Sunday, February 15, 2015

Tohinaa Tokiossa

Jotakin odottamatonta tapahtui, kun astuin lentokentältä tulevasta junasta Shinjukun asemalla. Aurinko paistoi, ilma oli kirkas ja kirpeä, ja viimeistään kylmä tuuli herätti lentomatkasta tokkuraisen bloggaajan. Tammikuinen Tokio nimittäin tuoksuu Suomelta! En saanut virnettä pois naamaltani, kun tuon tajusin parin hengenvedon jälkeen. Oli jotenkin niin hassua, että olin jossain itselleni niin erilaisessa ja uudessa paikassa ja samalla niinkin olennainen asia kuin ilma tuntui ihan tutulta.

Myöhemmin tuttuja juttuja tuli lisää: liikenteen ja kävelijöiden lomassa suihkivat pyöräilijät, ihmisten hiljaisuus ja rauhallisuus lukumäärästä riippumatta, henkilökohtainen tila aina mahdollisuuden salliessa, kenkien riisuminen sisääntullessa, design ja  onsen-tapakulttuuri ainakin. Lisäksi joka paikassa vilistävät Muumit. Bongattu myös Finlayson, muistaakseni Arabiakin. Ja roppakaupalla kaikenlaista muuta tyylikästä skandia.


Superihana Muumi-keidas Afternoon Tea Living Remix -liikkeessä Lumine-tavaratalossa Shinjukussa. Sorruin kaikenlaiseen, niistä myöhemmin...

Furosikhit (lahjankäärimiskankaat) myös Finlaysonilta!

Ensimmäisenä päivänä toteutin pitkäaikaisen haaveeni. Ainoa juttu, joka oli pakko tehdä Tokiossa oli vierailu Ghibli Museumissa. Muuten aikatauluni ja suunnitelmani olivat täysin vapaat. Reissu ei kuitenkaan mennyt kuin Strömsössä. Koska Japanin-matka toteutui suht ripeästi ja töissä oli samaan aikaan kaikenlaista hässäkkää (ja sitten lähdin meditoimaan), en ehtinyt oikein suunnitella etukäteen yhtään mitään. 

Lippuja museoon on rajallinen määrä ja sisäänpääsyaikoja ainoastaan neljä päivittäin, eli ei kannata pyllähtää paikan päälle ilman lippua. Jos on aikaa odotella postia, liput voi ostaa etukäteen ulkomailta. Jos olet Japanissa, voi lipun ostaa Lawsonista (convenience store) joita on ripoteltu tasaisesti ympäri kaupunkia. Lawsonin lippuautomaatti ei ole kovin ystävällinen kielitaidottomille, joten jouduin turvautumaan henkilökunnan ystävälliseen apuun. Heti kättelyssä tuli vastaan kuitenkin ongelma. Ajattelin kipaista museoon viikonloppuna, mutta lippuja ei ollutkaan jäljellä (keskiviikkona). Myös seuraavien päivien liput oltiin myyty loppuun. Jännitys tiivistyi lippuautomaatilla naputellessa. Kuvittelin mielessäni tuhansia ihmisiä automaateilla napsimassa jäljelläolevia lippuja. Vihdoin tärppäsi ja sain lipun samalle päivälle kahden tunnin päähän. Ei ideaalia superaikaisen aamun ja jetlagin vuoksi, mutta minkäs teet.


Eka lounas Tokiossa. (Melkein) ihan ite tilasin automaatista :)



Juoksujalkaa asemalle siis, pikainen skannaus junalinjoihin ja kaverilta saadun Suica-lippukortin lataaminen, sitten laiturille. Pääsin heti oikeaan junaan, mutta suunta oli väärä. Seuraavalla asemalla siis ulos ja toiselle puolen raiteita odottelemaan. Onneksi oikean suunnan juna saapui aika pikaisesti, huh. Aloin jo rentoutua penkillä ja ajattelin, kuinka helppo tämä junasysteemi onkaan ... kunnes juna pysähtyi noin kolme pysäkkiä liian aikaisin - ja kääntyi sitten takaisin tulosuuntaan!!!! Aaarrghhh, epätoivo alkoi laskeutua mieleen. Seuraavalla pysäkillä taas ulos ja sitten miettimään mistä helkkarista kielitaidoton voi ymmärtä mikä saman linjan juna on paikallinen, nopea tai supernopea jne, seikka, mikä paljastaisi kuinka pitkälle ja mille pysäkeille tietty juna pysähtyy. Arvausmeiningillä astuin onneksi oikeaan junaan sisään ja pääsin kuin pääsinkin oikealle asemalle. Sitten äkkiä harppomaan kiinni menetettyä aikaa. 

