Saturday, March 29, 2014

Kirjallinen haaste pilvien alta

Normandiani-blogin Mary haastoi minut jokin aika sitten vastaamaan kirjallisiin  kysymyksiin. Täältä pesee harmaan ja pilvisen lauantain kunniaksi:


1. Petytkö usein lukemaasi vai vastaavatko odotuksesi enimmäkseen kirjasta sanottua ja kirjoitettua?
En pety kovin usein ja sinnittelen aika pitkään sellaistenkin kirjojen kansssa, jotka eivät nappaa täysillä. En kauheasti mieti kirjan takakansitekstejä, arvosteluja ja blogikirjoituksia kirjaa lukiessa, mutta lukuvalintoihin, eli pinoon päätymiseen ne vaikuttavat jonkin verran.

2. Oletko kaikkikirjainen? (toisin sanoen: luetko fantasiaa?)
Kyllä joo, ja olen koko ajan kaikkikirjaisempi. Kaikki genret kiinnostavat jossakin määrin, usein kausittaisesti. Paitsi ehkä western-, kauhu- ja sotakirjat. Ehkä pitäisi taas kokeilla edellämainittujakin.

3. Jos vastasit edelliseen: ei, niin miksi et lue sitä jotain tiettyä tai keskityt enimmäkseen johonkin lajiin?
Tietyt asiat elämässä, maailmassa ja ihmisissä kiinnostavat minua kuitenkin toisia juttuja enemmän. Kirjoja on niin paljon ja aikaa rajallisesti, on valittava.

4. Voiko kirjallisuus muuttaa maailmaa? Hyvässä tai pahassa. (Olen usein miettinyt voisiko jonkinlainen näin täällä meillä, miksei vielä teillä -internetromaani vihdoinkin saada ranskalaiset käyttämään modernia teknologiaa?)
Varmasti voi. Yksittäisten lukijoiden kokemusten kautta ainakin ensikädessä. Kirjat voivat lisätä ymmärrystä, lohduttaa, avata silmät epäkohdille ja erilaisuudelle, auttaa hahmottamaan monimutkaisia tilanteita, motivoida ja inspiroida toimimaan tai ihan vain rentouttaa. Ja rentona sekä motivoituneena ihminen pystyy vaikka mihin!



sannabanana
Mikä ei kuulu joukkoon?


5. Mitä kysyisit lempikirjailijaltasi, jos saisit kysyä vain yhtä asiaa?
En varmaan suuremmin mitään kyselisi, mutta kiittäisin vuolaasti!

6. Luetko kirjailijablogeja ja mikä on mielestäsi (tai ei ole) niiden tehtävä?
Luen kyllä. Minusta kirjablogit (ja blogit yleensä) saavat olla ihan mitä haluavat. Minä näen blogin jotenkin luonnollisesti kynän ja paperin jatkeena. Kirjablogeissa kirjoitellaan kirjoista ja tapoja kirjoittaa on monia, ihan niin kuin tapoja lukea, ymmärtää ja ajatellakin.

7. Millainen on täydellinen juonikäänne? Esim. hissukseen sakeaksi keitetty tai täysin puskasta hyppäävä.
Ooh, rakastin esimerkiksi Anna Funderin punomaa juonta kirjassa All That I Am, samoin Howard Normanin The Museum Guardissa oli sitä jotain. Juonen täytyy olla kutkuttava ja yllättävä, sellainen, joka laittaa kaiken ennen tapahtuneen aivan uuteen valoon ja havahduttaa oman ajattelun kaavoihin. Oikeasti olisi tietenkin tylsää, jos kaikki juonet rakennettaisiin samalla kaavalla.

8. Onko kaikki jo kirjoitettu? 
No ei takuulla ole, koska 'kaikki' on aina liikkeessä ja muuttuu.

9. Mihin maailmankolkkaan sijoittuvan tulevaisuudessa tapahtuvan tieteistarinan haluaisit lukea? (missä on ihmiskunnan tulevaisuus?)
Australiassa on tulevaisuus, tietenkin :) Täällä olisi myös tieteistarinalle sopivia maisemia ja erikoista/mielikuvituksellista eläimistöä jo omasta takaa.

