille en ehtinyt fiilistelemään, mutta eiköhän ne ole yhä siellä, enkä usko että olis ryysistä :)

      Delete
  5. Siellä on melkoisen karua. Luulen, että se kauneus tulee myös esille kun on itse paikan päällä katsomassa. Olipas sinulla raskas reissu sitten monella tapaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nain on, ja nama maisemat ovat viela talviaikaan, kun on noin 'vihreaa ja vehmasta' ;) Kesalla tuo on kaikki keltaista kappyraa...
      Reissu oli rankka, mutta olen iloinen, etta paasin saattamaan viimeiselle matkalle. Ja sain taas kavella punahiekalla ystavien kanssa.

      Delete
  6. Ihania kuvia, jotenkin noista autossa napatuista kuvista välittyy matkatunnelma parhaimmillaan. Australiaan haluaisin joskus matkustaa, upean näköistä!

    Ikävää, että matkasi määränpää oli noin surullinen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) Australia on todella kaunis maa, ja täältä löytyy hirmu paljon erilaisia maisemia sademetsästä hiekka-autiomaahan. Toivottavasti pääset käymään!

      Reissu oli onneksi surusta huolimatta antoisa.

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!