Kaunis kävelyreitti Mitakan asemalta museolle seuraa kanaalinvartta ja puiston reunaa. Siellä täällä puikkelehti sen näköisiä ihmisiä, jotka olivat takuulla menossa tai tulossa museosta. Ghibli Museumin sisällä on valokuvaus kielletty, eikä siitä tulisi kyllä yhtään mitään jos se olisi sallittu. Rakennus kun on täpösen täynnä mitä mielenkiintoisempia ja hienompia yksityiskohtia. Voin kuvitella kuinka ihmiset jumittaisivat kuvailemassa joka ikistä kulmaa ja rakosta. Ghibli Museumin vieraat saavat myös nähdä hienon lyhytelokuvan, jonka voi katsoa ainoastaan museossa. Vaikka leffa onkin japaniksi, saa juonesta sentään kielitaidotonkin kiinni.


Totoro Ghibli-museon kyljessä hyvästelemässä viimeisiä vieraita.


Kun päämäärä Tokiossa oli saavutettu heti kättelyssä, loppuaika sujuikin rennoissa merkeissä eli pääasiassa haahuillen siellä täällä. Kaikki on kovin erikoista ja mielenkiintoista, eli en sen kummempia organisoituja rientoja tarvinnut. Majapaikkani oli Shinjukussa ja kaupunginosa oli tällaisen keski-ikäisen tädin seikkailuun oikein sopiva ja eläväinen. Kurkistelin sisään ovista ja ikkunoista, kaartelin lukuisissa kaupoissa, ihastelin temppeleitä, totuttelin kirurginmaskeihin, joita puolet kansasta käytti kasvoillaan ja herkuttelin ties millä. Aikaisemmin Tokiossa lomaillut ystävä oli varoitellut siitä, kuinka minimaalista englannintaito on pääkaupungissakin, ja siinä hän oli ihan oikeassa. Toisaalta sama seikka tekee vierailusta astetta jännemmän ja aidomman tuntuisen. Itsekin löysin useita mielenkiintoisia turistikohteita kun olin puolieksyksissä kummallisten kulkuohjeiden ja kommunikaatio-ongelmien seurauksena. Ulkomaalaisturisteja ei erityisemmin hyysätä ainakaan kun kyse on käännetystä informaatiosta tai ohjeista, mutta asiakaspalvelu on taivaallisen kohteliasta, avuliasta ja hiottua miltei poikkeuksetta.


Takashimaya-tavaratalon söpö kortti, jolla saa alennuksia.

Kenkämuotia perinteiseen tapaan.
 

Isojen ostoskeskusten ruokaosastoilla sai kätevästi tutustua erilaisiin ruokalajeihin lukuisten 'kojujen' tarjonnan kautta. Supermarketeissa ja pienemmissäkin kaupoissa on myös valmiiksipakattuja, tuoreita paikallisia pikaruokia edullisesti: sushia, onigiria, salaatteja ja sen sellaista. Kyytipojaksi voi napata yhden monista vihreistä jääteistä, jotka eivät ole ylimakeita Liptonin tyyliin. Niitä on hiukan ikävä, kaiken muun lisäksi! Japanissa (ainakin Tokiossa) saa muuten monissa ravintoloissa ja kahviloissa tupakoida sisällä! Joskus pöydät oltiin merkattu erikseen tupakoiville ja tupakoimattomille, mutta väliseinien, ovien ja tehokkaan ilmastoinnin puutteessa eroa ei juurikaan tuntenut. Muutaman erittäin savuisen ruokailuhetken jälkeen sitä osaa taas arvostaa joitakin omia itsestäänselvyyksiä kotimaisemissa.