10. Voiko viihdekirja olla syvällinen ja korkeakirjallisuus viihdyttää?
Kyllä vain. Tyyli- ja taitojuttuja. Kai. Ainakin jälkimmäisessä tapauksessa.


sannabanana
Kauppareissulla bongattu viesti kanssaliikkujille: "Wotevah"


10bis. Mitä suosittelisit kirjatoukalle seuraavaksi?
Jos jostakin saisit käsiisi nuo juonikysymyksessä mainitut kirjat, saattaisit nauttia. Itse luin juuri loppuun Zadie Smithin The Authograph Manin, jonka parissa viihdyin myös.

Kivaa viikonloppua itse kullekin!

Thursday, March 27, 2014

Myöhästynyt helmikuun Tove ja muuminen menneisyyteni

No niin, postaustahtista ei tullutkaan ripeämpää. Olen nimittäin saanut tutustua jälleen kerran paikallisen sairaalan emergency-palveluun. Erinomaista, voin onneksi raportoida. Mutta ei siitä sen enempää - siirtykäämme mukavampiin asioihin!

Astuin vuoden alussa Opuscolon Janssonin kirjakiusaus -aluksen kyytiin. Reissu kestää vuoden ja tavoitteenani on lukea omasta hyllystä ainakin yksi Tove Janssonin kirjoittama tai häneen liittyvä teos kuukaudessa. Helmikuussa lukuvuorossa oli käännetty novellikokoelma Art in Nature (Dockskåpet). Muutama vuosi sitten heitin kärsimättömänä hyvästit ajatukselle, että kaikki hyllyssäni asuvat Janssonin kirjat olisivat joko ruotsin- tai suomenkielisiä. En malttanut enää odotella harvoja Suomen-matkoja, vaan Janssonia oli saatava heti! Tilanne on nyt se, että puolet kirjoista on englanniksi eikä se oikeastaan haittaa ollenkaan. Päinvastoin: nyt voin kätevästi tyrkyttää novelleja ystävillekin.


Jansson, T. Art in Nature. Sort Of Books, London, 2012 (1978).


Art in Nature on täynnään tarinoita, joissa usein jonkilaista luovaa työtä tai muuten vain luovaa elämäntapaa viettävät ihmiset kohdataan erilaisissa mielenkiintoisissa ja polttavissa tilanteissa elämänsä ehtoopuolella. Lukiessa mieleen palasi väläyksittäin useampi fakta tammikuussa lukemastani Toven elämäkerrasta ja tunsinkin, että sen vuoksi novellit aukenivat eri tavalla kuin aikaisemmin. Novelleissa Jansson paljastaa armotta henkilöiden huonot puolet: varsinkin itsekeskeisyys ja epävarmuus elää tarinoissa, monesti topakasti maustettuna kilpahenkisyydellä ja harhaisuudella. Lukija astuu suoraan keskelle hahmojen välisiä jännitekenttiä ja on etuoikeutetussa asemassa kyetessään tutustumaan niitä aiheuttaviin sekä sisäisiin että ulkoisiin ristiriitoihin.


"Regina stood up and said she was going to the ladies' room. On the way, she walked past the bar and asked if they didn't have any younger music. 'So we won't feel so old,' she added, and laughed. The waiter said that they had younger music but maybe it would make her feel even older. All the way downstairs, Regina wondered if he'd been cheeky, too familiar, and in that case, what she should have said. In any case it was too late now."
Novellista: White Lady.


Mieleen jäivät tällä lukukerralla lemmikeiksi erityisesti The Cartoonist, jossa nuori sarjakuvantekijä astuu salaperäisesti kadonneen edeltäjänsä legendaarisiin saappaisiin ja alkaa pakkomielteenomaisesti selvittää, mitä piirtäjälle oikeasti tapahtui. White Lady taas kuljettaa lukijan kolmen juhlatuulella olevan vanhan rouvan siivellä kaipaamaan nuoruuden keveyttä ja lupauksia idyllisessä saariravintolassa. A Leading Role puolestaan kertoo sateisista lomapäivistä syrjäisessä kartanossa  ja näyttelijättären häpeämättömästä tarpeesta olla valokeilassa ja käyttää hyväkseen toisten olemusta ja olemista.


"But the warm weather didn't come. The fog lay just as tight around the house when Frida arrived. Maria paid close attention to her cautious way of stepping off the bus, her exaggerated gratitude when the driver helped her with her bag. Her clothes were right, in fact perfect. Not too unpretentious. There was an actual attempt at a modest elegance - a misguided attempt."
Novellista: A Leading Role.


