Thursday, August 7, 2014

Helppoa kuin heinänteko

Terveiset kylmästä Canberrasta, jossa vietetään hyytävintä talvea 20 vuoteen! Tietenkin osuimme paikalle juuri tällaiseen historialliseen aikaan; ensimmäisenä yönä mittari laski miinus kahdeksaan ja aamuvarhaisella melkein liukastuin ohueen jääkuoreen rakennuksen vierellä. Tuota fiilistä en ole kokenut niin moneen vuoteen, että tuli melkein nostalginen olo. Ja ihan kiva toisaalta saada villa- ja talvivaatteillekin vaihteeksi käyttöä.

Reissusta enemmän kotiin palauttuamme. Nyt rullaillaan takaisin kuvien kautta parin viikon takaisiin kotimaisemiin, joissa takapihan minttu on roihahtanut sellaisiin mittoihin, että jotain oli keksittävä. Siispä: helppo ja nopea tuoreminttuhaudukeresepti.

Nappasin viisi isoa mintunoksaa, keitin veden kiehuvaksi ja samalla rypistelin ja kierittelin oksia käsissä niin, että aromit heräävät henkiin. En riipinyt lehtiä pois oksista, vaan kaikki kelpasi kannuun. Päälle kuuma vesi ja haudutusta sellainen kuusi minuuttia tai niin kauan kunnes ihana mintun tuoksu alkaa vallata alaa ja juoma on saanut väriä. 

Teen voi tarjoilla kuumana tai kylmänä, lisäpotkua antaa haluttaessa sitruunaviipale tai pari (muista pestä kuoret huolella). Makeutusta en tähän kaivannut laisin, minttu maistuu muutenkin makealta, mutta hunaja voisi kyllä olla aika hyvä tämän kanssa. Valmistusvuorossa oleva saa muuten samalla taivaallisen ihanalta tuoksuvat kädet :) Eikun kokeilemaan!


Minttusatoa.

Lehtien muussailua.

Ja hiukan hierontaa :)

Lisää kuuma vesi.

Hauduttelun jälkeen kupposeen - nauti!


4 comments:

  1. Herrajumala mite kylmä! Onneksi ei tarvii mistään syystä mennä Canberraan. Oon ihan jäässä jo täälläkin. Tuota minttureseptiä pitänee testata kesemmällä. Assosioituu liian voimakkaasti kesään ja mohitoihin, ei näillä keleillä pysty vielä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aamulla kuuraa maassa! Nyt iltasella lähdetääm teillepäin :)
      Aaah, mojitot, älä kiusaa.
      Kuumana toimii kyllä, ja maistuu vähän erilaiselta, hehe....
      Kesällä jääteenä toimisi varmasti kivasti, jos pitää olla skarppina eikä mojitojen innoittama :)

      Delete
  2. Minä löysin alkukesästä sitruunamelissa -puskan puutarhan perältä. Luulin sitä ensin mintuksi kun tuoksui niin voimakkaalle. Taisin kokeilla tehdä siitäkin teetä mutta en huomannut hieroa lehtiä. Täytyy muistaa ensi kerralla jos tulisi parempaa. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana löytö! Juu, muuskaamalla niitä lehtiä hieman saat aromit ja öljyt liikkeelle :) Mukavia teehetkiä!

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!