Meluisia ja värikkäitä mainosrekkoja.

Kimonot kiidossa.

Toiset lounastaa, toiset röökaa...

Vietin useamman tovin Shinjukun molemmissa Kinokuniya-kirjakaupoissa. Eteläisessä  on parempi englanninkielisten kirjojen valikoima, mutta molemmissa tulee kirjafanille hyvä olo: kerroksittain paperikirjoja. Vain japaninkielentaito puuttuu! Mukaan tarttui kuitenkin ihan kiitettävä määrä lisäkiloja matkalaukkuun...

Kipaisin myös katsomassa Watari Museum of Contemporary Artin näyttelyt Harajukussa ja juomassa maailman parhaan chain heidän kahvilassaan. Samassa tilassa on myös hieno taidekirjakauppa. Sekä kahvila että kirjakauppa ovat auki ainoastaan sunnuntaisin, museo on kiinni maanantaisin. Lähimailla on myös Ukiyo-e Ota Memorial Museum of Art, jossa saa tutustua perinteiseen puukaiverrusgrafiikkaan. Minä seikkailin Harajukussa sunnuntaina, mikä oli mukavaa siksi, että silloin kaikki cosplay-tyypit näyttäytyvät mielikuvituksellisissa asuissaan, mutta epämukavaa siksi, että tungoksen vuoksi laumassa kulkiessa jää paljon kaikenlaista muuta huomaamatta.


Hauska ja symppis kumiankkakahvila jossakin sivukujalla.

Watarin taidekirjakaupassa.

Se maailman paras chai.


Hotellihuoneesta löytyi vihreää teetä, mutta esimerkiksi aamiaisella oli tarjolla ainoastaan mustaa teetä. Samoin monet trendikkäät kahvilat ja teehuoneet näyttivät mainostavan innoissaan mustan teen valikoimiaan. Ja minun kun ei tehnyt tippaakaan mieli mustaa teetä! Jouduin siis teeostoksille ja hankkimaan omat vihreäni kotikäyttöön. Ainoastaan pullotettua, kylmää vihreää teetä oli tarjolla joka paikassa. Shinjukun vihreässä keitaassa, Shinjuku Gyoen National Gardenissa (sisäänpääsymaksu, kiinni maanantaisin) on kaksi teehuonetta, jossa pääsee onneksi maistelemaan nautinnollista matchaa kauniissa maisemissa. Teehuoneet ovat perinteiseen tyyliin kovin pelkistettyjä ja rauhallisia.

Satuin muuten paikalle mielenkiintoiseen aikaan: tammikuun toisena maanantaina Japanissa juhlitaan kaikkien 20-vuotiaiden aikuistumista. 20-vuotiaat saavat äänioikeuden ja ovat muutenkin sitten virallisesti aikuisia. Sen kunniaksi puisto oli pullollaan upeisiin kimonoihin pukeutuneita, kammattuja ja meikattuja 20-vuotiaita ja heidän ylpeitä omaisiaan. Miehet kulkivat pääasiassa skarpeissa puvuissa, vaikka muutaman perinneasunkin bongasin. Kamerat räpsyivät ja minäkin pääsin eksoottisena lisänä mukaan joihinkin perhealbumeihin.  



Shinjuku Gyoen maisemia.

Shinjuku Gyoen greenhouse.


Sää helli bloggaria Tokiossa: aurinko vain paisteloi ja ilma oli kuulaan raikas. Ainoastaan jääkylmä tuuli oli palelluttaa aivot, mutta onneksi mukana oli Suomesta teiniaikoina ostettu villapipo! Kurkkailin Shinjukun Pachinko-halleihin, tuijottelin tyylikkäitä tokiolaisia arkitohinassa ja käppäilin suuren Yoyogi Pakin läpi. Kaikkialla maistelin mitä tarjottiin, vaikka puolet makuelämyksistä jäivät mysteereiksi kielimuurin vuoksi. Yhdeksän päivää sujahtivat kuin siivillä ja sen perusteella voin sanoa, että tokiolaiset ovat kyllä ansiokkaasti poimineet parhaita paloja muualta maailmasta: (melkein) kaikkialta huokuu kauneus, tehokkuus, herkullisuus ja laatu. Bongasin jopa suomalaista ruisleipää myyvän leipomon, tosin leipä oli myyty loppuun, eli en osaa sanoa millaisesta luomuksesta oli kyse.