Kokoelman novellit ovat varsin lyhyitä ja sellaisina täydellistä lukemista aikapulasta kärsiville. Minä pääsin niiden siivillä harppaamaan ripeästi hetkeksi jonnekin oman arjen tuolle puolen, erilaisiin maisemiin ja tiheisiin henkilö- ja tilannekuvauksiin. Minusta monissa Janssonin novelleissa on koko elämä pähkinänkuoressa. Olinkin järkyttynyt, kun eräs aussiystäväni toisen novellikokoelman luettuaan sanoi hiljattain ei-kiitos-enempää, sillä hänestä novelleista puuttui pointti kokonaan. Pointti! Koko elämänkaari ja persoona sisällytettynä muutamaan hetkeen, eleeseen, tekemisiin ja ajatuksiin - neroutta, sanon minä. Ei juuri mitään, sanoo ystäväni. Huh!


Jatketaan samalla Jansson-linjalla, kun kerran vauhtiin päästiin. Opuscolosta on lähtöisin myös Muumikirjat ja minä -haaste. Kirjan pauloissa -blogin Paula haastoi minut kertomaan omasta muumimenneisyydestäni.

Haasteen säännöt kuuluvat näin:
- Kirjoita Tove Janssonin Muumi-kirjoista ja siitä, miten ja missä vaiheessa ne ovat kuuluneet elämääsi. Tee omaelämäkerrallinen teksti aiheesta ja julkaise se blogissasi.
- Lähetä haaste kolmelle sellaiselle kirjabloggaajalle, joita aihe voisi kiinnostaa. 
- Mainitse haasteen alkuperä tekstissäsi.

Minulle Muumit ovat olleet tärkeitä ihan varhaislapsuudesta saakka. Erityisesti muistiin ovat painuneet sarjakuvat, jotka ilmestyivät silloin joskus kauan sitten sanomalehdessä (en muista mikä lehti oli kyseessä). Mammani leikkasi jokapäiväiset, vai olikohan kyseessä jokaviikkoiset, sarjakuvastripit lehdestä ja liimasi ne sinikantiseen vihkoon allekkain. Luimme tummanpuhuvia ja äärettömän salaperäisiltä ja mielenkiintoisilta vaikuttavia tarinoita eteenpäin strippi stripiltä. Muistan, kuinka oikein janosin tapahtumille jatkoa ja kuinka strippi aina loppui hyvään kohtaan. Lopputuloksena oli kotitekoisia sarjakuva-albumeita. Harmikseni minulla ei ole aavistustakaan minne ne jossakin vaiheessa perheemme muuttoja joutuivat, nykyään nuo ruutuvihot tuntuisivat suorastaan aarteilta. Lapsuusmuistot saavat nyt aikuisempaa ulottuvuutta, sillä sekä uudessa elämäkerrassa, että The Cartoonist -novellissa paljastuu, millaisen stressin ja tuskan takana tuollainen kolmen-neljän ruudun tarinankerronta voikaan olla.   

Seuraavaksi vahvin muisto liittyy Vaarallinen matka -kirjaan, joka oli iltasatusuosikki monen vuoden ajan. Kirjassa Muumit eivät ole keskeisiä hahmoja, mutta muumitarinoista tuttua väkeä vilisee seikkailun lomassa ja lopussa tietenkin pelastaudutaan ihanaan Muumilaaksoon. Kirjaa veivattiin niin säännöllisesti, että koko runollinen tarina on iskostunut mieleeni sana sanalta loppuelämäkseni. Miltei samalla hartaudella olen lukenut kirjaa myös mini-me:lle, jonka heikko suomen kielen taito tosin hiukan hidastaa nyanssien hoksaamista. Kirjasta pitämistä kielitaidon puutteellisuus ei kuitenkaan estä, sillä Vaarallisen matkan kuvitus on upea ja tarina on aivan loistava mielikuvituksellinen ja seikkailullinen, hiukan liisaihmemaassamainen reissu kaikessa pelottavuudessaan ja kummallisuudessaan. Omaan ihastukseeni lapsena vaikutti myös eittämättä se, että päähenkilön nimi on Sanna ja pystyin kuvittelemaan olevani itse hurjan seikkailun keskeinen hahmo!

Näistä kahdesta lapsuusmuistosta pärähtänyt kipinä on leiskunnut avotulena koko elämäni ja siitä johtuen en taida koskaan päästä eroon Muumien vetovoimasta. Nuo 'virtahevot' taitavat kuulua elämääni hamaan loppuun saakka. Sen pituinen se!

