Tuesday, April 7, 2015

Lukujumin katkaisija

Kirja, joka sai taas lukemisen maistumaan joltain, oli Khaleid Hosseinin A Thousand Splendid Suns. Muutaman ensimmäisen sivun jälkeen en vielä uskonut niin käyvän: meno tuntui jotenkin liian ennalta-arvattavalta, nyyhkyltä ja stereotyyppiseltä. Mutta sitten yhtäkkiä hahmot heräsivätkin eloon, en enää tiennytkään yhtä varmasti mitä tulee tapahtumaan ja aloin oikeasti välittää. Lopulta tykästyin kirjaan kovasti, niin, että taisin jossakin vaiheessa tirautella kyyneliäkin.


Hosseini, K. A Thousand Splendid Suns. Bloomsbury, London, 2007.



"Mariam lay on the couch, hands tucked between her knees, watching the whirlpool of snow twisting and spinning outside the window. She remembered Nana saying once that each snowflake was a sigh heaved by an aggrieved woman somewhere in the world. That all the sighs drifted up the sky, gathered into clouds, then broke into tiny pieces that fell silently on the people below. As a reminder of how women like us suffer, she'd said. How quietly we endure all that falls upon us."


En kuitenkaan halua johtaa harhaan: tässä on paljon sellaista vaikeiden olosuhteiden (yltiö)romantiikkaa, kurjistelua ja nostalgiaa, joka saattaa joitakin ärsyttää. Minulle suurimmaksi arvoksi nousi se, kuinka eläväisten hahmojen kautta pääsi osaksi afganistanilaista tytön ja naisen arkea eri ajankohtina, ja kuinka poliittiset ja historialliset muutokset ovat sekä yksilöiden että valtioiden asioihin vaikuttaneet. Valtavasti asiaa on nidottu yhden (tai muutaman muunkin) naisen elämäntarinaan: köyhyyttä, alistusta, toivoa, rakkautta, rauhaa, sotaa, fanaattisuutta, epätoivoa, tuskaa, pelkoa, ystävyyttä jne. Aina tällaisten jälkeen tulee se turvallinen olo, että olemme kaikki pohjimmiltamme samanlaisia. Ja heti perään seuraa se riittämättömyyden tunne, kun tajuaa, kuinka epätasa-arvoisissa olosuhteissa täällä pallolla pyörimme, kuka missäkin.   

En osaa tai oikeastaan halua sanoa t­ästä enempää. Mutta lukekaa :)

8 comments:

  1. Ajattelin tuon (yltiö)romantiikan yms. enempi niin, että vaikka maa on sodassa tai on päällä joku muu poikkeustilanne, niin samanaikaisesti on paljon muutakin elämää. Siitä vaan ei lehdissä puhuta. Hieno teos.

    Mieleeni on elävästi jäänyt, kun lehdissä oli taas kerran Syyrian sekasorrosta ja samaan aikaan yle:n kirjeenvaihtaja oli postannut kuvan, jossa hän nautti kaikessa rauhassa teetä syyrialaisten siviilien kanssa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, ja juurikin näin, elämä jatkuu ja arki, vaikka se kuinka muuttuisi. Se oli juuri se hieno juttu tässä. Minulle se lievä ärsytys tuli ehkä enemmänkin siitä käytetystä kielestä ja sanoista. Mutta sitten toisaalta samaan romanttisuuteen ja nostalgiaan ihmiset taipuvat aika usein ja varmasti juuri isojen muutosten seurauksena.
      Tykkäsin kyllä kovasti tästä!

      Delete
  2. Loistava kirja ja samoin Leijapoika. Voi kun kaikki osaisivat olla tyytyväisiä, että asutaan Suomessa ja täällä on kaikki hyvin. Sotaa on aivan liikaa maapallolla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, sota on sellainen asia, jota en ikinä haluaisi kokea ja toivon, ettei kenenkään tarvitsisi.

      Delete
  3. Olen lukenut jo kolme kyseisen kirjailijan kirjaa. Ja niistä jokainen on koskettanut jostain syvältä. Hyvän kirjan merkki on myös se, että niistä jokaista olen miettinyt pitkään lukemisen jälkeenkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä tosiaan kosketti minuakin ja jäi ajatuksiin. Hyvä kuulla, että muutkin kirjat ovat samalla tavalla vahvoja.

      Delete
  4. On luettu ja hyväksi todettu. Eli pidin tästä todella paljon, vaikka en hirveästi enää yksityiskohtia muistakaan. Lukemisesta on jonnin verran aikaa jo. :)

    ReplyDelete
  5. Taman lukemisesta on aikaa mutta se on jaanyt mieleen niin etta kuuluu niihin harvoihin, jotka voisin ehka lukea uudelleen. Luin juuri Hosseinin viimeisimman Ja vuoret kaikuivat, josta tykkasin myös todella paljon!

    ReplyDelete

Suuri kiitos kommentistasi!