Nyt suunnittelen jo seuraavaa reissua, niin kovasti tekee mieli oppia ja tietää lisää.  Kissa- tai robottikahvilaankaan en ehtinyt. Seuraavan kerran ajattelin lähteä reissuun mini-me:n kanssa, joka on myös Studio Ghibli -fani. Lapsen kanssa Japanissa on oman reissuni perusteella helppoa matkustaa. Ainoa stressaava juttu matkalla taisi olla juna-asemilla ison rinkan kanssa hosuminen. Koska asemat ovat valtavia ja kuhisevia, ja suurin osa ilmoituksista kirjoitettu kanjilla tai kuulutettu japaniksi, olin aina hiukan epätoivoinen sen suhteen, että löydänkö ajoissa oikeaan junaan. Ehkä ensimmäisen päivän ees-taas-kokemukseni on tuohon tuskaan osasyynä. Koskaan en kuitenkaan jäänyt laiturille itkemään, eli matka jatkuu seuraavassa postauksessa Kiotoon :)


"Oota, mä pelaan tän Juicy Honeyn eka loppuun!"



Saketynnyreitä Yoyogi Parkissa.

Meiji Jingun ennustustikkuostoksilla.


Maailman herkullisin (ja rasvaisin & sokerisin)  kanelipulla Dean & Delucalta...

Ja loppuun vielä tämä, että Satua naurattaisi:


Persettä tarjolla.


17 comments:

  1. Oijoi kun on herkulliset kuvat ja kirjoitus! Kauhea matkiskuume taas nousi ihan jo senkin takia, kun on tullut viime aikoina luettua japanilaista kirjallisuutta. Ja sitten siihen päälle nämä sinun jutut ja kuvat!

    Minulle Tokiossa suurin "ongelma" oli ruokailu: se on japania taitamattoman vegen painajainen. Mutta ostelin sitten food cornereista tavallista riisiä (osaan yksittäisiä sanoja, jotta asiointi onnistuisi) ja kaupasta sen seuraksi salaattipussin. Hyvin säilyi hengissä pari viikkoa. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aaah, mullekin tulee matkakuume omista kuvistani :P

      Ymmärrän ruokailuongelman. Vaikka lihaa syödään japanissa vähän, sitä näyttäisi olevan pikkuisen joka paikassa. Mä sentään syön kalaa ja muuta seafoodia, eli sillä lailla oli helpompaa. Ja siis kala ja muut mereneläväthän japanissa luokiteltiin oman kokemuksen mukaan kasvisruokiin :D

      Delete
    2. Kyllä, merenelävät (tai jo kuolleet, hehe) luokiteltiin siellä kasviksiksi eli kalakin on rehu. Eli samanlainen kokemus kuin sinulla ja siksi ei voinut luottaa siihen, että ruoka olisi oikeasti vegeä. :D

      Delete
    3. Juu, muistelen inttäneeni eräässäkin kaupassa sellaisesta asiasta kuin että onko katkarapu lihaa... En voittanut kauppiasta puolelleni :)

      Delete
  2. Ah, ku pääsis taas Japaniin! Ehdoton suosikkimaani matkustella! Ja kaikki on tavallaan helppoa mutta kielen takia niin älyttömän vaikeaa mikä tekee kaikesta välillä rasittavalla tavalla jännittävämpää :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, nimenomaan! Asiat ovat hyvin organisoitu, mutta ummikolle systeemit ovat usein arvoituksia. Se tajuamisen ja löytämisen ilo, kun jokin valkenee! Oli tosi mukavaa olla pitkästä aikaa kielitaidoton. Terveellistä!

      Delete
  3. Kuulosti ja näytti onnistuneelle matkalle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niin olikin! Olen ihan fani nykyisin ja haluan nahda lisaa Japania :) Nyt pikapikaa viela kielta opiskelemaan, etta kaikki aukenisi hiukan laajemmin!