Minä en osaa laittaa haastetta eteenpäin kenellekään tietylle kirjabloggaajalle, sillä tuntuu, että tämä on jo ehtinyt kiertää useammassa blogissa. Ken haluaa valottaa muumista menneisyyttään, siihen vapaasti tarttukoon!

Thursday, March 20, 2014

Voimajuomaa koetuksiin

Harmittaa hajanainen postaustahti (ja aiheet!), mutta tällä hetkellä rahkeet eivät riitä kaikkeen. Muidenkaan blogeja ei ole ollut aikaa lueskella, vaikka mieli kovasti tekisi. Nyt kuitenkin energia on laitettava arjen pyöritykseen ja siitä selviytymiseen, päivä ja hengenveto kerrallaan. Viimeisten kaikin puolin monimutkaisten ja näännyttävien kuukausien suosikkijuomaksi ilmestyi onneksi perinteikkään Henry Langdonin Lemongrass & Ginger -hauduke. Huomasin tätä postausta ajatellessani, että usein tiettyihin ajanjaksoihin näyttäisi ilmestyvän sellainen juuri sopiva tee, josta saa jotakin olennaisen tarpeellista, olipas sitten kyse iloista, suruista tai jostakin muusta. Langdonin tuoksuvasta haudukkeesta olen siemaillut hengähdystauoilla sopivassa suhteessa paljonkaivattua pehmeyttä ja voimaa. Kofeiiniton juoma on sopinut mainiosti aamuihin ja iltoihin, jäisenä ja kuumana, eikä ole altistanut jo entisestään vaivaavalle unettomuudelle. Keittiössä kätevät voivat valmistaa kyseisestä sekoituksesta myös sorbettia.

Langdonin suku aloitti kaupustelun Melbournessa jo 1800-luvun puolivälissä, mutta erikoistui teehen (ja kaakaoon sekä mausteisiin) vasta 1900-luvun alusta lähtien. Viisi sukupolvea myöhemmin Langdonin nykyinen teekokoelma on pieni, mutta kattava. Pidän muuten myös Langdonin resepteistä. Lemongrass & Gingeriä valmistaessa olen miettinyt, kuinka helppoa kyseisen sekoituksen tekeminen omista raaka-aineista olisikaan: tarvitaan vain kuivattua sitruunaruohoa ja inkiväärilastuja. Onnistuisi helposti kuivurilla ja olisi takuulla tuoretta. Ehkäpä kokeilen omatekoista, kun tämä nykyinen purnukka on käytetty loppuun. Sitruunaruoho tuo tähän sekoitukseen raikkautta ja makeutta, inkivääri potkua ja syvyyttä. Näin herkullista juomaa voisi käyttää vaikka huonetuoksuna!  


sannabanana
Yksinkertaista, mutta täydellistä.

sannabanana
Rakennusprojekteja edessä ja taustalla...

Tämän viikon olen muuten tehnyt töitä kotoa (mikä mahdollistaa myös tämän postauksen, buhahahahaaa!). Syykin on mielenkiintoinen: uutta ilmastointilaitetta asentavat tyypit porasivat tietämättään reiän asbestilevyyn ja nyt koko toimisto on evakuoitu, kun rakennuksessa on käynnissä erikoissiivousprojekti. Huh, jännittää hieman, sillä ilmastointilaite oli maanantaiaamuna päällä samaan aikaan kun porailu tapahtui. Nyt sitten mietimme, että mihin potentiaaliset asbestipölyt ovat leijailleet ilmavirran mukana. Kaikilla oli muutenkin maanantaina kurkku ja keuhkot kipeinä, sillä hommasta levisi kammottava käry joka puolelle. Omassa tapauksessani kurkku saattoi olla myös kipeänä siksi, että viikonloppuna roadtrippasin ex-tempore kaverin kanssa musafestareille Nukaraan kuuntelemaan sellaista karismaattista ja hauskaa aussilaulajatarta kuin Mama Kin. Mukavan tummalla huumorintajulla varustettu tähti laulatti jengiä niin, että ääni varmasti aukesi jokaisella. Oli kivaa, ja kannattaa kuunnella, jos kaipaa jotain soulahtavaa. Omia suosikkeja tällä hetkellä ovat: Rescue, Bosom of Our Bed ja Apple Tree.


sannabanana
Meidän 'preeriaa' :)

sannabanana
Autoilua ilta-auringossa.

sannabanana
Tässä kohtaa mietittiin, mentiinkö jo ohi!

Matkalla ohitettiin kuiva joenuoma ja kauniita River Gum -puita.

Saturday, March 15, 2014

Aussie icon #6 - Totuus uggseista ;)

Alkoi naurattaa, kun googlailin itselleni ja mini-me:lle uusia uggseja kylmien talviaamujen varalle. Meillä on havaittavissa hienoista yölämpötilojen laskua ja tänä aamuna ilma tuntui miltei viileältä - hurraa, vihdoinkin! Vanhat, rakkaat mutta reikäiset uggsit lähtivät autuaammille varpaidenlämmitysmaille viime talven lopussa ja nyt on sitten aika hankkia uudet. Blue Mountains Ugg Bootsin sivuilta löytyi bootsien lisäksi jotain aika hauskaa:


Ostoskoriin: valheita, vain $225!


Myytävien saappaiden lisäksi on mahdollista ostaa 'The Uggboot lie'. 'Värivaihtoehdot' ovat: Pretend to be an Aussie, Over priced,  Corporate bullies, Not Aussie made ja Scared of competition. Ilmoituksessa voivotellaan siis erään uggs-valmistajan toimintatapoja ja varsinkin Australian nimellä ratsastamista. Jos kuvan teksti ei ole luettavissa, laitan sen tähänkin:


"The uggboot lie. An American company using Australia's good name would have us believe they invented uggboots when they only bought a trade mark. But Australian companies have been manufacturing uggboots for generations longer than that. Uggboots is a generic term not owned by anybody and available for everybody. Don't believe the lies being peddled by an American company about their overpriced, made in China boots being the genuine thing and all others fake."


Olen huomannut, että suomalaisblogeissa vilahtelee aika usein tuo kyseinen muka-australialainen brändi, jonka maailmanvalloitus on johtanut taisteluihin ugg-piireissä. Aussilassa pienempiä uggsien valmistajia on kymmenittäin ja suurin osa valmistetaan täällä paikallisesti kotimaisesta materiaalista.  Lampaannahasta valmistetut, pehmeät ja lämpimät jalkineet ovat helppo sujauttaa jalkaan ja pois. Keinomateriaalista Kiinassa tehtyjä 'uggseja' löytyy täältä myös, mutta eiväthän sellaiset pilipalit lämmitä lainkaan.   

Uggsit aloittivat maailmanvalloituksen 60-luvun aussisurffarien jaloissa. Sitä ennen lampaannahkatohvelit olivat lämmittäneet ensimmäisen maailmansodan lentäjien ja outbackin keritsijöiden jalkoja jo vuosikymmeniä. Alkuperäiset uggsit, eli rumat saappaat (ugly boots) olivat yksinkertaiset valmistaa: kaksi saappaanmuotoon leikattua lampaannahkapalaa ommeltuna yhteen ja pehmeä pohjanläpyskä alla. Nykyään taas löytyy jos jonkinlaista variaatiota ja jopa ulkokäyttöön suunniteltuja, kovapohjaisia uggseja. Surffareiden mukana uggsit löysivät tiensä maailmalle ja myöhemmin jopa muotiväen tietoisuuteen. 

Aussilassa uggsit ovat yhä synonyymi tohveleille eikä niillä seikkailla yleensä postilaatikkoa kauemmas kotiovelta, ellei sitten ole bogan. No, ehkä lähikauppaan vielä kehtaa mennä uggsit jalassa viikonloppuna, jos on sellainen laiska päivä ja tuntee myyjät ;)


Kylmistä jaloista kärsiville uggsit ovat taivaan lahja, lämpimät, kestävät, kevyet ja hengittävät. Kunhan uudet uggsit saapuvat, laitan tähän postaukseen kuvan. Kunpa kusti polkisi kovaa, sillä pehmoisten uggsien ikävä on suunnaton!


sannabanana
Tämä relaava pehmotassu ei uggseja kaipaa.



Jos siellä ruudun toisella puolella suunnitellaan uggsien hankintaa, ostahan aidot ja usalaisia edullisemmat aussi-uggsit! 