      Delete
  4. Aaa mikä ihana matkapostaus. En edes ole mikään Japanifani, mutta silti. Tai ehkä tällä polttavalla matkakuumella alkaa olla se vaikutus, että kohde kuin kohde kelpaisi, jos vaan nyt pystyisi lähtemään...

    Muuta kiitos ihanasta postauksesta! Tätä luki mielenkiinnolla :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi kiitos ihanasta kommentista!
      Minulla on samaa vaivaa, vaikka Japaniin haluan ehdottomasti uudestaan.
      Jatkoa seuraa viela parin postauksen verran - ah, mika reissu!

      Delete
  5. No katohan, siinä se Perse taas komeilee. :-D Saakohan Persettä muuten Suomesta? :-)

    Herätit taas Japanin-matkakuumeen. Joulukuussa olisi yhtenä vaihtoehtona ollut mennä (Amerikan sijasta) Japaniin, ja minä olisinkin tahtonut sinne ennemmin kuin Jenkkilään. Mutta ukkeli innostui enemmän Amerikasta (varmaan siksi, kun siellä oli enemmän sukulaisia .-D), ja ukkelin sanahan on laki.

    Ihmettelin muuten viime viikolla Forumin Muumi-kauppaa, kun en ollut tiennyt, että on olemassa ihan muumeille omistettu kauppakin. Nyt en ihmettele Forumin kauppaa enää ollenkaan, kerran niitä on Japanissa asti.

    Mutta automaatista tullut ruoka kuulostaa vähän pelottavalta. Seisoiko sen automaatin takana sitten joku kokki, joka ruoan valmisti? :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih hih, arvasin, etta arvostaisit :)

      Seuraavaksi sitten Japaniin, eli teilla on lakimuutos edessa!

      Tuo Afternoon Tea Living Remix (mika nimi!) ei sentaan ollut ihan taynna Muumeja, mutta siella oli iso Muumi-osasto, jossa esim paljon Muumit Rivieralla -juttuja. Sekosin ja shoppailin!

      Automaatit olivat hauskoja, vaikka kokkia ei sentaan oltu sinne survottu. Tiedathan ne muoviset japanilaiset ruokalajit? No, niita on ravintolan edessa vitriinissa, eli voi katsoa millaista ruokaa on tarjolla. Jokaisen vierella on numero, jonka voi sitten naputella automaattiin ja laittaa rahat sisaan. Automaatista saa lappusen, joka annetaan ravintolan sisalla keittioon, jossa kokit tekevat annokset pikavauhtia. Sitten keittiosta kuuluu karjuntaa, ja pitaisi tietaa, mika se oman annoksen nimi olikaan ja menna noutamaan tiskilta. Voila! (Annokset ovat muuten melkein identtisia niiden muoviannosten kanssa, eli harhaanjohtamista ei harrasteta.)

      Delete
    2. Olisikin huvittavaa menna Perseen kanssa naimisiin ja sitten vaihtaa nimensa :) Sanna Perse, hyvaa paivaa ja hauska tavata!

      Delete
  6. AAaah, menen sekaisin tästä postauksesta! Japani huhuilee minulle kovemmin kuin koskaan...

    Ihana, ihana, ihana matkakertomus! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vastaa kutsuun heti kun voit!
      Ja kiitos, jatkoa seuraa viela! :)

      Delete
  7. Kylläpäs Tokio kuulostaa houkuttelevalta. Olisi kiva muutenkin matkustaa johonkin paikkaan, joka muistuttaa mahdollisimman vähän näitä nykyisiä maisemia. Olen ollut "oikeasti ulkomailla" ihan liian kauan sitten. Toitko muuten teetuliaisia kotiin?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oih, minulla oli ihan sama juttu: oli mahtavaa olla vaihteeksi jossakin ihan toisenlaisessa paikassa.
      Teeta toin mukanani tottahan toki, seuraavassa postauksessa on vahan lisaa niista :)

      Delete

Suuri kiitos kommentistasi!