Monday, March 10, 2014

Häilyvillä rajoilla

Oho, näppiksellä ja aivoissa on havaittavissa pienoisia käynnistysvaikeuksia. Hiukan pidempi tauko suomeksi lukemisessa ja kirjoittamisessa tuntuu kyllä heti... Luin M.L. Stedmanin The Light Between Oceans jo jonkin aikaa sitten. Tarina on kuitenkin pysynyt freesinä mielessä, kaikesta muusta luetusta huolimatta. Useissa suomalaisissa kirjablogeissa viime vuonna suosiota niittänyt Valo valtameren yllä (suom. Leena Perttula, Karisto) jäi mieleen, ja kun sain kirjan lahjaksi ystävältä, kiilasi se heti lukupinon kärkeen. Aikamoisen voimakas tarina tuli luettua intensiivisesti ja ahmaisinkin kirjan nopeasti. Tarinan teki astetta koskettavammaksi se, että (kuvitteellinen) tapahtumapaikka on suhteellisen lähellä nykyistä asuinseutuani ja työn vuoksi olen tutustunut Länsi-Australian historiaan perinpohjaisesti. Jopa meidän ei-kuvitteellisen kotikaupunkimme majakka mainittiin parissa kohdassa. Olen aina alueen historiaa lukiessani taivastellut sitä, kuinka uskomattoman hankalaa elämä onkaan ollut näillä seuduilla silloin kolonialismin alkuaikoina. Rehevämmälle itärannikolle syntyi nopeasti kaupunkeja vieri viereen ja ne täyttyivät ihmisistä. Karumpi länsirannikko taas pysyi valloittamattomana pidempään ja kun siirtokuntia alkoi syntyä, ei niihin ollut tunkua. Välimatkat ovat vielä nykyäänkin pitkät kaupunkien välillä ja Australian populaatiosta ainoastaan reilu 10 prosenttia asuttaa Länsi-Australiaa, joka kattaa kolmanneksen koko maan pinta-alasta. Lisäksi noista reilusta kymmenestä prosentista yli 90 prosenttia asustaa osavaltion lounaisosassa. Pilvenpiirtäjät, ruuhkajonot ja tehtaanpiiput eivät siis ole edelleenkään näköalan tiellä meilläpäin!


Stedman, M.L. The Light Between Oceans. Knopf, Sydney, 2013 (2012).


Minä pidin kirjan alkuperäisestä nimestä kovasti, sillä kirjan tapahtumat sijoittuvat Janus Rockin majakkasaarelle, jonka edessä kaksi merta, Intian valtameri ja Etelämeri, kohtaavat. (Oikeassa elämässä tuo kohta on Länsi-Australian Cape Leeuwin, jonka majakka on kuuluisa turistikohde.) Tapahtumapaikka on siis kirjaimellisesti vedenjakaja, mutta raja vedessä on häilyvä ja keinotekoinen, sopimukseen ja uskomukseen perustuva. Itse tarinan teemat leikittelevät juuri tuollaisilla raja-alueilla, oikean ja väärän kohtaamispaikassa, jossa mikään ei voi olla mustavalkoista.


Muutama viikko sitten bongasin kuvan sunnuntailukijan rantsussa: bodyboard tuulensuojana, pyyhkeet, paita ja hattu aurinkosuojana - ja hyvä kirja. Täydellinen sunnuntaipäiväresepti!


Kirjassa eletään ensimmäisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Muuttuneet miehet palaavat rintamilta traumoineen ja koettavat enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi sopeutua takaisin perheisiinsä ja yhteiskuntaan. Monet ovat jääneet sille tielleen. Kuolema on koskettanut suurta osaa perheistä. Sodasta palannut Tom saa pestin majakanvartijana kaukaisella länsirannikolla. Yksinäisyydessä ja selkeiden, toistavien työtehtävien parissa Tom aikoo ottaa uudestaan kiinni elämästään ja laittaa sodan painajaiset taakseen. Juuri ennen saarelle lähtöä tuore työntekijä kuitenkin kohtaa nuoren Isabelin, jota ei saa mielestään.


"The cruellest joke was on the fellows everyone called 'lucky' because they got to come back at all: back to the kids spruced up for the welcome home, to the dog with a ribbon tied to his collar so he could join in the fun. The dog was usually the first one to spot that something was up. Not just that the bloke was missing an eye or a leg; more that he was missing generally - still missing in action, though his body had never been lost sight of."


Pian Tom ja Isabel asuttavat karua saarta kaksin. Päivät seuraavat toisiaan, rutiinit rytmittävät vuorokausia, majakan valo varoittaa laivoja ja saaresta tulee koti. Rakastavaiset tutustuvat toisiinsa syvemmin. Ainoa särö onnessa on Isabelin keskenmenot. Eräänä aamuna rantaan on ajelehtinut vene, joka tulee muuttamaan nuoren parin elämän dramaattisesti. Oikeaa ja väärää mietitään kirjassa sodan, rakkauden ja kuoleman yhteydessä - varsin suuria teemoja siis. Pidin kovasti 1900-luvun alkupuolen aussienglannista: juuri kirjassa esitetyn kaltaisen vaikutelman olin saanut tuon ajan elämästä, asenteista ja kielestä.


"Times I saw a man's last breath, and I wanted to ask him, 'Where have you gone? You were here right beside me just a few seconds ago, and now some bits of metal have made holes in your skin, because they hit you fast enough, and suddenly you're somewhere else. How can that be?'"


Tom on hiljainen ja pohdiskeleva hahmo, reilusti Isabelia vanhempi. Isabel taas on nuori, innostuva ja määrätietoinen nuori nainen. Tom on vieraantunut epätavallisesta perheestään kun taas Isabelille mantereella asuvat isä ja äiti ovat rakkaat. Molemmille kuolema on tullut tutuksi. Rakkaustarina on hurjan kaunis, vaikkakin ymmärrettävästi hiukan vanhanaikainen nykyperspektiivistä katsottuna. Avioliiton, velvollisuuksien ja luottamuksen rajoja testataan The Light Between Oceansissa taitavasti. Epänormaalit ääriolosuhteet, joissa nuori pari elää päivittäistä elämäänsä tekevät valinnoista joustavampia, totutuista rajoista häilyvämpiä. Stedman kuvaa tapahtumia pitäen jänniteen yllä taitavasti luoden tyypillisen vielä-yksi-sivu-lukukokemuksen.


"Ralph put an arm around him. 'There now, boy. Easy does it, easy does it. I've been around a shade longer than you. Seen all sorts. Right and wrong can be like bloody snakes: so tangled up that you can't tell which one is which until you've shot 'em both, and then it's too late.'"


Elo maailman reunalla, luonnonvoimien armoilla, pienellä karulla saarella tulee tutuksi. Kirja tavoitti minut ehkä hiukan yllättäen: lopussa jopa vetistelin! Lopun tapahtumaketju itsessään oli liikuttava, mutta huojui samalla hiukan jossakin pliisun ja ylimakean rajamailla, erityisesti ottaen huomioon edeltävät dramaattiset tapahtumat ja potentiaaliset, ronskimmat loppuratkaisut.

Uskallan epäillä, että kaikki vauvoja odottaneet, hoivanneet ja rakastaneet saavat nuolen läpi sydämen tätä lukiessa.


Eilisillan synttärikutsuilta: puutarhaan luotu olohuone. Kyllä kelpasi.

Saturday, March 8, 2014

Olen selkä!

No niin, nyt on suurin osa muuttohommista sekä kaapeliongelmat selätetty! Kotona on nykyään paitsi nettiyhteys - myös uusi mies! Tämä miekkonen on aikamoinen takertuja ja hurisija, tykkää kiehnätä koko ajan lähikosketuksessa eikä stereotypioiden vastaisesti välitä pahvilaatikoista lainkaan. Kyseessä on suloinen, noin kolmen-neljän kuukauden ikäinen rescue-kissa Pharaoh. Kissanomistajana olen aivan noviisi, eli tässä sitä opetellaan yhteiseloa kakenlaista uutta ihmetellen.


Hurrr, hurrr, purrr, purrr!

Relailua ja kynsishow.



Nyt kun asiat ovat jotakuinkin reilassa, onkin aika palata kirja- ja teepostausten pariin. Luettujen pino on kunnioitettavissa mitoissa ja aika monesta tekee mieli kirjoittaakin. Teetä on kuumuudesta huolimatta tullut juotua aika reippaasti, usein jäillä. Meillä oli mittari aika pitkään yli neljässäkympissä, mutta tänään on sitten vihdoin tapahtunut viileä käänne: taivas on pilvessä ja lämpö vain kolmenkympin kieppeillä. Viikonloppuna otetaan nyt sitten  inhimillisistä lämpötiloista kaikki irti. Kutsut on saatu kolmeen eri BBQ-tapahtumaan juhlistamaan mitä milloinkin. Ja varmasti mennään. Elämä voittaa :)